Elly Griffiths: Lyhdynkantajat
Ruth Galloway #12
Tammi, 2022
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 10 h 34 min
Ruth muutti kaksi vuotta sitten Cambridgeen, jossa opettaa forensista arkeologiaa ja asuu yhdessä amerikkalaisen miehensä Frankin, kissansa Flintin ja jo yhdeksänvuotiaan tyttärensä Katen kanssa. Kate on kotiutunut hyvin ja on luokkansa maku- ja tyylikuningatar mitä Ruth suuresti ihmettelee, mutta kenties hänen isänsä Harry Nelsonin itsevarmuus poliisin työssään on jalostunut Katelle tyylikkäämpään muotoon.
Ruth itse on juuri saanut valmiiksi kolmannen arkeologiaa käsittelevän kirjansa, jota oli viimeistelemässä läheisessä taiteilijaretriitissä Frankin huolehtiessa Katesta. Ruthin ei ollut helppoa ystävystyä uusien ihmisten kanssa, mutta retriittiä pitävään Crissy Martiniin hänen oli ollut yllättävän helppoa tutustua.
Komisario Nelson on mielissään siitä, että hänen tiiminsä ansiosta on juuri tuomittu mies kahden naisen murhasta. Ivor March oli kuristanut naiset ja haudannut heidät tyttöystävänsä Chantal Simmondsin takapihalle. Toisaalta Nelson on varma siitä, että mies on syyllinen ainakin kahden muunkin naisen, Nicola Ferrisin ja Jenny McGuiren katoamiseen, mutta toistaiseksi heillä on kasassa vain aihetodisteita. Cambridgessä Ruth kuulee saman epäilyn entiseltä pomoltaan Phil Trentiltä North Norfolkin yliopistossa. .
"Tiesit varmaan, että olin mukana Ivor Marchin tapauksessa?"
"Olen lukenut siitä", Ruth sanoo. Häntä nolottaa, miten kateellinen hän oli ollut, kun Philistä puhuttiin "vainajien jäännöksiä tutkineena forensisen arkeologian asiantuntijana".
"Varsin ikävä tapaus", Phil sanoo tärkeän näköisenä. Mutta teknisesti aika suoraviivainen. Hauta oli selvästi kaivettu lapiolla. Hautaus oli tietysti tuoreehko, mutta ruumiita oli säilytetty jossain muualla sitä ennen. Toinen oli säilynyt hyvin, mutta toisessa ei ollut enää lihaa jäljellä."
Säästä minut yksityiskohdilta, Ruth ajattelee. Hän ilmaisisi asiat ihan samalla tavalla itsekin, mutta kuvaus kuulostaa jotenkin erityisen kylmältä punasankaisiin silmälaseihin ja teinikenkiin sonnustautuneen Philin suusta.
"Jouduin todistamaan oikeudessa", Phil sanoo. Melkoinen koettelemus. Oletko sinä koskaan joutunut?"
"Muutaman kerran", Ruth sanoo. Nelsonin mukaan juryt suhtautuvat asiantuntijalausuntoihin epäluuloisesti, mutta Ruthista hänen todistukseensa on aina suhtauduttu kunnioittavasti, vaikka yleisö onkin näyttänyt pudonneen kärryiltä.
"Juttu on niin, että..." Phil sanoo.
Jaaha, nyt päästään asiaan, Ruth ajattelee. "Nelson on sitä mieltä, että March tappoi kaksi muutakin naista, mutta heidän ruumiitaan ei ole koskaan löydetty. Ja lauantaina sain tämän." Phil ojentaa postikortin.
Ruth kääntää sen katsoakseen, mitä siihen on kirjoitettu. "Sinäkö muka arkeologi", viestissä lukee. "Ruth Galloway on kymmenen kertaa parempi. Hän löytää Nicolan ja Jennyn." Allekirjoitusta ei ole.
Ruth kääntää kortin ja tutkii mustavalkoista kuvaa, jossa näyttää olevan laivan masto tai ehkä tuulimylly.
Cleyn suo, maalannut Ivor March.
Tutkinta saa uuden käänteen, kun selviää että Ruthin uusi ystävä on ollut paitsi naimisissa Ivor Marchin kanssa, myös hyvä ystävä Marchin nykyisen tyttöystävän Chantalin kanssa. Molemmat ovat sitä mieltä, että March istuu vankilassa syyttömänä ja myös kampanjoivat sen eteen.
"Ivor on syytön", Chantal sanoo. "Ja kuka sen tietäisi paremmin kuin ne kaksi ihmistä, jotka ovat rakastaneet häntä eniten?"
"Ihan tosissaan, Chantal," Nelson sanoo. "Täytyyhän sinun tietää että hän on syyllinen. Ivor March tappoi ne naiset ja hautasi heidät sinun takapihallesi." Vaikka ikkuna onkin toisella puolella, kaikki kääntyvät vaistomaisesti katsomaan takapihan suuntaan. "Hän tappoi myös Nicolan ja Jennyn, ja minä aion todistaa sen"
"Niinpä niin", Chantal sanoo. "Sälytetään kaikki selvittämättömät murhat vankilassa viruvan miehen niskaan. Niinhän poliisi aina tekee."
...
Nelson päättää vaihtaa lähestymistapaa. "Miksi olet jättänyt pihan tuohon jamaan?", hän kysyy. "Olisi kuvitellut, että olisit halunnut laittaa sen kuntoon, kylvää nurmikkoa ja istuttaa jotain."
"Jätin sen noin, jotta muistaisin", Chantal sanoo. "Jotta muistaisin, miten sinä ja kamusi Phil Trent kaivoitte sen piloille. Ja sitten lavastitte Ivorin syylliseksi."
"Et siis pidä Phil Trentistä?"
"En pidä kenestäkään, joka on osallistunut tähän ajojahtiin", Chantal sanoo. Hän kääntyy puhumaan Nelsonille. "Enkä sen puoleen Ruth Gallowaystakaan. Vaikka tiedän, että sinä pidät."
"Miten niin?"
Chantal hymyilee ensimmäistä kertaa. "Voi komisario Nelsonin viattomuutta! Kaikki tietävät, että Ruth Galloway on sinun lapsesi äiti."
Nelson on puhunut harvojen ihmisten kanssa suoraan siitä, että Kate on hänen tyttärensä. Kaksi vuotta aiemmin, kun he olivat kertoneet hänen ja Michellen aikuisille tyttärille Lauralle ja Rebeccalle, etenkin Laura oli suuttunut isälleen verisesti ja anteeksianto oli vienyt aikaa. Katesta hänkin on kuitenkin aina pitänyt, ja myös kaksivuotias George, Nelsonin ja Michellen iltatähti, pitää Katesta kovasti.
Ruthin päätös muuttaa Cambridgeen ei ollut ollenkaan Nelsonin mieleen, etenkään kun se tarkoitti muuttoa yhteen Frankin kanssa. Hän ei myöskään näe Katea enää niin usein, mikä harmittaa häntä erityisesti, sillä Nelson pitää Katea yhtenä tyttäristään, samalla viivalla muiden kanssa.
Kun Ruth on johtamassa uutta murhiin liittyvää kaivausta johon March itse antaa vinkin, myös Cathbad aistii, ettei March ole murhannut naisia. Vaikka Nelson tiimeineen pitää todisteita Marchia vastaan aukottomina, ja druidin tuntemuksia yleisesti hölynpölynä, jäävät Cathbadin sanat Nelsonin takaraivoon kummittelemaan.
Tässä osassa tapahtumat lähtivätkin liikkeelle aivan eri kulmasta kuin yleensä, kun kirjan alussa ei ollut perinteistä rikosta, vaan sellaisesta jo vangittu olikin mahdollisesti syyttömänä vankilassa.
Griffiths osoittaa jälleen kerran, ettei tarvitse mässäillä murhien verisyydellä, kun osaa rakentaa tapahtumien tunnelman, ihmissuhdesopan ja mysteerit näin taidokkaasti yhteen.
Heti kirjan alussa minulle tuli vahvana tunne, että Ruth ei ole yhtä varma kuin Frank siitä, että heidän suhteensa on vakaalla pohjalla. Ja kun ottaa huomioon senkin, miten paljon Ruth ikävöi suolamarskille vielä kahden Cambridgen vuoden jälkeen, veikkaan ettei muutto ole lopullinen. Edes Flint -kissa ei viihdy kaupungissa. Suolamarskilla vapaana vaeltelu ja jyrsijöiden jahtaaminen oli vaihtunut luksus kiipeilypuuhun jonka Ruth oli syyllisyyttä potien sille ostanut, mutta jolla Flint ei ole kertaakaan leikkinyt. Nyt vaan silmät auki Ruth ja takaisin omaan kotiin, jos Frank ei seuraa mukana, hänen ei ollut tarkoituskaan olla oikea mies sinulle! Eiköhän kaikki lukijat tiedä kenen kanssa Ruthin pitäisi elää, vaikka sekin on vähintäänkin mutkikasta.
Seuraava osa Yöhaukat ilmestyy maaliskuussa, ja silloin Ruth päätyy maaseudulle tutkimaan hirviökoiran mysteeriä. Siinä on taas kulunut pari vuotta, ja Kate on jo yhdentoista. Minusta Kate oli jotenkin niin suloinen pienenä, hänestä tehdään nyt kovaa vauhtia varhaisteiniä kun harpitaan kaksi vuotta kerrallaan. Ruthkin on silloin jo yli viidenkymmenen. Griffiths on kirjoittanut tähän mennessä 15 osaa, mutta epäilen että loppu alkaa häämöttää... Siinäkö kohtaa, kun Ruth jää yliopistosta eläkkeelle ja Kate muuttaa opiskelemaan muualle?
Osien 12 ja 13 väliin Griffiths on kirjoittanut pienen tarinan, joka on tarkoitus lukea niiden välissä. En tiedä tuleeko se suomeksi tarjolle jossain muodossa, mutta mikäli englanninkielisen tekstin lukeminen sujuu, tässä linkki tuohon pikku novelliin.
