Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia
Like, 2020
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto: 4 h 33 min
Mikä minut on alunperin vetänyt tähän maahan ja maanosaan, Latinalaiseen Amerikkaan? Esikoiseni on vakuuttunut, että olin juuri sellainen tyypillinen, sinisilmäinen blondi, joka lähtee vähän seikkailemaan Etelä-Amerikkaan. Lapseni analyysi on täsmällinen.
Mikään ei ollut kuten hän oli kuvitellut, kulttuurierot olivat melkoisia. Liikenne oli kaoottista, sähkökatkot yleisiä, liikennevaloihin pysähtyminen olisi ollut riski tulla ryöstetyksi. Toisaalta kämppikset eivät osanneet tehdä kotitöitä, he olivat tottuneet kotiapulaisiin. Väkivalta ympärillä jatkui raakana, huumeparoni Escobar oli hiljattain tapettu.
On ihmeellistä miten nopeasti totuin uuteen todellisuuteen, joka oli täynnä väkivaltaa, sen uhkaa ja kuolemaa. Päivittäisiä tarinoita autopommeista ja ryöstöistä, miten nopeasti epänormaalista tuli normaalia.
Lentokentillä oli esimerkiksi mahdotonta jättää tavaroita hihnalle ilman laukkujen kelmuttamista. Pelkona oli, että pakaaseihin ujutettaisiin huumeita. Näin oli jollekin käynyt.
Yleisellä pelolla tietenkin myös rahastettiin. Vainoharhaisuus ajaa uusiin käytäntöihin ja antaa pelolle lisää polttoainetta.
Minutkin ryöstettiin, monta kertaa.
Sittemmin hän oli eronnut lastensa isästä ja pyrkinyt parhaansa mukaan häivyttämään kaikki muistot Kolumbiasta, kunnes palasi 2017 työmatkalle sekä etsimään uudelleen näitä muistojaan. Vuoden 2019 matkalla myös pojat olivat mukana ja Aamoskin pääsi pariin otteeseen kertomaan kokemuksiaan. Sisälmyskeittoa nyt vaan on syötävä, vaikka on viisitoistavuotias, kun se on siellä ihan tavallista ruokaa.
Bogota sijaitsee yli 2,5 kilometrin korkeudessa. Sadekaudella lämpöasteita on aamulla yhdeksän, päivällä parikymmentä. Päätä huimaavat sekä jet lag että korkeus. Aamukahvin sijaan pöytään tarjoillaan kokateetä.
Moni assosioi Kolumbiaan eri ideologioiden sissiryhmät, lähes kuusikymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan, korruption ja maan aseman mailman suurimpana kokaiinin tuottajana. Tiedämme myös sen köyhyyden, mikä kaikesta tästä on seurannut. Valtonen avaa laajalti Kolumbian tätä puolta ja avaa syitä muun muassa väkivaltaiseen historiaan, korruption syihin sekä jopa satoihin tuhansiin kidnappauksiin ja ihmisten katoamisiin. Yksi hänen poikaystävänsä enoistakin oli kadonnut 1990-luvun alussa.
Välttääkseen stereotypioiden vahvistamisen Suomessa julkaistuissa lehtikirjoituksissaan Valtonen on pyrkinyt pohtimaan reiluja, mahdollisimman objektiivisia näkökulmia. Hänen mukaansa iso osa maasta on elänyt melko tavallista elämää, jota uutiskuvat eivät tavoita. Toisaalta maassa on ollut paljon sisäistä, pakon edessä tapahtunutta muuttoliikettä esimerkiksi Bogotaan, kun väkivalta ja nuorten poikien värvääminen väkipakolla sissiryhmiin maaseutukylissä ajoi väen kaupunkiin. Valtonen rinnastaa moneen otteeseen tätä pelon edessä tapahtunutta muuttoliikettä Karjalan evakoihin talvi- ja jatkosodan aikana. Hänen juurensa ovat luovutetussa Karjalassa.
Kuten odotinkin, kirja oli tiivis, yleissivistävä paketti Kolumbiasta. Siinä oli tosin huomattavasti enemmän politiikkaa (ensimmäiset kaksi tuntia), kuin olin odottanut. Minua kiinnostivatkin enemmän muun muassa naisten asemasta ja yleisesti yhteiskunnasta kertoneet osiot. Kirjan takakansikuvauksesta olin saanut mielikuvan, että kirjassa käsiteltäisiin enemmän kulttuurieroja.
Tyttöihin kohdistuu paljon väkivaltaa. Ei ole tavatonta, että kymmenvuotias saa lapsen. Kolumbiassa on 200 000 tyttöä, joilla on kaksi lasta, ennen kuin he täyttävät kahdeksantoista vuotta.
On liian tavallista, että miehet vain häipyvät ja jättävät naiset yksin, Rojas sanoi. Yli puolet kolumbialaisista naisista on yksinhuoltajia. Kolumbiassa on toisin sanoen 14 miljoonaa yksinhuoltajaäitiä.
***
Lähes kaikki katolisessa ympäristössä kasvaneet naispuoliset ystäväni sanovat viettäneensä ison osan nuoruudestaan motelleissa. Kun esiaviollinen seksi on tavallaan kiellettyä, tai vähintään tuomittavaa ja paheksuttavaa, se ikään kuin menee maan alle. Latinalaisessa Amerikassa motellikulttuuri elää ja voi hyvin. Motellit ovat paitsi esiaviollisen seksin toteutuspaikkoja, myös salaisten sivusuhteiden näyttämöitä, jotka ovat erityisen täysiä lounastuntien aikaan.
Yksinhuoltajaäideistä ei huolehdi sosiaaliturva vaan laaja suku. Asenteet onneksi muuttuvat, vaikkakin pikkuhiljaa. Merkitystä on ollut silläkin, että naiset ovat päässeet parlamenttiin sekä mukaan rauhanneuvotteluihin.
Olisin kaivannut myös enemmän Suomen ja Kolumbian erojen vertailua, juurikin tavoissa ja kulttuurissa. Lasten kasvatus ainakin tuntuu edelleen olevan hyvin erilaista kuin meillä.
Kolumbiassa tilanteita luetaan koko ajan, ja siihen opetetaan lapsia pienestä pitäen. Tämä tarkoittaa erilaista hereilläoloa ja valppautta, kuin mihin olen Suomessa kasvanut tai lapsiani kasvattanut. Että huomioi ympärillään olevia ihmisiä, vaikkapa huonosti liikkuvaa vanhusta tai ylimääräisiä käsiä kaipaavaa äitiä kasseineen ja lapsineen. Toisten auttamista opetetaan lapsille, ja myöhemmin se opitaan tekemään automaattisesti, ennen kuin toinen ehtii edes pyytää apua. Avun tarjoamisesta tai vastaanottamisesta ei tehdä minkäänlaista numeroa, se on itsestään selvää, luonnollinen osa sosiaalista kanssakäymistä.
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, että kolumbialaistaustaiset ystäväni ovat ihmetelleet monenlaista ohittamista suomalaisessa arjessa. Lapsilta ei odoteta huomioimista, ei toisten lasten, eikä aikuisten. Yksi ihmetyksen aihe on vaikkapa meininki ruotsinlaivan pallomeressä. Ystäväni ovat kokeneet olleensa ainoita aikuisia, jotka ohjaavat lapsiaan ottamaan huomioon muut meressä riehujat. He ovat olleet turhautuneita siitä, etteivät suomalaiset vanhemmat opeta lapsiaan näkemään toisia lapsia ympärillään.
Muita ihmetyksen aiheita on ollut muun muassa se, miten lapset niin tasa-arvoisessa maassa jakautuvat koko peruskouluikänsä sukupuolen mukaisiin ryhmiin. Esimerkiksi ala-asteikäiset tytöt kutsuvat synttäreilleen tyttöjä. Kolumbiassa juhlissa olisi tasaisemmin tyttöjä sekä poikia.
Sota tavallaan suojeli Kolumbiaa turismin lieveilmiöiltä, sillä turistit ovat vasta nyt löytäneet Kolumbian, erityisesti Karibian puoleiset rannat. Ikäviä vaikutuksia näkee jo nyt, sillä kovat huumeet ovat tarjolla. Turismi on tärkeä tulonlähde vaurastumista kaipaaville kolumbialaisille. Aurinko ja eksotiikka riittävät monille, jotka eivät osaa espanjaa eivätkä tiedä tai ole kiinnostuneita maan kulttuurista ja historiasta.
