Sotavuosia isovihasta lähtien

Paketoidaan tällä kertaa pelkkiä sotakirjoja? Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotirintamalla, joskin ensimmäisessä kirjassa suoraan tuhon ytimessä. Ajallisesti liikutaan 1700-luvun alusta toiseen maailmansotaan. En halua edes ajatella miten monet sodat siihen väliin maailmalla mahtuukaan, mutta oma mieli haluaa tietää lisää etenkin niistä, jotka omaa pohjoista nurkkaamme koskettivat.

***

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 51 min

1714

Oulaisten pappilan nuorin tytär Christina on toivottoman rakastunut kartanon poikaan Fredrik Löwenmarkiin. Tunne on molemminpuolinen, ja häitä suunnitellaan. Suuri tapahtuma kutistuu pikaiseen vihkimiseen pappilan salissa, kun jo kuolleeksi luultu sukulaismies, Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast ryntää varoittamaan venäläiskasakoista. Ne ovat jo lähellä, ja ne haluavat vain tappaa. Nuoret vihitään pikaisesti ja Eero-renki lähtee saattamaan Tinaa ja Fredrikiä kohti rannikkoa, tavoitteena päästä Raahesta laivalla Ruotsin puolelle. Samalla Matthias jatkaa matkaa hevosellaan varoittamaan Tinan Oulussa asuvien sisarusten perheitä. Pastori ja hänen vaimonsa päättävät jäädä seurakunnan tueksi ja ottamaan vastaan kohtalonsa.

Kun tilanteen karmeus valkenee Eerolle, hän ei voi jättää nuoria yksin. Päästään Hailuotoon saakka, mutta sinne jäädään jumiin ja kohdataan karmivin yksittäinen isonvihan murhateko, joka tunnetaan nimellä Hailuodon murhaperjantai. 

Yli 800 pakolaista ja saaren asukasta saa surmansa kahdensadan venäläissotilaan toimesta.

Huonojalkaiset vanhukset eivät edes yrittäneet pakoon, vaan he ristivät kätensä, painoivat niskansa alas ja ottivat kirveeniskun vastaan nöyrinä. Lapset käpertyivät vanhempiensa selän taakse ymmärtämättä, että näistä ei ollut nyt suojelemaan heitä. Miekat ja kirveet viuhuivat ilmassa, syysyö oli sakeana puhkottujen vatsojen löyhkää ja tuskanhuutoja. Kuului kova kolahdus ja kostea massahdus, kun kirves osui ihmistä pääkalloon ja halkaisi sen kuin kuivan koivuklapin. Se oli ääni, jota tuskin koskaan unohtaisin, eläisin kuinka pitkään tahansa.

Isovihan tapahtumat ovat itselleni niin vierasta aikaa, että heti kun äänikirjapalvelu ehdotti kuunneltavaksi Päivi Alasalmen romaania kyseiseltä aikakaudelta, laitoin sen luureihini. Hienoa että tällaisiin harvemmin käsiteltyihin ajanjaksoihin tartutaan ja annetaan lukijalle mahdollisuus romaanin keinoin saada tutkailla historian tuntemattomampaakin osaa. Veikkaan ettei tätäkään postausta lue moni, joka tuntisi isovihan yhtä hyvin tai paremmin kuin toisen maailmansodan. 

Kirja oli toki paikoitellen melko raju, mitä muuta se voisikaan olla kun aiheena on laajamittainen murhateko. Mutta se on myös jännittävä, koukuttava ja sitä oli pakko kuunnella lisää, lisää, lisää. En hätkähtäisi Hailuodon osuuttakaan näin jälkikäteen sanottuna, ellet ole kovin herkkä. Lukija on parhaimmistoa.

Olen ollut varovaisesti kiinnostunut Alasalmen saamelaistrilogiasta jonka aloittaa Joenjoen laulu. Syyskuussa häneltä ilmestyy Enkelinkihara, joka aloittaa sortovuosiin Tampereelle sijoittuvan jännitystrilogian, joka alkoi heti kiinnostaa!

***

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

Bazar, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 51 min

Cordelia ei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota heidän perheensä palvelusväkeen, kunnes kohtasi sattumalta heillä muutaman kuukauden työskentelevän maisema-arkkitehdin Isaacin. 

Tuolloin elettiin kesää 1914, ja sodan odotus tuntui väreilynä ilmassa. Osa ihmisistä arveli ettei sota koskettaisi Brittein saaria, osa taas arveli, ettei saarivaltio pystyisi millään pysyttelemään erossa. Cordelia ja Isaac lähentyvät, mutta suunnitelmat tulevaisuudesta katkeavat siihen kun Isaac joutuu rintamalle.

Kirjassa on monta eri osaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Ensimmäinen on tuo nuorten rakastuminen, toinen keskittyy kirjeenvaihtoon. Alkuteoksen nimi The Hidden Letters kertoo sen, etteivät kaikki kirjeet löydä ajallaan perille. 

Kirjasta olisi vaikka miten paljon kerrottavaa, mutta taidanpa tällä kertaa sanoa, että lue itse loput. Cookin kirja on näistä neljästä viihteellisin, ei kuitenkaan tyhjää höttöä ja juonen kulun lisäksi siinä on oleellisena tunnelma, joka ei ole kesänkepeä vaan paikoitellen melko surullinen ja alakuloinenkin. 

***

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Osa #1 Petsamo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 22 min

Vaikka ystävät varoittelivat hätiköimästä, oli Valeria Vedoroff sanonut itsensä irti kalatehtaalta. Hän oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä pois Petsamosta, ja nyt, keväällä 1937, tuo haave vihdoin toteutuisi. Hänen sulhasensa oli lähtenyt jo edeltä etelään asioita järjestelemään. Kun sulhaselta ei sitten kuulunutkaan kirjettä, hän huolestui, etenkin kun oli huomannut olevansa pieniin päin. Samaan aikaan Valerian isä, ikonimaalari,  pidätetään vakoilusta epäiltynä. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Valeria on pienen Aleksei-pojan äiti. Pojan syntymästä hänelle oli ikään kuin valjennut, mikä oli elämän tarkoitus, vaikka elämä olikin välillä ollut kovaa näiden kahden vuoden aikana, ja leipä tiukassa.

Juuri silloin radiotoimittaja toivotti hyvää päivää ja kertoi, miten jo 3 000 vapaaehtoista oli kokoontunut Kannakselle linnoitustöihin. ”Ilma väreilee helteisenä ja kuumana, mutta se ei hidasta tärkeitä töitä. Maisemaan, joka vasta oli koskematonta korpea, nousee vieri viereen kivisiä esteitä, joita ei niin vain ajetakaan yli vieraan maan hyökkäysvaunuilla…” toimittaja runoili, mutta Valeria huokasi raskaasti. Aina vain lisää huolestuttavia uutisia. Sentään tänään uutisissa ei kertaakaan mainittu Saksan johtajaa Hitleriä. Huhtikuusta lähtien, kun Englanti oli julistanut yleisen asevelvollisuuden, Valeria oli alkanut tosissaan pelätä pahinta. Petsamolaisten mielestä sota ei leviäisi pohjoiseen, mutta Valeria ei ollut asiasta niinkään varma.

Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio lähetetään vanhoille kotiseuduilleen Petsamoon tutkimaan seudun kasvanutta rikollisuutta, mutta Teerikallio lähtee pohjoiseen vastahakoisesti. 

Ties monettako kertaa Antti Teerikallio kertasi kuulemaansa. Manner oli kertonut Petsamon väkiluvun moninkertaistuneen lyhyessä ajassa. Kuulemma vuosi sitten kukaan ei ollut tiennyt mitään Kolosjoesta, nyt poliisipäällikön mukaan korpeen nousevasta nikkelikaupungista haaveili niin helsinkiläinen tarjoilijatar kuin Kuusamon lentojätkäkin.

Vaikka keskustelusta oli kulunut jo monta päivää, Teerikallion oli yhä vaikea päättää, mitä ajatella. Oliko pohjoisen komennus johtajalta luottamuksen osoitus, vai pitikö Manner häntä keskinkertaisuutena, joka joutikin lähteä puolen vuoden komennukselle Jäämerelle?

Samoihin aikoihin taidemaalari Maija Vuonnajärvi muutti Petsamon kirkonkylään ja avasi sinne valokuvaamon. Maijan ja Valerian polut kohtaavat.

Tässä toinen kirja aiheesta joka oli minulle vieras. Ei sotavuodet sinänsä, mutta pohjoinen tapahtumapaikka. Iso kiitos kirjailijalle, että on rohjennut valita Petsamon kaikkien niiden Karjalan kannakselle sijoittuvien romaanien keskelle. Vainio on rovaniemeläinen kulttuurihistorian tutkija ja äidinkielen opettaja. 

WSOY on tänä vuonna julkaissut Petsamon enkelin lukukirjana. Olen kuunnellut jo toisenkin osan, Turjanmeren tytär. Päätösosa Ristitunturi ilmestyi keväällä. 

***

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Barrøy #2

Sitruuna kustannus, 2023

Lukija: Tuija Kosonen

Kesto: 7 h 33 min

35-vuotias Ingrid eli nyt yksin Barrøyn perheen saarella, kun mielisairas Barbro-tätikin oli joutunut sairaalaan. Loput olivat joko kuolleet tai muuttaneet pois. Hän pyrki varustautumaan talveen niin hyvin kuin taisi, kävi soutaen kaupassa, keräsi marjoja ja polttopuita. Hän löysi vaatteenriekaleita, mistä lie ajautuneet. Perässä tuli myös ruumiinkappaleita, sitten kaksi miestä, toinen kuollut, toinen heiveröisesti elossa. Hän käy ilmoittamassa kuolleesta, mutta omii toisen itselleen, hoivaa tämän terveeksi. Heidän välilleen syntyy lämmin, sanaton suhde, kun yhteinen kieli puuttuu. Eräänä yönä Ingridin nukkuessa mies katoaa.

Aloitin Jacobsenin trilogian pitkälti samasta syystä kuin Vainion Petsamo-kirjankin. Ajankohta on sama, tapahtumat pohjoisesta, maa vain eri - ja Norjaa saksalaiset tässä kohtaa miehittivät. Sarjassa on vielä kolmas osa, Rigelin silmät. 

Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Kirjoja englanniksi vol 1

Viime aikoina on tullut pitkän tauon jälkeen kuunneltua kirjoja englanniksi, ja nyt olen sitten mennyt ehkä sinne toiseen ääripäähän, eli kuunnellut englanniksi niin paljon että näitä riittää jo ihan omaan postaukseen. Näissä kaikissa on aika keskeisesti mukana vauva tai pikkulapsi, mutta ne ovat silti juonellisesti aivan erilaisia. 

***

Patti Callahan Henry: The Secret Book of Flora Lea

Simon & Schuster, 2023

Lukija: Cynthia Erivo

Kesto: 12 h 24 min

1940

14-vuotias Hazel ja hänen viisivuotias siskonsa Flora oli evakuoitu maaseudun turvaan Lontoon pommituksilta. He asuivat ystävällisen Bridie Aberdeenin ja hänen teini-ikäisen poikansa Harryn luona pienessä kylässä Thames-joen varrella. He kestivät koti-ikävän, kun Hazel alkoi kertoa pienelle sisarelleen mielikuvitustarinaa salaisesta paikasta, Whisperwoodista. 

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain hirveää. Harryyn ihastunut Hazel oli antanut siskonsa vaellella yksinään joen rannalla, ja Flora oli kadonnut. Tyttöä ei koskaan löytynyt, ei elävänä eikä kuolleena, ja Hazel palasi äidin luokse Lontooseen vannoen syyllisyyden tuskissa, ettei koskaan aio palata kylään, eikä enää milloinkaan nähdä Harrya. 

1960

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hazel on asettunut Lontooseen ja nauttinut työstään Hogan's Rare Book Shop -kirjakaupassa, jonka työntekijöistä on tullut hänelle kuin toinen perhe. Nyt häntä on kuitenkin kohdannut varsinainen onnenpotku, sillä hän on saanut työpaikan Sothebyltä, jossa pääsisi käsiksi vielä harvinaisempiin kirjoihin.

Viimeisenä työpäivänään Hogan'silla hän sai avata vielä yhden lähetyksen kirjoja. Ison laatikon vieressä oli myös yksittäinen, Amerikasta lähetetty pieni paketti. Sen sisältä paljastui uusi lastenkirja ja sen kaksikymmentä alkuperäistä kuvituskuvaa, arvokas kokonaisuus siis. Kun Hazel näki kirjan kannen, hän jäi tuijottamaan. Kun hän luki kirjan nimen, hän ryntäsi paniikissa ulos kirjapaketti mukanaan. Kirjan nimi oli Whisperwood, ja sen kansi kuin suoraan hänen luomastaan mielikuvitusmaailmasta, josta ei tiennyt kukaan muu kuin hän - ja Flora.

Tässä lukuromaanissa oli ainekset vähintäänkin viiden tähden kokemukseksi, mutta valitettavasti se oli omaan makuuni liian hidastempoinen, enkä löytänyt sen juonesta sellaisia twistejä, joita mahtavalta lukukokemukselta odotan. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, joten annoin sille Goodreadsissä kolme tähteä.

***

Hilary Green: Aphrodite's Island

Blackstone Publishing, 2023

Lukija: Ana Clements 

Kesto: 8 h 7 min

Kyproksella 1955 brittisotilaat kiertävät taloja etsien asekätköjä. Ariadnen veljet ehtivät piilottaa omansa kaivoon, eivätkä jää kiinni tarkastuksessa. 17-vuotias Ariadne kiinnittää kuitenkin tietyn sotilaan huomion, ja nuorukainen etsii hänet myöhemmin käsiinsä. Sotilas tahtoisi tarjota kyydin jeepillään koulun jälkeen, mihin Ariadne ei tietenkään suostu, vaikka pitääkin miehen sinisinä tuikkivista silmistä. Koulun rehtorina hänen isänsä on arvostettu mies, eikä näyttäisi hyvältä, että tytär nähtäisiin brittisotilaan seurassa.

Pian sen jälkeen tuo sotilas, Stephen Allenby, tulee pyytämään Ariadnen isältä oppitunteja, minkä tähden veljet epäilevät tätä vakoojaksi, mutta vain Ariadne tietää todellisen syyn siihen miksi mies hakeutuu heidän seuraansa.

Kirja etenee vuorotellen useammassa aikatasossa, joiden seuraaminen vaati keskittymistä etenkin alussa, ennen kuin oppi jokaisen aikatason juonikuviot. 

Ariadne alkaa odottaa lasta mutta Stephen lähetetään takaisin Englantiin ja tytön "häpäisty" isä naittaa Ariadnen kauas kotoa. 

Stephen yrittää pitkään löytää Ariadnen, mutta tuloksetta. Hän menee naimisiin englantilaisen Lauran kanssa ja saa tyttären nimeltä Cressida. 

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Cressida löytää laatikollisen kreikaksi kirjoitettuja kirjeitä, ja matkustaa Kyprokselle etsimään vastauksia yllättäen nousseisiin kysymyksiin. 

Tässä välissä on myös juonen järjestyksessä kolmas aikataso, jossa Cressida on taapero, ja he kolme (Stephen, Laura ja Cressida) asuvat yhdessä perheenä Kyproksella vuoden verran, sekä neljäs, jossa kuusivuotiaan Cressidan isä päätyy työkomennukselle Kyprokselle, missä hän katoaa, luultavasti kuolee, vaikka ruumista ei löydetä. 

Tämä kirja oli paikoitellen hyvin romanttinen, paikoitellen koukuttava lukuromaani. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä vähän turhan romanttinen minulle, mutta kyllä tästä myös Kyproksen historiaa ja kulttuuria oppi.

***

Katie Schatz: Where The Girls Were

Random House Audio, 2026 

Lukija: Saskia Maarleveld

Kesto: 11 h 41 min

1968, San Francisco 

Vaikka eletään seksuaalisen vapautumisen ja feministisen liikkeen syntyaikaa, ne eivät koske alaikäisiä tyttöjä. Valistusta ei anneta koulussa, eikä kukista ja mehiläisistä puhuta monissa kodeissakaan. Niinpä on mahdollista olla kiltti, menestyvä 17-vuotias tyttö joka on valmistumassa koulusta parhain mahdollisin arvosanoin - ja olla raskaana.

Elizabeth "Baker" Phillipsillä oli suuria suunnitelmia kun hän puolen vuoden kuluttua valmistuisi high schoolista. Hän menisi collegeen, opiskelisi journalistiikkaa, muuttaisi Pariisiin ja ryhtyisi kirjailijaksi, mutta myös toimittajaksi. 

Toisaalta Baker halusi olla kuten serkkunsa, villimpi ja räväkämpi, ja siksi hän lähti tämän mukaan uudenvuodenbileisiin, valehdellen äidilleen jotain epämääräistä folkmusiikkikonsertista. Silloin hän tapasi Wileyn.

Tapailu kesti vain muutaman viikon, kun Baker huomasi Wileyn muhinoivan muidenkin tyttöjen kanssa. Ja hän kun oli luullut olevansa jotain erityistä, kuten Wiley oli ollut hänelle.

Myöhemmin keväällä hän alkoi kiinnittää huomiota muutoksiin vartalossaan. Hän tajusi, mutta tavallaan ajatteli, että jos ei kiinnittäisi huomiota eikä todellakaan puhuisi kenellekään, se pieni papu hänen sisällään ei jatkaisi kasvamistaan. Mutta hakaneuloja koulupuvun hameeseen tarvittiin aina vain enemmän. 

Kun äiti huomasi Bakerin tilanteen, hän oli järkyttynyt ja Baker itki. Äiti sanoi järjestävänsä asian, muttei kertonut miten, vaikka Baker pyysi monta kertaa. 

Baker sai päätöksen, että hänet on hyväksytty Stanfordiin. Hän sai kunnian pitää puheen oman koulunsa valmistujaisjuhlassa, kaapu onneksi peitti muodot. Äiti piti kiinni kotona pidettävästä juhlasta, ei heidän suvustaan niin vain kävelty Stanfordiin. Koko ajan piti esittää että kaikki oli kuten kuuluukin eikä kukaan saanut tietää, koko ajan Baker jännitti miten äiti aikoo ratkaista hänen ongelmansa.

Juhlien jälkeen Baker yritti ratkaisua itse. Hän oli saanut Mayn kautta yhteystiedot naiselle, joka voisi järjestää (laittoman) abortin. Viime tipassa hän pakeni paikalta. Niinpä piti tyytyä äidin ratkaisuun, joka löytyi uudesta "kodista" San Franciscosta, talosta jossa asui useampi tyttö jolle oli käynyt kuten Bakerille. Pulla uunissa, nuo tytöt nauroivat, miten ironista Baker! 

Olipa hyvä kirja! Lainasin tämän e-kirjastosta kun huomasin, että englanniksi löytyy vapaata kuunneltavaa vaikka miten paljon. 

Baker oli uskomattoman naiivi. Eikä hän ollut koskaan edes nähnyt vastasyntynyttä, ei tiennyt minkä kokoisia ne syntyessään olivat. Miten se saataisiin ulos hänestä? "Kodin" sosiaalityöntekijä (joka oli suorastaan ilkeä puheissaan) kertoi että humaus vain, hän olisi tajuton ja herätessä kaikki olisi ohi. Hän voisi ajatella että oli nähnyt unen, palata kotiin ja jatkaa omaa elämäänsä kuin mitään vauvaa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja vauvalla olisi hyvä perhe joka pystyy huolehtimaan siitä. Nimi vain alle niin kaikki hoidetaan. Huhhuh.

Baker alkoi kyseenalaistaa asioita, ja häntä alettiin pitää hankalana. Tytöllä ei kuulunut olla minkäänlaista omaa tahtoa asiassa tuohon aikaan. Abortin laillistamiseen meni todellisuudessa vain muutama vuosi. Bakerin kuului olla kiitollinen siitä, että hän oli saanut paikan tuollaisesta "kodista", jossa hän saisi olla katseilta piilossa, kunnes ikävä, tytön maineelle tuhollinen asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Sitten vain hymy huulilla takaisin kotiin. Baker koki aika julmana myös sen, että äiti valehteli kaikille Bakerin olevan opiskelemassa Pariisissa, sinnehän tyttö oli aina halunnut. 

***

Helen Klein Ross: What Was Mine 

Simon & Schuster, 2016

Lukijat: Cassandra Campbell, Julia Whelan, Amanda Carlin

Kesto: 8 h 44 min

Lucy:

Kun Lucy oli mennyt naimisiin Warrenin kanssa, hän oli ollut kahdenkymmenenviiden, ja luullut että hänellä oli kaikki aika maailmassa saada lapsia, saada oma perhe. Ensin he omistivat aikaansa työlle ja etenivät urallaan. He muuttivat Manhattanilta New Jerseyyn kun olivat kolmekymppisiä ja alkoivat yrittää lasta. Vuoden yrittämisen jälkeen he hankkivat apua hedelmöityshoidoista, mutta vakuutus kattoi vain kaksi tuloksettomaksi jäänyttä kertaa. Ilman vakuutusta edes heidän johtotason tuloillaan ei ollut varaa jatkaa yrityksiä. Silloin Lucy alkoi nähdä lapsia joka paikassa, miten ruoka oli pakattu perhepakkauksiin ja kadun varressa oli vain lapsiaan koulubussiin saattelevia vanhempia. 

Kun Warren jätti hänet, hän oli kolmenkymmenenviiden. 

Warren:

Kun lasta ei kuulunut, Warren alkoi ajatella heidän kahden riittävän toisilleen, mutta Lucy ei pystynyt näkemään elämää samoin. Lapsesta tuli Lucylle pakkomielle, ja ennen pitkää hänen oli lähdettävä omille teilleen.

Uuden tulevan vaimonsa Warren tapasi töissä, ja he saivat kohta kaksi lasta ilman sen suurempaa suunnittelemista. Lucyyn hän ei pitänyt yhteyttä, mutta törmäsi tähän kymmenkunta vuotta myöhemmin opiskelijoiden jälleentapaamisessa. Lucy oli adoptoinut tyttären ja Warren oli iloinen hänen puolestaan.

Lucy

Vauva oli yksin ostoskärryissä, yksin ja ikävissään ja viluissaan hyvin ilmastoidun Ikean käytävällä. Ohikulkeva raskaana oleva nainen hymyili heille, ja kysyi minkä ikäinen Lucyn vauva oli. Lucy päätti ottaa vauvan mukaansa ja viedä tämän myymälän etuosassa oleville kassanhoitajille. Mutta näitä lähestyessään jotenkin hän vain ajautui viemään vauvan autolleen saakka, sitten kotiin, keksimään tarinan yksityisestä adoptiosta, kansaslaisesta nuoresta tytöstä, joka oli varta vasten valinnut yksinhuoltajan lapsensa äidiksi. Hän antoi vauvan nimeksi Mia, ja totesi vauvan katoamisuutisen nähdessään ettei tyttö edes näyttänyt yhtään Natalielta. 

Marilyn: 

Hän syytti itseään vuosia siitä, että oli vastannut Ikeassa puhelimeen ja siirtynyt sitten viereiselle käytävälle puhumaan. Kännykät olivat tuolloin harvinaisia ja hänelle soitettiin vain erittäin tärkeitä työpuheluita. Oli niin monta jos, jos ja jos, ja Natalie olisi edelleen turvassa. Tytön katoaminen oli johtanut mediahässäkkään ja avioeroon, ja vaikka hän löysi uuden miehen jonka kanssa sai kolme lasta, hän ei voinut unohtaa nelikuisena menettämäänsä vauvaa. Oli ihme, että hän löysi tämän 21 vuotta myöhemmin. 

Mia:

Äiti, jota hän oli rakastanut ja pitänyt hyvänä ihmisenä, olikin monen ihmisen elämän tuhonnut kidnappaaja. Rikollinen. Miten hän voisi edes puhua tämän kanssa enää milloinkaan. 

Pitkän arpomisen jälkeen hän lensi toiselle puolelle mannerta tutustuakseen oikeaan äitiinsä, sisaruksiinsa ja mieheen, joka olisi hänen ensimmäinen isänsä milloinkaan. 

Uusi elämä perheessä johon hänen olisi pitänyt kuulua koko tämän ajan tuntui ensin oikealta. Marilyn oli niin erilainen kuin Lucy, joka oli ollut kiireinen uranainen. Marilyn oli kotiopettanut lapsiaan ja näki loputtomasti vaivaa heidän eteensä. Ei lisäaineita, ei valmisruokia, vaan kristalleja ja puhdistautumista kaikesta negatiivisuudesta. Mutta tunsiko hän kuitenkaan kuuluvansa tähän perheeseen, vai oliko Kiinaan paennut Lucy kuitenkin se, jota edelleen kutsuisi äidiksi?

What Was Mine on monesta näkökulmasta vuorotellen kirjoitettu romaani, joka ei ole trilleri, mutta silti todella jännittävä ja koukuttava. On taito osata kirjoittaa näin yllättävästi ja koukuttavasti, etenkin silloin, kun periaatteessa kaikki faktat on jo etukäteen tiedossa. 

***

Dekkareiden jatko-osia vol 4

Historiallisten romaanien välillä olen silloin tällöin kuunnellut dekkareitakin, joten tässä välillä neljän kattaus niitä. Kaikki ovat jatko-osia, ja näistäkin kaksi on kokonaan tai osittain historiallisissa kehyksissä tapahtuvaa. Bloggausjonossa useampi näistä on odotellut jo pidempään, joten kaikki eivät ole sarjan tuoreimpia osia. Aikajanalla liikutaan 1800-luvulta nykypäivään. 

***

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus

#4 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula, 2024

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 9 h 44 min

Vera-täti ei voinut olla siunailematta sitä, miten hänen suojattinsa ja kasvattityttärensä Beatrice Hyde-Clare oli sotkenut asiat kihlautumalla Kesgraven herttuan kanssa. Miehen isoäiti oli jo järjestellyt tälle täydellistä naimakauppaa, jossa yhdistyivät upeat mustat kiharat, vuosisatoja vanha nimi ja runsaat maa-alueet. Olivathan Hyde-Claretkin tosin hyvä perhe, ja toki herttuan nappaaminen oli sulka Bean hattuun sillä nostihan tyttö näin statustaan ja varmisti hyvätuloisen tulevaisuuden, mutta he olivat myös nöyriä ja tiesivät paikkansa. Eikä se ollut sentään Kesgraven herttuan suvussa.

Olennainen osa heidän perheensä hyvyyttä olikin ymmärtää heidän rajoitteensa, ja sellaisena he kokivat suunnatonta ylpeyttä siitä, että pitivät katseensa suunnattuna alas eivätkä koskaan uskaltautuneet kallistamaan kasvojaan ylös mahtavuuden huimaaviin korkeuksiin.

Ja nyt Bea oli pilannut kaiken heittäytymällä herttuan syliin.

Mikä ajattelematon riesa!

Eikö hän ollut pohtinut, mitä kihlaus tarkoittaisi muulle perheelle? Se kääntäisi heidän elämänsä ylösalaisin, sillä nyt ihmiset alkaisivat olettaa heiltä asioita. Heidän odotettaisiin pukeutuvan viimeisimmän muodin mukaan – käyttävän hienoimpia silkkejä, ajavan hyväkuntoisimpia hevosia, isännöivän mitä ylellisimpiä juhlia.

Koska Bea törmää aina rikoksiin vaikka yrittää niin kovasti pysyä niistä jo sivussa, on tässäkin kirjassa selvitettävää sillä saralla. Nyt mysteeri suorastaan ojennetaan hänelle kun tuttu kreivitär pyytää hänen apuaan. 

Pitkäveteisyys ja hauskuus samassa paketissa, oli eräs kuuntelija kiteyttänyt mielipiteensä äänikirjapalvelussa, ja tuo lause tiivistää prikulleen omat ajatukseni! Juonellisesti tarina oli pannahisen paikallaan junnaava koska välillä takerruttiin pitkiksi ajoiksi niin kovin pieniin lillukanvarsiin, mutta tuttuun tapaan kirjasta löytyi monia hauskoja sutkautuksia ja kommelluksiakin. 

***

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin

Karin Adler #6

Bazar, 2018

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 19 h 9 min

Vuonna 1916 Orkney-saarten vesillä upposi brittiläisen laivaston alus MSS Hampshire ajettuaan saksalaisten miinaan. Yksikään miehistön jäsenistä ei lopulta jäänyt eloon kun maista käsin ei annettu siviilien auttaa pelastuslautoille selvinneitä, joten hekin paleltuivat. Tapauksesta jäikin monille tunne, että laivassa oli kuljetettu jotain, minkä ei haluttu pääsevän yleiseen tietoon, ja kehittyi legenda että laivan mukana olisi uponnut aarre. 

Nykyhetkessä, sata vuotta myöhemmin, samalta suunnalta löytyy tyhjillään purjevene, jossa on verisiä kamppailun jälkiä. Englannin poliisi pyytää virka-apua, sillä veneen omistaja on marstrandilainen mies. Karin Adler ottaa tapauksen hoitaakseen, ja alkaa selvittää mitä tapahtui veneen omistajalle, eläköityneelle sukeltajalle Bo Stenmanille.

Karin on joutunut muuttamaan maihin omaan veneeseensä tulleen vuodon takia, mistä hänen miesystävänsä Johan on ollut mielissään. Karin itse ei malttaisi odottaa pääsyä takaisin kelluvaan kotiinsa, mutta isompi elämäntilanteen käänne on edessä. 

Pidän todella paljon tästä sarjasta, joka yhdistää taitavasti dekkarin historialliseen romaaniin. Karinin yksityiselämän käänteet on kirjoitettu kiinnostavasti, eri tavalla kuin olisin odottanut.

***

Marianne Cedervall: Hääjuhlan salaisuus

Mullvaldsin murhat #4

Otava, 2024

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 8 h 37 min

Oli kulunut viisitoista vuotta siitä, kun Fredrik oli lähtenyt opiskelemaan ja jättänyt Gotlannin taakseen. Nyt Fredrik oli palannut saarelle viettämään häitään ja asettumaan sen jälkeen morsiamensa kotitilalle.

Morsian oli Bengt ja Titti Siltbergin tytär Amanda. Fredrik ja Amanda olivat löytäneet toisensa jo hieman varttuneemmassa iässä, molemmat lähestyivät neljääkymmentä. 

Perinteisissä gotlantilaishäissä oli runsaasti rooleja, ja koska Titti ja Anki olivat tutustuneet jo aiemmin, pyysi Titti Ankin yhdeksi tarjoilijoista. Anki osallistui mielellään häihin ja suostui - ja kuuli vasta sitten että tehtävään kuului myös leipoa reilu määrä tietynlaisia perinnepiirakoita, joita Anki ei ollut koskaan edes nähnyt. Mihin sitä olikin tullut lupauduttua...

Myös eläkkeelle jäänyt poliisi ja Ankin hyvä ystävä Tryggve oli mukana häävalmisteluissa.

Amandan perhe oli huomattavasti parempaa väkeä, ja tuleva appiukon toiveesta Fredrik ottaisi vaimonsa sukunimen, niin että maatilaa hoitaisi jatkossakin Skiltbergin pariskunta. Bengtillä ei ollut mitään Amandan miesvalintaa vastaan, mutta Tittillä oli omat näkemyksensä. Ja niin sitten kävi, että sulhanen oli hääpäivänään kateissa.

Lempisarjojani tämäkin, ja Eija Ahvo sopii lukijaksi erinomaisesti. Olen ihastunut Gotlantiin ja kirjan miljööseen vaikken ole koskaan ollut Ankin kaltainen heppatyttö. 

***

Eva Frantz: On lähtösi huoleton

#5 Anna Glad

S&S, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 23 min

Neljä jo vuosikymmenten takaista ystävystä, Krisse, Hannele, Sylvia ja Britt, ovat päätyneet elämässään eri suuntiin, mutta joka syksyiset rapujuhlat tuovat heidät aina yhteen. On Krissen vuoro emännöidä ja ilta kuluukin hyvin järjestettynä runsaiden juomien, herkkujen ja kun ruotsinkielisistä on kyse, ryyppylaulujen siivittämänä. Mutta itku pitkästä ilosta, sillä aamulla heistä on tallessa mökillä enää kaksi. Krisse on murhattu, ammuttu kuoliaaksi, ja toinen naisista on kateissa. 

Anna Glad aloittaa tapauksen tutkimuksen, mutta hänet siirretään pian syrjään sillä nyt tarvitaan hänen miehensä Tomasin erikoisosaamista, molemmat kun ovat poliisin palveluksessa. Anna päätyy poliisilaitokselle hoitamaan rutiinihommia mikä suoraan sanottuna sapettaa häntä aika tavalla, eikä hän ihan malta pysyä annetuissa tehtävissään. 

Annan kotiasiatkin asettavat haasteita. Heillä on viisivuotias Goffe-poika, ja ennen kuin Tomasta tarvittiin töihin, tämä oli omasta halustaan ollut vanhempainvapaalla huolehtimassa Goffesta. Kun Anna päätyy ottamaan päävastuun pojasta, on hän äitinä uuden edessä.

Eva Frantz on kertonut aiemmin, että Anna Glad -sarjan on tarkoitus olla viisiosainen, joten tämä oli luultavasti tässä. Osia on tullut melko hitaassa tahdissa monen muun rikoskirjailijan tahtiin verrattuna enkä todellakaan ole päässyt kyllästymään. Yksi lempisarjoistani, suosittelen lämpimästi tutustumaan ellet vielä ole ottanut Frantzin dekkareita haltuun. Näissä ei veriteoilla mässäillä. 

Historiallisia romaaneja vol 12

Seuraavassa neljän kirjan paketissa kattaus historiallisia romaaneja. Jälleen päädytään Kähkösen Kuopio-sarjaan, mutta ennen sitä seikkaillaan Ruotsissa, Porissa ja Long Islandilla. 

***

Christina Erikson: Muistojen rakkaus

Kartanon naiset #4 (toisen trilogian aloitus)

Docendo, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 44 min 

1854

Christina aloitti uutena palvelustyttönä Svartån kartanossa. Tehtävä oli sinänsä helppo, kartanossa asui vain iäkäs kreivitär Magdalena, eikä hän järjestänyt enää juhlia tai kutsunut juuri vieraitakaan. 

Magdalena ja hänen tyttärensä, vapaaherratar Beatrice, eivät olleet menneisyyden asioiden tähden erityisen lämpimissä väleissä, ja kreivitär oli välillä äkäinen ja hankala. Christina voitti kuitenkin hänen luottamuksensa, niin että sai käydä läpi naisen vanhat päiväkirjat ja auttaa kirjoittamaan muistiin niistä puuttuvat palaset. 

1813

Magdalena oli seitsemäntoista, ja ajatukset rakkaudesta ja avioliitosta olivat pyörineet hänen mielessään koko kuluneen kesän. Oli jo korkea aika esittäytyä virallisesti seurapiireille ja löytää puoliso.

Magdalena odotti kovasti kosintaa, ja sai näitä pian kaksikin. Eniten häntä ilahdutti tutustuminen veljeksiin, Anders ja Filip von Rosenstråleen, joista toisesta hän sai puolison ja toisesta läheisen ystävän.

”Filip von Rosenstråle”, Magdalena kuuli kuin kaukaa. Hän onnistui kääntämään katseensa isoveljestä ja katsoi tämän nuorempaa veljeä. Ystävälliset silmät vastasivat hänen katseeseensa, ja miehen pehmeä ja innokas hymy sai Magdalenan rentoutumaan ja rauhoittumaan keskellä hälinää ja meteliä. Miehen ote oli lämmin ja luja, kun tämä tarttui hänen pieneen käteensä.

Anders puuttui asiaan. ”Jos neiti Anderssvärdin tanssivihko ei ole vielätäynnä, tahtoisimme kumpikin varata tanssin neidin kanssa.”

Magdalena ojensi pienen taitellun korttinsa, ja miehet kirjoittivat kohteliaasti nimensä sen riveille.

”Näkemiin, neiti Anderssvärd”, Anders von Rosenstråle sanoi ennen kuin veljekset siirtyivät eteenpäin.

Magdalena värähti odotuksesta ja hermostuneisuudesta. Miten jännittävää! Juhlat, ihmiset ja tunnelma olivat ainutlaatuinen kokemus, ja hän vain pelkäsi tekevänsä jotain väärin. Kompastuvansa, astuvansa jonkun varpaille ja sekoavansa tahdissa. Hän puri huultaan ja kohtasi Filip von Rosenstrålen lämpimän katseen. Mies iski hänelle silmää, ja hän rauhoittui heti. Kaikki sujuisi kyllä hyvin, hän ajatteli.

Ai että tämä on niin mahtava sarja! Ensimmäinen trilogia päättyi, mikä on vähän hassua oivaltaa vasta siinä kohdassa, kun alkaa kuunnella neljättä kirjaa, eli sarjan markkinoinnissa olisi tähän voinut kiinnittää enemmän huomiota. Nyt alkoi siis toinen trilogia, keskimmäinen osa saadaan suomeksi vuoden kuluttua. Ajassa hypättiin reilusti eteenpäin; Christinan isoäiti on se Maja, joka oli ensimmäisen Christinan luottopalvelija ja hyvä ystävä. Tämä hyppäys ajassa oli saanut sotkettua käyttämäni äänikirjapalvelunkin kuulijoita ja ehkä osittain sen tähden moittimaan kirjaa, mikä taas on vääryys kirjailijaa kohtaan. Minusta tämä oli erinomainen uuden trilogian aloitus, harmi että pitää kokonainen vuosi odottaa jatkoa!

***

Leila Tuure: Sinisukka

Saga Egmont, 2025

Lukija: Anu Vilhunen 

Kesto: 9 h 25 min

Puoleenväliin Tamperetta Charlotta Ramberg oli itkenyt, kun isä oli reellä lähtenyt kuljettamaan ainoaa jälkeläistään Porista Pietariin. Toivuttuaan vilustumisesta ja matkan vaivoista, Lotta oli kuitenkin huomannut Pietarin notkuvan aarteita, joita Porista ei löytänyt. Pappa osti kaiken mitä hän halusi, hienoja naisten tavaroita, vaikka hän olikin vasta kahdeksantoista ja isän mielestä tyttöpaha. Kiireisen lähdön syynä oli ollut Lotan epäsopiva käyttäytyminen miesten, etenkin erään tietyn taidemaalarin seurassa...

Talo Pietarissa oli isän äidinpuoleisen serkun, jonka perhettä Lotta ei tuntenut. Yhteinen kieli löytyi ranskasta, joskin Lotan posket punehtuivat kun hän ymmärsi, että se "mademoiselle" joka hänelle ranskaa oli opettanut, ei ollut aitoa ranskalaista nähnytkään. Lähes samanikäisestä Sofia-tyttärestä Lotta sai hyvän ystävän, ja alkoi hämmästyksekseen ymmärtää venäjääkin, kun he lähtivät kesän viettoon maaseudulle. Edessä oli rakkautta, mutta myös yhteiskunnallinen herääminen naisten asemaan ja tarpeeseen sen parantamiseen. 

Olen aika paljon lukenut / kuunnellut Leila Tuuren kirjoja viime vuosikymmenten aikana, ja edelleen viihdyn näiden parissa. Pori on itselle erittäin tuttua seutua, olen hetken asunutkin siellä aikuisena ja lapsuutenikin vain 50 km päässä. 

Harmi ettei Tuure ole tunnetumpi historiallisten romaanien ystäville, kannattaa tutustua. Sinisukka sijoittuu 1900-luvun alkuun. Oma suosikkini on ehdottomasti neliosainen 1800-luvun Poriin sijoittuva Piiritanssi-sarja. 

***

Ellen Vahr: Kartano Long Islandilla

#1 Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 11 h 6 min

1916

Thean isä oli taitava leipuri, mutta kaksi vuotta aiemmin syttynyt suuri sota oli muuttanut olosuhteet. Niukat viljavarastot tekivät lopun kaikesta mikä ei ollut välttämätöntä; ei siis enää kakkuja tai leivonnaisia, vain muutamia leipiä jotka myytiin hetkessä loppuun. 

Long Islandilla, jossain New Yorkin kaupungin ulkopuolella, oli kartano nimeltä Idle Hour, jonne oli vapautunut palvelijan paikka. Äidin sisar, jolta kutsukirje toimeen oli tullut, pitäisi hänestä huolen. Thea ei halunnut lähteä, mutta leipomossa ei ollut enää töitä kahdelle, hyvä jos kohta isällekään. Hänen on pakko myös unohtaa rakkaus nuoreen Hansiin, sillä heidän ei ole mahdollista perustaa perhettä tällaisessa tilanteessa.

Elämä amerikkalaisessa kartanossa osoittautui kovin erilaiseksi mitä Thea oli kuvitellut. Myös Augusta-täti kohtelee alaisiaan oudon kylmästi ja hänellä on selvästi jokin suuri salaisuus. Thean on vaikeaa kotiutua kartanoon, onneksi hän pääsee välillä käymään muiden lähellä asuvien sukulaistensa perheessä. 

Palvelijoiden kesken tapahtuu kaikenlaista, ja Thean avuliasta luonnetta käytetään siekailematta hyväksi. Kilpailu on kovaa, ja Thea miettii ettei amerikkalainen unelma ehkä sittenkään ole häntä varten. 

Kertomus perustuu kirjailijan oman isoäidin elämään ja siihen on myös tulossa jatko-osia. Luultavasti kuuntelen seuraavankin, vaikka en aivan täysin päässyt tämän kirjan imuun vaan jäin jotenkin ulkopuoliseksi. Kiinnostelee kuitenkin mitä Thealle jatkossa tapahtuu ja sehän on aina hyvä merkki. 

En taas oikein pidä kaikista näistä kirjan kansista, joten pitkästä aikaa vaihtoehtoinen kansi, Ellen Vahrin kirjalle.

***

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

Kuopio-sarja #3

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 14 h 24 min

Suomessa eletään välirauhan aikaa, mutta sota jatkuu maailmalla. Yksi brittien karannrieista sulkupalloista ajautuu Suomeen saakka ja tekee tuhoa vaijereineen, kunnes se ammutaan alas. Tuomen pikkupojatkin olisivat kovasti sen halunneet nähdä, mutta naiset kiittelivät, kun sen silkistä riitti ommeltavaa pitkäksi aikaa. 

Tuomen perheessä on muutosten aika. Anna on ollut isossa roolissa vastatessaan suuresta osasta niin ikääntyvän anopin kuin kaksostensa hoidosta. Kun karjalaisevakko Helvi Martiskainen ja hänen tyttärensä Mari mutkien kautta palaavat heidän elämäänsä, avautuu Annalle toisenlainen elämä. Helvin kautta hänelle järjestyy ensimmäinen kodin ulkopuolinen työpaikka ravintola Tatrasta, josta tulee pian Kuopion suosituin. Myös Lassi yrittää parhaansa mukaan osallistua perheen elättämiseen, mutta päävastuu on edelleen Annalla. 

Jään ja tuulen kevään alkupuolella oli jopa jotenkin rauhallinen ja uinuva tunnelma, ja vähän kummastelin käynnistyykö tämä osa ollenkaan. Henkilömäärä ei suuresti kasvanut, mutta näkökulmat kylläkin, kun arkea kuvattiin yhä useammalta kantilta. Mari alkoi itsenäistyä ja olla muutakin kuin Annan kaksosten lapsenlikka. Uutena henkilönä mukaan tuli varakas rouva Lehtivaara, joka ottaa Juho-pojan "sotakasvatikseen" ja auttaa tätä paremman elämän syrjään kiinni. Rouva Lehtivaara tutustuu myös brittiläiseen mieheen, joka on tullut kantamaan kortensa kekoon Suomen sotaponnisteluissa. Vai onko tämä sittenkin vakooja?

Annakin käy rouva Lehtivaaraa auttelemassa kun muilta töiltään ehtii, ja tuhahtelee ensin kun rouva kertoo kyllä tutustuneensa työlaisnaisen elämään, sillä hän "on Canthia lukenut". Vaan kun Anna vihdoin ehtii rouvan lainaaman Työmiehen vaimon itsekin lukea, saa hän siitä oivalluksen: naisten on vedettävä yhtä köyttä!

Pidän tästä hyvin elämänmakuisesta sarjasta, oikein kiva että tuli vihdoin tartuttua.

***

Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.