Kristiina Harjula: Pispalan kiviä
Karisto 2013, 204 sivua
Syreenien kukkiessa alkukesän iltana 50-luvun taitteessa Mirjami tupsahtaa pispalalaiseen pihaan vihreän matkalaukun ja parivuotiaan tyttärensä Railin kanssa. Tytön isä, Aimo, on vielä töissä mutta mummu ottaa matkalaiset vastaan. Tämä on heidän ensimmäinen kohtaamisensa, Aimo on vihdoin tunnustanut lapsensa ja vienyt Mirjamin vihille. "...onko se sitten semmoinen mummun pikku kultasilmä?" "On mää." Hetkessä Raili on mummun sylissä ja siitä alkaa lämmin suhde joka kantaa Railin läpi tulevien myllerrysten. Mirjami miettii jo ensimmäisenä iltana jättääkö kapsäkin purkamatta, tytön sänkyyn nukkumaan ja kävelee pois, tuntien että lapsen ne haluavat mutta häntä eivät.
Niin jäävät Raili ja Mirjami asumaan Pispalaan, taloon jossa on kolme asuntoa ja kivijalassa mummun pitämä maitokauppa. Heidän kanssaan asuu myös vaari, joka ei ota uusiin tulokkaisiin minkäänlaista kontaktia ja jääkin Railille vieraaksi. Mirjami saa työpaikan "Rikoolta" eli Suomen Trikoon tehtaalta, jota Mirjami vihaa alusta saakka. Raili kuulee äidin öisin itkeskelevän, mutta muutoin juuri koulunsa aloittaneen Railin elämässä kaikki tuntuu olevan kohdillaan, varsinkin kun samasta talosta löytyy kaksi ystävää, sisarukset Lintu ja Maaru.
Sinä kesänä kun Eedit ilmestyy Pispalaan, hän kerää kaikkien huomion. Raili hakeutuu tykö, tekee tuttavuutta naiseen jolla on ruudulliset Lana Turner -housut ja patellavyö. Ovelasti Raili saa myös äitinsä ystävystymään Eeditin kanssa, vaikka kaikki eivät naista hyvällä katso. Eedit on taiteilija, vilkas ja nauravainen, on asunut Pariisissakin. "Mitä tommonen kokotti täältä hakee? Jotakin hämärää siinä on."
Eeditin tie mummun sydämeen aukeni ensimmäisen kerran, kun se yhtenä päivänä tuli kaupalle ja sanoi mitä on nää tuoksut mun ympärilläin nuuhkaistuaan kaupan tiskillä vielä nuokkuvien sireenien tuoksua. Kun mummu jatkoi siihen, että mitä on tämä hiljaisuus ja Eedit nauroi silmät viirussa niin että kauppa helisi, mummu alkoi olla myyty.
Sinä samana kesänä Raili menee kahdeksi viikoksi leirille. Isä muuttuu oudoksi, sellaiseksi joka ei enää soita Railille haitarilla Kulkurin valssia ja vie korkeimmalle kohdalle katselemaan Näsijärven ulappaa ja kaupungin valoja. Isä ei ole ainoa joka muuttuu. Kun Raili palaa leiriltä, Eedit on muuttanut pois Pispalasta ja äiti on ollut sairaalassa ja mennyt sieltä tädeilleen lomailemaan, kun äidillä on nyt "vähän vaikeaa".
Isä voiteli hiivaleivästä Railille kanttipalan. Kyllä me pärjätään, se hoki, kyllä me pärjätään, ja katseli keittiön ikkunasta sitä, mistä se joskus oli sanonut äidille, että kattosit piremmälle. Sitten se veti Railin syliinsä ja sanoi isän reipas tyttö, sää pärjäät aina, sulla on hyvä äiti. Miten niin hyvä äiti? Äiti on äiti, Raili hätääntyi eikä osannut sanoa mitään. Hän ei enää tiennyt, minkälainen on isän reipas tyttö joka pärjää siksi, että sillä on hyvä äiti.
Toistakymmentä vuotta Tampereella / enimmäkseen sen kyljessä asuneena Pispala on tullut tutuksi ja tapahtumat osaa piirtää paikoilleen. Alue on tiheässä pieniä tontteja, 50-luvulla kaikki varmasti tunsivat ja tiesivät toisensa ja ehkä turhankin hyvin myös toistensa asiat. Harjula kuvaa yhteisöllistä Pispalaa hyvin elävästi ja tapahtumia iloineen ja suruineen hyvin toden tuntuisesti. Aikamatka 50-luvulle oli mutkaton, sujuvasti kirjoitettuun tarinaan pääsi heti helposti sisälle ja kaiken kruunaa tuo ihana tamperelainen murre johon näille seuduin muuttaessani rakastuin niin lujaa. Lapsikertoja on mielestäni oivallinen valinta tämän kolmiodraaman kertomiseen. Kukaan ei -tietenkään- kerro Railille suoraan mitään, sillä eiväthän lapset mistään mitään ymmärrä, aikuisten jutuista ainakaan. Niinpä Raili tekee tapahtumista omia tulkintojaan ja lukija ymmärtää enemmän kuin Raili.
