Syksyn tunnelmaa kirjoissa

Heissan kaikki!

Blogissa on ollut nyt pidempi tauko, kun muutimme yhdestä okt:sta toiseen, ja arvatkaa vaan mikä ruljanssi tämä on ollut - ja jatkuu kyllä edelleen. Nyt sentään voi nähdä jo jotain muuttolaatikkopinojen väleistä, esimerkiksi sen, että kirjoja alkaa kertyä blogattavaksi taas normaalia enemmän.....

Tässä muutama syksyyn ja pikkuisen jo joulunodotukseenkin (hui!) hyvin sopiva hyvän mielen kirja! Kolme ensimmäistä olen kuunnellut edellissyksynä, viimeisen juuri alkuviikosta.

***

Sara Önnebo: Pahaa pyhäinpäivää 1-3

Gyldendal Astra, 2025

Lukija: Karoliina Kudjoi 

Kesto yhteensä: 11 h 19 min

Pyhäinpäivän aattona hulppealla asuinalueella, lifestyleohjelmastakin tutussa Strömsössä tapahtuu julma murha. Tunnetun liikemiehen kaula on viilletty auki puukolla vaimon nukkuessa hänen vieressään. Tapausta ryhtyy selvittämään vaasalaiset poliisit tutkinnanjohtajana Gisela Forsell ja hänen oikeana kätenään Linus Mikkola. 

Murhattu mies on perustajaosakas menestyneessä yrityksessä, jossa on myös kaksi muuta osakasta, joten nämä hyötyisivät hänen kuolemastaan, samoin vaimo. Mies on ollut aiemmin Kööpenhaminassa asuessaan ollut syytettynä ensimmäisen vaimonsa murhasta, mutta tapaus jäi selvittämättä. Motiivi voisi löytyä muiltakin lähipiiriin kuuluvilta henkilöiltä, mutta asiat mutkistuvat entisestään, kun puukkomurhia tapahtuu lisää. Samalla menehtyy entisiä epäiltyjä. 

Pahaa pyhäinpäivää on kolmessa osassa julkaistu dekkari, joka oli niin jännittävä ja koukuttava, että onneksi kaikki kolme osaa pystyy kuuntelemaan peräkanaa. Yhden osan kesto on noin 2,5 tuntia. 

Pyhäinpäivä ajankohtana näkyy kirjoissa hyvin. 

***

Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice

#1 Dream Harbor 

Gummerus, 2025

Lukija: Anni Lajos

Kesto: 7 h 59 min

Bostonilaisesta Jeaniesta oli tullut pikkukaupungin kahvilan omistaja, kun Dot-täti oli pari viikkoa aiemmin ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ja aloittavansa lokoisesti pitkällä Karibian lomalla. 

Loganiin Jeanie tutustui aamuvarhaisella jo ennen kahvilan uudelleen avaamista, kun pelästytti miehen ottamalla tämän vastaan pesäpallomailan kanssa. Jeanie oli pelästynyt öistä meteliä, Logan taas tuonut kurpitsalähetystä maatilaltaan.

Viisi vuotta maatilaansa pyörittänyt Logan nautti siitä rutiinista, että sai toimittaa tuotteensa liikkeiden takaovelle kaikessa rauhassa ja väistellä kiireisiä kaupunkilaisia. Pian hän huomasi kuitenkin ajavansa kaupunkiin ja Jeanien kahvilaan harva se päivä, ja loppuajan nainen kummitteli hänen mielessään. Hänellä oli huono kokemus rakastumisesta naiseen joka valitsikin paluun kaupunkiin, ja nyt häntä hirvitti kävisikö Jeanien kanssa samoin. 

Kahvila Pumpkin Spice on kirjalle kovin harhaanjohtava nimi, sillä kahvila on vain miljöö jossa Jeanien ja Loganin rakkaustarina saa alkunsa, muuten kahvila on herttaisen yhdentekevä. Jeanie ei edes leivo itse kahvilan tuotteita, mikä tuntui alussa oudolta (missä on naisen intohimo alalle?), kunnes tajusin ettei Jeanie olisi silloin voinut laittaa vain ovia kiinni ja alkaa kuhertelemaan. Halu ja himo ovat oleellisempia kuin kurpitsalatte. Olen tavannut ajatella, että "tiktoksensaatiot" eivät ole minun juttuni, ja tämä kirja kyllä vahvisti ennakkoluuloja. 

Hän kietoi kätensä Loganin läpimärkään paitaan, veti tämän lähemmäs ja iloitsi pienestä yllätyksen henkäyksestä, joka pääsi miehen huulilta.

Sen pidemmälle hän ei päässyt.

Hän seisoi rinta rintaa vasten tämän ihanan, äksyn miehen kanssa ja halusi paljon enemmän mutta pelkäsi edetä pidemmälle. Ei tämä ollut osa hänen suunnitelmaansa. Vai oliko? Tällainenko uusi Jeanie oli? Lähentelikö hän miehiä eteisessään? Ei hän ollut koskaan ennen tehnyt mitään sellaista. Miehet, joita hän oli tapaillut, olivat olleet… kelvollisia. Aivan kelvollisia, oikein mukavia, suhteellisen hyviä suutelijoita, suhteellisen hyviä kaikilla muillakin tavoilla. Ei hän kuitenkaan ollut koskaan tuntenut tarvetta kietoutua heihin. Ei hän ollut koskaan halunnut heidän jäävän pidemmäksi aikaa, eikä häntä ollut oikeastaan koskaan haitannut, vaikka suhde olikin kariutunut.

Tämä tuntui erilaiselta.

Tämä tuntui joltain uudelta.

***

Hanna Velling: Pikkupakkasia Ruukkikylässä 

Bazar, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 7 h 21 min

Ruukkikylän sepälle kuulunutta punamultaista mökkiä vuokrattiin ihmisille, jotka kaipasivat hiljaiseloa. Ursulalle todella kelpasi hermojen lepuuttaminen, eikä kuntosalijäsenyys kaupungissa ollut ajanut asiaa. Kun hänen tyttärensä oli alkanut aikuistua ja lähtenyt Tukholmaan opiskelemaan tanssia, Ursula oli hankkinut pienen rescuekoiran täyttämään tyhjää pesää. Arka Nappi-koira ei oikein viihtynyt kerrostalossa, ja Ursula haaveilikin, ettei heidän tarvitsisi palata menneeseen yhdeksän kuukauden sapattivapaan jälkeen. Etenkin, kun töissä oli ollut pientä kahnausta...

Ursulan unelma ruukkikylään muutosta oli saanut idun edelliskeväänä siellä vietetystä kurssista, jota oli vetänyt oikein mukavan oloinen Salla, johon Ursula oli edelleen pitänyt yhteyttä. Hän oli kertonut Sallallekin muutostaan ja ihmetteli kovin tämän ynseää suhtautumista. Kun Ursula sitten sai idean kirjoittaa oman self-help kirjan ihmisen ja koiran kanssakäymisen näkökulmasta, Salla suhtautui vielä nuivemmin, ikään kuin peläten kilpailua. 

Kun Ursula oli päättänyt miten käyttäisi aikansa ruukkikylässä, hän toivoi tutustuvansa paremmin tuohon pieneen yhteisöön, ja alkoi osallistua kaikenlaiseen yhteiseen tekemiseen alkaen kylän myyjäisistä ja päätyen enemmän viininjuontiin kuin lukemiseen keskittyvään kirjapiiriin. Myös miesasiat kaipasivat päivitystä, ja häntä alkoivat omalla tavallaan kiinnostaa sekä talonmies Tim että eräopas Jarmo. 

Pidin ihan hurjan paljon tästä aidosti hyvän mielen kirjasta, sen päähenkilöstä sekä pienen ruukin yhteisöstä. Kodikas ja viihtyisä tunnelma. 

***

Anna-Mari Raaska: Aamukampa

#1 Radiotähti

WSOY, 2026

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 9 h 21 min

Jo kahdeksan vuoden ajan Oton ja Maisan aamutiimi oli hoitanut Aamukampa-lähetyksen Suomen suurimmalla yksityisellä radiokanavalla aamukuudesta kymmeneen. Nimenomaan Maisan liittyminen Oton pariksi aamushown tekemiseen oli nostanut kuulijamääriä, joten Maisa ei ollut huolissaan, kun työpaikkoja supistettiin heti syksyn aluksi. Viisikymppinen Maisa itse ei ollut enää viime vuosina yhtä intopinkeänä aikaisista aamuherätyksistä, mutta ensimmäinen lähetys kuukauden kesäloman jälkeen solahtaa käyntiin rutiinilla. 

Sitä yllättyneempi Maisa on, kun kanavapomo Matias (joka oli edellisiltana kesälomatauon jälkeen taas piehtaroinut hänen lakanoissaan), ilmoittaa että Maisan työsuhde on finito, eikä työssäolovelvoitetta enää ole. Ontto humahdus alkaa vatsanpohjasta ja kiirii koko vartalon läpi.

Maisan on pakko myöntää, että rahat eivät riitä Tampereen keskustassa asumiseen, kun uutta työpaikkaa ei löydy, eikä hän ole tullut liittyneeksi työttömyyskassaankaan. Lopulta on annettava periksi ja suunnattava ilmaiseen majoitukseen ikivanhan sukulaismökin katon alle kauas Sulkavalle. Ei edes perustason mukavuuksia, ei lähikauppaa, ei sushibaaria, ei enää sponsori- eikä mitään muutakaan autoa käytössä. Onneksi apua tarjotaan enemmän kuin Maisa etenkään alussa on valmis vastaanottamaan. Maisa joutuu miettimään valintojaan moneen kertaan, kun syksyn kuulaus ei enää tunnu romanttiselta sanaparilta vaan luihin ja ytimiin tunkeutuvalta viimalta, jota kevyt lautarakenteinen mökki ei tahdo enää saada pidettyä ulkopuolellaan. 

En ollut kuunnellut suomenkielistä feelgoodia useampaan kuukauteen, ja Aamukampa oli viihdyttävää ja mielestäni myös osuvasti kirjoitettua, joten se oli kaikkiaan positiivinen yllätys. Tähän on tulossa jatkoa, johon saatan hyvinkin tarttua.

***

Jännitystä ja uusia dekkarisarjoia!

Tarjolla on kaksi erillistä trillerin tapaista, sekä kaksi sarja-aloitusta. Luultavasti jatkan noiden dekkarisarjojenkin parissa kun aikaa kuunteluun on, mutta suosikkini näistä oli kyllä Dickerin kirja. Sekin kuuluu näköjään eräänlaiseen sarjaan, kun kolmessa teoksessa Marcus Goldman penkoo murhatapauksia. Kolme muuta kirjaa ovatkin kotimaista tuotantoa.

***

Saija Kuusela: Syylliset 

Tammi, 2025

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 10 min

Johannes ja joukko muita biologeja olivat saapuneet Rookin metsään tekemään kartoitusta siitä, olisiko alue yhtä erinomainen suojelukohde kuin päälle päin vaikutti. Kuulemistilaisuudessa paikallisten kanta oli tullut valitettavan selväksi ja he osasivatkin odottaa vaikeuksia, vähintäänkin suunsoittoa.

Sitä he eivät kuitenkaan olleet odottaneet, että metsä itse tuntuisi olevan jollain oudolla tavalla heitä vastaan. Kuin se tarkkailisi heitä, pitäisi silmällä ja varoittelisi nuuskimasta enempiä. Samaa varoittelivat paikalliset, mutta kartoittajat pitivät sitä vain tarkoituksellisena pelotteluna. Mutta sitten kahden kartoittajan ruumiit löydetään metsästä ja alkaa poliisitutkinta. Johannes oli tuolloin ollut kokouksessa Helsingissä, ja hän olikin ainoa jolla oli pitävä alibi. Onko tappaja joku kyläläisistä, joku heidän omasta väestään vai metsä itse?

Metsän laidalla omassa rauhassaan, vaatimattomassa mökissä asuu nuori nainen Ria, kaksin ison koiransa kanssa. Johannes kiinnostuu naisesta ja haluaisi tavata tämän, mutta nainen väistelee, ja kohtaaminen venyy. Metsällä on siinäkin sormensa, tai no, oksansa pelissä. 

Olen kuunnellut kaikki Kuuselan Nea Guttorm -sarjan dekkarit, joissa on mukana vähän yliluonnollisia kykyjä, mutta tässä se metsän luoma psykologinen jännite oli paljon suurempi tekijä. Syyllisissä oli myös sellaista kansantarumaista otetta ja unillakin oli huomattava rooli. Pidin tästä, mutta ehkä vielä enemmän tuosta norjalaispoliisin sarjasta, joten toivottavasti siihenkin saadaan jatkoa.

***

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta 

Tammi, 2020

Lukija: Jukka Pitkänen 

Kesto: 21 h 52 min

Suositun esikoisromaanin kirjoittaneen nuoren Marcus Goldmanin pitäisi toimittaa kustantajalleen toinen potentiaalinen menestysteos, mutta valkoisen paperin kammo on saanut hänet valtaansa. Niinpä hän ottaa yhteyttä opiskeluaikaiseen opettajaansa Harry Quebertiin, joka kutsuu hänet luokseen Auroran pikkukaupunkiin New Hampshireen. Marcus ihastuu pikkukaupunkiin, mutta kirjoittaminen ei luista sielläkään kunnes tapahtuu jotain kammottavaa. 

Yhtäkkiä valtakunnan media kohisee Harry Quebertistä, joka on vuosikymmeniä aiemmin kirjoittanut oman menestysromaaninsa Pahan juurilla. Hänen puutarhastaan on löytynyt 33 vuotta aiemmin kadonneen teinitytön ruumis vierellään Harryn kirjan käsikirjoitus. Marcuksen mentoria epäillään aivan aiheesta murhasta, mutta Harryn vakuuttaessa syyttömyyttään Marcus uskoo häneen. Mutta miten muuten hän voisi todistaa Harryn syyttömyyden, kuin kirjoittamalla kirjan vuoden 1975 tapahtumista. 

Harryn kertoessa tarinaansa Marcukselle käy ilmi, että tällä oli sopimattomaksi luokiteltava suhde haudasta löytyneeseen 15-vuotiaaseen Nola Kellerganiin. 

Olen kiertänyt tätä kirjaa kuin kissa kuumaa puuroa, kiinnostuneena mutta ajatellen että se on kovin vaativaa luettavaa. Sitten, ehkä noin vuosi sitten, mieheni kertoi alkaneensa kuunnella juuri Harry Quebertiä, mihin minun reaktioni oli suuri hämmästys. Hän kuuntelee harvoin mitään noin pitkää teosta, ja pitää dekkareissa Max Seeckin ja Seppo Jokisen tyyppisistä selkeistä ja vähemmän polveilevista tarinoista. (Silloin harvoin kun hän osuu kuuntelemaan naiskirjailijaa hän hymähtelee, että kyllä huomasi naisen kirjoittamaksi, oli niin kovin kuvailevaa, tarkoittaen värejä, tuoksuja, materiaaleja, maisemia yms)

Mies kehui kirjaa kovasti, joten olihan minun lakattava se kiertely. Ja kyllä, minäkin pidin tästä kirjasta todella paljon! On taitavaa, että näin pitkä kirja onnistuu koukuttamaan ja säilyttämään jännitteen loppuun saakka! Eikä Harry Quebertin tarina ollut ollenkaan vaikeaa tekstiä, päinvastoin, hyvinkin koukuttavaa ja sellaista melko periamerikkalaista romaanikerrontaa vaikka kirjailija on sveitsiläinen ja alkuteos ranskaksi kirjoitettu.

Oli myös nautinnollista päästä kuuntelemaan Jukka Pitkäsen ääntä pitkästä aikaa. Ihanan kimurantti tiiliskivi ja Jukka Pitkäsen ääni, siinä oikea tuplanautinto! 

***

Marke Talvi: Rituaalisilmukat

#1 Finnmarkin murhat 

Lind & co, 2025

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 22 min

Kuten aiemmassakin Marke Talven kirjasarjassa, tässäkin on keskeisesti mukana neuleet. Tällä kertaa pääosassa on helsinkiläinen rikospoliisi Sunniva Paasii, joka on joutunut jäähylle työstään pitkittyneen koronan vuoksi. Hän oli lähtenyt toipumaan syrjäiseen Jervfjordenin kylään Finnmarkissa, Norjan Lapissa. 

Kun tunturista löytyy kuollut metsästäjä yllään aivan uusi villapaita, Sunniva kiinnostuu tapauksesta. Pian löytyy toinen uhri, niin ikään puettuna uuteen neulepuseroon. Paikallispoliisi Olav Rød pitää kahta tapausta aluksi erillisinä, mutta Sunniva on aistivinaan jotain suurempaa, jotain joka liittyy vanhoihin pohjoisen taruihin ja Finnmarkin noitavainoihin. 

Jervfjordenissa ei koskaan tapahtunut mitään, ja siksi Olav Rød oli viisitoista vuotta aiemmin päättänyt sinne muuttaakin. Työ Oslossa oli äitynyt levottomaksi ja väkivaltaiseksi, ja ahdistavan avioeronsa jälkeen Olav oli kaivannut elämäänsä tasapainoa. Toisaalta hän oli tajunnut, että jos mieli elää vanhaksi, olisi elämäntaparemontti aiheellinen, ja Jervfjordenin kaltaisessa kylässä houkutukset olivat kaukana, mutta luonto lähellä. Hän nautti kalastuksesta ja metsästyksestä, ja kylän ainoan baarin omistaja väänsi hanan kiinni, jos jollekulle meinasi maistua liikaa. Suomalaisturisti, kuka lie, ärsytti häntä. Miksi nainen yritti sekaantua poliisiasioihin?

Tämä oli oikeastaan yllättävän hyvin alkanut sarja, joka saa jatkoa joulukuussa. 

***

Eeva Kiviniemi: Konnanleinikki

Lind & co, 2026

#1 Lyydia Halme tutkii

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 52 min

Lyydia oli juuri saanut valmiiksi vanhojentanssiaispuvun satoine käsinommeltuine paljetteineen. Artesaanina hän oli iloinen, että vieläkin joka vuosi muutamat vanhemmat tilasivat persoonallisen puvun ompelijalta. Varsinaisen palkkansa Lyydia sai silti korjausompelusta, jossa hänellä oli myös persoonallinen tyyli.

Lyydialla oli myös toinen ammatti, sillä hän oli opiskellut arkeologiaa Turun yliopistossa. Alalle oli vielä vaikeampaa työllistyä kuin artesaaniksi, mutta nyt häntä oli lykästänyt. Turkuun suunnitellun raitiotien kaivausten johtaja, Sakari Rouvinen, oli sähköpostissaan vahvistanut, että kaivauksia tehtäisiin peräti kolmena kesänä, päätettiin raitioliikenteen rakentamisesta mitä tahansa.

Lyydian rakas oli Olli, jonka hän oli tuntenut jo 24 vuoden ajan, mutta he asuivat edelleen omissa kodeissaan. Olli ei ollut saanut koskaan omaa graduaan valmiiksi, mutta oli opiskellut englannin kieltä niin, että sai tasaisesti uusia käännöstöitä, pääasiassa dekkareita. Ollin ansiosta Lyydian ei tarvinnut sulkea liikettään Voimaväriä kesäksi kaivaustyön takia, sillä mies lupasi hoitaa puotia sekä Lyydian rescuekoira Hubbea, kun sen emäntä oli kaivauksilla. 

Sanni Söderholm ja hänen puolisonsa Panu Kuusela työskentelivät kumpikin vanhempina rikoskonstaapeleina Turun pääpoliisiaseman rikostuimissä. Sitä työpaikkaromanssia oli kestänyt jo viisitoista vuotta. Sanni ja Panu saavat tutkittavaksi kaivauksilta löytyneen ruumiin, joka on kuitenkin kuollut ihan hiljattain, ei satoja vuosia sitten. Nainen on murhattu, viillelty, ja hän oli paitsi ratikkaa voimakkaasti puoltava kunnallispoliitikko, myös Lyydian uusi ystävä. Tuttavuuden johdosta käynnistyy tapahtumaketju, jossa Lyydia ja hänen arkeologiystävänsä Hilkka kidnapataan. 

Teemoissa oli tarjolla mm uskonnolliset kultit ja lähisuhdeväkivalta, Kiviniemen aiemmasta Kati Berg -sarjasta tutulla saarnaavalla tavalla. Ei siis auttanut sarjan vaihto, mutta muuten kyllä pidin tapauksesta, tapahtumapaikasta ym enemmän vaikken turkulainen olekaan eli ei edes ylimääräisiä sympatioita siitä. Ehkä uskallan kuunnella jatkoa tähän sarjaan, heitin tuon mainitsemani Kari Bergin vihdoin kesken. 

Dekkareiden jatko-osia vol 6

Tällä kertaa esittelyssä osat neljästä sellaisesta dekkarisarjasta, joiden kuuntelemista olen jatkanut ensimmäisen osan jälkeen, toisinsanoen ollut kiinnostunut siitä miten sarja etenee. Veikkaan että ellet ole mitään näistä itse lukenut, tiedät vähintäänkin nimeltä edes yhden (kirjailijan).

***

Maria Adolfsson: Välttämätön paha

#6 Doggerland

Tammi, 2024

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 9 h 55 min

Karen Eiken Friesellä (hän ja Leo olivat vihdoin menneet naimisiin) ei oikeastaan ole mitään joulua vastaan, päinvastoin hän odottaa pitkiä vapaita. Selma-tytärkin on jo leikki-ikäinen ja Leo, jolle joulunvietto ei ollut lapsena itsestäänselvyys, pääsee nyt luomaan sitä tyttärensä kanssa sydämensä kyllyydestä. Antaa siis kodin olla kuin Disneylandin ja Doggerlandin sekoitus.

Jos Karen oli ajatellut, että joulun alla olisi leppoisia työpäiviä, hän oli väärässä. Hänet laitettiin tutkimaan kuuluisan doggerlandilaistaiteilijan katoamista ennen kuin oli kulunut edes riittävästi aikaa etsintäkuulutuksen tekemiseen. Taiteilijan ex-vaimo oli Karenin uuden pomon ystäviä ja mies haluttiin löytää ennen kuin asiasta tulisi lehtiotsikoita. 

Kyllä, kuuntelin tämän juuri ennen joulua '25, mutta kirja jäi odottamaan vuoroaan päästä koosteeseen ja julkaistuksi. Sanoisin kuitenkin, että itse joulutapahtumia siinä on niin niukalti että sen voi kuunnella vaikka keskikesällä, vastaavasti en suosittele sitä jos etsit joulufiilikseen pääsyä. 

***

Eppu Nuotio: Hevosenkenkä 

Gummerus, 2025

#4 Raakel Oksa ratkaisee

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 5 h 3 min

Raakel ja Kristian ovat käyneet jo viisillä treffeillä. Tinderin lataaminen oli tuntunut Dannen jälkeen liki pakolliselta, mutta epätoivoiselta, ennen kuin match Kristianin kanssa oli saanut näkymät valoisammiksi. Rakennusalan laman myötä Rakelilla ei ollut työtä tarjolla entiseen malliin ja kun Danne oli saanut puuhuvilan entisöimiskeikan Hangosta, hän oli palannut sinne mistä oli Raakelin perään lähtenytkin. Ystävinä he pysyisivät edelleen, 

Kristian on aivan erilainen kuin edellämainittu pitkätukkainen rakennusmies. Hän työskentelee pörssiyhtiössä ja puhuu kuutta kieltä, asuu Eirassa ja hänellä on kakkosasunto Espanjassa. Niinpä mies on myös aivan eri maailmasta kuin Raakel itse, hän joka on pienillä rahoilla sinnitellyt Eero-pojan vuoroviikkoäiti. 

Tämänkertaiseen mysteeriin liittyy hevosenkenkä, jonka Raakel löytää remontoidessaan vanhaa saunaa Meilahdessa. Ellen Lähde on muuttanut Helsinkiin, ja liittynyt sikäläisiin marttoihin. Martat vierailevat lähiseudun kartanoissa, ja niinpä Raakel ja Ellen alkavat yhdessä selvittää liittyykö hevosenkenkään jokin tarina. Limittäin tämän kanssa kulkee toinen aikataso, jossa 1924 Meilahden kartanoon tulee kesävävyksi nuorukainen, jonka rakkauden kestävyyttä tulevat appivanhemmat tahtovat koetella. Niinpä he palkkaavat hemaisevan hevoskouluttajan, jonka on tarkoitus toimia "kärpäspyydyksenä". 

Raakel Oksa -sarjaa cozympaa cozy crimea on vaikeaa kuvitella. Oikeastaan näissä ei aina ole kummempaa rikosta, ei sellaista josta tulisi tuomio. Onhan muutakin, miten voi toimia väärin toista ihmistä kohtaan. 

***

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa 

#3 Taimitarhamurhat

Tammi, 2025

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 17 h 44 min

Anton ja Cecilia kävivät laukkakilpailussa Thorestan kartanon rengin Björnin kanssa ja voittivat mukavan summan rahaa. Björn osti itselleen pilkkahinnalla Syrakusan,  hevosen, jonka omistaja oli tyytymätön sen menestykseen ja kiukuspäissään halusi vain siitä eroon. Anton halusi tehdä vaikutuksen Ceciliaan ryhtymällä hevoskuiskaajaksi, kun Syrakusa jostain kumman syystä tuntui luottavan häneen. Eipä Anton arvannut, että siitä hyvästä hän päätyisi vielä jockeyksi!

Poliisia työllisti entinen eliittijoukkojen sotilas, nainen joka oli lähtenyt telttailemaan metsään, mutta viipynyt siellä liian kauan olematta keneenkään yhteydessä. Kadonnut nainen eli Maria Storm ja hänen ex-miehensä olivat hiljattain eronneet, ja naisen paras ystävä Olinda olikin exää enemmän huolissaan naisen löytymisestä. 

Toisessa tapauksessa, johon poliisi törmäsi sattumalta, löytyi pahvilaatikollinen koiranpentuja, osa jo menehtyneitä, osa henkitoreissaan. Kaksi niistä saadaan pelastettua, ja ne tarvitsevat uudet, hyvät kodit, jotka sitten löytyvätkin lähipiiristä.

Paikallispoliisi Olle ja Antonin Siri-täti olivat lähentymässä varovaisesti. Väärinkäsityksiä tapahtuu herkästi, etenkin kun Ollen ex-vaimo tarvitsee apua. 

Olen erittäin tykästynyt tähän sarjaan, voin sanoa että se on topkolmosessa dekkareista. Odotan aina innolla uuden osan ilmestymistä, nytkin olen jo kaikki kuunnellut. 

***

Christoffer Holst: Syysaallokkoja ja myrskynsineä

#2 Cilla Storm 

WSOY, 2024

Kesto: 7 h 45 min

Cilla on viettänyt kesän siirtolapuutarhamökissään Bullholmenilla ja palannut syksyn tullen kaupunkiin. Saarelta hänen elämäänsä on tullut mukaan kaksi uutta ihmistä: uusi ystävä, eläkkeelle poliisin työstä jäänyt Rose ja hänen komea, raamikas poikansa Adam, joka niin ikään työskentelee poliisina. Adamia hän on tapaillut säännöllisen epäsäännöllisesti, mies on aina niin kiireinen ja työpäivät venyvät, eikä suhde tunnu etenevän. Cilla itse on seurannut unelmiaan ja irtisanoutunut viihdetoimittajan työstään, ja käsikirjoittaa nyt rikospodcastia. 

Hänen tuli tutkia Laila Dammia, näyttelijää ja seurapiirikaunotarta, joka katosi syksyllä 1988. Viimeksi hänet oli nähty Tukholmassa, mutta hänellä oli myös kesäpaikka Bullholmenilla. Dammin uskottiin olevan katoamishetkellään raskaana, eikä mikään todistanut, että hän ei olisi saattanut kadota vapaaehtoisesti. 

Tästä tulikin toinen sarja jossa tehdään rikospodcastia, Elina Backmanin Saana Havas -sarjan rinnalle. Tämä on kevyempää, mutta kiinnostaa kyllä kovasti jatkaa eteenpäin.

Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Kesäluettavaa vol 4

Julkaistaan nyt lisää näitä kesäteemaisia kirjoja, niin kauan kun kesää vielä riittää. Lämpötilat vain voisivat olla mairittelevammat, koko viikonlopun on sadellut ja alle 20°C... Helletunnelmia pitääkin etsiä kirjoista. 

***

Laura Liimatainen: Sukellus 

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto:6 h 43 min

Ulla on muuttanut Helsinkiin ja jännittää lääketieteellisen pääsykoetuloksia. Hän on päässyt kesätöihin Linnanmäelle ja tutustuu sen grillipisteellä työskennellessään Noomiin. Nuori nainen on hoikka ja kaunis, juuri sellainen kuin Ullakin haluaisi olla. Noomin elämässä kaikki tuntuu niin helpolta ja täydelliseltä, kun taas Ullaa on nimitelty Ullapullaksi jo nuoresta lähtien.

Kadehdittava Noomi jopa opiskelee jo yliopistossa, asia joka on Ullalle lähes pakkomielle, sillä äiti odottaa häneltä suuria.

Tytöt ystävystyvät ja alkavat viettää myös vapaa-aikaansa yhdessä. Ulla ei käsitä mitä täydellinen Noomi edes näkee hänessä, miksi Noomi kaveeraa hänen kanssaan kun noin kauniilla olennolla täytyy olla lukuisia kaltaisiaan ystäviä. Ulla kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta uuden ystävänsä rinnalla suuren kokonsa tähden. Niinpä hän ilmoittautuu kuntouintiryhmään, mutta huomaakin vahingossa päätyneensä uimahyppyryhmään. Ponnahduslautaa ei ole suunniteltu hänen kokoiselleen, joten hänen vuorollaan sattuu kohtalokas haveri...

Tämä oli ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Ensisijaisesti taka-ajatuksens on kai kehopositiivisuus, mutta itse poimin kirjasta myös sen, miten me teemme mielessämme oletuksia toisista ihmisistä ja heidän elämästään suhteessa omaamme. Ei se Noominkaan elämä niin yksinkertaista ole kuin Ulla luulee... 

***

Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Osa 1, Villa Dalia

WSOY, 2026

Lukija: Linda Wiklund 

Kesto: 10 h 29 min

Emman koneen laskeutuessa keväiseen Roomaan hän ajatteli kaikkien supisevan juuri hänestä. Kesken tv-lähetyksen hän oli romahtanut ja lupaava ura ruoka-alan somevaikuttajana oli katkolla. Lisäksi hän oli katkaissut suhteen kunnianhimoisen  tuottajapoikaystäväänsä joka oli juuri kehittänyt uuden konseptin - ihan vain Emmaa ajatellen? 

Elämä on kuitenkin ollut liian hektistä, liian kuluttavaa, ja hän oli yrittänyt antaa sille kaikkensa: 

Ulkona Emma miettii hetken verran, minne onkaan menossa. Toimistolle vai onko hänellä palaveri jossain kahvilassa Juulin kanssa? On pakko ottaa puhelin esiin ja tarkistaa. Ensin palaveri kahvilassa, sitten toinen toimistolla Niklaksen kanssa.

Itkettää. Juuri tällaisten tapausten vuoksi hän on pitkään emmittyään uskaltautunut lääkäriin. Ei ole normaalia, että 27-vuotiaalla on muistihäiriöitä.

Emma harkitsee hetken paluuta lääkärin vastaanotolle, mutta tajuaa sitten, että on pakko varata uusi aika. Mutta tällä kertaa suoraan neurologille. Hän aikoo vaatia magneetti­kuvauksia. Ei enää mitään löpinää psykologista.

Itkua pidätellen hän lähtee kävelemään kohti toimistoa. Hän tietää, että jotain on pahasti vialla.

Emma oli nyt matkalla isoäitinsä Dalian luokse tämän huvilaan, ja oli jo päättänyt, että vaikka seuraajien määrä kääntyisikin laskuun, hän tekisi vähemmän postauksia eikä ylipäätään enää taltioisi kaikkea someen. Emman edellisestä vierailusta Italiaan oli jo toistakymmentä vuotta. Nonnan hän oli nähnyt pikaisesti isän hautajaisissa kymmenen kuukautta aiemmin. Mutta sinä kesänä kun he olivat olleet viimeistä kertaa Tolfassa, äiti oli riitaantunut isoäidin kanssa ja käynnit olivat päättyneet siihen. Eivätkä pelkästään käynnit, vaan koko yhteydenpito. Hautajaisissakin äiti oli kävellyt oman äitinsä ohi kuin tämä olisi ollut ilmaa. Emma olisi halunnut tietää mitä oli tapahtunut, toisaalta hän ei halunnut tietää vieläkään.

Nonna Dalian huvilassa tuntui vilisevän nuoria miehiä. Yhden isoäiti oli pyytänyt hakemaan hänet lentokentältä, toisen Emma näki ensimmäisen kerran kylpyammeessa. Jälkimmäinen osoittautui lapsuudenystäväksi Sandroksi. Tämän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, toisaalta se oli haastavaa. Yhteistä heillä tuntui joka tapauksessa olevan paljonkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kirjan nimi ja kansikuva antavat mielleyhtymän kaikesta kauniista, suloisesta, pehmeästä ja onnellisesta. Kansien välissä on kuitenkin uupumusta ja mielenterveyden haasteita, toki myös ilon hetkiä ja auringon paistetta, ollaanhan Italiassa jossa jo keväällä ollaan Suomen kesän lämpötiloissa. 

Olen lukenut Vera Valalta aiemmin yhden kirjan, Aprikoosiyöt. Persikankukkien ajassa on paljon samaa, ollaan jälleen Tolfan vuoristossa, palataan taas monien vuosien jälkeen italiansukulaisen hoiviin tämän huvilaan, muistellaan menneitä ja parannellaan haavoja. Olin antanut Aprikoosiöille kolme tähteä viidestä, ja annan tälle saman. Persikankukkien aikaan aloittaa sarjan, jossa erinäisiä naisia palaa tuohon huvilaan, ja jossain kohtaa kerrottaneen isoäidin omakin tarina, sillä nyt siihen vain hiukan kurkistettiin...

***

Anders ja Anette de la Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla 

#2 Lomaparatiisin murhat 

Johnny Kniga, 2026

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 9 h 43 min

Oli painostavan hiljaista kuin koko puutarha olisi pidättänyt hengitystä, tarkkaillut häntä ja tuolissa nukkuvaa hahmoa. Ikään kuin koko ympäristö olisi odottanut, mitä tapahtuisi.

Hän nojautui lähemmäs, tarttui hellästi kasvoja peittävän pyyhkeen kulmaan ja nosti sitä varovasti.

Hän näki tyhjän katseen, turvonneet siniset huulet ja niiden välistä pilkottavan kielen. Siinä samassa hotellinjohtaja tiesi, ettei päivästä tulisi millään tapaa mieleinen.

Kolme päivää aiemmin Hugo Lind oli hakenut bussilla ryhmän ruotsalaisturisteja Napolin lentokentältä. Hugo oli itsekin tullut Ruotsista vain muutamaa viikkoa aiemmin, mutta oli päättänyt yhden viikon vierailun sijaan vuokrata talon koko kesäksi voidakseen kirjoittaa kirjan. 

Belmonte Travelsin matkanjohtajana toimiva Lara Belmonte oli tullut Hugolle tutuksi tuon ensimmäisen viikon aikana, etenkin kun he olivat yhdessä ratkaisseet murhatapauken, ja nyt Hugo oli lupautunut tuuraamaan Belmonten vakituista bussikuskia tämän sairastuttua. . 

Tämän kertainen seurue oli Belmonte Travelsin ensimmäinen yritysmatka. Tulijat olivat kuuluisan konvehtivalmistajan työporukka, muttei järin hilpeä sellainen. Päinvastoin, yhteishenki oli kateissa ja tunnelma kuin ruutitynnyrissä, ja ihan kuin ei nykyhetkessä olisi jännitettä riittämiin, suklaayrityksen johtaja ilmoitti suuresta muutoksesta joka oli luvassa. Ei mikään ihme, että yksi seurueesta löytyi paljastuksen jälkeisenä aamuna murhattuna. Vaihtoehtoja hengen viemiseen oli monia, jotkut olivat sanoneet sen jo ääneenkin. Kuolla joutaisi. 

Rakenne tässä Amalfin rannikolle sijoittuvassa dekkarissa oli samanlainen kuin ykkösosassa, jossa ratkottiin murhaa Caprin saarella. Ensimmäinen puolisko kirjasta on tutustumista henkilöihin ja Amalfin alueeseen jota kierrellään, ja toki syödään ja juodaan hyvin. Samalla kiritään ajallisesti kiinni nuo muutamat päivät murhaan, ja toinen puolisko tehdään rikostutkintaa, jossa paikallispoliisin virka on lähinnä ottaa vihjeitä vastaan pääparilta ja hoitaa kuulustelut pääparin tulkkauksella. Leppoisaa viihdettä ja ihanaa Italiaa itselle tutuissa maisemissa.

***

Jessica Everett: Last Summer at Maine Chance 

The Penguin House, 2026

Kesto: 10 h 55 min

Lukija: Lauren Ezzo

Cynthia Proctor on taloustieteiden opiskelija, mikä on melko harvinaista Yhdysvalloissa vuonna 1954. Hän on pärjännyt erinomaisesti ja odottaa kovasti tietoa palkallisesta tutkijan paikasta, johon hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet tulevalle vuodelle. Kun hän vihdoin rohkaistuu kysymään professorilta asiasta, paikka onkin täytetty kauan sitten. Barlow Collegessa on tehty tiukka linjaus; tutkijan paikat annetaan miesopiskelijoille sen sijaan että niitä "tuhlattaisiin naisopiskelijoihin". Avioliitto, lapset ja niin edelleen, kyllähän neiti Proctor tämän ymmärtää?

Koska Cynthia on tarmokkaasti päättänyt löytää keinon rahoittaa jatko-opintonsa, hän kehittelee pikku juonen huonetoverinsa kanssa. Koska Cynthia oli jo kutsuttu Paulinen mukana tämän varakkaan perheen luo Maineen, Cynthia voi etsiä sieltä työpaikan, kunhan vain salaa asian sekä omilta että Paulinen vanhemmilta, sillä kumpikaan perhe ei pitäisi työntekoa sopivana. 

Työnhaku alkaa olla jo toivotonta, kunnes hän kuulee juorun, että Elizabeth Ardenin kylpylästä olisi irtisanottu työntekijä, ja Cynthia onnistuu saamaan paikan. Hänen esimiehensä Iris on saanut ylennyksen Arden Span taloudenhoitajaksi oltuaan siihen saakka itse yksi palvelijoista.

Geraldine Putnam on 73-vuotias kylpylävieras, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän oli tunnettu taidemaalari ja hänellä oli rahaa, hän oli niin sanotusti piireissä. Hän oli ennenkin käynyt Ardenin talossa kutsuilla, sillä hän on Elizabethin ystävä.

Geraldinea kismitti, että hänen puolisonsa suku käytti edelleen hänen maaseutukotiaan omana lomapaikkanaan, ja vain ilmoitti saapumispäivänsä kyselemättä sopiiko se hänelle. Niinpä Geraldine oli varannut itselleen paikan Ardenin Maine Chance Farmille ja poistui samalla ovenavauksella kun pöyristyneet vieraansa tupsahtivat paikalle. (Aloin välittömästi pitää tästä naisesta!)

Kylpylässä noudatetaan tiukkaa kuria, mikä ei todellakaan ole Geraldinen mieleen. Eniten häntä ärsyttää totaalinen alkoholittomuus, herran tähden jopa ennen illallista tarjotaan cocktailien sijaan vihannesmehuja! Ruuaksi on "pelkkiä salaatinlehtiä", sillä useimmat naiset ovat kylpylässä pudottaakseen painoaan. Ja jos he ovat normaalipainoisia, ilmeisesti heille maistuisivat alkoholipitoiset cocktailit liiankin hyvin.

Geraldine tutustuu Marjoriehin, kolmen lapsen äitiin, jonka varakas aviomies on lähettänyt Ardenille karistamaan lapsensaannin kilot pois. Jopa anoppi oli sanonut Marjorielle, että oli tämän ylipainon syytä, jos hänen poikansa alkaisi katsella muita naisia. 

Geraldine törmää Cynthiaan hiivittyään henkilökunnan keittiöön etsimään ravitsevampaa ruokaa, varaa tämän henkilökohtaiseksi palvelijakseen sekä mallikseen maalaamista varten. Hänellä on seuraava näyttely syksyllä, ja maalaamisen lisäksi hän ottaa sydämen asiakseen Marjorien itsetunnon vahvistamisen.

Tässä lukuromaanissa oli kaikki elementit kohdillaan omassa genressään. Paljon sisältöä ja juonen käänteitä, ja monta henkilöä joista pidin ja vastaavasti niitä inhottavia joita juoni vaatii. Ajankuva ja luokkaerot kävi hyvin ilmi ihmisten käytöksestä. 

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Spotify premium tilaukseeni kuuluu myös kaksitoista tuntia äänikirjaa kuukaudessa. Viime kuussa tuntiin päättyivät Storytelissä kesken, joten nyt päätin hyödyntää myös tämän yhden kirjan mahdollisuuden ja Goodreadsiä selatessani tajusin, että Spotifyssa on sellaisiakin englanninkielisiä kirjoja, joita ei Storytelistä löydy, ja Last Summer at Maine Chance oli sellainen. Erittäin onnistunut löytö!

Kesäluettavaa vol 3

Näitä nyt vain näyttää kertyvän, kesäisiä kirjoja. Huomaa että itselläni on ollut kova kaipuu ilmojen lämpenemiseen ja myös kesän herkkuihin!

Tällä kertaa tarjolla on pari dekkaria, maaseutufeelgoodia sekä urakiiturin kasvutarina. 

***

Karin Janson: Kuuma kesä Byvallassa

Storytel original, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 57 min

Hanna piti Byvallassa parturi-kampaamoa, joka kitkutteli jotenkuten pystyssä. Vieressä olivat pizzeria ja ruokakauppa, siinä kylän tärkeimmät palvelut. 

Hanna oli pitkälti kotona viihtyvää tyyppiä, ja häntä pidettiinkin vähän erakkona. Pienestä yllytyksestä hän kuitenkin lähti juhannustansseihin, joista saatille tarttui eräs oman kylän maanviljelijöistä, Micke.

Kun Micke heräsi seuraavana aamuna Hannan lakanoista, edellisyön tapahtumat palailivat hitaasti hänen mieleensä, kunnes rysähti ja kunnolla. Hänenhän pitäisi olla puolen tunnin kuluttua vastassa linja-autoa, jolla olivat saapumassa ne neljä naista, jotka hän oli pikatreffeillä valinnut luokseen farmiviikkoa viettämään. Hänen tyttärensä Emma ja Saga olivat ilmoittaneet hänet Rakkautta maaseudulla -ohjelmaan ja kuvausryhmä odotti häntä jo kuumeisesti.

Tämä oli todella hauskaa kesäkuunneltavaa, ja jos tykkäät Maajussille morsian -sarjasta, niin tässä on paljon samaa ideaa, tutkailtuna sieltä kulissien puolelta. Onkohan se meidänkin maajussisarja yhtä ohjailtua ja käsikirjoitettua kuin sarja tässä kirjassa, jos on niin voi niitä maajussiparkoja! Muitakin sivupolkuja juoneen avautui, sillä tapahtumiin mahtui mukaan myös tuotantotiimin väkeä, Hannan poikaystävän etsintä ja pieni rikoskuviokin. Meinaan kuunnella myös jatko-osan. 

***

Maria Burrow: Friimannin kirous 

#2 Rosholmin saari

Lind & Co, 2025

Lukija: Unto Nuora

Kesto: 9 h 44 min 

Rosholmin saarella, keskellä Perämerta Suomen ja Ruotsin puolivälissä, vietettiin aivan erityisiä avajaisia, sillä siellä vihittiin käyttöön poliisiasema ensimmäistä kertaa sen historiassa. Siellä työskentelisi vanhemman konstaapeli Mikko Laineen lisäksi hänen Turusta siirtynyt kollega ja hyvä ystävä Juha Juntunen, sekä heidän Oulusta tullut sihteerinsä Meea Vaarala. Edellisvuotinen kalamiehen tapaus oli kunnialla selvitetty, mutta sen myötä saarelaiset olivat toivoneet parempia palveluja, ja uuden poliisiaseman lisäksi myös terveyskeskus oli kokenut kasvojenkohotuksen. Nyt heidän kelpaisi, etenkin Mikon jolla oli nyt työ ja koti samalla saarella, kuin myös oma rakas. Juuri nyt Amy oli kuitenkin hetken aikaa Lapissa tarkkailemassa lintuja ja tekemässä väitöskirjaansa liittyvää tutkimusta. Niinpä Mikko lähti avajaisten jälkeen Amyn luokse pohjoiseen.

Samaan aikaan Rosholmin naapuriin, kauan sitten hylätylle Friimannin saarelle, rantautuu kolme naista viettämään pitkää viikonloppua telttaillen. Heitä kohtaa useampi ikävä tapahtuma heti alussa. Saara, jonka mies hoitaa heidän pientä lastaan kerrankin ihan yksin, pudottaa puhelimensa saaren keskellä olevasta tornista. Kertun puhelin päätyy satama-altaan pohjaan heti sen jälkeen kun he kirjaimellisesti törmäävät alastomaan, kuolleeseen mieheen. Kristan puhelimesta on akku lopussa. Varavirtalähteen pitäisi olla veneessä, mutta joku on päästänyt heidän veneensä irti, eikä sitä näy missään. Kaiken lisäksi naiset ovat tulossa kipeäksi ja sää on kääntymässä myrskyisäksi. Lukija tietää myös, että heidän löytämänsä ruumiin murhaaja majailee vain muutaman kilometrin päässä naisista.

Olipas sellainen ei pelottava mutta kutkuttavan kivasti jännittävä tämä Rosholm-sarjan kakkososa. Tykkään myös päähenkilöistä ja Burrown kirjoitustyylistä, joten tästä on hyvä jatkaa sarjaa eteenpäin. Dekkari just minun makuun!

***

Laura Arikka: Synkeä juhannus 

#1 Kuolema Farlaxissa

Otava, 2026

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 14 h 41 min

Lounais-Suomessa, jossakin Saaristomeren alueella, sijaitsee Farlaxin kunta, jolla on pitkä historia. Suomeksi paikka tunnetaan nimellä Vaarlahti, vaikkei sitä nimeä juuri kukaan käytä. Saaria kuntaan kuuluu tuhansia, ja pääsaarella asuu kymmenkuntatuhatta asukasta.

Rikoskomisario Toomas Lehdon isoisä oli tullut Virosta Suomeen jatkosodan aikana, ja jäänyt pysyvästi mentyään naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Monen mutkan kautta Toomas oli päätynyt tuolle samaiselle pienelle saarelle, jonne isoisä oli aikoinaan rantautunut. Hänen pahin pelkonsa olikin, että Farlaxin pieni poliisiasema lakkautettaisiin ja hän joutuisi mantereelle töihin. 

Lumi ja Oliver Andersson, parikymppiset sisarukset, löydettiin puistosta kuolleina, lähes alastomina ja toisiinsa kietoutuneina kuin viimeistä lämmönhiventä hakien. Sisaruksista oli aikoinaan tehty useampia lastensuojeluilmoituksia, mutta he olivat pysyneet äitinsä ja isoisänsä hoivissa. Heidän isänsä oli perustanut uuden perheen Thaimaahan, ja yhteydenpito oli ollut vähäistä. 

Farlaxin lääkäri, Alexander Axholm, pitää Oliverin kuolinsyytä selvänä, nuorukainen on kuollut päähän osuneesta iskusta. Lumissa sen sijaan ei näy vastaavia ulkoisen väkivallan merkkejä. 

Toomaksen ja muiden Farlaxin poliisien eli Abraham "Abbey" Nasserin sekä Maija Saarisen lisäksi tapauksen hoitamisessa on mukana entinen pappi Sofie Andrell, jonka varsinaisena tehtävänä on auttaminen suruviestien perille viemisessä. Sofie näyttää muutenkin olevan hoksaavainen nainen, ainakin mitä johtolankoihin tulee, joten en ihmettele jos hän tulee jatkossa olemaan tiiviimmin tutkinnan apuna.

Kiinnitin ennen aloittamista huomiota siihen, että kirja on dekkariksi harvinaisen pitkä. Ajan kulumista ei silti jotenkin huomannut, eli juoni vei mennessään ja henkilöt rakentuivat kiinnostavaksi. Etenkin Abbe oli minun mieleeni. Kiva nähdä mihin suuntaan sarja lähtee kasvamaan, aion ainakin ottaa siitä selvää. 

***

Nicola Gill: Swimming for Beginners

Oakhill, 2023

Lukija: Helen Keeley 

Kesto: 7 h 38 min

Lontoolaisen Lorettan elämä on hyvässä, tehokkaasti suunnitellussa järjestyksessä. Hän on saamaisillaan ylennyksen mainostoimistossa, ja viiden vuoden seurustelun jälkeen hän ja Robert ovat päättäneet mennä naimisiin. Lapset eivät tule kuulumaan heidän liittoonsa, siitä, kuten niin monesta muustakin asiasta, he ovat ehdottoman yksimielisiä. Loretta ei voisi kuvitellakaan haluavansa lasta sotkemaan elämäänsä, ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. 

Loretta haluaa aina tulla ajoissa lentokentälle, mutta tällä kertaa jono tuntuu liikkuvan kärsimättömän hitaasti. Suurin syy siihen lienee hänen edessään oleva pari, äiti ja tämän alati pajattava tyttö. Glitteröityihin keijunsiipiin ja mahdollisimman räikeisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö kertoo Lorettalle olevansa Phoebe, kuusi vuotta, menossa ensimmäisen kerran lentokoneeseen ja ensimmäisen kerran Espanjaan ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Loretta on tällä kertaa matkalla New Yorkiin tärkeään liiketapaamiseen. Jos hän saa tämän uuden asiakkaan allekirjoittamaan sopimuksen, ylennys alkaa olla taputeltu. Lentoa odotellessa Phoebe äiteineen tupsahtaa istumaan hänen viereensä ja kysyy, josko Loretta voisi katsoa Phoebea sen aikaa että hän käväisee vessassa. Vartti menee, ja ylikin, kun Loretta lähtee Phoeben kanssa katsomaan mikä äitiä viivyttää. Lapsi tunnistaa äitinsä kengät kopin oven alta ja nähdessään tämän tajuttomana kopissa, puhkeaa hervottomaan itkuun. 

Poliisit eivät edes opi muistamaan Phoeben nimeä, miten lasta voisi jättää heidän vastuulleen? Seuraavaksi saapuva sosiaalityöntekijä lässyttää Phoebelle kuin taaperolle ja haisee Phoeben mielestä pahalle. Loretta päättääkin odottaa kunnes isoäiti ehtii paikalle, onneksi New Yorkin koneeseen on vielä aikaa.

Phoebe päätyy isoäitinsä hoiviin, mutta jää kummittelemaan Lorettan mieleen, niin että hänen on kysyttävä myöhemmin tämän vointia. Silloin selviää, että tyttö haluaisi uimakouluun. Kouluun on tulossa uusi tyttö, jonka ystäväksi Phoebe haluaisi, hänellä kun ei oikein ole ystäviä. Uusi tyttö menee uimakouluun ennen koulun alkua, siinä olisi mainio tapa tutustua häneen. Ongelma on vain se, ettei isoäiti jaksa sitoutua niin tiiviiseen harrastukseen. Niinpä Lorraine ottaa tytön uimakoulun vastuulleen. 

Valitsin tämän kirjan teeman takia, urakiituri sinkkunainen joka päätyy yhtäkkiä ottamaan vastuun leikki-ikäisestä tytöstä kuulosti hauskalta, sellaiselta joka sopisi erinomaisesti Netflix-elokuvan kässäriksi. Kirja osoittautui kuitenkin huomattavasti vakavammaksi kuin luulin, eikä ollutkaan feelgoodia vaan "romaani", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tämä ei haitannut tokikaan, ei sillä.

Dekkarisarjojen aloitusosia Dekkariviikolla

Tänään päättyy kesäinen Dekkariviikko, joten samalla linjalla tulee viikoittainen postaus myös omasta blogistani!

Kaikki neljä kirjaa ovat sarjan aloitusosia, ja kattaus on erittäin onnistunut ainakin siinä mielessä, että aion jatkaa kaikkien näiden sarjojen parissa! 

Liikkeelle lähdetään hyvin kesäisissä tunnelmissa ihanalta Caprin saarelta. Seuraavaksi siirrytään Cotswoldiin Englantiin, ja sieltä pyrähdetään rapakon taa San Franciscoon. Paluu lippu koti-Suomeen vie keskelle Perämerta.

Sitten tarkempi tutustuminen.

Oletko kenties lukenut näistä jotain, tai alkoiko kiinnostaa?

***

Anders ja Anette de la Motte: Kuolema Caprilla

Osa 1 Lomaparatiisin murhat

Johnny Kniga, 2025

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 11 h 37 min

Historianopettaja Hugo Lind oli tullut lomalle Caprin saarelle Italiaan edesmenneen vaimonsa toiveesta. Tämä oli jättänyt hänelle kirjeen, tai oikeastaan heidän aikuisille kaksosilleen, annettavaksi Hugolle kun heidän äitinsä kuolemasta olisi kulunut kaksi vuotta. Kirjeessä vaimo antoi lempeitä neuvoja, kuten varata se Italian matka jota he olivat yhdessä pitkään suunnitelleet. 

Belmonte Travels oli keskittynyt ruoka- ja kulttuurimatkoihin ja sen matkaoppaana toimi Lara Belmont. Hugo ja Lara silmäilivät toisiaan kiinnostuneina alusta asti, mutta miten heistä tuli pari olikin murhan ratkominen. Siinä missä paikallinen carabinier näki prologissa paljastettavan kuolemantapauksen onnettomuutena, olivat Lara ja Hugo varmoja, että kyseessä on murha. Motiivikin löytyi tavalla tai toisella kaikilta matkalle osallistujilta, ja muutamalta ulkopuoliseltakin. 

Oli niin ihana alkaa kuunnella tätä kirjaa, koska olen käynyt Caprilla kahdesti ja saari on totisesti hurmannut minut. Kun kuuntelet jotain todelliseen suomalaispaikkaan sijoittuvaa kirjaa, tiedät ainakin miljöön osapuilleen vaikket tuntisikaan paikkaa niin hyvin, että tietäisit kadut tai kaupunginosat jotka mainitaan. Sitten kun kirja sijoittuu ulkomaille, onkin jo paljon epätodennäköisempää, että saat kokea sen tunteen, että näet silmissäsi et vain mielikuvan, vaan ihan oikeita maisemia ja muistoja. Mutta. Muuten en ehkä olisikaan jaksanut kuunnella kirjaa edes puoliväliin, sillä alkupuolisko oli vain nähtävyyksien kiertelyä ja matkalaisiin tutustumista. Sitten kun vihdoin päästiin vauhtiin myös murhatutkimuksen osalta, kirja itsessään alkoi vetää huomattavasti paremmin, ja aion kyllä kuunnella toisenkin osan, Vehkeilyä Amalfin rannikolla. 

***

Katie Gayle: Puutarhamurha englantilaisittain

#1 Julia Bird

Lind & Co, 2025

Lukija: Erja Manto 

Kesto: 8 h 46 min

Kuusikymppinen Julia Bird oli sanoutunut irti työstään sosiaalihuollossa, eronnut miehestään ja ostanut talon Cotswoldista.

Hänen paras ystävänsä Tabitha oli muuttanut samaan kylään jo viisitoista vuotta aiemmin, ja nyt he olivat taas naapureita.

Julia oli päättänyt tutustua muihinkin paikallisiin, ja Tabitha innosti hänet mukaansa kirjapiiriin. Julia tuli hankkineeksi myös koiran, kymmenkuisen labradorinnoutajapentu Jaken, jonka sisarukset oli hyväksytty opaskoirakoulutukseen. Joka paikan häslärinä Jake oli reputtanut kokeen, mutta Juliaa pentu tuntui toisinaan jopa kuuntelevan ja se oli paljon se.

Julian suunnitelmissa oli myös kanala, jota paikallinen eläkeläinen, Johnny ryhtyy hänelle rakentamaan. Vanhaa vajanrotiskoa kanalan tieltä purkaessa löytyi yllättäen ruumis, joka paljastui ainakin 20 vuotta sitten kuolleeksi nuoreksi naiseksi. Aivan kuin tässä ei olisi riittämiin, Jake löysi toisen naisen ruumiin rantakaislikosta. Mitä tässä pikkukylässä on oikein meneillään?

Ensinnäkin oli todella mukavaa kuunnella pitkästä aikaa Erja Mantoa, hänen äänensä ja tyylinsä sopi erinomaisesti tähän kirjaan. Berrywick oli oikein symppis pikkukylä, ja yhtä symppis oli Julia, joka on selvästi Miss Marplen sukulaissielu. Kirjan rakennekin oli saman tyyppinen.

Katie Gayle taas paljastui kahdeksi kirjailijaksi, joiden oikeat etunimet ovat Katie ja Gayle!

Ihana sarjan aloitus, mielellään jatkan eteenpäin näissä tunnelmissa.

***

Jesse Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

#1 Vera Wong

Kirjapaja, 2025

Lukija: Minttu Mustakallio 

Kesto: 9 h 43 min

Kuusikymppinen Vera Wong piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Nimeksi teehuoneelleen hän oli antanut "Vera Wangin maailmankuulu teehuone", sen verran piti hyötyä siitä kuuluisasta hääpukunaisesta Vera Wangista jonka sentään tiesivät kaikki amerikkalaiset, eivät vain kiinalaistaustaiset. 

Oli ehkä hivenen liioiteltua pitää teehuonetta maailmankuuluna, sillä hänellä oli jäljellä enää yksi vakituinen asiakas, Alex. Tämän vaimo oli sairastunut Alzheimeriin, mutta Alex kävi säntillisesti juomassa aamuteensä ja otti mukaan Veran päivittäin varta vasten heille suunnitteleman teesekoituksen myöhemmin yhdessä nautittavaksi. 

Eräänä aamuna Vera löytää teehuoneestaan miehen ruumiin.

”Mitä hel–?” ensimmäinen poliisi mutisee. ”Hei rouva, kuka on piirtänyt ääriviivat vainajan ympärille?”

”Aah.” Vera hehkuu ylpeydestä. He ovat huomanneet, miten avulias ja neuvokas Vera oikein onkaan. ”Minä tein sen. Säästin teiltä vaivan.” Vera tiesi, miten rikospaikoilla toimitaan – poliisilla on tapana merkitä ruumiin ääriviivat teipillä, mutta valitettavasti Veralla oli vähänlaisesti teippiä, joten hänen piti käyttää tussia. Hän oli ollut varsin huolellinen piirtäessään viivaa ja jättänyt reilun sentin verran tilaa tussinkärjen ja ruumiin välille, jotta ei tulisi koskeneeksi ruumiiseen. Lopputulos on, luvalla sanoen, erinomainen – sekä tarkka että terävä. Poliisienkin kannattaisi vaihtaa teippi tussiin.

Otin Suvanton cozy crimen kuunteluun sen jälkeen, kun olin heittänyt kesken liian romanttisen ja armottoman pitkästyttävän historiallisen romaanin. (Koska oikein uskoisin, että ne romanttisiksi merkityt eivät vain ole minun kakkupalani, enkä voi sitä väkisin muuksi muuttaa, vaikka juoni sinänsä saattaakin kuulostaa houkuttelevalta.) Kaipasin siis tilalle jotain vetävää ja viihdyttävää, joten ajattelin ensin feelgoodia, mutta kuunneltiani muutaman sekunnin näytettä tämän kirjan alusta Minttu Mustakallion lukemana tiesin, että tämä dekkari tulee olemaan vauhdikas ja hulvaton. 

Sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa. 

***

Maria Burrow: Rosholmin murhat

#1 Rosholm

Lind & co, 2024

Lukija: Unto Nuora 

Kesto: 8 h 52 min

Rosholmin saari sijaitsi 70 kilometrin päässä mantereelta, keskellä Perämerta, eikä Mikko ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Lauttamatka kesti kaksi tuntia, huonolla säällä pidempäänkin, mutta pitäisi äitiä silti käydä tapaamassa useammin. Hän ei ollut vielä kertonut äidille miksi oli tulossa juuri nyt, mutta missä muuallakaan hän viettäisi lääkärin määräämän puolentoista kuukauden sairausloman?

Mikolla oli takanaan jo vuosien ura poliisina, mutta känninen puukottaja oli muuttanut kaiken. Ei siitä kummoista haavaa ollut tullut, ja jo viikon päästä hän olisi voinut palata töihin, mutta jatkuvat painajaiset aiheuttivat paniikkia. Saarella hän tunsi pystyvänsä vihdoin rauhoittumaan.

Mutta sitten hän löysi juoksulenkillä korvan. Seuraavana aamuna leirintäalueelle leiriytynyt mies oli löytänyt ruumiin, jolta tuo korva puuttui. Mikko ei olisi halunnut tulla sotketuksi tapaukseen, mutta hän huomasi pian olevansa peräti epäilty. Ei hän sentään niin sekaisin ollut, että olisi ymmärtämättään tappanut miehen. Pian ruumiita tuli lisää, ja saaren sarjamurhaajaa alettiin mediassa kutsua kalamieheksi, sillä tämä kuristi uhrinsa kalastajansiimalla. Mikon piti selvittää tapaus, kun paikallispoliisi ei tuntunut siitä suoriutuvan. 

Kaikkien murhien keskellä oli positiivistakin, ja Mikon kohdalla se oli saarelle muuttanut nainen jonka kanssa hän osui juttusille vähän väliä. Tämä oli uusiseelantilainen, Amy nimeltään, ja nainen alkoi kiehtoa Mikkoa koko ajan enemmän. Harmi vain, tämän entinen miesystävä tuli pallon toiselta puolelta Amya takaisin hakemaan...

Ihan lupaavalta vaikuttaa tämä sarja, josta on nyt ilmestynyt kolme osaa. Kuuntelin jo toisenkin osan ja aion jatkaa myös tämän sarjan parissa.