Enni Mustonen: Näkijä

 

Enni Mustonen: Näkijä

Otava, 2021

666 sivua

Viena, Ida-mumman tyttärentytär, on vakiinnuttanut paikkansa Kaliforniassa työskennellen 20th Century Foxin elokuvastudioilla puvustajana Pohjanmaalta aikoinaan Amerikkoihin muuttaneen Martan oikeana kätenä. Viena asuu alivuokralaisena Martan pikku talossa, joka sijaitsi ison hienon huvilan takapihalla. Sen taas omisti elokuvamoguli Louis B. Mayerin tytär joka oli naimisissa Euroopasta paenneen juutalaisen, Jon Blumen kanssa. Judith oli alkoholisti, joka vietti enemmän aikaa kalliissa yksityisparantoloissa kuin kotonaan ja avioliitto oli lähinnä nimellinen. Niinpä siinä vain kävi niin, että Viena rakastui Joniin ja tämän viulunsoittoon, mies kun oli MGM:n studio-orkesterin konserttimestari. Valitettavasti hän oli myös köyhä kuin kirkonrotta.

Hollywoodissa työskennellessään Viena tapasi monia tähtiä Elviksestä Marilyn Monroehin. Hänestä tuli Marilynin luottopukija ja uskottu, jonka Marilyn halusi mukaan monille filmauspaikoille. Marilyn oli tuolloin jo läpi lyönyt näyttelijätär, jolle oli tarjolla vain parasta. Vienan omasta elämästä sellainen glamour oli kaukana.

- Now, what shall we do? Allan kysyi minulta ja Gladysilta, kun olimme järjestäneet sekä kaikki puvut että make up- ja kampaustarvikkeet miss Monroen sviitin yhteydessä olevaan pukeutumishuoneeseen. Sen ikkunasta oli huikea näkymä yli kaupungin. Minun ja Gladysin hotellihuoneesta, joka oli kolmannessa kerroksessa, ei sen sijaan näkynyt kuin vastapäisen talon seinä.

Kalifornia tarjosi lämpöä ja aurinkoa sekä elintasoa joka sai Suomesta vierailevat sukulaiset ihastelemaan pilvenpiirtäjiä ja kauppojen tavaravalikoimien paljoutta. Tuliaiset kotiin oli helppoa löytää muutamilla dollareilla. Toisaalta Kaliforniassa oli ihan erilaiset ongelmatkin kuin koti-Suomessa, esimerkiksi tänäkin kesänä taas niin ajankohtaiset metsäpalot.

- Mitä jutinan tähren? Onko ne polttanehet koko mäjen? Martta huudahti kauhistuneena, kun puoliltapäivin olimme ajaneet San Diegon lävitse ja käännyimme kukkuloille johtavalle soratielle. Parin mutkan jälkeen tienvarren pensaikko oli näet muuttunut yht'äkkiä mustaksi louhikoksi. Siellä täällä törrötti kivenlohkareiden ja tuhkan seasta karrelle palaneita puunrunkoja. Koko mäenrinne näytti yhtä lohduttomalta, ja kaikkialla leijui kitkerä palaneen katku, vaikkei missään enää näkynyt tulta tai savua.

Kohtalo johdatti Vienaa myös palauttamalla takaisin Suomeen, jolloin hän sai työkeikan todellisen suurtuotannon parissa, kun maisteri kuvasi Tuntematonta sotilasta.

Kun elokuvan lopussa Finlandian pauhun ja raivoisan taistelun jälkeen koitti vihdoin hiljaisuus ja miehet nousivat poteroistaan epäuskoisina kuin ylösnousseet vainajat, x puristi kättäni niin että kipeää teki. Mieskuoro ei laulanut vaan hymisi ensin hiljaa ja sitten yhä voimistuen Finlandian sävelmää, kun sodan rauniot vaihtuivat pilvien välistä siivilöityvään auringon valoon. Pimeässä salissa kaikuivat vielä mahtavat loppusoinnut. Sitten oli aivan hiljaista.

Fiinu, joka istui reunimmaisena meistä, kääntyi tähyämään katsomoon. Minuakin hirvitti. Miksei kukaan taputa? Mitä tämä haudanhiljaisuus oikein merkitsee?

Pidin todella paljon tästä Syrjästäkatsojien osasta. Tuntemattoman kuvauksista oli todella kiinnostavaa lukea, onhan se tullut vuosikymmenten mittaan nähtyä kokonaan muutaman kerran ja pätkiä lukuisina itsenäisyyspäivän aattoina. Martan rehevää Pohjanmaan murretta oli myös ilo lukea ja muutenkin Martta nousi lempihahmojeni joukkoon koko sarjaa ajatellen.

Enni Mustonen: Sotaleski

Enni Mustonen: Sotaleski
Otava 2019
524 sivua

Idan ja nykyään käytännössä pääosin tämän Kirsti-tyttären tarina on edennyt kesään 1939. Kirstin ja Iivon tytär Viena on nyt 10-vuotias ja jäänyt vanhempiensa ainoaksi lapseksi. Kirstin kaksosveljet Voitto ja Veikko ovat hekin jo varttuneet parikymppisiksi. Voitto on valittu edustamaan Suomea tulossa oleviin 1940 olympialaisiin keihäänheittäjänä ja Veikko on suorittamassa asepalvelustaan Kauhavan ilmasotakoulussa.

Suomi varautuu Neuvostoliiton hyökkäykseen linnoittamalla Karjalaa. Iivokin on linnoitustöissä ja Kirs3ti lähtee Vienan kanssa muonitushommiin pariksi viikoksi Iivoa tapaamaan. Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä todennäköisemmältä alkaa näyttää, että Neuvostoliiton armeija lähtee etenemään piskuisen rajajoen yli.

Jollakin merkillisellä tavalla äidin puheet tuntuivat rauhoittavilta. Oli totta, että me olimme jo kertaalleen joutuneet keskelle sotaa ja taisteluja ja selvinneet siitäkin hengissä. Itse muistin niistä kamalista päivistä vain tykkien jysähdykset ja kuularuiskujen papatuksen ja saksalaiset, joita oli ollut talo täynnä. Silloinkin äiti oli kulkenut kaiken keskellä tyynenä ja arkisena, peitellyt minut ja Allin kellarin lattialle tuodulle matrassille ja lukenut iltarukouksen kanssamme. Kun vähän myöhemmin oikaisin itseni makuukamarissa Vienan viereen, ajatus kiertyi jälleen äskeisiin puheisiin. Pystyisinkö olemaan yhtä tyyni kuin äiti, jos nyt jouduttaisiin keskelle sotaa?

Sodan syttymisen myötä Kirsti joutuu sulkemaan muotiliikkeensä Helsingin keskustassa. Entisillä asiakkailla ei juurikaan ole rahaa teettää uusia vaatteita ja monet ovat sitä paitsi jo lähteneet evakkoon maaseudulle. Kirstille tarjotaan työtehtävää lähteä ranskan kielen tulkiksi reportterille joka kuvaa sodan kauhuja amerikkalaislehtiin. Kirsti ottaa tehtävän vastaan päästäkseen taas tapaamaan Iivoa rintamalle.

-Tiedäthän sinä amerikkalaiset, hän naurahti. -Suuria lapsia ja käsittämättömän sentimentaalisia ihmisiä! Jos kaikki Amerikan naiset saataisiin liikuttumaan meidän evakkolastemme valokuvista Rooseveltin olisi pakko ryhtyä auttamaan Suomea muutenkin kuin korulauseilla.
Totta kai ymmärsin Erkin ajatuksenjuoksun. Silti tuntui jotenkin kylmäävältä miten hän puhui evakkolapsista kuin pelinappuloista maailmanpolitiikan shakkilaudalla. Vaikka sitähän me kaikki olimme, niin pienten kuin suurtenkin kansojen Ihmiset. Kun joku Stalinin tai Hitlerin kaltainen hullu päättää viskata pelilaudan nurin, miljoonat ihmiset jauhautuvat sotilassaappaiden rautakorkojen alle.

Idan huvilasta tulee sotavuosien aikana monen perheen turvapaikka, sinne päädytään niin Helsingistä kuin Karjalastakin. Kaikki Idan ja Kirstin laajan perheen jäsenet eivät selviydy kolhuitta ja etenkin perheen miehistä, Iivosta, Voitosta ja Veikosta saa olla jatkuvasti huolissaan. Kiitos ompelimon tarvikkeiden vaatteista ei ole pulaa ja maaseudulla pystyttiin varautumaan sotavuosiin säilömällä maan antimia. Sika Pellekin kasvatettiin joka vuosi joulupöytään.

Sotaleski on Syrjästäkatsojan tarinoissa sieltä pisimmästä päästä, yli 500 sivua. Pituudestaan huolimatta se oli mielestäni paras osa näistä joissa Kirsti on päähenkilönä. Käytännössä hyvää kertausta sotavuosista ja uuttakin tietoa minulle joka en ole evakkosukua. Mieheni sen sijaan on, vieläpä molemmin puolin, ja kun sain kirjan luettua, tuli taas kyseltyä häneltä esimerkiksi pikkulapsena mummoiltaan kuulemistaan karjalan murteen ja karjalan kielen sanoista. Sain nimittäin korvamadon tuossa ihan kirjan loppuvaiheilla kun Kirsti on Äänislinnassa ja kuulee karjalankielisen laulun jonka kertosäkeen oppii nopeasti, siinä lauletaan prihainen tsomainen tsomainen. Muita sanoja Kirsti ei toista, mutta sain tuosta itse sen verran kiinni että minähän tiedän laulun jossa lauletaan noin ja pakkohan se oli kaivaa YouTubesta esiin!

Kirjan loppuratkaisut menivät pitkästä aikaa sen verran tunteisiin, etten pystynyt ihan samoin tein aloittamaan uutta. Onneksi olemme tänään menossa hakemaan varauksia sekä Tampereen lähikirjastosta että oman kunnan kirjastoautolta, eiköhän jokin niistä vie Karjalasta eri maailmoihin. 

Tammi-helmi-maaliskuun luetut kirjat

Tammikuu 
Tommi Kinnunen: Pintti ***1/2
Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret ****

Helmikuu
Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo ****
Maritta Lintunen: Stella ****1/2

Maaliskuu
Laura Manninen: Kaikki anteeksi ****
Juha Itkonen: Ihmettä kaikki ***
Kai Aareleid: Korttitalo ***1/2

Vuoden ensimmäinenä neljänneksenä luin seitsemän kirjaa, kaikki romaaneja. Olen viime vuosina yrittänyt lukea hieman enemmän mieskirjailijoiden teoksia ja nytkin sentään kaksi seitsemästä on miesten kirjoittamia mikä on minulle hyvä prosentti.

Tommi Kinnusen Pinttiin tartuin suurin odotuksin, olinhan pitänyt isosti kahdesta aiemmasta Kinnusesta. Pintti oli kuitenkin erilainen, mitä moni saattaa pitää hyvänä asiana. Itselleni tämä lasiruukin elämään sijoittunut kolmen (ei peräkkäisen) päivän romaani ei kolahtanut aivan aiempien tavoin, vaikka paikoitellen tavoitinkin tutun Kinnusen. Juha Itkosen Ihmettä kaikki kertoo osittain kirjailijan kokemuksista, osittain fiktiivisenä perheestä jossa kahden lapsen ja useiden keskenmenojen jälkeen uudet vaikeat raskaudet tuovat mukanaan haasteita ja vaikeita päätöksiä. Romaani oli siinä mielessä jännä, että kirjan pariskunta vääntää puoli kirjaa samasta asiasta (mitä päättää haastavan raskauden suhteen) ja monesti samankaltaisin lausein, mutta silti kirja ei tunnu toistolta eikä junnaa paikallaan.

Itkosen romaani oli pitkästä aikaa vippilaina, muttei viimeinen. Tampereella on nimittäin siirrytty vipeissä viikon laina-ajasta kahteen, mikä on loistava uudistus! Toinen vippilaina jonka itse asiassa luin neljässä päivässä koska teksti oli niin luetuttavaa, oli virolaisen Kai Aareleidin Korttitalo, joka on historiallinen romaani. Suvun tarina lähtee liikkeelle sotavuosilta, mutta sijoittuu enimmäkseen sodanjälkeiseen Tarttoon ja valtaosan perheen tarinasta kertoo pikkutytöstä teini-ikään varttuva Tiina-tytär. Ruma, tumma ja luotaantyöntävä kansi näytti ensisilmäyksellä dekkarilta, mutta onneksi vilaisin selkämyksestä ettei sieltä löytynytkään dekkaritarraa. Myönnän, että vasta kotona hoksasin, että Kai onkin nainen...

Tyypillisesti itselleni luin useammankin historiallisen romaanin, joista pisimmälle menneisiin aikoihin sijoittui Kultaportin kaunottaret, jonka Sara Medberg on kirjoittanut ikään kuin väitöskirjansa oheistuotteena. Tyypilleen uskollisena juonen käänteet kuten kuka rakastuu keneen olivat helposti ennakoitavissa, mutta tekstinä kirjaa oli kiinnostava lukea. Mustosen Taiteiljan vaimo jatkaa pitkää Sivustakatsojan tarinoiden sarjaa ja päähenkilöksikin on vaihtunut jo Idan Kirsti-tytär joka tässä osassa perustaa niin oman perheen kuin ompelimon. Seuraava, toiseen maailmansotaan sijoittuva osakin on jo ilmestynyt ja jonotan sitä kirjastosta. 

Maritta Lintusen Stella sijoittui kahteen aikakauteen, ei kuitenkaan sen syvemmälle menneeseen kuin 80-luvulle jolloin päähenkilö on iäkkään taiteilijan alivuokralaiseksi päätyvä nuori tyttö, jonka elämää taiteilijatar ovelasti manipuloi. Stella oli näistä yhdeksästä romaanista se joka minua eniten kiehtoi ja jonka psykologinen vire piti loppuun asti otteessaan. Stellan luettuani jäi sellainen fiilis, että kirjailijan aiempiinkin teoksiin kannattaisi tutustua. 

Laura Mannisen esikoisteos Kaikki anteeksi kertoo kirjailijan omasta elämästä, päähenkilön nimikin on Laura. Hän tapaa kiinnostavan miehen joka hurmaa käytöksellään Lauran suvun ja ystävät. Pian mies osoittautuu kuitenkin väkivaltaiseksi manipuloijaksi jota Laura joutuu kotoaankin pakenemaan. Luin kirjaa loppupuolella ristiriitaisin tuntein. Luonnollisesti halusin kaikkea hyvää Lauralle mutta toisaalta, kun itse omaan sen "minua ei kukaan kahta kertaa löisi" -ajatusmaailman, pidin Lauran loputtoman tuntuisia yrityksiä kääntää kaikki vielä hyväksi ja onnelliseksi (kaikki anteeksi!) ihan liian naiivina.

Enni Mustonen: Ruokarouva

Enni Mustonen: Ruokarouva 

Otava 2016

470 sivua 

Ruokarouva on jatkoa Syrjästäkatsojien tarinoille, Mustosen uusimmalle kirjasarjalle. Päähenkilönä sarjassa on Ida, johon tutustutaan pikkupiikana Paimentyttö-romaanissa (2013). Sen jälkeen Ida on palvellut lapsenpiikana Sibeliusten perheessä (Lapsenpiika 2014) ja Albert Edelfeltin studion emännöitsijänä (Emännöitsijä, 2015). 

Ruokarouvassa Ida on aikuistunut ja saanut oman perheen, Kirsti-tyttären. Virallisesti Ida on kunniallinen leskirouva, todellisuudessa vähemmän kunniallinen avioliiton ulkopuolella lapsen synnyttänyt yh-äiti. Nykypäivänä au-lapset ovat arkea, 1900-luvun alussa suuri häpeä. Puhutaanko edes enää au-lapsista?

Ida on elänyt Kirstinsä kanssa kahdeksan vuotta Ruotsissa, professorin taloudenhoitajana, mutta muuttaa tältä saamansa pienen perinnön turvin takaisin Suomeen. Eletään vuotta 1914. Rahat Ida investoi pienen perheensä tulevaisuuteen ja ostaa Espoon Albergasta (Leppävaarasta) vanhan huvilan josta kunnostaa täysihoitolan apunaan kirvesmies Iisakki. Asukkaiksi tulee lehti-ilmoitukseen vastaten kaikenlaista, mutta toki kunniallista miestä ja naista, niin opiskelijoita kuin työssäkäyviä. 

Tuttuun tapaan Ida tutustuu moniin Suomen kulttuurielämän tunnettuihin nimiin. Täysihoitolan naapurina asuu kuvanveistäjä Ville Valgren (tunnetuin työ Havis Amanda) ja täysihoitolan asukkaana Leevi Madetoja. Istahtaapa pöytään välillä viihteellä oleva Eino Leinokin.

Täysihoitolan pitäminen on kovaa työtä ja kovemmaksi se käy kun sodan uhka leviää Suomeenkin. Siitä huolimatta että niin venäläiset kuin saksalaisetkin sotilaat näkyvät Albergassakin ja ruokatarvikkeista on pulaa, taikoo Ida vähintään puuroa vieraidensa illallispöytään. Idan "reirallisuus" näkyy Ruokarouvassakin, kun täysihoitolan emäntä hinnoittelee huoneensa sen mukaan mitä vuokralainen pystyy maksamaan, vaikka se onkin itseltä pois. Kansalaissodan vuodet ovat Idalle pärjäämistä ja yhteen hiileen puhaltamista. Ja vaikkei hän itse olekaan poliittisesti millään tavalla aktiivinen, samaa ei voi sanoa kaikista täysihoitolan asukkaista.

Idan kasvua pienestä paimentytöstä aikuiseksi ja itselliseksi naiseksi on ollut ilo seurata. Manninen saa Idan tuntumaan niin läheiseltä, yhtä oikealta henkilöltä kuin hänen kohtaamansa suurmiehet. Historiallisten tapahtumien puiminen jää Mustosen romaaneissa vähemmälle kuin monissa muissa historiallisissa romaaneissa. Sen sijaan keskitytään enemmän tavallisen, ei millään tavalla politiikassa mukana olevan arjen sankarin elämään. Seuraavassa osassa, Ruokarouvan tytär, Kirsti lienee saanut jo paljon ikää lisää. Tämä Mustos-fani jonottaa jo uutta osaa kirjastosta.

Kirjan olen jo palauttanut kirjastoon, joten kuva kustantajalta. 

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Otava 2015, 447 sivua

Piikatyttö Idan tarina Mustosen sarjassa Syrjästäkatsojan tarinoita on edennyt kolmanteen osaansa. Ida on piikonut Topeliuksilla, ollut lapsenpiikana Sibeliuksilla ja on nyt päätynyt aivan erilaiseen pestiin Albert Edelfeltin yhden hengen ateliertalouteen. Ei aikaakaan kun Ida päätyy myös isäntänsä malliksi. 

Kun vahalevy oli lopulta valmiiksi kaiverrettu, hän näytti sitä minulle. Oudolta tuntui ajatella, että se kaunis nainen olin minä, vaikkei kasvoja näkynytkään. Kaipa Albert-herra oli tyytyväinen, koska kysyi, ottaisinko hänen seurakseen viiniä. Sitä samaa manzanillaa hän kaatoi jälleen lasiini ja kumartui kilistämään kanssani.

- Ida är ju en fin modell, hän sanoi hymyillen ja kysyi, suostuisinko toistekin olemaan hänen mallinaan. Pitihän se luvata, kun Albert-herra kerta kehui minua hyväksi malliksi. Viinilasin tyhjennyttyä vein sen kyökkiin ja toivotin kamarin ovelta hyvää yötä.

Vielä yöllä sängyssäkin tunsin Albert-herran kosketuksen ihollani.

Ida pääsee työtehtävissään nyt helpommalla, kun ei tarvitse ruokaakaan laittaa. Edelfelt syö aina ulkona ja enemmän Ida saakin huolehtia juomapuolen riittävyydestä. Kerrankin talousrahaa on riittämiin ja anteliaan isännän myötä muut pihapiirin piiat jo kadehtivatkin Idan uusia työasuja. Kiinnostavia miehiäkin on kuvioissa, mutta kaikki ei ota sujuakseen. 

Elämätön päivä, niin juuri, elämättömiä olivat kaikki minun päiväni tässä loukossa, johon olin itseni sulkenut muutaman vaivaisen satamarkkasen takia. Äkkiä tuntui ihan siltä kuin voima katoaisi jaloista. Hädin tuskin pääsin meidän rappuun. Rautakaiteesta piti pidellä molemmin käsin, jotta pääsin kiipeämään turvaan omaan kamariini. Vasta siellä peiton alla saatoin parkua ääneen ja ristiä käteni.

Hyvärakasjumala, anna minulle oma elämä!

Emännöitsijä jatkaa tuttuun Mustosen tyyliin josta niin kovasti pidän. Tämä oli kolmesta romaanista mielestäni paras, ehkä siksi että tässä oli eniten tapahtumia ja Edelfeltin myötä Idan työnkuvakin oli uudenlainen. Muutosta takaisin Helsinkiin seurasi myös Idan vivahteikkaampi vapaa-ajan vietto, nyt käytiin niin Ateneumissa kuin elävissä kuvissakin ja muutamia poliittisia / historiallisia tapahtumiakin kirjasta löytyi. Edelleen soisin niitä otettavan mukaan enemmänkin, ovathan ne omiaan luomaan sitä yleistä ajankuvaa. Idan tarina on ollut hyvä jatko Mustosen historiallisille kirjasarjoille. 

Enni Mustonen: Lapsenpiika

Enni Mustonen: Lapsenpiika 

Otava 2014, 368 sivua

Ida-piian pesti Topeliuksilla on päättynyt, mutta onneksi uusi on heti tiedossa. Eletään vuotta 1898, kun Ida muuttaa maalta Helsinkiin ja sitten onkin kädet täynnä työtä heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Sibeliukset ovat juuri muuttaneet uuteen huusholliin Elisabetinkadulle jossa kaikki on vielä mullin mallin. Keittiöaskareiden lisäksi Idan päivät kuluvat kahden tytön, pikkuvanhan Evan ja vilkkaan ja puheliaan Ruthin paimentamisessa. Aino-rouva odottaa kolmatta lasta ja pian saadaankin uusi perheenjäsen, pieni Kirsti-vauva.

Se pitää Iitan muistaa, että kun Janne-herra on kotona ja komponeeraa, nin kyökissäkin pitää olla hyssynhyssyn, yhtään ei saa astioita kolistella.

Runsaan työmäärän lisäksi Idan arkea vaivaa myös Sibeliusten jatkuva rahapula. Palkanmaksu viivästyy ja joutuupa Ida lainaamaan isäntäväelle omista säästöistäänkin kun kauppias ei lupaa enää lisää velaksi ellei vanhaa välillä lyhennetä. Toriostoksillekin Idan pitää kävellä Hakaniemeen saakka, siellä kun on edullisemmat hinnat. Aino-rouvan ja Janne-herran välillä on myös usein riitoja ja Sibelius häipyykin usein "viftireissuilleen" ystäviensä kanssa. Siinä siis yksi riidanaihe.

Kaupungissa Ida tapaa uudestaan Eliaksen joka Paimentytössä lähti kaupunkiin töihin. Elias on nyt vossikkakuskina ja asuu samassa pihapiirissä, joten nuoret ajautuvat taas yksiin. Elias haaveilee Amerikkaan lähtemisestä ja kovasti haluaisi Idan mukaansa. 

Miten helppoa elämä olikaan, kun oli syntynyt oikeaan perheeseen. Annalla oli kaikki valmiina: kapiot, sulhanen, häät ja tuleva koti. Minulla ei ollut mitään muuta kuin Eliaksen puheet ja unelma Ameriikasta.

Lapsenpiika oli jälleen tuttua, taattua Mustosta, mielestäni aloitusosaa parempi. Kiinnostavaa on tällä tavoin kurkistella kultakautemme herrasväen elämään. Jos jotain saisi toivoa, niin ajankohdan historiantapahtumia voisi kirjoihin ottaa enemmän mukaan. Nyt oli ohimennen mainittu huono satovuosi ja tauko Päivälehden toimittamisessa.

Enni Mustonen: Paimentyttö

Enni Mustonen: Paimentyttö

Otava 2013, 363 sivua

Koko päivän olin juossut edestakaisin, passannut herrasväkeä ja

niellyt ne moitteet, joita kiihtyneet naiset olivat päästäneet suustaan.

Entä jos olisin tehnyt niin kuin Selma ja lähtenyt omille teilleni?

1800-luvun lopulle sijoittuva Paimentyttö aloittaa Enni Mustosen uuden historiallisen kirjasarjan, Syrjästäkatsojan tarinoita. Päähenkilönä on Ida, 13-vuotias tyttö joka orvoksi jäätyään päätyy ensin suuren maatilan navettapiiaksi mutta saa sittemmin paremman pestin Topeliuksen perheen sisäpiikana. Ensin tutuksi tulevatkin navettapiian rankasta työstä ja piikojen välisestä kilpailusta täyttyvät päivät ja sitten päästään tutustumaan elämään kulttuurikodissa. Topelius itse on tuohon aikaan jo iäkäs herra jonka talo täyttyy lapsista ja lapsenlapsista. Kirjailijoita perheestä löytyy useampikin ja Idakin nauttii lukemisesta johon häntä myös kannustetaan. Juopa herrasväen ja palvelusväen välillä on silti merkittävä.

Olen lukenut kaikki Mustosen historialliset kirjasarjat ja uuden sarjan aloitus olikin hieno uutinen. Olen tutustunut myös hänen nykypäivään sijoittuviin maalaisromaaneihinsa, mutta rikkaan historiallisen näkökulman puuttuessa ne tuntuvat omaan makuuni liian hömpältä. Nämä historialliset tavallisen ihmisen arkea kuvaavat kirjat sen sijaan ovat erittäin mieleistä lukemistoa. Vaikka Topeliukset tulevat tutuiksi, kaikkea tarkastellaan nimenomaan Idan näkökulmasta, piikatytön arjen askareiden kautta peilaten. Mustosen tyyli kirjoittaa on mutkatonta ja uskottavaa ajankuvaa ja tässä on ehdottomasti hänen kirjojensa paras anti, uskottavuus ja konstailemattomuus. Ida on Mustosen päähenkilöille tyypilliseen tapaan reipas ja rempseä, elämässä pärjäävää sorttia oleva tyttölapsi jonka aikuistumisen vaiheita sarjan tulevissa osissa tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Sarjan toinen osa, Lapsenpiika, ilmestyi 2014 ja kolmas osa on luvassa tänä vuonna.