Maija Kajanto: Sitruunakevät

Maija Kajanto: Sitruunakevät

Kahvila Koivu #4

WSOY, 2024

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 7 h 17 min

Krisse ja Tommi olivat viettäneet vuoden Zagrebissa, mutta melko eri merkeissä kuin he olivat kuvitelleet. Tommi oli ollut kovassa sairastelukierteessä, minkä lisäksi he molemmat ikävöivät jo kotia Pyhävirralla. 

He palasivat heti Suomeen ja tietenkin Pyhävirralle. Krissellä ei kuitenkaan ollut heti työpaikkaa, sillä vuoden irtiotto oli vaatinut kaiken jättämistä taakse. Krissen isä ja nykyinen vaimo olivat ottaneet hotellin hoitaakseen ja viihtyivät työssään. Kahvila Koivun toimitilat oli vuokrattu toiselle yrittäjälle, ja sen imago oli vaihtunut täysin. Krissen rakkaasta ja jo hänen mummonsa pitämästä Kahvila Koivusta oli tullut pizzeria ja kaljaräkälä, ja asiakkaiksi olivat siirtyneet entiset huoltoasemalla notkujat. Krissen sydäntä särki nähdä paikka sellaisessa alennustilassa.

Edelliskesänä satamassa oli pidetty rantakahvila Koivua, mutta siellä ei voisi pitää ympärivuotista kahvilaa. Vaikka vuokrasopimus uuden yrittäjän kanssa oli tehty vuodeksi, sitä ei kuitenkaan voinut päättää noin vain, ja Krisse huomasi olevansa pulassa.

Hänellä oli myös muuta mietittävää, sillä Tommi oli kovin vauvakuumeinen. Krisse ymmärsi sen hyvin, olihan mies häntä kymmenen vuotta vanhempi. Krisse ei ollut vieläkään varma, halusiko hän yrittää uutta raskautta, hänhän oli ennen Pyhävirralle muuttoaan odottanut lasta poikaystävälleen joka oli kuollut, ja silloin Krisse oli saanut keskenmenon.

Tommi oli valmis siirtymään elämässä seuraavaan vaiheeseen, Krisse taas ei halunnut ajatella niin pitkälle ja vaikka tilanne ei ollut kenenkään syy, se tuntui silti pahalta.

Ehkä Tommin pitäisi olla jonkun muun kanssa, jonkun, joka haluaisi lapsen nyt heti, pieni ääni sanoi Krissen pään sisällä. Tuntui kuin joku olisi tökkäissyt häntä jääpuikolla alavatsaan. Ajatus siitä, että Tommi ja hän eivät enää olisi yhdessä, oli yhdellä sanalla kuvattuna sietämätön. Krisse vilkaisi saunanoven suuntaan, katseli pitkää tummatukkaista hahmoa, joka koetti pienessä tilassa tasapainotella hammasmukia saunankaiteella ja häntä hymyilytti. Hän ei ollut vieläkään täysin tottunut siihen, että Tommi oli hänen, että mies halusi olla hänen kanssaan yhtä paljon kuin Krisse halusi olla tämän kanssa. Ja ajatus lapsesta oli kuin möhkäle, joka koetti tunkeutua heidän väliinsä juuri silloin, kun kaikki olisi muuten ollut hyvin.

Krisse kohottautui nojatuolista vaihtamaan yöpaidan päälleen, hän lisäsi puita kamiinaan ja koetti kädellään pattereita. Huone tuntui lämpimältä ja keväinen yö ulkona kohisi ja hengitti. Kun Tommi kiipesi hänen viereensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen, Krisse painautui miestä vasten, tunsi hengityksensä rauhoittuvan ja tasaantuvan. Vaikka tästä asiasta puhuminen tuntui pahalta, Krisse muistutti itselleen, että tässä olivat silti hän ja Tommi. Kyllä he tämän asian selvittäisivät, löytäisivät jonkin ratkaisun tilanteeseen

Kahvila Koivun neljäs kirja ei ollut ihan sellaista feelgoodia kuin aiemmat osat. Se oli melko surullinen, vähintäänkin alakuloinen, ennen kuin lopussa asiat kääntyivät parempaan suuntaan. 

Krissen mummon kuolema nosti omat tunteeni äidin kahden vuoden takaisesta kuolemasta pintaan, ja kirjassa olleet hautajaiset sekä autiotalolla käynti minun oli pakko kelailla enimmäkseen ohi, sillä en vain pystynyt. Oli varmasti hyvä, etten tiennyt noin laajasta hautajaiskuvauksesta, tai sarja olisi voinut jäädä kesken. 

Tässä osassa oli ehkä vähemmän ruuanlaittoa ja leipomistakin, vaikka nekin olivat kuvassa, ja matkan varrella jaettiin jälleen reseptejä. Se on minulle ollut pienoinen pettymys, että kirjasarjassa runsaasti jaetut reseptit eivät olekaan kirjailijalle tuttuja, saati hänen omia suosikkejaan. Taatelitalven esittelytekstissä nimittäin kerrottiin, ettei Kajanto ole koskaan leiponut taatelikakkua, ja nyt, ettei hän ole milloinkaan käyttänyt sitruunankuoriraastetta mihinkään ruuanlaitossa tai leivonnassa. Itselleni molemmat ovat hyvin tuttuja, taatelikakkukin tuli talven mittaan taas kahteen kertaan leivottua ja sitruuna on ihan ehdoton kevään leivonnassa. Tämän vuoden pääsiäisleipomus on itse tehdyllä lemon curdilla sekä rahka-kermavaahdolla täytetty kääretorttu. Kirjailija ei vaikuta ihmiseltä joka harrastaa leipomista, joten ehkä kahvilakirjat ovat hänelle itselleenkin jonkinlainen pako haaveisiin?

P.s. Haloo Helsingin biisin lainauksesta puoli tähteä lisää, sovitaan että se sama joka lähti leipomattomuudesta. Itsehän rakastan leipomista ja tekisin sitä edelleen työkseni hyvin mielelläni, jos vain terveys sallisi. 

Maija Kajanto: Sahramisyksy

Maija Kajanto: Sahramisyksy

WSOY, 2023

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 6 h 14 min

Krisse ja Tommi olivat viettäneet ihania viikkoja matkaillen Suomessa pakettiautosta muokatulla retkeilyautolla. Tommin jätettyä kunnanjohtajan virkansa Krissekin oli ottanut ansaittua lomaa, mutta elokuun vaihtuessa syyskuuksi oli aika palata kotiin ja ryhtyä töihin.

Paluu arkeen tuli kuitenkin kovemmalla kolauksella kuin he olisivat odottaneet, kun Krisse sai uutiset Pyhävirralta. Kahvila Koivussa oli ollut tulipalo, ja se jouduttaisiin sulkemaan joksikin aikaa. Myös koti talon yläkerrassa oli suljettu. Krissestä tuntui siltä, että polvet pettäisivät alta.

– Miksi joku tekee tällaista, Krisse kysyi lopulta, enemmän itseltään kuin Tommilta. – Oliko kenties tarkoitus polttaa koko kahvila? Tai no, ei ollut, kyllä minä tiedän.

– Ai sinäkin huomasit sen, Tommi sanoi istahtaen sängyn reunalle.

– Totta kai huomasin. Jos sytyttäjä olisi halunnut, että koko kahvila palaa, hänen olisi täytynyt vain murtaa takaovi auki. Se ei ole vanhan puuoven kanssa vaikeaa, sorkkarauta riittää. Keittiössä olisi ollut rasvaa, ja koko kahvilatila on täynnä täyspuisia pöytiä ja lankkulattioita, joten rakennus olisi palanut hetkessä.

He olivat molemmat hetken hiljaa. Krisse laittoi teen valmiiksi, otti kuppinsa ja vaelsi levottomana huoneen läpi jakkaralle ikkunan ääreen. Koko päätyseinän levyisestä ikkunasta avautui upea maisema Pyhäjärven selälle. Iltatuuli puhalsi pieniä laineita järveltä ja mursi ne rannan kiviin. Krisse nojasi otsaansa ikkunan lasiin.

– Tuntuu tosi pahalta, hän sanoi lopulta.

Tommi kohottautui sängyltä, tuli istumaan Krissen viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille.

– Kyllä se tyyppi saadaan kiinni, oli se kuka tahansa.

Oudointa oli se, että heidän lomansa aikana Pyhävirralla oli jo poltettu huoltoasema, ja uusia tulipaloja syttyi. Onko joku kuohuksissa heille, joiden yritykset ovat tuhopolttojen kohteina? Kuka voisi olla yhteinen tekijä kohteiden välillä?

Koska Tommi oli jättänyt virkansa, Pyhävirralle tuli uusi kunnanjohtaja, joka halusi erilaisia asioita kuin Tommin aikakaudella. Myös Krissen äiti tuli yllättäen Pyhävirralle, ja se vasta olikin outoa, sillä jos äiti jonnekin lähti Helsingistä, suuntana oli Pariisi eikä todellakaan mikään tuppukylä. Krissen mummo taas oli lähtenyt uuden miesystävänsä kanssa pohjoiseen. Ja Tommi sitten, eihän hän voisi jäädä pidemmän päälle auttelemaan Krisseä kahvilassa, eikä hänen koulutustaan vastaavia töitä löytynyt Pyhävirralta, vaan miehen oli hakeuduttava vähintäänkin Jyväskylään saakka. 

Pyhävirran syksyssä kaikki asiat ovat siis enemmän tai vähemmän solmussa, ja kirjassa on jopa aavistuksenomaisesti dekkariaineksia, kun pitäisi päätellä kuka kylällä tulipaloja sytyttää ja miksi. 

Pidän edelleen Kajannon tyylistä jossa on sopivasti humoristinen asenne, ja tarina on kokonaisuudessaan koukuttava. Itselläni on hyvä mieli siitä, että olen vihdoin ajan tasalla sarjasta, ja kun Sitruunakevät koittaa, voin tarttua päätösosaan ensimmäisten joukossa!

Mitä toivoisin Krisselle tuossa viimeisessä osassa olisi vauva, ei siksi että olisin vauvakuumeinen ja haluaisin erityisesti lukea niistä, vaan siksi, että muistan Krissen saaneen keskenmenon ennen ensimmäisen osan alkua. Kevättä odotellessa!

Maija Kajanto: Taatelitalvi

Maija Kajanto: Taatelitalvi

WSOY, 2022

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 6 h 40 min

Punainen hirsitalo näytti Krissen silmissä kaiken loskan ja rännän keskellä enemmän röttelöltä kuin siltä unelmien maalaishotellilta, jonka oli tarkoitus houkutella vieraita ja taata Krissen elanto. Ovetkin pitäisi avata jo kuukauden kuluttua, mutta vanhan lukion muokkaaminen uuteen tarkoitukseen aiheuttaisi hänelle vielä harmaita hiuksia. 

Heta oli ollut Krissen paras ystävä ja korvaamaton apu edelliskeväästä, jolloin Krisse oli karistanut jaloistaan Helsingin tomut ja ryhtynyt pyörittämään mummonsa yritystä, kahvila Koivua. Heta oli vakuuttanut, että Koivu oli vain mukavaa vaihtelua hänen pankkivirkailijan työhönsä. Nyt ystävä oli kuitenkin lähdössä kahdeksi kuukaudeksi kiertämään Australiaa, ja Krisse oli yhtä aikaa sekä iloinen hänen puolestaan, että surullinen jäädessään pian ilman Hetan olkapäätä. Onneksi Maisa, Krissen lukioaikaisen poikaystävän Jonnen avovaimo, tekisi edelleen vuoroja kahvilassa. Eihän Krisse voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, ekä myöskään halunnut alkaa kouluttamaan uutta työntekijää, kun ei tiennyt miten hostelli otettaisiin vastaan. Jostain kumman syystä hanke tuntui närästävän mummoa. 

Laskettelukeskus Tattarivuorta pyörittävä Petteri oli kaivannut alueelle majoituspaikkoja, ja kunnasta oli oltu yhteydessä Krisseen, aluksi ruokapuolta ajatellen. Jotenkin asiat vain kehittyivät niin, että Krissestä tulisi paitsi kahvilan, myös majoitusliikkeen pyörittäjä. Kunpa saataisiin kunnon pakkasia ja lunta!

Isä ja tämän naisystävä Raila Jokisalo, jotka pyörittivät mökkikylää, mukanaan eräs nuori nainen nimeltään Jenna, tulivat auttamaan hotellin viimeistelyssä. Jenna opiskeli matkailualaa ja tarvitsi työharjoittelupaikan, joten hänestä Krisse saisi kaivatun lisäkäsiparin, varsinkin kun kävi ilmi, että Maisa saisi keväällä vauvan. 

Haasteet ja vastoinkäymiset seuraavat toisiaan, mutta on myös onnistumisia ja Krissen oman elämän ilon hetkiä, kun Tommi Rapala, edelliskesänä virkavapaalle kadonnut kunnanjohtaja, palasi Pyhävirralle ja kytemään jääneet tunteet leimahtivat liekkeihin. Miten paljon Krisse olikaan Tommia kaivannut! Mutta ottaako uusi hotelli tuulta siipien alle vain, koska Krisse niin kovasti tahtoo sen menestyvän.

Heräillessään aamuyöstä Tommin vierestä alasti ja hiukset sekaisin Krisse huomasi yllätyksekseen Tommin olevan hereillä. Toinen käsi oli Krissen ympärillä, toinen niskan takana ja silmät katselivat kattoon.

– Miten menee, Krisse kysyi asettuen nojaamaan käsivartensa varaan.

Tommi vilkaisi häneen, hymyili vähän ja katseli sitten taas kattoon.

– Tiedätkö, silläkin uhalla, että kuulostan nyt pikkuisen turhan melodramaattiselta, niin tajusin tässä yhden asian. Minulla ei ole juuri nyt kotia missään.

Krisse kumartui suutelemaan Tommin olkapäätä. Sanat tuntuivat yllättäviltä, mutta Krisse ei pystynyt kyseenalaistamaan niitä.

– Minulla on jäätävän kokoinen omakotitalo, jossa omat tavarat on sullottu johonkin pois näkyvistä. On poikamiesaikojen huone vanhempien luona ja vierashuone Villen nurkissa. Ja sitten olet sinä ja tämä ihana, kulmikas, pikku asunto, mutta tämä on sinun ja vaikka voisin tulla täysipäiväiseksi tiskariksi, niin tämä on silti sinun kotisi.

Krisse nyökkäsi.

– Minä tiedän, hän sanoi pehmeästi. – Tuo on ikävä olotila. Asuin itse Helsingissä sellaisessa koirankopissa, josta halusin vain pois, vaikka sitten töihin. Eikä mummon luona asuminen tuntunut pidemmän päälle hyvältä. Kodittomuus ei sovi meistä useimmille.

Mielessään Krisse olisi halunnut ojentaa Tommille vara-avaimen omaan asuntoonsa ja sanoa, että haluaisi tämän muuttavan vaikka saman tien. Mutta samalla järki sanoi yksiselitteisesti, että eroprosessissa kahlaavalle miehelle tämä ehdotus olisi osoittanut lähinnä huonoa makua. Tämä oli Tommin kriisi ja hänen pitäisi selvitä siitä.

– Tänne saa aina tulla, Krisse sanoi pehmeästi. Sitten hän kiskoi peiton heidän molempien ylle ja ajatteli itsekseen, että vaikka hänen ja Tommin yhdessäolossa tuntui olevan aivan liian monta liikkuvaa osaa, halu olla toisen kanssa oli silti vahvempi kuin koskaan kenenkään muun kanssa.

Olen ärsyttävästi jäljessä tässä sarjassa! Siinähän se lähti väärille jengoille heti alussa, kun aloin kuunnella tällaista tiukkoihin vuodenajankohtiin sijoittuvaa sarjaa heti myöhässä, eli Korvapuustikesän vasta viime marraskuussa, ja Taatelitalvi jäi tulevaan jouluun. En taivu joulukirjoihin enää tammikuussa, en sitten millään. Ja kappas vain, nyt elokuussa ilmestyi Sahramisyksy ja viimeistään se tuntui sotkevan mattimyöhäisen luuritukset. Sitä paitsi keväällä ilmestyy Sitruunakevät. Mutta sitruuna, miten voi kaavan näin enää murtaa? Sen pitäisi olla Sitruunasuvi, tai mikä tahansa sopiva k-kirjaimella alkava kevät! 

Mutta takaisin Taatelitalveen. Ajattelin että se ei kuitenkaan sijoitu kokonaan jouluun, joten miksen kuuntelisi sitä nyt lokakuussa, ja yritä ehtiä Sahramisyksyyn vielä ennen joulusesonkia... katsotaan miten käy! Kirjan kuunneltuani saatoin todeta toisinpäin: jos olisin halunnut kuunnella kirjan täynnä joulun tunnelmaa, olisin ollut pettynyt, sillä itse joulunpyhät menivät kirjassa ohi nopeasti, ja tunnelma oli lähinnä sesonkileipomuksien ja pyhiksi tulossa olevien yöpyjien viihtyvyyttä suunnitellessa. Eli kirjaa voi oikein hyvin kuunnella jo tähän aikaan syksystä.

Taatelitalven sivuilla oli useampi herkullinen leivontaohje, esimerkiksi kirjan nimen mukaisesti sekä suklaataateleihin että taatelikakkuun, ja Krisse leipoo korvapuusteja ja paljon muuta päivittäin. Mielikuvaherkuttelusta ei siis ollut pulaa. 

Kerronta on jouhevaa, kiireenkin keskellä leppoisaa ja yksinkertaisen kronologisesti etenevää tarinointia siitä, mitä kaikkea kiireisen Krissen elämässä tuona joulunalusaikana tapahtuu. Veikkaan että aika moni kirjasarjan lukijoista haaveilee (vähintään salaa,  jopa itseltään) omasta kahvilasta tai majoituspaikasta, jokunen (kuten allekirjoittanut) on sellaista jossain elämänsä vaiheessa pyörittänytkin, tai pyörittää edelleen. Haaveiluun tämän kaltainen feelgood on omiaan: me lukijat, jotka tarinasta nautimme, myötäelämme Krissen rinnalla. 

P.s. Kantta on kehuttava vielä erikseen. Krissen loputtomat tiskivuoret kannessa eivät houkuttelisi lukijaa vaikka kuvaisivat kirjaa vähintään yhtä hyvin, mutta arvostan sitä, että kaunis ja tunnelmallinen kansi on suoraan kirjan kohtauksesta, kun Krisse luistelee farkuissaan Pyhäjärven jäällä, ja hotelli Koivukin selvästi näkyy taustalla.

P.p.s. Pitääpä leipoa lähiaikoina erittäin herkullista taatelikakkua, nyt on sesonki! Omani teen perinteisellä, äidiltä saadulla ohjeella, johon ei tule kahvia, eikä suklaata. 

Voisin joskus kokeilla tätä kirjan ohjettakin em lisäyksin. Taateleista haluan kuitenkin jäävän pieniä sattumia kakkuun, joten tehosekoitin saa silloinkin pysyä kaapissa.

Maailman paras taatelikakku

200 grammaa kivettömiä taateleita

1 dl vettä

1 dl vahvaa, tummaa kahvia

200 grammaa voita

2 kananmunaa

1 dl sokeria

3 rkl vaniljasokeria

100 grammaa leivontasuklaata

3,5 dl erikoisvehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

1 dl kermaviiliä

koristeluun tomusokeria ja valmista suklaakastiketta

Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja laita ne kahvin ja veden kanssa kattilaan. Kiehuta, kunnes taatelit soseutuvat ja viimeistele sauvasekoittimella. Lisää soseeseen rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna soseen jäähtyä. Vaahdota pehmeä voi ja kananmunat kuohkeaksi ja lisää ne taateli-suklaamassaan. Sekoita sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot ja ruokasooda ja lisää ne taikinaan koko ajan sekoittaen. Lisää lopuksi kermaviili. Paista 175 asteessa noin tunti. Ripottele tarjoiluvaiheessa päälle hieman tomusokeria tai viimeistele äkkimakeus suklaakastikkeella. Maistuu erityisen hyvältä silloin, kun kaikki joulun höyryäminen on takanapäin ja arki vasta odottaa kulman takana.

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

WSOY, 2022

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 9h 37min

Kristiina "Krisse" Kivimaa oli jo pidempään vihannut työtään elintarvikekonsernin sisällön tuottajana, käytännössä reseptiikan luojana. Viimeinen pisara tuli vastaan lipstikan muodossa. Ettäkö sitä pitäisi lisätä pullataikinan ohjeeseen ihan siksi vain, että se oli trendituote, sopi se maultaan pullaan vai ei?

Krisse sanoi itsensä irti ja otti suunnan kohti Jyväskylää. Vaikka leskeksi jäänyt Helmi-mummo oli myynyt talonsa ja muuttanut Pyhävirran kirkonkylälle rivariin, oli mummola edelleen Krissen lohtupaikka. 

Krisse oli käynyt myös lukionsa Pyhävirralla. Mummo taas on koko ikänsä pitänyt kahvilaa, jonka ovet olivat nyt tilapäisesti säpissä, sillä mummo oli liukastunut ja sääriluu kipsattu, eikä tuuraajaa ollut löytynyt. Jostain syystä Krisselle ei oltu kerrottu totuutta siitä, miten pitkä toipuminen mummolla oli edessä. Ainakaan Krissen äiti ei halua tyttärensä hautautuvan Pyhävirran perukoille vaan tekevän suurempaa uraa pääkaupungissa. 

- Miten ihmeessä sinä olet pärjännyt, hän kysyi suoraan. - Ja miksi et soittanut? Olisin tullut jouluksi.

Mummo katseli vähän kiusaantuneena käsiään.

- Isäsi antoi ymmärtää, että sinua ei pitäisi häiritä. Oli kuulemma saanut Tuulalta noottia, että Krissellä alkaa lopultakin elämä voittaa, mutta nyt ei saisi sekoittaa palikoita. Krisse puri huultaan. Miksi ihmeessä äiti meni tähän sekaantumaan? 

Elämä voittaa tarkoitti Perttua. 

Krisse ei ehtinyt pitkään kirkonkylällä asua, kun alkoi törmätä tuttuihin ihmisiin, kuten Jonneen, jonka kanssa hän oli seurustellut lukiossa. Juttu oli sillä erää kuivunut kokoon, kun Krisse oli lähtenyt jatkamaan opintojaan, mutta miten kovasti vanha suola voi janottaakaan? Toisaalta Pyhävirran kolmikymppinen kunnanjohtaja Tommi Rapala, joka tekee kaikkensa uusien yrittäjien eteen, on varsin kiinnostava mies... 

- Kiitos kukista! Iso cappuccino makusiirapilla ja ripauksella kanelia, vai kuinka?

- No, jos nyt välttämättä vaadit, Tommi sanoi.

Saadessaan kupin käteensä hän nuuhkaisi kahvia ja katsoi sitten höyryn yli hymyillen Krisseen.

- Pienen hetken voi kuvitella olevansa Helsingissä.

- Toivottavasti ei sentään. Muuten minun täytyy kolminkertaistaa tuon kupillisen hinta, Krisse naurahti.

- Tämä on se ainoa asia jota Helsingistä enää kaipaa, Tommi sanoi ja poimi korista lautasliinan sisään lämpimän korvapuustin. - Nyt ei sitten tarvitse enää tämänkään takia lähteä bussireissulle isoon kaupunkiin. 

- Ei tarvitse, ei, mummo vakuutti lyöden summan kassakoneeseen. 

Krisse kätki hymynsä muistaessaan sen yhdenkin keskustelun, jossa mummo oli halunnut myydä koko kahvikoneen pois, koska "täkäläisille kelpaa se suodatinkahvi ihan mainiosti." Krisse oli pitänyt päänsä. Erikoiskahveja menisi kyllä kaupaksi, hän oli varma siitä. 

- Tsemppiä avajaispäivään, lounaalla nähdään, Tommi sanoi ja heilautti kättään ovella ja meni. Krisse huomasi askelen nousevan kevyemmin kun hän suuntasi keittiöön varmistamaan uuniperunoiden kypsyyttä. 

Minun oli pitänyt ottaa Korvapuustikesä kuunteluun jo pitkään, mutta aina jokin toinen kirja oli kiilannut sen ohi. Vaan sitten tulikin kiire, kun näin Kajannon kirjoittaneen Krisselle näin pian jatkoa ja kun kyseessä oli joulukirja, oli selvää, että joko jatko-osa Taatelitalvi jää ensi joululle tai sitten sille pitää tehdä tilaa mitä pikimmiten. 

Pitkään Korvapuustikesä tuntui yhtä kliseiseltä kuin ne lukuisat muutkin "lähdin kaupungista maalle ja perustin kahvilan / majoituspaikan josta tuli välitön menestys ja rakkauskin odottaa nurkan takana". Edelleen sarja Villa Venlasta pitää tässä kategoriassa pintansa suosikkinani, mutta oli Korvapuustikesässäkin hetkensä. 

P.s. Oli kiva, kun kirjan nimellä oli merkitys, joka kirjassa myös selitettiin. 

P.s 2 Kuuntelin Korvapuustikesän marraskuussa, ja niinhän siinä kävi, että Taatelitalvi jäi kuuntelematta.