Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perustotuuksia

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita
Atena Kustannus, 2016
Lukija Krista Putkonen-Örn
Kesto 4:50:06

Kaikki alkoi kun seitsemän vuotta kestänyt parisuhde päättyi. Suhteen alussa nainen oli ollut lukiolaistyttö joka uskoi tietävänsä kaiken ja joka sai kotoa mallin että tunteita ei näytetä, mistään ei puhuta ja suhteet epäonnistuvat. Nainen rakastui nallekarhuun joka valitettavasti osoittautui samanlaiseksi kuin oma isä, mieheksi jonka mielestä asioista ei tarvitse puhua ja nainen itse äidikseen, joka puhui silloinkin kun ei olisi pitänyt. Rakkautta oli, samoin seksiä. Nainen olisi halunnut enemmän, mutta luuli että sellaisia suhteet olivat. Nallekarhu oli turvallinen, mutta toisaalta mykkä pehmolelu johon nainen turhaantui. Vuosia nainen mietti, että hänen täytyi päättää suhde niin kauan kun oli mahdollista pelastaa heidät molemmat, ennen kuin naisesta olisi tullut nalkuttava, kimittävä hirviö joka pyrkii vain kaikin voimin muuttamaan Nallekarhunsa. 

Sitten koitti ilta jona päätös syntyi. Nainen oli keikalla Tavastialla ja kohtasi miehen, jonka kanssa vietti illan ja seuraavan darrapäivän. Miehen nimi oli Pasi, ja naisesta tuntui että oli nauranut tämän seurassa enemmän kuin koko elämänsä aikana. Halaaminen oli ainoa fyysinen kontakti, mutta muuten säkenöi ja liekehti. Pasi sai naisen tuntemaan itsensä seksikkääksi, eläväksi, ihan erilaiseksi ihmiseksi ja Pasi sai naisen myös ymmärtämään, että hänen pitää erota Nallekarhusta, sillä Nallekarhun kanssa hän oli vain ystävä. 

Mutta kahden väärän ihmisen suhde on kuin jyrkkää alamäkeä valuva katujyrä, joka vetää tasaiseksi kaiken mikä on saatu kasattua pystyyn. Ja liian usein ei itse tajua mitä tapahtuu. Sitä vain ajattelee että me selviämme tästä. Unohtaa ettei suhteen kuulu tuntua sellaiselta että taistellaan yhdessä, tehdään selkä verellä töitä, puurretaan hiki pinnassa, kädet rakoilla ja jalat maitohapoilla. Sen ei kuulu  tuntua taistelulta, jossa kaksi ihmistä seisoo vastakkain miekat ojossa ja molemmat toivovat voittavansa. Sellaisessa suhteessa väsyy, ja kun väsyy tulee kiukkuiseksi. Sitten ei osaakaan enää käyttäytyä, vaan alkaa ärsyyntyä ja sättiä toista. Ja jos itsessään ei kykene näkemään mitään korjattavaa, kaikki on todellakin mennyt pahasti pieleen.

Vaikkei nainen eronnut Pasin takia, nainen näki tämän Disney-prinssinään. Kun tarpeeksi haluaa, näkee kaikki ne merkit jotka suhteesta haluaa löytää vakuuttaakseen itsensä siitä, että tämä on Se Oikea. Juttu Pasin kanssa kestää puoli vuotta. Tosin jos Pasilta olisi kysynyt, varsinaista suhdetta ei edes ollut. Ja kun Pasi "unohtaa" vastata viesteihin, nainen kantaa yksin muuttolaatikkonsa ja jukkapalmunsa uuteen opiskelijayksiöönsä ja aloittaa uuden merkittävän vaiheen elämässään. Sinkkuelämän. 

Pasin jälkeen alkaakin mennä lujaa ja nainen uskoo elävänsä sitä glamoursinkkuelämää mitä kaikki kadehtivat. Ensimmäinen random mies löytyy baarista sulkemisaikaan ja näin naisen elämässä piipahtavat yhden yön kerrallaan muun muassa Taksimies, Pienimunainen mies ja Nännikarvamies. Näinhän 25-vuotiaan sinkkunaisen kuuluu elää?

Mielikuvituspoikaystävä on ensimmäinen kuuntelemani äänikirja ellei lasketa Antti Holman Kauheimmat runot -teosta jonka kuuntelin heti sen ilmestyttyä koska Holma luki sen itse enkä ole varainainen runoihminen. Olin pitkään miettinyt että haluaisin testata äänikirjaa, ihan romaania, miltä tuntuisi tämä kuuntelemalla lukeminen, varsinkin minulle jolle se kirjan fyysinen kädessä pitäminen, sen kannet ja sivujen käänteleminen ovat todella tärkeitä asioita siinä lukemisen kokonaisuudessa. 

Sitten sain kuulokkeet aivan varoittamatta.  Kirjaston äänikirjavalikoimassa oli hyvin vähän vapaita nimikkeitä ja minun piti päästä testaamaan heti jotain nyt, eikä just kohta. Myönnän, etten todennäköisesti olisi tarttunut tähän sinkkukirjaan ellen olisi etsinyt nimenomaan vapaata äänikirjaa. Olen ollut viimeiset 17 vuotta parisuhteessa, joten minun sinkkuajoistani on vierähtänyt jo pidempikin tovi, eikä minulla tähän tarttumapintaa ollut, enkä tuntenut kirjaa tai sen kirjoittajaa ennestään. 

Tässä on paljon pohdintaa ja asiaa, mutta toisinaan se jää jos nyt ei suoranaisesti karkean niin melko reteän kielenkäytön taakse piiloon. Vaikka kirjan alussa varoitetaankin, että tässä puhutaan seksistä ja vaginasta kaikin mahdollisin alatyylisin sanoin, niin pidin sanavalintoja joissain kohdin lähinnä huomionkalasteluna.

Aivan erityisen positiivisena puolestaan jäi mieleen tarina Jussista, jonka pikkuveli oli kehitysvammainen. Tästäkin hän kertoo seksuaalisuuden kautta, mutta ymmärtäväisemmin kuin tämän omat perheenjäsenet.