Aula kustannus, 2022
Mimosa Willamo
Kesto: 6 h 54 min
Aikuiset siskokset Mia (Solomia) ja Lilia tulivat kesän viettoon Ukrainan maaseudulle 96-vuotiaan isoäitinsä luo. Isoäitikin asuu täällä vain kesät ja hänen mukanaan tuli punainen kollikissa, joka oli niin vanha etteivät kissat voi niin vanhoiksi edes elää.
Paikalle alkoi kertyä muitakin, ensimmäisenä kaksosia odottava Marta-serkku kaukaa Australiasta. Sitten Lilian ex-mies Ivan toi pienen tyttärensä Ljusjan ja pyysi pitämään tätä pari viikkoa, sillä tytön äiti on vakavasti sairastunut.
"Meillä on siis tyttö."
"Kuulehan, Lilia", Solomia vastasi. "Kai tajuat ettet ole kenellekään velkaa mitään?"
"Hänhän on lapsi, Mia, eikä vain lapsi, hän on Ljusja, jolla on omanlaisensa silmät ja avuton tukka." Lilia nosti sormilla omia hiuksiaan. Ne jäivät siihen törröttämään. Hänen hiuksensa olivat kuin nukella. Eivät levinneet, vaan ainoastaan lojuivat.
"Sinun ei tarvitse ruveta hänen äidikseen."
"Tiedän ettei tarvitse, mutta hänhän on loppujen lopuksi poikani sisarpuoli. Entä jos kukaan ei tule koskaan hakemaan häntä pois minulta?"
"Kuule, tämä kesä. Tiedäthän sinä mikä tämä kesä on? Tämä kesä on tauko. Asiat hoidetaan kesän jälkeen, ja siihen saakka olkoon Ljusja täällä."
Martan vatsa alkoi kasvaa ja kaksoset valvottivat häntä, mutta niin valvottivat myös ajatukset joita hän ei epäröinyt sanoa ääneenkään: hän ei tahdo enää palata Australiaan. Ehkä hän voisi jäädä tänne, taloon, jota valtasi joka suunnasta kasvava heinikko, voikukat, vadelmikko ja muratit.
Hän meni veden ääreen, pienelle nyppylälle, jolla ei ollut villiä karhunvatukkaa, vadelmaa eikä murattia, sillä nyppylää varjostivat raidat, jotka eivät jättäneet valoa millekään muulle. Täältä katsoen talo näytti hänestä pieneltä, kutistuneelta, ikäänkuin muratti olisi kuristanut sen, tiilet murenneet, katto vajonnut, eikä paikalla olisi ollut mitään.
Marta seisoi paikallaan ällistyneenä äkillisestä näystä, että ympärillä ei ole ristinsielua, ikäänkuin puro olisi kasvanut umpeen kaislaa ja kaislikkoon olisi pesiytynyt kettuja, jotka metsästivät lintuja ja linnut pölähtäisivat kerta toisensa jälkeen säikähtäneinä lentoon ja katoaisivat pimeyteen. Eikä heidän taloaan ole, ei ole ketään. Kaikki ovat murenneet, kadonneet, eikä ole enää paikkaa minne tulla, kun tuntee itsensä luuseriksi.
Voi että minä rakastuin tähän kaikkeen, viimeisen kesän tunnelmaan ja paikkaan, ränsistyvään taloon, viisaaseen isoäitiin ja muihin talon persoonallisiin naisiin. Tunteeseen, että elämä on käännekohdassa. Ei mikään ihme, että kirjasta on pidetty.
Sijoitan kirjan Helmet-haasteessa kohtaan 34: kirja kertoo Ukrainasta ja Pohjoisen haasteessa kohtaan 13. Kirja, joka liittyy Ukrainaan tai ukrainalaisen kirjailijan teos. Myös maailmanvalloitukseen tulee tästä uusi valtio.
