Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Dekkareiden jatko-osia vol 4

Historiallisten romaanien välillä olen silloin tällöin kuunnellut dekkareitakin, joten tässä välillä neljän kattaus niitä. Kaikki ovat jatko-osia, ja näistäkin kaksi on kokonaan tai osittain historiallisissa kehyksissä tapahtuvaa. Bloggausjonossa useampi näistä on odotellut jo pidempään, joten kaikki eivät ole sarjan tuoreimpia osia. Aikajanalla liikutaan 1800-luvulta nykypäivään. 

***

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus

#4 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula, 2024

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 9 h 44 min

Vera-täti ei voinut olla siunailematta sitä, miten hänen suojattinsa ja kasvattityttärensä Beatrice Hyde-Clare oli sotkenut asiat kihlautumalla Kesgraven herttuan kanssa. Miehen isoäiti oli jo järjestellyt tälle täydellistä naimakauppaa, jossa yhdistyivät upeat mustat kiharat, vuosisatoja vanha nimi ja runsaat maa-alueet. Olivathan Hyde-Claretkin tosin hyvä perhe, ja toki herttuan nappaaminen oli sulka Bean hattuun sillä nostihan tyttö näin statustaan ja varmisti hyvätuloisen tulevaisuuden, mutta he olivat myös nöyriä ja tiesivät paikkansa. Eikä se ollut sentään Kesgraven herttuan suvussa.

Olennainen osa heidän perheensä hyvyyttä olikin ymmärtää heidän rajoitteensa, ja sellaisena he kokivat suunnatonta ylpeyttä siitä, että pitivät katseensa suunnattuna alas eivätkä koskaan uskaltautuneet kallistamaan kasvojaan ylös mahtavuuden huimaaviin korkeuksiin.

Ja nyt Bea oli pilannut kaiken heittäytymällä herttuan syliin.

Mikä ajattelematon riesa!

Eikö hän ollut pohtinut, mitä kihlaus tarkoittaisi muulle perheelle? Se kääntäisi heidän elämänsä ylösalaisin, sillä nyt ihmiset alkaisivat olettaa heiltä asioita. Heidän odotettaisiin pukeutuvan viimeisimmän muodin mukaan – käyttävän hienoimpia silkkejä, ajavan hyväkuntoisimpia hevosia, isännöivän mitä ylellisimpiä juhlia.

Koska Bea törmää aina rikoksiin vaikka yrittää niin kovasti pysyä niistä jo sivussa, on tässäkin kirjassa selvitettävää sillä saralla. Nyt mysteeri suorastaan ojennetaan hänelle kun tuttu kreivitär pyytää hänen apuaan. 

Pitkäveteisyys ja hauskuus samassa paketissa, oli eräs kuuntelija kiteyttänyt mielipiteensä äänikirjapalvelussa, ja tuo lause tiivistää prikulleen omat ajatukseni! Juonellisesti tarina oli pannahisen paikallaan junnaava koska välillä takerruttiin pitkiksi ajoiksi niin kovin pieniin lillukanvarsiin, mutta tuttuun tapaan kirjasta löytyi monia hauskoja sutkautuksia ja kommelluksiakin. 

***

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin

Karin Adler #6

Bazar, 2018

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 19 h 9 min

Vuonna 1916 Orkney-saarten vesillä upposi brittiläisen laivaston alus MSS Hampshire ajettuaan saksalaisten miinaan. Yksikään miehistön jäsenistä ei lopulta jäänyt eloon kun maista käsin ei annettu siviilien auttaa pelastuslautoille selvinneitä, joten hekin paleltuivat. Tapauksesta jäikin monille tunne, että laivassa oli kuljetettu jotain, minkä ei haluttu pääsevän yleiseen tietoon, ja kehittyi legenda että laivan mukana olisi uponnut aarre. 

Nykyhetkessä, sata vuotta myöhemmin, samalta suunnalta löytyy tyhjillään purjevene, jossa on verisiä kamppailun jälkiä. Englannin poliisi pyytää virka-apua, sillä veneen omistaja on marstrandilainen mies. Karin Adler ottaa tapauksen hoitaakseen, ja alkaa selvittää mitä tapahtui veneen omistajalle, eläköityneelle sukeltajalle Bo Stenmanille.

Karin on joutunut muuttamaan maihin omaan veneeseensä tulleen vuodon takia, mistä hänen miesystävänsä Johan on ollut mielissään. Karin itse ei malttaisi odottaa pääsyä takaisin kelluvaan kotiinsa, mutta isompi elämäntilanteen käänne on edessä. 

Pidän todella paljon tästä sarjasta, joka yhdistää taitavasti dekkarin historialliseen romaaniin. Karinin yksityiselämän käänteet on kirjoitettu kiinnostavasti, eri tavalla kuin olisin odottanut.

***

Marianne Cedervall: Hääjuhlan salaisuus

Mullvaldsin murhat #4

Otava, 2024

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 8 h 37 min

Oli kulunut viisitoista vuotta siitä, kun Fredrik oli lähtenyt opiskelemaan ja jättänyt Gotlannin taakseen. Nyt Fredrik oli palannut saarelle viettämään häitään ja asettumaan sen jälkeen morsiamensa kotitilalle.

Morsian oli Bengt ja Titti Siltbergin tytär Amanda. Fredrik ja Amanda olivat löytäneet toisensa jo hieman varttuneemmassa iässä, molemmat lähestyivät neljääkymmentä. 

Perinteisissä gotlantilaishäissä oli runsaasti rooleja, ja koska Titti ja Anki olivat tutustuneet jo aiemmin, pyysi Titti Ankin yhdeksi tarjoilijoista. Anki osallistui mielellään häihin ja suostui - ja kuuli vasta sitten että tehtävään kuului myös leipoa reilu määrä tietynlaisia perinnepiirakoita, joita Anki ei ollut koskaan edes nähnyt. Mihin sitä olikin tullut lupauduttua...

Myös eläkkeelle jäänyt poliisi ja Ankin hyvä ystävä Tryggve oli mukana häävalmisteluissa.

Amandan perhe oli huomattavasti parempaa väkeä, ja tuleva appiukon toiveesta Fredrik ottaisi vaimonsa sukunimen, niin että maatilaa hoitaisi jatkossakin Skiltbergin pariskunta. Bengtillä ei ollut mitään Amandan miesvalintaa vastaan, mutta Tittillä oli omat näkemyksensä. Ja niin sitten kävi, että sulhanen oli hääpäivänään kateissa.

Lempisarjojani tämäkin, ja Eija Ahvo sopii lukijaksi erinomaisesti. Olen ihastunut Gotlantiin ja kirjan miljööseen vaikken ole koskaan ollut Ankin kaltainen heppatyttö. 

***

Eva Frantz: On lähtösi huoleton

#5 Anna Glad

S&S, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 23 min

Neljä jo vuosikymmenten takaista ystävystä, Krisse, Hannele, Sylvia ja Britt, ovat päätyneet elämässään eri suuntiin, mutta joka syksyiset rapujuhlat tuovat heidät aina yhteen. On Krissen vuoro emännöidä ja ilta kuluukin hyvin järjestettynä runsaiden juomien, herkkujen ja kun ruotsinkielisistä on kyse, ryyppylaulujen siivittämänä. Mutta itku pitkästä ilosta, sillä aamulla heistä on tallessa mökillä enää kaksi. Krisse on murhattu, ammuttu kuoliaaksi, ja toinen naisista on kateissa. 

Anna Glad aloittaa tapauksen tutkimuksen, mutta hänet siirretään pian syrjään sillä nyt tarvitaan hänen miehensä Tomasin erikoisosaamista, molemmat kun ovat poliisin palveluksessa. Anna päätyy poliisilaitokselle hoitamaan rutiinihommia mikä suoraan sanottuna sapettaa häntä aika tavalla, eikä hän ihan malta pysyä annetuissa tehtävissään. 

Annan kotiasiatkin asettavat haasteita. Heillä on viisivuotias Goffe-poika, ja ennen kuin Tomasta tarvittiin töihin, tämä oli omasta halustaan ollut vanhempainvapaalla huolehtimassa Goffesta. Kun Anna päätyy ottamaan päävastuun pojasta, on hän äitinä uuden edessä.

Eva Frantz on kertonut aiemmin, että Anna Glad -sarjan on tarkoitus olla viisiosainen, joten tämä oli luultavasti tässä. Osia on tullut melko hitaassa tahdissa monen muun rikoskirjailijan tahtiin verrattuna enkä todellakaan ole päässyt kyllästymään. Yksi lempisarjoistani, suosittelen lämpimästi tutustumaan ellet vielä ole ottanut Frantzin dekkareita haltuun. Näissä ei veriteoilla mässäillä. 

Dekkareiden jatko-osia vol 2

Tarjolla tänään monipuolinen kattaus jännitystä, eli toinen setti dekkareiden jatko-osia.

Tällä kertaa olen valinnut kaksi suomalaista ja kaksi käännöskirjaa, joista toinen sijoittuu Lontooseen ja toinen kanadalaiseen sisäoppilaitokseen. Päähenkilöt vaihtelevat 1800-luvun seurapiirineidosta 1950-luvun nuoreen salapoliisityttöön ja nykyhetkeen jossa poliisit apunaan true crime -podcastaaja ja yliopiston lehtori ratkovat kimurantteja rikoksia.

***

Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

#3 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula & co, 2024

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 9 h 14 min

Kuten Bea itse muotoili sen mitä oli päässyt tapahtumaan, hän oli hullaantunut idiootti. Hän ei ollut nähnyt Kesgraven herttuaa, tuota Lontoon seurapiirien tavoitelluinta poikamiestä kolmeen viikkoon, ja oli tulla hulluksi. Tosin hän ei ollut tavannut ketään muutakaan perheen ulkopuolelta, sillä hänen tätinsä oli päättänyt, ettei hän voinut riittävän hyvin voidakseen osallistua sosiaalisiin tapahtumiin. Kaikki tämä vain rangaistuksena Bean aikaisempien tempauksien tähden, kuten sen, että hän oli livistänyt talosta nuoreksi mieheksi pukeutuneena. Siihen oli toki ollut murhatutkimukseen liittyvät syynsä, mutta jos sellaista yrittäisi selittää tädille, tämä järkyttyisi vain kahta kauheammin. 

Vera-tädin mielestä Bean piti olla mahdollisimman huomaamaton ja käytökseltään säyseä, joskin löytää mahdollisimman pian aviomies, jonka harteille Bean elättäminen siirtyisi. Vera-täti kun ei nähnyt tarpeelliseksi käyttää varoja niin mitättömän näköisen, jo 26-vuotiaan kasvattityttärensä hyväksi. 

Mistään Kesgraven herttuan kaltaisesta puolisosta Bean olisi kuitenkin turha edes haaveilla, tulisihan mies poimimaan vaimokseen jonkin seurapiirien kirkkaimmista timanteista. Vera-tädin mukaan herttuan kihlausta Lady Victorian kanssa saattoi odottaa hetkellä millä hyvänsä. Bealle ilmaantui kuitenkin oma "haltijakumminsa", sillä hänen äitinsä nuoruuden ystävä, Lady Abercrombie, otti Bean projektikseen. Puolessa vuodessa hän löytäisi Bealle sopivan kosijan.

Saadakseen herttuan pois mielestään Bea kaipasi kipeästi uutta murhaa tutkittavakseen, muttei tiennyt miten löytäisi sopivan, kunnes murha tulee suoraan hänen luokseen. Ensimmäisestä osasta tuttu nuori mies tulee pyytämään hänen apuaan, sillä hänen morsiamensa Emilyn äidin (naimisissa olevan rouva Otleyn) rakastaja on menehtynyt tämän sänkyyn ja on mitä ilmeisimmin myrkytetty. Siinäpä harvinaisen monta skandaalia samassa lauseessa, mikäli asia tulisi julki! 

"Luulin hänen kutsuvan minua, joten menin huoneeseen muistuttamaan, että hän pitäisi pienempää ääntä, sillä emme halunneet Emilyn saavan tietää, että hän oli paikalla. Tajusin, että hän oli kamalissa tuskissa, sillä hän oli sängyssä kaksin kerroin kuin kärsisi hirvittävistä krampeista. Hän ei kuitenkaan näyttänyt pystyvän kontrolloimaan itseään kauaa, vaan hänen kehonsa alkoi kouristella lakkaamatta, mikä sai hänen selkänsä kaartumaan tavattoman kummallisesti."

Rouva Otleyn ääni oli tunteeton ja tyyni hänen selittäessään tilannetta, mikä yllätti Bean, sillä tapahtumat joista tämä kertoi, olivat melko rajuja.

"Ja koko tämän ajan hän piti hirvittävää meteliä. Kaikki se vaikerrus ja huuto", rouva Otley jatkoi. Ärtymys kuulsi hänen äänestään, kun hän muisteli tapahtunutta ja kiinnijäämisen pelkoa. 

Beatrice selvittäisi rikoksen mieluiten yksinään, mutta -tietenkin- Kesgraven herttua sotkeutuu tapaukseen, ja siinä ohessa vaihdetaan myös suudelmia.....

Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarjassa on ilmestynyt jo kaksitoista osaa, joten Nelli Hietalalta ei aivan heti pääse käännösurakka päättymään! Suomeksi seuraava osa saadaan jo lokakuussa. Omaan makuuni sarja paranee osa osalta, joten siinä mielessä lupaavaa. Tekisi mieli kurkkia miten sarja etenee, tuleeko Beasta kohta perheenäiti vai saadaanko välit herttuan kanssa uuteen solmuun? Vielä olen malttanut!

***

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

#7/10 Flavia de Luce

Bazar 2020 (äänikirja), 2015 (lukukirja)

Alkuteos: As Chimney Sweepers Come To Dust, 2015

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 11 h 6 min

Surullisempaa sanaa ei olekaan kuin karkotettu. 

Flavia oli varma, että hänen vielä keikkuessaan Atlantin aalloilla matkalla kohti Kanadaa, kaikki Buckshaw'ssa olivat jo unohtaneet hänet. Niin isä, kuin sisaret Ophelia ja Daphne, sekä uskolliset palvelijat Dogger ja rouva Mullet, joista viimeksi mainitut olivat sentään vuodattaneet muutaman kyyneleen Flavian lähdön hetkellä. Nyt hänen oli ikävä jopa ärsyttäviä sisariaan.

Isä ja Felicity-täti olivat päättäneet lähettää Flavian Miss Bodycoten tyttökouluun, jota myös tyttöjen äiti Harriet oli käynyt. Kurjasta kohtalosta teki onneksi heti siedettävämmän aivan kirjaimellisesti Flavian jalkojen juureen savupiipusta tömähtänyt hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Flavian pitää tietenkin selvittää ruumiin henkilöllisyys, tappaja, ajankohta sekä motiivi. Tämän lisäksi pitää ehtiä tunneille sekä uusien ystävien spiritismi-istunnoille. Eikä savupiipusta mätkähtänyt ruumis ollut ainoa tutkimista vaativa asia, sillä Flavia kuuli muilta tytöiltä, että useampi oppilas oli yhtäkkiä kadonnut...

Flavia sai pian huomata, että hänen äitiään lähes palvottiin Bodycotessa, joten lähes kaikki suhtautuivat Flaviaan ystävällisesti. Äitinsä takia monet olivat myös odottaneet hänen saapumistaan, ja tämän sekä Flavian kemiantaitojen ansiosta neljäsluokkalainen Flavia otettiin poikkeuksellisen nuorena mukaan eräänlaiseen eliittiryhmään.

Olipa kivaa vaihtelua, että Flavian olinpaikka vaihtui. Alkoi ollakin jo kovin epäuskottavaa, että niin pienessä paikassa kuin Flavian kotikylä, tapahtuu jatkuvasti murhia. Juonellisesti pidin kirjan alkuosasta, mutten erityisemmin sen loppupuoliskosta. Seuraavaan osaan Flavia käsittääkseni palaa taas kotiin. 

*** 

Elina Backman: Kuinka kuolema kohdataan

Otava, 2024

#4 Saana Havas

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 13 h 12 min

Rikospodcasteja toimittava Saana Havas oli lähtenyt juhannuksen viettoon Pyhtään ulkosaaristoon Inkeri-tätinsä kanssa. Lauttasatamassa ihmiset moikkailivat toisiaan, ja Saana alkoi tuntea, että kaikki muut Kaunissaareen matkalla olevat tunsivat toisensa, vain Saana ei tuntenut ketään. Saarella oli kuitenkin vain muutamia ympärivuotisia asukkaita, valtaosa oli heitä "kesäläisiä". Saana ja Inkeri viipyisivät Inkerin ystävän Merin luona, ja auttaisivat vastineeksi tätä Villa Merin kunnostamistöissä. 

Saana tutustuu pian saarelaisiin, kuten uuteen naapuriinsa joka on tunnettu kuvataiteilija, sekä Finlandialla palkittuun mieskirjailijaan, jonka vaimo on aikoinaan kuollut saarella hämärissä olosuhteissa. Saana kiinnostuu välittömästi, sillä Siirin onnettomuudesta hän saisi uuden aiheen true crime -podcastiinsa. 

Yhtäkkiä hänen on mahdotonta ajatella vain saaren kauneutta. Päinvastoin, sen jälkeen kun hän oli lukenut Siirin kohtalosta, männyt näyttävät kieroilta ja kirotuilta, aallot uhkaavammilta ja pilvet tummemmilta. Aivan kuin tuulessakin olisi pureva pohjavire. Joka paikassa maassa on teräviä neulasia. Ympärillä leijuu kuitenkin raikas ja pihkainen hiekkaharjun tuoksu.

Kun poikaystävä on töissä Keskusrikospoliisissa, saa huomata, että juhlapyhiä ei useinkaan vietetä yhdessä. Niinpä Saanan avomies Jan viettää juhannusta kovin eri tavalla kuin Saana ja valtaosa suomalaisista, eli työmatkalla Nizzassa. Siellä on tapettu suomalainen taidekeräilijä, ja tapaus paljastuu osaksi sarjamurhaa. Jan saa mukaan tutkimuksiin uuden työparin, Johanna "Rynkky" Rytkösen. 

Rynkky katsoo Jania mietteliäänä. - Meille halutaan viestiä jotain. Mutta viestit jätetään hyvin auki. 

- Tarkoitat, että hän leikkii kanssamme?

- Ja tuntee itsensä luultavasti tällä hetkellä ylivoimaiseksi. Kaikki on mennyt juuri niin kuin hän on suunnitellut emmekä ole päässeet hänen jäljilleen, Rynkky toteaa.

- Mutta aina jää jälki. Aina jää jotain. Emme vain ole löytäneet sitä vielä, Jan sanoo ja astelee valkotaululle. - Sellaista asiaa kuin täydellinen murha ei ole olemassakaan.

Että minä inhoan tuollaisia Rynkyn kaltaisia lempinimiä, ja valitettavasti uskon että Rynkky seikkailee tulevissakin osissa. Muuten tämä olikin minulle oikein mieleinen osa sarjassa. 

Olen nähnyt kommentteja, että kirja kaipaisi tiivistystä dekkarijuonen osalta, ja ehkä niin onkin, mutta itse nautin kirjan tunnelmasta, kesäpäivistä saarella, sekä Saanan kiinnostuksen heräämisestä kirjailijan vaimon onnettomuuteen. Jos haluat vain sen dekkarin jossa tutkitaan rikosta ja sillä hyvä, ehkä tämä Backmanin sarja ei ylipäätään ole aivan paras sinulle, mutta jos haluat kirjan joka yhdistää dekkarin ja kesää tunnelmoivan kirjan, tämä toimii. 

Pienenä kuriositeettina, minua jäi huvittamaan kun Saana pohdiskeli että pihassa oleva ruusupensas olisi juhannusruusu, vai olisiko sittenkin vieraslajike kurtturuusu, joka pitäisi tuhota, mutta se on "niin kaunis ja hyväntuoksuinen, minkä takia sen on varmaan annettu niin paljon levitäkin". Jos hän tietää millainen kukka kurtturuusussa on tuoksua myöden, miten hän ei erota sitä ja valkoista juhannusruusua toisistaan, johan niiden lehdet kukista puhumattakaan ovat niin erilaiset? Mietin sitäkin, kukkiiko maitohorsma Kotkan saaristossa jo juhannusviikolla? Meillä tässä Tampereen kupeessa vasta heinäkuun loppupuolella. 

***

Eeva Kiviniemi: Viha

Saga Egmont, 2024

#4 Kati Berg tutkii

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 7 h 46 min

Kati Berg oli vuokrannut kesähuvilan saaristosta viettääkseen idyllistä lomaa miehensä Pertin kanssa. Tunnelma muuttuu yllättäen, kun he kuulevat illan pimeydessä kaksi laukausta, ja pian sen jälkeen heidän pihaansa raahautuu viime voimillaan nuori mies, jota on ammuttu. Nuorukainen on käynyt Katin luennoilla yliopistolla ja on houkutellut Katia mukaan Elokapinan toimintaan, jossa on itse aktiivinen. Niinpä ensimmäiseksi epäillään ilmastoaktivistiin kohdistuvaa viharikosta. 

Katin poliisitytär Milla saa ampumatapauksen tutkittavakseen. Hän on aseman nuorin poliisi sekä iältään että virkavuosiltaan, ja kokee saavansa kylmää kohtelua työpaikan keski-ikäisiltä miespoliiseilta juuri sen tähden. Hän kokee vähättelyä myös, koska hänen mielenkiintonsa suuntautuu aivan erityisesti eläinten- ja luonnonsuojelurikoksiin. 

"Sinun äitiäsi yritettiin juuri rekrytoida Elokapinaan!"

"Selvä, no nyt päästään asiaan. Liityitkö?"

Kati pudistaa päätään.

"Siis mitä? Et liittynyt? Olen oikeestaan vähän jo odottanut, että sut löydetään jostain katublokista. Mitä sulle on tapahtunut? Kuka sinä oikein olet ja mitä olet tehnyt mun ihanan anarkistiselle äidille?"

" Ei kai... älä vain sano että jätit liittymättä tämän mun uuden viran takia?"

"En, tai no, ehkä sekin hiukan vaikuttaa, ainakin taustalla. Kannatan Elokapinaa kaikesta sydämestäni, mutta mukaan meneminen ei tuntunut omalta. Ja kai minua vähän pelottaa joutua poliisin kantamaksi ja putkaan", Kati myöntää.

"Poliisin pitäisi turvata myös Elokapinan rauhanomaisia mielenosoituksia. Mutta tiedän kyllä, että osalla poliiseista on aika jyrkkiä asenteita kapinallisia kohtaan. Niin että ei sun pelot ihan tuulesta temmattuja ole", Milla sanoo.

Omaan makuuni Viha oli liian kliseinen ja täynnä stereotyyppisiä henkilöitä, ja sen tähden se oli kovin ennalta arvattava. Olisin siis kaivannut jotain erilaista, niin tulokulmaan kuin henkilöihin. Ei niin, että rescuekoiria vihaava naapuri on maastokuvioon pukeutuva "julkipersu" ja kiusantekijät Millan työkavereissa niin ikään "julkipersuja". Lainausmerkeissä oleva termi on suoraan kirjasta. Teksti on siis räväkkää, mikä on tavallaan positiivista, mutta samalla liikaa, koska se syö kirjasta pois sen viihdyttävyyttä, ja kyseessä on kuitenkin dekkari...

Olin päättänyt tämän paasaamisen takia jättää sarjan kuuntelun jo sen kolmanteen osaan, mutta koska olin taas saanut tuntini Storytelissä täyteen paljon ennen uusimispäivää, ja joutunut sen tähden tyytymään E-kirjaston valikoimiin, päädyin kuuntelemaan Vihan paremman puutteessa. Olihan kirja heti lainattavissa, mikä on E-kirjastossa harvinaista. 

Kirjan koirista (Katilla on pieni rescuekoira) ja rescuetoiminnasta yleisesti minulla voisi olla puhdasrotuisten kasvattajana paljonkin sanottavaa, mutta en koe että kirjablogini on oikea kanava siihen. Tyydyn vain kummastelemaan esimerkiksi kohtausta jossa Stella innostuu kaivamaan maata puunrungon juurella ja Kati ihastelee koiran luontaista käyttäytymistä eli maan kaivuuta todeten, että koirat saavat tehdä sitä aivan liian vähän tai sitten rotukoirilta on jalostettu sellainen ominaisuus pois. Että mitä? Puhdasrotuiset koirat eivät halua kaivaa maata jalostuksen tuloksena? Nämä on vain jotenkin niin sanattomaksi vetäviä heittoja että totean vain, että tervetuloa tutustumaan meidän suht pienikokoisiin rotukoiriimme, cockerspanieleihin, cavaliereihin ja kleinspitziin, jotka saavat kaivaa maata ja myös sitä pennusta lähtien tekevät, kovalla innolla jo ennen luovutusikää.

***

Cozy crime -sarjojen jatko-osia

Olen koko kesän kuunnellut niin paljon kirjoja, että postausjonoa sen kuin kertyy. Tällä kertaa paketissa onkin peräti neljä dekkaria, jotka ovat sarjan jatko-osia, toisin sanoen näiden sarjojen parissa olen jatkanut. 

Tällä kertaa mukana on yksi suomalainen erittäin cozy dekkari, englantilainen historiallinen dekkari sekä kaksi ruotsalaista dekkaria, joista Cedervallin kirjassa ei ole mitään raakuuksia. Ohlssonin kirjassa on mukana muun muassa aiemmin tapahtunut paloittelumurha, mutta verellä ei silti mässäillä. 

Osien irrallisuutta miettien Eppu Nuotion kirjassa on vähiten väliä sillä, onko sarjaa lukenut aiemmin. Muissa kolmessa päähenkilöiden suhteen / välien kehittymisestä saa eniten irti, kun osat lukee ilmestymisjärjestyksessä.

***

Marianne Cedervall: Haudataan menneet

#2 Mullvaldsin murhat

Otava, 2023 (kuunneltu 11/23)

Suomennos: Riie Heikkilä

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 8 h 44 min

Anki Karlsson oli muuttanut vuosi sitten Gotlantiin eläkepäiviään viettämään ja viihtyi hyvin Mullvaldsin maaseudulla kahden islanninhevosensa kanssa. Muuttoon alkujaan epäilevästi suhtautuneet ystävättäret olivat tulleet kahden viikon "ratsastusleirille", kuten he syyslomaansa Ankin luona kutsuivat.

Mullvaldsin syksyn uusi kohokohta, tryffelifestivaalit, olivat lähestymässä ja loppuvalmistelut täydessä käynnissä. Uusina henkilöinä kirjassa olivat esimerkiksi ravintoloitsijat Sara ja Micke sekä Nils, jonka 70-vuotispäiviä tryffelijuhlan ohessa vietettiin. Tryffelimaat ovat Nilsiltä vuokrattuja ja tryffelibisneksessä pyörii monia tekijöitä.

Ensimmäinen varsinainen dekkarillinen tapahtuma oli Nilsin ulko-wc:n tuhopoltto ja teksti seinässä: Kuolema tryffelisialle! Varsinainen rikos tapahtuu kun Anki ystävineen sekä Nils seurueineen osallistuvat hienoille illallisille Saran ja Micken ravintolassa. Kuuden ruokalajin jälkeen yksi vieraista tuupertuu kuolleena niille sijoilleen ja poliisi epäilee myrkytystä. 

Kuuntelin sarjan ensimmäisen osan alkukesästä '23 ja olin silloin jäänyt hieman epäilevälle kannalle sen suhteen jatkanko sarjan parissa. Viisi kuukautta muhineena jatko oli alkanut kiinnostaa, ja koska kolmas osa oli pian ilmestymässä, päätin ladata kirjan luureihini. Sijoittuivathan tapahtumat sitä paitsi sopivasti marraskuuhun, jolloin myös kirjan kuuntelin. 

Käyttämässäni äänikirjapalvelussa eräs kirjan kuunnellut oli jättänyt yksisanaisen kommentin "mummomainen", ja koska hän oli antanut kirjalle vain kolme tähteä, ymmärtäisin kommentin sävyn negatiiviseksi. Itsehän voisin 60-luvun lopulla syntyneenä jo mummo ollakin, joten minusta on vain mukavaa, että kirjojen päähenkilöt eivät aina ole maksimissaan 30-40-vuotiaita. 

Eija Ahvo on ihana lukija, ja olisin voinut jo hänen takiaan kuunnella kirjan ilman että siinä olisi tapahtunut yhtään murhaa. Lisäpisteitä siitä, että kun kirjassa oli laulu, hän myös lauloi, ja miesten repliikit hän luki hieman möreämmin. Voi olla että se häiritsee taas osaa kuuntelijoista, ottaen huomioon että useimmat suomalaiset haluavat kuunnella vain tasapaksua, väritöntä pajatusta. 

Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta, jolle annoin kolme tähteä, tälle yhden enemmän. Henkilöitä oli jälleen paljon ja vain muutama ennestään tuttu, joten sain kyllä pinnistellä muistaakseni kuka oli kenenkin sisko tai setä, ja mikä hän oli ammatiltaan. 

Kirjassa oli mukana useampia koiria. Meillä on nyt omassa laumassa ensimmäinen pohjavillan omaava ja olen ihastellut sen pohjavillan pehmeyttä. Kirjassa eräs kyläläinen kerää tryffelikoirien (toinen puhdas lagotto romagnolo, toinen vesikoiraristeytys) saksilla leikattua karvaa karstatakseen sen langaksi, tarkoituksena kutoa villasukat. Koirankarvoista voi tosiaan tehdä lankaa, mutta pääasiassa siihen tarkoitukseen käytetään juurikin harjattua pohjavillaa. Trimmattu (leikattu) karva käy jos se on minimissään neljän sentin mittaista, mutta silloinkin langasta tulee pistelevää, ja koska kirjassa koirien kihara turkki leikattiin kerran kuukaudessa, kovin pitkäksi se ei voinut siinä ajassa ehtiä. Sukat sellaisesta langasta voisi lahjoittaa lähinnä vihamiehelleen. 

Kaiken lisäksi karvoja kerättiin muovipussiin, todellisuudessa ne tulee säilyttää esimerkiksi paperipussissa, ei missään nimessä muovin sisällä, ettei karva eltaannu. Harmi että tämä meidän pohjavillainen koiramme on pieni kleinspitz; menisi kauan ennen kuin siitä saisi edes yhden sadan gramman lankakerän aikaiseksi!

***

Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus

Aula & co, 2023 (kuunneltu 7/24)

Suomennos: Nelli Hietala 

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 8 h 49 min

Ensimmäisessä osassa Bea(trice) Hyde-Clare, orastava vanhapiika 1800-luvun Lontoossa, oli niin kovasti halunnut ratkaista kuolemantapauksen, että oli tullut siinä sivussa keksineeksi itselleen mystisen miesystävän. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, ettei enää pääsisi tästä valheesta irti, halusivathan hänen ylläpidostaan huolehtivat setänsä ja tätinsä niin mielellään löytää hänelle miehen, joka vastedes huolehtisi hänen elinkustannuksistaan. Hän ei välttämättä olisi halunnut juuri nyt toisen mysteerin kohdalleen, mutta niin vain käy, että eräs mies kaatuu kuolleena käytännössä hänen jalkojensa juureen. Miehen selässä törröttää tikari. Eihän sellaista voi olla tutkimatta. Mukaan sotkeutuu jälleen ensimmäisestä osasta tuttu aatelismies, joka sekä ärsyttää Beaa, että saa hänen sydämensä väpättämään.

Pidin itselleni pienen puhuttelun kun ryhdyin kuuntelemaan tätä kakkososaa Bean rikostutkimuksista. Mikäli aion tähän ryhtyä, en voi asennoitua kirjaan tahattomana parodiana. Ensimmäinen osa kun lipsui mielestäni sen puolelle mennessään niin yli sopivaisuussääntöjen noudattamisen vahtimisessa. Pidin tästä toisesta osasta paljon enemmän ja tässä itse rikostutkintakin oli isommassa roolissa. Toisaalta muutama viikko ja toistakymmentä kirjaa myöhemmin en muista siitä enää juuri mitään...

***

Eppu Nuotio: Pitkäsoitto

#3 Rakel Oksa ratkaisee

(kuunneltu 7/24)

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 4 h 53 min

Rakelin ja Dannen on-off-suhde on muuttunut vakavammaksi ja Raakel on erityisen iloinen siitä, miten luontevasti Dante ja Raakelin poika Eero tulevat juttuun. Kesäinen purjehdusloma kolmestaan oli ollut menestys.

Raakel on työhuoneellaan täystyöllistetty, mutta Dante ehtii ottaa vastaan tarjotun remonttikeikan, jossa entinen Oivan kone -niminen elektroniikkaliike muuttuu sukupolvenvaihdoksen myötä kahvilaksi. 

1980-luvun alussa Oivan koneella menee vielä hyvin. Omistajan poika Pekka on ollut nuoresta saakka liikkeessä töissä. Pahinta siinä ei ole pieni palkka, vaan päivien monotonisuus. Hän unelmoi muuttavansa Amerikkaan, Floridaan jossa paistaa aina aurinko. Siellä he tyttöystävä Astan kanssa laittaisivat pystyyn levyfirman, siitä huolimatta, että isä toivoo juuri hänestä jatkajaa omalle yritykselleen. Asiat kuitenkin mutkistuvat monestakin syystä.

Eppu Nuotion dekkarit ovat kyllä niin cozyja kuin cozy crime olla voi. Enemmän keskitytään sekä jatkuvajuoniseen ihmissuhdepuoleen että rikostarinan ihmissuhteisiin, eikä rikoksilla mässäillä. 

***

Kristina Ohlsson: Varjopaikka

WSOY, 2024

(kuunneltu 8/24)

Lukija: Aku Laitinen

Kesto: 15 h 36 min

Juuri ylioppilaaksi valmistunut Iben oli valehdellut saaneensa stipendin valokuvauskurssille Visbyhyn, mutta tosiasiassa hän oli tullut Hovenäsetiin ja vuokrannut sen saman talon, pakastimeksi kutsutun, jossa August Strindberg oli asunut kunnes oli muuttanut yhteen rikostutkija Maria Martinsonin kanssa. Eikä hän ollut siellä ottaakseen valokuvia, vaan vanhan paloittelusurman takia. 

August Strindbergillä on kädet täynnä työtä viimeistellessään leivontakilpailun järjestelyitä ja hioessaan omaa kilpailureseptiään. Myös antiikkikaupassa riittää vilskettä ja hänelle tuodaan myyntiin muun muassa arvokas veitsisarja. 

Kylän kietoutuessa mystiseen sumuun Iben näkee monien kyläläisten tavoin ruumiin roikkumassa rannan uimahyppytornista. Mies oli nuori, korkeintaan kolmenkymmenen, ja köydeltä näyttävä punos jossa hän roikkui, olikin teräsvaijeria. Miehen taskuissa ei ollut mitään: ei kännykkää, ei henkkareita, ei itsemurhaviestiä. Jos mies oli päättänyt lopettaa päivänsä niin julkisella paikalla ja niin dramaattisella tavalla, eikö hän halunnut ihmisten saavan tietää kuka hän oli?

Maria palaa kesälomalta sopivasti murhaa seuraavana päivänä ja poliisille selviää pian, että mies on murhattu. Tapaus on ikään kuin alkusoittoa suuremman tapahtumaketjun selviämiselle, ja jäljet johtavat taaksepäin aina vuoteen 1989. Tähän kokonaisuuteen kietoutuu myös yksinhuoltajaisä Oskar, joka asuu eskaria käyvän sokean tyttärensä Matildan kanssa. Oskar ei aina ole ollut sopiva lapsen huoltajaksi, mutta nyt hän yrittää tosissaan, sillä maailmassa ei ole mitään Matildaa tärkeämpää. 

Varjopaikka rullasi liikkeelle melko hitaasti, ja olisin tiivistänyt sitä monessa kohtaa. Nautin silti kovasti kirjan tunnelmasta ja Aku Laitinen sopii sen ääneksi erittäin hyvin. Joskus vain tuli sellainen tunne, että asiat voisivat nytkähtää eteenpäin nopeammin ja poliisi saada vihdoin tietoonsa ne asiat jotka lukija on tiennyt alkusivuilta lähtien. 

***

Kaikki neljä sarjaa tulevat erittäin todennäköisesti jatkumaan ja tällä hetkellähän sekä Messinan että Cedervallin kirjoista on jo tullut uudet osat. August Strindbergistä kuuntelinkin jo kolmannen osan, joka jää seuraavaan koontiin.

Äänikirjapalvelusta Messinalta löytyy englanniksi myös "regency romanceja", pitää laittaa harkintaan kun tahtoo jotain oikein hömppää. 

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä

#1 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula & co, 2023

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 8 h 56 min

Bea ei totisesti ollut tavannut yhtä sietämätöntä ihmistä kuin Kesgraven herttua. Ellei hän olisi ollut pidättyväinen ja hyväkäytöksinen nuori nainen, hän olisi mielellään singauttanut osan illallisestaan miehen kutreille ja rinnuksille. 

Bea oli menettänyt vanhempansa hyvin nuorena, ja arvosti suuresti tätiään ja setäänsä jotka olivat silloin ottaneet pikkutytön huostaansa, vaikka toisaalta, he tekivät siitä myös numeroa. 

26-vuotiaana naimattonmana naisena hänen oli myönnettävä epäonnistuneensa avioliittomarkkinoilla, ja hänen kohtalokseen olikin siunaantunut toimia tätinsä seuraneitinä ja nuorempien serkkujensa lastenvahtina. 

Nyt täti oli ottanut hänet mukaansa Englannin järviseudulle, ja Bea oli odottanut viikon lomalta aikaa lukemiselle sekä pitkille kävelyretkille viilenevässä syyssäässä, mutta sateinen sää oli valitettavasti pakottanut heidät oleilemaan sisätiloissa.

Eräänä iltana hyvin myöhään, kun useimmat ovat jo nukkumassa, hiipii Bea kirjastoon hakemaan itselleen luettavaa. Yllätyksekseen hän löytää sieltä myös herttuan - ja ruumiin.

Mies on selvästi murhattu, mutta herttua haluaa eräästä tietystä syystä esittää muille tämän menehtyneen oman käden kautta. Beaa tällainen ärsyttää entistä enemmän, ja hän ryhtyy tutkimaan kuka voisi olla syyllinen. 

Kirjan on kehuttu yhdistävän Jane Austenin aikakauden maailman ja suljetun tilan mysteerin Agatha Christien tapaan. 

Itse koin sen pitkälti parodiana Austenin maailmasta, sillä kaikki sellainen mikä oli tuohon aikakauteen sopimatonta, oli vedetty erityisen överiksi. 

Kun olin kuunnellut neljä tuntia ja kolme oli jäljellä, ihmettelin koska tässä alkaa tulla mitään jännittävää? Niin pitkä aika oli kulunut tapojen läpikäymiseen, herttuan ja Beatricen väliseen sanailuun ja naljailuun ja melkoisen mitättömään dialogiin eri henkilöiden välillä, mitättömään siinä mielessä että se olisi avannut minkäänlaisia johtolankoja murhasta. Lukukirjassa olisin varmasti käännellyt sivuja vähän nopeammin silmäillen, sillä tuo sovinnaisuussääntöjen jatkuva esille tuominen oli niin loputonta ja yksityiskohtaista. 

Jos tätä vertaa esimerkiksi Austenin Järki ja tunteet -kirjaan, joka on minulle hyvin rakas, niin eihän siinä jatkuvasti ole joku täti-ihminen sanomassa, että et voi tehdä noin, et voi käyttää tuollaista sanaa, et voi puhutella ylhäisöön kuuluvaa henkilöä, et voi puhua palvelijalle jne ja sitten taivastella erikseen sitä, miten nuori nainen jatkuvasti rikkoo näitä sääntöjä. Austenin kirjoissa sovinnaisuussäännöt ovat enemmänkin tiedostettuja, eivät alleviivattuja, ja käyvät ilmi esimerkiksi siinä miten tärkeitä asema ja tytön myötäjäiset ovat naimakauppoja suunnitellessa, eivät niinkään siinä miten vanhempi täti on saada slaagin kun nuori nainen puhuttelee oma-aloitteisesti lordia. 

Hänen sydämensykkeensä oli juuri palautunut normaaliksi, kun ovelta kuului koputus. Vera-täti ryntäsi sisään. Hän halusi keskustella siitä, millaisia odotuksia hänellä oli sukulaistyttönsä käytökselle päivällispöydässä.

"Oletan, että olet ottanut virkistävät torkut", täti sanoi, vaikka todisteet, kuten huolellisesti sijattu vuode, johon ei ollut koskettu, puhuivat päinvastaista. "Kuten tiedät, sekä setäsi että minun on ollut mahdotonta hyväksyä käytöstäsi. Vaikka setäsi ei olekaan fyysisesti paikalla, hän on hengessä mukana siinä määrin, että kokee häpeää sen vuoksi, miten hänen veljentyttärensä käyttäytyy. Sinut on kasvatettu tietämään paikkasi ja olemaan kyseenalaistamatta itseäsi parempia. Olen luonnollisesti tarpeeksi kiltti ymmärtääkseni, että olemme kaikki päätyneet hyvin epätavalliseen tilanteeseen. Se, että tappaa itsensä jonkun toisen talossa, osoittaa niin suurta ajattelemattomuutta, että se päihittää jopa sinun viimeaikaisen käytöksesi. Tilanne kuitenkin kertoo ainoastaan herra Otleyn epätoivon syvyydestä. Jos maailmassa on jokin asia, joka on syytä tehdä oman kodin rauhassa, se on itsemurha. Mutta vaikka herra Otley rikkoi sääntöjä ensin, se ei oikeuta sinua toimimaan samoin.

Kaiken kaikkiaan murhajuoni tässä kirjassa oli niin cozy kuin cozy crime konsaan voi olla. Tämän voisi jopa lukea, vaikkei jännitysromaanit sinänsä edes kiinnostaisi. Kyllähän romaaneissa muutenkin on usein jonkin verran salaisuuksia, tässä on pitkälti kyse siitä mitä salaisuuksia näillä kaikilla henkilöillä on keskenään, ja sieltä se murhan motiivi tällaisessa suljetun tilan dekkarissa löytyy. 

Mutta voi luoja oikeasti näitä käännösvirheitä! Vieraat viettivät aikaa monia kymmeniä kertoja mainitussa "piirustushuoneessa", joka on oletettavasti alkuteoksessa drawing room, joka olisi tällaisessa tarinassa luontevaa kääntää saliksi tai hienommin salongiksi. Se tarkoittaa hienompaa tilaa, jossa seurustellaan vieraiden kanssa, ei niinkään oman perheen kesken. Mikä ihme on piirustushuone?

Valitettavasti lukijakin osallistui riepomiseeni ääntämällä Beatricen lempinimen Bea kuin se oli Bee tai Bi. Sitten kun nimeä taivutettiin, kuulosti pikemminkin siltä, että "herttua katsoi Piiaa / Biiaa". Netistä löytyy tueksi ääntämismalleja jos ei ole varma jonkin sanan kohdalla, mietin käyttävätkö suomalaiset lukijat vastaavia apuna.