Sotavuosia isovihasta lähtien

Paketoidaan tällä kertaa pelkkiä sotakirjoja? Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotirintamalla, joskin ensimmäisessä kirjassa suoraan tuhon ytimessä. Ajallisesti liikutaan 1700-luvun alusta toiseen maailmansotaan. En halua edes ajatella miten monet sodat siihen väliin maailmalla mahtuukaan, mutta oma mieli haluaa tietää lisää etenkin niistä, jotka omaa pohjoista nurkkaamme koskettivat.

***

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 51 min

1714

Oulaisten pappilan nuorin tytär Christina on toivottoman rakastunut kartanon poikaan Fredrik Löwenmarkiin. Tunne on molemminpuolinen, ja häitä suunnitellaan. Suuri tapahtuma kutistuu pikaiseen vihkimiseen pappilan salissa, kun jo kuolleeksi luultu sukulaismies, Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast ryntää varoittamaan venäläiskasakoista. Ne ovat jo lähellä, ja ne haluavat vain tappaa. Nuoret vihitään pikaisesti ja Eero-renki lähtee saattamaan Tinaa ja Fredrikiä kohti rannikkoa, tavoitteena päästä Raahesta laivalla Ruotsin puolelle. Samalla Matthias jatkaa matkaa hevosellaan varoittamaan Tinan Oulussa asuvien sisarusten perheitä. Pastori ja hänen vaimonsa päättävät jäädä seurakunnan tueksi ja ottamaan vastaan kohtalonsa.

Kun tilanteen karmeus valkenee Eerolle, hän ei voi jättää nuoria yksin. Päästään Hailuotoon saakka, mutta sinne jäädään jumiin ja kohdataan karmivin yksittäinen isonvihan murhateko, joka tunnetaan nimellä Hailuodon murhaperjantai. 

Yli 800 pakolaista ja saaren asukasta saa surmansa kahdensadan venäläissotilaan toimesta.

Huonojalkaiset vanhukset eivät edes yrittäneet pakoon, vaan he ristivät kätensä, painoivat niskansa alas ja ottivat kirveeniskun vastaan nöyrinä. Lapset käpertyivät vanhempiensa selän taakse ymmärtämättä, että näistä ei ollut nyt suojelemaan heitä. Miekat ja kirveet viuhuivat ilmassa, syysyö oli sakeana puhkottujen vatsojen löyhkää ja tuskanhuutoja. Kuului kova kolahdus ja kostea massahdus, kun kirves osui ihmistä pääkalloon ja halkaisi sen kuin kuivan koivuklapin. Se oli ääni, jota tuskin koskaan unohtaisin, eläisin kuinka pitkään tahansa.

Isovihan tapahtumat ovat itselleni niin vierasta aikaa, että heti kun äänikirjapalvelu ehdotti kuunneltavaksi Päivi Alasalmen romaania kyseiseltä aikakaudelta, laitoin sen luureihini. Hienoa että tällaisiin harvemmin käsiteltyihin ajanjaksoihin tartutaan ja annetaan lukijalle mahdollisuus romaanin keinoin saada tutkailla historian tuntemattomampaakin osaa. Veikkaan ettei tätäkään postausta lue moni, joka tuntisi isovihan yhtä hyvin tai paremmin kuin toisen maailmansodan. 

Kirja oli toki paikoitellen melko raju, mitä muuta se voisikaan olla kun aiheena on laajamittainen murhateko. Mutta se on myös jännittävä, koukuttava ja sitä oli pakko kuunnella lisää, lisää, lisää. En hätkähtäisi Hailuodon osuuttakaan näin jälkikäteen sanottuna, ellet ole kovin herkkä. Lukija on parhaimmistoa.

Olen ollut varovaisesti kiinnostunut Alasalmen saamelaistrilogiasta jonka aloittaa Joenjoen laulu. Syyskuussa häneltä ilmestyy Enkelinkihara, joka aloittaa sortovuosiin Tampereelle sijoittuvan jännitystrilogian, joka alkoi heti kiinnostaa!

***

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

Bazar, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 51 min

Cordelia ei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota heidän perheensä palvelusväkeen, kunnes kohtasi sattumalta heillä muutaman kuukauden työskentelevän maisema-arkkitehdin Isaacin. 

Tuolloin elettiin kesää 1914, ja sodan odotus tuntui väreilynä ilmassa. Osa ihmisistä arveli ettei sota koskettaisi Brittein saaria, osa taas arveli, ettei saarivaltio pystyisi millään pysyttelemään erossa. Cordelia ja Isaac lähentyvät, mutta suunnitelmat tulevaisuudesta katkeavat siihen kun Isaac joutuu rintamalle.

Kirjassa on monta eri osaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Ensimmäinen on tuo nuorten rakastuminen, toinen keskittyy kirjeenvaihtoon. Alkuteoksen nimi The Hidden Letters kertoo sen, etteivät kaikki kirjeet löydä ajallaan perille. 

Kirjasta olisi vaikka miten paljon kerrottavaa, mutta taidanpa tällä kertaa sanoa, että lue itse loput. Cookin kirja on näistä neljästä viihteellisin, ei kuitenkaan tyhjää höttöä ja juonen kulun lisäksi siinä on oleellisena tunnelma, joka ei ole kesänkepeä vaan paikoitellen melko surullinen ja alakuloinenkin. 

***

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Osa #1 Petsamo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 22 min

Vaikka ystävät varoittelivat hätiköimästä, oli Valeria Vedoroff sanonut itsensä irti kalatehtaalta. Hän oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä pois Petsamosta, ja nyt, keväällä 1937, tuo haave vihdoin toteutuisi. Hänen sulhasensa oli lähtenyt jo edeltä etelään asioita järjestelemään. Kun sulhaselta ei sitten kuulunutkaan kirjettä, hän huolestui, etenkin kun oli huomannut olevansa pieniin päin. Samaan aikaan Valerian isä, ikonimaalari,  pidätetään vakoilusta epäiltynä. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Valeria on pienen Aleksei-pojan äiti. Pojan syntymästä hänelle oli ikään kuin valjennut, mikä oli elämän tarkoitus, vaikka elämä olikin välillä ollut kovaa näiden kahden vuoden aikana, ja leipä tiukassa.

Juuri silloin radiotoimittaja toivotti hyvää päivää ja kertoi, miten jo 3 000 vapaaehtoista oli kokoontunut Kannakselle linnoitustöihin. ”Ilma väreilee helteisenä ja kuumana, mutta se ei hidasta tärkeitä töitä. Maisemaan, joka vasta oli koskematonta korpea, nousee vieri viereen kivisiä esteitä, joita ei niin vain ajetakaan yli vieraan maan hyökkäysvaunuilla…” toimittaja runoili, mutta Valeria huokasi raskaasti. Aina vain lisää huolestuttavia uutisia. Sentään tänään uutisissa ei kertaakaan mainittu Saksan johtajaa Hitleriä. Huhtikuusta lähtien, kun Englanti oli julistanut yleisen asevelvollisuuden, Valeria oli alkanut tosissaan pelätä pahinta. Petsamolaisten mielestä sota ei leviäisi pohjoiseen, mutta Valeria ei ollut asiasta niinkään varma.

Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio lähetetään vanhoille kotiseuduilleen Petsamoon tutkimaan seudun kasvanutta rikollisuutta, mutta Teerikallio lähtee pohjoiseen vastahakoisesti. 

Ties monettako kertaa Antti Teerikallio kertasi kuulemaansa. Manner oli kertonut Petsamon väkiluvun moninkertaistuneen lyhyessä ajassa. Kuulemma vuosi sitten kukaan ei ollut tiennyt mitään Kolosjoesta, nyt poliisipäällikön mukaan korpeen nousevasta nikkelikaupungista haaveili niin helsinkiläinen tarjoilijatar kuin Kuusamon lentojätkäkin.

Vaikka keskustelusta oli kulunut jo monta päivää, Teerikallion oli yhä vaikea päättää, mitä ajatella. Oliko pohjoisen komennus johtajalta luottamuksen osoitus, vai pitikö Manner häntä keskinkertaisuutena, joka joutikin lähteä puolen vuoden komennukselle Jäämerelle?

Samoihin aikoihin taidemaalari Maija Vuonnajärvi muutti Petsamon kirkonkylään ja avasi sinne valokuvaamon. Maijan ja Valerian polut kohtaavat.

Tässä toinen kirja aiheesta joka oli minulle vieras. Ei sotavuodet sinänsä, mutta pohjoinen tapahtumapaikka. Iso kiitos kirjailijalle, että on rohjennut valita Petsamon kaikkien niiden Karjalan kannakselle sijoittuvien romaanien keskelle. Vainio on rovaniemeläinen kulttuurihistorian tutkija ja äidinkielen opettaja. 

WSOY on tänä vuonna julkaissut Petsamon enkelin lukukirjana. Olen kuunnellut jo toisenkin osan, Turjanmeren tytär. Päätösosa Ristitunturi ilmestyi keväällä. 

***

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Barrøy #2

Sitruuna kustannus, 2023

Lukija: Tuija Kosonen

Kesto: 7 h 33 min

35-vuotias Ingrid eli nyt yksin Barrøyn perheen saarella, kun mielisairas Barbro-tätikin oli joutunut sairaalaan. Loput olivat joko kuolleet tai muuttaneet pois. Hän pyrki varustautumaan talveen niin hyvin kuin taisi, kävi soutaen kaupassa, keräsi marjoja ja polttopuita. Hän löysi vaatteenriekaleita, mistä lie ajautuneet. Perässä tuli myös ruumiinkappaleita, sitten kaksi miestä, toinen kuollut, toinen heiveröisesti elossa. Hän käy ilmoittamassa kuolleesta, mutta omii toisen itselleen, hoivaa tämän terveeksi. Heidän välilleen syntyy lämmin, sanaton suhde, kun yhteinen kieli puuttuu. Eräänä yönä Ingridin nukkuessa mies katoaa.

Aloitin Jacobsenin trilogian pitkälti samasta syystä kuin Vainion Petsamo-kirjankin. Ajankohta on sama, tapahtumat pohjoisesta, maa vain eri - ja Norjaa saksalaiset tässä kohtaa miehittivät. Sarjassa on vielä kolmas osa, Rigelin silmät. 

Kesäluettavaa vol 3

Näitä nyt vain näyttää kertyvän, kesäisiä kirjoja. Huomaa että itselläni on ollut kova kaipuu ilmojen lämpenemiseen ja myös kesän herkkuihin!

Tällä kertaa tarjolla on pari dekkaria, maaseutufeelgoodia sekä urakiiturin kasvutarina. 

***

Karin Janson: Kuuma kesä Byvallassa

Storytel original, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 57 min

Hanna piti Byvallassa parturi-kampaamoa, joka kitkutteli jotenkuten pystyssä. Vieressä olivat pizzeria ja ruokakauppa, siinä kylän tärkeimmät palvelut. 

Hanna oli pitkälti kotona viihtyvää tyyppiä, ja häntä pidettiinkin vähän erakkona. Pienestä yllytyksestä hän kuitenkin lähti juhannustansseihin, joista saatille tarttui eräs oman kylän maanviljelijöistä, Micke.

Kun Micke heräsi seuraavana aamuna Hannan lakanoista, edellisyön tapahtumat palailivat hitaasti hänen mieleensä, kunnes rysähti ja kunnolla. Hänenhän pitäisi olla puolen tunnin kuluttua vastassa linja-autoa, jolla olivat saapumassa ne neljä naista, jotka hän oli pikatreffeillä valinnut luokseen farmiviikkoa viettämään. Hänen tyttärensä Emma ja Saga olivat ilmoittaneet hänet Rakkautta maaseudulla -ohjelmaan ja kuvausryhmä odotti häntä jo kuumeisesti.

Tämä oli todella hauskaa kesäkuunneltavaa, ja jos tykkäät Maajussille morsian -sarjasta, niin tässä on paljon samaa ideaa, tutkailtuna sieltä kulissien puolelta. Onkohan se meidänkin maajussisarja yhtä ohjailtua ja käsikirjoitettua kuin sarja tässä kirjassa, jos on niin voi niitä maajussiparkoja! Muitakin sivupolkuja juoneen avautui, sillä tapahtumiin mahtui mukaan myös tuotantotiimin väkeä, Hannan poikaystävän etsintä ja pieni rikoskuviokin. Meinaan kuunnella myös jatko-osan. 

***

Maria Burrow: Friimannin kirous 

#2 Rosholmin saari

Lind & Co, 2025

Lukija: Unto Nuora

Kesto: 9 h 44 min 

Rosholmin saarella, keskellä Perämerta Suomen ja Ruotsin puolivälissä, vietettiin aivan erityisiä avajaisia, sillä siellä vihittiin käyttöön poliisiasema ensimmäistä kertaa sen historiassa. Siellä työskentelisi vanhemman konstaapeli Mikko Laineen lisäksi hänen Turusta siirtynyt kollega ja hyvä ystävä Juha Juntunen, sekä heidän Oulusta tullut sihteerinsä Meea Vaarala. Edellisvuotinen kalamiehen tapaus oli kunnialla selvitetty, mutta sen myötä saarelaiset olivat toivoneet parempia palveluja, ja uuden poliisiaseman lisäksi myös terveyskeskus oli kokenut kasvojenkohotuksen. Nyt heidän kelpaisi, etenkin Mikon jolla oli nyt työ ja koti samalla saarella, kuin myös oma rakas. Juuri nyt Amy oli kuitenkin hetken aikaa Lapissa tarkkailemassa lintuja ja tekemässä väitöskirjaansa liittyvää tutkimusta. Niinpä Mikko lähti avajaisten jälkeen Amyn luokse pohjoiseen.

Samaan aikaan Rosholmin naapuriin, kauan sitten hylätylle Friimannin saarelle, rantautuu kolme naista viettämään pitkää viikonloppua telttaillen. Heitä kohtaa useampi ikävä tapahtuma heti alussa. Saara, jonka mies hoitaa heidän pientä lastaan kerrankin ihan yksin, pudottaa puhelimensa saaren keskellä olevasta tornista. Kertun puhelin päätyy satama-altaan pohjaan heti sen jälkeen kun he kirjaimellisesti törmäävät alastomaan, kuolleeseen mieheen. Kristan puhelimesta on akku lopussa. Varavirtalähteen pitäisi olla veneessä, mutta joku on päästänyt heidän veneensä irti, eikä sitä näy missään. Kaiken lisäksi naiset ovat tulossa kipeäksi ja sää on kääntymässä myrskyisäksi. Lukija tietää myös, että heidän löytämänsä ruumiin murhaaja majailee vain muutaman kilometrin päässä naisista.

Olipas sellainen ei pelottava mutta kutkuttavan kivasti jännittävä tämä Rosholm-sarjan kakkososa. Tykkään myös päähenkilöistä ja Burrown kirjoitustyylistä, joten tästä on hyvä jatkaa sarjaa eteenpäin. Dekkari just minun makuun!

***

Laura Arikka: Synkeä juhannus 

#1 Kuolema Farlaxissa

Otava, 2026

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 14 h 41 min

Lounais-Suomessa, jossakin Saaristomeren alueella, sijaitsee Farlaxin kunta, jolla on pitkä historia. Suomeksi paikka tunnetaan nimellä Vaarlahti, vaikkei sitä nimeä juuri kukaan käytä. Saaria kuntaan kuuluu tuhansia, ja pääsaarella asuu kymmenkuntatuhatta asukasta.

Rikoskomisario Toomas Lehdon isoisä oli tullut Virosta Suomeen jatkosodan aikana, ja jäänyt pysyvästi mentyään naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Monen mutkan kautta Toomas oli päätynyt tuolle samaiselle pienelle saarelle, jonne isoisä oli aikoinaan rantautunut. Hänen pahin pelkonsa olikin, että Farlaxin pieni poliisiasema lakkautettaisiin ja hän joutuisi mantereelle töihin. 

Lumi ja Oliver Andersson, parikymppiset sisarukset, löydettiin puistosta kuolleina, lähes alastomina ja toisiinsa kietoutuneina kuin viimeistä lämmönhiventä hakien. Sisaruksista oli aikoinaan tehty useampia lastensuojeluilmoituksia, mutta he olivat pysyneet äitinsä ja isoisänsä hoivissa. Heidän isänsä oli perustanut uuden perheen Thaimaahan, ja yhteydenpito oli ollut vähäistä. 

Farlaxin lääkäri, Alexander Axholm, pitää Oliverin kuolinsyytä selvänä, nuorukainen on kuollut päähän osuneesta iskusta. Lumissa sen sijaan ei näy vastaavia ulkoisen väkivallan merkkejä. 

Toomaksen ja muiden Farlaxin poliisien eli Abraham "Abbey" Nasserin sekä Maija Saarisen lisäksi tapauksen hoitamisessa on mukana entinen pappi Sofie Andrell, jonka varsinaisena tehtävänä on auttaminen suruviestien perille viemisessä. Sofie näyttää muutenkin olevan hoksaavainen nainen, ainakin mitä johtolankoihin tulee, joten en ihmettele jos hän tulee jatkossa olemaan tiiviimmin tutkinnan apuna.

Kiinnitin ennen aloittamista huomiota siihen, että kirja on dekkariksi harvinaisen pitkä. Ajan kulumista ei silti jotenkin huomannut, eli juoni vei mennessään ja henkilöt rakentuivat kiinnostavaksi. Etenkin Abbe oli minun mieleeni. Kiva nähdä mihin suuntaan sarja lähtee kasvamaan, aion ainakin ottaa siitä selvää. 

***

Nicola Gill: Swimming for Beginners

Oakhill, 2023

Lukija: Helen Keeley 

Kesto: 7 h 38 min

Lontoolaisen Lorettan elämä on hyvässä, tehokkaasti suunnitellussa järjestyksessä. Hän on saamaisillaan ylennyksen mainostoimistossa, ja viiden vuoden seurustelun jälkeen hän ja Robert ovat päättäneet mennä naimisiin. Lapset eivät tule kuulumaan heidän liittoonsa, siitä, kuten niin monesta muustakin asiasta, he ovat ehdottoman yksimielisiä. Loretta ei voisi kuvitellakaan haluavansa lasta sotkemaan elämäänsä, ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. 

Loretta haluaa aina tulla ajoissa lentokentälle, mutta tällä kertaa jono tuntuu liikkuvan kärsimättömän hitaasti. Suurin syy siihen lienee hänen edessään oleva pari, äiti ja tämän alati pajattava tyttö. Glitteröityihin keijunsiipiin ja mahdollisimman räikeisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö kertoo Lorettalle olevansa Phoebe, kuusi vuotta, menossa ensimmäisen kerran lentokoneeseen ja ensimmäisen kerran Espanjaan ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Loretta on tällä kertaa matkalla New Yorkiin tärkeään liiketapaamiseen. Jos hän saa tämän uuden asiakkaan allekirjoittamaan sopimuksen, ylennys alkaa olla taputeltu. Lentoa odotellessa Phoebe äiteineen tupsahtaa istumaan hänen viereensä ja kysyy, josko Loretta voisi katsoa Phoebea sen aikaa että hän käväisee vessassa. Vartti menee, ja ylikin, kun Loretta lähtee Phoeben kanssa katsomaan mikä äitiä viivyttää. Lapsi tunnistaa äitinsä kengät kopin oven alta ja nähdessään tämän tajuttomana kopissa, puhkeaa hervottomaan itkuun. 

Poliisit eivät edes opi muistamaan Phoeben nimeä, miten lasta voisi jättää heidän vastuulleen? Seuraavaksi saapuva sosiaalityöntekijä lässyttää Phoebelle kuin taaperolle ja haisee Phoeben mielestä pahalle. Loretta päättääkin odottaa kunnes isoäiti ehtii paikalle, onneksi New Yorkin koneeseen on vielä aikaa.

Phoebe päätyy isoäitinsä hoiviin, mutta jää kummittelemaan Lorettan mieleen, niin että hänen on kysyttävä myöhemmin tämän vointia. Silloin selviää, että tyttö haluaisi uimakouluun. Kouluun on tulossa uusi tyttö, jonka ystäväksi Phoebe haluaisi, hänellä kun ei oikein ole ystäviä. Uusi tyttö menee uimakouluun ennen koulun alkua, siinä olisi mainio tapa tutustua häneen. Ongelma on vain se, ettei isoäiti jaksa sitoutua niin tiiviiseen harrastukseen. Niinpä Lorraine ottaa tytön uimakoulun vastuulleen. 

Valitsin tämän kirjan teeman takia, urakiituri sinkkunainen joka päätyy yhtäkkiä ottamaan vastuun leikki-ikäisestä tytöstä kuulosti hauskalta, sellaiselta joka sopisi erinomaisesti Netflix-elokuvan kässäriksi. Kirja osoittautui kuitenkin huomattavasti vakavammaksi kuin luulin, eikä ollutkaan feelgoodia vaan "romaani", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tämä ei haitannut tokikaan, ei sillä.

Aikamatkalla romaanien maailmassa, vol 3

Tällä kertaa esittelen neljä romaania 1700-luvun lopulta toisen maailmansodan vuosiin saakka. Aloitamme Ruotsista, käymme Englannissa ja Suomessa, ja päädymme lopulta englanninkielisen romaanin mukana Tanskaan. 

***

Christina Erikson: Autuuden saari

#2 Kartanon naiset

Docendo, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 19 min

Svartån kartano, 1789

Svartån kartanon ainoa poika ja perillinen oli menehtynyt vain 21-vuotiaana. Tämän vuoksi oli vaarana, että kun isästäkin jättäisi aika, kartano, ruukki ja laajat tilukset siirtyisivät isän suvulle, pois perheeltä. Christina ei halunnut ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, joten ainoa mitä hän saattoi asian eteen tehdä, oli mennä naimisiin. Silloin Svartån omistaisi hänen puolisonsa. Christina vain ei ollut kovaa valuuttaa avioliittomarkkinoilla, sillä kihlauksensa purkauduttua hänellä oli maine hankalana puolisoehdokkaana. Niinpä hän oli vielä 23-vuotiaanakin naimaton ja sen tähden auttamattomasti vanhapiika. 

Christinan kamarineito ja ystävä Maja viehättyi uudesta, ikäisestään papista joka tuli Svartåhon. Mies oli kaunis, vaaleat hiukset kuin sädekehä, mutta pappi tai ei, Maja tiesi miten miehet käyttivät naisia hyväkseen. 

Juoni kulkee lomittain Christinan ja Majan elämän ympärillä, ja mukana on monia ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä. Autuuden saari on periaatteessa itsenäisenä osana luettavissa oleva romaani, mutta aloittaisin silti sarjan alusta, jo ihan silläkin, että se on niin viihdyttävä ja avaa Ruotsin historiaa ajanjaksolta joka ainakin itselleni on vähemmän tuttu.

Esipuheessa kirjailija kertoo, miten valtava onni häntä on kohdannut, kun hän saa asua talossa, jossa hänen kirjasarjansa sankarittarien esikuvat ovat eläneet. On varmasti aivan hurjasti mielikuvitusta ruokkivaa, kun voi asua kartanossa, jolla on niin pitkä historia ja kulkea samoissa huoneissa joissa päähenkilönsä ovat liikkuneet.

Erikson on aiemmin kirjoittanut dekkareita, ja Kartanon naiset on hänen ensimmäinen historiallinen kirjasarjansa. 

 

***

Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä 

#2 Moraalisten naisten kirjakerho

Otava, 2024

Lukija: Alma-Ruut Karjalainen 

Kesto: 8 h 8 min

Sussex, 1847

Paronin tytär, neiti Adalmina Lockhart, saapui vierailulle lapsuudenystävänsä Lordi Raymond Delaneyn ja tämän vastavihityn nuorikon Josephinan luo. Trenaughn kartano oli upea niin ulkoa kuin sisältä ja vieraitakin oli tulossa lisää muutaman päivän kuluttua, joten Ada uskoi viihtyvänsä mainiosti. Sitä ennen he ehtisivät puhua Josephinan kanssa Moraalisten naisten kirjakerhon tulevaisuuden suunnitelmista, sillä jäseniä oli kertynyt jo hyvä määrä.

He tiesivät odottaa Lordi Whartonin tuovan mukanaan yllätysvieraan, mutta Adalmina olisi toivonut tämän olleen kenen tahansa muun, kuin viimeiset kahdeksan vuotta ulkomailla viettäneen Henry Spencerin. Ada oli onnistunut pitämään miehen melko hyvin pois ajatuksistaan nuo vuodet, joita oli edeltänyt tämän kanssa seurustelu ja suunniteltu avioituminen. Sitten mies oli lähtenyt, ilman selityksiä, vain koruton anteeksipyyntö kirjelapulla. Adalmina tiesi miehen palanneen matkoiltaan ja oli nähnytkin tämän ohimennen Raymondin ja Josephinan häissä. Nyt kun Henry ilmestyi yllättäen kartanoon, Ada tiesi, että oli tilinteon aika.

"Olen pahoillani siitä. Todella. Sotkin asiani, ja sinä sait kärsiä sen vuoksi", mies kuului huokaisevan.  

Adalmina kurkisti varovasti kulmiensa alta. Henry vaikutti olevansa vilpittömästi pahoillaan - sen kuuli miehen äänestä ja näki tämän kireiltä kasvoilta. Keskustelu ei ollut helppo miehellekään. 

"Saanko minä anteeksi?" Henry kysyi, kun Adalmina sulatteli miehen sanoja hetken liian kauan.

"Se riippuu siitä, saanko minä sinulta riittävän hyviä vastauksia", Adalmina totesi hitaasti. Hän tajusi, ettei ollut valmis päästämään Henryä pälkähästä pelkällä anteeksipyynnöllä. Hän oli sentään pohtinut kahdeksan vuotta heidän seurustelunsa yllättävän päättymisen syitä. Henryn lähtö oli langettanut varjon hänenkin ylleen, ja yhtäkkiä hänen tähtensä ei ollutkaan niin kirkas kuin aiemmin. Sen seurapiirikauden aikana hän ei ollut saanut enää yhtään kosintaa.

Tunteista ei ole useinkaan helppoa puhua, ja se pitää paikkansa myös Adalminan ja Henryn välillä, varsinkin kun on selvää, että molemmat tuntevat edelleen vetoa toisiinsa. Anteeksipyyntö on paikallaan, mutta lukijalle on alusta saakka selvää, ettei Henry halunnut jättää Adalminaa, vaan tapahtui jotain, miksi mies toimi kuten toimi. 

Seikkailijalordin paluu oli vähintään yhtä viihdyttävä ja ahmittava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Lisää historiallista kartanoromantiikkaa on luvassa, sillä kolmas osa, Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia ilmestyy jo maaliskuussa. 

***

Jaana Piira: Polttavat raiteet, aseman varjo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 6 h 25 min

1930-luvulla Ylä-Karjalassa Anna oli saanut uuden työn syrjäisen Kellomäen kylän juna-aseman hoitajana. Samalla hänen miehensä Niilo sai töitä ratavartijana, kunhan Anna pitäisi hänen toimiaan silmällä, sillä vankileirilläkin ollutta punikkia ei vieläkään pidetty kunnollisena, luotettavana kansalaisena. Koska jostain oli tienattava, oli Niilo aiemmin ollut topparoikassa junarataa rakentamassa, mistä Anna ei ollut pitänyt ollenkaan, sillä hyvä osa tienesteistä kului porukalla viinaan. 

Samoihin aikoihin asemalla aloittaa työnsä myös Kerttu, josta tulee uusi postinhoitaja. 

Vuorotellen seurataan sodan lähestymistä niin Annan, Kertun kuin Niilonkin näkökulmasta.

Mieleen tuli hatarasti vanha iskelmä siitä kuinka "topparoikka tulee", mutta nytpä avautui mikä porukka se oikein oli. Eikä se ihan ainoa asia ollut mitä kirjasta opin, minkä lisäksi se oli viihdyttävä, astetta "vakavampi" kuin historialliset viihderomaanit. 

***

Ella Gyland: The Helsingør Sewing Club

One More Chapter, 2022

Lukija: Kristin Atherton

Kesto: 9 h 53 min

Cecilian 96-vuotias isoäiti oli kieltäytynyt muuttamasta omasta kodistaan, mutta joutunut sairaalaan kaaduttuaan pahasti. Siellä hän oli saanut kohtaloksi koituneen keuhkokuumeen. 

Cecilia löysi isoäidin tavaroita läpi käydessään rasiallisen koruja, joita hän ei ollut koskaan nähnyt isoäidin käyttävän. Mukana olleen lapun avulla hän onnistui jäljittämään korujen omistajan, joka tiesi kertoa hänelle miten ne olivat päätyneet Ingerin haltuun. Siinä samalla Cecilia kuuli isoäitinsä tarinan.

Helsingør, 1943

Kun kööpenhaminalainen Inger Bredahl sai työpaikan kirjansitomosta Helsingørissä, hän muutti asumaan isänsä veljen ja tämän perheen luo. Heidän tyttärensä Gudrun oli Ingerin ikäinen ja tämän pikkuveli Jenskin jo kuudentoista. Näiden mukana Ingerkin tuli vedetyksi mukaan vastarintaliikkeen toimintaan. 

Tanskan historia toisen maailmansodan aikana on minulle aika vierasta, lähinnä olen oppinut siitä Badhotellet -sarjan myötä. Vastarintaliikkeen toimintaa ei tv-sarjassa kuitenkaan tuotu esille, tyskertøs eli saksalaisheila noin nätimmin sanottuna kylläkin, onhan sarjassa saksalaismiehen ja tanskalaisnaisen lapsikin mukana. Niinpä Helsingørin ompeluseura oli kiinnostavaa kuunneltavaa. 

Anna Perho: Olipa kerran talo - kuinka menetin rahani ja järkevän ihmisen maineen

Anna Perho: Olipa kerran talo - kuinka menetin rahani ja järkevän ihmisen maineen

Storytel Original, 2023

Lukija: Anna Perho

Kesto: 5 h 57 min

Anna Perho vietti lapsuutensa maaseudulla, kartanomaisessa Myllykylä-nimisessä hirsitalossa, jossa oli parveke ja kaksi sisäänkäyntiä. Se oli valmistunut vuonna 1888 entisen palaneen päärakennuksen päälle. Takapihalle oli jossain vaiheessa rakennettu uima-allas.

Olipa kerran talo kertoo nykyhetkessä vanhan talon remontista, ei Myllykylän, mutta hyvin samantapaisen, kaksikerroksisen hirsitalon. Toisaalta se kertoo Annan lapsuudesta, nuoruudesta ja toimittajan uran alkutaipaleesta. Lopussa Anna vastailee hänelle esitettyihin kysymyksiin talon remontista, kuten kaduttaako ja mitä tekisi toisin. 

Lapsena Anna oli ajatellut, ettei voisi koskaan asua kerrostalossa. Se johtui ehkä osittain siitä, ettei parvekkeella voisi pitää hevosta; Anna oli pitkään heppatyttö ja jossain vaiheessa oli kahden vaiheilla tuleeko hänestä toimittaja vai sittenkin jonkinlainen hevosalan yrittäjä. 

Hirsitaloprojekti oli aluksi puhtaasti Annan oma, sillä hänen miehensä ei suhtautunut sen aloittamiseen erityisen positiivisesti. Siinä missä Anna haaveili remontoinnista selailemalla kirpparilta ostamiensa englantilaisten sisustuslehtien kivikartanoiden tummia samettiverhoja ja ylisuuria kukka-asetelmia, mies vaikeni. Se oli heidän tapansa riidellä.

Vaikka talon seinään olisi kirjoitettu "TÄMÄN ALLA ON YDINJÄTETTÄ, VAKAVA LAHOSIENI JA LEMMIKKIEN HAUTAUSMAA", olisin rakastanut sitä silti.

Mieheni ei kuitenkaan huomannut hurmaavia yksityiskohtia. Hän kiersi talon ripeästi ja ilmoitti, että olemme valmiita lähtemään takaisin kotiin. 

Ilmoitin käyväni vielä sisällä, äänellä, joka ei osannut päättää, onko se tekosurullinen vai uhmakas. 

Uhmakkuus olisi ollut suora sodanjulistus, joten päädyin tekosurulliseen voi-minua-raukkaa-sydämeni-särkyy-kiristysnuottiin, vaikka sisälläni alkoi takoa strong, independent woman-marssi: minähän ostan tämän talon, vaikka sitten yksin! Kuka tahansa oppii remontoimaan, kun vain tarpeeksi haluaa! Tytötkin soittavat kitaraa ja käyttävät sirkkeliä!

Tässä suvereenissa mielentilassa kiersin taloa ja napsin itsevarmasti kuvia: tuohon tulee sohva, tuossa on kirjahylly, tässä on vierashuone, tuohon laitan joulukuusen. 

Samalla pelkäsin kuollakseni, että pihaan ajaa samalla hetkellä joku, joka lupaisi maksaa talon käteisellä nenämme edestä.

Jälkikäteen tajuan, että kilpailevan asiakkaan ilmaantuminen pihaan oli yhtä todennäköistä kuin se, että vasen jalkani kasvaisi yhtäkkiä pituutta 30 senttimetriä tai että koirani alkaisi puhua saksaa. 

Mutta rakastuneena on lievässä psykoosissa, harhaisessa tilassa, ja pelkää kuollakseen, menettävänsä rakkautensa kohteen. 

Käyttämässäni äänikirjapalvelussa oli kritisoitu sitä, että kirja käsittelee nimestään huolimatta vain osittain taloremppaa. Minä taas en olisi sitä ryhtynyt kuuntelemaan, jos se olisi ollut pelkästään remppaamista, vaan oman mielenkiintoni herätti suurilta osin myös suunnilleen oman ikäiseni naisen lapsuus- ja nuoruusmuistelot. Minua on muutenkin viime aikoina kiehtoneet hyvin romaaneissa esille nousseet '80-'90-luvut. 

Kuuntelin kirjaa mielelläni, se oli hyvin koukuttava ja kuuntelin sen vajaassa vuorokaudessa, kun piti nukkuakin välillä. Jos olisin aloittanut sen kohta herättyäni enkä vasta illalla, olisin kyllä saanut sen kuunneltua ennen nukkumaanmenoa. Se, että Anna Perho lukee kirjan itse oli ilman muuta hyvä puoli. En "tunne" häntä ennestään mitenkään erityisen hyvin, eli en ole seurannut tuota taloprojektia tai häntä somessa muutenkaan, joten minulle kaikki oli uutta, ja oli kiva kuunnella kirjaa hänen omasta suustaan, ihan kuin Anna olisi tullut kylään ja istunut tuossa vieressä höpöttelemässä kun leivoin pullaa, kuten tein kuunnellessani kirjan loppua. 

Perhon kirja oli täsmävalinta uuteen Helmet-haasteen kohtaan 42. Kirjan nimessä on alaotsikko. 

Corinne Hartman: Seuraaja

Corinne Hartman: Seuraaja

Storytel Original, 2022

Lukijat: Krista Putkonen-Örn, Anna Saksman

Kesto: 8 h 34 min

Kuuntelimme hollantilaisjännärin yhdessä mieheni kanssa pitkällä automatkalla. Kirja valikoitui kuunneltavaksi narsismiteemansa takia.

Hollantilainen Marjan julkaisee työkseen useampaa lehteä, ja on tienannut niillä mukavasti. Hän on sijoittanut muutamaan kiinteistöön ja häntä pidetään menestyneenä bisnesnaisena, sellaisena jonka ei ihan ensimmäiseksi uskoisi päätyvän narsistin uhriksi.

Syksyllä 2019 hänet on kuitenkin kutsuttu poliisilaitokselle antamaan todistusta aiemmin kokemastaan vainonnasta. 

Suhde hänen entiseen miesystäväänsä Robbertiin alkoi vuonna 2009, ja viisi vuotta myöhemmin hän joutui pyytämään psykiatrialta apua miehestä irtautumiseen. Hän teki myös rikosilmoituksen vainoamisesta ja tappouhkauksista, mutta pahinta oli se, kun silloin 13-vuotias tytär näki aseen äitinsä ohimolla. 

Suzan tapasi 46-vuotiaan Robbertin 2016, ihan sattumalta kodinelektroniikkaliikkeessä. Niin mukava mies, elämäniloinen ja hymyileväinen, Suzan piti hänestä välittömästi, ja se tunne, että olet toiselle tärkeintä maailmassa vei häneltä jalat alta.

Robbert kertoi miten hänen edellinen suhteensa oli päättynyt, että nainen oli ollut kovin takertunut häneen ja Robbert oli hyvyyttään koittanut auttaa tätä huonosti menestyvän aikakauslehtiyrityksensä kanssa. 

Susan on Robbertia kaksi vuotta vanhempi ja hänellä on neljä lasta, vanhin jo 26-vuotias. Lapset halusivat äidilleen eron jälkeen kaikkea hyvää, mutta Robbertia he pitivät jotenkin epäilyttävänä. Myös Suzanin äiti ja sisarukset varoittivat häntä miehestä, mutta Robbert osasi kääntää kaiken aina niin päin, että hän on rakastava ja huolehtiva, kun taas sisarukset ja lapset eivät tahdo suoda Suzanille onnea.

Tarina etenee vuorotellen kahden naisen näkökulmasta ja alusta asti lukijalle on selvää, että joku on menehtynyt. Juonen kulku koukutti; mietimme kuka on kuollut, murhattu vai onnettomuus, mikä on motiivi, ja keksimme monia vaihtoehtoja. Loppuratkaisun keksimme juuri sopivasti ennen kuin se paljastettiin.

Mieheni näkemyksiä:

En oikein jaksanut seurata ajankohtia ja luulin pitkään että molemmat naiset kertovat menneistä tapahtumista, mikä johtui osittain edellisestä kirjasta jota kuuntelimme; siinä hypittiin ajassa ihan kyllästymiseen saakka. Kirjailija osasi kuvata hyvin narsistin pelaamaa peliä, miten taitavasti hän manipuloi kohdettaan ja sai aina käännettyä asiat edukseen. Robbertin toiminta tuki käsityksiäni tosielämässä tietämistäni narsisteista. 

Omia ajatuksiani:

Pidin siitä, miten kirjailija sai päähenkilönsä vaikuttamaan aivan tavallisilta fiksuilta naisilta. Missään kohtaa ei itselleni syntynyt vaikutelmaa, että eipä ihme että tulivat hyväksikäytetyiksi. 

Robbert syyllisti aina ovelasti uhriensa ystäviä ja sukulaisia ja katkoi näiden yhteyksiä. 

Kaksi lukijaa oli hyvä ratkaisu, se auttoi pysymään kärryillä siitä, mitä tapahtui ja kummalle naisista.