Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Kesäluettavaa vol 4

Julkaistaan nyt lisää näitä kesäteemaisia kirjoja, niin kauan kun kesää vielä riittää. Lämpötilat vain voisivat olla mairittelevammat, koko viikonlopun on sadellut ja alle 20°C... Helletunnelmia pitääkin etsiä kirjoista. 

***

Laura Liimatainen: Sukellus 

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto:6 h 43 min

Ulla on muuttanut Helsinkiin ja jännittää lääketieteellisen pääsykoetuloksia. Hän on päässyt kesätöihin Linnanmäelle ja tutustuu sen grillipisteellä työskennellessään Noomiin. Nuori nainen on hoikka ja kaunis, juuri sellainen kuin Ullakin haluaisi olla. Noomin elämässä kaikki tuntuu niin helpolta ja täydelliseltä, kun taas Ullaa on nimitelty Ullapullaksi jo nuoresta lähtien.

Kadehdittava Noomi jopa opiskelee jo yliopistossa, asia joka on Ullalle lähes pakkomielle, sillä äiti odottaa häneltä suuria.

Tytöt ystävystyvät ja alkavat viettää myös vapaa-aikaansa yhdessä. Ulla ei käsitä mitä täydellinen Noomi edes näkee hänessä, miksi Noomi kaveeraa hänen kanssaan kun noin kauniilla olennolla täytyy olla lukuisia kaltaisiaan ystäviä. Ulla kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta uuden ystävänsä rinnalla suuren kokonsa tähden. Niinpä hän ilmoittautuu kuntouintiryhmään, mutta huomaakin vahingossa päätyneensä uimahyppyryhmään. Ponnahduslautaa ei ole suunniteltu hänen kokoiselleen, joten hänen vuorollaan sattuu kohtalokas haveri...

Tämä oli ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Ensisijaisesti taka-ajatuksens on kai kehopositiivisuus, mutta itse poimin kirjasta myös sen, miten me teemme mielessämme oletuksia toisista ihmisistä ja heidän elämästään suhteessa omaamme. Ei se Noominkaan elämä niin yksinkertaista ole kuin Ulla luulee... 

***

Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Osa 1, Villa Dalia

WSOY, 2026

Lukija: Linda Wiklund 

Kesto: 10 h 29 min

Emman koneen laskeutuessa keväiseen Roomaan hän ajatteli kaikkien supisevan juuri hänestä. Kesken tv-lähetyksen hän oli romahtanut ja lupaava ura ruoka-alan somevaikuttajana oli katkolla. Lisäksi hän oli katkaissut suhteen kunnianhimoisen  tuottajapoikaystäväänsä joka oli juuri kehittänyt uuden konseptin - ihan vain Emmaa ajatellen? 

Elämä on kuitenkin ollut liian hektistä, liian kuluttavaa, ja hän oli yrittänyt antaa sille kaikkensa: 

Ulkona Emma miettii hetken verran, minne onkaan menossa. Toimistolle vai onko hänellä palaveri jossain kahvilassa Juulin kanssa? On pakko ottaa puhelin esiin ja tarkistaa. Ensin palaveri kahvilassa, sitten toinen toimistolla Niklaksen kanssa.

Itkettää. Juuri tällaisten tapausten vuoksi hän on pitkään emmittyään uskaltautunut lääkäriin. Ei ole normaalia, että 27-vuotiaalla on muistihäiriöitä.

Emma harkitsee hetken paluuta lääkärin vastaanotolle, mutta tajuaa sitten, että on pakko varata uusi aika. Mutta tällä kertaa suoraan neurologille. Hän aikoo vaatia magneetti­kuvauksia. Ei enää mitään löpinää psykologista.

Itkua pidätellen hän lähtee kävelemään kohti toimistoa. Hän tietää, että jotain on pahasti vialla.

Emma oli nyt matkalla isoäitinsä Dalian luokse tämän huvilaan, ja oli jo päättänyt, että vaikka seuraajien määrä kääntyisikin laskuun, hän tekisi vähemmän postauksia eikä ylipäätään enää taltioisi kaikkea someen. Emman edellisestä vierailusta Italiaan oli jo toistakymmentä vuotta. Nonnan hän oli nähnyt pikaisesti isän hautajaisissa kymmenen kuukautta aiemmin. Mutta sinä kesänä kun he olivat olleet viimeistä kertaa Tolfassa, äiti oli riitaantunut isoäidin kanssa ja käynnit olivat päättyneet siihen. Eivätkä pelkästään käynnit, vaan koko yhteydenpito. Hautajaisissakin äiti oli kävellyt oman äitinsä ohi kuin tämä olisi ollut ilmaa. Emma olisi halunnut tietää mitä oli tapahtunut, toisaalta hän ei halunnut tietää vieläkään.

Nonna Dalian huvilassa tuntui vilisevän nuoria miehiä. Yhden isoäiti oli pyytänyt hakemaan hänet lentokentältä, toisen Emma näki ensimmäisen kerran kylpyammeessa. Jälkimmäinen osoittautui lapsuudenystäväksi Sandroksi. Tämän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, toisaalta se oli haastavaa. Yhteistä heillä tuntui joka tapauksessa olevan paljonkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kirjan nimi ja kansikuva antavat mielleyhtymän kaikesta kauniista, suloisesta, pehmeästä ja onnellisesta. Kansien välissä on kuitenkin uupumusta ja mielenterveyden haasteita, toki myös ilon hetkiä ja auringon paistetta, ollaanhan Italiassa jossa jo keväällä ollaan Suomen kesän lämpötiloissa. 

Olen lukenut Vera Valalta aiemmin yhden kirjan, Aprikoosiyöt. Persikankukkien ajassa on paljon samaa, ollaan jälleen Tolfan vuoristossa, palataan taas monien vuosien jälkeen italiansukulaisen hoiviin tämän huvilaan, muistellaan menneitä ja parannellaan haavoja. Olin antanut Aprikoosiöille kolme tähteä viidestä, ja annan tälle saman. Persikankukkien aikaan aloittaa sarjan, jossa erinäisiä naisia palaa tuohon huvilaan, ja jossain kohtaa kerrottaneen isoäidin omakin tarina, sillä nyt siihen vain hiukan kurkistettiin...

***

Anders ja Anette de la Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla 

#2 Lomaparatiisin murhat 

Johnny Kniga, 2026

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 9 h 43 min

Oli painostavan hiljaista kuin koko puutarha olisi pidättänyt hengitystä, tarkkaillut häntä ja tuolissa nukkuvaa hahmoa. Ikään kuin koko ympäristö olisi odottanut, mitä tapahtuisi.

Hän nojautui lähemmäs, tarttui hellästi kasvoja peittävän pyyhkeen kulmaan ja nosti sitä varovasti.

Hän näki tyhjän katseen, turvonneet siniset huulet ja niiden välistä pilkottavan kielen. Siinä samassa hotellinjohtaja tiesi, ettei päivästä tulisi millään tapaa mieleinen.

Kolme päivää aiemmin Hugo Lind oli hakenut bussilla ryhmän ruotsalaisturisteja Napolin lentokentältä. Hugo oli itsekin tullut Ruotsista vain muutamaa viikkoa aiemmin, mutta oli päättänyt yhden viikon vierailun sijaan vuokrata talon koko kesäksi voidakseen kirjoittaa kirjan. 

Belmonte Travelsin matkanjohtajana toimiva Lara Belmonte oli tullut Hugolle tutuksi tuon ensimmäisen viikon aikana, etenkin kun he olivat yhdessä ratkaisseet murhatapauken, ja nyt Hugo oli lupautunut tuuraamaan Belmonten vakituista bussikuskia tämän sairastuttua. . 

Tämän kertainen seurue oli Belmonte Travelsin ensimmäinen yritysmatka. Tulijat olivat kuuluisan konvehtivalmistajan työporukka, muttei järin hilpeä sellainen. Päinvastoin, yhteishenki oli kateissa ja tunnelma kuin ruutitynnyrissä, ja ihan kuin ei nykyhetkessä olisi jännitettä riittämiin, suklaayrityksen johtaja ilmoitti suuresta muutoksesta joka oli luvassa. Ei mikään ihme, että yksi seurueesta löytyi paljastuksen jälkeisenä aamuna murhattuna. Vaihtoehtoja hengen viemiseen oli monia, jotkut olivat sanoneet sen jo ääneenkin. Kuolla joutaisi. 

Rakenne tässä Amalfin rannikolle sijoittuvassa dekkarissa oli samanlainen kuin ykkösosassa, jossa ratkottiin murhaa Caprin saarella. Ensimmäinen puolisko kirjasta on tutustumista henkilöihin ja Amalfin alueeseen jota kierrellään, ja toki syödään ja juodaan hyvin. Samalla kiritään ajallisesti kiinni nuo muutamat päivät murhaan, ja toinen puolisko tehdään rikostutkintaa, jossa paikallispoliisin virka on lähinnä ottaa vihjeitä vastaan pääparilta ja hoitaa kuulustelut pääparin tulkkauksella. Leppoisaa viihdettä ja ihanaa Italiaa itselle tutuissa maisemissa.

***

Jessica Everett: Last Summer at Maine Chance 

The Penguin House, 2026

Kesto: 10 h 55 min

Lukija: Lauren Ezzo

Cynthia Proctor on taloustieteiden opiskelija, mikä on melko harvinaista Yhdysvalloissa vuonna 1954. Hän on pärjännyt erinomaisesti ja odottaa kovasti tietoa palkallisesta tutkijan paikasta, johon hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet tulevalle vuodelle. Kun hän vihdoin rohkaistuu kysymään professorilta asiasta, paikka onkin täytetty kauan sitten. Barlow Collegessa on tehty tiukka linjaus; tutkijan paikat annetaan miesopiskelijoille sen sijaan että niitä "tuhlattaisiin naisopiskelijoihin". Avioliitto, lapset ja niin edelleen, kyllähän neiti Proctor tämän ymmärtää?

Koska Cynthia on tarmokkaasti päättänyt löytää keinon rahoittaa jatko-opintonsa, hän kehittelee pikku juonen huonetoverinsa kanssa. Koska Cynthia oli jo kutsuttu Paulinen mukana tämän varakkaan perheen luo Maineen, Cynthia voi etsiä sieltä työpaikan, kunhan vain salaa asian sekä omilta että Paulinen vanhemmilta, sillä kumpikaan perhe ei pitäisi työntekoa sopivana. 

Työnhaku alkaa olla jo toivotonta, kunnes hän kuulee juorun, että Elizabeth Ardenin kylpylästä olisi irtisanottu työntekijä, ja Cynthia onnistuu saamaan paikan. Hänen esimiehensä Iris on saanut ylennyksen Arden Span taloudenhoitajaksi oltuaan siihen saakka itse yksi palvelijoista.

Geraldine Putnam on 73-vuotias kylpylävieras, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän oli tunnettu taidemaalari ja hänellä oli rahaa, hän oli niin sanotusti piireissä. Hän oli ennenkin käynyt Ardenin talossa kutsuilla, sillä hän on Elizabethin ystävä.

Geraldinea kismitti, että hänen puolisonsa suku käytti edelleen hänen maaseutukotiaan omana lomapaikkanaan, ja vain ilmoitti saapumispäivänsä kyselemättä sopiiko se hänelle. Niinpä Geraldine oli varannut itselleen paikan Ardenin Maine Chance Farmille ja poistui samalla ovenavauksella kun pöyristyneet vieraansa tupsahtivat paikalle. (Aloin välittömästi pitää tästä naisesta!)

Kylpylässä noudatetaan tiukkaa kuria, mikä ei todellakaan ole Geraldinen mieleen. Eniten häntä ärsyttää totaalinen alkoholittomuus, herran tähden jopa ennen illallista tarjotaan cocktailien sijaan vihannesmehuja! Ruuaksi on "pelkkiä salaatinlehtiä", sillä useimmat naiset ovat kylpylässä pudottaakseen painoaan. Ja jos he ovat normaalipainoisia, ilmeisesti heille maistuisivat alkoholipitoiset cocktailit liiankin hyvin.

Geraldine tutustuu Marjoriehin, kolmen lapsen äitiin, jonka varakas aviomies on lähettänyt Ardenille karistamaan lapsensaannin kilot pois. Jopa anoppi oli sanonut Marjorielle, että oli tämän ylipainon syytä, jos hänen poikansa alkaisi katsella muita naisia. 

Geraldine törmää Cynthiaan hiivittyään henkilökunnan keittiöön etsimään ravitsevampaa ruokaa, varaa tämän henkilökohtaiseksi palvelijakseen sekä mallikseen maalaamista varten. Hänellä on seuraava näyttely syksyllä, ja maalaamisen lisäksi hän ottaa sydämen asiakseen Marjorien itsetunnon vahvistamisen.

Tässä lukuromaanissa oli kaikki elementit kohdillaan omassa genressään. Paljon sisältöä ja juonen käänteitä, ja monta henkilöä joista pidin ja vastaavasti niitä inhottavia joita juoni vaatii. Ajankuva ja luokkaerot kävi hyvin ilmi ihmisten käytöksestä. 

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Spotify premium tilaukseeni kuuluu myös kaksitoista tuntia äänikirjaa kuukaudessa. Viime kuussa tuntiin päättyivät Storytelissä kesken, joten nyt päätin hyödyntää myös tämän yhden kirjan mahdollisuuden ja Goodreadsiä selatessani tajusin, että Spotifyssa on sellaisiakin englanninkielisiä kirjoja, joita ei Storytelistä löydy, ja Last Summer at Maine Chance oli sellainen. Erittäin onnistunut löytö!

Romaaneja Britteinsaarilta

Viime aikoina on tullut kuunneltua eri puolille Britteinsaaria sijoittuvia romaaneja, joten tässä sellaisia neljän paketti. 

Lähdetään liikkeelle 1970-luvun Belfastista, pysytään samassa ajassa mutta vaihdetaan Yorkshireen. Nykypäivän Lontoosta loppukevennyksenä toisen maailmansodan Cornwalliin. Ei sillä, että sotavuodet olisi loppukevennys, mutta kyllä niihinkin vuosiin rakkautta mahtui, samoin kansien väliin.

***

Louise Kennedy: Rikkomuksia

Kustantamo S & S, 2025

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 10 h 53 min

Belfast, 1975

Cushla oli nuori opettaja katolilaisessa alakoulussa lähellä protestanttien asuinaluetta. Hänen isänsä on kuollut, äiti alkoholisoitunut ja veli Eamonn on perinyt vanhemmilta pubin jossa Cushlakin välillä auttelee tiskin takana. Asiakkaina kävi kaikenlaista väkeä, myös kuusi vuotta aiemmin kaupunkiin asettuneita englantilaissotilaita, joiden räävittömän käytöksen takia Cushlan Gina-äiti sai monet kerrat soittaa varuskunnan komentajalle. Sotilaspoliisi haki silloin miehet pois, mutta aina tuli uusia. 

Elettiin niitä pahimpia vuosia, joita eri uskonnolliset ja poliittiset kiistat aiheuttivat Belfastin kaltaisessa paikassa. Sekä protestantit että katolilaiset halusivat Irlannin pohjoisosan omaan leiriinsä, eli pysyvän osana Iso-Britanniaa tai liittyvän itsenäiseen Irlantiin. Lehtiotsikot huusivat autopommeista ja väkivaltaisista yhteenotoista, ja Cushlan koulussa aamunavauksen jälkeen kerättiin yhteen mitä tietoa oppilailla oli tapahtumista. 

Pubin pitäjä Eamonn halusi kaikki asiakkaat, myös protestantit, sillä kaikkien punnat olivat yhtä tervetulleita. Siksi Eamonn pyrkii olemaan poliittisesti sitoutumaton, ihan kuin se olisi mahdollista. Jos et ole meidän puolestamme, olet meitä vastaan sopii hyvin kuvaamaan tuon ajan Belfastia. 

Michaeliinkin Cushla tutustui pubissa. Mies on yli viidenkymmenen, asianajaja ja naimisissa oleva protestantti, voisiko enemmän mennä pieleen, mutta kun tuntee vetovoimaa ei sille paljon mahda. Cushla kyllä potkii vastaan näitä tunteitaan, toki hän ymmärtää miten ison riskin ottaa ja niitä "rikkomuksia" tässä kertyy kasakaupalla. 

Haasteellisen rakkaussuhteen ja jatkuvan vaaran tunnun lisäksi mukana on Cushlan oppilaat, etenkin tietty pikkupoika, jota Cushla pyrkii tukemaan. 

Minulla oli pieni epäilys, että onko kirjan tapahtumia haasteellista seurata, ehkä vuosia sitten lukemani Anna Burnsin Maitomies oli vielä mielessäni, kovin paljonhan tästä aihepiiristä ei ole kirjallisuutta suomeksi tarjolla. Rikkomuksia oli kuitenkin kiinnostavaa, koukuttavaa ajankuvaa, ja vaikka nuori opettajatar heittäytyi suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, olin silti hänen puolellaan. Hyvin toteutettu kokonaisuus, joka vain parani loppua kohden. 

***

Jennie Godfrey: Epäilyttävien asioiden lista

Kirjapaja, 2025

Lukija: Anna-Riikka Rajanen 

Kesto: 12 h 40 min

Eletään vuotta 1979 ja Yorkshiressä riehuu naisia vihaava sarjamurhaaja. Toinen yleinen puheenaihe on juuri pääministeriksi valittu Margaret Thatcher, joka on yorkshirelaisten mielestä suora tie tuhoon. 12-vuotiaan Mivin perheeseen kuuluu isän ja puhumisen lopettaneen äidin lisäksi Jean-täti, joka on isän sisko. Yhdessä parhaan ystävänsä Sharonin kanssa tytöt saivat sarjamurhaajasta huolimatta kulkea keskenään kouluun, ja he alkoivat katsella kadulla vastaan tulevia miehiä sillä silmällä, voisiko tämä olla murhamies ja kerätä epäilyttävien asioiden listaa. Suurimmat epäilykset kohdistuivat vuorollaan lähes kaikkiin tuntomerkkeihin sopiviin oman lähipiirinsä miehiin, ja listaa läpi käydessään he joutuvat myös vaaratilanteisiin.

Ensimmäisenä olimme Sharonin kanssa juosseet kotiin laskemaan taskurahamme ostaaksemme uusimmat sanomalehdet kaupasta. Viiltäjän hahmo hallitsi yhä etusivuja, vaikka Margaret Thatcher olikin syrjäyttänyt hänet hetkiseksi. Viiltäjän varjo tuntui himmentävän keväisen auringonpaisteenkin." 

En yhtään aavistanut, että tässä kirjassa nousee esiin niin isoja teemoja ja että niitä käsitellään niin tunteella. Mukana on mm lähikauppaa pitävä, Pakistanista tullut Omar, jonka poika on tyttöjen luokalla. Poikaa syrjitään, sen nyt arvaa, mutta myös kauppaan kohdistuu jatkuvia tihutöitä. Sivuilta löytyy myös mm lähisuhdeväkivaltaa, radikalisoituvia pikkuteinejä ja pikkutyttöjen ahdistelua. Kirja ei ehkä sovi kaikkein herkimmille, mutta ainakaan itselleni se ei "ollut liikaa", vaikka nuo yllätyksenä tulivatkin. Juonikuvauksesta oli pikemminkin päätellyt, että tytöt haluavat olla kuin Enid Blytonin Viisikko-kirjojen sankarittaret. 

***

Claire Powell: Yhdessä pöydässä 

Atena, 2023

Lukija: Satu Paavola 

Kesto: 10 h 23 min

Nicole oli varannut hieman myöhästyneen äitienpäivälounaan mukavasta ravintolasta, jonne oli hiljattain tuonut erään asiakkaansa. Tunnelma on kuitenkin outo ja jotenkin vaivaantunut. Äiti oli ollut edellisen viikon Espanjassa sisarensa luona, viivästys ei siis johtunut Nicolesta itsestään. Hän oli huomannut saavansa usein olla Maguiren perheen naruissa näissä tilanteissa, miten monta viestiä hän nytkin oli saanut lähettää varmistaakseen että kaikki ovat paikalla. 

Nicolesta oli erittäin outoa, että isä ja äiti olivat tulleet Lontooseen eri matkaa, ainahan he kulkivat yhdessä. Nicolesta tuntui että jotain oli vialla.

”Öh. Tätä ei todellakaan ole helppo sanoa”, Gerry sanoo katse naulittuna Lindaan. ”Teidän äitinne ja minä, me aiomme… öh… Tuota, me…”

Linda keskeyttää hänet. ”Me muutamme erilleen”, hän sanoo. Ja sitten, siltä varalta, ettei joku ymmärtäisi täysin, mitä hän tarkoittaa: ”Toisistamme.”

Nicolen tärykalvoille tapahtuu jotain, hetkellinen kuuroutuminen, kuin hän olisi sukeltanut uima-altaaseen.

Jamie tuhahtaa. Hän katsoo toisesta vanhemmasta toiseen ja sanoo: ”Te vitsailette, eikö niin?”

”Me emme ota avioeroa”, Gerry sanoo ja painaa kämmenensä pöytäliinaan.

”Emme juuri nyt, ei, mutta…”

”Mutta näin se on. Äitinne ja minä vietämme jonkin aikaa erillämme.

Olemme, miten se nyt sanotaan… asumuserossa.”

Lucy painaa käden suulleen sanomatta mitään. Nicole ei tiedä, mihin katsoa. Ravintola näyttää kutistuneen heidän ympärillään. Hän katsoo Jamiea, jonka silmät ovat epäluuloisesti sirrillään.

”Oikeasti?” Jamie kysyy. ”En vieläkään tiedä, lasketteko leikkiä.”

”Olen pahoillani, kulta”, sanoo Linda.

”Miksi?” Nicole kysyy. ”Mitä on tapahtunut?”

”Ei ole tapahtunut mitään. Olemme vain… tulleet siihen tulokseen, että me… emme enää tee toisiamme kovin onnellisiksi. Minusta asian voi ilmaista niin, vai mitä Gerry?”

”Niin minustakin”, sanoo Gerry. Hän katsoo alas lautaseensa ilme keskittyneenä, aivan kuin kummastellen kanaleikettään.

Okei, ovathan he kaikki aikuisia, mutta vanhempien eropäätös sekoittaa silti vallitsevan tasapainon. Miksi ylipäätään erota enää kuusikymmentä täytettään, kun kaiken luulisi jo olevan pysyvää. Kaikesta tulee vain niin sotkuista, kun on omaksuttu omat roolit jotka tuntuvat tietyllä tapaa kiinteiltä, vaikka ihmiset niissä ovat ihan keskeneräisiä. Eikö kasvua voi kuitenkin tapahtua ihan missä elämänvaiheessa tahansa. 

Kiinnitin kirjaan aikoinaan huomiota sen kannen takia, onhan se aika erilainen ja kuvaava. Ei jessus noita minun vanhempia! Minen vaan jaksa niitä!

Kirjassa on silti paljon enemmän kuin tuo aloituspäivällinen. Teemoja lähestytään pitkälti yhteisten ruokailuhetkien kautta, ihmiset vain vaihtuvat. Salaisuuksia on enemmänkin, ja siinä missä vanhemmat eroavat, on Nicolen Jamie-veli menossa naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. 

***

Liz Fenwick: Salainen ranta 

WSOY, 2025

Lukija: Johanna Kokko 

Kesto: 15 h 25 min

Ainoa keino auttaa äitiä ja Olliea oli voittaa sota. Siihen tarvittiin parempia karttoja.

Meredith "Merry" Tremayne oli jättänyt taakseen Cornwallin, jossa äiti edelleen hoitaa heidän maatilaansa isän kuoltua. Lontoossa Merry työskenteli merivoimien maanalaisessa bunkkerissa, jossa hän oli yksi taitavimmista kartanpiirtäjistä. Ilmakuvien perusteella pyrittiin päivittämään olemassaoleviin karttoihin uudet varustukset, kuten tykistöasemat, mutta merkitsemään myös muutokset, kuten tuhottu silta. 

Merryn vei takaisin Cornwalliin kaksikin asiaa. Ensinnäkin hänen pomonsa antoi hänelle uuden työtehtävän joka liitti hänet osaksi yksikköä, joka tekee salaisia tutkimusretkiä Ranskan rannikolle. Kartat olivat erittäin tärkeitä nyt, kun huhuttiin maihinnousun suunnittelusta Ranskan rannikolle. Ryhmän tehtäviin kuului myös vakoilijoiden kuljettaminen Ranskaan ja takaisin. 

Toinen syy miksi Merry oli halunnut Cornwalliin oli se pelottava asia, että Merryn äiti oli kadonnut. Tällä oli aiemminkin ollut tapana unohtua omille teilleen yöksi tai pariksi ollessaan maalausretkillään, mutta nyt tämä oli jo niin kateissa, että poliisikin etsi häntä. Onko Merryn ranskalainen äiti palannut synnyinmaahansa nyt, kun oli jäänyt leskeksi?

Merry oli jo vuosia sitten tehnyt päätöksen olla menemättä naimisiin, sillä naisen oli valittava perhe tai ura. Molempia ei voinut saada, ja Merrylle tärkeintä olisi ura Oxfordissa kunhan sota päättyisi. Siihen ei voinut vaikuttaa edes komea amerikkalaissotilas, joka on selvästi kiinnostunut hänestä. Kun tuo komistus löytyykin yhtäkkiä Cornwallista, laitetaan Merryn päättäväisyys koetukselle.

Kirja oli omaan makuuni turhan romanttinen; sillä sen jälkeen kun pari laitettiin yhteen, niitä kohtauksia sitten riitti ja riitti. Ja riitti. En valitsisi juuri tätä kirjaa ajankuvaan päästäkseni, on parempiakin. Romantiikannälkään kyllä.

 

istoriallisia romaaneja vol 6: Vahvoja naisia Naistenviikolla

Minulla on edelleen menossa vahva historiallisten romaanien romaanien putki, joten nyt on tarjolla neljä uutta tai melko uutta kirjaa, jotka sijoittuvat kolmelle eri vuosisadalle. Samalla nämä sopivat erinomaisesti meneillään olevalle naisten viikolle, sillä jokaisessa on päähenkilönä vahva, omillaan seisova nainen. 

***

Christina Erikson: Kaipauksen aika

Kartanon naiset #3

Docendo, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 43 min

1792

Christina oli ollut PH von Amberin puoliso nyt puolentoista vuoden ajan, mutta avioliitossa ei ollut toivottua lämpöä. Mies oli ollut leski, kun he olivat päätyneet yhteen. Hääyön jälkeen heidän yhteiset yönsä olivat sormilla laskettavissa, ja Christina mietti, oliko hänen ensimmäinen liittonsa ollut onnellinen. Saattoiko mies torjua hänet peräti siksi, että rakasti edelleen niin kovin ensimmäistä vaimoaan? 

Hän oli luvannut isälleen ja itselleen, että Svartå pysyisi perheen hallussa, mutta hänen ponnistelunsa kartanon tulevaisuuden hyväksi vaikuttivat turhilta. Ilman perillistä tulevaisuus näytti yhtä synkältä kuin vuoden 1789 armottomana talvena, jolloin Marcus kuoli. Christina olisi halunnut pamauttaa kamarin oven kiinni niin, että seinät kaikuivat ja lasiruudut helisivät. Mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Hän joutuisi korkeintaan kohtaamaan äidin ja Beatan ivalliset katseet, joista hän sai muutenkin kyllikseen joka ikinen kuukausi. Naiset tuntuivat pitävän hänen kuukautisistaan kirjaa kuin kaksi vaanivaa korppia ja esittivät jokaisen vuodon ajankohtana merkitseviä kysymyksiä siitä, mahtoiko odotettu perillinen olla jo tulossa. Christina painoi kädet kasvoilleen ja toivoi, että Maja olisi hänen luonaan.

Maja ei kuitenkaan ole enää Christinan palveluksessa, vaan pitää huolta tämän suurimmasta salaisuudesta. 

Kirjassa on juonittelun lisäksi myös jännitystä, sillä Svartån naamiaistanssiaisissa tapahtuu yllättävä kuolemantapaus. Jännitystä luo myös asia, jonka Christina oppii aviomiehestään... 

Nautin edelleen kovasti tästä sarjasta, joka on vetävää tekstiä, sisältäen sopivasti kaikenlaisia elementtejä mitä koukuttavaan historialliseen viihdekirjallisuuteen kaipaan. 

***

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

#1 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 10 h 40 min

1859--->

– Minä en ole ainoa, joka on tehnyt väärin, mutta kun joutuu seisomaan neljä kertaa papin vieressä, niin siinä ihminen on todella yksin. Pilkattavana. Häväistävänä. ”Priita-Kaisa Seipäjärvi on harjoittanut haureutta”, pappi sanoi. ”Hän on syntinen nainen. Hänen täytyy rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Meidän kaikkien täytyy rukoilla hänen puolestaan.”

Priita-Kaisa oli suuttunut pappiin, ja suuttunut niihin miehiin, jotka kirkon penkeillä olivat rukoilleet hänen syntiensä puolesta. Hän pakkasi ahkioon tavaransa ja kolmevuotiaan Heikki-poikansa, vanhempi Aleksi hiihti jo hyvin siinä missä Priitakin. Nuo hänen komeat poikansa olivat syy siihen, miksi Priitaa piti rankaista: kaksi aviotonta lasta eri miehille. Tosin Priita arveli, että isän kotipolttoisen myynnilläkin oli osuutensa asiaan. 

Samaa matkaa lähtijöitä oli useampia, Suomen puolelta oli aina lähtijöitä pohjoisemmaksi, Norjaan, sinne missä oli työtä ja ruokaa, niin paljon kalaa kuin merestä jaksoi nostaa. Priita suuntaisi Pykeijaan, jonne hän veljensä oli jo muuttanut, ja etsisi puolisokseen kovan työmiehen joka ei joisi itseään jatkuvasti humalaan ja olisi parempi miehen malli pojille kuin hänen oma isänsä. Kohtalo oli kuitenkin varannut hänen kohdalleen muuta, eli rakkauden joka ei taaskaan sopinut muiden pirtaan. 

Siinä missä Kartanon naiset voi reteästi luokitella viihdekirjallisuudeksi, tarjoaa Jäämeren laulu syvällisemmän otteen ja näkökulmia pohjoisen alueen historiaan. Sarjan toinen osa, Villien tuulten ranta, ilmestyy syyskuussa, ja sen huomattuani tulikin kiirus kuunnella vihdoin tämä ensimmäinen kirja. Näistä todella pohjoiseen sijoittuvista kirjoista minulle on tullut viime vuosina halu päästä matkustamaan sinne, mm Pykeijaan. Toivottavasti tämä lähivuosina toteutuu! 

***

Lea Kampe: Kenian naarasleijona

Bazar, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 11 h 25 min

Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Niin alkaa Karen Blixenin tunnetuin romaani, Minun Afrikkani, ja se on myös toinen lause Kampen Karen Blixenistä kertovassa romaanissa. Kuinka moni meistä vanhemmista lukijoista kuuleekaan mielessään Meryl Streepin äänen, joka lausuu nuo samat sanat vähintään yhtä tunnetun samannimisen elokuvan aluksi: I had a farm in Africa, at the foot of Ngong Hills. 

Heille, joille Karen Blixen ei kolahda takaraivossa, kyse on siis tositapahtumista. Tuore tanskalainen aviopari Karen ja Bror von Blixen-Finecke perustivat kahviplantaasin Keniaan suurin odotuksin. Kuka sen heille alunperin hankkikin, ei huomioinut sen sijainnin ja käyttötarkoituksen yhteensopimattomuutta: alue on liian kuivaa kahvipensaille. Kun Bror oli potkittu ulos farmilta ja avioero selvä, plantaasi oli Karenille koko elämä ja samalla suurin haaste. Mitä muuta hän osaisi - tai edes haluaisi tehdä?

Mikään ei ole yhtä kamalaa kuin pelokas odottaminen. Tarvitsemme kipeästi hyvän sadon – ja siihen tarvitsemme sadetta. Kun herään aamuisin, haistan pelkän palaneen maan. Maasait ovat kulottaneet ruohotasangon jo monta viikkoa sitten, jotta se pääsisi uuteen tuoreenvihreään kasvuun heti sadekuurojen jälkeen. Muistatko pitkät, vierivät savumatot ja leimuavat liekit? Kun sateet sitten jossain vaiheessa tulevat – sillä täytyyhän niiden tulla! – neitseellisen ruohon voi melkein nähdä kasvavan. Koit sen itsekin. Se on kuin syvä huokaus – kuin saisi lunastaa ikivanhan lupauksen. Onko tosiaan niin, että tällä kerralla tuo lupaus rikkoutuu? Toisinaan luulen melkein kuulevani sisälläni ruohonsiementen pidätellyn hiljaisuuden, kuiskatun sateenkaipuun. Enkä ole kuulosteluni kanssa yksin. Kikujut kuuntelevat kanssani.

Vuodesta toiseen sateet antoivat odottaa itseään ja sadot jäivät pienemmiksi kuin hän osasi odottaa. Viimeinen pisara olivat valtaisat heinäsirkkalaumat, jotka söivät kaiken maan tasalle saakka. 

Toinen haaste oli rakkauselämä. Eronsa jälkeen hän alkoi tapailla brittiläistä aristokraattia, Denys Finch-Huttonia.  Mies kulki jatkuvasti Kenian ja Englannin väliä, eikä tavallinen elämä, johon kuului avioliitto ja lapsia, tuntunut olevan häntä varten.

”Juuri siksi en sanoisikaan meidän olevan yhdessä. Rehellisesti sanottuna en tiedä ollenkaan, miten kuvailla suhdettamme. Mutta kuka tietää, ehkä sitten kun Denys palaa muutaman kuukauden kuluttua Englannista, tilanne selkiytyy edes hieman – vaikka rohkenenkin epäillä. Asia on juuri niin kuin sanoit: eivät Denysiä kiinnosta selkeästi määritellyt parisuhteet. Ja vaikka se kuulostaakin kummalliselta, juuri se minua hänessä viehättää. Häntä ei yksinkertaisesti voi karsinoida.”

Ingrid katseli häntä tarkkaan. ”Ja sekö sopii sinulle?”

Halusiko hän Denysin muuttuvan, kyllä ja ei. Olisiko miehessä hänelle enää mitään erityistä, jos tämä olisi kuin kaikki muutkin miehet? Blixeninsä tuntevat tietävät miten rakkaustarina päättyy, lentoturmaan, mutta toisaalta kun oman muistini virkistykseksi luin tähän liittyvistä ihmisistä netistä, oli Karenin ja Denysin suhde mitä ilmeisimmin päättynyt, ja Denys tapaili yhtä epäsäännöllisen epäselvästi toista naista. 

Kirja käy läpi Blixenin elämää Afrikassa, ennen ja jälkeen Finch-Huttonin. Vaikka tavallaan tietää "perus juonen" eli Blixenin elämän kulun, aina tulee uutta vastaan, joko tietoa tai näkökulmaa tapahtumiin. 

***

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
WSOY, 2025
Alkuteos: Mormor danset i regnet, 2015
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 20 min

Kun Juni palaa sukutaloon norjalaiselle saarelle, hän löytää valokuvan isoäidistään Trudesta rinnallaan saksalaissotilas. Juni ei tiedä mitä ajatella, joten hän alkaa selvittää sodanaikaisia tapahtumia kotiseudullaan, mutta isoäidin tarina vie pidemmälle.

Välittömästi sodan päätyttyä Truden tie vie kohti Saksan itäisiä kolkkia, jonne nuori tyttö kulkee luottavaisin mielin saksalaisen rakkaansa kanssa. Mutta mitä syvemmälle Saksaan he pääsivät, sitä harvemmassa näkyi ehjiä taloja, vain valtavia kasoja tiiliskiviä ja palamisen jäänteitä. Kadunkulmat olivat täyttyneet mustan pörssin kauppiaista, jotka kuljettivat pikku kärryillään juureksia, joita ahneesti vaihtoivat arvoesineisiin. 

Tekla huomasi kuuden-seitsemäntoista ikäisen tytön, joka hiipi hitaasti lähemmäs yhtä mustan pörssin kauppiaista. Äkkiä tyttö ryntäsi nappaamaan porkkanan ja juoksi tiehensä. Mutta ei riittävän nopeasti. Mies sai yhdellä loikalla tytön kiinni, kaatoi hänet maahan, kiskaisi porkkanan hänen kädestään ja sätti häntä. Tyttö jäi hetkeksi makaamaan ja nousi sitten. Hänen vaatteensa olivat liasta jäykät, kasvot olivat kalpeat ja hiukset rasvaiset ja takussa.
Aivan heidän vieressään seinässä olevasta aukosta kömpi ulos vanha nainen. Hän horjahti ja yritti pysyä pystyssä mutta istahti pian kivelle nojaamaan päätä käsiinsä. Ei voi pitää paikkaansa, että idässä olisi huonommat olot kuin täällä, Tekla ajatteli. Se on mahdotonta. Demminissä ei ole tällaista. Ei varmasti ole.

Isoäiti tanssi sateessa tarjosi uuden, karun näkökulman siviilien elämästä toisen maailmansodan päättyessä. Osittain kirjassa oli tuttuakin, luettuani aikoinaan (2014 suomeksi ilmestyneen) Rhidian Brookin romaanin Talo Elben rannalla. Se sijoittuu samoihin vuosiin ja Hampuriin, jossa myös Tekla asuu hetken ystäviensä luona. Kansien välissä on paljon muutakin kuin elämää sotavuosina, on esimerkiksi sukupolvien välisiä traumoja ja naisen asema. Soisin tätä kirjaa luettavan enemmän!

Kotimaisia feelgoodeja

Paketissa on neljä erilaista kirjaa, joista kaksi ensimmäistä kuuntelin jo talvella, ja viimeiset nyt kesälukemistona. Laamakirja tapahtuukin talvella, Hakalahden kirja ei liity mihinkään vuodenaikaan, ja kaksi viimeistä ovat kesäisiä. Tässä ne ovat:

***

Niina Hakalahti: Hyvien ihmisten talo 

WSOY, 2024

Lukija: Minttu Mustakallio

Kesto: 6 h 43 min

Kun kuusikymppinen Mervi oli nähnyt myytävänä Tohtorilan, 1950-luvulla rakennetun lääkärintalon, hän oli välittömästi nähnyt sille käyttötarkoituksen. Hän oli esittänyt kutsun kaikille nuoruutensa opiskeluvuosien kommuunin asukkaille, ja yllättäen kaikki kahdeksan olivat vastanneet myöntävästi pyyntöön muodostaa uudelleen samanlainen yhteisö. Kaikki olivat muuttaneet omaa tahtiaan Tohtorilaan muutama vuosi sitten, paitsi Kaarina, jonka tytär Tuulia oli hiljattain muuttanut sinne hänen sijastaan Kaarinan yllättäen kuoltua. 

Mervin omat lapset, Pihla ja Turkka, olivat Tuuliaa vanhempia, lähenivät jo kolmeakymmentä. Hän olisi toivonut, että heillä olisi ollut lämpimämmät välit. Mervin sisko taas oli sotkeutunut uskonlahkoon, ja Mervi pelkäsi menettävänsä tämän kokonaan. 

Tuulia poti ainaista rahapulaa. Pätkätöitä, pätkäasumista, nyt onneksi yhteisö kiitos äidin, mutta toisaalta siellä oli paljon sääntöjä ja velvoitteita. Vuokranmaksukin alkoi jäädä rästiin. Onneksi Mervillä oli varmaan niin paljon rahaa, että hän tuskin huomaisi muutamia vuokrarästejä, eikö vanhemmilla ihmisillä aina ollut ylimääräistä? Rakastuminen sattumalta kohdattuun Abeen piristi sentään Tuulian mieltä. 

Omalla tahollaan Mervi tuskaili miten selviää kaikista lainanlyhennyksistään ja yhteisössä olikin selkeästi painetta nostaa jokaisen maksamaa korvausta. Tästä aiheutui napinaa, sillä kaikilla ei ollut työpaikkaa jolla kattaa kuluja. Mervi painoi pian kahta duunia, vielä hän jaksaisi, eikä Tohtorilan myyminen tullut kysymykseenkään. 

Oli kiva kuunnella kirjaa vanhemmista ihmisistä, eikä aina max kolmekymppisistä. Toisaalta mukana oli nuori Tuulia, jonka äiti oli enemmän muiden päähenkilöiden ikäluokkaa, ja tästähän saatiin sukupolvien välistä asettelua. Kaikki ei todellakaan sujunut sutjakkaasti kuten Mervi alussa kuvitteli, eikä ongelmia aiheuttanut pelkästään Tuulia. Mervi ei tiennyt, eikä osannut aavistaa miten paljon hänen nuorena tuntemansa ihmiset olivat vuosikymmenten aikana muuttuneet. Henkilöt saavat hyvin omia ajatuksiaan julki ja monesti samaa tapahtumaa tarkkaillaankin eri näkökulmista, siitä pidin ihan erityisesti.

Minttu Mustakallio oli loistava lukija tähän kirjaan!

Näistä neljästä kirjasta Hyvien ihmisten talo oli minun suosikkini. 

***

Iiris Leimu: Rakkautta, laamoja ja onnekkaita sattumia

Lind & co, 2023

Lukija: Maruska Verona

Kesto: 7 h 48 min

Melinda on markkinoinnin ja vaikuttamisen ammattilainen, jonka hänen paras ystävänsä haluaa kiireisen arjen vastapainoksi viedä äkkilähtölomalle. Sellainen irtaantuminen on aluksi Melindalle kauhistus, suorastaan mahdottomuus, mutta matkalle toki lähdetään. Elämysloma suuntautuu talvisen maaseudun rauhaan, mutta osoittautuukin työrupeamaksi laamatilalla. Melindaa tämä ei niin haittaa, sillä hän huomaa pian lämpimien tunteiden viriävän tilan komean, nuoren isännän kanssa. Toisaalta häntä odottaisi kaupungissa yrityspomo, joten Melindan on päätettävä glamourin ja mielenrauhan välillä.

Kirja oli minulle liian romantiikanhöttöinen, ja kun olin ennen sitä kuunnellut useamman hyvin juoni- ja sisältörikkaan joulukirjan, tuntui laamakirja melko harlekiinimaiselta niihin verrattuna. Kirjailija sanoo itsekin loppusanoissa, että "tämän tarinan kirjoittaminen oli varsinainen vastaisku korona-ankeudelle". 

***

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella

Jylhäsalmi #9

Karisto, 2024

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 8 h 35 min

Selma ei ollut viiteen vuoteen käynyt Jylhäsalmella, mutta oli nyt tullut kesänviettoon enonsa Esan luokse. Jylhäsalmi oli Selmalle tuttuakin tutumpi lapsuuden kesiltä.

Selma laski jalkapohjansa hiekkamaaruohikolle ja kipristeli varpaitaan. Hiekka oli lämmintä, jalkapohjat muistivat pikkukivien ja ruohonkorsien tunnun vuosikymmentenkin jälkeen. Ja tykkäsivät siitä.

Ehkä äiti oli ollut oikeassa. Ehkä oli tosiaan hyvä ajatus tulla vähäksi aikaa Jylhäsalmelle ja enolaan. Paikkaan, jossa ei ollut yhden yhtä muistoa Joonaksesta tai mistään Joonakseen liittyvästä. Aikuiselämän entisestä arjesta.

Joonaksen kanssa oli ollut tarkoitus lähteä asuntoautolla Eurooppaa kiertämään, mutta juuri ennen lähtöä tapahtunut ero muutti suunnitelmat. Muuta ajateltavaa löytyy onneksi Jylhäsalmelta, myös niitä uusia sydämen muotoisia. 

Tämä oli sellainen keskiverto Jylhäsalmen osa, ei ehkä parhaimmistoa kuitenkaan, siitäkin huolimatta että tässä oli kivasti toinen aikataso mukana. 

Sarjan osien suhteen itselleni tuli sekaannus missä olen menossa ja oikeastaan minun olisi pitänyt kuunnella vasta osa viisi! Onneksi nämä eivät ole millään tapaa jatkuvajuonisia, joten ei haittaa, jatketaan vitosesta, ehkä tässä myöhemmin kesällä. 

***

Tuija Lehtinen: Mansikkakesä

Saga Egmont, 2024

Lukija: Susanna Hyvärinen 

Kesto: 3 h 1 min

Tiinan ukin serkku, kaukainen sukulainen siis, jätti yllättäen menestyksekkään mansikkatilansa perinnönjaossa Tiinalle. Tilaa olivat kärkkyneet ihan muut sukulaiset, jotka eivät uskoneet Tiinan selviävän edes yhdestä mansikkakesästä, saati tilan pyörittämisestä ammattimielessä. Tiina on tietenkin valmis tarttumaan toimeen, hän ei haasteita kaihda. Ja niitähän riittää, milloin on turhia rokulipäiviä sateen takia, milloin satoa tursuu ovista ja ikkunoista. Yksi haaste lisää on heidän kuskinsa, joka iskee silmänsä Tiinaan, ja aloittaa väsymättömät kosiskelut.

Mansikkakesä oli lyhyt tarina, äänikirjana vain kolmetuntinen, mutta toisaalta kyllä siinä riittävästi tapahtumia oli. Kuunneltavaksi se osui koska oli vapaana e-kirjastossa. Sata tuntia kuukaudessa oli tullut äänikirjapalvelussa täyteen, sen verran on tullut tämän kesän kylmyydessä viihdyttyä luurit korvilla. 

Moni kirja kaipaa tiivistämistä, tämä oli napakka kesäkirja, pieni viihteellinen välipala. 

Tuija Lehtinen on julkaissut 1980-luvun puolivälistä lähtien paljon kirjoja niin aikuisille kuin etenkin nuorille, ja niissä lukuisia sarjoja. Mitään sarjaa en usko lukeneeni, mutta kenties jonkin yksittäisen kirjan silloin hänen uransa alkuvuosina? Nyt varsinaisesti aikuisiällä tämä oli ensimmäinen. 

Romaaneja bloggausjonon syövereistä

Kerään tähän juttuun muutaman romaanin jotka ovat juuttuneet bloggausjonoon, eli olen ne kuunnellut viime vuonna. Kaikki ovat sellaisia ettei vika todellakaan ole kirjassa, eli nämä ovat olleet minulle mieleisiä kirjoja.

***

Iida Rauma on julkaissut jo kolme romaania, joita on näkynyt tasaisesti blogeissakin. Minä aloitin niihin tutustumisen keskimmäisestä.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Äänikirja: Gummerus, 2022

(Lukukirja Gummerus, 2015)

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 15 h 33 min

Erika on tutkija, joka on lapsesta saakka omannut aivan poikkeuksellista matemaattista lahjakkuutta. Hän oli uskomaton päässälaskija, sellainen jolta Sademies-elokuva mielessä kyseltiin oletko sinäkin autistinen.Viime aikoina Erika oli ollut töissä matemaatikkona Berliinissä, mutta hän palasi Suomeen ikävän tapahtuman myötä - hänet raiskattiin lähestulkoon kotiovellaan. Hän tiesi, että hänen pitäisi saattaa mies vastuuseen teostaan, mutta hän ei kyennyt siihen vaan valitsi pakenemisen.

Kun Erika muutti yhdeksäntoistavuotiaana pois kotoa, hän kuvitteli jättäneensä kummitukset taakseen. Kun hän muutti tohtoriksi valmistuttuaan Japaniin, sieltä Yhdysvaltoihin ja lopulta Saksaan, hän ajatteli olevansa vihdoin tarpeeksi kaukana. Berliiniläisen kotitalonsa rappukäytävässä hän kohtasi sen taas, musta hahmo ruumiillistui Tomiksi ja kauhuksi, jota Erika koki tämän liikahtaessa esiin porrastasanteen varjoista, ja vaikka se mitä seurasi, oli Erikalle shokki, se ei ollut yllätys, hän oli kolmekymmentäkolmevuotias ja pakeni jälleen. 

Sen jälkeen tapahtui niin paljon ja eri tasoissa, etten tiedä miten sen pidemmälle kuvaisin kirjan varsinaista juonta. Ensimmäisen ja toisen osan luvut on osuvasti nimetty Huonosti integroituja muistoja 1, 2, 3 jne, ja Erika käy niissä läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kaikkea mikä tapahtui ennen raiskausta. Myös osia on monia ja esimerkiksi kuudennen osan luvut on nimetty Virhe 1, 2, 3 jne. 

Kaikesta mikä edellä kuulostaa ehkä oudolle, voin todeta, että olin ihan turhaan pelännyt tätä kirjaa luullen sitä liian vaikeaksi ja tieteelliseksi. Itsehän olen onneton matematiikassa joten ajattelin, että minulla on huonot lähtökohdat kirjan ymmärtämiseen. Onneksi otin härkää sarvista, sillä Seksistä ja matematiikasta oli minulle täyden viiden tähden elämys. Se toi mieleeni yhden suuren suosikkini viime vuosina ilmestyneistä käännösromaaneista, eli Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani. 

Sen enempiä avaamatta, minulle tuli kirjaa kuunnellessa mieleen myös omasta elämästäni tapahtumia joita en ollut vuosiin ajatellut, ja niitä tuli siinä samalla funtsittua mikä oli ihan hyvä asia. Kirjoista on moneksi. 

***

Henrik Tikkanen oli minulle ennestään tuttu lähinnä Märta Tikkasen alkoholistimiehenä. Hänen osoitesarjaansa on vuosien varrella näkynyt blogeissa jonkin verran, joten päätin että siihen tutustumisen voi laittaa jonkinlaisen yleissivistyksen piikkiin.

Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8

Äänikirja: WSOY 2020 (luettu tallenteeksi 1987)

Alkuteos: Brändövägen 8 Brändö Tel 35, ilmestyi 1975

Suomenkielinen painettu kirja 1975, suomennos Elvi Sinervo 

Lukija: Johan Simberg 

Kesto: 4 h 15 min

Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.

Tuossa "karmeassa tarinassa" Henrik Tikkanen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja siinä samalla tietysti vanhemmistaan ja vanhemmistakin sukupolvista. Esimerkiksi hänen isoisänsä isä Paavo Tikkanen oli perustamassa Suometar-sanomalehteä vuonna 1847. 

Kirjan tyyli on omaelämäkerrallinen eli sisältää fiktiota ja kuten kirjailija itsekin toteaa, hän kertoo asiat niin kuin hän ne muistaa. Teksti on ironista ja teräväkielistä, muttei mielestäni kuitenkaan ilkeää. 

Kulosaarentie 8 on trilogian aloitusosa, jonka kuvauksessa käytetään muun muassa sanoja "uljaan suomenruotsalaisen Tikkasen kulttuurisuvun vaiheiden säälimätön kirjaanvienti, armoton itseironinen tilitys menneisyyden kanssa". Kulosaarentietä seuraavat Majavatie 11 sekä Mariankatu 26, ja vielä kaksi muutakin osoitenimen saanutta kirjaa jotka jatkavat trilogiaa. 

Kuuntelemani äänikirja on remasteroitu vuonna 1987 ilmestyneestä äänikirjasta ja se on herttaisen vanhanaikainen. Simberg esimerkiksi naurahtelee välillä, pienet virheet lukemisessa on jätetty korjaamatta ja kun romaanissa vaihtuu sivu, sivun kääntämisen kuulee myös. Aivan alkuun sivujen kääntely tuntui oudolta, sitten viehätyin siitä. Jos yleensäkin ajattelen äänikirjaa kuunnellessani, että joku lukee kirjaa juuri minulle, niin tässä vasta tulikin tunne, että minua hemmotellaan ääneen lukemisella. Tavoitin ehkä jotain siitä lapsuuden tunteesta, kun olin oppinut lukemaan jo nelivuotiaana mutta nautin pitkään siitä että minulle luettiin, ja esimerkiksi tätini kanssa luimme ääneen Aku Ankkoja niin, että luin itse jonkin valitsemani roolin ja tätini luki loput. Kuuntelisin näitä mielelläni lisää, kunhan vain muistan sopivassa mielentilassa!

***

Tommi Kinnunen taas on minulle hyvin tuttu kirjailijana, sillä olen lukenut tai kuunnellut yhtä vaille kaikki hänen romaaneistaan. Kaarnankin kuuntelin heti sen ilmestyttyä keväällä '24. 

Tommi Kinnunen: Kaarna

WSOY, 2024

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 5 h 2 min

Kirjan alkaessa Martti oli vastassa etelästä tulevia kaksossisariaan Marjaa ja Eevaa. He eivät olleet tavanneet viiteen vuoteen; sillä hänellä ei ollut mitään mielenkiintoa matkustaa etelään sen jälkeen kun sisarten lasten rippijuhlatkin oli juhlittu, eikä sisarilla ollut sitäkään vähää asiaa Selkosenkylään. Nyt heidän Laina-äitinsä tekee kuolemaa, ja sisartenkin täytyy irrottautua omasta elämästään ja tulla pohjoiseen. 

Siinä missä siskot olivat halunneet mahdollisimman kauas lapsuudenkodistaan, Martti oli jäänyt kotinurkille ja eleli poikamiehenä. 

Kun ihminen kuolee, hänen elämäänsä muistellaan. Martti huomasi muistavansa lapsuudenkodin tapahtumat ja tunnelman hyvin erilaisena kuin sisaret, ja Martin mielestä näiden pitäisi antaa äidille anteeksi. Lainan oma elämäntarina vie lukijan toisen maailmansodan vuosiin, neuvostopartisaaneihin ja siihen miten sota naisia kosketti. Laina tulisi aina olemaan nainen, jonka sisälle on jäänyt sirpale, jota ei saa leikattua pois.

Kaarna lähti liikkeelle kuin mikä tahansa feelgoodromaani, mitä ihmettelin, mutta kyllähän se kohta alkoi tuntua tutummalta Kinnuselta. Eija Ahvo on minulle mieleinen lukija, olisin tätä kirjailijan ja lukijan yhdistelmää kuunnellut pidempäänkin kuin vain viisi tuntia.

Tässä meillä on laadukas kirjailija, jolle on jo useampana vuonna povattu Finlandiaa. Kaarnallakin hän oli ehdolla, nyt jo neljättä kertaa kymmenen vuoden aikana, mutta vieläkin palkinto meni sivu suun. Fiilistelen, että sen on osuttava Kinnuselle lähivuosina.

***

Lisätään vielä yksi kirja, jonka olen kuunnellut jo vuonna 2023 ja juttukin oli viittä vaille valmis, jostain syystä se vain ei koskaan saanut julkaisuvuoroa. 

Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut

WSOY, 2020

Alkuteos: The Secrets We Kept, 2019

Suomennos: Irmeli Ruuska

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 37 min

Toisen maailmansodan jälkeen, kylmän sodan alettua, CIA:n palveluksessa työskenteli sihteereinä yliopiston käyneitä naisia, joista jotkut toimivat myös vakoojina. Tämä on fakta. Todellisia henkilöitä kirjassa ovat venäläinen runoilija ja kirjailija Boris Pasternak ja hänen rakastettunsa Olga Ivinskaya. Pasternak on tunnetuin romaanistaan Tohtori Zivago, jonka julkaiseminen Neuvostoliitossa kiellettiin, sillä se kuvaa 1920-luvun Neuvosto-Venäjää negatiivisesti ja vastaavasti vallankumousta edeltänyttä yläluokkaa myönteisesti. Tositapahtumiin perustuu myös se, että CIA sai käsikirjoituksen käsiinsä 1958, painatti siitä kopioita ja jakoi niitä eri tapahtumissa, myös neuvostoliittolaisille, joiden oli tarkoitus saada kirjaa levitettyä kotimaassaan. Seuraavana vuonna kirja julkaistiin myös suomeksi. Pasternakille myönnettiin 1958 Nobelin kirjallisuuspalkinto, mistä neuvostoviranomaiset pakottivat hänet kieltäytymään. Neuvostoliitossa Tohtori Zivago julkaistiin kolme vuotta ennen valtion hajoamista, 1988. 

Sitten siihen fiktiiviseen tarinaan edellämainitun ympärillä. 

Länsi.

Oli liki, ettei Irina ollut syntynyt rautaesiripun taakse. Hänen äitinsä oli jo raskaana, kun he pääsivät lähtemään Neuvostoliitosta, mutta vain äiti ja Irina, sillä Irinan isä vedettiin viime hetkellä sivuun eikä hän päässyt laivaan. Irina oli jo kahdeksan, kun heille varmistui isän kohtalo, että tämä oli viety vankileirille jossa oli menehtynyt.

Irina sai tavoitellun työpaikan CIA:ssa, sihteerinä Neuvosto-Venäjän osastolla, mikä yllätti hänet sillä hän oli ollut konekirjoitustestin häntäpäässä. Todellinen syy hänen palkkaamiseensa paljastui, kun häntä testattiin.

"Teillä on kyllä pahuksen hienot Martinit", sanoin. Inhosin martineja. 

Minulle oli sanottu, ettei sitä erottaisi mitenkään. Että vieressä istuva mies sujauttaisi kirjekuoren käsilaukkuuni kun silmä vältti, ja jos en huomaisi mitään, hän olisi hoitanut hommansa niin kuin piti. 

Mies sulki sanomalehden, kulautti kurkkuunsa lopun viskin, heitti tiskille dollarin ja lähti. Odotin viisitoista minuuttia. Join oman lasini tyhjäksi ja sanoin Gregorylle, että olin valmis maksamaan. 

Tartuin Chanelin laukkuun puolittain odottaen että se tuntuisi nyt erilaiselta. Mutta ei se tuntunut, ja mietin olinko tehnyt jotain väärin. 

Itä.

Olga tutustui Pasternakiin Novyi mir -kirjallisuuslehden toimituksessa. Toki hän tiesi miehen ennestään, oli lukenut tämän runojakin. Rakkaus mieheen tuli viemään hänet kolmeksi vuodeksi "uudelleenkoulutettavaksi", mutta Olga ei antanut periksi. 

Kun Pasternakin kirjan julkaisu oli kielletty Neuvostoliitossa, oli mahdoton ajatus että sitä julkaistaisiin muuallakaan, kunnes eräs italialainen kustantamo onnistui ylipuhumaan Pasternakin, silläkin uhalla että projekti vaaransi sekä hänen omansa, että Olgan hengen. 

CIA:lla taas oli tuohon aikaan näkemys, että ihmisten ideologiaa saattoi muuttaa kirjojen avulla, ja siksi Tohtori Zivagon kaltaisten kirjojen julkaiseminen lännessä oli tärkeää.

En ole lukenut kirjaa tai edes katsonut Tohtori Zivagosta tehtyä elokuvasovitusta, eikä minulla ollut kirjan juonestakaan mitään konkreettista käsitystä. Niinpä googlasin Pasternakin elämästä ja hänen kirjastaan ennen kuin aloin kuunnella Prescottin romaania ja hyvä niin, eli jonkun verran perustietoa kannattaa omata ennen kuin ryhtyy lukemaan tätä romaania.  Muuten voi olla vaikea hahmottaa mikä kirjassa on oikeasti tapahtunutta ja mikä fiktiota.

Onpa muuten hyvä mieli, että sain edes neljä kirjaa pois jonosta! 

2 x (ainakin melkein) cozy crime - Christoffer Holst & Kirsi Pehkonen

Kuuntelin loppukesästä pari hellekeleille oikein passelia kirjaa, joista ensimmäinen on cozy crime dekkari tai toinen jonkinlainen sekoitus feelgoodia, chicklitiä ja hitusen salapoliisiromaaniakin. 

*** 

Christoffer Holst: Suviunelmia ja verenpunaa

WSOY, 2024

Alkuteos: Söta, röda sommardrömmar

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 8 h 16 min

Dannen eromonologi oli tullut Cillalle täysin puskista. Mies oli istunut ravintolapöydässä häntä vastapäätä ja sanonut, ettei rakastanut häntä enää. Mitä siihen voi vastata, kun on oltu yhdessä jo kolme vuotta? Parin viikon päästä muuttoauto oli hakenut miehen tavarat ja Cilla jäi miettimään miten tästä eteenpäin.

Bullholmen, "Pullasaari", oli pikkuinen saari jota Cilla kutsuisi kesän ajan uudeksi kodikseen. Cillan ja Dannen oli pitänyt säästää niin paljon kuin mahdollista, lyödä sitten säästönsä yhteen, ja ostaa oma kesäpaikka. Ensin Cilla oli luullut että kaikki haaveet kariutuivat eron myötä, ettei hän saisi mitään hankittua yksin, omilla pienillä säästöillään, mutta se ei onneksi pitänyt täysin paikkaansa. Kaksikymmenneliöinen mökki  siirtolapuutarhassa Tukholman saaristossa oli nyt hänen.

Jos jollakulla oli niin leveät hartiat, poliisi tai palomies ovat ainoat järkevät ammatit, tuumi Cilla tavatessaan ensimmäistä kertaa uuden mökkinaapurinsa pojan Adamin. Poliisina Adamilla olikin kohta kiireitä, sillä nuori, vasta lukionsa päättänyt tyttö löytyi rannasta murhattuna ja veteen upotettuna. Mitä ilmeisimmin Cilla oli viimeinen, joka on nähnyt tytön elossa. Ykkösepäilty, poikaystävä Benjamin, pidätettiin murhatutkintaa varten, olihan tappaja usein joku lähipiiristä. Toisaalta lähisuhdeväkivalta on yleensä myös raaempaa ja äkkipikaisempaa. 

Tällä kertaa lukija vaikutti tarinaan sillä tapaa, että minusta tuntui että Sanna Majurin rauhallinen lukutapa rauhoitti kirjaa ja tasoitti sen hauskoja tapahtumia. Itse luettuna se olisi ollut cozympaa crimea, nyt se tuntui enemmän Saana Havaksen tutkimuksilta; olinhan hiljattain kuunnellut uusimman osan Elina Backmanin sarjasta. Sellaiset sutkautukset kuten "milloinkahan viimeksi pesin hiukseni, kai Berliinin muuri oli jo sortunut?" kuulostavat niin erilaisilta jos ne lukee itse tai äänikirjaa lukee joku heleä-ääninen nuori nainen jonka yhdistää chick liteihin ja feelgoodeihin, verrattuna esimerkiksi juuri Sanna Majuriin. Samoin kävi muutaman "pelottavamman" kohdan kanssa. 

Niin paljon kuin Sanna Majurin äänestä ja lukutyylistä pidänkin, olisin tähän kirjaan valinnut eri tyyppisen lukijan. Pitää laittaa harkintaan lukea ihan paperikirjana kakkososa. Eli kyllä, tykkäsin kirjasta ja aion jatkaa sarjan parissa, näitä on kirjoitettu jo neljä osaa tähän mennessä. 

P.s. Jälleen kerran yksi kirja, ei aivan feelgood mutta kuitenkin cozy crime, jonka nimi on suomennettu muotoon "x ja y", vaikka alkuperäinen nimi ei sellainen ole. Argh. 

***

Kirsi Pehkonen: Etsivä löytää

#1 Siru Valpas 

Karisto, 2023

Lukija: Anni Kajos

Kesto: 5 h 3 min

Kun Sirun aviomies Jarkko osoittautui tyypilliseksi häntäheikiksi, Siru laittoi hetkessä kaiken uusiksi. Taakse jäivät niin mies, koti kuin työpaikkakin, mutta onneksi uusia odotti lähes kulman takana. Hän tuli puolivahingossa ostaneeksi etsintätoimisto Vitosen liiketoiminnan, ja huomasi perineensä firman mukana paitsi toimitilat ja asunnon, myös pakettiauton sekä Nurejevin, sellaisen jolla oli neljä tassua ja häntä, sekä vaativa naukuna. 

Onneksi firman perustaja Julius Vitonen oli jättänyt kaiken valmiiksi uutta yrittäjää varten, sillä ei aikaakaan kun Siru sai ensimmäisen asiakkaansa. Kun hän selvitti tapauksen käden käänteessä, hän luuli olevansa taitavakin etsijä, kunnes häntä itseään vedettiin höplästä. Miksi salaperäinen mies halusi penkoa Vitosen toimiston, mitä hän sieltä oikein kuvitteli löytävänsä?

Kirsi Pehkonen on monille kesäisten feelgoodien ystäville tuttu Jylhäsalmi-sarjastaan, jossa on tällä hetkellä jo yhdeksän osaa. Siru Valpaskin seikkailee jo toisessa, kesällä ilmestyneessä kirjassa. Tykkäsin kovasti lukijasta, jonka ääni sopii sarjaan hyvin.