Lucy Diamond: Uusien alkujen talo

 

Lucy Diamond: Uusien alkujen talo

Otava, 2022

Suomennos: Eeva Parviainen

Lukija: Maija Lang

Kesto: 13h 26min

Sinä kesänä Sea View House -niminen vuokratalo lähellä Brightonin rantapromenadia sai uudet asukkaat kolmeen huoneistoonsa. 

Charlotte tarvitsi uuden alun, ilman Katea, pientä vauvaansa jonka oli menettänyt. Parisuhdekaan ei ollut kestänyt niin isoa menetystä ja hän oli nyt totaalisen yksin.

Georgie ja Simon olivat seurustelleet jo lukiossa ja jatkaneet yhdessä yliopistoon niin että Georgiesta oli tullut kirjastonhoitaja ja Simonista arkkitehti. Simon oli juuri voittanut arkkitehtikilpailun joka vaati muuttoa puoleksi vuodeksi paikanpäälle, joten lojaalina tyttöystävänä Georgie oli irtisanoutunut omasta työpaikastaan ja seurannut miestä Brightoniin. 

Niin tai näin, tässä hän nyt oli: uudessa osoitteessaan Dukes Squaren aukiolla, uudessa kotikaupungissaan, uudessa elämässään!

Tervehdys, Brighton, hän ajatteli noustessaan autosta jalat jäykkinä. Ajomatka pohjoisesta oli kestänyt viisi tuntia. Tällainen pitäjä sinä siis olet. Georgie katsoi nyt aukion alalaidassa kulkevan vilkkaan tien yli rannalle. Huhtikuun lämmin aurinko heijastui merestä kuin tuhannet kimaltavat paljetit. Hetkeä aiemmin hän oli ohittanut Palace Pierin kuuluisan huvittelulaiturin vuoristoratoineen ja matkamuistokojuineen, ja nyt hänen silmiensä edessä levittäytyi viktoriaanisten lyhtypylväiden ja vaaleansinisen metallikaiteen reunustama rantapromenadi. Ilma tuoksui ranskanperunoilta, merilevältä ja dieselöljyltä, ja sekoitus oli aivan toista maata kuin se puhtaan, märän ruohon tuoksu, johon hän oli kotiseudulla tottunut. Häntä oli jännittänyt pakata kahden ihmisen koko elämä Yorkshiressä laatikoihin ja muuttaa kauas vieraaseen kaupunkiin, mutta yhtäkkiä vatsanpohjalla alkoi tuntua myös pientä innostunutta kutinaa. He saisivat oikeasti asua aivan meren rannassa, omassa pikku kotipesässään. Uusi seikkailu. Uusi luku Georgien ja Simonin yhteisessä tarinassa. Siitä tulisi niin jännittävää!

 

Georgie kaipasi kuitenkin jotain omaa tekemistä kun Simon oli poissa pitkät päivät, eikä tällä muutenkaan tuntunut olevan kiire Georgien luokse, vaan saattoi hyvin siirtyä pubiin jatkamaan juttua työkavereiden kanssa. Eräästä brightonilaisjulkaisusta Georgie sai oman pikku palstan, jossa hänen tuli vastailla kysymyksiin kuin Leelian lepotuolissa ikään, mutta modernilla twistillä. Ehkä hänestä voisi pikkuhiljaa tulla oikea toimittaja?

Rose oli tarvinnut nopean elämänmuutoksen, pois Lontoosta, pois Maxin luota, ja työskenteli muutaman viikon pikakurssituksen jälkeen hotelli Sansibarissa keittiöapulaisena, vaikka oli entisessä menestyksekkäässä elämässään mainostoimistossa voittanut lukuisia palkintojakin. Hänen päivänsä kuluivat työpaikan ja sohvan välillä, kunnes hänen naapurinsa Jo sairastui äkillisesti ja Rose päätyi huolehtimaan tämän 14-vuotiaasta tyttärestä Beasta.

Olen taas päätynyt Brightoniin! Kirja kertoo yllätys yllätys, uusista aluista eri syistä kariutuneisiin elämäntilanteisiin. Se kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, siitä miten naiset ovat toistensa tukena. Naisena minun pitäisi oletettavasti koskettua näistä vastoinkäymisistä ja niiden voittamisesta toisten naisten sparraamina, mutta kun ei nyt vain onnistu. Liian hattaranpehmeää, herkkää ja Charlotten osalta haurastakin omaan makuuni. Georgie oli ehdottomasti lempihahmoni, sillä hänen tekemisensä toivat kirjaan kaivattua eloa ja tapahtumia. Pienen vauvan äiti kokisi varmaankin Charlotten kokemukset riipaisevina. 

Lukija oli muuten ihan ok, pehmeä-äänisenä oiva valinta viihteelliseen kirjaan, mutta hänen mukaansa yksi päähenkilöistä oli kylläkin Charlette, mikä ärsytti alusta loppuun saakka.

Uusien alkujen talo olisi ehdottomasti Naistenviikon kirjallisuutta, mutten säästä tätä nyt siihen, kun en sen suuremmin houkuttele sitä lukemaan. Ihan ok lomalukemista kuitenkin, laiturin nokkaan tai pihakeinuun kun ilmat taas lämpenevät. Jos haluat Brightonin maisemiin, suosittelen tutustumaan myös Ruth Hoganin Madame Burovan kuu ja tähdet -kirjaan. 

Naistenviikko - Lucy Diamond: Rantakahvila

Lucy Diamond: Rantakahvila

Otava, 2021

Alkuteos: The Beach Cafe, 2011

Suomennos: Eeva Parviainen

Lukija: Maija Lang

Kesto: 13 h 50 min

Evie oli viettänyt ihania lapsuuden kesiä äitinsä pikkusiskon Jo'n rantakahvilassa Carrowen Bayssa, Cornwallissa. He olivat olleet läheisiä vielä Evien aikuistuessakin, mutta viime aikoina yhteyttä oli tullut pidettyä harvemmin. Ja nyt Jo-täti oli kuollut, ilman minkäänlaista varoitusta, autokolarissa.

Jo'n testamentti oli vähintään yhtä yllättävä kuin tämän äkillinen poismeno, sillä täti oli jättänyt kahvilansa Evielle. Kirjeessä tämä selitti, miten Evie oli ainoa kenen käsiin hän saattoi rakkaan kahvilansa antaa, mutta kukaan Evien läheisistä ei nähnyt asiaa samoin. Kun Evie mietti pystyisikö yritystä johtamaan Oxfordista käsin, kaikki olettivat, että hän hankkiutuu kahvilasta välittömästi eroon.

"Miten se muka käytännössä onnistuisi", Matthew jatkoi aivan kuin olisi lukenut ajatukseni, "meillä on koti ja työpaikat Oxfordissa."

Matthew oli tietenkin oikeassa. Oli lapsellista ja naurettavaa haaveilla täydellisestä irtiotosta. Ihana haavekuvani haihtui välittömästi kuin tuhka tuuleen. "Tarvitsen vain vähän aikaa", sanoin ja hieroin uupuneena silmiäni.

Olet ainoa jolle voin uskoa rakkaan kahvilani, Jo oli kirjoittanut. Sinä pystyt siihen. 

Nyt kaikki muut yrittivät saada minut pistämään kahvilan lihoiksi ennen kuin olin ehtinyt edes ajatella asiaa. Hyvin tyypillistä toimintaa perheeltäni. Kukaan ei uskonut mustan lampaan kykyihin vaikka hänen syliinsä olisi tupsahtanut kannattava liikeyritys lahjapakettiin käärittynä.

Evie ja Matthew olivat olleet yhdessä jo viisi vuotta. Miehellä oli 7-vuotias poika joka vietti heillä joka toisen viikonlopun ja johon Evie oli todella kiintynyt. Evien vanhemmat pitivät Mattia täydellisenä poikaystävänä, mutta Evietä itseään oli jo pitkään epäilyttänyt, oliko tasainen ja järkevä Matt kuitenkaan hänen loppuelämänsä rakkaus. Ennen niin seikkailunhaluinen Evie oli Mattin myötä järkeistänyt elämäänsä ja vaihtanut miehen painostuksesta mm tulevaisuuden suunnitelmansa vuoden reppureissusta toimistotöihin ja tuleviin opettajan opintoihin. Mutta oliko sellainen elämä aitoa, oikeaa Evieä?

Carrowen Bay sijaitsi liki viiden tunnin matkan päässä Oxfordista, jossa Mattilla oli vakityö ja Evie teki keikkatöitä joita inhosi. Kun Evie ensin lähti järjestelemään kahvilan asioita ja ilmoitti sitten jäävänsä Carrowen Bayhin, Matt sai tarpeekseen. 

Kahvilan työntekijät eivät olleet tunnollisimmasta päästä, mutta Evie löysi pian uuden, toimivamman tiimin. Kylässä asuva Annie alkoi tehdä kakkuja ja muita leivonnaisia, koiravahdiksi rannalle pestautunut Ed paljastui taitavaksi kokiksi, australialainen Rachel pestautui tarjoilijaksi ja ulkona nukkuvasta, karkuteillä olevasta Phoebestä Evie sai ylimääräisen käsiparin, tiimin jonka avulla kohdata tulevat haasteet.

Rantakahvila oli lämminhenkinen ja niin kevyt feelgood kuin vain olla voi ja täytti odotukset kevyen nollauskirjan osalta. Mutta samalla kirja oli ihan hirvittävän kliseinen. Kuuntelin samalla englanniksi toista feelgoodia, Summer Seekersiä josta julkaisinkin eilen jutun,  ja kun toki näitä kahta väkisinkin vertailun, oli siinä paljon laajempi juonikuvio ja yllätyksiä ja kyllä sellainen on kautta linjan kiinnostavampi ja onnistuu pitämään kuuntelijan kiinnostuksen ja keskittymisen aivan eri tavalla. Mutta jos kaipaat hyvin kevyttä hellepäivän rantalukemista, Rantakahvila on silloin paikallaan. 

Päähenkilöt olivat osin kiinnostavia, osin enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Jälkimmäisen listani kärkeen kohosi nuori Phoebe, joka oli niin mustasukkainen kehitysvammaisen veljensä heidän vanhemmiltaan saamasta huomiosta, että karkasi kotoa ja nyt puhutaan kuitenkin riittävän vanhasta teinistä tekemään työvuoroja kahvilassa. Aivan liian lapsellista minun makuuni. Evie taas oli varustettu hirvittävän huonolla itsetunnolla, mutta luojan kiitos (ja tällaisessa kirjassa erittäin odotetusti) oppi ottamaan pomon vastuuta kahvilasta ja kasvoi aikuisemmaksi myös omana itsenään.

Pienenä yksityiskohtana, brittien hautajaisten vietto on itselleni täysin vieras kulttuuri, mutta tuntui oudolta, että kun hautajaisten jälkeen mentiin istumaan pubiin, eikä paikassa siis sinänsä mitään, niin osa Evien sisaruksista oli hetkessä aivan humalassa. Minä kun muistan vielä lapsuudestani, ettei hautajaisten muistotilaisuudessa saanut nauraa ja lapsetkin hyssytettiin hiljaisiksi. Nykyään on varmasti rennompaa, mutta että alkoholitarjoilua ja humaltumistarkoituksessa.

Osallistun kirjalla meneillään olevalle naistenviikolle, jota emännöi jälleen tuttu Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi.