Aikamatkalla romaanien maailmassa, vol 3

Tällä kertaa esittelen neljä romaania 1700-luvun lopulta toisen maailmansodan vuosiin saakka. Aloitamme Ruotsista, käymme Englannissa ja Suomessa, ja päädymme lopulta englanninkielisen romaanin mukana Tanskaan. 

***

Christina Erikson: Autuuden saari

#2 Kartanon naiset

Docendo, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 12 h 19 min

Svartån kartano, 1789

Svartån kartanon ainoa poika ja perillinen oli menehtynyt vain 21-vuotiaana. Tämän vuoksi oli vaarana, että kun isästäkin jättäisi aika, kartano, ruukki ja laajat tilukset siirtyisivät isän suvulle, pois perheeltä. Christina ei halunnut ajatellakaan sitä vaihtoehtoa, joten ainoa mitä hän saattoi asian eteen tehdä, oli mennä naimisiin. Silloin Svartån omistaisi hänen puolisonsa. Christina vain ei ollut kovaa valuuttaa avioliittomarkkinoilla, sillä kihlauksensa purkauduttua hänellä oli maine hankalana puolisoehdokkaana. Niinpä hän oli vielä 23-vuotiaanakin naimaton ja sen tähden auttamattomasti vanhapiika. 

Christinan kamarineito ja ystävä Maja viehättyi uudesta, ikäisestään papista joka tuli Svartåhon. Mies oli kaunis, vaaleat hiukset kuin sädekehä, mutta pappi tai ei, Maja tiesi miten miehet käyttivät naisia hyväkseen. 

Juoni kulkee lomittain Christinan ja Majan elämän ympärillä, ja mukana on monia ensimmäisestä osasta tuttuja henkilöitä. Autuuden saari on periaatteessa itsenäisenä osana luettavissa oleva romaani, mutta aloittaisin silti sarjan alusta, jo ihan silläkin, että se on niin viihdyttävä ja avaa Ruotsin historiaa ajanjaksolta joka ainakin itselleni on vähemmän tuttu.

Esipuheessa kirjailija kertoo, miten valtava onni häntä on kohdannut, kun hän saa asua talossa, jossa hänen kirjasarjansa sankarittarien esikuvat ovat eläneet. On varmasti aivan hurjasti mielikuvitusta ruokkivaa, kun voi asua kartanossa, jolla on niin pitkä historia ja kulkea samoissa huoneissa joissa päähenkilönsä ovat liikkuneet.

Erikson on aiemmin kirjoittanut dekkareita, ja Kartanon naiset on hänen ensimmäinen historiallinen kirjasarjansa. 

 

***

Satu Tähtinen: Seikkailijalordin paluu ja muita yllätyksiä 

#2 Moraalisten naisten kirjakerho

Otava, 2024

Lukija: Alma-Ruut Karjalainen 

Kesto: 8 h 8 min

Sussex, 1847

Paronin tytär, neiti Adalmina Lockhart, saapui vierailulle lapsuudenystävänsä Lordi Raymond Delaneyn ja tämän vastavihityn nuorikon Josephinan luo. Trenaughn kartano oli upea niin ulkoa kuin sisältä ja vieraitakin oli tulossa lisää muutaman päivän kuluttua, joten Ada uskoi viihtyvänsä mainiosti. Sitä ennen he ehtisivät puhua Josephinan kanssa Moraalisten naisten kirjakerhon tulevaisuuden suunnitelmista, sillä jäseniä oli kertynyt jo hyvä määrä.

He tiesivät odottaa Lordi Whartonin tuovan mukanaan yllätysvieraan, mutta Adalmina olisi toivonut tämän olleen kenen tahansa muun, kuin viimeiset kahdeksan vuotta ulkomailla viettäneen Henry Spencerin. Ada oli onnistunut pitämään miehen melko hyvin pois ajatuksistaan nuo vuodet, joita oli edeltänyt tämän kanssa seurustelu ja suunniteltu avioituminen. Sitten mies oli lähtenyt, ilman selityksiä, vain koruton anteeksipyyntö kirjelapulla. Adalmina tiesi miehen palanneen matkoiltaan ja oli nähnytkin tämän ohimennen Raymondin ja Josephinan häissä. Nyt kun Henry ilmestyi yllättäen kartanoon, Ada tiesi, että oli tilinteon aika.

"Olen pahoillani siitä. Todella. Sotkin asiani, ja sinä sait kärsiä sen vuoksi", mies kuului huokaisevan.  

Adalmina kurkisti varovasti kulmiensa alta. Henry vaikutti olevansa vilpittömästi pahoillaan - sen kuuli miehen äänestä ja näki tämän kireiltä kasvoilta. Keskustelu ei ollut helppo miehellekään. 

"Saanko minä anteeksi?" Henry kysyi, kun Adalmina sulatteli miehen sanoja hetken liian kauan.

"Se riippuu siitä, saanko minä sinulta riittävän hyviä vastauksia", Adalmina totesi hitaasti. Hän tajusi, ettei ollut valmis päästämään Henryä pälkähästä pelkällä anteeksipyynnöllä. Hän oli sentään pohtinut kahdeksan vuotta heidän seurustelunsa yllättävän päättymisen syitä. Henryn lähtö oli langettanut varjon hänenkin ylleen, ja yhtäkkiä hänen tähtensä ei ollutkaan niin kirkas kuin aiemmin. Sen seurapiirikauden aikana hän ei ollut saanut enää yhtään kosintaa.

Tunteista ei ole useinkaan helppoa puhua, ja se pitää paikkansa myös Adalminan ja Henryn välillä, varsinkin kun on selvää, että molemmat tuntevat edelleen vetoa toisiinsa. Anteeksipyyntö on paikallaan, mutta lukijalle on alusta saakka selvää, ettei Henry halunnut jättää Adalminaa, vaan tapahtui jotain, miksi mies toimi kuten toimi. 

Seikkailijalordin paluu oli vähintään yhtä viihdyttävä ja ahmittava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Lisää historiallista kartanoromantiikkaa on luvassa, sillä kolmas osa, Jaarli vailla värejä ja muita arvoituksia ilmestyy jo maaliskuussa. 

***

Jaana Piira: Polttavat raiteet, aseman varjo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 6 h 25 min

1930-luvulla Ylä-Karjalassa Anna oli saanut uuden työn syrjäisen Kellomäen kylän juna-aseman hoitajana. Samalla hänen miehensä Niilo sai töitä ratavartijana, kunhan Anna pitäisi hänen toimiaan silmällä, sillä vankileirilläkin ollutta punikkia ei vieläkään pidetty kunnollisena, luotettavana kansalaisena. Koska jostain oli tienattava, oli Niilo aiemmin ollut topparoikassa junarataa rakentamassa, mistä Anna ei ollut pitänyt ollenkaan, sillä hyvä osa tienesteistä kului porukalla viinaan. 

Samoihin aikoihin asemalla aloittaa työnsä myös Kerttu, josta tulee uusi postinhoitaja. 

Vuorotellen seurataan sodan lähestymistä niin Annan, Kertun kuin Niilonkin näkökulmasta.

Mieleen tuli hatarasti vanha iskelmä siitä kuinka "topparoikka tulee", mutta nytpä avautui mikä porukka se oikein oli. Eikä se ihan ainoa asia ollut mitä kirjasta opin, minkä lisäksi se oli viihdyttävä, astetta "vakavampi" kuin historialliset viihderomaanit. 

***

Ella Gyland: The Helsingør Sewing Club

One More Chapter, 2022

Lukija: Kristin Atherton

Kesto: 9 h 53 min

Cecilian 96-vuotias isoäiti oli kieltäytynyt muuttamasta omasta kodistaan, mutta joutunut sairaalaan kaaduttuaan pahasti. Siellä hän oli saanut kohtaloksi koituneen keuhkokuumeen. 

Cecilia löysi isoäidin tavaroita läpi käydessään rasiallisen koruja, joita hän ei ollut koskaan nähnyt isoäidin käyttävän. Mukana olleen lapun avulla hän onnistui jäljittämään korujen omistajan, joka tiesi kertoa hänelle miten ne olivat päätyneet Ingerin haltuun. Siinä samalla Cecilia kuuli isoäitinsä tarinan.

Helsingør, 1943

Kun kööpenhaminalainen Inger Bredahl sai työpaikan kirjansitomosta Helsingørissä, hän muutti asumaan isänsä veljen ja tämän perheen luo. Heidän tyttärensä Gudrun oli Ingerin ikäinen ja tämän pikkuveli Jenskin jo kuudentoista. Näiden mukana Ingerkin tuli vedetyksi mukaan vastarintaliikkeen toimintaan. 

Tanskan historia toisen maailmansodan aikana on minulle aika vierasta, lähinnä olen oppinut siitä Badhotellet -sarjan myötä. Vastarintaliikkeen toimintaa ei tv-sarjassa kuitenkaan tuotu esille, tyskertøs eli saksalaisheila noin nätimmin sanottuna kylläkin, onhan sarjassa saksalaismiehen ja tanskalaisnaisen lapsikin mukana. Niinpä Helsingørin ompeluseura oli kiinnostavaa kuunneltavaa. 

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights

 

Emily Kerr: Meet Me Under the Northern Lights

One More Chapter, 2021

Lukija: Catrin Walker-Booth

Kesto: 8 h 31 min

Pitkäksi venyneen kostean illan jälkeen radioaseman aamujuontaja Lucy Fairweatherin pomo vihjaili, että Lucyn paikalle olisi tulijoita. Radiokanavien juontajat vaihtuivat kuuntelijalukujen mukaan, mutta Lucy sai keskimäärin hyvää palautetta ja oli noussutkin kanavan halutuimman hostin paikalle.

Valitettavasti Lucyn ja kanavan miespuolisen juontajan Jonnon viaton poskisuukko oli kuvattu ja muokattu huomattavasti vihjailevammaksi ja siitä muokatusta videosta oli hetkessä tullut viraalihitti jonka myötä Lucy alkoi saada vihapostia. Lucya ei varsinaisesti sanottu irti, mutta poissa silmistä, poissa mielestä oli johdon näkemys tapahtuneesta johon Lucy koki itse olevansa syytön. Lucy ei käsittänyt alkuunkaan miksi Jonno pyyteli tapahtunutta julkisesti anteeksi tyttöystävältään, sen sijaan että olisi vain korjannut asian, eihän mitään ollut tapahtunut. Mitä oikein oli meneillään?

Lucyn työkaverin Skyen suomalaisen miehen Henrin veli, Tommi, oli juuri avannut resortin Suomen Lapissa ja tarvitsi varmasti apua, joten Skye ehdotti Lucylle vetäytymistä toviksi kauas napapiirille. 

"It's so energizing! And of course, this time of the year, it's all gorgeous and snowy and dark most of the time, so you can really reconnect with yourself."

Dark, cold and in the middle of nowhere, it sounded like someone had gathered everything I hated most and put it all together in a place to create my idea of absolute hell. It was no way I would voluntarily subject myself to freezing my butt off in the Arctic Circle. There had to be a better idea closer to civilization.

Mutta toisaalta, postiluukusta pudotetut lehtileikeuhkailukirjeet ja muu vihaposti olivat jo saaneet hänet keskelle yhdenlaista helvettiä, joten ehkä matka Suomeen ei olisikaan niin paha ajatus. Majoitustaan vastaan Lucy voisi autella resortin vieraiden kanssa ja saisi täytettyä päivänsä muilla ajatuksilla. Suunnitelmissa ei tosin ollut viehättyä niin kovin tästä komeasta mutta ylimielisestä Tommista... 

Mietin, kun aloin tätä jouluaattona 2021 kuuntelemaan, että pitäisikö minun jättää tämä ensi vuodeksi, mutten malttanut. Niin paljon uutta kuunneltavaa kertyy vuoden mittaan ja monia uusia joulukirjojakin, etten kuitenkaan sitä äänikirjasovelluksen suosikkilistaltani enää löytäisi. Onkohan siinä muuten jokin katto, paljonko suosikkeja saa olla? Minulla on varmasti satakunta. 

Jutun julkaiseminen kuitenkin siirtyi ja kun joulun aikakin oli jo selvästi ohitse, se todellakin unohtui. Nyt kun vuosi on taas kiertänyt lähes uuden lenkuran, tämä sopiikin ensimmäiseksi joulun alusajan postaukseksi. Tarkalleen ottaen kirja ei edes tapahdu jouluna / huipennu jouluun, vaan sen voi ottaa ylipäätään talvikirjana.  

Julie Caplin: The Little Teashop in Tokyo

 

Julie Caplin: The Little Teashop in Tokyo

Romantic Escapes #6

One More Chapter, 2021

Lukija: Charlotte Worthing

Kesto: 10 h 24 min

Japani oli aina ollut Fionan haavekohde, joten hän tarttui innoissaan tilaisuuteen voitettuaan ottamillaan valokuvilla kilpailumatkan Tokioon. Hän oli kohta kolmikymppinen, tunnettu matkabloggaaja ja instagrammaaja, muttei pitänyt itseään kuin harrastajavalokuvaajana, joten vielä suurempi palkinto olisi kuitenkin edessä hänen palatessaan Lontooseen, sillä hänen matkalla ottamistaan kuvista pidettäisiin näyttely Kensingtonin Japani-keskuksessa. Näyttely toivottavasti toisi hänelle nimeä ja uusia työmahdollisuuksia. 

Fionaa vastassa piti olla japanilainen professori Kobashi, joten yllätys oli melkoinen, kun tervetulokylttiä pitelikin hänen kymmenen vuoden takainen ihastuksensa Gabe Burnett, joka toimisi myös hänen mentorinaan. Mies ei onneksi tunnistanut häntä.

Fiona oli haltioissaan, kun kuuli että hänet vierailunsa ajan majoittavan perheen kodin alakerrassa oli perheen äidin, Harukan, pitämä teehuone ja -kauppa. Yksi Fionan suurimpia toiveita matkalla olikin ollut saada osallistua aitoon japanilaiseen teeseremoniaan ja hänen toiveensa toteutui. Harukalta, tämän äidiltä ja tyttäreltä Fiona oppi vierailunsa aikana paljon muutakin japanilaisesta kulttuurista ja elämäntyylistä. 

Wabi-sabi is also a recognition that nothing is permanent and we must appreciate things for the here and now, but cherry blossoms are celebrated as much for their beauty as for their transitions. Tomorrow they may be gone and the beauty is in the moment of seeing them. That is why in Japan the seasons are so important, because nature is beautiful, but you can never capture it forever. 

Fiona nodded. These were lovely sentiments and she was charmed by them. Haruka spread out a hand towards the garden. Taking time to be with nature is vital. It is our life force. It recharges the batteries and grounds us. It takes us back to simplicity of life and stresses of modern life. In Japan work can be stressful, people work very long hours and have very little holiday. So taking this time to find oneself and to appreciate nature is something important. 

Gabe ei varsinaisesti riemastunut saamastaan "lastenvahtikeikasta" kuten Lontoosta tulleen nuoren naisen matkaoppaana toimimista kutsui. Gabella oli suhde nykyään naimisissa olevaan Yumiin joka asui Osakassa ja mies istuisi nytkin mieluummin Osakan-junassa kuin kierrättäisi Fionaa pitkin Tokiota. Yumi oli hänen muusansa, tunnetuimpien valokuviensa kohde, mutta vaikka hän otti edelleen kuvia kuin koulutettu apina, todellista paloa hän ei ollut tuntenut aikoihin.

Koska englanninkielisissä kirjoissa voi käytännössä valita lähes minkä maan kohteekseen haluaa, matkustin tällä kertaa Japaniin. Lisähoukuttimena toimi tuo suloisen romanttinen kansi kirsikankukkineen kaikkineen.

Kansien sisälle kirjailija oli onnistunut luomaan taas vähän muista lukemistani poikkeavan feelgood-tyylisen romaanin, jossa hyödynnettiin sekä valokuvausharrastusta että Japanin kuvauksellisuutta.

Kirja on kuudes osa kirjailijan Romantic Escapes -sarjaa, jonka itsenäiset osat sijoittuvat aina yhteen kaupunkiin. Kirjat eivät muuten liity toisiinsa, joten niitä voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Sarjan nimi antaa mielestäni harhaanjohtavan käsityksen ainakin tästä osasta, sillä romantiikka oli tässä aivan taka-alalla ja suurimman roolin sai Japani ja sen kulttuuri.