Kävimme eilen pitkästä aikaa leffassa; viimeksi on nähty Viikossa aikuiseksi ja Luokkakokous, mutta nekin ovat jo menneen talven lumia. Leffaksi valikoitui Elämältä kaiken sain, josta olin nähnyt trailerin joka vaikutti hauskalta. Niinpä suuntasimme Burger Kingin kautta Plevnaan, tiistaisin kun saa Veikkauskortilla kaksi lippua yhden hinnalla tiettyihin kotimaisiin elokuviin. Muuten elokuvien hinnat alkavatkin olla jo melkoisen korkeat!
Kun Tiina (Armi Toivanen) lähtee juhlistamaan isänsä Urhon (Vesa-Matti Loiri) syntymäpäivää uuden miesystävänsä Tomin (Peter Franzen) ja tämän teinitytön Emilian (Lenita Susi) kanssa, hänelle valkenee miten huonossa kunnossa isä nykyään on. Kun isä ei suostu palveluasumiseen, päättävät Tiina ja Tomi muuttaa ensimmäistä kertaa saman katon alle Urhon taloon, vastahakoinen Emilia mukanaan. Vanha talo vaatii remonttia johon Tommin taidot eivät aivan riitä. Tällöin kuvaan astuu remonttireiska Kake (Jani Volanen) joka osoittautuu olevan jotain muuta mitä väittää ja haluavan Tiinalta muutakin kuin palkkapussin.
Se mistä minä tykkäsin eniten oli se aivan ihana talo, sen upea parveke ja romanttiset ruutuovet ja -ikkunat! Ottaisin sen omakseni kupruilevine pinkopahveineen kaikkineen. Tykkäsin myös luontevasta replikoinnista ja siitä ettei goottiteini ollutkaan sellainen "te pilaatte mun elämäni ja olen naama norsunsillä kunnes 5 minuuttia ennen elokuvan loppua hoksaan että kaikki onkin ihan jees" koska se on nähty jo niin moneen kertaan. Varsinkin Loirin suusta kuultiin muutama naseva totuus, mutta trailerin perusteella olin luullut elokuvaa komediallisemmaksi. Armi oli taas ihan Armi, tuntuu ettei hän oikeastaan edes näyttele ja on silti viime vuosina tullut yhdeksi lempinäyttelijöistäni kotimaisissa elokuvissa. Siippa piti erityisesti Volasen roolisuorituksesta ja siitä miten Urhon ja Emilian keskinäinen suhde rakentui.
Sitten ne negat. Se koko lopputohina. Tapahtumien ketju piti saada kovalla kiireellä finaaliin, ihan liikaa tavaraa oli ympätty pieneen tilaan. Siippaa ei Franzen vakuuttanut ollenkaan, puhe oli väkinäistä eikä lainkaan luontevaa, ei kukaan puhu sillä lailla, oliko ylinäyteltyä? Kässäriäkin olisi hänen mielestään voinut muutamista kohdista hioa, yllätyksellisyys jäi pitkälti puuttumaan.
Leffasta ja leffassakäynnistä jäi kuitenkin hyvä mieli :-)
