Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Kesäluettavaa vol 3

Näitä nyt vain näyttää kertyvän, kesäisiä kirjoja. Huomaa että itselläni on ollut kova kaipuu ilmojen lämpenemiseen ja myös kesän herkkuihin!

Tällä kertaa tarjolla on pari dekkaria, maaseutufeelgoodia sekä urakiiturin kasvutarina. 

***

Karin Janson: Kuuma kesä Byvallassa

Storytel original, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 57 min

Hanna piti Byvallassa parturi-kampaamoa, joka kitkutteli jotenkuten pystyssä. Vieressä olivat pizzeria ja ruokakauppa, siinä kylän tärkeimmät palvelut. 

Hanna oli pitkälti kotona viihtyvää tyyppiä, ja häntä pidettiinkin vähän erakkona. Pienestä yllytyksestä hän kuitenkin lähti juhannustansseihin, joista saatille tarttui eräs oman kylän maanviljelijöistä, Micke.

Kun Micke heräsi seuraavana aamuna Hannan lakanoista, edellisyön tapahtumat palailivat hitaasti hänen mieleensä, kunnes rysähti ja kunnolla. Hänenhän pitäisi olla puolen tunnin kuluttua vastassa linja-autoa, jolla olivat saapumassa ne neljä naista, jotka hän oli pikatreffeillä valinnut luokseen farmiviikkoa viettämään. Hänen tyttärensä Emma ja Saga olivat ilmoittaneet hänet Rakkautta maaseudulla -ohjelmaan ja kuvausryhmä odotti häntä jo kuumeisesti.

Tämä oli todella hauskaa kesäkuunneltavaa, ja jos tykkäät Maajussille morsian -sarjasta, niin tässä on paljon samaa ideaa, tutkailtuna sieltä kulissien puolelta. Onkohan se meidänkin maajussisarja yhtä ohjailtua ja käsikirjoitettua kuin sarja tässä kirjassa, jos on niin voi niitä maajussiparkoja! Muitakin sivupolkuja juoneen avautui, sillä tapahtumiin mahtui mukaan myös tuotantotiimin väkeä, Hannan poikaystävän etsintä ja pieni rikoskuviokin. Meinaan kuunnella myös jatko-osan. 

***

Maria Burrow: Friimannin kirous 

#2 Rosholmin saari

Lind & Co, 2025

Lukija: Unto Nuora

Kesto: 9 h 44 min 

Rosholmin saarella, keskellä Perämerta Suomen ja Ruotsin puolivälissä, vietettiin aivan erityisiä avajaisia, sillä siellä vihittiin käyttöön poliisiasema ensimmäistä kertaa sen historiassa. Siellä työskentelisi vanhemman konstaapeli Mikko Laineen lisäksi hänen Turusta siirtynyt kollega ja hyvä ystävä Juha Juntunen, sekä heidän Oulusta tullut sihteerinsä Meea Vaarala. Edellisvuotinen kalamiehen tapaus oli kunnialla selvitetty, mutta sen myötä saarelaiset olivat toivoneet parempia palveluja, ja uuden poliisiaseman lisäksi myös terveyskeskus oli kokenut kasvojenkohotuksen. Nyt heidän kelpaisi, etenkin Mikon jolla oli nyt työ ja koti samalla saarella, kuin myös oma rakas. Juuri nyt Amy oli kuitenkin hetken aikaa Lapissa tarkkailemassa lintuja ja tekemässä väitöskirjaansa liittyvää tutkimusta. Niinpä Mikko lähti avajaisten jälkeen Amyn luokse pohjoiseen.

Samaan aikaan Rosholmin naapuriin, kauan sitten hylätylle Friimannin saarelle, rantautuu kolme naista viettämään pitkää viikonloppua telttaillen. Heitä kohtaa useampi ikävä tapahtuma heti alussa. Saara, jonka mies hoitaa heidän pientä lastaan kerrankin ihan yksin, pudottaa puhelimensa saaren keskellä olevasta tornista. Kertun puhelin päätyy satama-altaan pohjaan heti sen jälkeen kun he kirjaimellisesti törmäävät alastomaan, kuolleeseen mieheen. Kristan puhelimesta on akku lopussa. Varavirtalähteen pitäisi olla veneessä, mutta joku on päästänyt heidän veneensä irti, eikä sitä näy missään. Kaiken lisäksi naiset ovat tulossa kipeäksi ja sää on kääntymässä myrskyisäksi. Lukija tietää myös, että heidän löytämänsä ruumiin murhaaja majailee vain muutaman kilometrin päässä naisista.

Olipas sellainen ei pelottava mutta kutkuttavan kivasti jännittävä tämä Rosholm-sarjan kakkososa. Tykkään myös päähenkilöistä ja Burrown kirjoitustyylistä, joten tästä on hyvä jatkaa sarjaa eteenpäin. Dekkari just minun makuun!

***

Laura Arikka: Synkeä juhannus 

#1 Kuolema Farlaxissa

Otava, 2026

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 14 h 41 min

Lounais-Suomessa, jossakin Saaristomeren alueella, sijaitsee Farlaxin kunta, jolla on pitkä historia. Suomeksi paikka tunnetaan nimellä Vaarlahti, vaikkei sitä nimeä juuri kukaan käytä. Saaria kuntaan kuuluu tuhansia, ja pääsaarella asuu kymmenkuntatuhatta asukasta.

Rikoskomisario Toomas Lehdon isoisä oli tullut Virosta Suomeen jatkosodan aikana, ja jäänyt pysyvästi mentyään naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Monen mutkan kautta Toomas oli päätynyt tuolle samaiselle pienelle saarelle, jonne isoisä oli aikoinaan rantautunut. Hänen pahin pelkonsa olikin, että Farlaxin pieni poliisiasema lakkautettaisiin ja hän joutuisi mantereelle töihin. 

Lumi ja Oliver Andersson, parikymppiset sisarukset, löydettiin puistosta kuolleina, lähes alastomina ja toisiinsa kietoutuneina kuin viimeistä lämmönhiventä hakien. Sisaruksista oli aikoinaan tehty useampia lastensuojeluilmoituksia, mutta he olivat pysyneet äitinsä ja isoisänsä hoivissa. Heidän isänsä oli perustanut uuden perheen Thaimaahan, ja yhteydenpito oli ollut vähäistä. 

Farlaxin lääkäri, Alexander Axholm, pitää Oliverin kuolinsyytä selvänä, nuorukainen on kuollut päähän osuneesta iskusta. Lumissa sen sijaan ei näy vastaavia ulkoisen väkivallan merkkejä. 

Toomaksen ja muiden Farlaxin poliisien eli Abraham "Abbey" Nasserin sekä Maija Saarisen lisäksi tapauksen hoitamisessa on mukana entinen pappi Sofie Andrell, jonka varsinaisena tehtävänä on auttaminen suruviestien perille viemisessä. Sofie näyttää muutenkin olevan hoksaavainen nainen, ainakin mitä johtolankoihin tulee, joten en ihmettele jos hän tulee jatkossa olemaan tiiviimmin tutkinnan apuna.

Kiinnitin ennen aloittamista huomiota siihen, että kirja on dekkariksi harvinaisen pitkä. Ajan kulumista ei silti jotenkin huomannut, eli juoni vei mennessään ja henkilöt rakentuivat kiinnostavaksi. Etenkin Abbe oli minun mieleeni. Kiva nähdä mihin suuntaan sarja lähtee kasvamaan, aion ainakin ottaa siitä selvää. 

***

Nicola Gill: Swimming for Beginners

Oakhill, 2023

Lukija: Helen Keeley 

Kesto: 7 h 38 min

Lontoolaisen Lorettan elämä on hyvässä, tehokkaasti suunnitellussa järjestyksessä. Hän on saamaisillaan ylennyksen mainostoimistossa, ja viiden vuoden seurustelun jälkeen hän ja Robert ovat päättäneet mennä naimisiin. Lapset eivät tule kuulumaan heidän liittoonsa, siitä, kuten niin monesta muustakin asiasta, he ovat ehdottoman yksimielisiä. Loretta ei voisi kuvitellakaan haluavansa lasta sotkemaan elämäänsä, ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. 

Loretta haluaa aina tulla ajoissa lentokentälle, mutta tällä kertaa jono tuntuu liikkuvan kärsimättömän hitaasti. Suurin syy siihen lienee hänen edessään oleva pari, äiti ja tämän alati pajattava tyttö. Glitteröityihin keijunsiipiin ja mahdollisimman räikeisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö kertoo Lorettalle olevansa Phoebe, kuusi vuotta, menossa ensimmäisen kerran lentokoneeseen ja ensimmäisen kerran Espanjaan ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Loretta on tällä kertaa matkalla New Yorkiin tärkeään liiketapaamiseen. Jos hän saa tämän uuden asiakkaan allekirjoittamaan sopimuksen, ylennys alkaa olla taputeltu. Lentoa odotellessa Phoebe äiteineen tupsahtaa istumaan hänen viereensä ja kysyy, josko Loretta voisi katsoa Phoebea sen aikaa että hän käväisee vessassa. Vartti menee, ja ylikin, kun Loretta lähtee Phoeben kanssa katsomaan mikä äitiä viivyttää. Lapsi tunnistaa äitinsä kengät kopin oven alta ja nähdessään tämän tajuttomana kopissa, puhkeaa hervottomaan itkuun. 

Poliisit eivät edes opi muistamaan Phoeben nimeä, miten lasta voisi jättää heidän vastuulleen? Seuraavaksi saapuva sosiaalityöntekijä lässyttää Phoebelle kuin taaperolle ja haisee Phoeben mielestä pahalle. Loretta päättääkin odottaa kunnes isoäiti ehtii paikalle, onneksi New Yorkin koneeseen on vielä aikaa.

Phoebe päätyy isoäitinsä hoiviin, mutta jää kummittelemaan Lorettan mieleen, niin että hänen on kysyttävä myöhemmin tämän vointia. Silloin selviää, että tyttö haluaisi uimakouluun. Kouluun on tulossa uusi tyttö, jonka ystäväksi Phoebe haluaisi, hänellä kun ei oikein ole ystäviä. Uusi tyttö menee uimakouluun ennen koulun alkua, siinä olisi mainio tapa tutustua häneen. Ongelma on vain se, ettei isoäiti jaksa sitoutua niin tiiviiseen harrastukseen. Niinpä Lorraine ottaa tytön uimakoulun vastuulleen. 

Valitsin tämän kirjan teeman takia, urakiituri sinkkunainen joka päätyy yhtäkkiä ottamaan vastuun leikki-ikäisestä tytöstä kuulosti hauskalta, sellaiselta joka sopisi erinomaisesti Netflix-elokuvan kässäriksi. Kirja osoittautui kuitenkin huomattavasti vakavammaksi kuin luulin, eikä ollutkaan feelgoodia vaan "romaani", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tämä ei haitannut tokikaan, ei sillä.

Historiallisia romaaneja vol 12

Seuraavassa neljän kirjan paketissa kattaus historiallisia romaaneja. Jälleen päädytään Kähkösen Kuopio-sarjaan, mutta ennen sitä seikkaillaan Ruotsissa, Porissa ja Long Islandilla. 

***

Christina Erikson: Muistojen rakkaus

Kartanon naiset #4 (toisen trilogian aloitus)

Docendo, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 44 min 

1854

Christina aloitti uutena palvelustyttönä Svartån kartanossa. Tehtävä oli sinänsä helppo, kartanossa asui vain iäkäs kreivitär Magdalena, eikä hän järjestänyt enää juhlia tai kutsunut juuri vieraitakaan. 

Magdalena ja hänen tyttärensä, vapaaherratar Beatrice, eivät olleet menneisyyden asioiden tähden erityisen lämpimissä väleissä, ja kreivitär oli välillä äkäinen ja hankala. Christina voitti kuitenkin hänen luottamuksensa, niin että sai käydä läpi naisen vanhat päiväkirjat ja auttaa kirjoittamaan muistiin niistä puuttuvat palaset. 

1813

Magdalena oli seitsemäntoista, ja ajatukset rakkaudesta ja avioliitosta olivat pyörineet hänen mielessään koko kuluneen kesän. Oli jo korkea aika esittäytyä virallisesti seurapiireille ja löytää puoliso.

Magdalena odotti kovasti kosintaa, ja sai näitä pian kaksikin. Eniten häntä ilahdutti tutustuminen veljeksiin, Anders ja Filip von Rosenstråleen, joista toisesta hän sai puolison ja toisesta läheisen ystävän.

”Filip von Rosenstråle”, Magdalena kuuli kuin kaukaa. Hän onnistui kääntämään katseensa isoveljestä ja katsoi tämän nuorempaa veljeä. Ystävälliset silmät vastasivat hänen katseeseensa, ja miehen pehmeä ja innokas hymy sai Magdalenan rentoutumaan ja rauhoittumaan keskellä hälinää ja meteliä. Miehen ote oli lämmin ja luja, kun tämä tarttui hänen pieneen käteensä.

Anders puuttui asiaan. ”Jos neiti Anderssvärdin tanssivihko ei ole vielätäynnä, tahtoisimme kumpikin varata tanssin neidin kanssa.”

Magdalena ojensi pienen taitellun korttinsa, ja miehet kirjoittivat kohteliaasti nimensä sen riveille.

”Näkemiin, neiti Anderssvärd”, Anders von Rosenstråle sanoi ennen kuin veljekset siirtyivät eteenpäin.

Magdalena värähti odotuksesta ja hermostuneisuudesta. Miten jännittävää! Juhlat, ihmiset ja tunnelma olivat ainutlaatuinen kokemus, ja hän vain pelkäsi tekevänsä jotain väärin. Kompastuvansa, astuvansa jonkun varpaille ja sekoavansa tahdissa. Hän puri huultaan ja kohtasi Filip von Rosenstrålen lämpimän katseen. Mies iski hänelle silmää, ja hän rauhoittui heti. Kaikki sujuisi kyllä hyvin, hän ajatteli.

Ai että tämä on niin mahtava sarja! Ensimmäinen trilogia päättyi, mikä on vähän hassua oivaltaa vasta siinä kohdassa, kun alkaa kuunnella neljättä kirjaa, eli sarjan markkinoinnissa olisi tähän voinut kiinnittää enemmän huomiota. Nyt alkoi siis toinen trilogia, keskimmäinen osa saadaan suomeksi vuoden kuluttua. Ajassa hypättiin reilusti eteenpäin; Christinan isoäiti on se Maja, joka oli ensimmäisen Christinan luottopalvelija ja hyvä ystävä. Tämä hyppäys ajassa oli saanut sotkettua käyttämäni äänikirjapalvelunkin kuulijoita ja ehkä osittain sen tähden moittimaan kirjaa, mikä taas on vääryys kirjailijaa kohtaan. Minusta tämä oli erinomainen uuden trilogian aloitus, harmi että pitää kokonainen vuosi odottaa jatkoa!

***

Leila Tuure: Sinisukka

Saga Egmont, 2025

Lukija: Anu Vilhunen 

Kesto: 9 h 25 min

Puoleenväliin Tamperetta Charlotta Ramberg oli itkenyt, kun isä oli reellä lähtenyt kuljettamaan ainoaa jälkeläistään Porista Pietariin. Toivuttuaan vilustumisesta ja matkan vaivoista, Lotta oli kuitenkin huomannut Pietarin notkuvan aarteita, joita Porista ei löytänyt. Pappa osti kaiken mitä hän halusi, hienoja naisten tavaroita, vaikka hän olikin vasta kahdeksantoista ja isän mielestä tyttöpaha. Kiireisen lähdön syynä oli ollut Lotan epäsopiva käyttäytyminen miesten, etenkin erään tietyn taidemaalarin seurassa...

Talo Pietarissa oli isän äidinpuoleisen serkun, jonka perhettä Lotta ei tuntenut. Yhteinen kieli löytyi ranskasta, joskin Lotan posket punehtuivat kun hän ymmärsi, että se "mademoiselle" joka hänelle ranskaa oli opettanut, ei ollut aitoa ranskalaista nähnytkään. Lähes samanikäisestä Sofia-tyttärestä Lotta sai hyvän ystävän, ja alkoi hämmästyksekseen ymmärtää venäjääkin, kun he lähtivät kesän viettoon maaseudulle. Edessä oli rakkautta, mutta myös yhteiskunnallinen herääminen naisten asemaan ja tarpeeseen sen parantamiseen. 

Olen aika paljon lukenut / kuunnellut Leila Tuuren kirjoja viime vuosikymmenten aikana, ja edelleen viihdyn näiden parissa. Pori on itselle erittäin tuttua seutua, olen hetken asunutkin siellä aikuisena ja lapsuutenikin vain 50 km päässä. 

Harmi ettei Tuure ole tunnetumpi historiallisten romaanien ystäville, kannattaa tutustua. Sinisukka sijoittuu 1900-luvun alkuun. Oma suosikkini on ehdottomasti neliosainen 1800-luvun Poriin sijoittuva Piiritanssi-sarja. 

***

Ellen Vahr: Kartano Long Islandilla

#1 Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 11 h 6 min

1916

Thean isä oli taitava leipuri, mutta kaksi vuotta aiemmin syttynyt suuri sota oli muuttanut olosuhteet. Niukat viljavarastot tekivät lopun kaikesta mikä ei ollut välttämätöntä; ei siis enää kakkuja tai leivonnaisia, vain muutamia leipiä jotka myytiin hetkessä loppuun. 

Long Islandilla, jossain New Yorkin kaupungin ulkopuolella, oli kartano nimeltä Idle Hour, jonne oli vapautunut palvelijan paikka. Äidin sisar, jolta kutsukirje toimeen oli tullut, pitäisi hänestä huolen. Thea ei halunnut lähteä, mutta leipomossa ei ollut enää töitä kahdelle, hyvä jos kohta isällekään. Hänen on pakko myös unohtaa rakkaus nuoreen Hansiin, sillä heidän ei ole mahdollista perustaa perhettä tällaisessa tilanteessa.

Elämä amerikkalaisessa kartanossa osoittautui kovin erilaiseksi mitä Thea oli kuvitellut. Myös Augusta-täti kohtelee alaisiaan oudon kylmästi ja hänellä on selvästi jokin suuri salaisuus. Thean on vaikeaa kotiutua kartanoon, onneksi hän pääsee välillä käymään muiden lähellä asuvien sukulaistensa perheessä. 

Palvelijoiden kesken tapahtuu kaikenlaista, ja Thean avuliasta luonnetta käytetään siekailematta hyväksi. Kilpailu on kovaa, ja Thea miettii ettei amerikkalainen unelma ehkä sittenkään ole häntä varten. 

Kertomus perustuu kirjailijan oman isoäidin elämään ja siihen on myös tulossa jatko-osia. Luultavasti kuuntelen seuraavankin, vaikka en aivan täysin päässyt tämän kirjan imuun vaan jäin jotenkin ulkopuoliseksi. Kiinnostelee kuitenkin mitä Thealle jatkossa tapahtuu ja sehän on aina hyvä merkki. 

En taas oikein pidä kaikista näistä kirjan kansista, joten pitkästä aikaa vaihtoehtoinen kansi, Ellen Vahrin kirjalle.

***

Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät

Kuopio-sarja #3

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 14 h 24 min

Suomessa eletään välirauhan aikaa, mutta sota jatkuu maailmalla. Yksi brittien karannrieista sulkupalloista ajautuu Suomeen saakka ja tekee tuhoa vaijereineen, kunnes se ammutaan alas. Tuomen pikkupojatkin olisivat kovasti sen halunneet nähdä, mutta naiset kiittelivät, kun sen silkistä riitti ommeltavaa pitkäksi aikaa. 

Tuomen perheessä on muutosten aika. Anna on ollut isossa roolissa vastatessaan suuresta osasta niin ikääntyvän anopin kuin kaksostensa hoidosta. Kun karjalaisevakko Helvi Martiskainen ja hänen tyttärensä Mari mutkien kautta palaavat heidän elämäänsä, avautuu Annalle toisenlainen elämä. Helvin kautta hänelle järjestyy ensimmäinen kodin ulkopuolinen työpaikka ravintola Tatrasta, josta tulee pian Kuopion suosituin. Myös Lassi yrittää parhaansa mukaan osallistua perheen elättämiseen, mutta päävastuu on edelleen Annalla. 

Jään ja tuulen kevään alkupuolella oli jopa jotenkin rauhallinen ja uinuva tunnelma, ja vähän kummastelin käynnistyykö tämä osa ollenkaan. Henkilömäärä ei suuresti kasvanut, mutta näkökulmat kylläkin, kun arkea kuvattiin yhä useammalta kantilta. Mari alkoi itsenäistyä ja olla muutakin kuin Annan kaksosten lapsenlikka. Uutena henkilönä mukaan tuli varakas rouva Lehtivaara, joka ottaa Juho-pojan "sotakasvatikseen" ja auttaa tätä paremman elämän syrjään kiinni. Rouva Lehtivaara tutustuu myös brittiläiseen mieheen, joka on tullut kantamaan kortensa kekoon Suomen sotaponnisteluissa. Vai onko tämä sittenkin vakooja?

Annakin käy rouva Lehtivaaraa auttelemassa kun muilta töiltään ehtii, ja tuhahtelee ensin kun rouva kertoo kyllä tutustuneensa työlaisnaisen elämään, sillä hän "on Canthia lukenut". Vaan kun Anna vihdoin ehtii rouvan lainaaman Työmiehen vaimon itsekin lukea, saa hän siitä oivalluksen: naisten on vedettävä yhtä köyttä!

Pidän tästä hyvin elämänmakuisesta sarjasta, oikein kiva että tuli vihdoin tartuttua.

***

Aikamatka historiallisiin romaaneihin vol 8

Jälleen aika paketoida neljä historiallista romaania. Tällä kertaa lähdetään liikkeelle Titanicilta ja päädytään 1950-luvulle peräti kahden kirjan sivuilla. Kolme kirjoista on suomalaiskirjailijoilta, neljäs Ruotsista. 

***

Mari Renko: Helmisormus kirjekuoressa

Bazar, 2025

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 12 h 15 min

Caroline Taylorin juuret olivat Suomessa, mutta päädyttyään Pielisen rannalle newyorkilaisnainen toivoi, että olisi pakannut matkalaukkuunsa edes yhdet järkevät, matalakantaiset kengät. Hänen määränpäätään ei ollut löytynyt matkailusivustoilta, eikä hän ollutkaan tullut Suomeen turistina. 

Carolinella oli mukanaan Suomesta kauan sitten lähetetty kirje sekä helmisormus, ja hän aikoi selvittää miten ne liittyvät hänen sukuunsa.

Toisessa aikatasossa vuonna 1912 Anna, hänen aviomiehensä Viljo sekä tämän sisko Maria miehensä kanssa lähtivät suurin toivein matkaan Titanicilla.

Annan täti oli muuttanut Amerikkaan jo Annan ollessa pikkutyttö, ja kirjeissään Liisa-täti oli vakuuttanut, että siellä laulamista rakastavasta tytöstä voisi tulla suuri tähti. Valitettavasti täti ehti menehtyä ennen kuin suunnitelmat kävivät toteen, mutta uusi toivo oli virinnyt Viljon muodossa, kun mies oli tarjonnut upean helmisormuksen lisäksi matkaa Atlantin yli.

Annan olisi pitänyt arvata että tarjoukseen oli koira haudattuna. Matkan maksoi Marian varakas liikemiespuoliso, eikä tietenkään siksi, että Anna pääsisi esiintymään suurille lavoille. Johan tarvitsi heidät töihin suureen puualan yritykseensä, joka ei sijainnut lähelläkään New Yorkin esiintymislavoja. 

Onneksi kirjan nykytaso oli ihan kiinnostava, sillä päinvastoin kuin vastaavissa romaaneissa yleensä, siinä vietettiin huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin menneen kertomuksessa. Kirja tuntuikin mielestäni enemmän feelgoodilta kuin historialliselta romaanilta. Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi haitannut, ja olen jo jatkanut loppukesästä ilmestyneen toisen osan parissa. Siinä historianosuus sijoittuu sotavuosiin ja teemana on lapsen saaminen yksin. 

***

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta 

Siltala, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 50 min

Ulrika elää pikkukaupungin pikkuvirhamiehen rouvan elämää, johon olennaisena osana kuuluu rouvien keskinäisessä kilpailussa pärjääminen. Myös Väinö-pojan tulevaisuus on tärkeä, onhan tästä suunnitteilla suvun ensimmäinen ylioppilas ja jopa maisterismies. 

Kun mies sitten ottaa ja kuolee ikään kuin kesken kaiken, joutuu Ulrika elättämään itsensä ja takaamaan poikansa tulevaisuuuden. Ei auta kuin ryhtyä palkkatyöhön, jolloin kilpailuasetelman huipulla oleva ystävätär keksii hänelle vaivaistalon johtajattaren pestin. Ulrika saa paikan ja suuntaa kohti kaikkea uutta ja oman elämän mullistavaa.

Ulrika ei ole mikään kaikista miellyttävin ihminen, mutta se ei vaikuttanut mitenkään kuuntelukokemukseeni, sillä pidin kirjasta todella paljon. Vaivaistalon asukkaisiin ja heidän elämäänsä oli kiinnostavaa tutustua, en muista että olisin aiemmin tällaiseen aiheeseen tai ainakaan näkökulmaan törmännyt. Toivottavasti Annolalta saadaan enemmänkin romaanikirjallisuutta jatkossa!

***

Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

Otava, 2025

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 56 min

Elettiin Helsingin olympialaisia edeltävää kevättä, seitsenvuotias Eino uitti mummolassa kaarnalaivojaan. Virta on vaarallinen, eikä jokeen pudonnut poika mahda mitään sen voimaa vastaan, ei riitä edes äidin kurottava käsi. 

Esikoisen kuoleman jälkeen jotain menee Kertun ja Johanneksen välillä rikki, eikä sille ole sanoja eikä kosketusta. Anni-tytär elää leikkiensä maailmoissa, Johannes lähtee joka aamu peltotöihinsä ja taputtaa vuoden ikäistä Sakaria päälaelle todeten, että vielä siitä kunnon isäntä kasvaa. Vain Kerttu jää niin kiinni suruunsa, ettei pysty enää olemaan. 

Kuten Kertun äiti aikoinaan lähti siskonsa luo kaupunkiin, lähtee Kerttu Senni-tätinsä luo. Vaasa on iso ja ihmeellinen kyröläiselle, joka ei aiemmin ole kaupungissa käynyt. On huvituksia elokuvista kahviloihin, on vieraita ihmisiä, tanssitkin. Ettäkö joidenkin ihmisten elämä on koko ajan tällaista? Kerttu auttelee Sennin ompelimossa, mutta häntä pyydetään toiseenkin työpaikkaan, ja niin hän jää kaupunkiin. Ensin viikoksi, kahdeksi, sitten niin pitkäksi aikaa, että tuntisi pystyvänsä palaamaan. 

Kirja on jatkoa Nivukosken edelliseen romaaniin Kerran valo katoaa, jossa Kerttu ja Johannes alkavat kirjoitella kun Johannes on rintamalla, ja nuorukaisen kotilomalla rakastuvat. Suunnitelmat toteutuvat; katsotulle talon paikalle nousee oma pytinki ja kehdossa liekkuu vuorotellen uusi lapsi. 

Nivukosken tyyli on jo tuttua, ihailen hänen lauseitaan ja niiden yhtäaikaista vähäeleisyyttä ja rikkautta. 

Aihe ei kosketa itseäni niin syvältä kuin varmasti heitä joilla on omia lapsia, mutta kaipauksen, ja Kertun ja Johanneksen välisen suhteen kysymysmerkit tunnistan kyllä. Silti toivon, että kun tällaista tapahtuu oikeassa elämässä, vanhemmat pystyisivät jatkamaan niitä eläviä lapsiaan varten, eihän kirjankaan poika ainokainen ollut. Nykyään on tietysti tukeakin tarjolla ihan eri tavalla kuin Kertun surressa . 

***

Karin Wahlberg: Elämä jatkuu 

#2 Sairaalan varjossa 

Bouq Publishing, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 18 h 28 min

Evelinan aviomies kaipasi haastavan työnsä takia huomiota ja huolenpitoa, niin Evelina ainakin selitti itselleen miehensä äkkipikaisen käytöksen. Mutta miten pitkään nainen voi kestää viuhuvia nyrkkejä, entä miten pitkään sairaalassa uskotaan hänen törmäilevän jatkuvasti kaapinoviin?

Entä pahuksen Egon, miksi arvostetun lääkärin pitikin pettää Nancia juuri nyt, kun hän odotti heidän kolmatta lastaan ja he olivat rakennuttamassa taloa. Vihdoin he pääsisivät omaan rauhaan, asumaan pois sairaala-alueelta. Silti Egon tuoksuu vieraalle kielohajuvedelle ja viipyy töissä lähes nukkumaanmenooon saakka. 

Ulla sairasti ensimmäisessä osassa vakavan polion, ja entisen voimistelijan on vaikea hyväksyä kehonsa heikkoa toimivuutta. Onneksi apua saa sekä lääkäriltä että lääkintävoimistelijalta, mutta urahaaveet sairaanhoitajana täytyy unohtaa ja keksiä uusi, vähemmän fyysinen ammatti. Voisiko hänestäkin tulla lääkäri, vaikka naisen rooli sairaanhoidossa onkin olla hoitaja?

Olin jo hyvän aikaa odottanut ja suorastaan kyttäillyt koska tähän sarjaan saadaan toinen suomennos. En ole tyypiltäni sellainen joka seuraa sairaalasarjoja, minulta ovat katsomatta niin Syke kuin Teho-osasto, mutta tästä kirjasarjasta pidän kovasti. Alussa kiinnosti polioepidemia ja mikä sai jatkamaan toiseen osaan oli riittävä määrä eri näkökulmia, ei pelkästään sairaalan työntekijöitä. Toinen osa oli ehkä kuitenkin hiukan liian pitkä. Kolmas osakin jo tähän mennessä ilmestynyt. 

istoriallisia romaaneja vol 6: Vahvoja naisia Naistenviikolla

Minulla on edelleen menossa vahva historiallisten romaanien romaanien putki, joten nyt on tarjolla neljä uutta tai melko uutta kirjaa, jotka sijoittuvat kolmelle eri vuosisadalle. Samalla nämä sopivat erinomaisesti meneillään olevalle naisten viikolle, sillä jokaisessa on päähenkilönä vahva, omillaan seisova nainen. 

***

Christina Erikson: Kaipauksen aika

Kartanon naiset #3

Docendo, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 43 min

1792

Christina oli ollut PH von Amberin puoliso nyt puolentoista vuoden ajan, mutta avioliitossa ei ollut toivottua lämpöä. Mies oli ollut leski, kun he olivat päätyneet yhteen. Hääyön jälkeen heidän yhteiset yönsä olivat sormilla laskettavissa, ja Christina mietti, oliko hänen ensimmäinen liittonsa ollut onnellinen. Saattoiko mies torjua hänet peräti siksi, että rakasti edelleen niin kovin ensimmäistä vaimoaan? 

Hän oli luvannut isälleen ja itselleen, että Svartå pysyisi perheen hallussa, mutta hänen ponnistelunsa kartanon tulevaisuuden hyväksi vaikuttivat turhilta. Ilman perillistä tulevaisuus näytti yhtä synkältä kuin vuoden 1789 armottomana talvena, jolloin Marcus kuoli. Christina olisi halunnut pamauttaa kamarin oven kiinni niin, että seinät kaikuivat ja lasiruudut helisivät. Mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Hän joutuisi korkeintaan kohtaamaan äidin ja Beatan ivalliset katseet, joista hän sai muutenkin kyllikseen joka ikinen kuukausi. Naiset tuntuivat pitävän hänen kuukautisistaan kirjaa kuin kaksi vaanivaa korppia ja esittivät jokaisen vuodon ajankohtana merkitseviä kysymyksiä siitä, mahtoiko odotettu perillinen olla jo tulossa. Christina painoi kädet kasvoilleen ja toivoi, että Maja olisi hänen luonaan.

Maja ei kuitenkaan ole enää Christinan palveluksessa, vaan pitää huolta tämän suurimmasta salaisuudesta. 

Kirjassa on juonittelun lisäksi myös jännitystä, sillä Svartån naamiaistanssiaisissa tapahtuu yllättävä kuolemantapaus. Jännitystä luo myös asia, jonka Christina oppii aviomiehestään... 

Nautin edelleen kovasti tästä sarjasta, joka on vetävää tekstiä, sisältäen sopivasti kaikenlaisia elementtejä mitä koukuttavaan historialliseen viihdekirjallisuuteen kaipaan. 

***

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

#1 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 10 h 40 min

1859--->

– Minä en ole ainoa, joka on tehnyt väärin, mutta kun joutuu seisomaan neljä kertaa papin vieressä, niin siinä ihminen on todella yksin. Pilkattavana. Häväistävänä. ”Priita-Kaisa Seipäjärvi on harjoittanut haureutta”, pappi sanoi. ”Hän on syntinen nainen. Hänen täytyy rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Meidän kaikkien täytyy rukoilla hänen puolestaan.”

Priita-Kaisa oli suuttunut pappiin, ja suuttunut niihin miehiin, jotka kirkon penkeillä olivat rukoilleet hänen syntiensä puolesta. Hän pakkasi ahkioon tavaransa ja kolmevuotiaan Heikki-poikansa, vanhempi Aleksi hiihti jo hyvin siinä missä Priitakin. Nuo hänen komeat poikansa olivat syy siihen, miksi Priitaa piti rankaista: kaksi aviotonta lasta eri miehille. Tosin Priita arveli, että isän kotipolttoisen myynnilläkin oli osuutensa asiaan. 

Samaa matkaa lähtijöitä oli useampia, Suomen puolelta oli aina lähtijöitä pohjoisemmaksi, Norjaan, sinne missä oli työtä ja ruokaa, niin paljon kalaa kuin merestä jaksoi nostaa. Priita suuntaisi Pykeijaan, jonne hän veljensä oli jo muuttanut, ja etsisi puolisokseen kovan työmiehen joka ei joisi itseään jatkuvasti humalaan ja olisi parempi miehen malli pojille kuin hänen oma isänsä. Kohtalo oli kuitenkin varannut hänen kohdalleen muuta, eli rakkauden joka ei taaskaan sopinut muiden pirtaan. 

Siinä missä Kartanon naiset voi reteästi luokitella viihdekirjallisuudeksi, tarjoaa Jäämeren laulu syvällisemmän otteen ja näkökulmia pohjoisen alueen historiaan. Sarjan toinen osa, Villien tuulten ranta, ilmestyy syyskuussa, ja sen huomattuani tulikin kiirus kuunnella vihdoin tämä ensimmäinen kirja. Näistä todella pohjoiseen sijoittuvista kirjoista minulle on tullut viime vuosina halu päästä matkustamaan sinne, mm Pykeijaan. Toivottavasti tämä lähivuosina toteutuu! 

***

Lea Kampe: Kenian naarasleijona

Bazar, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 11 h 25 min

Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Niin alkaa Karen Blixenin tunnetuin romaani, Minun Afrikkani, ja se on myös toinen lause Kampen Karen Blixenistä kertovassa romaanissa. Kuinka moni meistä vanhemmista lukijoista kuuleekaan mielessään Meryl Streepin äänen, joka lausuu nuo samat sanat vähintään yhtä tunnetun samannimisen elokuvan aluksi: I had a farm in Africa, at the foot of Ngong Hills. 

Heille, joille Karen Blixen ei kolahda takaraivossa, kyse on siis tositapahtumista. Tuore tanskalainen aviopari Karen ja Bror von Blixen-Finecke perustivat kahviplantaasin Keniaan suurin odotuksin. Kuka sen heille alunperin hankkikin, ei huomioinut sen sijainnin ja käyttötarkoituksen yhteensopimattomuutta: alue on liian kuivaa kahvipensaille. Kun Bror oli potkittu ulos farmilta ja avioero selvä, plantaasi oli Karenille koko elämä ja samalla suurin haaste. Mitä muuta hän osaisi - tai edes haluaisi tehdä?

Mikään ei ole yhtä kamalaa kuin pelokas odottaminen. Tarvitsemme kipeästi hyvän sadon – ja siihen tarvitsemme sadetta. Kun herään aamuisin, haistan pelkän palaneen maan. Maasait ovat kulottaneet ruohotasangon jo monta viikkoa sitten, jotta se pääsisi uuteen tuoreenvihreään kasvuun heti sadekuurojen jälkeen. Muistatko pitkät, vierivät savumatot ja leimuavat liekit? Kun sateet sitten jossain vaiheessa tulevat – sillä täytyyhän niiden tulla! – neitseellisen ruohon voi melkein nähdä kasvavan. Koit sen itsekin. Se on kuin syvä huokaus – kuin saisi lunastaa ikivanhan lupauksen. Onko tosiaan niin, että tällä kerralla tuo lupaus rikkoutuu? Toisinaan luulen melkein kuulevani sisälläni ruohonsiementen pidätellyn hiljaisuuden, kuiskatun sateenkaipuun. Enkä ole kuulosteluni kanssa yksin. Kikujut kuuntelevat kanssani.

Vuodesta toiseen sateet antoivat odottaa itseään ja sadot jäivät pienemmiksi kuin hän osasi odottaa. Viimeinen pisara olivat valtaisat heinäsirkkalaumat, jotka söivät kaiken maan tasalle saakka. 

Toinen haaste oli rakkauselämä. Eronsa jälkeen hän alkoi tapailla brittiläistä aristokraattia, Denys Finch-Huttonia.  Mies kulki jatkuvasti Kenian ja Englannin väliä, eikä tavallinen elämä, johon kuului avioliitto ja lapsia, tuntunut olevan häntä varten.

”Juuri siksi en sanoisikaan meidän olevan yhdessä. Rehellisesti sanottuna en tiedä ollenkaan, miten kuvailla suhdettamme. Mutta kuka tietää, ehkä sitten kun Denys palaa muutaman kuukauden kuluttua Englannista, tilanne selkiytyy edes hieman – vaikka rohkenenkin epäillä. Asia on juuri niin kuin sanoit: eivät Denysiä kiinnosta selkeästi määritellyt parisuhteet. Ja vaikka se kuulostaakin kummalliselta, juuri se minua hänessä viehättää. Häntä ei yksinkertaisesti voi karsinoida.”

Ingrid katseli häntä tarkkaan. ”Ja sekö sopii sinulle?”

Halusiko hän Denysin muuttuvan, kyllä ja ei. Olisiko miehessä hänelle enää mitään erityistä, jos tämä olisi kuin kaikki muutkin miehet? Blixeninsä tuntevat tietävät miten rakkaustarina päättyy, lentoturmaan, mutta toisaalta kun oman muistini virkistykseksi luin tähän liittyvistä ihmisistä netistä, oli Karenin ja Denysin suhde mitä ilmeisimmin päättynyt, ja Denys tapaili yhtä epäsäännöllisen epäselvästi toista naista. 

Kirja käy läpi Blixenin elämää Afrikassa, ennen ja jälkeen Finch-Huttonin. Vaikka tavallaan tietää "perus juonen" eli Blixenin elämän kulun, aina tulee uutta vastaan, joko tietoa tai näkökulmaa tapahtumiin. 

***

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
WSOY, 2025
Alkuteos: Mormor danset i regnet, 2015
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 20 min

Kun Juni palaa sukutaloon norjalaiselle saarelle, hän löytää valokuvan isoäidistään Trudesta rinnallaan saksalaissotilas. Juni ei tiedä mitä ajatella, joten hän alkaa selvittää sodanaikaisia tapahtumia kotiseudullaan, mutta isoäidin tarina vie pidemmälle.

Välittömästi sodan päätyttyä Truden tie vie kohti Saksan itäisiä kolkkia, jonne nuori tyttö kulkee luottavaisin mielin saksalaisen rakkaansa kanssa. Mutta mitä syvemmälle Saksaan he pääsivät, sitä harvemmassa näkyi ehjiä taloja, vain valtavia kasoja tiiliskiviä ja palamisen jäänteitä. Kadunkulmat olivat täyttyneet mustan pörssin kauppiaista, jotka kuljettivat pikku kärryillään juureksia, joita ahneesti vaihtoivat arvoesineisiin. 

Tekla huomasi kuuden-seitsemäntoista ikäisen tytön, joka hiipi hitaasti lähemmäs yhtä mustan pörssin kauppiaista. Äkkiä tyttö ryntäsi nappaamaan porkkanan ja juoksi tiehensä. Mutta ei riittävän nopeasti. Mies sai yhdellä loikalla tytön kiinni, kaatoi hänet maahan, kiskaisi porkkanan hänen kädestään ja sätti häntä. Tyttö jäi hetkeksi makaamaan ja nousi sitten. Hänen vaatteensa olivat liasta jäykät, kasvot olivat kalpeat ja hiukset rasvaiset ja takussa.
Aivan heidän vieressään seinässä olevasta aukosta kömpi ulos vanha nainen. Hän horjahti ja yritti pysyä pystyssä mutta istahti pian kivelle nojaamaan päätä käsiinsä. Ei voi pitää paikkaansa, että idässä olisi huonommat olot kuin täällä, Tekla ajatteli. Se on mahdotonta. Demminissä ei ole tällaista. Ei varmasti ole.

Isoäiti tanssi sateessa tarjosi uuden, karun näkökulman siviilien elämästä toisen maailmansodan päättyessä. Osittain kirjassa oli tuttuakin, luettuani aikoinaan (2014 suomeksi ilmestyneen) Rhidian Brookin romaanin Talo Elben rannalla. Se sijoittuu samoihin vuosiin ja Hampuriin, jossa myös Tekla asuu hetken ystäviensä luona. Kansien välissä on paljon muutakin kuin elämää sotavuosina, on esimerkiksi sukupolvien välisiä traumoja ja naisen asema. Soisin tätä kirjaa luettavan enemmän!

Ilon ja surun säveliä: Abban koko tarina

"Kukaan ei kuuntele enää Abbaa,

hevi tulee 

ja hevi tappaa"

ABBA JA MINÄ

Minulla oli aika vaikea alkuvuosi, sekä terveyden puolesta että muutenkin. Jaksamiseen olen hakenut monet kerrat apua musiikista, ja ylivoimaisesti eniten olen luureistani kuunnellut ABBAa. Aluksi vauhdikkaampia biisejä, mutta sitten myös myöhemmin ilmestyneitä kappaleita joissa on surullinen vire. Tänä vuonna olen vahvemmin kuin koskaan ennen kokenut sydänjuuriani myöten, miten isosti musiikki voi paitsi koskettaa ja lohduttaa, myös voimaannuttaa, kun se osuu kohdalleen. 

Minulla on kerran aiemminkin ollut "Abba-kausi", vuonna 1994 jolloin kävin katsomassa Muriel's Wedding -elokuvan. Siinä Abban musiikki on punainen lanka läpi koko leffan. Ostin tuolloin ABBA Gold -levyn ja liki kulutin sen puhki. Gradvallin kirjan myötä opin mm miksi ABBA Gold -levyn kannessa ei ollut sen jäsenten valokuvaa. Heidän 1970-luvun tyyliään pidettiin liian vanhana ja vääränlaisena. Kokoelmalla ei haluttu vedota vanhoihin faneihin, vaan se oli suunnattu uusille kuluttajille, jotka eivät olleet aiemmin omistaneet ABBAn levyjä, eli juuri minulle. Musiikki oli löydetty uudestaan ja laitettu tarjolle kokoelman muodossa, muttei ikäänkuin haluttu näyttää, miten vanhaa se on. 

En muista miten pitkään ABBAn fanitus sillä erää jatkui, mutta nyt viime kuukausina olen suurkuluttanut paitsi musiikkia, myös kaikenlaisia YouTubesta löytämiäni dokumenttivideoita ja yllättäen materiaalia löytyy vähintäänkin kymmeniä tunteja. Olen ajatellut paljon 1970-lukua ja sitä miten valovuosien päässä Ruotsi ja Suomi näyttäytyvät ABBA-näkökulmasta. Kyllä me on oltu tajapajula!

Niinpä ABBA-äänikirjakin päätyi kuuntelulistalle. Nähtäväksi jää, tuleeko siitä ensimmäinen äänikirja, jonka kuuntelen toiseenkin kertaan.

ABBA-KIRJA

Jan Gradvall: Ilon ja surun säveliä - Abban koko tarina

Otava, 2024

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 11 h 3 min

The Day Before You Came. Lähes kuuden minuutin mittainen syntikkaballadi, jonka Benny Andersson sai valmiiksi 1982. Lähes kaksi kertaa normaalia pidempi single, jossa ei edes ole varsinaista kertosäettä. Tällaista ei ihan joka bändi voisi julkaista, saati odottaa sen menestyvän. 

Sen jälkeen seurasi pitkä hiljaisuus. 

ABBAn tarina on ainakin yhtään vanhemmille musiikin kuluttajille niin tuttu, etten sitä lähde isommin kertaamaan. Björn oli nuorena sällinä mukana suositussa bändissä Hootenanny Singers ja Benny puolestaan Hep Starsissa. Fridalla ja Agnetalla oli omat soolouransa, etenkin hieman vanhempi Frida oli jo ehtinyt päästä hyvään alkuun, kun nelikon tiet kohtasivat. 1974 oli se vuosi jolloin ABBA teki syöksyn julkisuuteen voittamalla Euroviisut Waterloolla. 

ABBAhan ei koskaan hajonnut virallisesti. Kahdeksannen studioalbuminsa, 1981 ilmestyneen The Visitorsin sekä seuraavana vuonna julkaistujen kahden singlen jälkeen he jäivät tauolle, joka venyi lähes 40 vuoden mittaiseksi. Benny oli tuolloin uskonut, että hän tekisi musikaalin ja joitakin muita omia proggiksia, ja sitten he tekisivät comebackin. Mutta ei se ollut niin helppoa. Takana oli vaikeat avioerot, edessä uudet rakkaat. Ihmisiä hekin vain olivat.

Jos haluat fuilistellä menneitä tai tutustua yhteen suurimmista pohjoismaisista viihdeteollisuuden ilmiöistä, suosittelen!

2 x oppilaitoksessa - Karin Wahlberg & Jenny Colgan

Tulipa kuunneltua suht peräkkäin kaksi kirjaa, joissa molemmissa opiskelu ja oppilaitos olivat keskeisessä roolissa. Molemmat aloittavat sarjan, ja lopputulemani oli se, että ruotsalaissarjan jatkoa odotan, mutta brittiläinen ei suuremmin sytyttänyt. 

***

Karin Wahlberg: Vielä on toivoa

Bookbeat, 2024

Alkuteos: Om finns det hopp, 2013

#1 Sairaalan varjossa

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 18 h 3 min

Oli vuosi 1953 ja Ruotsissa elettiin polioepidemian kourissa. Ella-Kristin ja hänen huonetoverinsa Stina opiskelivat sairaanhoitajattariksi. Syyslukukausi oli alkamassa; heillä oli ollut kolmen viikon kesäloma, mutta osa tytöistä oli ollut senkin ajan töissä toimeentulonsa takia. Rehtori varoitti tyttöjä polioepidemian huipusta jota odotettiin alkusyksyyn, muttei halunnut pelotella heitä liikaa, menisiväthän he pian harjoitteluun sairaalan eri osastoille. Ella-Kristin päätyi korvapolille, mutta Stinan paikka oli sillä vaarallisimmalla, eli tartuntatautien osastolla, jossa toimi apulaislääkärinä myös Ella-Kristinin rakastettu, Carl Emilsson. 

Ulla ja Birgitta, Gittan, kävivät vielä tyttökoulua. He olivat parhaita ystäviä, vaikka tulivatkin aivan erilaista perheistä. Ullan äiti oli vähävarainen yksinhuoltajaäiti, Gittanin vanhemmat varakkaita ja kaikkineen parempaa väkeä. Ullan odotettiin menevän töihin ja auttavan sillä tavoin äitiään, mutta Ulla haaveili sairaanhoitajan ammatista, ja se vaati opintoja. Toki hän nytkin vahti lapsia ja oli loma-aikaan kesätöissä. Gittanin ei ollut koskaan tarvinnut tehdä kesätöitä, hän halusi nähdä maailmaa ja tahtoi siksi lentoemännäksi, mutta lentoemännän piti osata kieliä ja Gittanilla oli aivan onneton kielipää. 

Wilman aviomies Leo sortui aina uudestaan ja uudestaan juopottelemaan. Kaikkihan sen pihapiirissä tiesivät, että mies oli tuurijuoppo, mutta kukaan ei asiasta suoraan Wilmalle puhunut. Pihapiirin lapset sen sijaan pilkkasivat miestä ja matkivat tämän hoipertelua. 

Mies pystyi sentään käymään vielä työssä telakalla. Wilma oli itse töissä sairaalan epidemiaosastolla, ja oli alkanut laittaa vähän rahaa sivuun, varmuuden vuoksi. Hän joutui aivan liian usein ostamaan ruokaa luotolla kulmakaupasta. 

Nancy oli ylpeä miehestään Egonista, kuten kaikki he lääkärinrouvat olivat. Hän itse oli luonnollisesti luopunut palkkatyöstään vaateliikkeen myyjättärenä naimisiin mentyään, ja toisinaan hän kaipasikin ikiomaa, omalla työllä ansaittua rahaa, ei tosin siksi, että Egon olisi kitsastellut. 

Nancy oli hyvä äiti, sellainen joka oli kotona ja antoi lapsilleen turvallisen kasvuympäristön. Saattoiko maailmassa olla mitään tärkeämpää tai merkityksellisempää naisen tehtävää, kuin olla kotiäiti?

Lapsista vanhempi kävi kuitenkin jo lastentarhaa, koska muutamaa tarhatuntia päivässä suositeltiin oikeanlaisen kasvun tukemiseksi. Ja olihan heillä tietysti palvelijoita. Nancy tunsi olonsa välillä yksinäiseksi, ja hän kaipasi usein Egonia, joka teki pitkiä työpäiviä. Hän kaipasi kovasti myös kolmatta lasta. 

Oli todella kiinnostavaa kuunnella ajankuvaa 1950-luvun Ruotsista ja verrata sitä siihen mielikuvaan, joka on muodostunut samalta sodan jälkeiseltä vuosikymmeneltä Suomessa. Ero tuntuu silmät avaavan huimalta. Vaikka kirjassa oli vähävaraisempia henkilöitä, niin silloinkin kun henkilö säästi johonkin palkastaan, kävi ilmi että tavaraa oli mitä ostaa Tuli mieleen, että ihan kuin Ruotsissa ei olisi sotaa koettukaan - niinpä, he säästyivät siltä. Ja tuo on varmasti heijastunut myös tuleviin vuosikymmeniin, sillä esimerkiksi hiljattain kuuntelemani ABBAn tarinan myötä on tullut tunne, että Ruotsissa oltiin 1970-luvulla niin paljon meitä edellä. 

Kirjassa on hyvin kiinnostavasti kirjoitettuja henkilöitä ja kuuntelin sitä perin koukuttuneena. Toisen osan suomennosta odotellessa!

***

Jenny Colgan: Uusia ystävyyksiä

#1 Sisäoppilaitos meren rannalla

Gummerus, 2024

Alkuteos: Welcome to the School by the Sea, 2008

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 8 h 46 min

Skotlantilainen Maggie Adair odotti elämältä jotain muutakin kuin opettajan virkaa samassa koulussa josta oli itsekin valmistunut. Niinpä hän haki työpaikkaa sisäoppilaitoksesta Cornwallissa.

Kun Maggie oli opiskellut opettajaksi, hän oli haaveillut siitä, että saisi täyttää nuoret mielet ja sydämet loistavilla kirjoilla ja runoilla, inspiroida heitä näkemään suuren maailman omien pienten ympyröidensä ulkopuolella. Sen sijaan hänen tehtävänsä oli pyrkiä pitämään luokka hiljaa edes kymmenen minuuttia, ilman että kukaan löisi ketään tai vastaisi kännykkään kesken oppitunnin.

Vaikka Maggie odotti uusia haasteita innokkaana, oli vaikeaa kertoa muutosta etelään Stanille, olivathan he olleet yhdessä seitsemäntoistavuotiaista saakka. 

Fliss ei aikonut viipyä sisäoppilaitoksessa kuukauttakaan. Häntä kolme vuotta vanhempi Hattie-sisar oli olevinaan jo niin aikuinen, ja kun vanhemmat ajoivat heidät sisäoppilaitoksen pihaan, tämä moikkasi kiljuen noin tuhatta lähintä ystäväänsä. Fliss ei tarvinnut ystäviä uudessa koulussa, hänellähän oli jo omat ystävänsä. 

Samaan aikaan Simonea jännittää, sillä hän on saanut stipendin tähän hyvään ja kalliiseen kouluun, ja hän haluaa täyttää kaikki vanhempiensa odotukset menestymällä opinnoissaan. 

Jenny Colgan on kertonut, että ryhtyi kirjoittamaan aikuisille suunnattua romaania joka sijoittuu sisäoppilaitokseen, koska olisi halunnut lukea sellaisia, mutta niitä oli saatavilla vain nuorille tytöille. Colgan oli ahminut ne kaikki jo moneen kertaan, minulla itselläni taas ei ole mitään merkityksellistä suhdetta sisäoppilaitostyttökirjoihin, eikä sen puoleen tyttökirjoihin muutenkaan. Ryhdyinkin kuuntelemaan Colganin sarjaa siinä missä muutakin romaania, jossa on mukana sekä aikuisia että lapsia tai teini-ikäisiä henkilöitä. 

Kirja jäi minun mieleeni melko tasapaksuna ja kohtalaisen mitäänsanomattomana, verraten siihen että pidin todella paljon siitä Colganin sarjasta jossa seikkaili myös lunni.