Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth Gilbert. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth Gilbert. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani



Elizabeth Gilbert: Tämä kokonainen maailmani
Gummerus, 2022
Suomennos:



Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.

Alma Whittaker syntyi Pennsylvaniassa vuonna 1800, mutta hänen isänsä oli englantilainen, syntynyt Kew Gardensin puutarhurin, omenavelhon pojaksi, ja osoittanut jo nuorena hyvää bisnesmiehen vainua varastamalla Kew Gardensista arvokkaita kasveja ja myymällä niitä keräilijöille ympäri Eurooppaa. Sen sijaan että olisi hankkinut pojalle hirttotuomion, puutarhan johtaja Sir Joseph Banks teki vikkeläsormisesta pojasta apurinsa ja lähetti tämän maailmalle kapteeni Cookin laivaston mukana, hankkimaan Kew Gardensiin lisää erikoisuuksia. Kun Henry sitten palasi matkaltaan tuomisineen, hän odotti saavansa kunnon palkkion monen vuoden mittaisen purjehduksen jälkeen. Mutta mitä vielä, johtaja röhönauraa hänet ulos Henryn kehdattua esittää, että tämä ehdottaisi häntä Royal Societyn jäseneksi. Mitä tekee Henry? Laivaa aarteet saman tien Hollantiin ja pistää rahoiksi! Siinä oli mies minun makuuni. 

Philadelphiaan Henry Whittaker muutti 1793, mutta sitä ennen hän hankki vaimon, nimenomaan hankki, ei rakastumalla vaan järjellä, ja nai hollantilaisen Beatrixin, Amsterdamin Hortus Botanicuksen johtajan tyttären joka oli hyvä kumppani ja hyvä äiti Almalle, ainoalle lapselle jonka he saivat. Alma sai loistavat geenit molemmilta vanhemmiltaan ja osoitti jo pienestä kiinnostusta kasveihin.

Yhdeksäntenä kesänään Alma oppi aivan omin päin päättelemään kellonajan kukkien avautumisesta ja sulkeutumisesta. Hän huomasi, että pukinpartojen terälehdet avautuivat aina viideltä aamulla. Kuudelta avautuivat päivänkakkarat ja niittykullerot. Kun kello lyö seitsemän, olivat voikukatkin auenneet. Kahdeksalta oli kirkkaanpunaisten peltoputkien vuoro. Yhdeksältä pihatähtimön. Kymmeneltä syysmyrkkyliljan. Yhdeltätoista prosessi kääntyi toiseen suuntaan. Kahdeltatoista pukinparrat sulkeutuivat. Yhdeltä pihatähtimöt. Kolmeen mennessä voikukat olivat sulkeneet terälehtensä. Jollei Alma olisi kotona kädet pestyinä viiteen mennessä – jolloin niittykullerot sulkeutuivat ja helokit alkoivat avautua – hän oli pulassa.

Paitsi luonnossa kulkemiseen, hän innostui myös liittymään isänsä työhön ja auttoi tätä kaikessa, mihin isä vain pienen apulaisen huoli, ja se olikin toisaalta ainoa kahdenkeskinen aika, jonka Alma isältään sai. Alma ei ollut vain isänsä kopio, hän oli alusta saakka kiinnostunut omista pienistä projekteistaan.  

Hän leikki pajuista ottamillaan pistokkailla ja ihmetteli, miten ne toisinaan kasvattivat juurensa nupuista ja toisinaan lehdistä, leikkeli ja painoi mieleensä ja luokitteli kaikki käsiinsä saamat kasvit ja kasasi pienen herbaarion kuivattamistaan kasvinäytteistä. Alma rakasti kasvitiedettä päivä päivältä enemmän. Häneen ei vedonnut niinkään kasvien kauneus kuin niiden maaginen säännöllisyys. Alma oli suunnattoman innostunut järjestelmistä, sekvensseistä, luokittelusta ja luetteloinnista, ja kasvitiede tarjosi runsaasti mahdollisuuksia piehtaroida kaikissa näissä nautinnoissa. Hän arvosti sitä, että kun kasvin oli luokitellut oikeaan taksonomiseen kategoriaan, se pysyi siellä. Kasvien symmetriaan sisältyi vakavasti otettavia matemaattisia sääntöjä, mikä oli Almasta rauhoittavaa ja herätti hänessä kunnioitusta.

Alma sai myöhemmin sisaren, ottolapsen joka oli täysin vastakkainen kuin Alma, jota kuvataan isokokoiseksi, leveäharteiseksi punapääksi, jo nuorena vanhanpiian oloiseksi. Uusi sisar, jonka nimi vaihdettiin tuolloin Pollysta Prudenceksi, oli sirorakenteinen ja kauneinta mitä Alma oli koskaan nähnyt. 
Prudencella oli takanaan ikävä tarina, josta Whitakerissa yritettiin vaieta, mutta koska sen kaltaiset tarinat eivät vain suostu vaiennettaviksi, Almakin kuuli sen. Prudence oli Whitakerin johtavan vihannestarhurin ja paikallisen suositun prostituoidun tytär, joka jäi orvoksi ikävissä olosuhteissa. Henry ei alkuun pitänyt ajatuksesta adoptoida toinen tytär, mutta Beatrix piti päänsä: Prudence oli johdatus. 

Alma oli jotain erityistä aikana, jota hallitsivat miehet. Henry antoi hänen aina osallistua illallisille, joilla olivat keskustelemassa maailman valloittaneet miehet, ja kerta toisensa jälkeen nämä hämmästelivät Whitakerien tyttäriä: Prudencen kauneutta ja seurustelutaitoja sekä Alman tietämystä. Heidän kotonaan oli myös laajin mahdollinen kirjasto, ja vanhempana Alma julkaisi myös omia artikkeleita ja tutkimuksia. 

Seuraava merkittävä henkilö Alman elämässä uuden sisaren jälkeen oli taitava piirtäjä ja kaivertaja Ambrosius Pike, jonka kasvitiede ja erityisesti orkideat johdattivat Whitakerin tilalle.

Tavanomaisesti kahden ennestään tuntemattoman välillä vallitseva varautuneisuus oli tiessään. Ehkei sitä ollut edes ollut. 
"Kertokaahan minulle sitten, neiti Whitaker", herra Pike sanoi hilpeästi, "mitä muita ihmeitä teillä on täällä Whitakerissa? Mitä tarkoittaa se, että olen kuullut teidän tutkivan sammalia?" 
Keskustelu johti siihen, että tunnin päästä he seisoskelivat yhdessä Alman kivenlohkareella, ja keskustelivat kynsisammalista. Alma oli aikonut näyttää vieraalleen ensin orkideat, tai ei hän ollut itse asiassa ajatellut esitellä tälle sammalia ollenkaan, sillä eivät ne olleet aiemmin ketään kiinnostaneet. Mutta kun hän oli alkanut puhua työstään, herra Pike oli vaatinut päästä katsomaan niitä. 
"Minun täytyy varoittaa teitä herra Pike ", Alma sanoi heidän kävellessään niityn poikki yhdessä, "että suurin osa ihmisistä pitää sammalia varsin tylsinä." 
"Se ei minua pelota", herra Pike sanoi. "Minua ovat aina kiehtoneet asiat, jotka ovat muiden mielestä tylsiä."
"Se kokemus on meille yhteinen", totesi Alma.
"Kertokaahan silti neiti Whitaker, mikä sai teidät ihastumaan sammaliin?"
"Niiden arvokkuus", Alma vastasi empimättä, "ja niiden hiljaisuus, ja älykkyys. Pidän siitä, että tutkimuksen näkökulmasta ne ovat vielä tuoreita. Ne ovat aivan toisenlaisia kuin muut, isommat ja tärkeämmät kasvit, joiden kaikkien kimpussa on ollut jo laumoittain botanisteja. Kaipa minä ihailen niiden vaatimattomuuttakin. Sammalet pitävät kauneutensa tyylikkäästi piilossa. Verrattuna sammaliin, kaikki muu kasvitieteen maailmassa vaikuttaa kovin yksinkertaiselta ja ilmeiseltä, ymmärrättekö mitä tarkoitan? Tiedättekö, miten jotkin kookkaat ja näyttävät kukat saattavat toisinaan luoda vaikutelman vähä-älyisinä kuolaavista hölmöistä, jotka nyökkäilevät suu auki ja näyttävät hämmentyneiltä ja avuttomilta?"
"Onnittelen teitä, neiti Whitaker. Olette juuri kuvanneet täsmälleen sen, miltä orkideasuvun kukat näyttävät."

Vaikka kasvitiede oli Alman elämän suurin intohimo, se ei ollut ainoa. Toinen näistä intohimoista vei hänet yksin pimeään komeroon, aivan erilaisen kirjastosta löytämänsä materiaalin kanssa. Tämän intohimon vallassa hän tahtoi naimisiin Ambrosiuksen kanssa, mutta joutui pettymään. Ambrosius kavahti Alman odotuksia ja karkasi Tahitille. Alma uppoutui entistä syvemmälle sammalien turvalliseen ja selkeään maailmaan, muttei voinut kokonaan unohtaa miestä, ja lähti Tahitille vielä itsekin. Pakkomielteisesti hän etsi erästä Ambrosiuksen piirustusten kohdetta, löytämättä tätä edes saaren sammalluolista. 

Tämä kirja onnistui vetämään minut ihastuksesta sanattomaksi moneen kertaan ja se on jotain hyvin harvinaista. Heti alkusivuilta, kun tutustutaan Henryyn ja Kew Gardensiin, olin koukussa. Olisin luullut olevan mahdotonta, että tällainen tiiliskivi, jota alussa luin ja myöhemmin jatkoin Laura Malmivaaran erinomaisesti lukemana äänikirjana, voisi kantaa itsensä alusta loppuun niin ryhdikkäästi. 
Viisi tähteä ei kerta kaikkiaan riitä näin monitahoiselle, tällaisia käänteitä sisältävälle lukuelämykselle joka kattaa yli sata vuotta ja oli jotain aivan erilaista ja erityistä.

Jo Gilbertin edellinen, Tyttöjen kaupunki, oli erinomainen lukuelämys, mutta Tämä kokonainen maailmani menee siitäkin vielä viheltäen ohi ja jatkaa ylivoimaisesti parhaaksi vuoden 2022 käännöskirjaksi, jota suosittelen jokaiselle, joka haluaa uppoutua syvälle kunnon lukuromaaniin, eikä halua kirjan olevan turhan viihteellinen.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki



Elizabeth Gilbert: Tyttöjen kaupunki
Gummerus, 2020
Ennakkokappale, 496 sivua
Alkuteos: City of Girls, 2019
Suomennos: Taina Helkama


Kiitos kustantajalle iloisesta yllätyksestä, ennakkokappaleesta!

Peg ja Olive olivat tavanneet ja ystävystyneet ensimmäisen maailmansodan aikaan, ollessaan molemmat Punaisen Ristin sairaanhoitajina Ranskassa. Peg oli jo silloin huomannut olevansa taitavampi järjestämään haavoittuneille viihdykettä kuin sitomaan heidän haavojaan. Sodan loputtua Peg oli tehnyt varieteetöitä ja tavannut alalla olevan tulevan aviomiehensä Billy Buellin. Eron, joskaan ei koskaan virallistetun, jälkeen Peg oli vuonna 1935 ostanut New Yorkista vanhan rähjäisen teatterin ja antanut tälle nimeksi The Lily Playhouse. Olivesta oli silloin tullut Pegin sihteeri, käytännössä jokapaikanhöylä, kuin kurittoman lammaslauman epätoivoinen paimen. Peg oli sellaiseen aivan liian boheemi. Peg-täti syyti rahaa romahduksen partaalla olevaan teatteriinsa kuin avokätinen perijätär oopiumiriippuvaisen rakastajansa päihteisiin: pohjattomasti, epätoivoisesti ja turhaan. 

Tällaiseen "perheeseen" Vivianin vanhemmat yllättävän huolettomina lähettivät 19-vuotiaan tyttärensä, kun tämä oli potkittu pois Vassarista vuosikurssin reputettuaan. Vivianin muuttokuorma sisälsi laukullisen vaatteita, toisen täynnä kankaita ja ompelutarvikkeita, sekä aarteensa, ompelukoneen. 
Lily Playhouse piti sisällään ensimmäisen kerroksen teatteritilat, toisen kerroksen varastotilat sekä kolmannen ja neljännen kerroksen asuinhuoneistot, joista yhden, Billylle kuuluneen, Viv sai omakseen.

Vivian sulautui välittömästi teatterin arkeen nauttien siitä kaikesta ja suhtautuen ihailevasti näyttelijättäriin. Lily Playhouse oli tyyliltään hyvin kaukana Broadwayn laadukkaista teattereista. Sen ohjelmisto koostui usein vaihtuvista revyy- ja vaudeville-esityksistä, jotka noudattivat aina tiettyä kaavsa. Kahdeksan tanssijaa, neljä showtyttöä, jälkimmäiset pitkiä, kauniita, näyttäviä, esitysten todelliset vetonaulat. Showtyttö Celiasta tuli Vivianin paras ystävä ja yhdessä he juhlivat kaikki yöt New Yorkin parhaissa paikoissa ja jatkoilla miesten kanssa, ja miehiä heillä riitti. Aamupäivät kuluivat krapulaa potien, illaksi piti selviytyä uusiin esityksiin.

Illassa oli aina kaksi esitystä, ensimmäisessä kävivät lähinnä äidit lapsineen, jälkimmäinen oli suunnattu mieskatsojille, pääosissa naiselliset avut, niukkoja asuja ja paljon hetkuvaa tanssia. Esitysten juonelliset ulottuvuudet olivat sivuseikka, kunnes Edna Parker Watson miehensä Arthurin kanssa muutti yhteen teatterin huoneistoista.

Pariskunta oli myös näyttelijöitä, englantilaisia. Arthur esiintyi tunnetuissa elokuvissa, Edna teatterin puolella, mutta draamoissa. Arthur oli vaimoaan parikymmentä vuotta nuorempi, ei järin älykäs, mutta komea katsella. Kolmas aviomies, jota Edna piti kuin palkintona itselleen hyvin tehdystä työstä. New Yorkiin he päätyivät, kun Luftwaffe oli pommittanut heidän kotinsa Lontoossa. 

"Herranpieksut, Edna, miten paljon vaatteita sinulla on!" Peg totesi.
"Tässä on vain murto-osa kokoelmastani, Peg. Näkisitpä minun Lontoon-kotini vaatehuoneen." Hän vaikeni hetkeksi. "Voi luoja. Muistin juuri, että olen menettänyt kaiken mitä minulla oli kotona. Kaipa se on minun panokseni taisteluihin. Herra Göringin oli näemmä saatava tuhota yli kolmekymmenen vuoden aikana kokoamani puvusto, jotta maailmasta tulisi turvallinen paikka arjalaisille. En aivan näe, mitä hyötyä siitä hänelle oli, mutta niin ikävästi hän nyt teki."

Amerikassa Watsonit eivät olleet tunnettuja, mutta Peg lupasi heille töitä ja toimeentulon kera asunnon ja ruuan, kuten niin monelle muullekin Lily Playhousen työntekijälle, vaikka Olive jaksoikin aina valittaa niukoista rahavaroista ja tiukasta budjetista. Vivvie löysi paikkansa teatterista sen puvustajana ja taikoi upeita asuja käytettyjen vaatteiden liikkeistä löytämistään puvuista.

Kaikki muuttui, kun Billy Buell palasi kaupunkiin. Hän halusi kirjoittaa Ednalle tämän avuja täydellisesti esittelevän näytelmän, ja niin syntyi Tyttöjen kaupunki.

Tyttöjen kaupunki oli ensimmäisellä puoliskolla hauska ja vauhdikas, paikoitellen jopa hengästyttävä mutta ehdottoman positiivisella tavalla. Se oli sujuvasti ja niin taitavasti kirjoitettu, että soljui eteenpäin aukeama kerrallaan ihan huomaamattaan. Kirjaimellisesti pageturner siis. Jälkimmäisellä puoliskolla sen sivut sen sijaan täyttyivät onnettomista ihmiskohtaloista, joista oli jopa surullista lukea. 

Ihlmestyttyään jo elokuussa '20 kirja olisi saattanut jäädä minulta kokonaan lukematta, mutta olenpa iloinen siitä että sen luin. Onneksi säät sallivat kirjan lukemisen suuremmilta osin ulkona, sillä tämä on ehdottomasti kesälukemistoa.