Kirjablogeissa vietetään Vanhan kirjan päivää 9.4.2014.
Kirjallisuus, klassikoita lukuun ottamatta, nähdään monesti tuotteina joissa on näkymätön "parasta ennen"-päiväys. Uutuudet keräävät lukijoita ja alennusmyyntikoreistakin poimitaan vielä luettavaa, mutta kirjojen niistäkin poistuttua ne haipuvat unholaan. Vanhan kirjan päivänä haluamme muistuttaa, että vuonna 2014 voi edelleen lukea edellisen vuosikymmenen, jopa edellisen / edellisten vuosisatojen kirjallisuutta.
Terttu Autere: Kinkkauskivet
Karisto 2009, 207 sivua
Kinkkauskivet oli ilmestyessään 5 vuotta sitten toinen Terttu Autereen kirjoittama romaani. Tämän jälkeen hän on kirjoittanut kaksi jatko-osaa ensimmäiseen romaaniinsa Kirjepostia, ja tänä keväänä ilmestyy jo neljäs osa. Kinkkauskivet on itsenäinen romaani, erilainen Autereen tuotannossa. Kinkkauskivissä kertoja on lapsi joka kirjan myötä kasvaa nuoreksi neidoksi 50-luvun Suomessa.
Ennen kuin Tellervo syntyy, perhe lähtee evakkoon Viipurista. Tie vie mutkan kautta Lahteen, josta tulee perheen uusi kotipaikka. Ensin piipahdus kerrostalossa, joka on melko erilainen kuin kerrostalot nykyään, lämmityksen hoitaa halkoja ahnaasti nielevä keskuslämmitysuuni ja kotona ruoka laitetaan puuhellalla, pihalla on puuliiteri ja kasvimaa. Vesi tulee sentään hanasta ja jokaisella asunnolla on oma vesiklosetti. Perheen isä on rautatieläisiä ja pian perhe muuttaa taloon aseman viereen. Pihassa on kasvimaa, kurpitsapenkki ja marjapensaita, ulkohuussi ja pihakaivo. Tellervon isä jakaa vaunuja asemalla ja Tellervon parhaan ystävän Tuikan isä vaihtaa vaihteita. Tellervolla on sekä isosisko että pikkusisko ja muutenkin perheet asuvat isossa yhteisössä, he kuuluvat rautatieläisiin. Lauantaisin on miehillä ja naisilla omat saunavuoronsa joissa kaikki käyvät, nuoret ja vanhat. Kovin vanhoja ihmisiä aseman alueen taloissa ei tosin asu, eläkkeelle jäätyään perheet muuttavat pois.
Ruumis pestään kerran viikossa. Lauantaina saunassa. Naistenvuoro alkaa kello kaksi iltapäivällä.
Ensimmäisinä tulevat Kuuranteen täti ja Juustilan täti. Melkein samaan aikaan tulevat ne nuoret naiset, joilla on kiire illan rientoihin, tanssimaan Osakkeelle tai Teivaalan lavalle jos on kesä. Iho on saatava kuivaksi, hiukset kiharretuiksi, nylonit jalkoihin ja sukansaumat suoriksi.
Sitten tulevat äidit, vauvat ja pikkulapset. Pestyt vauvat kääritään pyyhkeisiin ja viltteihin. Talvella ulko-ovesta työntyy paksua pakkashöyryä, kun kääröt kuin halot ojennetaan ulkona odottaville isille.
Me tulemme milloin mitenkin, miten äiti lauantaikiireiltään ehtii, tai sitten tulemme omin nokkinemme, pyyhe kainalossa, puhtaat alusvaatteet pyyhkeen sisällä, vadissa harja ja saippua. Ja uusi ihme, shampoo. Regattaa, ruskeassa lasipullossa, jonka kyljessä on kuva villisti aalloilla kiitävästä purjeveneestä. Hyvästi saippuainen takkutukka, tervetuloa kiiltävät, tuoksuvat hiukset.
Elämä on sodan jälkeen niukkaa, muttei kuitenkaan niin ankeaa etteikö tytöissä viriäisi toivo hyvästä tulevaisuudesta. Tellervon vanhemmat harrastavat laulamista, ottavat tunteja ja laulavat kuorossa. Tellervo olisi halunnut balettiin mutta eikö sitten uskaltanut sanoa vanhemmilleen, vai miksi on päätynyt lausuntatunneille. Tellervoa pelottaa nousta yksin lavalle koulun juhlissa punoittaen ja jännittäen. Tellervo ystävineen ja siskoineen kokee paljon uutta. Tytöt saavat koulussa maistaa appelsiineja, he keräävät filmitähtien kuvia ja säästävät rahaa päästäkseen elokuviin. Koska isä järjestelee myös sirkuslaisten junat, saavat tytöt vapaaliput sirkukseen. Isän saamien junavapaalippujen myötä tytöt pääsevät myös sukuloimaan ympäri Suomea. Porkkalan läpi meneminen pelottaa, junassa on hämärää kun ikkunaluukut peitetään ohituksen ajaksi ja junanvaunuissa kulkee neuvostoliittolaisia sotilaita. Koulua varten prässätään kasveja ja paperinukeille piirretään vaatteita. Kirjastossa käynti on ikimuistoista, Tellervo haaveilee täyttävänsä viisitoista, silloin hänkin pääsee lainaamaan aikuisten osastolta. Kun isosisko pääsee aikuisten osastolle, tytöt lukevat yhdessä Kamelianaisen, salaa äidiltä.
Pidin kovasti kirjan tunnelmasta, se piirtyi sivuille huolettoman nuoren tytön ikuisena suvena jolloin aina paistoi aurinko. Kirjan kansi, vanhan ajan paperinukkevaatetuksineen tuo muistoja mieleen, lehdissä oli vielä paperinukkeja kun olin ihan pieni; muistan että minulla oli Baccaran laulajat paperinukkeina. Kirjan tytöt ovat niin onnellisia että lukija tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Onnellinen lapsuus on mitä hienoin pohja elämälle. Aloin miettiä omaani, muistella asioita ja tapahtumia.
Maailma keksii koko ajan uutta ja ihmeellistä. Nylonsukkia, muovisia papiljotteja. Valcremeä finneihin, Suavea hiuksiin ja niin kuin yhdeksän filmitähteä kymmenestä mekin käytämme Lux-saippuaa. Äidin huulipunaa voi salaa kokeilla ja veikistellä peilin edessä. Katsoa itseään edestä ja takaa. Kuvitella olevansa Armi Kuusela, Universumin kaunein.
On ihanaa olla tyttö.
Löysin Kinkkauskivistä yhden blogiarvion. Mari A on lukenut kirjan kesällä 2011.
Kamelianaista en ole itse vieläkään lukenut.
