Kuusi lyhyttä kirjaa paketissa

Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot

Kosmos, 2022
Lukijat: Pihla Viitala, Samuli Niittymäki
Kesto: 4h 22min

Virtahevot on ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitettu dialogiromaani, jonka erittäin taitavat lukijat saivat dialogin kuulostamaan todella aidolta jutustelulta.

Henkilöitä on kaksi, Touko ja Eevis, jotka kohtaavat Helsingin kesäisessä yössä ja jäävät kallioille juttelemaan. He tutustuvat toisiinsa ja siinä samalla kuulija oppii vähän kerrallaan lisää heistä, heidän menneisyydestään ja nykyisyydestään ja siitä, voisiko heillä olla jonkinlainen yhteinen tulevaisuus tuon öisen jutustelutuokion jälkeen. Pidin tämän toteutuksesta todella paljon ja voisin kuunnella vastaavaa toisenkin kerran. 

Ranya El-Ramly Paasonen: Auringon asema 

Äänikirja: Otava, 2021

(lukukirja Otava, 2002)

Lukija: Vuokko Hovatta

Kesto: 3 h 36 min

Ranyan vanhemmat tapasivat ja rakastuivat Egyptissä, junassa matkalla Luxorista Assuaniin. 

Minun isäni, jonka silmäkulmat olivat auringosta uurteiset ja siristämisestäkin, sanoi minun äidilleni "Nimeni on Ismael ja se tarkoittaa sitä, että Jumala kuulee kaikki minun rukoukseni. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan", ja minun isäni hymyili vinosti silmillään ja suullaan myös. Ja minun äitini sanoi: Minun nimeni on Anu, eikä se tarkoita yhtään mitään. Ja joskus kun minun äitini seisoi taivasta vasten, hänen silmänsä ja taivas olivat saman väriset. Minun isäni takana oli Jumala, ja minun äitini takana ei ollut yhtään mitään. 

Kirjaa oli paikoitellen todella haasteellista seurata sen sekavuuden takia, piti keskittyä tarkkaan eikä silti aina tiennyt minne tai mihin aikaan sijoittuvista asioista kerrottiin. Vaihtoehtoja riitti, sillä Ranya vietti lapsuutensa Egyptissä sekä Intiassa, Tšadissa, Saudi-Arabiassa ja Libyassa. Vuodesta 1987 lähtien hän on asunut Helsingissä.

Tehokeinona käytettiin runsasta toistamista, tässä ikään kuin ensimmäisen lainauksen jatkoksi mutta myöhemmin:

Silloin kun isä koputti vaunuosaston oveen äiti käänsi häneen suuret, vaaleansiniset silmänsä. Ja kun minun isäni sanoi "Minun nimeni on Ismael ja minun nimeni merkitsee ihmisen hartainta toivetta", minun äitini sanoi "Minun nimeni on Anu, eikä se tarkoita mitään. Kerro sinä minulle, mitä se voisi tarkoittaa. Määrittele minut, piirrä minut, sillä en osaa itse sitä tehdä. Rajaa minut, olen sitä mitä tahdot." Ja minun isäni, niin, minun isäni, ei hän olisi muunlaista naista halunnutkaan.

En voi sanoa että Auringon asema olisi ollut minun tyyppiseni kirja, mutta sain sillä viime tipassa kuitattua Helmet-haasteen '22 kohdan 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija. Tästä tuli Egypti maailmanvalloitukseen, mutta unohdin sen vuosikoosteesta.

Vanessa Salt: Astronautti

Lust, 2022

Lukija: Elise Mantere

Kesto: 35 min

Viimeinen kirja Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteeseen: kohta "avaruudessa" oli erityisen haasteellinen toteuttaa. Yritin kuunnella Linnunradan käsikirjaa liftareille, mutta se jäi kesken vartin jälkeen, vaikka tiesin sen olevan lupaavin vaihtoehto. Sitten oltiinkin vähissä, varsinkin kun minulla oli jonossa niin paljon kuunneltavaa, etten halunnut sitoa tähän väkinäiseen avaruuskirjaan kymmentä tuntia. Jäljelle jäi äänikirjana lähinnä Esko Valtaojaa tai jotain muuta vastaavaa populaaritiedettä, mutta todellisuudessa halusin vain päästä takaisin kesken olevan psykologisen jännärini pariin. Haastesuoritusta kuunnellessani ajattelin, ettei kirjaston tiimi haastetta luodessaan välttämättä ajatellut eroottisia novelleja... mutta sellaiseen lopulta päädyin. Laitetaan tämä kokeilu kategoriaan kerran pitää kokeilla kaikenlaista, kuten säeromaania ja eroottista novellia? 

Tänään oli ollut heidän toinen avaruuskävelynsä ja jo se toi Kayaan lisää virtaa. Kaikki aistit olivat ylivirittyneitä. Häntä nälätti, himotti, väsytti, innostutti, kaikkea samaan aikaan. Ehkä juuri siksi Tylerin kosketus sytytti hänet.
"Tarjoan samppanjat", Tyler kuiskasi huulet erityisen lähellä Kayan poskea. Tylerin hengityskin tuoksui huomattavasti paremmalle kuin moduulin ummehtunut ilma. Kuin deodorantin tuoksu olisi kestänyt läpi työpäivän, mikä oli saavutus sinänsä.
"Samppanjaa?", Kaya naurahti, "Oletko unohtanut missä olemme?"

Mitähän tästä sanoisi? Novelli loppui nopeammin kuin odotin, oli aika tylsä, enkä tiedä mitä avaruus sijaintina sinänsä antoi tarinalle muuta kuin ahtaat olot ja rajallisen valikoiman partnereita. Kiinnostavampia aktin kuvauksia löytyy kirjallisuudesta kasapäin, ja tämä oli paljon kesympi kuin odotin. 

Tiia Rantanen: Suurin piirtein

Kosmos, 2022

Lukija: Tiiä Rantanen

Kesto: 8 h 4 min

Tämähän ei ole varsinaisesti lyhyt, mutta en keksi niin paljon sanottavaa tästä kirjasta, että saisin aikaan jutun yksinomaan siitä. Suurin piirtein sisälsi pätkiä, ei nyt ihan esseitä, mutta sellaisia hajatelmia kirjailijan omasta elämästä. Rantanen pitää Kaverin puolesta kyselen -nimistä podcastia ja ymmärsin, että nämä jutut jotka ovat kirjassa, ovat ainakin enimmäkseen esiintyneet jo tuossa podcastissa. Osuvampi kohderyhmäkin löytynee itseäni pari-kolmekymmentä vuotta nuoremmista (naisista), ja olen siinä käsityksessä, että heidän parissa kirjakin on ollut ihan pidetty. 

Tämän kuuntelin tammikuussa ja sijoitan ainakin tässä vaiheessa Helmet-haasteen kohtaan 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja.

Jenni Pääskysaari: Mielen maantiede

Otava, 2021

Lukija: Jenni Pääskysaari

Kesto: 4 h 19 min

Seuraava kirja sen sijaan oli kuin suoraan minulle suunnattu. Jennin varhaisnuoruudessa oli niiiiin paljon kaikkea omasta teini-iästäni nuoreksi aikuiseksi saakka tuttua, että olihan tämä aikamoinen tour down memory lane. Jenni asui Korsossa, minä kaksi juna-asemaa Helsinkiin päin Koivukylässä ja vähän myöhemmin yhden asemavälin edempänä Keravan Saviolla. 

Radio City, 96,2. Pullakuskeja piti tietenkin kuunnella. Itsehän olin Elannon Pullapuodissa töissä kohta lukion jälkeen ja se nauratti jo silloin, kun pullakuskit kärräsivät pari kertaa päivässä tuoretta känttyä vitriineihin esille laitettaviksi. 

Carrollsin hampurilaiset olivat ne ylivoimaisesti parhaat, olen vieläkin katkera että ne on menetetty: Club Burger, vaikka itse useammin ostin Big Carolinan... ja oi ne maailman parhaat kuumat omenapiirakat joista Jennikin piti!

'85 Jenni kävi ostamassa Asematunnelin Shop Tetuanista Kissin rintamerkkejä. Shop Tetuan oli minullekin tuttu paikka, sillä sitä piti tätini ystävän marokkolainen aviomies. Ei kai sitä enää ole olemassa..?

Neljännessä rintamerkissä luki punaisella pohjalla Kiss, ja alapuolella oli Gene Simmons syntisen pitkä kieli ulkona ja oikean käden etusormi osoittamassa kielen suuntaan. 

Sain samalla reissulla myös kolme muuta rintamerkkiä. Hanoi Rocksilla oli yksi hyvä biisi, Up Around The Bend ja Twisted Sisterillä kaksi, Leader of the Pack ja We're Not Gonna Take It. AC/DC:llä oli hieno logo.

Jenni fanitti eniten Kissiä, itse kuuntelin noihin aikoihin Madonnaa, Cyndi Lauperia ymv, mutta yksi kaveri oli kova Hanoi-fani. Muutama vuosi noista ajoista eteenpäin ja syttyi ensimmäinen kahdesta elämää suuremmasta bändirakkaudestani: Clifters. Olen käynyt niin paljon keikoilla, että mikään toinen bändi ei elinaikanani voi edes teoreettisesti mennä ohi. Toinen tuli vähän myöhemmin: Ultra Bra. Kolmatta odotellessa.

Petri Tamminen: Se sano - Unohtumattomat lausahdukset

Otava, 2021

E-kirja

Kävin Tammisen pienen kirjan kimppuun luurit päässä, mutta tulin pian siihen tulokseen, että lyhyet tekstit on ehkä helpompi mieltää painetusta tekstistä joka siihen hätään tarkoitti e-kirjaa, ja näin tosiaan oli. Monet lausahdukset niihin liittyvine selityksineen olivat vajaan sivun, korkeintaan kahden mittaisia. Osa sai hymähtämään, osaan reagoin lähinnä "auts" ja osaan, valitettavasti, että noin minunkin äitini olisi voinut sanoa. Voisin itse asiassa antaa pari ihan kelpo esimerkkiä äitini sanonnoista kirjaan mukaan. 

Kuittasin tällä viime vuoden Helmet-haasteen kohdan 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Toinen kirja tähän oli Antti Röngän Nocturno 21:07. 

Tammikuun äänikirjoja

Kuuntelin tammikuussa peräti kahdeksan äänikirjaa (ja luin niiden lisäksi neljä kirjaa ja yhden sarjakuvan). Ensimmäiset pari viikkoa käytin Storytelin ilmaisjaksoa, sen päätyttyä kuuntelin pari kirjaa kirjaston kautta ja loppukuusta tutustuin Nextoryn palveluun. Palvelut ovat minusta yllättävän erilaiset ja pidin eniten Storytelin sovelluksesta. Siinä pystyy esimerkiksi vaihtamaan kuuntelun e-kirjan lukemiseen todella kätevästi (jolloin on helpompi esim kirjoittaa haluamansa lainaus kirjan esittelyyn) ja muutenkin sovellus oli ainakin tälle käyttäjälle käyttöystävällisempi.

Osasta kirjoja olen jo kirjoittanut omat juttunsa, tässä linkit niihin:

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut 
Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta 
Jussi Nikkilä: Näyttelijä
John Irving: Kaikki isäni hotellit 

Lopuista tässä vähän tiivistetympää juttua.

Pauli Hanhiniemi: Kaukopuhelu 

Docendo, 2019
4 h 16 min
Lukija: Jari Nissinen

Kaverukset Jani ja Jykä pyörittävät ravintolaa Kuortaneella. Kulma-Baari pysyy nippa nappa pystyssä ja tiskin alta myydään ruohoa valikoiduille asiakkaille. Rahapula ajaa Janin kohti rahakkaampia diilejä ja yhdessä tyttöystävä Minnan kanssa päädytäänkin hakemaan vahvempaa kamaa Espanjasta. Heti kirjan alussa käy kuitenkin ilmi, että Minna palaa Espanjasta ruumispussissa.

Minnan kuolemaa tutkittiin, mutta ainakaan valvontakameran kuvista ei voitu päätellä mitään. Yhteinen asuinpaikkakunta aiheutti luonnollisesti kuulustelua, mutta kun Minna osoitetietojen mukaan asui yhä äitinsä luona eikä tämä tullut maininneeksi poikakaverista mitään, ei löytynyt syytä yhdistää matkalaisia toisiinsa. Janin ja Minnan yhdessä laatima suunnitelma oli toiminut. Melkein. 

Muilta osin romaani on road trip vanhaa saabinromua trailerilla hinaten kohti Ruotsin Trollhättania, tapaamaan noitaa joka herättäisi henkiin tuhkatun Minnan. Hauskoja elementtejä ja ihan kiinnostavaa kuunneltavaa, mutta odotanko lisää romaaneja Hanhiniemeltä... ehkä kuuntelen ennemmin hänen biisejään ;)

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin
Teos, 2019
Suomennos: Laura Jänisniemi
8 h 28 min
Lukija: Hanna Saari

Ystävykset Saga-Lill ja Emmy Stranden, Nathan ja Gusten Grippe. Lähes kymmenen vuotta sitten on tapahtunut joukkoraiskaus, jossa pojat olivat osallisina. Kauhun neliapila, kuten heitä kutsuttiin. Häggertin kartanossa asui Nathanin perhe, arkkitehti-isä ja maailmankuulu talousasiantuntijaäiti Annelise. Myös Gusten majaili siellä, koska kuuluisa oopperalaulajaäiti Angela Grippe kiersi maailmaa. Tuolloin teinipojat olivat vielä mitä parhaimmat ystävät, enää he eivät ole tekemisissä keskenään. 

Raiskaus ei ollut mikään hetken mielijohde vaan Nathanin entiselle tyttöystävälleen suunnittelema julma, kahdeksan tuntia kestänyt kosto. Sascha on läheisen tyttökodin kasvatti, yhteisössä täysin nobody. Gusten oli lopulta se joka toimitti Saschan sairaalaan, mutta miksei Sascha halunnut tehdä rikosilmoitusta, miksi hän kielsi mitään edes tapahtuneen? 

Kun Gusten tutustui Emmyyn, kaikki oli jo tapahtunut. Mutta Gusten ei kertonut hänelle siitä mitään. Ei yhtään mitään. Omituista. He olivat monta vuotta yhdessä, eikä hän silti koskaan kertonut.

Ja toisaalta se oli täysin johdonmukaista.

Älä katso taaksesi, aloitetaan tästä. Kuin yhteisestä sopimuksesta.

Kun he tapaavat Leijonapuiston penkillä elokuun 2009 lopulla, Emmy nostaa etusormensa pystyyn (kun Gusten avaa suunsa kertoakseen lisää itsestään ja perheestään, kuinka sen nyt sanoisi, "edellytyksistään").

"Shhh. En halua kuulla", hän sanoo. "Etkä sinäkään halua. Kukaan ei halua kuulla."

Varjosta aurinkoon, älä katso taaksesi. Tabula rasa.

Kuka tappoi bambin oli erikoisin kirja jonka olen aikoihin lukenut. Se kuvasi todella taidolla tiivistä ylemmän luokan yhteisöä, jossa tapahtuu rikos joka halutaan lakaista maton alle. Kuten Nathanin äiti totesi, käännetään uusi sivu ja uusi sivu niin kauan, että enää ei muisteta mitä joskus oli.

Selasin myös e-kirjaversiota sen verran, että näin miten painetussa tekstissä oli käytetty suuria kirjaimia ja tekstin sijoittelua sivuilla, mutta kirja toimi hienosti myös äänikirjana ja pidin sen lukijasta todella paljon. Se oli myös todella jännä olematta jännäri ja kuuntelin sitä ahnaammin kuin montaa jännäriä. Myös toistoa käytettiin tehokeinona taitavasti. 

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Kosmos, 2020
Äänikirjan lukija: Usva Kärnä
Kesto: 3 h 52 min

Nainen on tehnyt lukuisia raskaustestejä, mutta vain kahdesti niihin on ilmestynyt kaksi viivaa. Ensimmäisellä kerralla hän oli juuri ollut täyttämässä neljätoista vuotta. Anestesialääkärin silmistä oli ollut havaittavissa surua ja myötätuntoa ja kotiin tyttö pääsi jo aborttia seuranneena päivänä, yksin bussilla. Kaksi viikkoa myöhemmin hän jäi kiinni toimenpiteestä äidilleen, kun kotiin tuli lasku jota tyttö ei ollut osannut huomioida. He itkivät äidin kanssa yhdessä.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin kello on kuusi aamulla. Raskaustesti on hyvä tehdä vasta aamuvirtsasta, joten olen herännyt pidättelemään pitkin yötä. Istun kylpyhuoneen lattialla ja nautin tiedosta hetken ihan vain itsekseni. Positiivinen tulos tuntuu positiiviselta.

Pian kömpisin takaisin sänkyyn ja kuiskaisin uutisen myös aviomiehelleni. Nauraisimme kutkuttavia hörähdyksiä, joissa kuuluisi sekä innostus että pelko tulevasta. Mutta sitä ennen haluan tuntea lattialämmityksestä kuumat kaakelit paljaita pakaroitani vasten ja miettiä, kuka meille muuttaisi asumaan. Pitäisinkö hänestä, ja vielä tärkeämpää, pitäisikö hän minusta?

Sjöholmin esikoisromaani on elämänmakuinen omakohtainen teos. Joidenkin mielestä se on turhankin suorasukainen seksin suhteen, mutta minä alan olla jo tottunut siihen, että nykyään voidaan asioista puhua suoraan. Tässä on niin paljon enemmän sisältöä, nuoren naisen kasvutarinaa, äidiksi tuleminen, sitä ennen viikonloppuisän kanssa seurustelu; olisiko hänestä parikymppisenä äitipuoleksi. 

Inka Nousiainen: Mustarastas 
Wsoy, 2019
Äänikirjan lukija: Eeva Soivio
Kesto: 3 h 11 min

Sä olit kaikin tavoin lähtökuopissa, sulla oli autokin jo odottamassa. Mazda 626, vuosimallia -83, hopeanharmaa, punaisella plyysiverhoilulla. Marraskuussa sä täyttäisit kahdeksantoista.

Kirja perustuu tositapahtumiin. Äänikirjan lukija Eeva Soivio on esittänyt sitä monologinäytelmänä KOM-teatterissa ja Nousiainen kirjoitti kirjansa siihen pohjautuen. 

Kirjan minähenkilö, Eeva, puhuu veljelleen joka katosi risteilyllä 30 vuotta sitten, eikä koskaan palannut kotiin. Tapahtumat pulpahtavat uudestaan mieleen, kun sisaresta tulee äiti. 

Sulle ei voinut tuoda kukkia sillä ethän sä ollut kuollut. Sä olit vain jossain eikä me tiedetty, mitä se tarkoittaa.

Aihe on luonnollisesti surullinen, mutta kirjan kieli on kaunista. Siinä käsitellään sekä tapahtunutta että sisaren ja perheen äidin tuntemuksia, jonkin verran myös sisaren omaa kasvua ja hänen ihmissuhteitaan. Pidin etenkin siitä miten luontevaa puhekielinen teksti oli ja äänikirjana tämä toimi erityisen hyvin. Tarinan pituus oli myös oikein sopiva.