Sotavuosia isovihasta lähtien

Paketoidaan tällä kertaa pelkkiä sotakirjoja? Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotirintamalla, joskin ensimmäisessä kirjassa suoraan tuhon ytimessä. Ajallisesti liikutaan 1700-luvun alusta toiseen maailmansotaan. En halua edes ajatella miten monet sodat siihen väliin maailmalla mahtuukaan, mutta oma mieli haluaa tietää lisää etenkin niistä, jotka omaa pohjoista nurkkaamme koskettivat.

***

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 51 min

1714

Oulaisten pappilan nuorin tytär Christina on toivottoman rakastunut kartanon poikaan Fredrik Löwenmarkiin. Tunne on molemminpuolinen, ja häitä suunnitellaan. Suuri tapahtuma kutistuu pikaiseen vihkimiseen pappilan salissa, kun jo kuolleeksi luultu sukulaismies, Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast ryntää varoittamaan venäläiskasakoista. Ne ovat jo lähellä, ja ne haluavat vain tappaa. Nuoret vihitään pikaisesti ja Eero-renki lähtee saattamaan Tinaa ja Fredrikiä kohti rannikkoa, tavoitteena päästä Raahesta laivalla Ruotsin puolelle. Samalla Matthias jatkaa matkaa hevosellaan varoittamaan Tinan Oulussa asuvien sisarusten perheitä. Pastori ja hänen vaimonsa päättävät jäädä seurakunnan tueksi ja ottamaan vastaan kohtalonsa.

Kun tilanteen karmeus valkenee Eerolle, hän ei voi jättää nuoria yksin. Päästään Hailuotoon saakka, mutta sinne jäädään jumiin ja kohdataan karmivin yksittäinen isonvihan murhateko, joka tunnetaan nimellä Hailuodon murhaperjantai. 

Yli 800 pakolaista ja saaren asukasta saa surmansa kahdensadan venäläissotilaan toimesta.

Huonojalkaiset vanhukset eivät edes yrittäneet pakoon, vaan he ristivät kätensä, painoivat niskansa alas ja ottivat kirveeniskun vastaan nöyrinä. Lapset käpertyivät vanhempiensa selän taakse ymmärtämättä, että näistä ei ollut nyt suojelemaan heitä. Miekat ja kirveet viuhuivat ilmassa, syysyö oli sakeana puhkottujen vatsojen löyhkää ja tuskanhuutoja. Kuului kova kolahdus ja kostea massahdus, kun kirves osui ihmistä pääkalloon ja halkaisi sen kuin kuivan koivuklapin. Se oli ääni, jota tuskin koskaan unohtaisin, eläisin kuinka pitkään tahansa.

Isovihan tapahtumat ovat itselleni niin vierasta aikaa, että heti kun äänikirjapalvelu ehdotti kuunneltavaksi Päivi Alasalmen romaania kyseiseltä aikakaudelta, laitoin sen luureihini. Hienoa että tällaisiin harvemmin käsiteltyihin ajanjaksoihin tartutaan ja annetaan lukijalle mahdollisuus romaanin keinoin saada tutkailla historian tuntemattomampaakin osaa. Veikkaan ettei tätäkään postausta lue moni, joka tuntisi isovihan yhtä hyvin tai paremmin kuin toisen maailmansodan. 

Kirja oli toki paikoitellen melko raju, mitä muuta se voisikaan olla kun aiheena on laajamittainen murhateko. Mutta se on myös jännittävä, koukuttava ja sitä oli pakko kuunnella lisää, lisää, lisää. En hätkähtäisi Hailuodon osuuttakaan näin jälkikäteen sanottuna, ellet ole kovin herkkä. Lukija on parhaimmistoa.

Olen ollut varovaisesti kiinnostunut Alasalmen saamelaistrilogiasta jonka aloittaa Joenjoen laulu. Syyskuussa häneltä ilmestyy Enkelinkihara, joka aloittaa sortovuosiin Tampereelle sijoittuvan jännitystrilogian, joka alkoi heti kiinnostaa!

***

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

Bazar, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 51 min

Cordelia ei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota heidän perheensä palvelusväkeen, kunnes kohtasi sattumalta heillä muutaman kuukauden työskentelevän maisema-arkkitehdin Isaacin. 

Tuolloin elettiin kesää 1914, ja sodan odotus tuntui väreilynä ilmassa. Osa ihmisistä arveli ettei sota koskettaisi Brittein saaria, osa taas arveli, ettei saarivaltio pystyisi millään pysyttelemään erossa. Cordelia ja Isaac lähentyvät, mutta suunnitelmat tulevaisuudesta katkeavat siihen kun Isaac joutuu rintamalle.

Kirjassa on monta eri osaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Ensimmäinen on tuo nuorten rakastuminen, toinen keskittyy kirjeenvaihtoon. Alkuteoksen nimi The Hidden Letters kertoo sen, etteivät kaikki kirjeet löydä ajallaan perille. 

Kirjasta olisi vaikka miten paljon kerrottavaa, mutta taidanpa tällä kertaa sanoa, että lue itse loput. Cookin kirja on näistä neljästä viihteellisin, ei kuitenkaan tyhjää höttöä ja juonen kulun lisäksi siinä on oleellisena tunnelma, joka ei ole kesänkepeä vaan paikoitellen melko surullinen ja alakuloinenkin. 

***

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Osa #1 Petsamo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 22 min

Vaikka ystävät varoittelivat hätiköimästä, oli Valeria Vedoroff sanonut itsensä irti kalatehtaalta. Hän oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä pois Petsamosta, ja nyt, keväällä 1937, tuo haave vihdoin toteutuisi. Hänen sulhasensa oli lähtenyt jo edeltä etelään asioita järjestelemään. Kun sulhaselta ei sitten kuulunutkaan kirjettä, hän huolestui, etenkin kun oli huomannut olevansa pieniin päin. Samaan aikaan Valerian isä, ikonimaalari,  pidätetään vakoilusta epäiltynä. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Valeria on pienen Aleksei-pojan äiti. Pojan syntymästä hänelle oli ikään kuin valjennut, mikä oli elämän tarkoitus, vaikka elämä olikin välillä ollut kovaa näiden kahden vuoden aikana, ja leipä tiukassa.

Juuri silloin radiotoimittaja toivotti hyvää päivää ja kertoi, miten jo 3 000 vapaaehtoista oli kokoontunut Kannakselle linnoitustöihin. ”Ilma väreilee helteisenä ja kuumana, mutta se ei hidasta tärkeitä töitä. Maisemaan, joka vasta oli koskematonta korpea, nousee vieri viereen kivisiä esteitä, joita ei niin vain ajetakaan yli vieraan maan hyökkäysvaunuilla…” toimittaja runoili, mutta Valeria huokasi raskaasti. Aina vain lisää huolestuttavia uutisia. Sentään tänään uutisissa ei kertaakaan mainittu Saksan johtajaa Hitleriä. Huhtikuusta lähtien, kun Englanti oli julistanut yleisen asevelvollisuuden, Valeria oli alkanut tosissaan pelätä pahinta. Petsamolaisten mielestä sota ei leviäisi pohjoiseen, mutta Valeria ei ollut asiasta niinkään varma.

Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio lähetetään vanhoille kotiseuduilleen Petsamoon tutkimaan seudun kasvanutta rikollisuutta, mutta Teerikallio lähtee pohjoiseen vastahakoisesti. 

Ties monettako kertaa Antti Teerikallio kertasi kuulemaansa. Manner oli kertonut Petsamon väkiluvun moninkertaistuneen lyhyessä ajassa. Kuulemma vuosi sitten kukaan ei ollut tiennyt mitään Kolosjoesta, nyt poliisipäällikön mukaan korpeen nousevasta nikkelikaupungista haaveili niin helsinkiläinen tarjoilijatar kuin Kuusamon lentojätkäkin.

Vaikka keskustelusta oli kulunut jo monta päivää, Teerikallion oli yhä vaikea päättää, mitä ajatella. Oliko pohjoisen komennus johtajalta luottamuksen osoitus, vai pitikö Manner häntä keskinkertaisuutena, joka joutikin lähteä puolen vuoden komennukselle Jäämerelle?

Samoihin aikoihin taidemaalari Maija Vuonnajärvi muutti Petsamon kirkonkylään ja avasi sinne valokuvaamon. Maijan ja Valerian polut kohtaavat.

Tässä toinen kirja aiheesta joka oli minulle vieras. Ei sotavuodet sinänsä, mutta pohjoinen tapahtumapaikka. Iso kiitos kirjailijalle, että on rohjennut valita Petsamon kaikkien niiden Karjalan kannakselle sijoittuvien romaanien keskelle. Vainio on rovaniemeläinen kulttuurihistorian tutkija ja äidinkielen opettaja. 

WSOY on tänä vuonna julkaissut Petsamon enkelin lukukirjana. Olen kuunnellut jo toisenkin osan, Turjanmeren tytär. Päätösosa Ristitunturi ilmestyi keväällä. 

***

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Barrøy #2

Sitruuna kustannus, 2023

Lukija: Tuija Kosonen

Kesto: 7 h 33 min

35-vuotias Ingrid eli nyt yksin Barrøyn perheen saarella, kun mielisairas Barbro-tätikin oli joutunut sairaalaan. Loput olivat joko kuolleet tai muuttaneet pois. Hän pyrki varustautumaan talveen niin hyvin kuin taisi, kävi soutaen kaupassa, keräsi marjoja ja polttopuita. Hän löysi vaatteenriekaleita, mistä lie ajautuneet. Perässä tuli myös ruumiinkappaleita, sitten kaksi miestä, toinen kuollut, toinen heiveröisesti elossa. Hän käy ilmoittamassa kuolleesta, mutta omii toisen itselleen, hoivaa tämän terveeksi. Heidän välilleen syntyy lämmin, sanaton suhde, kun yhteinen kieli puuttuu. Eräänä yönä Ingridin nukkuessa mies katoaa.

Aloitin Jacobsenin trilogian pitkälti samasta syystä kuin Vainion Petsamo-kirjankin. Ajankohta on sama, tapahtumat pohjoisesta, maa vain eri - ja Norjaa saksalaiset tässä kohtaa miehittivät. Sarjassa on vielä kolmas osa, Rigelin silmät. 

Laadukkaita lukuromaaneja: Colm Tóibín & Lorna Cook

Olipa ihanaa huomata, että Colm Tóibínilta oli ilmestynyt jatkoa Brooklynille! Long Island täytti kaikki odotukseni. 

Toista suomennosta Lorna Cookilta olin sen sijaan tiennyt odottaa ja odottanut olinkin! 

***

Colm Tóibín: Long Island

Tammi, 2024

Lukija: Anna Paavilainen

Kesto: 9 h 19 min

Irlantilaismies oli etsinyt Eilis Fiorelloa, ja Eilis vaistosi heti ettei tällä olisi mitään hyvää kerrottavaa. Eikä tosiaan ollut. Hänen vaimonsa odotti lasta Eilisin aviomiehelle Tonylle, eikä mies aikonut antaa käenpoikasen jäädä taloonsa. Niinpä hän uhkasi tuoda vauvan heidän ovensa taakse heti kun se on syntynyt, ja herra Fiorello saisi kantaa vastuun aikaansaannoksestaan. 

Eilisin anoppi asui viereisessä talossa, mikä ei ollut ideaali ratkaisu, mutta he tulivat kohtuullisen hyvin toimeen. Kun anoppi sai kuulla Tonyn tulevasta lapsesta ja Eilis kieltäytyi ottamasta tätä vastaan, ilmoitti anoppi hoitavansa vauvan. Eilis pakkasi laukkunsa ja lähti Irlantiin, jossa ei ollut käynyt sen jälkeen, kun hänellä oli ollut siellä suhde Jim Farrellin kanssa.

Irlannissa Jim Farrell piti pubia ja tapaili salaa Nancy Sheridania, joka oli ollut Eilisin paras ystävä ennen kuin tämä oli muuttanut Amerikkaan. 

Nancy haaveili kosinnasta, vaikka pohtikin samalla miten 46-vuotias leski voisi naida ikäisensä poikamiehen, joka oli parikymmentä vuotta sitten ollut rakastunut hänen parhaaseen ystäväänsä, joka oli kuitenkin valinnut amerikanitaliaisen miehen ja palannut rapakon taa.

Kun Eilis oli asettunut Irlantiin, hän ilmoitti Tonylle päässeensä turvallisesti perille, ja kirjoitti pidemmän kirjeen tyttärelleen Rosellalle. Hän toivoi tämän tulevan veljensä Larryn kanssa käymään Irlannissa. 

Hän mietti, saisiko sitä kaikkea enää koskaan takaisin. Hän huomasi toivovansa, että Tonylta tai anopilta tai Frankilta tulisi kirje, jossa sanottaisiin, että he olivat alkaneet kallistua hänen kannalleen tai että se mies oli käynyt sanomassa, että oli vaimonsa kanssa päättänyt kasvattaa lapsen itse.

Hän toivoi, että Larry ja Rosella tulisivat nyt eivätkä viikkojen päästä. Hän toivoi, että äiti antaisi hänen puhua heistä. Mutta sitä, mitä hän eniten toivoi, hän uskalsi tuskin ajatella – ettei olisi äidin peräkamarissa kirjoittamassa kirjettä ja kuulisi, miten äiti liikkuu vaivalloisesti yläkerrassa, vaan että olisi kotona ja heräisi alkukesän pehmeään valoon, joka siivilöityisi makuuhuoneen verhojen läpi Long Islandilla.

Tuntui oikeastaan aika jännältä, että vaikka Brooklynin lukemisesta oli niin monta vuotta aikaa, tavoitin Long Islandista hyvin nopeasti sen saman tunnelman. Tästä voisi päätellä, että Tóibínilla on tunnistettava oma tyylinsä, ja ai että nautin näiden läheiseksi tulevien ihmisten elämän seuraamisesta! Kiemuroita riitti ja oli koukuttavaa seurata koska Eilisille selviää totuus Jimistä ja Nancystä (ja miten se tapahtuu) ja mitä siitä seuraa! Siitä huolimatta romaanissa tärkeintä on kuitenkin sen omanlainen tunnelma, enkä loppujen lopuksi osaa valita sanoisinko Long Islandia juonivetoiseksi vai tunnelmavetoiseksi. Se on kutkuttava yhdistelmä kumpaakin. 

Nyt vain toivon että Nora Websteristä, joka Long Islandissa sivulauseessa mainittiin, saataisiin äänikirjaversio! Jos toimerrun, laitan Tammelle toiveen.

***

Lorna Cook: Tanssi sodan näyttämöllä

Bazar, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 34 min

Pariisi, 2019

Kuuluisan Ritz-hotellin huutokaupassa oli myytävänä harvinaisuuksia vuosikymmenten varrelta, osa varsinaisia aarteita, kaikki hirvittävän kalliita. Chloe toivoi silti löytävänsä jonkin pienen muistoesineen isoäidilleen Adelelle, jonka menneisyydestä hän ei tarkalleen tiennyt, mutta sen verran kuitenkin, että tämä oli asunut Ritzissä sodan saksalaismiehityksen aikaan. 

Chloe oli kaivannut irtiottoa ja tullut Pariisiin, kun ystävä oli tarjonnut kesätyötä vintagevaateputiikissaan. Hän ei ollut enää mikään nuori hupakko, muutaman kuukauden kuluttua hän täyttäisi jo neljäkymmentä. Siinä iässä hän saattoi jo todeta, ettei elämä ollut kulkenut sitä rataa mitä hän oli nuorena kuvitellut. Hän oli aina halunnut asua Pariisissa, ja hänen hyvällä ranskan kielen taidollaan ja työkokemuksellaan olikin ihme, että hän oli jäänyt Englantiin. Ei olisi kuitenkaan liian myöhäistä muuttaa suuntaa. Tästä tulisi hänen pölyttömän elämänsä ravistelun vuosi. 

Huutokaupan tauolla Chloe päätyi juttusille ranskalaismiehen kanssa, ja lähti tämän seuraksi kahville. Etiennestä hän saikin kumppanin jonka kanssa tutkia, millaista elämä oli ollut vallatussa Pariisissa. Lukijalle Adelen elämän kiemurat avautuivat nopeammin kuin Chloelle, sillä luonnollisesti Adele pääsee itsekin ääneen. Hänellä onkin paljon kerrottavaa, sillä hän toimii Coco Chanelin avustajana ja me jälkipolvet tiedämme Chanelin olleen melkoisen lämpimissä väleissä natsien kanssa. Heitä myös asui Ritzissä, ja siellä järjestettiin hakaristilipuin somistettuja juhlia. 

Lorna Cook on näiden kahden suomennetun kirjan perusteella lukuromaanien taituri minun makuuni. Lisää Cookia on suomeksi luvassa toukokuussa, ja myös vuonna 2026 luvataan lisää tätä herkkua!

Erityiskiitokset vielä yhdelle lempilukijoistani, Krista Putkonen-Örnille, joka ääntää ranskalaiset nimet suomalaiseen korvaan sopivasti. 

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset

Bazar, 2024

Alkuteos: The Girl From The Island

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 13 h 33 min

1940

Saksalaissotilaat olivat saapuneet Guernseyyn Kanaalisaarille vain muutama päivä sen jälkeen, kun brittisotilaat olivat lähteneet ja saari oli jätetty demilitarisoituun tilaan. Tätä oltiin toki osattu odottaa, mutta silti Luftwaffen koneiden laskeutuminen omalle maalle järkytti ja pelottikin. Tappavatko saksalaiset heidät, vai raiskaisivatko vain?

Sisarukset Persephone ja Dido olivat jääneet asumaan kaksin suurta Deux Tourellesin taloa. Heidän isänsä oli menehtynyt jo aiemmin ja äiti juuri saksalaismiehityksen alla. Saarelta oli evakuoitu kymmeniätuhansia asukkaita, mutta äiti ei ollut enää kykenevä matkustamaan, eivätkä tyttäret voineet kuvitella pakenavansa ja jättävänsä äitiään ties millaisen kohtalon armoille. 

Persey hätkähti, kun saksalaisupseeri tuli ilmoittamaan, että majoittuisi heiltä tyhjäksi jääneessä huoneessa. Upseeri ei ollut kuka tahansa saksalainen, vaan hän tunnisti miehen Stefaniksi, pojaksi joka oli monien kesien ajan lomaillut heillä, ja johon hän oli ollut vähän ihastunutkin, mutta sitten kadonnut kymmeneksi vuodeksi koskaan edes kirjoittamatta. Nyt mies oli täällä, hänen kotonaan, pukeutuneena natsiunivormuun. 

Saarella ollaan eristyksissä ja saksalaiset keräävät radiotkin pois, mutta välillä saa vihiä tapahtumista jotakin kautta. Saarelaiset pelkäävät niiden kohtaloita, jotka lähetetään Saksaan, ja Perseyn juutalaisystävä pyytää hänen apuaan. Myös Jack, taloudenhoitajan poika joka kuului heidän ystäviinsä, on palannut saarelle liityttyään jo aiemmin armeijaan. Hänellä on tehtävä, jossa Persey auttaa parhaansa mukaan. Jack ja Stefan eivät lapsuuden kesinä olleet parhaita ystäviä, vaan heidän välillään oli kilpailua, ja nyt heidän kohtaamisessaan on pelottavaa jännitettä.

Dido sen sijaan puhkesi kukkaan, hän rakasti laulamista ja kävi laulamassa klubilla, jossa kävi yhä vain enemmän saksalaisia. Ei aikaakaan, kun hän sisarensa varoituksista huolimatta tutustui lähemmin yhteen sotilaista ja alkoi liikkua tämän seurassa... 

2016

Lucy ei käynyt kovinkaan usein saarella tapaamassa isosiskoaan Claraa. Lento Lontoosta Guernseyyn ei kestänyt kuin tunnin, mutta tavallaan saari oli eliniän päässä kaikesta. Aina löytyi jokin tekosyy, miksei tullut käytyä, ja käydessäänkin hän viipyi vain yhden yön. 

Nyt oli kuitenkin hoidettavana isän edesmenneen, heille etäiseksi jääneen sukulaisen hautaus ja talon myyntikuntoon saattaminen, sillä heidän omat vanhempansa olivat muuttaneet eläkkeelle jäätyään kauas Barbadokselle saakka. 

Tavaroita läpi käydessään Lucy löysi valokuvan, jossa menehtynyt sukulaisnainen, Dido, poseerasi sisarensa Persephonen kanssa. Mukana oli kirje, josta saattoi päätellä jonkun tytöille läheisen - vaiko toisen heistä? - päätyneen keskitysleirille. Lucy haluaa selvittää salaisuuden jolta heidät on varjeltu, ja saa avukseen naapurissa asuvan komistuksen. Yhdessä Willin kanssa he tutkivat johtolankoja ja käyvät mm saaren miehitysmuseossa. 

Olipa tämä upea viiden tähden lukuromaani! 

Cook taitaa selvästi tarinankerronnan taidon, enkä yhtään ihmettele, miksi kirjalla on Goodreadsissä huimat 4,52 tähteä. Twistejä riittää ja ahmin kirjaa.

Minähän en ole tunnetusti romantiikan ystävä, ja tässä on myös isoja, juonen kannalta merkityksellisiä rakkaustarinoita, mutta liikutuin lähes kyyneliin niistä keskeisimmän loppuratkaisussa, joka oli niin yllätyksellinen ja niin koskettava, että tepsi tähän paatuneempaankiin sydämeen. 

Kanaalisaarten miehitys oli minulle uutta, en ollut aiemmin edes ajatellut että natsit ovat saaret vallanneet. Sotapropagandassa oli tätä myös käytetty, nyt on jo osa Britteinsaarta vallattu ja määränpäänä Lontoo. Kun katsoo karttaa, on helppoa ymmärtää, miksi Britit hylkäsivät Kanaalisaaret kun Ranska miehitettiin. 

Kirjassa oli heti alkupuolella kohtaus, jossa Persey kulki ystävänsä kanssa kaupungilla ja vastasi vastentahtoisen hillitysti sotilaan hymyyn ollakseen pidättyväisen ystävällinen, johon sotilas reagoi terävällä Heil Hitler -tervehdyksellä. Persey järkyttyi niin, että joutui ottamaan tukea ollakseen rojahtamatta maahan, mitä matkaa jatkaneet sotilaat eivät onneksi nähneet. 

Tästä kohtauksesta jäin miettimään, miltä tuollainen miehitetyssä maassa eläminen olisi mahtanut tuntua, miehittäjien ollessa vielä niin näkyvästi läsnä missä kuljitkin. Asuisivat jopa saman katon alla, kuten Stefan kirjassa. Sen kuvittelu on suomalaiselle aika vierasta, kun meillä ei ole siitä minkäänlaista omaa koettua historiaa. Miten reagoisit miehittäjän hymyyn, vastaisitko pidättyväisesti vai antaisitko tuntemasi vastenmielisyyden näkyä, vaikka siinä olisi aina riskinsä, jopa raiskaus tai kuolema?

Cookilta ilmestyy toinen Pariisiin sijoittuva käännösromaani syyskuun alussa ja sitä seuraava ensi kesänä. Odotukset ovat suuret tämän ensimmäisen jälkeen.