Sadie Jones: Käärmeet

Sadie Jones: Käärmeet
Otava, 2020
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 15 h 25 min

Bea tapasi Danin kun osui aivan vahingossa menemään sisälle lontoolaiseen galleriaan, jonka näyttelyssä oli mukana Danin maalaama taulu. Puolen vuoden kuluttua he asuivat yhdessä, siitä puoli vuotta Dan kosi Beaa. Pian he kävivät vihillä ja ostivat yhdessä asunnon jossa oli yksi makuuhuone ja upouusi Ikea-keittiö. Ammatiltaan Dan oli työssään viihtymätön kiinteistövälittäjä, Bea omassaan viihtyvä psykoterapeutti. 

Kahden avioliittovuoden jälkeen koitti mahdollisuus ottaa ja lähteä kunnon lomalle. 900 punnalla he ostivat vanhan Peugeotin röttelön jolla he lähtisivät kiertämään Eurooppaa, asuntokin laitettiin kolmeksi kuukaudeksi vuokralle. Tarkoitus oli ajaa ensin Dijoniin jonka lähellä Bean veljellä Alexilla oli pieni maaseutuhotelli ja jatkaa muutaman päivän kuluttua matkaa aina Alppien yli Milanoon ja sieltä Roomaan saakka, kuitenkin pienellä päiväbudjetilla. 

Bean ja Alexin isä on maksanut Alexin hotellihankkeen; Alex itse oli päässyt huumevieroituksesta vain puoli vuotta ennen Ranskaan muuttoaan. Alex käyttäytyy omituisesti, vilkkaasti ja innokkaasti kuin pikkupoika tai ehkä maanis-depressiivinen maanisessa vaiheessaan. Hotellissa ei ollut muita vieraita, eikä ilmeisesti ollut toviin ollutkaan. Bea huomasi, että Alex oli väärentänyt vieraskirjaan kiitoksia hotellivierailta joita oli muka käynyt ympäri maailmaa, mutta kun he kuulevat että Alexin ja Bean vanhemmat Grif ja Liv ovat myös tulossa hotelliin, Bea väärentää niitä yhdessä Alexin kanssa parikymmentä lisää.

Dan oli tavannut appivanhempansa vain kerran aiemmin, eikä Bea olisi halunnut Danin tapaavan heitä nytkään. Bea oli sanoutunut irti isänsä miljoonista ja halusi tulla toimeen omillaan. Dan oli kyllä Bean tavattuaan googlannut appiukkonsa bisneksistä, mutta vasta nyt hän tajusi miten upporikkaita Bean vanhemmat olivat, suihkukone ja huoneisto New Yorkissa nyt alkajaisiksi. Appiukon egokin osoittautuu pankkitiliä vastaavaksi. 

Eräänä aamuna kaikki mullistuu, kun yksi heistä joutuu onnettomuuteen. 

Nyt on pakko sanoa, että alkuosa kirjaa oli hyvinkin neljän tähden arvoista, mutta sen jälkeen kun tuo onnettomuus tapahtui, kirja jäi pahasti junnaamaan ja tuntui ettei seuraavan parin kolmen tunnin kuuntelun aikana tapahtunut kerta kaikkiaan mitään. Sitten kun jotain vihdoin alkoi tapahtua, juoni muuttui rikostutkinnaksi, mikä tuli minulle yllätyksenä, en siis ollut tätä juonikuvauksesta hoksannut. 

Niin paljon kuin pidinkin Sadie Jonesin kirjoista Kotiinpaluu ja Ehkä se kaikki oli totta, Käärmeille en valitettavasti samalla tapaa lämmennyt. Toivottavasti hänen seuraava kirjansa ei ole näin dekkarimainen. 

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Otava 2015, 427 sivua

Suomennos: Marianna Kurtto
Alkuteos: Fallout 2014

Ehkä rakkaus oli totta ei ole kirjailijan esikoinen, mutta ensimmäinen suomennettu teos. Neljästä nuoresta 1960-70 -luvuilla kertovan romaanin päähenkilö on Luke, jonka puolalainen isä on juoppo ja ranskalainen äiti mielisairaalassa. Häntä kiehtoo teatteri, mutta hänen ainoa kontaktinsa sen maailmaan on ollut näytelmien lukeminen kunnes hän kohtaa Paulin ja Leighin, kaksi periferiaan kirjaimellisesti eksynyttä lontoolaisnuorta. Luke kaipaa elämäänsä jotain isompaa kuin mitä oma kotikaupunki voi tarjota ja niinpä hän hakeutuu Lontooseen ja lyöttäytyy Paulin ja Leighin seuraan. Nina, nuori näyttelijänalku jolle oma äiti luo suuret paineet menestyä, tulee mukaan kuvaan kun Luke näkee tämän ensi kertaa teatterin lavalla, roolissa jossa tyttö on silmät sidottuina, haavoitettuna, aivan kuin odottaisi Luken nousevan paikaltaan ja pelastavan tämän. Tässäkö siis kaksi paria jotka elävät elämänsä onnellisina kiikkustuoliin saakka? Ehei, niin helpolla Jones ei lukijaa päästä.

Ehkä rakkaus oli totta on hyvin brittiläisen oloinen romaani, missään vaiheessa alussakaan en vahingossa, omissa ajatuksissani, mielikuvitellut tarinaa rapakon toiselle puolen. Joskus minun on nimittäin pitänyt kirjan alkumetreillä muistuttaa itseäni siitä (kovin eläytyvä ja visuaalinen lukija kun olen), että kirja sijoittuukin Englantiin eikä Amerikkoihin. Lontoo näkyy kirjassa hyvin, samoin aloittelevan, uudenlaisen teatterin maailma. Mikä oli teatteripuitteita ajatellen kirjailijalta hyvä valinta, nuoret perustivat omansa, eivät vain liittyneet jo olemassa olevaan ja kohdanneet siellä. Olisipa ollut mielenkiintoista elää tuona teatterin murroksen aikana Lontoon kaltaisessa metropolissa! Uusia pieniä teattereita syntyi kuin sieniä sateella, kunhan vain sopiva tila löytyi jostain muokattavissa olevasta hallista tai pubin yhteydestä.

Vuokrasopimus allekirjoitettiin, luvat saatiin, ja taidetoimikunnan apuraha riitti toiminnan aloittamiseen. Niinpä Paul ja Luke maalasivat pubin yläkerran ikkunat sisäpuolelta mustiksi ja asensivat niihin sälekaihtimet. Kaksisataa vuotta vanhan pubin lattialaudoissa oli kupruja, ja ne viettivät ja narisivat, niin että lava ei ollut aivan tasainen, sen aukkoihin oli laitettu kiiloiksi korkkeja ja ovistoppareita. Istuimina oli penkkejä: mäntylaatikoita, joissa oli kahvoina soikion muotoiset aukot. Penkit toimivat myös portaina, ja ne sai pultattua yhteen. He asensivat alkeellisen valaistustelineen, joka koostui saranoilla varustettuihin tankoihin kiinnitetyistä, pikimustista ja pölyisistä ripustimista. Lavan takaosassa heillä oli upouusi, valkoinen ja koskematon pyöröhorisontti. Kaksi palosammutinta, punainen paloämpäri täynnä hiekkaa ja tupakantumppeja, ja seinillä pelkkää mustaa maalia. He innostuivat omistamisen jännityksestä niin että muuttuivat taas lapsiksi - tai sitten he eivät vielä täysikasvuisia olleetkaan. 

Neljän hyvin erilaisen ja erilaisista oloista tulevan nuoren kasvutarinassa on mielenkiintoisia ja uskottavia käänteitä. Kerran luulin jo tietäväni mihin juoni kulkee mutta ilahduttavasti olin väärässä. Tämän olen todennut ennenkin: pidän siitä, että jos olen ollut näkevinäni mikä on seuraava juonenkäänne, saan ollakin väärässä. Nautin siitä tunteesta kun kirjailija osaa yllättää, nähdä isomman kuvion kuin minä olin nähnyt. Päätyy ehkä samaan lopputulemaan, kuten tässäkin, mutta monimutkaisempaa reittiä. Jones on taitava kertoja, toivottavasti hänen tuotantoaan käännetään lisää suomeksikin.