Aikamatka historiaan, vol 2

Tällä kertaa aloitetaan peräti 1780-luvulta, ruotsalaisesta kartanosta joka on oikeastikin olemassa, ja jossa kirjailija itse nykyään asuu. Sitten siirrytään vajaa sata vuotta eteenpäin 1860-luvulle, jolloin Suomesta lähdettiin Amerikkaan. Kolmannessa kirjassa 1800-luvun viimeisiä vuosia ja seuraavan vuosituhannen alkamista aina toiseen maailmansotaan asti seurataan mikkeliläisestä näkökulmasta. Viimeiseksi palataan Ruotsiin sotaa edeltäviin vuosiin.

***

Christina Erikson: Uskollisuuden vala

Kartanon naiset #1

Minerva, 2024

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 17 min

Christinan pikkusisko Beata oli kuin kopio heidän kauniista ja sävyisästä äidistään, mutta Christinaan äiti ei ollut koskaan aivan tyytyväinen. Christina kokikin olevan enemmän veljensä Marcuksen kaltainen ja oli tälle kateellinen siitä, miten vapaata poikien elämä oli. Kuusitoistavuotias Christina ei millään tahtonut taipua siihen muottiin, joka nuorille naisille oli varattu Svartån kartanossa Ruotsissa vuonna 1782.

Christinan isä, hovimarsalkka Karl Sporre, halusi luonnollisesti tyttärensä solmivan edullisen naimakaupan. Kuitenkin äiti oli heistä se, joka piti päämääränään löytää Christinalle sopivan sulhasen - ja pian. Kuninkaan ympärillä kuhisee, ja osan aatelistosta noustessa tätä vastaan, seisoo Karl Sporre tiiviisti kuninkaan riveissä. 

Maja oli syntynyt köyhään perheeseen ja päätynyt pikkupiiaksi jo lapsena. Svartån kartanossa hän oli ollut jo vuosia ja se oli hänestä hyvä paikka. Kun Christina oli kasvanut, Majasta oli tehty hänen oma palvelusneitinsä, ja nuoret naiset olivat tulleet ystäviksi.

Romaania kuvataan näin: "Historiallisen perhesaagan aloitusosa on täydellinen yhdistelmä historiaa, romantiikkaa, juonittelua ja jännitystä." Allekirjoitan tuon mielelläni, ja tätä julkaistessani olen kuunnellut jo toisenkin osan. 

***

JP Koskinen: Haukansilmä

2021, Like

Lukija: Toni Kamula

Kesto: 13 h 8 min

Kun Kuuran perhe jätti 1860-luvulla taakseen Suomen suuriruhtinaskunnan ja saapui laivalla Amerikkaan, isä antoi heille kaikille uudet nimet. Niin Veikosta tuli William ja Yrjöstä George, isästä itsestään Edward ja äidistä Minnie. Maassa maan tavalla, sanoi isä.

Uudessa kotimaassa riehui sisällissota, mutta Amerikka oli niin suuri maa, että sinne mahtui kaikenlaista. Eivät Kuurat sotaa pelänneet. 

Aikansa New Yorkissa asuttuaan he päättivät lunastaa maata lännestä ja ryhtyä viljelemään maata ja kasvattamaan karjaa. Pojista kasvaisi kunnon cowboyta. Tapahtuu kuitenkin jotain, mikä hajottaa heidän perheensä useammaksi vuodeksi.

Tämän verran tiesin itse, kun ryhdyin Haukansilmää kuuntelemaan. Niinpä Georgen, tuon haukansilmäisen pojan, suuri seikkailu tuli täytenä yllätyksenä. Kumpi sitten on parempi tapa lähteä kirjaa kuuntelemaan, on varmasti ihan henkilökohtaista, mutten kuitenkaan koe tarvetta avata juonta sen enempää. Totean vain, että George kokee elämänsä seikkailun, etsii itseään ja löytääkin, ainakin luulisin niin. Ehkä se selviää kolmannessa osassa, joka tuo suvun taas lähemmäs Tulisiiven aikakautta. 

P.s Minulle jäi ihan arvoitukseksi miten nämä henkilöt liittyivät Tulisiiven päähenkilöihin, kun en saanut etunimiä täsmäämään...

***

Raija Oranen: Punaisten kukkien puutarha

Otava, 2024

Lukija: Tuukka Haapaniemi

Kesto: 16 h 9 min

Kun elettiin 1800-luvun viimeisiä vuosia, Edwin Alléen oli täyttämässä kolmekymmentä ja töissä konepajapäällikkönä Valtion Rautateillä. Hänen vaimonsa Lydia teki hänestä yhdellä kerralla kahden tyttölapsen isän ja pieni perhe muutti Mikkeliin. Isä ei identtisiä kaksosia toisistaan erottanut ja kutsuikin heitä yksinkertaisesti "tytöiksi", vielä sittenkin kun he olivat saaneet kolmannen tyttären, jota kutsui tämän etunimellä.

Nuorempana Edwin oli seilannut höyrylaivan lämmittäjänä Amerikkaan tuhansien muiden suomalaisten siirtolaisten joukossa. Palatessaan puolitoista vuotta myöhemmin Suomeen hän tiesi tasan tarkkaan mikä häntä eniten kiinnosti: tekniikka. Niin hän opiskeli insinööriksi ja työllistyi rautateille. Kun perhe muutti Mikkeliin, Edwin oli jo merkittävässä asemassa. Lapsia siunaantui yhteensä kuusi, neljän tyttären jälkeen vihdoin kaksi poikaakin, mutta rakas Lydia menehtyi lapsivuoteeseen. 

Uuden vaimon ja myöhemmin vielä kolmannenkin Edwin tarvitsi lapsiaan hoitamaan, miten hän muuten olisi heidän kanssaan selvinnyt. 

Maailman myllerrykset koskettivat myös pientä Mikkeliä, ja Edwin pääsee seuraamaan sotavuosiakin sisäpiiristä, sillä hänen tyttärensä tekevät naimakauppoja upseerien kanssa. 

Olin kuunnellut kirjaa vähän matkaa, kun alkoi tuntua siltä, että on tarkistettava onko kunnallisneuvos Alléen todellinen henkilö, ja kyllähän hän on. Miksi Oranen juuri hänestä kirjoitti; hän on Orasen puolison isoäidin isä. Kirja on syntynyt jatkumona näytelmälle, jonka Mikkelin teatteri Oraselta tilasi, toiveena Mikkelin historia. Alléenin suvusta on lähtöisin kuuluisia henkilöitä, Edwin oli esimerkiksi armeijakunnan komentajan Woldemar Hägglundin appiukko ja vuonna 1938 syntyvän kenraalin, Puolustusvoimien komentajan Gustav Hägglundin isoisä. Tämän äiti on toinen niistä kaksosista, joita Edwin ei erota toisistaan. 

En ollut moneen vuoteen lukenut mitään Oraselta, mutta tämä oli oikein kiinnostava pala historiaa. Lukijalle myös propsit. 

***

Katarina Widholm: Viaton sydän lyö

#1 Betty 

Gummerus, 2024

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 14 h 38 min

17-vuotias Betty Lind oli saanut kotiapulaisen paikan tohtori Molanderin luona. Perheessä oli myös aikuinen poika, joka asui jo muualla. Betty malttoi tuskin odottaa, että pääsisi hyvään herrasperheeseen, ja saisi vihdoin omaa rahaa, ja voisi käydä leivoskahveilla ja vaikkapa ihan oikealla kampaajalla!

Junamatkalla Hälsinglandista Tukholmaan hän tutustui Uppsalassa asuvaan lehtori Martin Fischeriin. Mies antoi hänelle kirjansa ja pyysi Bettyä kirjoittamaan ja kertomaan mitä kirjasta piti. 

Uuden ystävän hän sai heti ensimmäisenä aamunaan samassa pihapiirissä kotiapulaisena olevasta Violasta. 

Tohtori oli mutkaton ja ystävällinen mies, tohtorinna vaativa eikä useinkaan kovin ystävällinen tai ymmärtäväinen uutta apulaista kohtaan. Joskus kyyneleet valuivat Bettyn posket raidoittaen, ja silloin tohtorinna puhui hetken hieman ystävällisemmin. Bettyllä oli usein koti-ikävä, johon lohtua toi kirjeenvaihto Martinin kanssa. 

Bettyn ensimmäinen kohtaaminen  perheen pojan, Carl-Axelin kanssa, oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Nuori mies oli ylimielinen, kutsui miehen kolisteluun herännyttä tyttöä äkäpussiksi ja vihjaili törkeästi miten Betty voisi nukkua palvelijanhuoneen sijaan hänen vieressään. Viola neuvoikin, että pojan kanssa kannattaa olla varovainen, eikä "ainakaan ilmaiseksi antaa mitään tehdä". Violan oma työnantaja kun tykkäsi aina välillä maistissa ollessaan likistellä, ja sen jälkeen palkkakuoressa oli tervetullut ylimääräinen seteli. Betty piti tuollaista käytöstä järkyttävänä, muttei halunnut arvostella uutta ystäväänsä.

Käänteitä riitti tässä viihdyttämässä romaanissa jossa ajankuva toimi hyvin, eikä sivuilta tihkunut omaan makuuni liikaa romantiikkaa. Mukana oli paljon arjen kuvausta kotiapulaisen askareista lähtien, ja Betty toiveineen oli kiva nuori tyttö päähenkilöksi, ei liian hattarainen. 

Sanna Majuri on yksi lempilukijoistani, tällä kertaa "Viuula" särähti korvaan, tokihan se niin kuuluu ääntää, mutta...

Tästä sarjasta on hiljattain ilmestynyt toinen osa suomeksi, kuuntelen sen kyllä.

***

Raija Oranen: Hehku

Raija Oranen: Hehku 

Teos 2006, 351 sivua

Meren ja paahteen hurmaava äpärä, auringon ja tuulten oikukas lapsi. 

Ruusujen ja neilikoiden, suolan ja kalan tuoksu, 

poltetun lannan, veren ja viemärien äitelä lemu.

Costa del Sol, Andalucia, Espanja, Eurooppa, Tellus.

Aurinkorannikko, Marbella, Puerto Banus, Villa Valo.

Elokuun helteen helliessä Marbellan rinteitä Sini Soraja Virta odottaa jännittyneenä sukuaan koolle 35-vuotissyntymäpäivilleen. Sini on halunnut koota perheen ympärilleen isänsä upeaan huvilaan Villa Valoon, tahtoen vielä yrittää hieroa sopua viimeksi hänen rippijuhlissaan saman katon alle mahtuneiden persoonien välille. Eronneet vanhemmat, Marita-äidin lapset edeltäneestä avioliitosta, Santtu ja Elisa, hekin jo viisikymppisiä, sekä äidin isä eversti Kerkkä, kaikki saapuvat Sinin toiveesta paikalle. Juhlat kruunaa isän antama upea lahja, uusi Sinin tarpeiden mukaisesti varusteltu Mersu, Sini kun on teini-ikäisenä päätynyt pyörätuoliin. Lupaavasti ensijännitteiden jälkeen alkanut ilta muuttuu kuitenkin pian tragediaksi kun Sinin isä menehtyy kesken juhlinnan.

Sini Soraja Valontytär Virta oli maailmassa ypöyksin. Hän oli luullut, että maa petti hänen allaan, kun hän aikoinaan oli oivaltanut, ettei kävelisi enää koskaan. Ei maa pettänyt silloin, ainoastaan jalat. Kamara luhistui vasta nyt. Hänestä oli tullut äärettömyydessä orpona leijuva, satunnainen olio, jonka olemassaololla ei ollut sen kummempaa merkitystä. Vaikka hän miten yritti ajatella lähistöllä asuvia sukulaisiaan ja kaikkia muita ihmisiä, jotka olivat ylistelleet isää hautajaisissa ja lähettäneet sähkösanomia, hän ei tuntenut heistä yhtäkään omakseen. He olivat pelkkiä tuttavia nyt, kun isä ei ollut välillä linkkinä. Kun hän ajatteli omia ystäviään, nämä tuntuivat kaikkoavan ja muuttuvan vieraiksi, joille hänen tuskansa sittenkin olisi pelkkä henkäyksen aihe.

Menestyneen rakennusliikkeen omistajana Valo Virta jättää ainoalle lapselleen mittavan perinnön. Sini ei kestä Suomen taloa ilman isää, eikä Aurinkorannikon huvilaakaan, vaan päättää etsiä oman kodin Espanjan auringon alta. Elisa-sisko, kiinteistövälittäjä, auttaa asiassa ja uuden kodin lisäksi Sini löytää uuden miesystävän. Valitettavasti hän joutuu huomaamaan, että sen enempää oman isän kuin uuden rakkaudenkaan kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa. 

Luin Hehkun jo loppukeväästä, jos en aivan Costa del Solilla, niin Costa Blancalla kuitenkin. Ennen kuukauden mittaista roadtrippiämme läntiseen Eurooppaan pengoin kirjaston hyllyjä mielessäni kaksi ajatusta. Kirjat eivät saa olla niin uusia, että niistä tulisi varauspyyntöjä matkamme aikana ja niiden pitäisi liittyä jotenkin kohteisiimme tai matkailuun ylipäätään. Espanjaan sijoittuva Hehku pääsi itseoikeutetusti lukulistalle. 

Niin paljon kuin pidänkin Orasen historiallisista romaaneista, Fanny edelleen suosikkinani, ei Hehku ollut aivan minun kirjani. Olihan siinä juonenkäänteitä ja jännitystä, mutta jotain jäi tällä kertaa puuttumaan. Ehkä oikean tyyppinen lukija? Syksyn uutuus Ackté tulee varmasti olemaan enemmän minun juttuni. 

Raija Oranen: Aurora

Raija Oranen: Aurora

Teos 2014, 632 sivua

Raija Orasen tämän syksyn uutuusromaani Aurora kertoo Aurora Karamzinin, os. Stjernvallin elämästä.

Vuoden 1824 syksyllä koittaa Auroran siihenastisen elämän kohokohta. Kuusitoistavuotias neito astuu debytanttina seurapiireihin yllään Pariisista tilattua, Pietarissa ommeltua vaaleanpunaista tylliä. Auroran isäpuoli, korkeassa asemassa oleva prokuraattori Carl Johan Walleen povaa kauniille, älykkäälle ja Pietarissa hyvin koulitulle tytölle loistavaa tulevaisuutta ja asemaa hovissa. Kosijat, sulhaset, kaksi aviomiestä ja kaksi lasta täyttävät Auroran elämän. Matkoja, milloin aviomiehen terveyttä parantamaan, milloin toisen liikeasioita hoitamaan. Kesät Suomessa, talvikaudet Pietarissa. Paikoitellen Auroran elämän seuraaminen on hieman pitkästyttävää kun samat tapahtumat toistuvat vuosi toisensa jälkeen. Kesäksi muutetaan joka vuosi Pietarista Träskändaan, kesän päätyttyä palataan kuin itsestäänselvyytenä jälleen Pietariin eikä joka vuodelle ole muita erityisen merkittäviä tapahtumia. Juonen kulullisesti suurempaa antia onkin se myllerrys joka on menossa sekä maailmalla että Venäjän suurruhtinaskunnassa.

Kirjan myötä kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen, että vaikka me jälkipolvet ihailemme tuon ajan merkittäviä miehiä ja naisia, omana aikanaan he eivät saaneet varauksetonta ihailua, päinvastoin. Esimerkiksi Topelius sai vastaansa paljon vihaa ja hänet jopa leimattiin venäläismieliseksi kun keisari Suomen vierailullaan nimitti hänet yliopiston historian professoriksi ohi normaalin yliopistomenettelyn. Keisari puolestaan pelkäsi jatkuvasti ruotsalaismielisten ajatusten leviämistä Suomessa ja tämän seurauksena sensuuri oli rankkaa. Ruotsalaislehdetkin leikeltiin riekaleiksi ennen kuin ne päätyivät suomalaisiin käsiin. Myös Runebergia ja etenkin Snellmania kirjassa käsitellään paljon ja tämän myötä käsitykseni sekä Snellmanista että korkeimmissa asemissa olevien virkamiesten suhtautumisesta Suomen kansallisaatteen nousuun sai uusia näkökulmia.

Professori Nervander purki raivoaan Walleenille: -Miten Snellman ja muut ruotsinkieliset voivat olla luonnollisia suomen kielen edistäjiä, kun kukaan heistä ei pysty lukemaan suomenkielistä kirjaa ilman sanakirjaa tai kirjoittamaan virheettömästi suomenkielistä lehteä? Savolaiset tuskin ymmärtävät puoliakaan Ingmanin opettelemasta kankeasta kielestä, jota he nimittävät suomeksi.
- En ymmärrä minäkään, Walleen sanoi. -Enkä ymmärrä sitäkään, miksi minun pitäisi ymmärtää. Minä puhun ruotsia, ranskaa, saksaa ja venäjää ja hiukkasen jopa englantia, niin että minulle riittää. Mutta se Snellman täytyy kyllä silti pelastaa, ennen kaikkea häneltä itseltään. Tällä haavaa sensuuri ei onneksi kuulu minun harmeihini, niin että jollen voi häntä auttaa, en voi olla myöskään häntä tuhoamassa.

Kirjaa voi suositella erityisesti autonomian ajasta kiinnostuneille lukijoille jotka haluavat runsaasti faktaa. Kokonaisuus tahtoo välillä kääntyä niin päin, että Aurora on taustana historian tapahtumille. Sinebrychoffin suvusta kertova loistava Fanny on edelleen suurin suosikkini Orasen romaaneista.