Kirjoja englanniksi vol 1

Viime aikoina on tullut pitkän tauon jälkeen kuunneltua kirjoja englanniksi, ja nyt olen sitten mennyt ehkä sinne toiseen ääripäähän, eli kuunnellut englanniksi niin paljon että näitä riittää jo ihan omaan postaukseen. Näissä kaikissa on aika keskeisesti mukana vauva tai pikkulapsi, mutta ne ovat silti juonellisesti aivan erilaisia. 

***

Patti Callahan Henry: The Secret Book of Flora Lea

Simon & Schuster, 2023

Lukija: Cynthia Erivo

Kesto: 12 h 24 min

1940

14-vuotias Hazel ja hänen viisivuotias siskonsa Flora oli evakuoitu maaseudun turvaan Lontoon pommituksilta. He asuivat ystävällisen Bridie Aberdeenin ja hänen teini-ikäisen poikansa Harryn luona pienessä kylässä Thames-joen varrella. He kestivät koti-ikävän, kun Hazel alkoi kertoa pienelle sisarelleen mielikuvitustarinaa salaisesta paikasta, Whisperwoodista. 

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain hirveää. Harryyn ihastunut Hazel oli antanut siskonsa vaellella yksinään joen rannalla, ja Flora oli kadonnut. Tyttöä ei koskaan löytynyt, ei elävänä eikä kuolleena, ja Hazel palasi äidin luokse Lontooseen vannoen syyllisyyden tuskissa, ettei koskaan aio palata kylään, eikä enää milloinkaan nähdä Harrya. 

1960

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hazel on asettunut Lontooseen ja nauttinut työstään Hogan's Rare Book Shop -kirjakaupassa, jonka työntekijöistä on tullut hänelle kuin toinen perhe. Nyt häntä on kuitenkin kohdannut varsinainen onnenpotku, sillä hän on saanut työpaikan Sothebyltä, jossa pääsisi käsiksi vielä harvinaisempiin kirjoihin.

Viimeisenä työpäivänään Hogan'silla hän sai avata vielä yhden lähetyksen kirjoja. Ison laatikon vieressä oli myös yksittäinen, Amerikasta lähetetty pieni paketti. Sen sisältä paljastui uusi lastenkirja ja sen kaksikymmentä alkuperäistä kuvituskuvaa, arvokas kokonaisuus siis. Kun Hazel näki kirjan kannen, hän jäi tuijottamaan. Kun hän luki kirjan nimen, hän ryntäsi paniikissa ulos kirjapaketti mukanaan. Kirjan nimi oli Whisperwood, ja sen kansi kuin suoraan hänen luomastaan mielikuvitusmaailmasta, josta ei tiennyt kukaan muu kuin hän - ja Flora.

Tässä lukuromaanissa oli ainekset vähintäänkin viiden tähden kokemukseksi, mutta valitettavasti se oli omaan makuuni liian hidastempoinen, enkä löytänyt sen juonesta sellaisia twistejä, joita mahtavalta lukukokemukselta odotan. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, joten annoin sille Goodreadsissä kolme tähteä.

***

Hilary Green: Aphrodite's Island

Blackstone Publishing, 2023

Lukija: Ana Clements 

Kesto: 8 h 7 min

Kyproksella 1955 brittisotilaat kiertävät taloja etsien asekätköjä. Ariadnen veljet ehtivät piilottaa omansa kaivoon, eivätkä jää kiinni tarkastuksessa. 17-vuotias Ariadne kiinnittää kuitenkin tietyn sotilaan huomion, ja nuorukainen etsii hänet myöhemmin käsiinsä. Sotilas tahtoisi tarjota kyydin jeepillään koulun jälkeen, mihin Ariadne ei tietenkään suostu, vaikka pitääkin miehen sinisinä tuikkivista silmistä. Koulun rehtorina hänen isänsä on arvostettu mies, eikä näyttäisi hyvältä, että tytär nähtäisiin brittisotilaan seurassa.

Pian sen jälkeen tuo sotilas, Stephen Allenby, tulee pyytämään Ariadnen isältä oppitunteja, minkä tähden veljet epäilevät tätä vakoojaksi, mutta vain Ariadne tietää todellisen syyn siihen miksi mies hakeutuu heidän seuraansa.

Kirja etenee vuorotellen useammassa aikatasossa, joiden seuraaminen vaati keskittymistä etenkin alussa, ennen kuin oppi jokaisen aikatason juonikuviot. 

Ariadne alkaa odottaa lasta mutta Stephen lähetetään takaisin Englantiin ja tytön "häpäisty" isä naittaa Ariadnen kauas kotoa. 

Stephen yrittää pitkään löytää Ariadnen, mutta tuloksetta. Hän menee naimisiin englantilaisen Lauran kanssa ja saa tyttären nimeltä Cressida. 

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Cressida löytää laatikollisen kreikaksi kirjoitettuja kirjeitä, ja matkustaa Kyprokselle etsimään vastauksia yllättäen nousseisiin kysymyksiin. 

Tässä välissä on myös juonen järjestyksessä kolmas aikataso, jossa Cressida on taapero, ja he kolme (Stephen, Laura ja Cressida) asuvat yhdessä perheenä Kyproksella vuoden verran, sekä neljäs, jossa kuusivuotiaan Cressidan isä päätyy työkomennukselle Kyprokselle, missä hän katoaa, luultavasti kuolee, vaikka ruumista ei löydetä. 

Tämä kirja oli paikoitellen hyvin romanttinen, paikoitellen koukuttava lukuromaani. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä vähän turhan romanttinen minulle, mutta kyllä tästä myös Kyproksen historiaa ja kulttuuria oppi.

***

Katie Schatz: Where The Girls Were

Random House Audio, 2026 

Lukija: Saskia Maarleveld

Kesto: 11 h 41 min

1968, San Francisco 

Vaikka eletään seksuaalisen vapautumisen ja feministisen liikkeen syntyaikaa, ne eivät koske alaikäisiä tyttöjä. Valistusta ei anneta koulussa, eikä kukista ja mehiläisistä puhuta monissa kodeissakaan. Niinpä on mahdollista olla kiltti, menestyvä 17-vuotias tyttö joka on valmistumassa koulusta parhain mahdollisin arvosanoin - ja olla raskaana.

Elizabeth "Baker" Phillipsillä oli suuria suunnitelmia kun hän puolen vuoden kuluttua valmistuisi high schoolista. Hän menisi collegeen, opiskelisi journalistiikkaa, muuttaisi Pariisiin ja ryhtyisi kirjailijaksi, mutta myös toimittajaksi. 

Toisaalta Baker halusi olla kuten serkkunsa, villimpi ja räväkämpi, ja siksi hän lähti tämän mukaan uudenvuodenbileisiin, valehdellen äidilleen jotain epämääräistä folkmusiikkikonsertista. Silloin hän tapasi Wileyn.

Tapailu kesti vain muutaman viikon, kun Baker huomasi Wileyn muhinoivan muidenkin tyttöjen kanssa. Ja hän kun oli luullut olevansa jotain erityistä, kuten Wiley oli ollut hänelle.

Myöhemmin keväällä hän alkoi kiinnittää huomiota muutoksiin vartalossaan. Hän tajusi, mutta tavallaan ajatteli, että jos ei kiinnittäisi huomiota eikä todellakaan puhuisi kenellekään, se pieni papu hänen sisällään ei jatkaisi kasvamistaan. Mutta hakaneuloja koulupuvun hameeseen tarvittiin aina vain enemmän. 

Kun äiti huomasi Bakerin tilanteen, hän oli järkyttynyt ja Baker itki. Äiti sanoi järjestävänsä asian, muttei kertonut miten, vaikka Baker pyysi monta kertaa. 

Baker sai päätöksen, että hänet on hyväksytty Stanfordiin. Hän sai kunnian pitää puheen oman koulunsa valmistujaisjuhlassa, kaapu onneksi peitti muodot. Äiti piti kiinni kotona pidettävästä juhlasta, ei heidän suvustaan niin vain kävelty Stanfordiin. Koko ajan piti esittää että kaikki oli kuten kuuluukin eikä kukaan saanut tietää, koko ajan Baker jännitti miten äiti aikoo ratkaista hänen ongelmansa.

Juhlien jälkeen Baker yritti ratkaisua itse. Hän oli saanut Mayn kautta yhteystiedot naiselle, joka voisi järjestää (laittoman) abortin. Viime tipassa hän pakeni paikalta. Niinpä piti tyytyä äidin ratkaisuun, joka löytyi uudesta "kodista" San Franciscosta, talosta jossa asui useampi tyttö jolle oli käynyt kuten Bakerille. Pulla uunissa, nuo tytöt nauroivat, miten ironista Baker! 

Olipa hyvä kirja! Lainasin tämän e-kirjastosta kun huomasin, että englanniksi löytyy vapaata kuunneltavaa vaikka miten paljon. 

Baker oli uskomattoman naiivi. Eikä hän ollut koskaan edes nähnyt vastasyntynyttä, ei tiennyt minkä kokoisia ne syntyessään olivat. Miten se saataisiin ulos hänestä? "Kodin" sosiaalityöntekijä (joka oli suorastaan ilkeä puheissaan) kertoi että humaus vain, hän olisi tajuton ja herätessä kaikki olisi ohi. Hän voisi ajatella että oli nähnyt unen, palata kotiin ja jatkaa omaa elämäänsä kuin mitään vauvaa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja vauvalla olisi hyvä perhe joka pystyy huolehtimaan siitä. Nimi vain alle niin kaikki hoidetaan. Huhhuh.

Baker alkoi kyseenalaistaa asioita, ja häntä alettiin pitää hankalana. Tytöllä ei kuulunut olla minkäänlaista omaa tahtoa asiassa tuohon aikaan. Abortin laillistamiseen meni todellisuudessa vain muutama vuosi. Bakerin kuului olla kiitollinen siitä, että hän oli saanut paikan tuollaisesta "kodista", jossa hän saisi olla katseilta piilossa, kunnes ikävä, tytön maineelle tuhollinen asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Sitten vain hymy huulilla takaisin kotiin. Baker koki aika julmana myös sen, että äiti valehteli kaikille Bakerin olevan opiskelemassa Pariisissa, sinnehän tyttö oli aina halunnut. 

***

Helen Klein Ross: What Was Mine 

Simon & Schuster, 2016

Lukijat: Cassandra Campbell, Julia Whelan, Amanda Carlin

Kesto: 8 h 44 min

Lucy:

Kun Lucy oli mennyt naimisiin Warrenin kanssa, hän oli ollut kahdenkymmenenviiden, ja luullut että hänellä oli kaikki aika maailmassa saada lapsia, saada oma perhe. Ensin he omistivat aikaansa työlle ja etenivät urallaan. He muuttivat Manhattanilta New Jerseyyn kun olivat kolmekymppisiä ja alkoivat yrittää lasta. Vuoden yrittämisen jälkeen he hankkivat apua hedelmöityshoidoista, mutta vakuutus kattoi vain kaksi tuloksettomaksi jäänyttä kertaa. Ilman vakuutusta edes heidän johtotason tuloillaan ei ollut varaa jatkaa yrityksiä. Silloin Lucy alkoi nähdä lapsia joka paikassa, miten ruoka oli pakattu perhepakkauksiin ja kadun varressa oli vain lapsiaan koulubussiin saattelevia vanhempia. 

Kun Warren jätti hänet, hän oli kolmenkymmenenviiden. 

Warren:

Kun lasta ei kuulunut, Warren alkoi ajatella heidän kahden riittävän toisilleen, mutta Lucy ei pystynyt näkemään elämää samoin. Lapsesta tuli Lucylle pakkomielle, ja ennen pitkää hänen oli lähdettävä omille teilleen.

Uuden tulevan vaimonsa Warren tapasi töissä, ja he saivat kohta kaksi lasta ilman sen suurempaa suunnittelemista. Lucyyn hän ei pitänyt yhteyttä, mutta törmäsi tähän kymmenkunta vuotta myöhemmin opiskelijoiden jälleentapaamisessa. Lucy oli adoptoinut tyttären ja Warren oli iloinen hänen puolestaan.

Lucy

Vauva oli yksin ostoskärryissä, yksin ja ikävissään ja viluissaan hyvin ilmastoidun Ikean käytävällä. Ohikulkeva raskaana oleva nainen hymyili heille, ja kysyi minkä ikäinen Lucyn vauva oli. Lucy päätti ottaa vauvan mukaansa ja viedä tämän myymälän etuosassa oleville kassanhoitajille. Mutta näitä lähestyessään jotenkin hän vain ajautui viemään vauvan autolleen saakka, sitten kotiin, keksimään tarinan yksityisestä adoptiosta, kansaslaisesta nuoresta tytöstä, joka oli varta vasten valinnut yksinhuoltajan lapsensa äidiksi. Hän antoi vauvan nimeksi Mia, ja totesi vauvan katoamisuutisen nähdessään ettei tyttö edes näyttänyt yhtään Natalielta. 

Marilyn: 

Hän syytti itseään vuosia siitä, että oli vastannut Ikeassa puhelimeen ja siirtynyt sitten viereiselle käytävälle puhumaan. Kännykät olivat tuolloin harvinaisia ja hänelle soitettiin vain erittäin tärkeitä työpuheluita. Oli niin monta jos, jos ja jos, ja Natalie olisi edelleen turvassa. Tytön katoaminen oli johtanut mediahässäkkään ja avioeroon, ja vaikka hän löysi uuden miehen jonka kanssa sai kolme lasta, hän ei voinut unohtaa nelikuisena menettämäänsä vauvaa. Oli ihme, että hän löysi tämän 21 vuotta myöhemmin. 

Mia:

Äiti, jota hän oli rakastanut ja pitänyt hyvänä ihmisenä, olikin monen ihmisen elämän tuhonnut kidnappaaja. Rikollinen. Miten hän voisi edes puhua tämän kanssa enää milloinkaan. 

Pitkän arpomisen jälkeen hän lensi toiselle puolelle mannerta tutustuakseen oikeaan äitiinsä, sisaruksiinsa ja mieheen, joka olisi hänen ensimmäinen isänsä milloinkaan. 

Uusi elämä perheessä johon hänen olisi pitänyt kuulua koko tämän ajan tuntui ensin oikealta. Marilyn oli niin erilainen kuin Lucy, joka oli ollut kiireinen uranainen. Marilyn oli kotiopettanut lapsiaan ja näki loputtomasti vaivaa heidän eteensä. Ei lisäaineita, ei valmisruokia, vaan kristalleja ja puhdistautumista kaikesta negatiivisuudesta. Mutta tunsiko hän kuitenkaan kuuluvansa tähän perheeseen, vai oliko Kiinaan paennut Lucy kuitenkin se, jota edelleen kutsuisi äidiksi?

What Was Mine on monesta näkökulmasta vuorotellen kirjoitettu romaani, joka ei ole trilleri, mutta silti todella jännittävä ja koukuttava. On taito osata kirjoittaa näin yllättävästi ja koukuttavasti, etenkin silloin, kun periaatteessa kaikki faktat on jo etukäteen tiedossa. 

***

Julia Kelly: The Last Garden in England

Julia Kelly: The Last Garden in England

Simon & Schuster, 2021

Lukijat: Shiromi Arserio, Marisa Calin, Danielle Cohen, Katherine Littrell, Siobhan Waring

Kesto: 10h 48min

2021.

Emma oli ottanut vastaan työn kuuluisan Highbury Housen puutarhan kunnostajana. Se oli merkittävä, lähes vuoden kestävä toimeksianto hänen yritykselleen Turning Back Thyme, mutta sen lisäksi hänen esikuvansa Venetia Smithin vuonna 1907 suunnittelema. Työtä tulisi olemaan paljon, sillä puutarha oli ollut hylättynä viimeiset 35 vuotta ja oli laaja alue, lukuisten puutarhojen kokonaisuus. Aivan erityisesti hänen huomionsa kiinnitti heti ensi käynnillä talvipuutarha, jonka portti oli lukossa, eikä nykyinen omistaja Sydney Wilcox, edellisen omistajan pojantytär, ollut löytänyt siihen avainta. Talvipuutarha oli ollut lukittuna jo hänen lapsuudessaan, kun he kävivät isoisän luona kahdesti vuodessa: jouluna ja tämän syntymäpäivänä. 

Emma sai vinkin, että naapuritilalla, Highbury House Farmilla asuvalla Henry Jonesilla, voisi olla tallessa hänen isoäitinsä Bethin piirtämiä luonnoksia puutarhasta. Emma innostui, sillä niistä olisi todella paljon apua puutarhan saattamisessa mahdollisimman lähelle alkuperäistä. 

"It looks like Nan took a shot of drawing some landscenes - this plane might be from the airfield not too far away. But mostly it's drawings from the garden", he said, flipping through a full-page sketch of what had to be the great lawn, planted with neat rows of vegetables. 

"Part of the garden had been requisitioned for agricultural land, I've seen pictures of it", she said running her fingers just under the first row of graphite-sketched plantings. 

1907

Venetia oli vielä varsin tuntematon nimi, mutta herra Melcourt oli palkannut hänet aiempien toimeksiantajien suositusten perusteella. Melcourt oli ostanut talon kolme vuotta aiemmin ja kunnostettuaan sen sisäpuolelta, halusi nyt elegantin puutarha-alueen jonka tuli näyttää siltä, kuin talo olisi kuulunut samalle suvulle jo kauan. 

Kun Venetia kuuli, että Melcourtin lanko Matthew Goddard oli botanisti ja Melcourtit halusivat hänen jalostamiaan ruusuja puutarhaansa, Venetia oli kaikkea muuta kuin innoissaan moisesta riesasta. Vaan ei aikaakaan kun vaihdetaan ensisuudelma ja aletaan tavata muiden katseilta piilossa.

He sighed. "Venetia, I don't want to keep on stealing moments like this."

All at once, a wave of exhaustion hit me, and my every nerve felt oversensitive. He'd written those words in every hedgerow letter, but he'd never said them before. 

"No good will come of people finding out," I countered. No matter how he might try to share the responsibility, there was only one reputation on line - mine. I had overstepped the boundaries of proprietary the moment I walked in the gardens at night, with a man to whom I was not affianced. And I'd thoroughly and indisputably fallen when we'd stripped each other of our clothes and made love. 

"I wouldn't let anything happen to you," he promised, forehead against mine, arms around my waist. 

"I know you will try." That was all he could do. If his sister and her husband found out, I would be turned out of Highbury House.

1944

Beth Pedley tuli Penwortheille Warwickshireen "land girliksi", eli maatilalle töihin kun miehet olivat rintamalla. Heillä oli ennestään jo yksi land girl, Ruth Harper-Green, josta herra Penworthin näkemys ei ollut kaksinen, niinpä he olivat pyytäneet vielä toista. Bethiä ihmetytti että tyttö jolla oli kaksiosainen nimi, oli edes päätynyt maatilalle, yleensä hänen kaltaisensa työskentelivät sihteereinä tai vähintäänkin puhelinvaihteessa. 

Ruth vihasi aamuherätyksiä eikä muutenkaan viihtynyt maatilan töissä, päinvastoin kuin Beth, vaikka hänen ensimmäinen tehtävänsä olikin levittää lietettä pellolle. Beth oli myös taitava piirtäjä, ja pyysi luvan saada luonnostella läheisen kartanon, Highbury Housen puutarhassa. Talvipuutarha veti häntä aivan erityisesti puoleensa.

Beth had drawn and rubbed out a sketch of what she thought was monkshood - although she couldn't be sure without seeing its'purple flowers in bloom - twice, when she heard children's voices. She lifted her head in time to see a flash of blue and black race by the winter garden's gate accompanied by a shrill "It's open! It's open!"

Highbury House jonne Penworthit toimittivat tuotteitaan, oli otettu armeijan käyttöön toipilassairaalaksi. Stella Adderton oli siellä keittäjänä, ei sairaalan vaan kartanossa edelleen asuvan perheen palveluksessa, vaikka inhosi ruuanlaittoa ja havitteli muualle töihin ja kävi siksi konekirjoituskurssia. Armeijan palvelukseen häntä ei oltu huolittu astman takia. Yllättävä vieras sotki Stellan suunnitelmat, kun sisar Joan aneli häntä ottamaan poikansa Bobbyn luokseen asumaan, nyt kun pommitukset Bristolissa olivat taas alkaneet. Pojan tähden, ja vain siksi, Stella ei voinut kieltäytyä. 

"What a lovely big kitchen you have here", said Joan looking around and nodding a hello to Mrs George and the other cooks, who'd slunk back in. 

"It isn't mine. Why aren't you in Bristol?" She looked down at Joan's hand that clutched a small battered brown case. "And why do you have luggage?"

Immediately Joan looked contrite. 

"You're going to be angry with me."

Highbury Housen isäntä, tohtori Murray Simonds, oli ilmoittautunut palvelukseen heti sodan alettua. Vain muutama viikko miehen kaatumisesta Murrayn sisar Cynthia oli ilmoittanut Highbury Housessa avattavasta sairaalasta, jonka johdossa hän itse tulisi toimimaan. Leskeksi jäänyt Diana teki parhaansa elääkseen kuin sotaa ei olisikaan: viihtyi puutarhassa, kutsui vieraita ja pukeutui illalliselle vaikka joutui ottamaan vieraansa vastaan pienessä huoneistossaan, kun salikin oli täytetty sairaalasängyillä. Hän sai neuvoteltua osan isosta puutarhasta säilytettävän, kun keksi vedota sen tarpeellisuuteen toipumassa olevien potilaiden virkistyskäyttöön, kun koko alue uhattiin ottaa kasvimaaksi. Avioliitosta Murrayn kanssa oli syntynyt perillinen, Robin, joka sai kaivatun ystävän Stellan sisarenpojasta. 

Kuten voi huomata, heti alussa on selvää, että Beth jää seudulle ja hänestä tulee Henryn isoäiti, mutta kaikki muu menneeseen liittyvä jääkin hiljalleen auki kerittäväksi. 

Tässä kirjassa huomioni kiinnitti ihan ensimmäisenä kaunis ja ihanan romanttinen kansikuva. Haluaisin päästä kameran kanssa tutkimaan tuota ansaria!

Olin hiljattain kuunnellut erinomaisen, kolmeen aikatasoon kirjoitetun romaanin, joten sama ratkaisu tässä kiinnosti myös. Se toimi kyllä sinänsä, mutta kirja osoittautui ensisijaisesti romanttiseksi ja olisin kaivannut siihen lisäksi jännittävämpää sisältöä, kuten yllätys käänteitä ja kohahduttavia sukusalaisuuksia. Olihan siinä yksi sellainen twisti, mutta sen olin arvannut heti alussa.

Naistenviikko - Sarah Langan: Good Neighbors

Sarah Langan: Good Neighbors

Simon & Schuster Audio, 2021

Lukija: Nicole Lewis

Kesto: 10 h 13 min

Omakotitaloalue Long Islandilla lähitulevaisuudessa, vuonna 2027. Maple Street on viehättävä naapurusto jossa on hyvin hoidetut pihat, ystävällisiä naapureita, ja jonne muutti hiljattain uusi perhe, Wildet.

Wildet ovat white trashia, valkoista roskaväkeä, joka erottuu joukosta Maple Streetin kaltaisella alueella. 

The Wildes were different. With their finances out of sorts, Gertie and Arlo didn't have the bandwidth to obsess over their kids, and even if they'd had the time and mental space, no one had ever taught them about creative learning and emotional intelligence, healthy discipline and consistent boundaries. They wouldn't have known where to begin.

Arlo oli entinen rocktähti jolla on, jestas sentään, tatuointeja, hänen vaimonsa Gertie puolestaan entinen kauneuskuningatar jolla on turhan antoisa kaula-aukko ja isoja heliseviä koruja. 

Before she met Arlo at the Atlantic City Convention Center, where he'd played lead guitar for the in-house band, she had won thirty-two regional beauty pageants. Like a living Barbie doll, she still conducted herself with the same pageant training: phony smiles, over-bright eyes, stock answers for questions that begged for honesty. The neighbors who had tried to befriend her had mostly given up, under the misapprehension that there wasn't anybody home under all that blonde. Worse, nobody'd ever told Gertie that mom cleavage isn't cool.

Rhea Schroeder otti uudet naapurinsa kuitenkin lämpimästi vastaan. Hän oli kaiken Maple Streetillä tapahtuvan keskipiste, yhteisön juhlien järjestäjä, koulun myyjäisten organisoija. Gertien hän otti siipiensä suojaan ja huolehti, että heidän lapsensa Julia ja Larry otettiin mukaan porukkaan jota rat packiksi kutsuttiin. Kunnes, tapahtuu jotain minkä takia Julia ja Rhean tytär Shelley riitaantuvat ja pienestä hätävalheesta paisui lumivyörynomainen hyökkäys Wilden perhettä kohtaan. Heidän ikkunastaan lentävä tiili vei 27:nnellä viikolla raskaana olevan Gertien sairaalaan - ja se oli vasta alkua. 

Lähdin kuuntelemaan kirjaa odotuksena lähiödraamasta jossa naapurit kääntyvät toisiaan vastaan ja odotukseni täytettiin. Kirja ei ole dekkari, vaan koko ajan tiheätunnelmaisemmaksi käyvää perheensisäistä sekä naapurustonvälistä draamaa. Sitä on verrattu Celeste Ng:n kirjoihin ja näen kyllä yhteneväisyyden. Olen pitänyt kovasti niistä ja tämäkin oli minulle täyden viiden tähden kirja.

Kirjassa naiset ja heidän tyttärensä ovat tärkeimmissä rooleissa, mistä syystä se sopii mielestäni hyvin naistenviikolla esiteltäväksi.

Tänään alkaa siis kesäinen naisten nimipäivistä koostuva viikko, jolloin kirjabloggarit perinteisesti julkaisevat teemaan sopivaa kirjallisuutta. Haastetta emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi ja linkin haastepostaukseen löydät tästä.

 

Rachel Beanland: Florence Adler Swims Forever

 

Rachel Beanland: Florence Adler Swims Forever

Simon & Schuster Audio Uk, 2021

Lukijat: 7 eri lukijaa

Kesto: 10 h 49 min

Kirja sijoittuu Atlantic Cityyn, erityisesti sen juutalaiseen Adlerin perheeseen, ja ajallisesti kesään 1934, jolloin Florence Adler treenaa osallistuakseen Kanaalin yli uintiin. Eräällä harjoitusuinnillaan tämä kokenut uimari kuitenkin hukkuu ja tästä käynnistyy tapahtumien sarja. Florencen sisar Fanny on juuri määrätty vuodelepoon sairaalassa, sillä hänen raskautensa vaatii sitä. Tyttöjen äiti Ester vannottaa sairaalan henkilökuntaa ja uimavalvojia myöden kaikkia huolehtimaan siitä, ettei uutinen kantaudu Fannyn korviin, ennen kuin vauva on turvallisesti syntynyt. Fannyn ja Isacin edellinen lapsi oli syntynyt keskosena ja menehtynyt pian sen jälkeen. Heidän tyttärensä Gussie on kuuden vanha ja tullut hoitoon isovanhemmilleen äidin sairaalassaoloviikkojen ajaksi. Gussie ymmärtää asioista paljon enemmän kuin aikuiset uskovatkaan.

 

Kirjassa on monta kertojaa ja monta näkökulmaa tapahtumiin ja äänikirjassa jokaisella henkilöllä on oma lukijansa. Kuulemme miten tytärten isä Josef oli tavannut Esterin kohta tultuaan siirtolaisena Amerikkaan, ollessaan tarjoilijana hotellissa. Ei mikään unelmavävy, juutalainen toki, mutta vasta hiljattain tullut Euroopasta, ei osannut kovinkaan hyvin englantia, eikä pystyisi palkallaan elättämään perhettä. Seuraavassa sukupolvessa vävypoika Isac on onnenonkija, joka oli päätynyt Atlantic Cityyn epäonnisen työuransa jälkeen Floridasta. Stuart puolestaan oli yksi uimavalvojista, rannan hienoimman hotellin omistajan poika ja Florencen mielitietty. Stuartin isä taas tunnettiin juutalaisvastaisuudestaan, mitä vastaan Stuart kapinoi, eikä ollut halukas astumaan hotellin johtoon isän vanhetessa.

Anna oli tullut Adlerien perheeseen Saksasta vain muutama kuukausi sitten. Tämän äiti oli Josefin lapsuudenystävä, oliko siinä kaikki herätti monissa epäilyksiä, mutta oli miten oli, koska juutalaiset eivät enää saaneet opiskella Saksssa, Josef oli järjestänyt tytölle opiskelupaikan Amerikassa ja ennen koulun alkua tämä majoittuisi heidän perheessään. Anna haaveili, että saisi vanhempansakin natseilta turvaan, mutta Amerikkaan pääseminen oli tehty vaikeaksi. Tulijoiden piti todistaa, että he pystyvät elättämään itsensä, mutta eivät saa viedä yhdenkään amerikkalaisen työpaikkaa. Juutalaiset saivat viedä vain pienen rahasumman mikäli lähtivät Saksasta. Ainoa mahdollisuus oli käytännössä amerikkalainen ystävä, joka avaa tulijoiden nimissä pankkitilin ja tallettaa sille huomattavan summan rahaa. 

Mikä lumoava menneen maailman tunnelma tässä paljon tunteita herättäneessä kirjassa oli! Ehdottomasti paras tänä vuonna lukemistani kirjoista ja nähtäväksi jää meneekö tästä joku ohi. 

Pidin todella paljon siitä toteutuksesta, että lukijoita oli niin monta, jokaiselle päähenkilölle omansa. Lukijat olivat erittäin onnistuneesti valittuja, etenkin Ester ja Josef jotka todellakin kuulostivat iäkkäältä juutalaispariskunnalta. Pidin kirjan rakenteesta, miten kertoja vaihtui monessa kohtaa niin, että kun esimerkiksi Josef oli kertonut asioita ja mennyttä omasta näkökulmastaan, hän meni juttelemaan Annan kanssa ja hetken päästä Anna jatkoi tarinaa siirtäen näkökulman eteenpäin kuin silmukat ketjussa. Gussie oli todella hyvin rakennettu hahmo, viisas pieni tyttö jonka ajatusmaailma antoi oman syvyytensä kirjalle. Kirjailija oli onnistunut luomaan tarinan pahiksesta eli Isacistakin moniulotteisen hahmon, jota kohtaan heräsi kaikesta huolimatta myös sympatiaa. Ylipäätään henkilöt tuntuivat pitkään ja tarkasti pohdituilta ja heidän sisimpäänsä oli helppo päästä.

Yhtenä keskeisenä aiheena juutalaisuuden ohella kirjassa oli keskosuus. Fanny oli saanut Gussien jälkeen keskosena syntyneen pojan, joka oli muiden keskosten kanssa asetettu näytteille keskoskaappiin. Tiedän, että aikoinaan Englannissa asetettiin näytteille ruumiita, maksua vastaan niinikään, mutta nämä keskoskaapit olivat minulle uutta ja vähän järkyttävääkin, vähintäänkin hyvin koskettavaa. Keskosten ei edes odotettu selviävän elossa pitkään, mutta keskoskaappi antoi heille edes pienen mahdollisuuden, mikä sai vanhemmat suostumaan tähän lähes makaaberiin toimintaan. Keskosille oli rakennettu eräänlainen näyttelytila rantapromenadille, niin että päiväkävelyllä kävijät saattoivat pääsymaksua vastaan käydä ihmettelemässä ja kauhistelemassa miten pieniä ja heikkoja nämä vauvat olivatkaan. 

Kirjalla on todellinen esikuva Rachel Beanlandin suvussa. Hänen suvussaan oli "Florence" joka tosiaan haaveili Kanaalin yli uinnista ja menehtyi Florencen tapaan. 

Laurie Elizabeth Flynn: The Girls Are All So Nice Here

Laurie Elizabeth Flynn: Girls Are All So Nice Here

Simon & Schuster, 2021

Kesto: 9 h 39 min

Lukijat: Erin Mallow, Alex Allwine

'Dear Ambrosia Wellington, 

Mark your calendar to Wesley University 10-year reunion for the class of 2007.

...

Join us for a weekend of catching up with former classmates and attending exciting events, including the all campus party and formal class dinners.'

Ambrosia deletoi sähköpostin välittömästi, kuten sitä seuranneetkin kutsut. 

Kolme vuotta aiemmin Ambrosiasta oli tullut rouva Turner, kun hän oli mennyt vihille Adrianin kanssa. Viisi vuotta nuorempi Adrian oli löytynyt deittisovelluksesta, ei varsinainen saalis vaikka hyvännäköinen, sillä mies oli satunnaisia baarimikon hommia tekevä, sohvalla viihtyvä college dropout, joka oli jättänyt opinnot kesken kirjoittaakseen romaanin joka on ollut kesken jo monta vuotta. Mutta mikään näistä ei haittaa Ambrosiaa, sillä Adrian kohtelee häntä hyvin. 

Sähköpostien deletointi ei auta. Eräänä päivänä Adrian esittelee postissa tullutta kirjakuorta jonka oli päätellyt hääkutsuksi. "You need to come. We need to talk about what we did that night." Siinä viesti kokonaisuudessaan, ilman allekirjoitusta, mutta Amb tietää lähettäjän muutenkin. Mutta kumpaa hän tarkoittaa, iltaa jolloin kaikki sai alkunsa, vai iltaa jolloin kaikki päättyi?

Kun Ambrosia aloitti Wesleyssä, hän halusi kipeästi kuulua muiden tyttöjen porukkaan, mutta huomasi heti miten vaikeaa se oli. Hän ei ollut yhtä kaunis eikä luonnostaan tyylikäs, joten yritti kopioida asuntolan tyttöjen tyyliä. Hän sai kämppiksekseen Floran, joka oli illat pitkät puhelimessa toisaalla opiskelevan poikaystävänsä kanssa, eikä ollut siksi millään tavalla hyödyksi seuraelämän tikapuilla nousemiseen. Piti keksiä muita keinoja ja Amb alkoi kaveerata Sullyn kanssa. Opiskelu vaihtui bilettämiseen ja toinen toistaan julmempiin peleihin, joilla he pyrkivät sotkemaan muiden elämät vain pitääkseen hauskaa.

Viime vuodet Amb oli tehnyt töitä sen eteen, että pääsi eroon opiskeluaikaisesta maineestaan. Hän piti yhteyttä vain kahteen Wesleyssä opiskelleeseen ystäväänsä. Adriankin luuli vaimonsa olleen yliopistossa "kiltti tyttö" joka vietti iltansa kampuksen kirjastossa opiskellen.

He has no idea. 

I can't change what we did, what I did. I turned into a monster. But the world knows exactly how to make monsters out of girls who want what they can't have. 

The boy in the picture, he won't be at the reunion, I made sure of that. Just like I made sure that his girlfriend won't show up. And that I'll never see either of them again.

Kirja liikkuu kahdessa aikatasossa, silloin ja nyt, silloin ollen kymmenen vuotta aiemmin Wesleyssä. Amb suoritti teatterialan opintoja, ohimennen mainittiin esimerkiksi näytelmäkirjoituksen kurssi, mistä olisin mielelläni kuullut edes jotain, mutta opinnot ohitettiin täysin ja keskityttiin vain opiskelijoiden vapaa-aikaan. 

Juonellisesti kirjassa on nautinnollisen tiheä tunnelma, valheita, salaisuuksia, manipulointia, ilkeyttä. Ambrosia on kiinnostava päähenkilö, harvemmin tällaisissa tarinoissa päähenkilönä on se koulukiusaaja ja uhrit ovat sivuosassa. Oli alusta asti kiinnostavaa arvailla mitä tytöt ovat tehneet, miten pitkälle menneet, ja luvassa oli monta yllättävää käännettä epilogia myöten. Kirjan nimi All the Girls Are So Nice Here on ironisuudessaan osuva. Ja vaikka Ambrosia on pahis, voit tavallaan pitää hänestä, vähintäänkin ymmärtää. Eikä hän minun mielestäni, loppujen lopuksi, ollut edes se veemäisin tyyppi. 

Liese O'Halloran Schwarz: What could be saved

Liese O'Halloran Schwarz: What Could Be Saved

Simon & Schuster Audio, 2021

Lukija: Lisa Flanagan

Kesto: 15 h 37 min

Vietnamin sodan aikaan, eli 1970-luvulla, Prestoneiden perhe muutti Amerikasta Thaimaahan, koska perheen isä oli hyväksynyt vuoden mittaisen työkomennuksen padonrakennuksen parissa. Todellisuudessa hän oli lupautunut tiedustelupalvelun leipiin, mutta tätä ei voinut kertoa edes vaimolle. 

Perheeseen kuuluivat lisäksi poika ja kaksi tytärtä; pomottava isosisko Bea, kuopus Laura ja keskimmäinen, hintelä, arka Phillip. Äiti koittaa pitää elämän mahdollisimman amerikkalaisena, lapset harrastavat ratsastusta ja balettia, Prestonit järjestävät juhlia ja käyvät muiden juhlissa ja tapaavat ahkerasti amerikkalaisyhteisön jäseniä. Genevieve on vaimo jota muut miehet kadehtivat, kaunis ja täydellinen. Vuoden työkomennus on kuitenkin venynyt jo kolmeen, mikä herättää ihmetystä juuri muuttaneissa, miten olet kestänyt täällä niin pitkään? Ei Genevieve oikeastaan olekaan. Iltapäivät kuluvat vieraissa lakanoissa.

Talossa osoitteessa 9 Soi Nine heillä on pieni armeija thaimaalaisia palvelijoita, joille annetaan länsimaiset nimet ja joilla on oma tiukka sisäinen hierarkiansa. Korkeiden muurien suojassa Prestonit luulevat olevansa turvassa ympäröivältä maailmalta josta he eivät ymmärrä paljoakaan eivätkä välitäkään ymmärtää. Ja niin elämä voisi soljua eteenpäin, ellei Phillip aloittaisi judotunteja. Äiti järjestää kyllä nekin mutta poika päätyy vahingossa kouluun, jossa on ainoa valkoinen, surkea ilmestys jolle muut oppilaat nauravat, mutta poika haluaa näyttää heille. Autonkuljettaja vie ja hakee Phillipin, milloin isän, milloin äidin asioilla liikkuessaan, mutta sitten koittaa päivä jolloin kumpikaan vanhemmista ei ole tutussa kadunkulmassa vastassa. Kun Phillipin etsinnät eivät tuota tulosta, turvattomuus iskee Prestoneihin ja koko amerikkalaisyhteisöön karmivalla tavalla.

Toisessa (järjestyksessään kirjan aloittavassa) aikatasossa eletään vuotta 2019. Philip on ollut kadonneena yli 40 vuotta. Beasta on tullut omistautunut perheenäiti, Laura on lapseton taiteilija, eivätkä he ole erityisen läheisiä. Genevieve on vuosia, vuosikymmeniä, yrittänyt löytää poikaansa, mutta nyt hänen muistinsa alkaa kadota. Perheen isä on jo kuollut. Yksi perheen Bangkokin aikaisista palvelijoista, Noi, asuu edelleen äidin apuna.

Kun Lauraan otetaan yhteyttä Bangkokista, Bea varoittaa innostumasta ja varsinkaan maksamasta mitään kenellekään. Näiden 40 vuoden aikana he ovat saaneet vihjeitä laidasta laitaan, joten ihmisten vastoinkäymisillä rahastamaan pyrkivät huijarit ovat tulleet tutuiksi. Laura on kuitenkin varma, että huonon skypeyhteyden päähän tuotu mies on Phillip ja säntää saman tien lentokentälle. Verikokeet todistavat sen minkä Laura tiesi heti sydämessään.

Laura tuo Philipin kotiin, niin kuin nyt yli 40 vuotta Thaimaassa elänyt mies osaa Washingtonia kotinaan pitää. Perheellä riittää kysymyksiä. Missä hän on ollut? Häntä ei vapautettu vankeudesta, miksei hän ollut aiemmin hakeutunut heidän luokseen?

Kun Phillipistä tulee yksi kertojista, vuosikymmenet yhdistävä tarina alkaa aueta, ja olihan se melkoinen tunteiden vyöry, ehdottoman positiivisella tavalla. Tässä on niin paljon tasoja, avioliitto, sisarusten väliset suhteet, lasten ja vanhempiensa suhteet silloin ja nyt. On kaikkien salaisuudet, avioliiton ulkopuolinen suhde, isän työ, miten Bea suojelee Lauraa ja kaiken takana koko ajan Phillipin katoaminen, milloin, miten, mitä sen jälkeen. Kirjan jännite ja perhedynamiikka kuten itse tarinan kerrontakin on täyden viiden tähden tasoa ja lopussa oli vieläpä se usein niin kaipaamani twisti.