Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

 

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagansin naiset

Flanagans #2

Bazar, 2021

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 10 h 46 min

Lontoo, 1980-luku.

Linda Lansing oli myynyt hotelli Flanagansin ja hotellia pyörittivät nyt yhdessä edellisestä osasta tutut Emma ja Elinor. Flanagans oli edelleen suosittu ja piti ystävykset kiireisinä. 

Emmalla ja hänen aviomiehellään Alexanderilla oli tytär Frankie, joka vihasi äitiään ja oli etääntynyt myös isästään. Vanhempien avioliitto oli käytännössä ajautunut karille.

Tähän saakka vuosi 1983 oli ollut kauhea. Kaikilla muilla oli joku, vain Emma oli yksin. Mutta mitä muutakaan saattoi odottaa, jos hän ei voinut rakastaa omaa miestään ja jos hänellä oli naurettavia fantasioita miehestä, joka kuului toiselle?

Kun hän edellisenä päivänä oli katsonut Tuulen Viemää -elokuvan, hän oli tunnistanut Scarlett O'Harassa itsensä. On aivan oikein, ettei kukaan rakasta minua, hän ajatteli nyt ja pujotti jalkaan korkokengät, joita hän käytti seurustellessaan vieraiden kanssa salongissa. Aivan oikein minulle.

Frankie oli villi tyttö, hänen mielestään hyvissä juhlissa oli kokaiinia. Hän tiesi, että äiti haluaisi nähdä hänet aikanaan Flanagansin johdossa, mutta Frankie ei voinut juuri tylsempää kohtaloa kuvitella. Hän ei ylipäätään jaksanut enää katsella vanhempiaan, pakkasi kamansa ja ilmoitti muuttavansa kaverinsa Carolin luokse. 

Äiti taatusti kuolisi jos tietäisi, että Frankie ja Carol sekstasivat. Jos Tom olisi paikalla, he voisivat kaikki kolme yhdessä omistautua kokaiinille ja rakkaudelle. Joka tapauksessa tästä tulisi ikimuistoinen uudenvuodenaatto.

Frankie käytti huumeita kohtuudella, hän ei todellakaan halunnut tulla riippuvaiseksi. Silloin tällöin käytettynä kokaiini oli huikeaa. Se sai tuntemaan itsensä ylivoimaiseksi. Seksi oli törkeän kuumaa, ja elämä muuttui jollakin tapaa kristallinkirkkaaksi. Ei Frankie ollut rakastunut Caroliin eikä Tomiin, mutta seksi oli mahtavaa, ja jotta hänen ei tarvitsisi olla huolissaan, hän oli jo vuosia syönyt e-pillereitä. Äiti oli ollut kahdeksantoista tullessaan paksuksi. Luultavasti hän ajatteli Frankien pilanneen hänen elämänsä. Frankie oli melkein kahdenkymmenenkahden, eikä aikonut hankkia lapsia ikinä. Miksi pitäisi toistaa vanhempiensa virheet?

Elinor ja Sebastian asuivat tyttärensä Billien kanssa Belgraviassa. Billie täyttäisi kohta 22. Samanikäisenä äidistä oli jo tullut Flanagansin ensimmäinen mustaihoinen johtaja. Billie haki kovasti äitinsä hyväksyntää, mutta Elinorilla ei ollut koskaan aidosti aikaa hänelle. Ei hänellä ollut aikaa Sebastianillekaan, ja tällä olikin jatkuvasti suhteita muiden naisten kanssa. 

Billie myönsi ettei ollut saanut vielä mitään aikaan, mutta päätti että kohta alkava uusi vuosi olisi hänen. Siksi hän haki yliopistoon Ruotsiin, ja muutti innokkaana Uppsalaan. 

Mitä tapahtuisi jos Billie muuttaisi Ruotsiin? Joiko isä siksi, ettei hän ollut onnellinen äidin kanssa?

Toisinaan Billie mietti, että oli varmasti raskasta olla naimisissa sellaisen kanssa, jolla oli yhtä kovat tavoitteet kuin äidillä ja joka halusi aina tulla paremmaksi ja osaavammaksi. 

Billie oli saanut lapsesta asti kuulla äidin kysyvän "oletko nyt oikeasti tyytyväinen?", kun Billie aikoi palauttaa tekemänsä koulutyön. Aivan kuin tyytyväisyyteen ei olisi aihetta. Aivan kuin aina olisi parantamisen varaa.

Äidin mukaan Billie ei ymmärtänyt, miten vaikeaa oli ollut olla mustaihoinen nainen viisikymmentäluvun Lontoossa, mutta äiti oli väärässä. Billie sai tuntea sen seuraukset joka päivä.

Täytyy sanoa että pidin ensimmäisestä osasta paljon enemmän. Tuntuu kuin sen twistit ja aikakauden loistava esiin tuominen esimerkiksi Linda Lansingin pukeutumisella olisi tässä kirjassa korvattu riisuuntumisella, sen verran monia ja pitkäkestoisia rakastelukohtauksia tässä oli ja muutenkin meno oli kuin Dallas tv-sarjasta. Myös hotelli oli pienemmässä roolissa ja siinä missä ensimmäisessä osassa oli kahden kerroksen väkeä, työntekijät eivät olleet enää läsnä. 

Sen sijaan kirjassa oli hyvin vahvasti läsnä se kaikki, mistä en 80-luvussa sen eläneenä teininä ja nuorena aikuisena ollenkaan pitänyt. Saa nähdä tuleeko trilogian viimeinen osa luettua, olisihan se toisaalta vähän hölmöä jättää, kun kirjat ovat jokseenkin lyhyitäkin. 

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

 

Åsa Hellberg: Hotelli Flanagans

Bazar, 2020

352 sivua

Alkuteos: Välkommen till Flanagans

Suomennos: Anu Koivunen

Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Kun vuosikymmen vaihtui 1960-lukuun, Lontoon kerma juhli vuodenvaihdetta keskustan luksushotellin, Flanagansin kristallikruunujen loisteessa. Kaikki halusivat näyttäytyä "seurapiirikaunotar Miss Linda Lansingin luotsaamassa hotellissa", joka oli alunperin hänen isänsä luomus. Hän oli kymmenvuotiskaudellaan kääntänyt kannattavuuden takaisin nousuun, eikä hän aikonut päästää sitä takaisin laskuun. Kova työ oli tuottanut tulosta, ja edelleen Flanagansin tähti loisti Lontoon kilpailluilla hotellimarkkinoilla kirkkaimpien joukossa. Savoyn ja The Ritzin ohella hänen hotellinsa oli yksi kolmesta puhutuimmasta.

Yksitoista vuotta aiemmin Linda oli ollut vielä maalaistyttö, asuen isoäitinsä huomassa Ruotsissa, Fjällbackassa, Göteborgin pohjoispuolella, kylässä josta hänen äitinsä oli kotoisin. Linda oli ollut pikkuvauva, kun hänen äitinsä oli kuollut, ja isoäiti oli kieltäytynyt päästämästä Lindaa isänsä luo Lontooseen. Sodan aikana isä oli ollut mielissään että Linda oli Ruotsissa turvassa, mutta muutoin ikävöi tytärtään johon hänellä oli lämpimät välit. Jos Linda tiedostikin, etteivät vanhemmat koskaan olleet ikuisia, ja jonain päivänä Flanagans olisi hänen, siihen menisi vielä pitkään. Niinpä saatuaan sähkeen, että isä oli sairastunut ja Lindan olisi pian tultava Lontooseen, hän suunnitteli palaavansa Fjällbackaan mahdollisimman pian. Niin ei kuitenkaan enää käynyt ja Lindasta tuli kylmiltään aikansa harvinaisuus, nainen hotellinjohtajana.

Jos hän epäröikin onko hänestä siihen, hänen serkkunsa, ylimieliset veljekset Laurence ja Sebastian, jotka omistivat pienen määrän hotellista, vahvistivat Lindan tahtoa menestyä. Eivät todellakaan kannustamalla, vaan lyttäämällä Lindan mahdollisuudet pärjätä miesten maailmassa ja vaatimalla Lindaa myymään hotellin heille. Isän viimeiset sanat kuolinvuoteella olivatkin olleet "varo serkkujasi...". 

Onnekseen Linda tutustui heti Lontooseen jäätyään isänsä lakimiehen Andrewn kautta Maryyn, nuoreen räväkkään naiseen joka tunsi seurapiirit ja pursusi ideoita ja jonka käsissä Linda koki muodonmuutoksen arasta maalaistytöstä tyylikkääksi kaunottareksi. Myös upeiden juhlien järjestäminen oli Maryn idea, niillä Linda toi itsensä hotellinjohtajana Lontoon silmäätekevien tietoisuuteen. Lindan uusiin tuttavuuksiin kuuluu myös miehiä,  joista läheisimmiksi tulevat amerikkalainen Robert ja Lindan isän asianajaja Andrew

Lindan, serkkujen ja Lindan elämän miesten lisäksi kirjassa seurataan hotellin palveluskuntaa, erityisesti Elinoria, Emmaa ja Alexanderia. Emma on juuri täyttänyt 18 ja lähtenyt välittömästi maalta Lontooseen. Hän kaipasi vapautta ja ja oikeutta tehdä omia päätöksiään, muuten hänellä olisi kohta mies ja vauva kasvamassa, kuten ikäisillään heilläpäin. Kadulla pramean hotellin ohi kulkiessaan litimärkä Emma pujahtaa sisään Flanagansin keittiön ovesta päättäen saada sieltä työpaikan. 

Linda palkkasi keittiöön mieluummin tyttöjä, koska he olivat nopeampia ja tarkempia kuin nuoret pojat, mutta tytöt usein menivät vihille ja lopettivat työt nuorina. Elinor olikin aarre ja Linda olisikin aikaa sitten ylentänyt hänet tarjoilijaksi, mutta harmillisesti tyttö oli mustaihoinen, eikä tätä voinut siirtää asiakaspalveluun. Lindalla on kuitenkin suunnitteilla tytölle toisenlainen ylennys. Linda palkkasi myös Emman ja antoi tämän Elinorin siipien suojaan. Kun naapuriin avautui uusi ravintola, joka veti Flanagansin illallisvieraat puoleensa, Linda lähetti naiset asiakkaina tutkimaan mikä kilpailijassa oli niin ihmeellistä. 

Elinor tarttui ruokalistaan yrittäen näyttää mahdollisimman huolettomalta ja melkein toivoi, että olisi voinut sujauttaa sen käsilaukkuunsa. Mutta se vasta olisi huomiota herättänyt. Niin hän vain yritti painaa mieleensä, mitä kaikkea listalla oli: paisteja, kaviaaria, munakkaita, lohta, makkaraa. Jopa hummeria oli tarjolla. Kaikenlaisia hämmentäviä yhdistelmiä. Niin kuin hummeria pihvin päällä. Kuulosti tökeröltä. Elinoria puistatti. Ei Flanagansissa sellaista tarjottu. Sitten oli jotain, jonka nimi oli hampurilainen. Jauhelihapihvi leivän kera. Hän oli kuullut puhuttavan sellaisesta, mutta työkavereiden mukaan niitä oli vain Amerikassa. Ehkä idea tarjota hummeria pihvin päällä oli myös peräisin sieltä. 

Elinor ja Emma eivät kuitenkaan päässeet ruuan tilaamiseen saakka, ennen kuin Elinorille toimitettiin hienovarainen viesti, ettei hän ollut tervetullut ruokailemaan. Elinoria hävetti kun heitä saatettiin ulos, ja mitä Miss Lansing sanoisi. 

Asiakkaat tuijottivat mutta eivät sanoneet sanaakaan, ja ovelle päästyään Emma kääntyi vielä. Piittaamatta vähääkään itsestään hän lennätti lattialle sylkiklimpin kuin mikäkin Notting Hillin jamaikalainen.

Se onkin yhteistä Hotelli Flanagans -kirjan naisissa, vahvuus ja uskallus, mutta eivät he täydellisiä ole, päinvastoin tekevät isojakin virheitä. Tapahtumia ja yllätyskäänteitä riittää, mutta aina selvitään karikoista eteenpäin. Kirjaan kannattaa tarttua kun haluat lukea juonista, salaisuuksista ja petoksista, mutta myös rakkaudesta, ystävyydestä, 1960-luvun Lontoosta, ylellisistä juhlista ja pukeutumisesta. Aikakausi, tai aikakaudet, sillä alussa ollaan myös sodanjälkeisellä 40-luvulla, näkyvät kirjassa hyvin. Ylipäätään kuvailu oli sitä luokkaa, että niin ylellinen hotelli ja brittien yläluokka hyvine ja huonoine puolineen, kuin pieni ruotsalaiskylä Fjällbacka, piirtyivät hetkessä mieleen. Kirja on trilogian avausosa ja odotan jo mielenkiinnolla jatkoa.