Dekkareiden jatko-osia vol 4

Historiallisten romaanien välillä olen silloin tällöin kuunnellut dekkareitakin, joten tässä välillä neljän kattaus niitä. Kaikki ovat jatko-osia, ja näistäkin kaksi on kokonaan tai osittain historiallisissa kehyksissä tapahtuvaa. Bloggausjonossa useampi näistä on odotellut jo pidempään, joten kaikki eivät ole sarjan tuoreimpia osia. Aikajanalla liikutaan 1800-luvulta nykypäivään. 

***

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus

#4 Beatrice Hyde-Clare ratkaisee

Aula, 2024

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 9 h 44 min

Vera-täti ei voinut olla siunailematta sitä, miten hänen suojattinsa ja kasvattityttärensä Beatrice Hyde-Clare oli sotkenut asiat kihlautumalla Kesgraven herttuan kanssa. Miehen isoäiti oli jo järjestellyt tälle täydellistä naimakauppaa, jossa yhdistyivät upeat mustat kiharat, vuosisatoja vanha nimi ja runsaat maa-alueet. Olivathan Hyde-Claretkin tosin hyvä perhe, ja toki herttuan nappaaminen oli sulka Bean hattuun sillä nostihan tyttö näin statustaan ja varmisti hyvätuloisen tulevaisuuden, mutta he olivat myös nöyriä ja tiesivät paikkansa. Eikä se ollut sentään Kesgraven herttuan suvussa.

Olennainen osa heidän perheensä hyvyyttä olikin ymmärtää heidän rajoitteensa, ja sellaisena he kokivat suunnatonta ylpeyttä siitä, että pitivät katseensa suunnattuna alas eivätkä koskaan uskaltautuneet kallistamaan kasvojaan ylös mahtavuuden huimaaviin korkeuksiin.

Ja nyt Bea oli pilannut kaiken heittäytymällä herttuan syliin.

Mikä ajattelematon riesa!

Eikö hän ollut pohtinut, mitä kihlaus tarkoittaisi muulle perheelle? Se kääntäisi heidän elämänsä ylösalaisin, sillä nyt ihmiset alkaisivat olettaa heiltä asioita. Heidän odotettaisiin pukeutuvan viimeisimmän muodin mukaan – käyttävän hienoimpia silkkejä, ajavan hyväkuntoisimpia hevosia, isännöivän mitä ylellisimpiä juhlia.

Koska Bea törmää aina rikoksiin vaikka yrittää niin kovasti pysyä niistä jo sivussa, on tässäkin kirjassa selvitettävää sillä saralla. Nyt mysteeri suorastaan ojennetaan hänelle kun tuttu kreivitär pyytää hänen apuaan. 

Pitkäveteisyys ja hauskuus samassa paketissa, oli eräs kuuntelija kiteyttänyt mielipiteensä äänikirjapalvelussa, ja tuo lause tiivistää prikulleen omat ajatukseni! Juonellisesti tarina oli pannahisen paikallaan junnaava koska välillä takerruttiin pitkiksi ajoiksi niin kovin pieniin lillukanvarsiin, mutta tuttuun tapaan kirjasta löytyi monia hauskoja sutkautuksia ja kommelluksiakin. 

***

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin

Karin Adler #6

Bazar, 2018

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 19 h 9 min

Vuonna 1916 Orkney-saarten vesillä upposi brittiläisen laivaston alus MSS Hampshire ajettuaan saksalaisten miinaan. Yksikään miehistön jäsenistä ei lopulta jäänyt eloon kun maista käsin ei annettu siviilien auttaa pelastuslautoille selvinneitä, joten hekin paleltuivat. Tapauksesta jäikin monille tunne, että laivassa oli kuljetettu jotain, minkä ei haluttu pääsevän yleiseen tietoon, ja kehittyi legenda että laivan mukana olisi uponnut aarre. 

Nykyhetkessä, sata vuotta myöhemmin, samalta suunnalta löytyy tyhjillään purjevene, jossa on verisiä kamppailun jälkiä. Englannin poliisi pyytää virka-apua, sillä veneen omistaja on marstrandilainen mies. Karin Adler ottaa tapauksen hoitaakseen, ja alkaa selvittää mitä tapahtui veneen omistajalle, eläköityneelle sukeltajalle Bo Stenmanille.

Karin on joutunut muuttamaan maihin omaan veneeseensä tulleen vuodon takia, mistä hänen miesystävänsä Johan on ollut mielissään. Karin itse ei malttaisi odottaa pääsyä takaisin kelluvaan kotiinsa, mutta isompi elämäntilanteen käänne on edessä. 

Pidän todella paljon tästä sarjasta, joka yhdistää taitavasti dekkarin historialliseen romaaniin. Karinin yksityiselämän käänteet on kirjoitettu kiinnostavasti, eri tavalla kuin olisin odottanut.

***

Marianne Cedervall: Hääjuhlan salaisuus

Mullvaldsin murhat #4

Otava, 2024

Lukija: Eija Ahvo

Kesto: 8 h 37 min

Oli kulunut viisitoista vuotta siitä, kun Fredrik oli lähtenyt opiskelemaan ja jättänyt Gotlannin taakseen. Nyt Fredrik oli palannut saarelle viettämään häitään ja asettumaan sen jälkeen morsiamensa kotitilalle.

Morsian oli Bengt ja Titti Siltbergin tytär Amanda. Fredrik ja Amanda olivat löytäneet toisensa jo hieman varttuneemmassa iässä, molemmat lähestyivät neljääkymmentä. 

Perinteisissä gotlantilaishäissä oli runsaasti rooleja, ja koska Titti ja Anki olivat tutustuneet jo aiemmin, pyysi Titti Ankin yhdeksi tarjoilijoista. Anki osallistui mielellään häihin ja suostui - ja kuuli vasta sitten että tehtävään kuului myös leipoa reilu määrä tietynlaisia perinnepiirakoita, joita Anki ei ollut koskaan edes nähnyt. Mihin sitä olikin tullut lupauduttua...

Myös eläkkeelle jäänyt poliisi ja Ankin hyvä ystävä Tryggve oli mukana häävalmisteluissa.

Amandan perhe oli huomattavasti parempaa väkeä, ja tuleva appiukon toiveesta Fredrik ottaisi vaimonsa sukunimen, niin että maatilaa hoitaisi jatkossakin Skiltbergin pariskunta. Bengtillä ei ollut mitään Amandan miesvalintaa vastaan, mutta Tittillä oli omat näkemyksensä. Ja niin sitten kävi, että sulhanen oli hääpäivänään kateissa.

Lempisarjojani tämäkin, ja Eija Ahvo sopii lukijaksi erinomaisesti. Olen ihastunut Gotlantiin ja kirjan miljööseen vaikken ole koskaan ollut Ankin kaltainen heppatyttö. 

***

Eva Frantz: On lähtösi huoleton

#5 Anna Glad

S&S, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 23 min

Neljä jo vuosikymmenten takaista ystävystä, Krisse, Hannele, Sylvia ja Britt, ovat päätyneet elämässään eri suuntiin, mutta joka syksyiset rapujuhlat tuovat heidät aina yhteen. On Krissen vuoro emännöidä ja ilta kuluukin hyvin järjestettynä runsaiden juomien, herkkujen ja kun ruotsinkielisistä on kyse, ryyppylaulujen siivittämänä. Mutta itku pitkästä ilosta, sillä aamulla heistä on tallessa mökillä enää kaksi. Krisse on murhattu, ammuttu kuoliaaksi, ja toinen naisista on kateissa. 

Anna Glad aloittaa tapauksen tutkimuksen, mutta hänet siirretään pian syrjään sillä nyt tarvitaan hänen miehensä Tomasin erikoisosaamista, molemmat kun ovat poliisin palveluksessa. Anna päätyy poliisilaitokselle hoitamaan rutiinihommia mikä suoraan sanottuna sapettaa häntä aika tavalla, eikä hän ihan malta pysyä annetuissa tehtävissään. 

Annan kotiasiatkin asettavat haasteita. Heillä on viisivuotias Goffe-poika, ja ennen kuin Tomasta tarvittiin töihin, tämä oli omasta halustaan ollut vanhempainvapaalla huolehtimassa Goffesta. Kun Anna päätyy ottamaan päävastuun pojasta, on hän äitinä uuden edessä.

Eva Frantz on kertonut aiemmin, että Anna Glad -sarjan on tarkoitus olla viisiosainen, joten tämä oli luultavasti tässä. Osia on tullut melko hitaassa tahdissa monen muun rikoskirjailijan tahtiin verrattuna enkä todellakaan ole päässyt kyllästymään. Yksi lempisarjoistani, suosittelen lämpimästi tutustumaan ellet vielä ole ottanut Frantzin dekkareita haltuun. Näissä ei veriteoilla mässäillä. 

2 x merellistä jännitystä - Rebecka Edgren-Ahlgén & Ann Rosman

Tutussa kahden kirjan paketissa tällä kertaa ruotsalaista jännitystä, joka tapahtuu merellisissä oloissa. Mustat purjeet -kirja aloittaa uuden sarjan, ja purjehtiminen on keskeisessä osassa. Siinä ei ole ollenkaan varsinaista poliisitutkintaa, joten se on tyypiltään psykologinen trilleri. 

Toisena kirjana on rikostutkintaa sisältävä sarja Karin Adlerista, ja Arvoitus pinnan alla on sen viides osa. Karin purjehtii vähemmän, mutta asuu veneessään mieluummin kuin maissa, mitä miesystävä ei aina ymmärrä. Sarjaa voisi periaatteessa lukea myös itsenäisinä kirjoina, ellei ole niin kiinnostunut pääparin rakkaussuhteen vaiheista. 

Rebecka Edgren-Ahlgén: Mustat purjeet
Minerva, 2023

Lukija: Ella Pyhältö
Kesto: 11 h 36 min

Tiivis ryhmä vapaaehtoisia meripelastajia tekee työtään idyllisessä Tukholman saaristossa. Eräänä helteisenä heinäkuun päivänä Annika ja Nadia huomaavat saaristomerellä ilman ohjausta ajelehtivan purjeveneen. Kun kukaan ei vastaa, he päättävät tutkia veneen, joka osoittautuu tyhjäksi, mutta siellä on verijälkiä.

Neljä päivää aiemmin Joanna on lähtenyt veneilemään yhdessä Zack-veljensä kanssa. Viime vuosina he olivat nähneet vain pari kertaa.

Liinaharja ja Nokitukka, niin äiti oli heitä lapsina kutsunut. Zack oli se vaalea ja sinisilmäinen, Joanna tummempi. Muutenkin häntä oli verrattu kaikessa veljeen; oletko sinä se Jackin sisko, häneltä aina kysyttiin. 

Mutta nyt he olivat kovaa vauhtia ajautumassa erilleen ja vähiä tapaamisia on leimannut vaivautuneisuus, sillä he eivät ole olleet vielä valmiita puhumaan asioita halki. Joannaa epäilyttääkin olisiko hänen ylipäätään pitänyt lähteä veljensä matkaan vai jäädä pois. 

Puen nopeasti pelastusliivit ylleni ja hilaan itseni veneeseen. Se keinahtaa, ja myötäilen sitä liikkeilläni. Miksi oikein suostuin tähän? Minullahan on viha-rakkaussuhde mereen. Rakastan saaristoa ja veneilyä, mutta minussa asuu kunnioitus vettä kohtaan. En ole koskaan halunnut painaa päätäni veden pinnan alle. Meri on liian iso, liian kesytön ja syvä, jotta tuntisin oloni siellä mukavaksi. Ja se on aika outoa, kun vietin sentään jokaisen lapsuudenkesäni veneessä tai meidän kesäpaikassamme saaristossa.

Veneilykesät olivat päättyneet kun Joanna oli viidentoista, sillä silloin isä oli sairastunut syöpään ja kuollut. 

Joannaa painaa uudempi murhe äitinsä ja tämän luona olleen lapsensa kuolemasta pari vuotta aiemmin. Surulla on monet kasvot, hänelle on sanottu, mutta silti jopa hänen terapeuttinsa mielestä hän suree väärin.  Että on väärin puhua vain nykyhetkestä eikä käsitellä mennyttä, että on väärin eristäytyä kotiinsa neljän seinän sisälle, mutta hänen rinnassaan raakkuu musta lintu.

Merellä Joanna toivoo saavuttavansa saman mielenrauhan ja vapauden tunteen, kuin perheen yhteisillä veneretkillä kaukana lapsuudessa, mutta hän miettii silti miksi suostui Jackin ehdotukseen, tai pikemminkin vaatimukseen lähteä veneelle muutamaksi päiväksi. Vain siksi aikaa, kun hyvältä tuntuu, oli veli sanonut, vaikka heidän suhteensa oli ohut kuin munankuori.

Tyhjänä ajelehtiva purjevene jonka meripelastajat löytävät, on tietenkin se, jolla Joanna ja Zack lähtivät merelle. Meripelastajat päätyvät keskelle synkkää perhedraamaa. 

Psykologiseksi trilleriksi kirjassa oli monin kohdin hyvin kaunista, jopa runollista kieltä, joten nautin tästä paitsi tiheän tunnelman, myös kaunokirjallisten ansioiden vuoksi, mikä on harvinaista minkään tyyppisessä jännityskirjassa. Juonellisesti kaipasin keskivaiheille joko tiivistystä tai vaihtoehtoisesti lisää tapahtumia, mutta kokonaisuutena pidin Mustista purjeista, ja uskon jatkavani sarjan parissa.

Ann Rosman: Arvoitus pinnan alla

Karin Adler #5 

Bazar, 2023

Alkuteos: Havskatten, 2014

Suomennos: Arto Ingervo & Mikko Meri 

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 17 h 36 min

Keväällä 2013 Marstrandin vapaapalokunta harjoittelee polttamalla kaupungin joskus niin loisteliaan, mutta sittemmin hylätyn kaupunginhotellin. Kymmenen huonetta, joihin oli aseteltu nukkeja pelastettaviksi, mutta oikeaa ruumista sieltä ei olisi pitänyt löytyä.... Uhri on vanhempi mieshenkilö, joka on ottanut aktiivisesti kantaa monen vanhan rakennuksen puolesta. Onko hän puuttunut asioihin liikaa?

Toukokuussa 1906 Marstrandin kylpyläkausi oli alkamassa. Tohtori Baumann oli käymässä vanhaksi, joten Tukholmasta oli palkattu uusi lääkäri. Heinäkuun puolivälissä sahaparoni Lundgren perheineen saapui Norjasta höyrylaivalla. Perheen Carolina-tytär on siinä iässä, että hänet olisi hyvä saada naitettua, mikä on erityisesti äitipuolen tavoitteena Marstrandin kylpyläviikkoina. Siellä on moni nuoripari kohdannut toisensa aiemminkin. Carolinakin saa kosijan, mutta onko tällä liikaa vaarallisia salaisuuksia? Entä miten käy, kun nuori lääkäri tuntee ihastumista potilaaseensa?

Viihdyn edelleen hyvin Rosmanin parissa, hänen sarjassaan saa aina kaksi kirjaa kerralla, dekkarin ja historiallisen romaanin. Laatua!

Suomentajista jäi erikoinen fiilis. Omituisuuksia riittäisi lueteltaviksi vaikka miten paljon. Esimerkiksi kaksi eri ihmistä sanoo helpottuneena "kiitos Jumalalle" kun suomalaiset sanoisivat "luojan kiitos". Kyseessä eivät olleet edes uskovaiset henkilöt, vaan Karin ja eräs hänen tuttavansa. Lienee ruotsiksi kyseessä ihan sama fraasi kuin thank God on englanniksi. Tilanne oli pikemminkin "huh huh, kylläpä säikähdin" kuin "ylistäkää Herraa"... Toinen vieras käännös oli turistihotelli ja googlailinkin sitä. Meillä näyttää tätä käytetyn vielä juurikin kirjan historiallisen osuuden aikoihin, jolloin se sopii suomennettuna kyllä niihin osuuksiin. Hakiessani ruotsiksi turisthotellet, sana on ilmeisesti Ruotsissa käytössä edelleen, koska sillä tuli osumia nykyaikaisista majoituspaikoista, mutta suomennokseen se ei istu yhtä hyvin, kun puhutaan hotellista vuonna 2013. Oli jotenkin hassusti ilmaistu, että "x oli silloin turistissa". 

Kylpylän yhteydessä oli myös "sosiaalitalo", ruotsin kielessä näyttää olevan socialhuset joka sopii asiayhteyteen, mutten oikein osaa kääntää sitä. Entä mikä on Lämävesikeskus? Google antaa tulokseksi vain tämän kirjan. 

Kun käännökseen alkaa kiinnittää huomiota, niin nehän tarttuvat korvaan pitkin kirjaa, esimerkiksi "hän osoittautui tekevänsä paljon muitakin asioita", yrityksellä oli "starttikokous" (käyttäisin sanaa perustamiskokous), "hän soitti hänelle" (ei toimi suomeksi) tai "voi, onneton x" kun paremmin olisi sopinut "...x-parka". Kovin tuli sellainen ikävä olo, kuin olisi käännöskonetta käytetty. 

Ann Rosman: Marstrandin myrkyttäjä

Ann Rosman: Marstrandin myrkyttäjä

 Bazar, 2021

Alkuteos: Mercurium, 2012

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 13 h 38 min

Olen pikkuhiljaa kuunnellut Ann Rosmanin sarjaa ja edennyt nyt neljänteen osaan. Seitsemäs osa ilmestyi suomeksi viime joulukuussa.

Nykyhetkessä eli vuonna 2011 tavattiin riitaiset sisarukset Carl-Henrik, Hugo ja Maud.

Maudilla oli aikoinaan riittänyt kosijoita, sillä monia houkutteli Stolan, valtava kartano, joka neljänsadan vuoden sääntöperintötilana olemisen jälkeen tultaisiin jakamaan osiin ja siinä kreivin ainoa tytötkin tienaisi sievoisen omaisuuden. Lähes 12000 hehtaarin alueeseen kuului neljä pienempääkin kartanoa, eli mistään pienestä perinnöstä ei ollut kyse.

Maudin ja Magnuksen kaksi lasta olivat jo perineet omat tiluksensa, joille oli nyt tarkoitus rakentaa heille mukavat talot. 

Hugo ja Maud (ja yhtä lailla hänen miehensä Magnus) olivat järkyttyneitä kuullessaan, ettei heidän odottamansa perintö kuitenkaan ollut selvä juttu. Isän kuoltua isoveli Carl-Henrik oli kiistänyt tämän tekemän testamentin, ja vaati suurtilan säilyttämistä jakamattomana, jolloin se päätyisi kokonaisuudessaan hänen hallintaansa.

Toisessa aikatasossa lähtien vuodesta 1801 tapasimme 

Mettan, eli Metta Charlotta Fock Ridderbielken, joka on todellinen historian henkilö. Metta syntyi vuonna 1765 ja naitettiin 18-vuotiaana hidasjärkiselle Henrik Fockille, joka oli ilmeisen huono valinta Mettalle. Hän järjesti miehensä pian holhouksen alaiseksi, mistä huolimatta he saivat viisi lasta ja elivät yhdessä perheenä, kunnes kaksi Mettan lasta ja Henrik kuolivat. Tätä pidettiin epätodennäköisenä sattumana, ja koska Metta oli aiemmin pyrkinyt hankkimaan markkulia (eli arsenikkia) rottaongelmaan ja hänet oli tavattu komean metsänvartijan seurassa, ikäänkuin yksi plus yksi on kolme, ja kuin yhteisestä päätöksestä Metta alettiin nähdä myrkyttäjänä joka halusi vaihtaa perheensä tuohon riistanvartijaan. Metta päätyi tutkintavankeuden jälkeen  pahamaineiseen Marstrandin linnoitusvankilaan, jossa yleensä pidettiin paatuneita rikollisia - jotka olivat miehiä. Metta olikin tuon paikan ainoa naisvanki. Hän olisi halunnut kirjoittaa tarinansa paperille, mutta kun hänelle ei annettu kirjoitusvälineitä, hän kirjoi kohtalonsa käänteet pienille kangastilkuille ja ne ovat oikeastikin säilyneet nykypäiviin.

Komisario Karin Adler jatkaa elämäänsä veneessä ja viihtyy siellä erinomaisesti. Seurustelu Johanin kanssa jatkuu ja junnaa vähän paikoillaan, siihen kaipaisin seuraavassa osassa jotain säpinää!

Karin saa tutkittavakseen rikoksen johon liittyy aiemmin mainitsemani riitaisa sisaruskolnikko, kun Carl-Henrik sekä tämän poika Viktor surmataan Marstrandin linnoituksessa pidetyissä seurapiirinaamiaisissa, jotka sisarusten täti järjestää. Löytyvätkö murhien motiivit perintökiistasta vai kenties kauempaa menneestä?

 

Ilmeisesti”, Karin aloitti, ”suuri osa vieraista ei illan aikana poistunut lainkaan Ritarisalista, joten heidät voimme poistaa epäiltyjen listalta. Pysyttekö kärryillä?” Hän levitti pöydälle Eiweltä saamansa linnoituksen pohjapiirroksen. ”Meidän pitää verrata muiden olinpaikkoja todistajanlausuntoihin ja selvittää, onko niissä ristiriitaisuuksia ja kenellä olisi ollut tilaisuus työntää Viktor alas linnanpihalle ja Carl-Henrik kaivoon.”

”Työntekijöillä itse asiassa on siihen paremmat mahdollisuudet kuin vierailla. He myös tuntevat paikan”, Robert pohti ja kysyi samaan hengenvetoon, saisiko kahvia lisää.

”Toki, mutta onko jollakulla työntekijöistä jokin syy saada isä ja poika Ekeblad hengiltä. Carl-Henrik Ekeblad oli riidoissa sisarustensa kanssa.”

”Maudin ja Hugon”, Robert täydensi. ”Meidän pitää jututtaa Hugoa, ehkä hän on tänään rauhallisempi. Tuntuu hullulta, että uutinen veljen kuolemasta saa nauramaan sillä tavoin. Kuulitteko te sitä? Se ei kuulostanut täysjärkiseltä.”

Pidän todella paljon tästä Karin Adleria seuraavasta sarjasta, joskin tämä osa oli näistä neljästä vähiten mieleeni. Luulisin että se johtuu siitä, että tällä kertaa nämä eri aikatasojen osuudet olivat irrallisempia, eikä nykyhetken rikos ollut minusta erityisen kiinnostava. Ei mitään sellaista kuin aiempi mestausmurha esimerkiksi. 

Väkisinkin yhtään pidemmässä sarjassa tulee lempiosia ja vähän vähemmän mieleisiä, mikä taas ei tarkoita etteikö Marstrandin myrkyttäjäkin olisi ollut huomattavasti kiinnostavampi kuin muutama muu viime aikoina kuuntelemani dekkari. Eli jatkan ehdottomasti seuraavaan osaan. Tässä on niin paljon eri osioita mistä pitää, ja vaikka historialliset osuudet lisäävät sarjan houkuttelevuutta, pidän nykyhetkestäkin yllättävän paljon, ehkä siksi että tapahtumapaikka on mieleinen ja päähenkilötkin kivoja, eivätkä ärsyttäviä. 

Jälkijunassa lukemisessa on kyllä puolensa. Suomessa näyttää olevan jokin hassu tapa kääntää sarjoja väärässä järjestyksessä ja kun ne osuvat omalle kohdalle vasta myöhemmin, saa kuunnella ne alkuperäisessä järjestyksessä. Tästäkin oli suomennettu ihan normaalisti kolme ensimmäistä osaa ja sitten yhtäkkiä kuudes. Minulla kesken olevan Sofie Sarenbrantin sarjan suomentaminen taas oli aloitettu kolmannesta osasta ja jossain vaiheessa päätetty kääntää myös ne kaksi ensimmäistä. Tämän Sarenbrantin julkaisutavan veikkaan johtuvan siitä, että kolmas osa on tullut tarjolle ja päätetty kääntää suoraan se, eikä aloitettu alusta. Kun kirja on sitten saanut riittävästi suosiota on jatkettu neljännestä jne, ja jossain kohtaa tullut idea että kyllä ne kaksi ensimmäistä voi näin jälkijunassakin vielä suomentaa. 

Ann Rosman: Porto Francon vartija

 Ann Rosman: Porto Francon vartija

#3 Karin Adler

Bazar, 2020

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 11 h 26 min

Anno 1793 

Agnesia askarrutti kihlajaisjuhlissaan monikin asia. Oliko hänen sulhaseltaan kysytty mielipidettä sen enempää kuin häneltäkään, ja kuka ylipäätään ajatteli, että he kaksi sopisivat yhteen? Että hän olisi paras vaihtoehto Vesen säterin uudeksi emännäksi? Agnes tiesi että hänen elämänsä tulisi suuresti muuttumaan nykyisestä, ja hänelle esitelty kammottava naistensatula jossa hänen tulisi jatkossa ratsastaa, oli vain pieni osa sitä.

Hänen perheensä valmistamia sillejä ja silleistä keitettävää traaniöljyä laivattiin kaukaisiin maihin. Se kaikki oli Agnesista kiinnostavaa, mutta yhtäkkiä isä ei enää kaivannutkaan hänen apuaan tilikirjojen kanssa. Huolehdi sinä vain kapioarkkusi täyttämisestä, isä oli sanonut. Agnes yritti viimeiseen asti puhua isäänsä ympäri avioliittoaikeista, etenkin kuultuaan piioilta, että Väsen edellinen miniä oli hukuttautunut säteritilalla tapahtuneiden asioiden tähden. 

Lopulta Agnes näki vain yhden mahdollisen vaihtoehdon selviytyä kohtalostaan. Niinpä Marstrandin vapaasatamaan ja tapulikaupunkiin myöhemmin rantautuva laiva ei tuonut maihin Agnesta, vaan nuoreksi pojaksi muuntauneen traaninkeittäjän, Agne Sundbergin.

Agnes huokaisi raskaasti. Vatsa kurisi, ja aivan liian suuret saappaat hiersivät jalkoja. Hänestä tuntui kuin hän olisi pukeutunut valepukuun, mutta silti hän yritti miettiä ryhtiään ja kävelytapaansa. Olen nuori mies, Agne Sundberg, tynnyrintekijä. Yksinäinen nainen pidätettäisiin heti. Hänen sukupuolettomasta ulkonäöstään luulisi olevan apua, ja kirkkaasta äänestään huolimatta hänen pitäisi mennä nuorukaisesta. Eikö monilla nuorilla miehillä ollutkin kirkas ääni? Vartalo oli vahva ja ketterä. Leveät hartiat olivat periytyneet äidiltä. Mutta turvattomuus, jota hän tässä Jumalan hylkäämässä paikassa tunsi, oli varattu hänelle naisena.

Ruotsin- ja hollanninkielen taito sekä kokemus kirjanpidosta soivat Agne(si)lle onnekkaana sattumana työpaikan Widellin kauppapuodista, mutta nuorukaisena esiintyminen piti hänet ainaisessa jännityksessä kiinni jäämisestä. Widellin poika ja tuleva kauppaliikkeen oikeutettu jatkaja, joka tuntui pitävän taitavaa, isänsä kehumaa Agnea uhkana, tuntui vaistoavan Agnen olemuksessa jotain epäilyttävää.

Nykyhetki

Karin hälytettiin paikalle, kun

Göteborgin kasvitieteellisen yhdistyksen retkeilijät olivat tehneet karmaisevan löydön. He olivat ottaneet näytteitä pienellä Klöverön saarella sijaitsevasta suosta, ja kairanneet vahingossa esiin myös ihmisen luun. 

Samaan aikaan samaisella Klöverön saarella sijaitsevan Bremsegårdenin tilan perilliset alkoivat nähdä tilan tulevaisuuden eri tavoin. Omistajina oli varsinaisesti kaksi sisarusta, mutta toki heidän läheisillään oli omat vankat mielipiteensä siihen , pitäisikö tila myydä vai ei. Vendela ja hänen teini-ikäinen poikansa Charlie, jolla oli nuoren miehen kipuiluja, asuivat tilalla, samoin kuin vanha Astrid, joka oli siellä syntynytkin. Vendelan veli Rickard sen sijaan oli muuttanut Lontooseen ja rakentanut elämänsä sinne, ja etenkin Rickardin vaimo Jessica ajoi pikaista kauppaa tomerasti. Heillä kun ei ollut käyttöä Bremsegårdenille edes kesäpaikkana. Jessica ei ylipäätään viihtynyt maalla, mitä ei ollenkaan edesauttanut se, että hän oli pahasti allerginen pörriäisille. 

Vendela tajusi että kauppa oli jo mietitty ja suunniteltu valmiiksi. Jessica ja Rickard olivat jopa hankkineet kaikki tilaan kuuluvat paperit. Kyyneleet kihosivat uudelleen silmiin, mutta Vendela puri hammasta, jotta ei olisi paljastanut mitään. Charlie istui hänen vierellään hiljaisena ja jäykkänä. Hänen tumma katseensa siirtyi vuoroin Rickardiin, vuoroin Jessicaan.

”Oletteko ihan oikeasti tosissanne?”

”Voit tietenkin lunastaa meidän osuutemme”, Jessica sanoi.

”Itse asiassa tämä ei kuulu sinulle yhtään, Jessica. Tämä on Rickardin ja minun kahdenkeskinen asia, koska omistamme tilan puoliksi.” Vendela yritti pitää äänensä vakaana. Olivatko he hulluja? Myisivätkö he hänen, heidän lapsuutensa ja Astridin koko elämän? Mitä hän voisi sanoa tai tehdä, niin että he muuttaisivat mielensä? Jokin ratkaisu täytyi olla olemassa.

Ratkaisuja toki löytyy, mutta sitä ennen Klöveröllä tapahtuu uusi murha, ja Karinilla on kaksin verroin selvitettävää. 

Minä olen todella tykästynyt tähän Rosmanin sarjaan. Näissä kohtaa samassa paketissa dekkari ja historiallinen romaani jotka on hyvin kirjoitettuja, sisältöä on paljon muttei liian rönsyilevällä henkilömäärällä, ja kirjan pituuskin on sisältöön nähden passeli. En siis päässyt missään kohtaa pitkästymään, päinvastoin kuuntelin tätä aina kun mahdollista.

Pienenä kuriositeettina: taitavalta piilukkomusketin lataajalta homma hoitui "jopa" alle 2 minuutin. Ei siis mikään ihme, että tuohon aikaan sijoittuvissa elokuvissa asemiehellä on apuri joka ojentaa aina uuden, ladatun aseen kun sillä on kerran tussautettu. Lähitaisteluun niissä oli kätevä pistin. 

Ann Rosman: Noitavasara

Ann Rosman: Noitavasara

Bazar, 2020

#2 Karin Adler

Alkuteos: Sjalakistan, 2010

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 13 h 24 min

Nykyhetki

Uhrilehdon uhrikivellä, kahdensadanviidenkymmenen metrin päässä portista 23, Carlstenin linnoituksen sisäänkäynnistä, kyyhötti täyspitkään pellavapaitaan, hihattomaan päällysmekkoon ja nahkavyöhön pukeutunut nainen. Hän oli ollut aivan samassa asennossa jo yli kahdeksan tuntia. Lounaistuuli heräsi ja sai pyökin lehdet kahisemaan hänen yläpuolellaan siinä, missä hänen päänsä olisi pitänyt olla. Ennen tätä yötä uhrikivellä ei ollut vuodatettu verta moneen sataan vuoteen.

Oppilaat olivat tulleet retkelle Marstrandsönin linnoituksen alueelle ja saivat opettajalta erilaisia tehtäviä. Kenenkään tehtävänannossa ei kuitenkaan ollut löytää päätön ruumis kumartuneena keskiaikaiselle uhrikivelle.

Leskirouva Wilson piti erityisen hyvää huolta puutarhastaan, jossa riitti ihasteltavaa keväästä syksyyn. Hän oli englantilaissyntyinen, ja heillä oli ruotsalaisen miehensä kanssa ollut kauppapuutarha Englannissa ennen kuin he olivat muuttaneet Ruotsiin eläkepäivikseen. Rouva Wilson olikin järkyttynyt, kun hänen vaalimastaan puutarhasta löytyi samana päivänä irrallinen pää.

Kun ruumiinavauksessa yllättäen selvisi, että päätön ruumis ja irtopää eivät kuuluneetkaan yhteen, rikosjaostolla oli yhtäkkiä ratkottavanaan kaksi murhaa.

Samaan aikaan ryhmä larppaajia oli pystyttänyt leirinsä läheiseen Sankt Erikin puistoon. Poliisi ryhtyi Karin Adlerin johdolla tutkimaan oliko heillä osuutta murhiin, esittiväthän he keskiaikaisia rooleja, ja uhrikiveltä mestattuna löytynyt nainen oli yksi heidän ryhmästään. 

Vastaan tulvahti savun ja tulen haju, ja äkkiä kallion varjoista irrottautui keskiaikaiseen asuun pukeutunut mies. Robban hätkähti.

"Olkaa tervehdityt, muukalaiset", hiippalakkiin ja viittaan sonnustautunut mies sanoi. "Olen vartiomies ammoisilta ajoilta", hän jatkoi. 

"Hitto kun säikähdin", Robban sanoi. 

"Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi. Keitä olette te, jotka halajavat kulkea Sankte Erikin metsän poikki tällaisena päivänä?" Mies viittasi Karinia ja Roberia keihäällä, joka hänellä oli oikeassa kädessään.

Vasemmalla kädellään hän puristi tiukasti vartaloaan vasten kilpeä, jonka kauniisti maalattu pinta oli täynnä lovia ja lyöntien jälkiä.

Kävi kuitenkin ilmi, etteivät larppaajat tunteneet toisiaan entuudestaan, vaan peliä johti sen kasannut henkilö, jolla roolihahmot oli etukäteen hyväksytetty. Sen jälkeen jokainen vain eli hahmossaan koko viikonlopun, tietämättä mitään kanssapelaajien siviiliminästä. Kun selvisi, että mestauksessa oli käytetty aitoa pyövelin miekkaa, oli selvää, että murhateot ovat vaatineet perinpohjaista suunnittelua. 

Karin tuli siihen tulokseen, että päästäkseen murhaajan pään sisälle, hänen on tutustuttava paremmin Marstrandin ja uhrikiven historiaan.

Syyskesä 1958 Trollhättan

Kerstin piti pikkupoikaa piilotettuna talonsa kellariin. Jos poika heittäytyi hankalaksi, hän sai selkäänsä. Pojan oli synnyttänyt Kerstinin tytär Hjördis, jonka mies Örjan oli joutunut vankilaan.  Naapureille esitettiinkin, että Hjördis oli jäänyt leskeksi, eikä mitään lasta ollut olemassakaan. 

Kun poika onnistui pääsemään karkuun ja juoksi lähimpään taloon, siellä ymmärrettiin miten asiat olivat. Kaikki kääntyi parhain päin, kun nämä naapurit Birger ja Anna halusivat kasvattaa pojan, joka sai vihdoin myös nimen, Asko. Sitä ennen poika joutui kuitenkin viettämään viikkoja sairaalassa jossa hänelle tehtiin lukuisia leikkauksia, korjaamaan väärin luutuneita, murtuneita luita. Ja vaikka hän kiintyi uusiin vanhempiinsa, varhaislapsuuden rankat kokemukset jättivät Askoon jälkensä.

Minulla kesti alussa tovin päästä tarinaan sisälle, mutta sitten juoni ja kahden kerroksen tapahtumat veivät mukanaan. Tämä on ehdottomasti laatusarja, samassa paketissa laajan tarinan omaava historiallinen romaani ja jännitystä.

En olekaan aiemmin tainnut lukea tällaista sarjaa, jossa poliisi ystävystyy ensimmäisessä osassa murhatutkinnassa todistajina olleiden ihmisten kanssa, mutta mikä ettei, kai niinkin voi käydä. Karin alkaa myös tapailla ensimmäisessä osassa tutuksi tullutta Johania, ja asuu edelleen veneessään.

Yksi detalji minua ärsyttikin, vaikka pidin kirjasta todella paljon; se että niin monet termit piti kirjoittaa kysymyksiksi toiselle henkilölle ihmetellen esimerkiksi mitä se sellainen ruuti on, entä mitkä ovat häkämyrkytyksen oireet, mikä on ihmisen aura, mikä on taikavarpu jne. Vähän huvitti näiden ihmisten heikko sanavarasto ja yleissivistyksen taso, toisin sanoen kirjailija halusi selittää jok'ikisen sanan, mutta minusta se on lukijan aliarvioimista. 

DEKKARIVIIKOT Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

Bazar, 2020

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 48 min

Marstrandin edustalla olevalla majakkasaarella tehtiin kunnostustöitä. Pater Nosterin valo oli syttynyt ensimmäisen kerran vuonna 1868 ja se oli ollut käytössä kunnes toiselle saarelle oli rakennettu uusi majakka 1970-luvulla. Nyt saarelle oli valmistumassa retkeilymaja ja konferenssikeskus, ja vanhalle majakallekin tulisi pitkästä aikaa käyttöä.

Muurataan seinä entiselleen, eikä kukaan hiiskahdakaan asiasta, oli työnjohtajan ensimmäinen ajatus, kun järkyttävä näky avautui rakennusmiehille. Hän maksoi työmiehensä hiljaisiksi ja lähetti nämä kotiin, mutta puolalaismiehet soittivat kotimatkalla vihjepuhelun. Ruokakellarin seinän murruttua sen takaa oli löytynyt salakomero ja sieltä seinään muurattu miehen ruumis.

Göteborgilainen rikospoliisi Karin Adler sai pomoltaan Carstenilta ensimmäisen oman tapauksensa, tuon majakkasaarelta löytyneen ruumiin. Miksi ihmeessä mies oli muurattu kellariin, olisihan ruumis ollut yksinkertaisempaa hävittää mereen?

Miehen henkilöllisyys selvisi helposti. Arvid Stiernkvist oli menehtynyt purjehdusonnettomuudessa 1960-luvulla. Hänen silloinen tyttöystävänsä Siri oli mennyt kohta onnettomuuden jälkeen naimisiin nykyisen miehensä Valdemarin kanssa. 

Toisessa aikatasossa kesästä 1962 lähtien seurataan majakkamestarin tytärtä Eliniä joka on töissä ravintolassa tarjoilijana, sekä Siriä ja Arvidia. 

Laajassa perheessä oli kaikenlaista outoa, joka kiinnitti Karinin huomion. Miksi esimerkiksi lapsenlapset löysivät leikeissään Sirin tavaroista sormuksen, jossa oli päivämäärä 3.8.63 kun Arvidin ruumiin sormesta oli löytynyt samanlainen? Mikään ei täsmää ennen kuin monien kiemuroiden jälkeen. 

Majakkamestarin tytär aloittaa rikospoliisi Karin Adlerista kertovan sarjan. Karin muuttaa kirjassa asumaan veneeseensä ja veneistä puhutaan enemmänkin; meri sekä rannikko ovat vahvasti tarinassa mukana. Olen tähän mennessä kuunnellut jo kolme osaa, joten voin sanoa että jäin koukkuun tähän sarjaan josta luetaan koko ajan uusia osia äänikirjoiksi. Tai uusia ja uusia, tämäkin on suomennettu 2011 ja alkuteos on vuodelta 2009. 

Osallistun kirjalla kirjabloggareiden Dekkariviikoille. Lue lisää Tuulevin lukublogista.