Sivut

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Riitta S. Latvala: Sodan jälkeen sarastus


Robustos, 2018
404 sivua

Eletään elokuuta 1946. Sota on vienyt viisi vuotta lähes nelikymppisen Mandin elämästä, mutta nyt on jälleenrakennuksen aika. Mandi on yksinhuoltaja, mutta hänen miehensä ei ole kaatunut sodassa vaan Mandi on jättänyt miehensä ja ottanut tästä eron.

Lapsia Mandilla on neljä. Vanhimmainen Sanni, joka on apulaisena konditoriassa ja kuopus, taaperoikäinen Anna-Maria sekä kaksi poikaa jotka ovat kesänvietossa Ruotsissa, perheessä jossa pojat ovat olleet jo sotalapsina. Mandia on jo alkanut kaduttaa koko ruotsinkesä, vaikka ensin tuntui hyvältä ajatukselta tarjota pojille loma vauraammassa ympäristössä. Ruotsin-mamma on kuitenkin lähettänyt Mandille huolestuttavan kirjeen, jossa kertoo perheen halusta adoptoida pojat ja Mandia pelottaa, ettei saa lapsiaan enää takaisin. Hän on kuullut tapauksista, joissa Ruotsin sosiaaliviranomaiset ovat yksipuolisesti päättäneet, että lasten on parempi jäädä Ruotsiin. 

Sodan päätyttyä Käpylään on rakennettu kerrostaloja perheille ja yh-äitinä Mandia on lykästänyt saatuaan vuokrakodin uudelta asuinalueelta. Neljässä kerrostalossa asuu vähän toistasataa perhettä joissa on paljon lapsia, viitisensataa. Hellahuoneesta kerrostaloon muuttaminen oli luksusta, ei tarvitse kantaa vettä sisälle kun se tulee hanasta ja kylpyhuoneessa on paitsi vesiklosetti, jopa kylpyamme! 

Sodan jälkeen Suomi maksaa Neuvostoliitolle isoja sotakorvauksia ja Mandikin on ollut vuoden alusta töissä konepajalla jossa rakennetaan sotakorvaustuotteita, vetureita ja junanvaunuja. Vaatteista ja tavaroista on pulaa ja elintarvikkeetkin ovat edelleen kortilla. Mandin pihapiirissäkin kaikki tuntuvat kyttäävän toisten asioita ja tekemisiä, kun esimerkiksi Mandi saa vähän ylimääräisiä kananmunia, tuntuu se kiinnostavan monia niin että Mandia alkavat jo mahdolliset seuraukset hirvittää. Mandi näkee myös etiäisiä ja kuivaa yrttejä joilla lääkitsee naapuruston pikkuvaivoja. Siitäkin tuntuu moni ulkopuolinen olevan oudon kiinnostunut. 

Uusien naapureiden joukossa Mandi on tutustunut Elleniin, joka on niinikään neljän lapsen yksinhuoltaja. Nyt pihapiirissä kiertää kuitenkin sitkeä juoru, jonka mukaan Ellen on lähtenyt ja jättänyt lapsensa heitteille. Mandi pääsee auttamaan lapsia, kun Ellenin pesueen vanhin, Sannin ystävä ja samassa konditoriassa työskentelevä Laila, uskoutuu Mandille, joskin niukasti ja vastentahtoisesti. Selviää, että Ellen on käynyt töissä kaupungilla ja lähettänyt lapsille rahaa kirjeessä, mutta nyt uutta kirjettä ei ole tullut ja Lailan vähäiset palkkarahat menivät vuokraan. Mandi alkaa etsiä Elleniä.

Kahviossa Laila ojensi osoitelappusensa, sysäsi Mandin käteen taitellun ruutupaperinpalan kuin kytevän kekäleen. Olisiko Ellen sekaantunut johonkin hämäräperäiseen, josta Laila on saanut vihiä?
Nopea silmäys paljasti, että salaperäinen seilori asuu Kalevankadulla, entisellä Vladimirinkadulla. Samoilla kulmilla Mandi asui pikkulapsena ennen muuttoa kartanolle. 
Lappusen osoite jäi oolttelemaan häntä, veti puoleensa kuin höyryveturi Anna-Mariaa. Niitä kulmia herrasväet vanhastaan karsastivat, satamien ja kapakoiden läheisyys oli tuonut alueelle lisävärinsä.
Senkö takia Mandi epäilee nyt Elleniä hämäristä yhteyksistä?

Minulle selvisi vasta jonkin matkaa kirjaa luettuani, että Sodan jälkeen sarastus on jatko-osa Latvalan romaanille Taivaanrantojen maalari, joka sijoittuu 1910-30 -luvuille. Juurikin Mandin kelvoton aviomies on tuo taivaanrannanmaalari. Tämän uusimman pystyy toki lukemaan itsenäisenä romaanina mutta siinä on vähän väliä viittauksia aiempiin tapahtumiin mikä oli siinä mielessä äesyttävää, että olisin mielelläni lukenut tuon Taivaanrannan maalarin ensin, joten jos on mielenkiintoa lukea molemmat kirjat, niin kannattaa aloittaa siitä vanhemmasta.

Kirjassa on kevyesti vanhanaikaisen salapoliisiromaanin piirteitä, kun Mandi tutkii Elleniin liittyviä johtolankoja. Alussa meinasin jopa hieman tuskastua siihen, että Mandiin ja muihin päähenkilöihin tutustumisen sijaan Mandi ravaa pitkin kaupunkia Elleniä etsimässä. Ärsytys tuli varmaankin siitä, etten ole lukenut ensimmäistä osaa jossa Mandi olisi tullut tutuksi.

Enimmäkseen teksti on arkista kerrontaa, mutta lähtee välillä laukalle, mikä tuntui vähän hassulta eikä välttämättä sopinut Mandin ajatusmaailmaan. Että Mandi miettii tuon Ellenin salaperäisen seilorin luona käymistä, istahtaa keittiönpöydän ääreen kahvikuppi seuranaan ja sitten huiskutellaan jo "ajatuspitsiä"?

Suomen valtuuskunta on lähdössä Pariisiin neuvottelemaan rauhansopimuksesta, lehti paljastaa. Mandin katse istahtaa otsikkoon, ja hän huiskuttaa ajatuspitsiä matkaan lähtijöille: terveisiä Pariisiin. Laivan kannelta vilkutetaan takaisin, ja eikös otsikko irtoa sivulta, lähtee liihottamaan kohti ruokahuoneen kattoa, tekee silmukan ja lentää ohi ikkunasyvennyksen kasvikeitaan. Mandi seuraa kirjaimien nauhaa ja kuvittelee, että rauhanvaltuuskunta on sinfoniaorkesteri juhlallisissa frakeissaan. Pian suomalaiset soittavat kuuluisien kapellimestareiden johdolla, pientä Suomea kuullaan maailman jättiorkesterissa, ja varmasti kaikki liikuttuvat kuulluista sävelistä. Riitasointujakin on, mutta toivon melodiat peittävät ne alleen.

Kaikkiaan kirja on kyllä aivan paikallaan, eihän näistä uudelleenrakennuksen vuosista kovin paljon ole romaaneja kirjoitettu. Voisin hyvin lukea enemmänkin. 


10 kommenttia:

  1. Hmmm, nyt en oikein tiedä, pitäisikö lukea vai ei. Ainakin pitänee aloittaa siitä ensimmäisestä, mutta jotenkin mainitsit tämän myös kovasti epätasaiseksi, jos oikein ymmärsin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, epätasainen voisi kyllä kuvata osuvasti tätä. Etenkin nuo "ajatuspitsi"osiot tuntuivat kovin irrallisilta.

      Poista
  2. Jälleenrakennusaika kiinnostaa ajanjaksona ja totta, esimerkiksi sotavuosien verrattuna siitä on kirjoitettu aika vähän. Minulle sekä tämä kirja että kirjailija olivat entuudestaan outoja, joten kiitos vinkistä. Tosiaan olisi varmasti paikallaan aloittaa ensimmäisestä romaanista, jotta henkilöihin pääsisi sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olisi lukea enemmänkin jos tietäisi vastaavia. Enkä minäkään ollut tästä kirjasta kuullut, mutta jossain blogissa näin ohimennen kuvan kannesta ja kiinnostuin.

      Poista
  3. Lähihitoriaan sijoittuvat romaanit kiinnostaa ja jos vielä sijoittuvat Suomeen, niin saa minulta plussan. Tästä voisi sitä ensimmäistä osaa kokeilla ja katsoa josko sitten lukisi tämän toisenkin. Ehdottomasti olen järjestyksen ihminen ja viittaukset edellisiin ärsyttävät, jos ei ole aiempaa kirjaa lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti siinä järjestyksessä. En osaa enää tarttua siihen ensimmäiseen, vähän harmittaa.

      Poista
  4. Kiinnostukseni heräsi, koska sodan pitkät varjot ovat vaikuttaneet kauan jälleenrakennuksen jälkeenkin. Harmi, ettei tuota lukemaasi kakkososaa ollut selkeästi mainittu jatko-osaksi, olisihan tässä ainakin aiheen puolesta ainesta "naisten Iijoki-sarjaan" asti. Kiinnostus kyllä vähän hiipui, kun minäkin tulkitsin kirjan epätasaiseksi. Tämä olisi oivaa äänikirja-ainesta tutustuttavaksi!

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
  5. Niinpä, sitä itsekin harmittelin, ettei kuvauksesta käynyt ilmi kirjan olevan jatkoa aiemmalle. Sitä ei mainittu siinä blogijutussakaan josta kirjan bongasin ja kun kirjailija ei ollut ennestään tuttu niin enpä arvannut. Kyllä kustantaja voisi siitä takakansitekstissä mainita, niinhän yleensä tehdään.

    VastaaPoista
  6. Ajankohta ja naisnäkökulma kiinnostavat, mutten ole varma pitäisinkö tyylistä. Luulen, että jää väliin. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista :) Enpä osaa itsekään sanoa lukisinko jos tähän tulee vielä jatkoa?

      Poista