Kirjasomen joulukalenteri: Luukku 15

Olen ollut jo monta viikkoa joulukirjafiiliksellä, sillä onhan meitä hemmoteltu huolella. Kun maassa oli lunta, jota tänne Tampereen korkeudellekin saatiin jo useamman päivän ajaksi marraskuun puoliväliin mennessä, tuntui siltä, että luureihinkin voi laittaa jo talvisia ja jopa jouluisia kirjoja. 

Niinpä otin heti marraskuussa kuunteluun tuoreimman suomennoksen Jenny Baylissiltä, joka on nyt jo kolmen kirjan myötä talvisten romaanien suosikkikirjailijoitani.

Jenny Bayliss: Jouluksi kotiin

Otava, 2024

Lukija: Mili Bunda

Kesto: 11 h 26 min

Uutinen Augustus Northin kuolemasta oli tuonut paikalle runsaasti surijoita ympäri maailmaa. Seppeleitäkin oli toimitettu kirkkoon kolminumeroinen määrä. Augustus oli elänyt maailmankiertäjänä ja kerännyt kosolti ystäviä, sillä kuka olisikaan voinut olla tulematta juttelemaan miehelle, joka soitti luuttua ja veisteli pikkuesineitä violetissa, suitsukkeelta tuoksuvassa pakettiautossaan. 

Augustuksella oli myös kolme aikuista tytärtä, kaikilla eri äidit ja kenenkään kanssa Augustus ei ollut viettänyt perhe-elämää. Naiset tunsivat toisensa, sillä heidän lapsuudessaan Augustuksella oli tapana viettää kesälomaa yhdessä kaikkien tytärtensä kanssa. Aikuistuneet sisarpuolet eivät kuitenkaan ole kovin hyvissä väleissä, ja syykin selviää pikkuhiljaa. Augustus ei nimittäin anna heille muille vaihtoehtoja kuin tulla jälleen toimeen keskenään, sillä heidän tulee yhdessä elvyttää unholaan vaipunut perinnejuhla.

Jouluksi kotiin ei ole nimestään huolimatta sellainen piparintuoksuisen jouluinen, vaan siinä käydään läpi ihmiselämän isoja teemoja kuten lapset ja lapsettomuus. Yhdellä sisaruksista on lisääntymistoiveita, mutta asiat eivät suju niin yksinkertaisesti. Kirjassa on siis joulunviettoa syvällisempiä teemoja.

Uusi lukija, Mili Bunda, selvisi urakastaan ihan ok.

***

Seuraavaksi halusin kuunnella jotain hauskaa, joten valitsin uuden brittituttavuuden. Ajattelin Minttu Mustakallion lukijana kruunaavan kirjan ja niin hän todellakin teki. Mintun ääni ja eloisa tyyli sopivat erinomaisesti tällaiseen chick litiin!

Callum Bloodworth: Yksinäisten sydänten joulupäivystys

Bazar, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 54 min

Vain muutama viikko ennen joulua Elsa Olofsdotter (kyllä!) löysi itsensä ikävästä tilanteesta. Hän oli jäänyt yhtäkkiä kodittomaksi, eikä vanhempien vierashuone Uppsalassa tuntunut kovinkaan hyvältä vaihtoehdolta. Onnekseen hän löysi ilmoituksen vuokrattavasta mökistä ja sai vuokraemännäkseen ihastuttavan leskimuorin ja naapurikseen äreän teinin.

Joulu pyörillä oli ollut alunperin hänen ystävänsä Sofian idea, johon tämä oli puhunut Elsan mukaan. Sofia oli tehnyt kaikki valmistelut, mutta sitten tapahtui jotain mikä vei Sofian huomion, ja samalla naisen itsensä kauas Tukholmasta ja suurista suunnitelmista. Niinpä Elsa päätyy viettämään joulunaluspäivät vapaaehtoistyössä kiertäen pakettiautolla sellaisten ihmisten luona, joille joku on halunnut tuoda joulun kotiovelle saakka. 

Tässä kirjassa joulutunnelma oli vahvasti läsnä heti ensimetreiltä. En ole koskaan käynyt Tukholman Gamla Stanissa joulun seutuun, mutta pystyin näkemään sen mielikuvissani, niin tarkasti Bloodworth kuvailee Elsan silmin valaistuksen, glögin ja manteleiden myyjät, lumiset kujat ja mausteisilla tuoksuilla kutsuvat kahvilat. 

Myös ajatus joulutunnelmaa täyteen pakatusta pakusta jonka kautta voi tuoda joulumielen jollekin toiselle ihmiselle on niin herttainen, ja kirjailija oli valinnut kiinnostavia sekä sopivasti erilaisia henkilöitä joulupakun visiitillä yllätettäviksi. Oikein ihana tunnelmakirja, josta joulumieli tarttuu helposti mukaan, jos olet yhtään vastaanottavaisella tuulella!

***

Olisiko nyt dekkarin vuoro, ajattelin valitessani seuraavaksi luureihini Alexandra Benedictin arvoitusdekkarin. Olin kuunnellut häneltä pari vuotta aiemmin Joulun murhapeli -nimisen suljetun paikan jännärin, joka ei ollut ehkä niin mieleinen minulle kuin monelle muulle, mutta nyt kirjan juoni kuulosti sen verran tarttuvalta, että otin riskin. 

Alexandra Benedict: Joulun palapelimurhat

Otava, 2024

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 11 h 16 min

Kahdeksankymppinen Edie O'Sullivan oli pitänyt kotinsa ruokasalin oven lukittuna jo kaksikymmentä vuotta. Yleensä hän onnistui unohtamaan huoneen olemassaolon, mutta näin joulun alla ikävät muistot siellä lausutuista hyvästeistä palasivat. Hänen elämänsä sisältö olivat nykyään hänen kolme kissaansa sekä palapelit, joita kasatessaan hän mielellään nautti teetä. Jouluun Edie suhtautui lähinnä kuin sitä ei olisi olemassakaan, mutta tänä vuonna hän löysi ovensa edestä kammottavan joulupaketin. Sen sisältämä palapeli sai hänen sydämensä hakkaamaan. 

Hyvä Edith,

sinut tunnetaan siitä, että osaat asetella sanasi ja ristikkosi terävästi, mutta pystytkö ratkaisemaan tämän murha-arvoituksen? Neljä ihmistä on saava surmansa jouluaattoiltaan kello kahteentoista mennessä, ellet onnistu ratkomaan vihjeitä ja pysäyttämään minua. Uhreja saattaa tulla enemmänkin. Pidä huoli siitä, että teet kaiken kunnolla etkä rupea sotkemaan asioita, sillä huonoja tapoja et petkuttajana pääse helposti pakoon.

Terveisin 

Palapeluri

Edien naapurin Rigan mielestä oli selvää, miksi tappaja oli lähettänyt arvoituksen setvittäväksi juuri Edielle, tuunettiinhan hänet valtakunnallisesti Ristikkorouvana, sukkelana sanataiturina josta jopa Times oli tehnyt lehtijutun. 

Edie otti välittömästi yhteyttä sukulaispoikaansa Seaniin, joka työskenteli rikoskomisariona, mutta alkoi myös pimittää tietojaan saadessaan uusia paloja haltuunsa. 

Sean oli hänen veljensä pojanpoika ja samalla Edielle rakas kasvattipoika, joka oli puolisonsa Liamin kanssa keskellä adoptioprosessia. Oman lisänsä kirjan juoneen tuokin Seanille ja Liamille tarjottu nelivuotias Juniper. Vaarantuvatko heidän adoptiohaaveensa, kun Seankin joutuu hengenvaaraan?

Joulun palapelimurhat oli oikein viihdyttävä ja sopivasti cozy crime joulunalusdekkari, ei mitään mässäilyä vaan pehmeää pähkäilyä. 

***

Näiden kirjojen myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää joulunalusaikaa ja Onnellisia Joulunpyhiä. Toivottavasti teillä on aikaa rentoutua kirjojen parissa, sillä mikä sen parempaa ajanvietettä!

***

Kirjasomen joulukalenterin eilinen luukku aukesi Kirjaluotsin blogissa ja huomenna joulutunnelmaa tarjoilee Mrs Karlsson lukee. Kalenterin aloitusluukku löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jossa on lista kaikista luukuista linkkeineen. Kalenterin logot ovat perinteiseen tapaan Yöpöydän kirjat -blogin Niinan käsialaa. 

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 19: Puuvillatehtaan joulutarinat

Perinteinen Kirjabloggaajien joulukalenteri ilahduttaa tänäkin vuonna, ja itselläni on kunnia avata sen 19. luukku. Tämähän tarkoittaa sitä, että aattoon on enää viisi päivää, ja monessa kodissa jouluvalmistelut ovat kiireisimmillään. 

Edellisen päivän luukku avautui Kirjapöllön huhuiluja -blogissa ja huomenna löydät luukun Tarukirjasta. 

Ensimmäinen luukku ja samalla lista kaikista luukuista löytyy Yöpöydän kirjat -blogista, jonka Niina T. on suunnitellut myös kauniit luukkukuvat. 

Näin joulun alla, kun kädet ovat usein kiinni muualla, moni äänikirjoja kuunteleva varmasti kiittää luurien suomaa vapautta. Tosin itse muistan ensimmäiset luurini, jotka olivat vielä johdolliset, eli puhelinta piti aina kuljettaa mukana kun liikkui! 

Valitsinkin omaan kalenteriluukkuuni kaksi lyhyttä jouluaiheista kirjaa, jotka on julkaistu vain ääni- ja e-kirjoina. Kirjat liittyvät ylimääräisinä, täysin itsenäisinä kirjoina Ann-Christin Antellin Puuvillatehdas-trilogiaan. Voit siis kuunnella tai lukea nämä jouluiset e-kirjat, vaikka sarja ei olisikaan tuttu. Ehkäpä saatkin niistä kimmokkeen lukea lisää.

Kirjoja on siis ilmestynyt kaksi, jouluksi 2022 sekä nyt 2023. Itse kuuntelin ne järjestyksessä, vaikkei silläkään ole mitään käytännön merkitystä.

Ann-Christin Antell: Joulu Örndahlin ruukissa
Gummerus, 2022
Lukija: Sanna Majuri
Kesto: 2 h 12 min

Örndahlin ruukki, Ruotsi, 1896

Nuorena leskeksi jäänyt Jenny Malmström ja Fredrik Barker olivat menneet naimisiin kolme vuotta aiemmin. Fredrik oli myynyt puuvillatehtaansa Turussa ja ostanut sitten rautaruukin Ruotsista. 

Nuoren Martan oli vieläkin vaikea uskoa, että heistä, köyhien orpojen sisarussarjasta jonka Jenny oli ottanut siipiensä suojaan, oli tullut Jenny ja Fredrik Barkerin ottolapsia. Sellaistahan tapahtuu vain saduissa.

Kirjassa joulu on lähestymässä ja kartanossa kävi kova kuhina. Fredrik oli ollut pitkällä liikematkalla, ja hänen laivansa pitäisi saapua Tukholmaan aivan näinä hetkinä. Keittiössä leivottiin niin suolaisia kuin makeita herkkuja ja pihaan pystytettiin perinteistä kuusta, jouluristiä. Kaiken keskellä Martan pikkuveli Aapo putoaa jäihin ja huoli on valtava, tervehtyykö poika, ja entä häntä auttamaan mennyt ja itsekin kastunut ja vilustunut ruukkilainen nuorimies Anton?

Lauantai-illan hämärä oli jo tihentynyt, kun kellopytingin vaskikello kalkutti äänekkäästi joulujuhlan alkamisen merkiksi ja ruukin väki alkoi kerääntyä juhlatalolle pyhävaatteissaan. Fredrik-setä oli kutsunut kaikki ruukin parisataa työntekijää joulujuhlaan työväentalolle, jonka vaimoväki ja lapset olivat koristelleet havuköynnöksillä ja kynttilöillä. Kutsusta ilmeni, että ohjelmassa olisi musiikkiesityksiä, joulukuvaelma, kahvit ja lopuksi tanssia.

Juhlatalo sijaitsi vähän matkaa kivisillasta yläjuoksulle päin, kartanon puoleisella rannalla. Talon kohdalta lähti valkoinen kaarisilta joen yli. Toisella puolella mäen päällä oli romanttinen huvimaja, jonka ympärille väki kerääntyi kesäisin tanssien lomassa. 

...

Martta oli pukenut ylleen tummansinisen musliinipuvun, jonka kaulassa oli hieno pitsikaulus juhlan kunniaksi. Häntä jännitti, sillä hän oli saanut tänä jouluna kunnian esittää Neitsyt Mariaa joulukuvaelmassa. Onneksi hänen ei tarvinnut puhua. Riitti, että hän piteli Jeesus-nukkea sylissään.

Martta, Matti ja Aapo olivat tulleet työväentalolle hyvissä ajoin Jenny-tädin kanssa valmistautumaan näytelmään ja liittyivät muiden lasten seuraan takahuoneeseen, jossa kävi jo iloinen hermostunut kikatus ja hälinä. Martta auttoi veljiään pukeutumaan roolivaatteisiinsa ja Jenny yritti auttaa huivipäistä paimenta etsimään kadonnutta sauvaansa ja kiinnitti pienten enkeleiden pahvisiipiä.

Saatuaan veljiensä asut valmiiksi Martta käski heitä pysymään paikoillaan, etteivät paperihatut putoaisi. Juhlasalista kuului etäistä hälinää ja huudahduksia, kun ihmiset toivottelivat toisilleen hyvää joulua. Martta meni kurkistamaan esiripun reunasta.

Eturivistä oli varattu kunniapaikat ruukinpatruunan perheelle. Ne olivat nyt tyhjät, sillä Fredrik-setäkin seisoi sivummalla keskustelemassa prokuristi Wahlmanin kanssa. Setä oli pukeutunut parhaimpiinsa, hänellä oli jopa kiiltävä silkkitorni päässään.

Tässä lyhykäisessä joulutarinassa palattiin ajassa taaksepäin Martan nuoruusvuosiin, aikaan ennen sarjan kolmatta osaa jossa Martta muuttaa takaisin Suomeen. 

Örndahlin ruukissa oli ihana vanhanajan ruukin tunnelma, eli sain täyden annoksen juuri sitä joulumieltä jota kaipasinkin valitessani tämän kirjan luureihini marraskuun lopulla.

Ann-Christin Antell: Loviisan joulu

Gummerus, 2023

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 2 h 34 min

Naantali, Birgitan kaupunki, Suomen suuriruhtinaskunta 1865

Merikapteenin rouva Loviisa Helin ei olisi voinut saada parempaa ilosanomaa: hänen miehensä tulisi jouluksi kotiin. Mies luovuttaisi laivansa uuden kapteenin huomaan Oslossa, matkustaisi rekikyydillä läpi Ruotsin ja sitten jääreittejä Naantaliin saakka. Matka olisi vaivalloinen sekä vaarallinen, uhkia oli susista railoihin ja maantierosvoihin, mutta siitä huolimatta uutinen ilahdutti suuresti paitsi Loviisaa myös heidän taloudenhoitajaansa, joka alkoi kiireellä valmistelut isäntänsä paluuta varten, sillä kirjeen heidät saavuttaessaan oli jouluun enää kymmenen päivää aikaa. Myös Loviisalle alkoi kiireinen aika torilla ostoksia tehden, sitä paitsi rakkaalle puolisolle pitäisi löytää erityisen hieno joululahja. 

Instrumenttimaakari Mekanikus myi soittimia ja soitti näytteeksi iloista joulupolskaa rakentamallaan viululla. Hänen kanssaan metelissä kilpaili riitasointuisesti kolportööri, joka lauloi suureen ääneen arkkiveisua neljästä kauheasta murhasta Mouhijärvellä. Ostajat oppisivat sävelmän korvakuulolla samalla kun mies kaupitteli heille sanoja. 

Loviisa ohitti innokkaat musiikkerit ja tervehti suutari Örnbergiä, joka oli tullut paikalle esittelemään pikisaumasaappaitaan. Niiden laatu oli todettu niin hyväksi, että niitä vietiin jopa Tukholmaan asti. 

Loviisasta oli ihanaa saada miehensä pitkästä aikaa kotiin, sillä hän poti ikävää ja kaipasi perhettä, myös omaa lasta jota Jumala ei ollut heille suonut. Asiaa ei ainakaan auttanut se, miten harvoin merikapteeni ehti käydä kotona. 

Loviisan joulu tuntui minusta enemmän "oikealta, kokonaiselta kirjalta" ja ensimmäinen joulukirja ehkä enemmän tarinalta tai tuokiokuvalta, piipahdukselta ruukin joulunalusvalmisteluissa. Molemmat kirjat olivat kyllä mieleisiä, ja ahh niin jouluisia. Näitä voisi hyvin kuunnella pyhinäkin. Loviisa on se sama Loviisa-täti, joka oli mukana Paperitehtaan varjossa -kirjassa, ja tässä joulukirjassa sen päähenkilö Jenny on vastasyntynyt käärö, jota Loviisallekin tullaan ylpeinä esittelemään.

Olen lukenut lukukirjoina kaikki varsinaiset Puuvillatehdas-sarjan osat, joten en osannut liittää Sanna Majuria tähän sarjaan, ja niin paljon kuin pidän hänen äänestään ja tyylistään lukea, en oikein nähnyt - tai kuullut - häntä parhaana mahdollisena lukijana juuri tähän sarjaan, vaan olisin valinnut jonkun heleä-äänisemmän naisen. Sanna Majuri taitaa kuitenkin kirjan kuin kirjan.

Toivotan tämän kalenteriluukun myötä kaikille kirjojen ystäville iloista joulunodotusta, leppoisaa joulumieltä ja rauhallisia pyhiä, vaikkapa joululahjakirjojen ääressä!

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa 5-24

 

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa

Joulukalenterikirja, osat 5-24

Lindo, 2021

Lukija: Anssi Niemi

Kesto: Aloitus ja lopetus reilu tunti, osat 2-23 ~20-35 min

Ailun noitarumpukurssi oli houkutellut hyvin väkeä Koillis-Lapin Ämmänkuruun, jonne hän yhdessä Valkeapään sisarusten ja heidän isänsä kanssa oli perustanut Saamelaisen Kurssikeskuksen. Kurssi oli ollut menestys, mutta sen päätyttyä Ämmanrannan avannosta löytynyt ruumis ei välttämättä ollut hyvää mainosta. 

Alun tapahtumista voit lukea pidemmin aloituspostauksestani. 

Rikoskomisario Heikki Tuunanen oli otettu siitä, että etelässä rikospoliisina työskentelevä Saana Valkeapää oli pyytänyt häntä työkeikalle Inarin poliisiin, auttamaan kurssikeskuksessa tapahtuneen kuolemantapauksen selvittämisessä. Saana itse oli jäävi osallistumaan poliisitutkintaan ainakin toistaiseksi, sillä hän oli ainakin teoriassa epäilyksen alainen, siinä missä kaikki muutkin Ämmänkurun työntekijät ja noitarumpukurssille osallistujat.

Saana halusi kuitenkin luottomiehen lähelleen, että voisi seurata jutun selvittämistä taka-alalla. Paikallinen poliisi oli ylikuormitettu ja otti kuulemma mielellään väliaikaista apua vastaan. Tuunanen mietti, miten paljon Saana oli käyttänyt suhteita hyväkseen, että sai hänet juttuun mukaan. Nainen halusi epäilemättä keissin selvitettyä pian, koska hän oli tuntenut uhrin ja koska rikos oli tapahtunut hänen kotipesässään. Ja sehän ei ollut kovin hyvää mainosta perheen uudelle kurssikeskukselle. 

Tuunanen oli viisissäkymmenissä, raamikas, kalju, perinteinen äijätyyppi. Heillä oli Saanan kanssa takana jo vuosia yhteistä työhistoriaa, vaikka nainen olikin nykyään lainassa KRP:llä, onneksi vain määräaikaisessa projektissa. Saana oli reilu pomo ja vaarallisen kaunis nainen, eikä Tuunanen sitä kieltänyt, etteikö olisi Saanasta kiinnostunut. Välillä tuntui että nainen jopa flirttaili hänen kanssaan, mutta samaan aikaan hän oli varautuneen oloinen. Jospa hän nyt onnistuisi tekemään Saanaan vaikutuksen, ehkä kuuluisa Lapin taika edesauttaisi heidän lähentymistään.

Tuunasta kutkutti päästä pitkästä aikaa mukaan oikeaan murhatutkimukseen. Ei heillä Räisälässä oikeilla murhilla "herkuteltu", pari vuotta sitten hän oli ollut mukana kun vanhainkodista oli löytynyt ruumis ja oli ollut hienoa päästä kunnolla käyttämään älynystyröitään. 

Kurssikeskuksessa Saana vei hänet ensimmäiseksi jääbaariin ja se olikin Tuunasen mielestä hieno paikka. Kaikki oli tehty jäästä, baaritiski, pöydät, penkit, jopa snapsilasit. Tilan keskelle oli rakennettu upea, yli metrin mittaisista jääpuikoista koottu kotamainen lyhty jossa loistivat kynttilät. Niitä ei ollut helppo irrottaa läheisestä kalliosta ja Saana harmittelikin, että yksi oli kateissa. Varmaan joku humalainen asiakas oli sen tempaissut mukaansa.

Annoin sarjan osille kolmesta viiteen tähteä. Mielenkiinto pysyi kyllä hyvin yllä ja yllätyksiä tuli vastaan riittävissä määrin. Joulukalenterimalli oli hauska ja keskimäärin vajaan puolen tunnin mittaiset osat sopivia kerralla kuunneltaviksi. Itselleni muodostui tapa kuunnella kirjaa aina sängyssä nukkumaan mennessä ja siitä tulikin oikein kiva tapa päättää kulunut päivä. Nyt kun kirjoitan tätä 25.12, voi olla että tunnen vieroitusoireita tästä iltarutiinistani. 

Kirjan sijoittuminen Lappiin oli ainut oikea vaihtoehto. Lapin eksotiikka noitarumpuineen, Stallu-petoineen ym loi sille täydelliset puitteet. Minulla ei ollut mitään järkevää, perusteltua ajatusta siitä kuka murhaaja voisi olla. Ainoa kritiikkini kirjasta onkin se, että murhaajan henkilöllisyys ja motiivi aukenivat lukijalle lopussa kertarytinällä, eikä niitä olisi voinut mistään matkan varrella oikein päätelläkään. 

Kirjassa on mukana tuttuja henkilöitä Griffithsin kahdesta aiemmasta dekkarista. Olen lukenut niistä Trennan sokkelon jonka päähenkilö Antti osallistui rumpukurssille. Punainen piru ja musta enkeli -kirjasta tuttuja ovat Saana ja tämän silloinen työpari Tuunanen, jonka kanssa he selvittivät vanhainkodissa tapahtunutta murhaa. Tämä oli mielestäni erittäin ovela tapa jatkaa aiemmin kirjoitettujen, toisistaan irrallisten dekkareiden päähenkilöiden elämää. Lisäksi tuntuu siltä, että jos Griffiths tämän jälkeen jatkaa Saanan ja Heikin parissa, olen tämän kirjan myötä tutustunut heihin niin hyvin, että voisin jatkaa suoraan seuraavaan osaan. Olisikin kiva tietää, oliko kirjailijalla jo Trennan sokkeloa kirjoittaessaan ajatus kirjoittaa kirja, jossa kahden aiemman kirjan henkilöt tuodaan yhteen? 

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 14

Kirjabloggaajat ovat jo useamman vuoden ajan julkaisseet kirja-aiheisia postauksia omassa joulukalenterissaan. Tällä kertaa ajattelin esitellä omaa, vielä hyvin uutta joulunalusperinnettäni.

Löysin tieni äänikirjojen pariin joulukuussa 2019. Olin sekä kiinnostunut, että skeptinen. Tuntuisiko kirja kuunneltuna samanlaiselta kirjalta kuin luettuna? Muutaman kokeilun jälkeen olin kuitenkin vakuuttunut, äänikirjat ovat kätevä lisä lukemistoon.

Kesällä 2020 näin kirjaston uutuuspöydällä kauniskantisen kirjan, Graham Swiftin Here We Are. Tulin ottaneeksi sen käteeni, selanneeksi, muistan ajatelleeni miksikäs ei. En ollut lukenut kirjaa englanniksi kahteenkymmeneen vuoteen. Aloitin sen heti kotiin päästyäni ja mieleni oli hyvä kahdesta syystä. Pidin kirjasta ja olin ylittänyt suotta itselleni luoman kynnyksen. Seuraavaksi kokeilin englanniksi luettua äänikirjaa ja pian minulla alkoi olla kesken neljä kirjaa, lukukirjat sekä äänikirjat suomeksi ja englanniksi.

Olin vuosia harmitellut Goodreads-sivustolla, joka on eräänlainen lukutoukkien kansainvälinen mekka, miten vähän kirjoja suomennetaan. Tunsin että minulle aukenikin nyt ihan uusi maailma!

Joulun alla 2020 käyttämäni äänikirjapalvelun englanninkielisiin uutuuksiin alkoi ilmestyä jouluaiheisia kirjoja. Valitsin kuunneltavakseni Laurien Berensonin kirjan Wagging Through the Snow (linkit arvioihini löytyvät kirjojen nimiä klikkaamalla), sillä sen kannessa oli suloinen joulunvalkoinen pikkukoira ja itsehän olen paitsi eläinrakas myös kahden rodun kasvattaja, joista toinen on juurikin pieniä seurakoiria. Kirjan pituus oli 4,5 tuntia ja tapahtumat omaan makuuni harmillisen köykäisiä, mutta toisaalta kirja teki tehtävänsä, olin aivan joulufiiliksissä!

Kuuntelin vielä kolme muuta jouluista kirjaa englanniksi ja yhden suomeksikin. Jenny Baylissin The Twelve Dates of Christmas oli niistä aivan ehdoton suosikkini ja olikin kiva huomata, että tämä romanttinen ja hyvin brittiläisen joulun oloinen kirja ilmestyi tänä syksynä suomeksi nimellä Jouludeitti x 12. Toivottavasti suomennoksen nimi ei karkoita lukijoita, se ei oikeasti ole niin höttöinen kuin miltä suomeksi kuulostaa.

Skotlantiin sijoittuva feelgood jossa toisistaan vieraantunut amerikkalaisperhe setvii väärinkäsityksiään, eli Sarah Morganin One More for Christmas, herätti valtavan halun hankkia saman tien lentoliput romanttiselle getawaylle Skotlantiin, sillä jossain täytyy odottaa samanlainen luminen kylä jossa majatalon emäntä leipoo kakkujaan! 

Rebecca Raisinin chick lit -tyylisempi A Gingerbread Cafe Christmas pitää sisällään kolme noin vuoden sisällä tapahtuvaa ja yhteensä 10,5 tunnin pituista kirjaa, joista keskimmäinen sijoittuu pääsiäiseen, mutta ainakaan minua se ei mitenkään haitannut. Luvassa on rakkautta ja kahvilanpitoa connecticutilaiseen tyyliin.

Tänä vuonna lähestyin joulua normaalista poikkeavasta suunnasta. Olimme kierrelleet Etelä-Eurooppaa parin kuukauden ajan ja palasimme Suomeen marraskuun puolivälissä. Vain viikkoa aiemmin meitä oli hellinyt Aurinkorannikon helle. Suomeen paluu ahdisti, täällä oli kylmää ja huomattavasti huonompi koronatilanne. Silloin tietoisesti päätin, että nyt ei eletä yhtään päivää märkää syksyä, nyt alkaa joulu ja sillä hyvä. Kaivoin esiin joulukorttitarvikkeeni, laitoin luurit päähän ja valitsin hauskimman joulukirjan mitä löysin. 

Kiley Dunbarin Christmas at Frozen Falls on brittikirjailijan näkemys suomalaisesta joulunvietosta. Sankaritar löytää tiensä Saariselälle, jossa häntä odottaa menneisyydestä tuttu mies, suomalainen Stellan Virtanen. Ei yhtään niin paha kombo kuin voisi ajatella, kunhan pääsee yli siitä, että Stellan puhuu englantia hyvin vahvasti murtaen, kuulostaen lähinnä hengästyneeltä italialaiselta! 

Saariselältä siirryin hieman länteen, sillä Karen Swanin The Christmas Lights vie nuoren lifestylebloggaajaparin Pohjois-Norjaan. Kirjassa ei muuten ollut mitään vikaa ja bloggariaihe oli kiinnostava, mutta itse joulu oli kirjassa harmillisen vähän esillä.

Tätä kirjoittaessani olen kuuntelemassa tämän joulun seudun kolmatta joulukirjaa, joka on Sarah Morganin The Christmas Escape. Nyt on tunnelma niin kohdillaan ja kuten edellisjouluna kuuntelemassani Morganin joulukirjassa matkalaisia odottaa kaunis luminen kylä, tällä kertaa Ruotsin Lapissa. Olen muutenkin tykästynyt Sarah Morganin tyyliin, kuuntelin häneltä kesällä The Summer Seekersin, joka oli todella hieno feelgood. 

Jokin näissä englanniksi luetuissa kirjoissa herättää oman joulufiilikseni aivan eri tavalla kuin suomeksi luetuissa. Ehkä se on lukijan eläytyminen? Englanniksi luetaan aivan eri tyylillä kuin suomeksi, mikä itselleni on ihastus, siinä melkein kuulee kulkustenkin helkkyvän. Vain yhden ainoan kerran lukija on vetänyt osan henkilöistä niin överiksi, että sarjan kuuntelu jäi sen tähden sen ensimmäiseen osaan. Monia näytellyt repliikit ja ylipäätään eläytyminen kuten supattelu kun henkilöiden kirjoitetaan supattelevan jne varmasti ärsyttää, jolloin englanniksi ei kannata kirjaa aloittaa, sillä eläytyminen kuuluu kaikkiin, ei ainoastaan joulukirjoihin. Mutta muutakaan syytä en keksi sille, miksi suomalaiset lukijat pyrkivät pitäytymään niin neutraaleina.

Yksi huomio jonka olen tehnyt joulukirjoista, jos kirjan elinkaari on normaalisti ehkä vuoden ennen kuin uutuudet työntävät sen syrjään, joulukirjat ovat mielestäni iättömämpiä sen suhteen. Tunnelma säilyy vuosia.

Edellisen, Lucian päivän luukun löydät Kirjarouvan elämää -blogista ja viidennentoista luukun puolestaan Kartanon kruunaamattoman lukijan blogista. 

Hyvää joulua kaikille joulukalenteria seuraaville ❤️

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa, osat 1-4

Kaarina Griffiths: Murha tunturissa

Joulukalenterin luukut 1-4/24

Lind & co, 2021

Lukija: Anssi Niemi

Ailun noitarumpukurssi oli houkutellut hyvin väkeä Koillis-Lapin Ämmänkuruun ja se tuntui lupaavalta, sillä hänellä oli tavoitteena saada kursseista tulonlähde. Ensimmäisen kurssin osallistujat olivat lähinnä paikallisia yrittäjiä ja henkilöitä joilla oli kiinnostusta kansanperinteisiin ja jotka olivat kuulleet kurssista viidakkorummun kautta. Ailu piti kielikuvaa erittäin sopivana. 

Pieni pyöreä Hilla Romppainen oli Rovaniemellä asuva freelancetoimittaja joka veti radiossa Lapin homot ja muut möröt -nimistä makasiiniohjelmaa. Hän kertoi saavansa paljon vihapostia suorasukaisuudestaan. .  

Harmaalettinen Reetta Uimonen oli kansanmusiikin opettaja Sibelius-Akatemiasta. Bigga Sarre oli ivalolainen kirjastonhoitaja, shamaanisukua, kuuluisan Erik Ilveksen tytär. Isä ei hyväksynyt naista seuraajakseen eikä moni muukaan voinut nähdä naista lapinnoitana, siitä muistutti myös kurssikeskuksen keittäjän, Laina Ahvenkarin vihamielinen suhtautuminen Biggaan.  Inka Raatikka oli omissa oloissaan viihtyvä huskyvaljakkoyrittäjä, Meeret Magga taas joogaopettaja.

Muutama mieskin oli kurssille päätynyt. Antti Honkanen on Englannin ja Suomen väliä kulkeva kriminaalipsykologi jolla on myös osuus brittiläisessä kartanohotellissa.  Hän oli tutustunut Saana Valkeapäähän Lontoossa jolloin Saana oli kertonut hänelle noitarumpukurssista, sillä Antti oli kolttasaamelaisten sukua. Antille taas sopisi hyvin viettää Saanan kanssa enemmänkin aikaa, sillä tämä on kaunein hänen näkemänsä nainen. Ämmänkurussa Antti oli ystävystynyt myös Saed Semekon kanssa, joka oli kansanperinteentutkija Keniasta. Kylpylähotelliyrittäjä Jaakko Mutka osoittautui hieman rasvaisen oloiseksi vitsiniekaksi.

Kurssi oli yhteistyöprojekti tutun poroisännän Niila Valkeapään ja tämän lasten, edellämainitun Saanan sekä Sampsan kanssa. He olivat hankkineet vanhan, tyhjäksi jääneen koulurakennuksen ja kunnostaneet siitä Saamelaisen Kurssikeskuksen jossa toimi myös jääbaari. Heillä kaikilla oli omat roolinsa. Niila oli rahoittanut hankkeen ja Ailu vastasi kurssitarjonnasta, markkinointia he hoitivat yhdessä etelään keskusrikospoliisin tutkijaksi  lähteneen Saanan kanssa ja Sampsa toimi jokapaikanhöylänä. 

Noitarumpukurssiin kuului oheisohjelmaa, kuten workshop muinaisuskosta ja siihen liittyvä riitti jota tuli pitämään paikallinen noita (ja ensihoitaja) Uddi Köngäs. Lämmintä päälle, lumikengät jalkaan ja ryhmä koolle kotaan, mikäs sen hauskempaa?

- Mutta mitä kaikkea se Uddi höpötti transsissa? En saanut siitä oikein selvää, Antti sanoi. - Taisi puhua ainakin osittain saamea. Tuntui että se oli jotakin merkittävää, kun tunnelma muuttui loppua kohden. Sinä Bigga osaat saamea, mitä se oli?

Bigga ei näyttänyt kovin halukkaalta vastaamaan. 

- Uddi puhui Ylisestä ja Alisesta, sen verran minäkin ymmärsin vaikken paljon saamea puhukaan, Meeret sanoi.

- Se sanoi, että joku läsnäolijoista joutuu pian Aliseen, Bigga sanoi. - Ja sen jälkeen kutsui karhua meitä suojelemaan. 

- Mitä? Että joku meistä kuolee, niinkö? Inka näytti pelästyneeltä. 

- Hyi, älä viitsi Bigga. Minulla menee kylmät väreet selkäpiissä, Hilla parahti. 

Uddi osoittautuu olevan valitettavan oikeassa. Kun Saed kurssin lähestyessä loppuaan vihdoin päättää uskaltautua kastautumaan avannossa, neliasteinen vesi ei ole pelottavinta mitä avannosta löytyy. Edellisillan jälkeen pintaan oli muodostunut ohut jääkerros, jonka läpi näkyi naisen kasvot ja veden levittämät hiukset. 

Rikoskomisario Kuura Jänkälä, Saanan entinen koulukaveri, oli Tunturi-Lapin poliisissa ja tuli tutkimaan tapausta apunaan nuorempi konstaapeli Kalevi Sieppi. Saana olisi halunnut päästä mukaan tiimiin, mutta oli harmillisesti väärällä puolella, epäiltyjen joukossa. Niinpä he Antin kanssa löivät päänsä yhteen ja pohtivat tapahtunutta.

Hillaa varoitettiin julkaisemasta mitään murhasta, ettei vahingoita poliisin työskentelyä paljastamalla tekijälle, mitä poliisi oli saanut selville. Muttei aikaakaan, kun Lapin Kansan verkkosivuilla kirkui jo raflaava otsikko Saedin tekemästä löydöstä.

Kirjasta ilmestyy yksi osa jokaisena perinteisenä joulukalenteripäivänä, eli yhteensä 24 osaa. Mietin miten tästä kirjoittaisin ja päätin tehdä eräänlaisen esittelyjutun muutaman osan jälkeen, niin että jos kuulit tästä vasta nyt, ehdit vielä hyvin mukaan. Ensimmäinen osa kesti reilun tunnin, seuraavat 20-30 minuutin verran. 

Olen lukenut yhden Kaarina Griffithsin kirjoittamista dekkareista, nimeltään Trennan sokkelo josta juttua linkissä. Siinä oli vilisemällä käänteitä ja pidin siitä todella paljon, joten otin mieluusti kuunteluun myös tämän 'joulukalenterikirjan'. Mikä on kiinnostavaa, murhaa tutkimaan päätyy Griffithsin Punainen piru ja musta enkeli -kirjasta tuttu Saana ja Trennan sokkelon päähenkilö Antti. Saa nähdä saako heidän yhteistyönsä jatkoa tulevaisuudessa.

En erityisemmin pidä Anssi Niemen äänestä tai lukutyylistä, mutta siitä huolimatta odotan kyllä innolla että saan avata seuraavan luukun!

Kirjabloggaajien joulukalenteri 11.12

 

Joulunodotuksessa on vuosi toisensa jälkeen kolme asiaa jotka virittävät minua näin aikuisiällä joulutunnelmaan. Ensimmäisenä niistä alkaa yleensä leipomusten sekaan hivuttautua jouluisia teemoja kuten joulutortut tai luumuhillolla ja kermavahdolla täytetty tumma kääretorttu. Samoihin aikoihin kaivan esiin vuosien mittaan keräämäni joululehdet joita on kahdenlaisia, sekä tunnelmaselailuun että leipomisohjeisiin keskittyviä. Se kolmas tunnelmanvirittäjä on joulukorttien askartelu, jonka aloittaminen tahtoo useimpina vuosina siirtyä turhankin pitkään, varsinkin kun korttien tekeminen on mielestäni niin ihanaa! 

Viime vuosina myös upeat talven ja joulun seudun selailukirjat ovat tulleet lehtien ohella näiden tunnelmanluojien joukkoon. Tälle joululle Docendo julkaisi jälleen uuden, täynnä upeita kuvia täynnä olevan teoksen, nimeltään Talven henki - Anna joulun tulla.

On melkein niin hiljaista, 

että voi kuulla joulun lähestyvän.

Ovi on jo raollaan - siellä odotetaan sinua.

Talven henki -kirjassa tutustutaan koteihin, jaetaan jouluisia ruokaohjeita ja keitetään omia tuoksuja. Koristellaan kotia kukka-asetelmilla, nähdään upeita luontokuvia ja tutustutaan Pietiläisen perheen uusimpaan jäseneen, keväällä '19 syntyneeseen Myrsky-koiraan, joka poseeraa alla olevassa kuvassa.

Joulu taivekattojen alla

Näyttää aivan kuin talo vanhalla puutaloalueella hymyilisi ohikulkijoille. Sen jokaisesta ikkunasta tuikkii kutsuva valo.

Kirjan tyyli on pitkälti maalaisromanttinen ja värimaailma valkoinen, piristettynä useimmiten joulunpunaisella.

Koristele talvijuoma jäisillä karpaloilla. 

Viimeistele se rosmariinin oksalla.

Joulun kaunein kattaus

Koti tuoksuu joululle, ja radiosta kantautuvat juuri sen laulun sävelet, joka vie lapsuusjouluihin. 

Kuusimetsäkakku kuorrutetaan valkosuklaa-vaniljavaahdolla. Kuusikoristeet saadaan vohvelitötteröistä, jotka valellaan sulatetulla valkosuklaalla ja pinnalle ripotellaan koristerakeita. Ohjeet näihin sekä ylläoöevaan kääretorttuun löytyvät kirjasta.

Mätikuiskauksen vinkataan maistuvan kukkakaalimuusin ja hunajalla savustettujen lohimedaljonkien kaverina. Kaikkien ohjeet löytyvät kirjasta.

Niin metsäneläimet kuin lemmikit toivottavat kirjan sivuilla hyvää joulua. Yhdyn näihin toivotuksiin ja toivotan näiden Ilona Pietiläisen kauniiden kuvien ja tarinoiden myötä kaunista ja rauhallista joulunodotusta.

P.s. Joulukorttitarvikkeet ovat täyttäneet pöydän ja talouden toinen tonttu, se miespuolinen, leipoi tänään ensimmäistä kertaa elämässään kakun aivan itse, joten taatelikakun huumaava tuoksu leijaili tämän bloggarin kotona korttikiireistä huolimatta.

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 12: Tunnelmallinen Talvikirja

Kirjabloggaajien joulukalenteri on edennyt nyt jo puoleenväliin ja olemme saaneet lukea toinen toistaan hienompia postauksia. Edellinen, 11:nnen päivän luukku aukesi Kartanon kruunaamaton lukija -blogissa ja numeron 13 löydätte Kirsin book clubista. Lista kaikista joulukalenterin luukuista löytyy puolestaan Oksan hyllyltä -blogista, josta joulukalenteri tänä vuonna lähti liikkeelle. 

Valitsin omaan luukkuuni uuden, upeasti kuvitetun Talvikirjan jonka takana on parivaljakko Maija Tiensuu ja Annabelle Antas. Tiensuu on espoolainen freelancetoimittaja joka on kirjoittanut sisustus- ja lifestylelehtijuttuja jo 14 vuoden ajan. Annabelle Antas on Englannista kotoisin oleva valokuvaaja, joka on asunut nyt kuusi vuotta Suomessa ja inspiroitunut skandinaavisesta elämäntyylistä. Kaksikko on yhdessä tehnyt aiemmin kirjan Rakas rintamamiestalo joka ilmestyi keväällä 2018. Nyt he ovat liittäneet taitonsa yhteen julkaisemalla Talvikirjan -inspiroidu ja nauti talvikuukausista.

Talvikirjassa on ikään kuin kaksi linjaa. Ensinnäkin se sisältää leipomis- ja ruokaohjeita sekä monipuolisia askarteluvinkkejä jaoteltuna marras-, joulu-, tammi- ja helmikuulle. Toisena siinä esitellään 20 tapaa nauttia talvesta. Osa ruokaohjeista on talvisia kuten kukkakaalikeitto ja tikkupullat, osa sopisi mihin vuodenaikaan vain kuten mutakakku, aamiaiscroissantit tai smoothie. Joulukuun ohjeissa on huomioitu joulunaika glögin ja perinteisten piparkakkujen muodossa. 

Halusin kokeilla jotain kirjan ohjeista ja päädyin mutakakkuun jota en ollutkaan vuosiin leiponut. Tämä ohje ei vaadi leipurintaitoja, kunhan sulattaa voin ja sekoittaa muut aineet mukaan :) Se on myös nopeasti tehty jos saat viestin että olet saamassa pian yllätysvieraita, uunissakin se viettää vain 15 minuuttia. 

Kirjan tekijät haluavat muistuttaa siitä, että vaikka varsinkin Etelä-Suomen vesi- ja räntäsateiden ja luonnon harmauden keskellä talvi saattaa monesti tuntua ankealta ja pimeältä, talvi on kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain selviytymistä päivästä toiseen. Lopulta kaikki on kiinni mielentilasta. Kun se on oikeanlainen talvikuukausia varten, arjen pienet asiat ja pienetkin yksityiskohdat, läsnäoleminen ja oman ajan ottaminen, voivat auttaa ottamaan ilon irti ja ylläpitämään riittävää energiatasoa, ettei pitkinä talvikuukausina vaivutakaan talvihorrokseen. 

Maija ja Annabelle ovat keränneet kirjaan ideoita ja inspiraatioita kuinka voisi löytää näitä talven positiivisia puolia omaan elämäänsä ja he toivovat, että näiden vinkkien myötä lukija voisi löytää iloa eikä enää toivokaan talven vain katoavan mahdollisimman pian pois.

Näin joulukuussa näistä ideoista löytyy muun muassa lämpimät juomat, itselleen tai lahjaksi leipominen, villasukat jalassa lempiviltin alle käpertyminen, sekä kirjoittaminen ja nimenomaan käsin kirjoittaminen, sillä se aktivoi aivoja koneella kirjoittamista enemmän. Pidä päiväkirjaa tai kirjoita kortti ja jos kirjoittaminen ei luonnistu, soita sukulaiselle tai ystävälle jota et ole nähnyt pitkään aikaan. Sähköpostiaika ja tekstiviestit ovat vähentäneet sitä perinteistä puhelimessa puhumista, mutta kyllä läheisesi edelleen kaipaavat kuulla ääntäsi.

Kirjabloggaajana oma joulunalusaikani täyttyy toki kirjoista. Aivan viime aikoina, pitkän harkinnan jälkeen, olen tutustunut äänikirjoihin ja kuuntelen parhaillaan ensimmäistä. Useampi on kuitenkin jo kirjastosta varattuna. Toinen lempiharrastuksistani on leipominen ja näin joulun alla esimerkiksi kahvikakkuja tulee leivottua useampia ja usein ne ovat mausteisempia kuin kesäkauden kakut. Taatelikakku ja hedelmäkakut ovat myös suosikkejani. Kolmas rakas harrastus johon tarvitsen mieheni mukaan, on kirjassakin esitelty lautapelit.

Näin joulukuussa olemme muun muassa maankaltaistaneet Marsia (Terraforming Mars), ihailleet upeaa lintukuvitusta (Wingspan) ja rakentaneet laatoista värikästä palatsia (Maharani). Vaikka pääkaupunkiseudun kirjastojen lautapelikokoelmia ei täällä päihitetäkään, myös Pirkanmaan kirjastojen valikoimissa on kiitettävästi lautapelejä myös harrastajille, ettei ihan jokaista kiinnostavaa peliä tarvitse omiin kokoelmiin ostaa. Suosittelen lämpimästi lautapelejä talvi-iltoihin ja pitkiin joulunpyhiin!

Toivon kaikille Kirjabloggaajien joulukalenteria lukeville lämmintä ja stressitöntä joulunodotusta <3

Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 21

Eilen joulukalenterin luukku aukesi Les! Lue! -blogissa ja huomenna on vuorossa blogi joka kuulostaakin niin jouluiselta, varsinkin kun Hyllytontun höpinöitä kirjoittaa Tiina Tonttu.

Monilla meistä on jokin tietty asia joka toistuu vuodesta toiseen: mistä alkavat joulupuuhastelut. Joillain se voi olla kodin piristäminen jouluvaloin, toisella korttipaja valtaa työpöydän. Toivoisin että se olisi itselläni suursiivous, mutta ei, se on monien vuosien varrella säästämieni joululehtien esiin kaivaminen. 

Olen aina ollut hulluna joululehtiin, enkä koskaan heitä niitä pois. Niitä löytyy yhteensä lähemmäs sata. On kotimaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, englantilaisia, muutama tanskalainenkin. Kun pengon ne esiin olohuoneen arkkupöydän kätköistä, jaan ne kahteen pinoon, leivonta-/ruokalehtiin ja selailulehtiin. Jälkimmäiset pitävät sisällään (usein vaaleasävyisiä) jouluisia koteja, kattauksia, joulukukkia ja osa myös eri maiden jouluherkkuja. Vuosien varrella olen testaillut monia joulumausteisia kakkuja, hyydykekakkuja sekä pikkuleipiä ja mieheni (joka meillä vastaa suolaisista leipomuksista) on testannut monta leipäohjetta. Joulupöydästämme on jo vuosien ajan löytynyt Jaakkolan joululimppua, alunperin Kotiliedestä löytyneellä ohjeella. 

Tänä vuonna olen lisännyt kokoelmiin maltillisesti vain kaksi leivontalehteä joista Kotilieden Leivonta -erikoisnumerosta olen testannut kaksi kahvikakkua.

Irlantilainen viskikakku oli mehukas kuivatuilla viikunoilla ja viskillä maustettu kakku.

Omassa kakussani viikunat soseutuivat ehkä hieman liikaakin. Kakku oli hyvin mehukas.

Toinen kokeiluni oli jälleen yksi versio englantilaisesta hedelmäkakusta.

Tekovaiheessa meinasi iskeä pieni epäilys, voiko rommia todellakin laittaa kokonaisen desin. Taikina maistui ja tuoksui erittäin alkoholipitoiselle ja jopa siippakin nauroi, että tämän kakun paistohöyryistä saa vielä krapulan! 

Valmiissa kakussa rommin makua oli kuitenkin juuri sopivasti ja sekin tuli syödyksi viimeistä murua myöden. Kivana twistinä tässä ohjeessa olivat aivopähkinät eli saksanpähkinät jotka ovat suurta herkkuani niin jäätelössä kuin leivonnaisissa.

Lopuksi vielä muutama aukeama joulun selailulehtien aatelia. Tanskalainen Jeanne D'Arc Living ilmestyy nykyään myös suomenkielisenä, nämä vuoden 2012 numerot olivat vielä englanninkielisiä.