Kivaa kesäluettavaa vol 1

Tässä paketissa on kirjoja, jotka olisivat mielestäni kivaa luettavaa tai kuunneltavaa kesähelteille, vaikka riippumatossa tai laiturilla köllöttelyyn. Mukavaa fiilistä ja aika kevyitä siis, muttei mitään ihan täysin höttöä,

Ensin lennetään Englannista Rivieralle, sitten palataan Lontooseen ja sieltä Yhdysvaltain itärannikolle. Viimeinen kirja, Gillian Harveyn The Riviera House Swap, vie taas Ranskaan mutta englanniksi, sillä sitä ei ole suomennettu, ainakaan vielä. Harveylta ilmestyi ensimmäinen kirja suomeksi huhtikuussa, sen nimi on Linna Ranskasta ja menoksi. 

***

Lorraine Brown: Parisuhderetriitti 

Jentas, 2025

Lukija: Lotta Merenmies

Kesto: 11 h 18 min

Scarlett Green ja Theo Winters olivat kirjoittaneet yhdessä menestysromaanin, joka oli heidän ensimmäinen ja viimeinen yhteistyönsä. Kustantaja olisi toivonut sille jatkoa, mutta sellainen oli mahdotonta, sen enempää Scarlett ei ollut suostunut tapahtumia avaamaan. Scarlett oli myöhemmin julkaissut kaksi romaania, jotka eivät myynniltään pärjänneet edes yhteensä tuolle vuosien takaiselle projektille. Samoin oli käynyt Theon kirjoille, joten kustantaja asetti heille vaatimuksen kirjoittaa yhdessä toinen romaani. Vauhdittaakseen prosessia heille oli varattu kahden viikon kirjailijaretriitti Etelä-Ranskasta. 

Kun he pääsivät hotelliin, kävi ilmi että agentti oli tehnyt varausvirheen. Kirjailijaretriitti olisi vasta myöhemmin, ja heidät oli sen sijaan ilmoitettu parisuhderetriitille. Kai sitäkin kestäisi paremman puutteessa, ja olihan ympärillä sentään Cannes ja Ranskan Rivieran ihastuttavat pikkukylät. Theo vain oli edelleen yhtä sietämätön!

“Olette upea pari”, Renee sanoi seuraten Theoa silmillään täysin häpeilemättä.

"Kirjoitamme yhdessä, Renee”, mutisin.

“Scarlett, me kaikki näemme kyllä, mitä teidän välillänne on meneillään”, hän totesi.

“Minulla ei ole aavistustakaan, mistä puhut”, väitin. Siis mitä? Oliko koko ryhmä juoruillut selkiemme takana?

“Aijaa, no luulenpa, että on”, Renee sanoi suu hymyssä.

Olikohan Renee jotenkin kyennyt näkemään mieleeni? Niihin totaalisen sopimattomiin fantasioihin, joita olin jo pari päivää pyöritellyt. Ja jos hän oli kyennyt, niin kykenikö Theo? 

No, fantasioille tulisi nyt loppu, vannoin itselleni. Mutisin hyvästit Reneelle ja lähdin uimaan kohti portaita. Nyt pitäisi vain hioa näyttelijäntaitojani, jotta onnistuisin teeskentelemään koko loppumatkan, että vihasin Theoa yhä yhtä syvästi kuin laskeutuessani Nizzan kentälle viikkoa aiemmin. Se olisi kyllä melkoisen vaikeaa, kun tietäisin hänen olevan viereisessä huoneessa, eikä välillämme olisi kuin ohuen ohut seinä sekä ovi, jonka lukon sai auki molemmilta puolilta.

Parisuhderetriitti oli hauskaa kuunneltavaa. Lotta Merenmies oli minulle lukijana ihan uusi tuttavuus, mutta kuuntelin häntä ihan mielelläni. Olen muutaman hänen lukemansa kirjan merkannut suosikkeihin, joten jatkossa tulee vastaan ehkä useamminkin. Esimerkiksi tuo Gillian Harveyn suomennos on hänen lukemansa. 

***

Annie Darling: Unelmia ja uskallusta vintageputiikissa 

#2 Vintageputiikki

Tammi, 2025

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 10 h 46 min

Elämä on juhla. Pukeudu sen mukaisesti.

- Audrey Hepburn 

(Spoileri ykkösosasta: 

Sophie, josta kerrotaan osassa yksi, oli lähtenyt Australiaan isänsä Johnnon kanssa, ja viettänyt vuoden kierrellen uusien sukulaistensa luona ja työskennellyt mahtavassa vaatekaupassa Sydneyssä. Niin uskomatonta kuin se olikin, hänen isänsä, joka ei ollut ikuisuuksiin pitänyt yhteyttä vanhempiinsa, asui edelleen näiden lammastilalla eikä pitänyt kiirettä Lontooseen paluulla.)

Sophien sisarpuoli ja paras ystävä Cressida Collins oli ollut kohta puolitoista vuotta töissä vintageputiikissa, ja nautti edelleen työstään. Oli ihanaa havaita, miten hänen korjailemansa vintagemekot toivat uusien käyttäjiensä parhaat puolet esiin. Hän oli myös kehittänyt pienen sivutyön, hän bongaili rikkinäisiä vintagevaatteita kirpputoreilta ja myi asut ne korjattuaan omassa Etsy-shopissaan. 

Cress oli seurustellut poikaystävänsä Colinin kanssa 16-vuotiaasta lähtien. Molemmat asuivat edelleen vanhempiensa luona, koska se oli ollut ainoa mahdollisuus säästää oman kodin ostamisen käsirahaan. Kun Cressille selviää, että Colin on sen sijaan kerryttänyt levykokoelmaansa, hän saa miehestä tarpeekseen. 

Onneksi uusi rakkaus on ihan lähellä... Miles kuuluu elokuvaporukkaan, josta tulee vintageputiikin asiakas heidän tarvitessaan sopivaa vaatetusta tekeillä olevaan elokuvaan. Samalla Cressidan pitää myös opettaa pääosan esittäjä, joka ei osannut edes nappia kiinnittää, ompelemaan elokuvassa uskottavan näköisesti. Aluksi Cress ei pidä tästä sivutyöstä ollenkaan, hän on riittävän kiireinen muutenkin, mutta huomaa pian saaneensa uuden ystävän. Hän lupautuu myös ompelemaan eräälle asiakkaalle mittatilausleningin, ja huomaa saavansa enemmänkin tilauksia. 

Darling osaa kyllä sujuvasti kirjoittaa näitä hauskoja ja viihdyttäviä chick lit / feelgoodeja. Tapahtumia riittää kuten aina hänen kirjoissaan. 

***

Elin Hilderbrand: Joutsenlaulu

Bazar, 2025

Lukija: Meri Nenonen 

Kesto: 14 h 49 min

Nantucketin poliisipäällikkö Ed Kapenash oli jäämässä eläkkeelle pitkän työuran jälkeen. Hän oli muuttanut mantereelta saarelle 35 vuotta sitten, kun poliisipäällikön virka oli tullut hakuun. 

Nantucket oli kuin pikkukaupunki, paitsi että se oli viidenkymmenen kilometrin päässä keskellä avomerta, minkä vuoksi töitä ei päässyt samalla tavalla pakoon. Asetelma oli hankala jopa lomakauden ulkopuolella, ja Edin toimiessa poliisipäällikkönä väkimäärä oli tuplaantunut. Kesäkuun tullen saari räjähtää aina kesäasukkaista, lyhytvuokraajista ja päiväretkeläisistä, joista osa haluaa välttämättä vuokrata kulkupelikseen skootterin, vaikka ei tiedä alkuunkaan, miten sellaisella ajetaan. Saarella on liikennettä ja päivittäisiä pysäköintisakkoja jaettavana, ja niiden lisäksi kaupunkien ja hienostoalueiden etuoikeutetut nuoret muotihuumeineen ja etuoikeutettuine asenteineen ryppyilevät virkavallalle.

Kun perhe ja ystävät olivat juhlimassa Ediä ravintolassa ja eläkkeeseen oli aikaa vaatimattomat sata tuntia, tulee soitto johon on pakko vastata. Saarelle kesän alussa muuttaneiden Bull ja Leslie Richardsonin hulppea talo (ostohinta 22 miljoonaa dollaria) on palanut maan tasalle sillä välin, kun he olivat olleet purjehtimassa. Veneellä oli ollut enemmänkin väkeä, ja maissa huomattiin, että heidän assistenttinsa Coco oli kadonnut. Coco ja Edin tytär Kacy olivat ystävystyneet saapuessaan kesän alussa Nantucketiin samalla lautalla, joten Kacy oli syystäkin huolissaan. 

Kirjassa on kiehtova ja koukuttava rakenne, sillä vuoroon eletään päivää jolloin ökytalo palaa ja Coco katoaa, ja vuoroon kiritään kiinni aikaa kesän alusta tuohon onnettomuuspäivään. 

Näkökulmia on monia, Coco on paljon äänessä mutta myös Nantucketin seurapiireihin kuuluvat ihmiset, sillä Leslie haluaa tutustua heti kaikkiin joilla on merkitystä. Bullin kanssa he järjestävät hulppeita teemajuhlia yksi toisensa perään, aluksi niihin kutsutaan koko kerma, sitten aina vähemmän vieraita. Niin Leslie saa kaipaamansa huomion; ketkä saavat kutsun juhliin jonne kaikki haluavat? Mutta lukija tietää, että kesän lopulla, kun tapahtuu tulipalo ja Coco katoaa, Leslien fanijoukko ei olekaan enää kummoinen. Mitä kesän mittaan tapahtuu, siinä on tämän kirjan toimiva koukku.

Joutsenlaulun juonikuvauksesta ei käynyt millään tapaa ilmi, että kirja on osa Nantucketiin sijoittuvaa kokonaisuutta, jonka viimeinen osa se on, eli tietäen tämän nyt kuuntelisin kirjat eri järjestyksessä. Toisaalta, ei tämä haitannut siinä mielessä, että henkilöihin tutustui kyllä hyvin eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että heitänpä Joutsenlaulun kesken ja alan kuunnella aiempaa osaa. Toimii siis aidosti itsenäisenä osana. 

Hilderbrandin kirjoja haluan ehdottomasti kuunnella enemmän, vertaisin tyyliä lähinnä Liane Moriartyn tai Taylor Jenkins Reidin kirjoihin, eli ei niinkään perus feelgoodia vaan ihan "oikeita romaaneja".

***

Gillian Harvey: The Riviera House Swap

Boldwood Books, 2024

Lukija: Lucy Scott

Kesto: 8 h 21 min

Nina on aina ollut varman päälle pelaaja, mutta saatuaan 40-vuotissyntymäpäivänään kuusi onnittelukorttia ja avioeropäätöksen, hän päättää että nyt saa riittää. 

Ei sillä etteikö Rory olisi ollut hyvä aviomies, turvallinen valinta, joskin mies ei ollut halunnut lapsia joista Nina haaveili edelleen. 

He olivat tavanneet ensimmäisenä vuonna yliopistossa ja pitäneet yhtä siitä saakka. Ninalla ei siis ehtinyt olla montaakaan rakkausjuttua ennen Rorya, mutta oli ollut yksi aivan erityinen...

Ninan tärkeitä juttuja, näpit irti! luki sen laatikon päällä, jonne hän oli tallettanut teinimuistojaan, mukaan lukien ihanan Pierren kuvat ja kirjeet. He olivat tavanneet kielikurssilla jonne Nina oli lähtenyt parhaan ystävänsä Bessin kanssa, kun he olivat seitsemäntoista. Rakkaus oli ollut niin suurta, että Nina ja Pierre olivat päättäneet pitää yhteyttä ja seuraavana kesänä Nina palaisi Ranskaan ja he voisivat olla yhdessä loppuikänsä. Kotona Englannissa arki iski kuitenkin vasten Ninan kasvoja ja ajatus vanhemmille puhumisesta oli tuntunut vaikealta. Muutamien kirjeiden jälkeen yhteydenpito oli hiipunut, vaikka Pierre oli pyytänyt häntä epätoivoisesti vielä vastaamaan. 

Mitä jos Nina olisi ottanut riskin ja palannut Pierren luo? He saattaisivat olla nyt naimisissa, heillä olisi ehkä lapsia..? Pierren kuvan katseleminen pakotti Ninan tekemään epätoivoiselta tuntuvan nettihaun, mutta aina kun Nina lisäsi rajaavia yksityiskohtia, miesten määrä kävi vähemmäksi, kunnes hän tajusi tuijottavansa 23 vuotta vanhempaa Pierreä. Hänen Pierreään. 

Bess piti ajatusta matkasta Ranskaan sinänsä hyvänä, mutta että etsiä käsiinsä teinitytön ihastus ja odottaa... jotain? 

Ninan nähtyä kodinvaihtoilmoituksen häntä oli kuitenkin mahdoton pysäyttää, ja niin Nina lähti kuukaudeksi Pierren kotikylään Provenceen lähelle Nizzaa, ja Jean Luc tuli hänen kotiinsa Lontoon liepeille. Perillä hän tutustui Jean Lucin sisareen joka asui huolettomasti pakettiautossa, sekä huoltamoa pitävään komeaan veljeen, jotka yhdessä auttoivat häntä tapaamaan Pierren "ihan sattumalta". Ei Nina sentään miltään stalkkerilta halunnut vaikuttaa.

Minä tykkään näistä kodinvaihtojuonista, kuten elokuvassa The Holiday jonka monen muun tavoin olen nähnyt kohtalaisen monta kertaa. Tämä oli omassa genressään oikein kiva, seikkailua, heittäytymistä ja rakkautta. Kodinvaihto sinänsä oli harmi kyllä vain syy millä Nina saatiin Ranskaan...

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Annie Darling: Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa

Tammi, 2022

Lukija: Rosanna Kemppi

Kesto: 11 h 50 min

 

Merten tutkija Peter Hardy oli unelmien poikaystävä. Harmi vain, että kirkkoherran sisarussarjan tytär Verity Love oli keksinyt hänet omasta päästään, päästäkseen ystävien jatkuvilta uteluilta. Verity oli jotenkin väsynyt jatkuvaan hälinään, jatkuvaan ihmispaljouteen, ja kaipasi usein omaa rauhaa. Siihen ei sopinut poikaystävä. 

Mitä sinä tarkkaan ottaen tarkoitat, kun sanot olevasi introvertti?” Verity kuuli Johnnyn äänessä epäilyksiä ja skeptisyyttä. Hän oli kohdannut tuon äänensävyn monta kertaa ennenkin, yleensä juuri ennen kuin hänelle sanottiin: ”Introvertiksi sinä kyllä puhut ihan hiton paljon.”

”En ole mitenkään poikkeuksellisen ujo, enkä myöskään vihaa ihmisiä. Minusta maailma vain on meluisa ja uuvuttava. Kun joudun uuteen tilanteeseen tai tapaan liian monta ihmistä, minä ennen pitkää tilttaan. Kuin tietokone, jossa on liian monta selainikkunaa auki.”

Ajatus selainikkunoista sai Verityn huokaisemaan. Hän oli epäonnekseen syntynyt teknologian aikakaudella. ”Maailma on kauhean meluisa. Varashälyttimet moikuvat ja sireenit ulvovat, ja jopa supermarketin itsepalvelukassat hyppivät nenille väittäen, että kassissa on rekisteröimätön artikkeli, vaikka ihan varmasti ei ole.”

Huoneen toisella puolella Johnny nauraa hykerteli. ”Totta puhut.”

”Ja sitten ovat ihmiset. Ihmisiä on hirveän paljon, eikä kukaan käytä filtteriä tai puhu sisätiloihin sopivalla äänellä.” Verity oli päässyt vauhtiin. ”Heidän on pakko sanoa pieninkin ajatuksensa ääneen. En voi käydä edes virkistävällä kävelyllä puistossa kuulematta jonkun kovaäänistä puhelinkeskustelua. Toiset soittavat puhelimesta musiikkia olettaen, että koko maailma haluaa kuulla sitä. Sietokyvylläni on rajansa!

Minun on käytävä töissä koska en ole rikkaasta perheestä”, Verity jatkoi. Hänen pitkä, polveileva paasauksensa nykyelämän meluisuudesta läheni loppuaan. ”Minulla on hyvin suuri, hyvin äänekäs perhe, jota rakastan, ja ystäviäkin minulla on, mutta deittailu ja poikaystävä – se olisi minulle liikaa.”

Sattumien summana Verity istahti ravintolassa pöytään jossa oli jo ennestään komea sopivan ikäinen eli noin nelikymppinen mies, ja antoi paikalle osuneiden työkavereidensa luulla, että kyseinen komistus on hänen uusi miesystävänsä. Mies lähti leikkiin mukaan, ja mikä yllättävintä, hän oli hyvinkin samankaltaisessa tilanteessa kuin Verity, eli sinkku ja jatkuvan painostuksen kohteena. Niinpä Johnny värväsi Verityn daamikseen tuleviin häihin ja halusi tämänkin jälkeen jatkaa valeseurustelukumppaneina esiintymistä molempien seurapiirielämässä, nyt kun kesän juhlasesonki oli vasta alussa. Johnnylla oli oma tarinansa, hän oli rakastunut naiseen, joka oli mennyt naimisiin hänen hyvän ystävänsä kanssa, eikä Johnny voinut kuvitellakaan deittailevansa ketään muuta naista. Sitä paitsi Johnny vaikutti viestittelevän tämän mysteerinaisen kanssa ihan jatkuvasti.

”Mitä mieltä hän on siitä, että sinulla on valetyttökaveri?” Verity oli selvästikin viime aikoina skypettänyt ihan liikaa siskojensa kanssa, jotka eivät lainkaan arkailleet esittää henkilökohtaisia kysymyksiä. ”Onko se hänestä ikävää?”

”Hänen ei oikeastaan pitäisi olla asiasta mitään mieltä, naimisissa kun on”, Johnny sanoi alakuloisesti. ”Sitä paitsi me sovimme kesän alussa, että antaisimme toisillemme tilaa.”

Verityn mielestä ei voinut puhua tilan antamisesta, jos jatkuvasti pommitti toista puheluin ja tekstarein, varsinkin silloin kun toisella oli seuraa, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. 

Verityn motto kuului: ”Mitä Elizabeth Bennet tekisi?” eikä: ”Mitä uskomattoman tahdittomat siskoni tekisivät?” Hän siis tyytyi sanomaan: ”Niinkö?”

”Niin olisi tarkoitus. En ole nähnyt häntä moneen viikkoon. Meidän oli itse asiassa määrä tavata sinä iltana, kun sinä tupsahdit pöytääni italialaisessa ravintolassa, mutta hän teki minulle oharit. Tai ei, se ei ole reilusti sanottu. Hän sanoi, että meidän pitäisi pysytellä erillämme jonkin aikaa ja miettiä, mitä kumpikin meistä oikeasti haluaa. Olisi tosin ollut huomaavaista sanoa se jo ennen kuin varasin pöydän ja odottelin melkein tunnin.”

Veritylle alkoi muodostua kuva tästä toisesta naisesta, eikä se ollut yksinomaan positiivinen.

”Tavallaan sinun oharisi olivat minun onneni.” Verity vilkaisi Johnnya syrjäsilmällä. ”Vaikka kyllä sinä olisit voinut olla mukana juonessa ja teeskennellä olevasi Peter Hardy. Se olisi helpottanut meidän molempien elämää tuntuvasti.”

”Totta”, Johnny myönsi. ”Mutta sitten meistä ei olisi tullut ystäviä.”

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa on melko suoraa jatkoa sarjan ensimmäiselle osalle, sillä sen päähenkilöt Posy ja Sebastian ovat menneet naimisiin vain pari viikkoa sitten ja ovat ärsyttävän kuvertelevaisia. Verity on kuin nykypäivän versio neiti Bennettistä, ja hänen roolihahmonsa on hauskasti kirjoitettu. 

Minunhan piti kuunnella tämä Bloomsburyn kirjakauppa -sarjan toinen, itsenäinen osa, hetikohta ilmestyttyään, sillä pidin ensimmäistä osaa oikein mallikkaana ja viihdyttävänä oman genrensä edustajana. Vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan, sillä kirja ilmestyi suomeksi jo lähes kaksi vuotta sitten, ja sarjaan on sen jälkeen ehditty kääntää jo kaksi muutakin osaa. Voisin yrittää ottaa tavoitteeksi kuunnella kolmannen osan jossain kohtaa vuoden mittaan niin, että saisin kuunnella neljännen osan joulun seutuun, sillä se on sarjan "joulujakso". 

Yllä olevasta voinee jo päätellä, että pidin kovasti tästä toisestakin osasta! Darling osaa kutitella oikein somasti minun huumorinystyröitäni, ja tämä onkin juuri sellaista chick litiä jonka seurassa viihdyn mainiosti aina kirjan silloin, toisen tällöin. Ja vaikka romaanin koko idea pyöriikin rakkauden ympärillä, ehkä se on tuo osuva huumori mikä saa aikaan sen, ettei kirja tunnu minusta yhtään siirappiselta. Jos jotain toivoisin, niin itse kirjakauppa olisi voinut olla enemmän mukana tässä kakkososassakin.

Eli ei muuta kuin uppoutuminen Ninan tarinaan kesän mittaan, asetan sen vaikka haasteeksi itselleni. Ninasta paljastui hyvin vähän lisää tässä toisessa osassa, mutta ainakin hänellä oli miesystäviä. Saa nähdä mitä tälle Gervaiselle tehdään seuraavassa kirjassa, vai onko mies silloin jo kokonaan historiaa.

”…ja hänellä on loistava huumorintaju. Johnny heitti tosi hyvän P. G. Wodehouse -vitsin teehuoneen avajaisissa”, Posy muistutti Verityä. ”Verrattuna Ninan viimeisimpään kammotukseen Johnny on aivan omaa luokkaansa.”

”Kuulen joka sanan!” Nina huusi kassalta. Heidän pitäisi tosiaankin muistaa sulkea toimiston ovi. ”Gervaise ei ole kammotus. Hänellä vain on vaikea elämäntilanne.”

Gervaise oli performanssitaiteilija, joka kuvaili itseään seksuaalisesti joustavaksi. Verityn silmissä tosin näytti siltä, että seksuaalinen joustavuus oli vain tekosyy, jonka varjolla Gervaise petti Ninaa sekä toisten naisten että miesten kanssa. Viikonloppuna, kun Verity oli ollut poissa, Nina oli vihdoin antanut Gervaiselle kenkää, mutta myöhään sunnuntai-iltana Gervaise olikin ilmestynyt tallipihalle ja kiljunut heidän ikkunoidensa alla, että hän tappaisi itsensä, jos Nina ei ottaisi häntä takaisin.

”Voisiko hän mitenkään tappaa itsensä äänettömästi?” Verity oli kysynyt.

”Voi Very, sinä et nyt yhtään ymmärrä”, Nina oli vastannut murheellisesti. ”Elämä olisi tyhjää ilman intohimoa.” 

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa

Tammi, 2022

Suomennos: Saara Pääkkönen

Lukija: Rosanna Kemppi

 Kesto: 11 h 2 min

Kun Posy Morland oli seitsemän vuotta aiemmin menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa, Lavinia oli antanut Posyn ja tämän kouluikäisen pikkuveljen Samin jäädä asumaan ilmaiseksi kirjakauppansa yläkerrassa sijaitsevaan asuntoon, joka oli aina ollut heidän kotinsa. Lavinia oli myös ottanut Posyn töihin Kirjatalliin ja yhdessä Ninan, Tomin ja apulaisjohtaja Verityn kanssa he muodostivatkin kaupan nykyisen henkilökunnan. Mutta nyt Lavinia oli äkillisesti menehtynyt ja Posy oli aiheestakin huolissaan niin kodista kuin työpaikasta. Vaikka Posy löytäisikin työpaikan jostain toisesta kirjakaupasta, hänen palkallaan ei vuokrattaisi asuntoa läheltäkään Lontoon keskikaupunkia. Samia järkytti jo valmiiksi ajatus esikaupungista ja koulun vaihdosta.

Posyn vanhemmat olivat tulleet töihin Kirjatalliin kun Posy oli kolmen vanha. Silloin hän oli tutustunut myös Sebastianiin, kahdeksanvuotiaaseen suklaasilmäiseen pikkuhurmuriin, ja suorin tein rakastunut poikaan. Sebastian oli myös Lavinian ainoan jälkeläisen ainoa lapsi, eli kirjakaupan looginen perijä nyt kun Lavinia oli menehtynyt.

Nykyään Sebastian oli muisto entisestään, päälle kolmekymppinen, ärsyttävä ja itserakas ällötys, joka esiintyi jatkuvasti lehtien palstoilla malli- tai näyttelijäkaunotar käsipuolessaan.  Sebastiania oli siis helppo inhota, mutta espanjalaiselta isältä perityt ruskeat silmät ja enkelikiharaiset hiukset vetosivat naisiin. Hän pukeutui mittatilauspukuihin ja hänet oli nimetty maan tavoiteltavimpien poikamiesten kärkikastiin. 

Kaikkien äimistykseksi Lavinia jätti kirjakaupan Posylle. Reunaehtona oli tosin se, että Posyn piti muuttaa sen liiketoiminta kannattavaksi, mitä se ei siis tällä hetkellä ollut, ja aikaa siihen olisi vain kaksi vuotta. Muutoin kauppa siirtyisi Sebastianille. 

Mies alkoi viihtyä kaupalla Posyn mielestä aivan liikaa, puuttuen joka asiaan ja kun Posy keksi, että he erikoistuisivat jatkossa romanttisen kirjallisuuden myyntiin, halusi Sebastian avata dekkarikirjakaupan. Posy, joka väisteli ongelmia tai ainakin niiden ratkomista viimeiseen asti, alkoi esittää hyväksyvänsä miehen ehdotuksen. Sitten kaikki vasta karkasikin käsistä, kun Posy varusti romanttista kirjakauppaa josta Sebastian odotti tulevan synkän.

Ensin kritiikkiä, joka kohdistuu nimenomaan käännökseen. Miksi kirjakaupan nimeksi on suomennoksessa valittu juuri Kirjatalli? Vantaallahan oli sen niminen kirjakauppa ja sen nimessä oli vieläpä logiikka, sijaitsihan se vanhassa hevostallissa. Miten ihmeessä Kirjatalli liittyy Bloomsburyyn? Alkuperäinen nimi kirjakaupalle on hauska Bookends. 

Myös muutamat suomentajan käyttämät erikoisemmat sanat pistivät korvaani, esimerkiksi se, miten "Sam ei vieronut isonsiskon seuraa". Olisi kiva tietää, oliko myös alkuteoksessa käytetty harvinaisempia sanavalintoja ja kääntäjä siksi valinnut tuohonkin verbin vieroa eikä tutummin vieroksua. Ei sen puoleen, että nykyään näkisi kovin tiheään taivutettavan "isonsiskon". Omaan korvaan se kuulostaa äkkiseltään siltä, että kyseinen sisko on fyysisesti isompi... 

Sitten kehut: tässä on erinomainen ja mielettömän ihana oman lajityyppinsä edustaja! Selvästikin loppuun asti viilattu, vaikuttaa siltä että kirjaa on tehty ajan kanssa kohtauksia ja replikointia hioen, ja jos ei, on sen takana erityisen lahjakas kirjoittaja. Suomennoskin on tuosta pienestä ihmettelystäni huolimatta onnistunut. Hauskana lisänä on vielä kirja kirjan sisällä, kun Posy kirjoittaa itsestään ja Sebastianista historiallista "roskaromaania", hirvittävästä elostelijasta, joka uhkaa neiti Morlandin siveyttä. 

Toinen osa on suomennettu nimellä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa ja siinä on pääroolissa Verity. Kolmas osa, Hullua rakkautta Bloomsburyn kirjakaupassa, julkaistiin sopivasti ystävänpäivänä ja siinä Nina haluaa löytää oman Heathcliffinsä. Osat ovat itsenäisiä pääparin vaihtuessa, joten oletan ettei niitä ole pakko lukea järjestyksessä.  Äänikirjapalvelusta löytyy englanniksi myös joulun seutuun sijoittuva A Winter Kiss on Rochester Mews.