Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

 

Camilla Läckberg: Pahanilmanlintu

Fjällbacka #4

Äänikirja: Otava, 2021 (painettu kirja 2006)

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 15h 20min

Hanna Kruse aloitti työt Tanumsheden poliisiasemalla. Heti ensimmäisenä päivänään hän sai Patrikin kanssa tutkittavakseen tapauksen, jossa auto oli syöksynyt alas jyrkänteeltä ja törmännyt puuhun. Kuljettaja, nainen joka oli ilmeisesti ollut vahvassa humalassa, oli kuollut iskettyään päänsä rattiin. Merkillistä kyllä, naisen avopuoliso kertoi, ettei ollut nähnyt hänen käyttävän ollenkaan alkoholia koko sen neljän vuoden aikana, kun he olivat tunteneet. 

"Teipinjälkiä suupielessä? Kieltämättä, se on hyvin tärkeä tieto. Mutta etkö pysty sanomaan mitään muuta?" Hän huokaisi saatuaan kieltävän vastauksen ja hieroi turhautuneena kulmakarvojaan vapaan kätensä peukalolla ja etusormella. 

"Selvä, ei auta kuin tyytyä siihen." Patrik ei olisi halunnut lopettaa puhelua. Hän oli toivonut paljon enemmän. Hän otti esiin onnettomuuspaikalta otetut valokuvat ja alkoi tutkia niitä etsien jotain, ihan mitä tahansa, mikä voisi kesyttää hänen uppiniskaisen muistinsa. Kaikkein ärsyttävintä oli, ettei hän ollut sataprosenttisen varma, oliko mitään muistettavaa edes olemassa. Ehkä hän vain kuvitteli. Ehkä kysymyksessä oli jokin outo deja-vu -ilmiö, joka liittyi tv-ohjelmaan tai elokuvaan tai johonkin mistä hän oli vain kuullut puhuttavan, ja se käski nyt hänen aivojaan etsimään sellaista mitä ei ollut olemassakaan. Mutta juuri kun hän oli aikeissa paiskata paperit pitkin lattiaa, hänen aivoissaan välähti. Hän kumartui katsomaan tarkemmin kädessään olevaa kuvaa, ja pieni voitonriemun kipinä syttyi hänen sisällään. Kenties hän ei ollutkaan ihan hakoteillä. Kenties muistin pimeissä perukoissa oli koko ajan piileskellyt jotakin konkreettista. 

Hän loikkasi ovelle yhdellä harppauksella. Oli aika lähteä tonkimaan arkistoja.

Erica ja Patrik valmistelivat helluntaihäitä. Anna tarhaikäisine lapsineen asui heillä, joten yhdessä Erican ja Patrikin kahdeksankuisen Majan kanssa heillä asui kolme pientä lasta ja kolme aikuista. Anna alkoi onneksi löytää tarmonsa ja päästä elämän syrjään kiinni vietettyään ensimmäiset ex-miehensä kuoleman jälkeiset kuukaudet kuin horroksessa. Annaa tosiaan tarvittiin, sillä hääjärjestelyt olivat aivan vaiheessa.

"Entä morsiuspuku? Ajattelitko mennä naimisiin verkkareissa? Ja käyttääkö Patrik häissä ylioppilaspukua? Sitä täytyy siinä tapauksessa varmaan leventää vähän, ja takin napit pitää kiinnittää kuminauhoilla." Anna nauroi sydämellisesti.

"Hah hah, tosi hauskaa", sanoi Erica voimasta kuitenkaan pidättää hymyään, kun hän katsoi siskoaan. Anna oli kuin uusi ihminen. Hän puhui, hän nauroi, hän söi hyvällä ruokahalulla, ja kyllä, hän jaksoi kiusata isosiskoaan. "Nuo asiat ovat kyllä tiedossa, mutta missä välissä ehdin hoitaa kaiken?"

Tanumshede oli nousemassa valtakunnan tietoisuuteen, sillä siellä alettiin kuvata tv-realitya ja siltä odotettiin runsaasti hyvää PRää. Kaikki asukkaat eivät tosin olleet sitä mieltä, että nuorten juomisen ja seksin kuvaaminen oli hyvää julkisuutta. 

"Mä kyllä uskon että meillä on täällä tosi kivaa", Barbie sanoi pomppien omalla sängyllään.

"Sanoinko mä muka, ettei tästä tule kivaa?" Uffe sanoi ja nauroi perään. "Mä sanoin vaan, että helvetti mikä rupukylä. Mutta me tuodaan tänne vähän vauhtia, vai mitä? Tsiigatkaa mitkä varastot." Hän nousi istumaan ja osoitti notkuvia baarihyllyjä. "Mitä sanotte? Pannaanko bileet pystyyn?"

"Joo!" Jonnaa lukuunottamatta kaikki hurrasivat. Kukaan ei edes vilkaissut ympärillä surisevia kameroita. He olivat niin rutinoituneita, etteivät sortuneet moisiin aloittelijoiden virheisiin. 

Kuolemantapauksia ilmaantui lisää. Yksi tv-realityn nuoristakin menehtyi. Kun Patrik oivalsi tietyn kaavan murhiin, niitä löytyi lisää muualta Ruotsista. Kaikkia yhdisti runsas alkoholi veressä ja jokaisen viereltä oli löytynyt sivu tietystä lasten kuvakirjasta. Koko poliisiaseman väki teki töitä lähes yötä päivää ja vielä häitäkin pitäisi valmistella. Pystyvätkö he selvittämään näin laajan murhien ketjun, vai pitääkö heidän nostaa kätensä pystyyn ja luovuttaa tutkinta keskusrikospoliisille?

Poliisipäällikkö Bertil Mellberg, joka ei ollut erityisen arvostettu alaistensa silmissä, oli elellyt poikamiehenä pitkään, mutta tultuaan vedetyksi puoliväkisin mukaan latotansseihin, kohtasi hän siellä Rosemarien, joka vei häneltä kerrasta jalat alta. Uskomatonta kyllä, myös nainen ihastui häneen ja he alkoivat viettää paljon aikaa yhdessä. Pian he suunnittelivat jo tulevaisuutta, yhteisiä juhlapyhiä, matkoja, jopa loma-asunnon ostoa Espanjasta. Nainen oli lähestulkoon liian täydellinen ollakseen totta, mutta siinä hän oli, ilmestyen Mellbergin ovelle aina juuri kuten sovittu, eikä Mellberg voinut uskoa tuuriaan, löytää vielä tällainen rakkaus vanhemmalla iällä. 

Minulla olikin ollut jo ikävä takaisin Fjällbackaan, sillä kuuntelin edellisen osan aivan alkuvuodesta. Yksityiselämät kiepsahtivat taas mukavasti eteenpäin, pääpari saatiin naimisiin, mutta muilla olikin enemmän draamaa. Seuraavaa osaa ajatellen heitettiin täky, kun aivan lopussa Erica löysi äidiltään jääneistä tavaroista pienen paidan johon oli kiedottu risti. Luulenpa että sitä aletaan tutkia tarkemmin.

 

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Fjällbacka #2

Otava, 2021 (lukukirjana 2007)

Alkuteos: Predikanten, 2004

Suomennos: Outi Menna

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 14 h 55 min

Kuusivuotias poika löysi ritaria leikkiessään nuoren naisen alastoman ruumiin. Poliisi löysi ruumiin alta vielä kaksi lisää, huomattavasti aiemmin kuolleita ja haudattuja. Patrik muisti Fjällbackassa 70-luvun lopulla parin viikon välein kadonneet parikymppiset tytöt. Jutussa oli ollut yksi epäilty, Johannes Hult, jonka autossa toinen tytöistä oli nähty juuri ennen katoamistaan. Vinkin oli antanut vieläpä tämän oma veli Gabriel, mutta mitään muita todisteita ei löytynyt, joten sana sanaa vastaan Johannes oli vapautettu. Miestä ei voinut kuulustella uudestaan, sillä vain pari kuukautta tapahtuneen jälkeen hän oli hirttäytynyt.

Johannes Hultin pojat Johan ja Robert tekivät murtokeikkoja. Heidän äitinsä Solveig oli joskus ollut seudun kaunein neitonen ja vaikka oli lähtöisin köyhistä oloista, oli päätynyt naimisiin Johannes Hultin kanssa, jonka isä oli kuuluisa maallikkosaarnaaja ja varakas tilanomistaja Efraim Hult. Johannes oli ollut komea ja rikas, Solveig kaunotar. Nykyään Solveig oli muisto entisestään, paitsi yli 20 vuotta vanhempi, myös sairaalloisen ylipainoinen. 

Erica ja Patrik olivat ehtineet seurustella vain puolisen vuotta, kun Erica oli huomannut olevansa raskaana. Nyt hän oli kahdeksannella kuulla ja oli vasta nyt alkanut miettiä, miten heidän tuore suhteensa kestäisi läpi mullistavien muutosten vauva-arjen. Tukholmassa asuva Anna-sisko oli eronnut väkivaltaisesta miehestään ja suostunut vetämään vanhemmilta perityn Fjällbackan talon pois myynnistä, joten tilaa heillä olisi vaikka isommallekin perheelle.

Ensinnäkin, olin unohtanut julkaista jutun tästä kakkososasta ennen kuin postasin kolmannesta, mutta kyllä minä nämä ihan oikeassa järjestyksessä kuuntelin!

Mitään silmiinpistävästi erilaista en oikeastaan huomannut siitä, että kirja on lähes 20 vuotta vanha. No joo, ihmiset soittelivat lankapuhelimilla, mutta kirjan tyylistä esimerkiksi. Olisin voinut hyvin ajatella että tämä on uutuus. Juonta oli taas kieputeltu nautinnollisesti ja kaikki henkilöt liitettiin ennen pitkää yhteen.

En pidä yhtään tuosta uusimmasta kirjan kannesta. Löysin paljon paremmin kirjaan sopivan netistä ja lainaan senkin tähän.

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Gummerus, 2019 

(lukukirja 2007, Schildt)

Alkuteos: Stenhuggaren, 2005

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 17 h 54 min

Vanha kalastaja järkyttyi, kun tajusi, että hänen hummerimertaansa oli takertunut ruumis. Kun hän näki, että ruumis oli pienen tyttölapsen, hän kurkotti yli laidan ja oksensi.

Patrikin ja Erican vauva oli saanut nimekseen Maja. Erica oli löytänyt vaunulenkeillä käydessään uuden ystävän, isoksi tueksi osoittautuneen Charlotten, jolla oli 8-kuinen Albin-poika. Charlotte tuntui enemmän siskolta kuin Anna oli koskaan tuntunut. 

Erica oli luullut, että onnellisuushormonit ja äidinrakkauden vaaleanpunaiset hattarat täyttäisivät hänet ensi silmäyksestä. Paskapuhetta, propagandaa. Välillä häntä rehellisesti sanottuna kadutti. 

Palattuaan synnytyssairaalasta kotiin hän näytti edelleen siltä kuin olisi ollut raskaana, eivätkä kilot olleet karisseet sellaista vauhtia kuin hän olisi toivonut. Ainoa lohtu oli se, että Patrik oli myös lihonut Erican raskausaikana ja söi kuin hevonen, joten hänelläkin oli pari ylimääräistä kiloa vyötärönsä ympärillä. Kivut olivat luojan kiitos kadonneet lähes kokonaan, mutta hän tunsi olonsa jatkuvasti hikiseksi ja turvonneeksi ja kaikin puolin surkeaksi. Sääret eivät olleet nähneet partahöylää moneen

kuukauteen ja hänen olisi ehdottomasti pitänyt käydä kampaajalla leikkauttamassa tukkansa ja ottamassa ehkä muutama raitakin piristääkseen normaalisti vaaleiden ja olkapäihin asti ulottuvien hiustensa maantien harmaaksi tummunutta sävyä.

Charlotte, hänen miehensä Niklas ja heidän kaksi lastaan, olivat jo puoli vuotta asuneet Charlotten äidin ja tämän nykyisen miehen luona. Hyvähän Niklaksen oli kun pääsi pois talosta, töihin Fjällbackan terveyskeskukseen, mutta Charlotte oli jumissa lasten kanssa ja tilanne äidin kanssa alkoi käydä sietämättömäksi. Välit Niklaksen kanssa eivät olleet sen paremmat, Albin oli ollut heidän viimeinen yrityksensä pelastaa tuhoon tuomittu avioliitto.

Eräänä päivänä Albinin isosiskon Saran oli pitänyt mennä leikkimään ystävänsä Fridan luona, muttei ollut koskaan ilmestynyt paikalle. Sara oli tuo lapsi joka löytyi hummerimerrasta, mutta kun hänen elimistöstään löytyi makeaa vettä kävi ilmi, että hänet oli kyllä hukutettu, mutta kylpyammeeseen. 

Kaj ja Monica Viberg olivat rakentaneet talon Fjällbackaan jossa olivat viettäneet kesiään. Riidat Lilianin kanssa olivat alkaneet heti, tontin rajoista, kun Lilian oli kerännyt nimilistoja ja tehnyt valituksia estääkseen rakentamisen. Vuosien mittaan he olivat tehneet toisistaan lukuisia ilmoituksia poliisille. Kun Lilianin pojantytär löytyy murhattuna, hän epäilee heti ensimmäiseksi Vibergejä. 

Toinen aikataso vie 1920-luvun alkuun. Koska Agneksen äiti oli kuollut synnytykseen, Agnes sai vielä neitoiässäkin isältään kaiken mitä halusi. Anders Andersson taas oli taitava kivenhakkaaja, graniitti oli kauneinta mitä hän tiesi. Hän oli vähän alle kolmenkymmenen, naimaton, poliittisesti aktiivinen. Hänelle tarjottiin isoa työurakkaa, louhia kallisarvoinen patsaskivi. Siinä työssä hänet kohtasi Agnes, joka näki nuoressa työmiehessä komeat raamit ja kaipasi hetken seikkailua. Heidän suhteestaan seurasi kuitenkin raskaus ja sen tultua ilmi Agneksen isä oli taipumaton. Langennut tytär sai mitä tilasi ja Agneksen rukoilusta huolimatta isä huolehti, että lemmikkityttärestä tuli työmiehen vaimo.

Tuntuu ihan uskomattomalta, että lähes 20 vuotta sitten kirjoitettu dekkari on aivan kuin uusi ja istuu täysin nykyhetkeen. 

Nautin niin paljon siitä miten tarinaa kudottiin eteenpäin ja menneisyyden aikajana tuotiin nykyhetkeen ja langan päät solmittiin yhteen. Olen nähnyt kommentteja joissa on kritisoitu siitä, että syyllisen tiesi heti ja kaikki oli niin ennalta-arvattavaa. Ehkä olen sitten poikkeuksellisen hahmottamiskyvytön, sillä näin laajassa henkilökaartissa jossa kaikilla on enemmän tai vähemmän salaisuuksia, kuka tahansa (noh, poliisit ja Erica poislukien) voisi olla murhaajakandidaatti. Saran vanhemmat, kaikki isovanhemmat, naapurit ja heidän poikansa ja vaikka miten moni muu. Ehdokkaita ja motiiveja putkahteli tarinan edetessä aina lisää ja se on mielestäni hyvin kirjoitetulle dekkarille ominaista, että lukijan päätä saadaan aina uudestaan sekaisin. 

Minun ainoa kritiikkini kirjasta on se, että se on niin pitkä. 18 tuntia, ehkä 16 kun kuuntelin sitä nopeutettuna, mutta silti kaipasin välillä jo jotain ihan muuta ja kuuntelinkin jo yhden säeromaanin tämän ollessa kesken. Englanniksihan minulla on aina toinen vaihtoehto kuuntelussa. 

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Otava, 2021 (lukukirjana 2003)

Alkuteos: Isprincessen

Suomennos: Outi Menna

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 15 h 30 min

Ejlet oli raatanut perheensä eteen kalastajana ja nyt jo vanhoina heidän täytyi tulla toimeen laihoilla eläkkeillään. Hän laskeskeli, että hänellä oli jäljellä ehkä kymmenkunta tervettä vuotta, mutta kotona päsmäröivän eukon kanssa hän ei niitä viettäisi. Ei, hän oli keksinyt tienestin ja säästi tuhatlappusiaan lähteäkseen Espanjan lämpöön. Vuosi sitten hän oli tutustunut nuoreen naiseen ja Alexandra oli kysynyt voisiko hän pistäytyä tämän talossa aina perjantaisin, lämmittämään talon kun tämä tulisi viikonlopun viettoon ja muutenkin pitää silmänsä auki varkaiden varalta. Miksi ovi oli nyt raollaan, oliko Alexandra tullut normaalia aiemmin?

Seuraavassa hetkessä hän juoksi ulko-ovea kohti niin nopeasti kuin ikävuodet suinkin antoivat myöten. Viime hetkellä hän muisti, että portaat olivat liukkaat ja tarrasu kiinni kaiteesta välttyen nipin napin syöksymästä pää edellä portaat alas. Hän kahlasi lumista pihatietä pitkin ja kirosi, kun portti harasi taas vastaan. Jalkakäytävälle päästyään hän seisahti neuvottomana paikalleen. 

Hän erotti hieman alempana mäessä rivakkaa tahtia kävellen lähestyvän hahmon, jonka hän tunnisti pian Toren tyttäreksi Ericaksi. Hän huusi Ericaa pysähtymään. 

Erica Falck oli päässyt hädin tuskin uuden kirjan alkuun, kun kustantamo painoi jo päälle. Tulevan kirjan oli tarkoitus kertoa Selma Lagerlöfistä, viides ja paras tähän mennessä hänen ruotsalaisista naiskirjailijoista kertovista elämäkerroistaan. Kirjoittaminen kuitenkin takkusi, osittain siksi että hänen vanhempiensa kuolemasta oli kulunut vain kuukausi. Hän oli antanut Tukholman kotinsa vuokralle ja tullut kirjoittamaan vanhempiensa taloon Fjällbackassa, hiljaiseen ja rauhalliseen paikkaan jossa neljä vuodenaikaa loivat ailati vaihtuvia taideteoksia. Kesäisin turisteja tosin oli liikaa hänen makuunsa, entisen kalastajakylän saatua pittoreskin maineen. 

Kylpyhuoneen hyinen valkoisuus vain korosti veren määrää, mutta siitä huolimatta Erica tunnisti sinisen, kohmeisen ruumiin välittömästi. Tämä oli hänen lapsuuden aikainen ystävänsä, Alexandra Wijkner. Naisen auki viilletyt ranteet ja partakoneenterä ammeen reunalla kertoivat mitä siellä oli tapahtunut, mutta Erican oli vaikea hyväksyä itsemurhaa todeksi. Alexilla oli naimisissa komean, menestyvän miehen kanssa ja hänellä oli oma taidegalleria Göteborgissa. Oliko hänen elämänsä ollut kaikesta huolimatta niin lohdutonta, että hän oli päättänyt sen tuolla tavalla?

Harjaantumaton silmä ei olisi kyennyt näkemään kankaalla muuta kuin punaista, keltaista ja oranssia maalia isoina, epämääräisinä laikkuina. Taiteilijan mielestä taulu esitti nöyryytystä ja alistumista intohimon värein kuvattuna. Hän maalasi aina samoilla väreillä. Menneisyys huusi hänelle kankaalta ilkkuvasti ja hän jatkoi maalaamistaan aina suuremman kiihtymyksen vallassa. 

Värit huusivat Anders Nilssonille muistuttaen, että hän oli omistanut hyvän osan elämästään unohtamiselle. Miksi nainen ei voinut antaa asioiden vain olla? Hän huusi takaisin ja paiskasi oluttölkkinsä päin taulua. Ennen sammumistaan hän katseli hetken tyytyväisenä, miten olut valuessaan sekoitti väreistä uusia sävyjä.

Vera Nilsson tuli täyttämään poikansa jääkaappia. Siitä, kun hän oli jaksanut uskoa että tämä saisi vielä otteen elämästään, oli jo vuosia. Kontatessaan lattialla Andersin oksennusta pesten hänestä tuntui kuin pesisi omaa syyllisyyden tunnettaan. Näiden 25 vuoden aikana ei ollut kulunut päivääkään niin ettei hän olisi miettinyt, miten eri tavalla asiat voisivat olla nyt, jos hän olisi tehnyt toisenlaisen ratkaisun.   

Komisario Bertil Mellberg oli lähetetty pienen poliisiaseman pomoksi, huhujen mukaan hän oli tyrinyt pahasti Göteborgissa ja hänen esimiehensä olivat saaneet tarpeekseen. Mellberg kuvitteli myös olevansa Jumalan lahja naisille ja sen taas oikeuttavan nipistelyihin ja limaisiin, seksistisiin heittoihin. 

Kun oikeuslääkäri ilmoitti ettei Alexandra Wijkner ollut millään voinut riistää omaa henkeään, Mellberg kutsui naisen omaiset koolle ja nämä pyysivät Erican mukaan. Mellberg oli kutsunut avukseen konstaapeli Patrik Hedströmin, jonka Erica tunsi ennestään. Heidän äitinsä olivat olleet parhaat ystävät ja he olivat lapsina leikkineet yhdessä. 

Erican sisko Anna oli naimisissa lontoolaisen pörssimeklari Lucasin kanssa. Heidän äitinsä Elsi oli ollut kova ja leppymätön, hartaan uskonnollinen nainen jota palkinto odottaisi vasta taivaassa. Erica ei ymmärtänyt mitä heidän lempeä isänsä oli tässä nähnyt. Kun Anna oli syntynyt Erican ollessa viiden, Erica oli päättänyt pitää pikkusiskosta huolta niin ettei tämän koskaan tarvitsisi kärsiä heidän äitinsä kylmyydestä ja piittaamattomuudesta. Annasta kasvoi villi, huoleton ja itsekeskeinen murrosikäinen. Lucakselle Anna oli ollut helppo saalis ja tämän turhamaisuutta hyväksi käyttäen mies oli nujertanut hänen itsetuntonsa ja elämänilonsa. Nyt Anna istui kuin vankina heidän hienostokodissaan, eikä hänellä ollut voimia myöntää tehneensä kalliin virheen. Erica toivoi, että jonain päivänä Anna pyytäisi hänen apuaan. Ei sillä, että 35-vuotias Erica olisi ollut onnekkaampi ihmissuhteissaan, niitä hänellä oli takanaan rikkinäinen ketju. Vaikka hän kaipasi kestävää suhdetta ja omaa perhettä, paniikki sai hänet pakkaamaan tavaransa ja lähtemään.

Nyt Anna kertoi haluavansa myydä heidän vanhempiensa kotitalon Fjällbackassa, selvästikin miehensä aloitteesta, mutta Erica ei ollut siihen valmis.

Minulla on kuuntelematta monia tunnettuja ja suosittuja dekkarisarjoja ja vaihtoehtoja katsellessani Fjällbacka vei voiton. Jääprinsessa on ilmestynyt suomeksi jo kauan ennen äänikirjasovelluksia, mutta on tänä vuonna ilmestynyt myös äänikirjana, mikä on hienoa. Ensimmäisen osan myötä se menee myös jatkoon sillä tämä oli hyvinkin minun tyyppiseni, paljon ihmissuhteita ja vähän raakuutta sisältävä dekkari ja siinähän meneekin tovi, että olen kaikki ilmestyneet osat kuunnellut. Lukija vaihtuu jossain kohtaa, mikä on tietysti harmi.