Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.

Historiallisia romaaneja vol 10

Kappas vain, neljän kirjan paketti, mikä yllätys! Isompi yllätys lienee se, että blogissa ylipäätään julkaistaan jotain...... Tässä historiallisia romaaneja, kaikki näköjään Otavan julkaisemia mikä on ihan puhdasta sattumaa. Ensin vietetään aikaa Skotlannissa ja Nepalissa, sitten pysytellään Suomessa.

***

Fiona Valpy: Allamme hohtava taivas 

Otava, 2026

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 10 h 7 min

2020

Äidin piti tulla mukaan, kun Daisy lähti vaellukselle Nepaliin, mutta häntä ei oltukaan päästetty lentokoneeseen koronavirusepäilyn takia. Niinpä Daisyn piti lähteä yksin isoisotätinsä Violetin jalanjäljille, toki oppaan johdolla. 

Daisy oli löytänyt Violetin päiväkirjat jo 12-vuotiaana ja ahminut niiden sisältöä. Äidin kanssa he olivat päättäneet matkustaa maailman ääriin etsimään Violetin jalanjälkiä, sillä täti oli aikoinaan kadonnut pienessä nepalilaiskylässä, eikä häntä oltu tavattu enää missään sen koommin.

Nepalissa Daisy kohtaa lisää vastoinkäymisiä, kun niin monien yritysten ovet ovat säpissä koronan takia. Avuliaiden sherpojen avulla hän kuitenkin etenee Kathmandua syvemmälle ja kohtaa ison yllätyksen. Pienessä yhteisössä hän on koronakuplassa ohi pahimman, ja tutustuu kyläläisiin. Samalla hän lueskelee uudelleen Violetin päiväkirjoja ja kuulee myös loppuosan Violetin tarinasta. 

Vuodessa 1927 jolloin Violet on opiskelemassa puutarhuriksi Skotlannissa, hän kohtaa Collumin, elämänsä rakkauden ja päätyy tämän perässä Nepaliin. Näissä sadan vuoden takaisissa tapahtumissa piipahdettiin harmikseni liian harvoin ja kovin lyhyiksi pätkiksi. Nykyhetken osuudet olivat onneksi alkupuoliskolla kiinnostavia, mutta asioiden tavallaan selvittyä olisin toivonut loppupuolella jotain twistiä.

Kääntäjällä on ollut ylimääräistä hommaa keksiä niin monia aiheeseen sopivia suomenkielisiä anagrammeja!

***

Petra Rautiainen: Puuntappajat

Otava, 2025

Lukija: Johanna Kokko

Kesto: 6 h 48 min

Jos Ulpun olisi pitänyt valita jokin tietty hetki mistä kaikki alkoi, se oli silloin kun "susinarttu", punaisten leiriltä raijattu kätilön taidot omaava vanki, oli katsonut häntä itsevarmana ja röyhkeänä. Nainen oli rynnistänyt Ulpun ohitse todeten, että tohtorinnakin varmasti näkee, että tuo nainen synnyttää kohta, ja hän se tässä kätilö on.

Vuosia myöhemmin etsivässä keskuspoliisissa oli töissä kaikenkirjavaa väkeä. Osa heistä sai purkaa aggressiotaan Tammisaaren vankileirin kaltaisissa paikoissa. Kirjan Etsivä kertoo, ettei ollut ollenkaan sieltä pahimmasta päästä. Hän vain teki töitä saadakseen huonon aineksen oikeaan osoitteeseen. Ne naiset, jotka olivat maanpettureita, hän toimitti työlaitoksiin. Oli myös muita naisia, jotka eivät kyenneet elämään normaalissa yhteiskunnassa; prostituoituja, työttömiä, irtolaisia. Hän hoiti myös yksityisetsivän ammattia, ja siinä hän erikoistui vakoiluun ja vastavakoiluun. Lapuan liikkeen epäonnistunut vallankaappaus oli vahvistanut hänen haluaan kohdistaa tutkimuksia äärioikeiston ja fasistien saralla.

Kuusitoista vuotta sitten hän oli ollut ensimmäisessä työtehtävässään saarella, jossa hänen piti vakoilla erästä naista, joka oli luokiteltu valtiolle vaaralliseksi. Naisen nimi oli Ulpu Leidenius, ja hän toimi lääkärinä ja kirurgina perustamassaan naistensairaalassa. 

Ulpu Leidenius oli täydellinen esikuva maamme kansakunnan etuutta ajavasta voimasta: hän oli kuulunut jo Venäjällä asuessaan kansallissosialisteihin, osallistui keskusteluihin kansakunnan rodun parantamiseksi ja kannatti positiivisen rotuhygienian käyttöönottoa. Olin siis aluksi tietenkin ihmeissäni miksi jouduin tutkimaan ja vakoilemaan häntä. Mutta värvääjäni oli saanut todistusaineistoa siitä että Ulpu Leidenius oli alkanut tuntea sympatioita punaisia kohtaan. Värvääjäni pelkäsi että – kukaties – nainen vuoti saamaansa salaista tietoa myös eteenpäin.

Tässä romaanissa oli taas uudenlaista näkökulmaa tarjolla, siitä iso plussa. Olen lukenut hänen edellisetkin romaanit Tuhkaan piirretty maa sekä Meren muisti, ja kaikki kolme ovat vahvoja kirjoja, joita voin suositella.

***

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet

Synnyinmaa #3

Otava, 2025

Kesto: 8 h 17 min

1873

Synnyinmaa-sarjan kolmannessa osassa Erikillä ja Mariannella oli jo neljä lasta, esikoinen Henrik ja nuoremmat Magnus, Anna ja Amanda. He olivat menettäneet pienen poikansa nälkävuosien tauteihin, jonka myötä perheen merkitys oli entisestään korostunut Erikille, ja niinpä hän oli rakennuttanut huvilan Porvooseen lähelle fabriikkejaan. Sinne oli mukavaa siirtyä kesäkuukausiksi ja Erik saattoi siirtää työnsä Porvooseen keventääkseen omaatuntoaan alati kasvavasta työmäärästä. Hän oli panostanut ja saavuttanut sen yhteiskunnallisen aseman, josta oli nuorukaisena haaveillut. Hänellä oli osuuksia lukuisissa liikeyrityksissä, laaja ystäväpiiri ja näkemystä siitä, mihin maailma oli menossa. 

. 

Erikin nuoruuden rakastettu Brita on hänkin ollut onnellisesti naimisissa jo kuusitoista vuotta ja niin ikään saanut lisää lapsia hänen ja Erikin esikoispojan jälkeen. Elämä sujuu muuten hyvin, mutta alueella kiertää sinnikkäästi hienosti pukeutunut, lipevä mies, joka pyrkii ruotsalaisen työnantajansa lukuun ostamaan mahdollisimman paljon metsää. Kun ihmiset eivät ole halukkaita myymään, ilmestyy ennalta tuntemattomia velka- ja kauppakirjoja, joiden perusteella heitä yritetään kiristää. Samoin käy Britan kotitilalle, mutta onneksi Erik osaa auttaa.

Synnyinmaa-sarja on ensimmäinen mitä olen Hämeen-Anttilalta koskaan lukenut ja olen kyllä erittäin tykästynyt näihin kirjoihin. Ehkä myöhemmin jotain muutakin häneltä. Se historiallinen dekkarisarja pienesti kiinnostaa.

***

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Kuopio-sarja #1

Otava, 2018 (lukukirja 1998)

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 15 min

Minunhan on jo varmaan kymmenen vuotta sitten pitänyt lukea tämä kirja ja aloittaa Kuopio-sarja, mutta meidän lähikirjastossa oli vain pokkariversio saatavilla, enkä saanut aikaiseksi varata ihan normaalinidettä. Aina oli niin paljon luettavaa, eihän siitä pulaa tullut. Jokin aika sitten äänikirjapalvelu suositteli tätä ja laitoin talteen, olin jo unohtanutkin koko sarjan. Vaan onpa hyvä että aloitin, tykkäsin kovasti! 

Äänikirjapalvelussa yllättävän moni oli jättänyt kirjan kesken tai antanut sille yhden tähden, koska se oli tylsä, tasapaksu eikä henkilöihin päässyt sisälle. Minulla ei tällaista ongelmaa ollut lainkaan. Ainoa mistä en pitänyt, oli lukijan valitsema tapa ääntää vanhanaikaisesti w:llä kirjoitetut sanat tekstissä (esimerkiksi lehtiartikkelissa) samoin, mikä kuulosti hölmöltä. Noin pienen asian päätin kuitenkin antaa olla häiritsemättä liikoja. Aikakuvaus tuntui uskottavalta ja tuo "punikkien" kohtelu aina suomalaiset yhdistävään toiseen maailmansotaan saakka oli surullinen osa kirjaa. 

Onko kirjaa miten paljon tarpeen esitellä? Se tosiaan avaa paljon luetun Kuopio-sarjan, joka alkaa 1920-luvulta jatkuen läpi sotavuosien joissa viivyttää useamman osan verran, ja edetään niiden ylikin aina 1970-luvulle ja uusiin sotiin. Mustat morsiamet lähtee liikkeelle siitä, kun nuori Anna muuttaa maalta kaupunkiin eli Kuopioon piiaksi herrasväen perheeseen. Hän tapaa vapaapäivinään Lassia, tulee raskaaksi ja päätyy naimisiin kun Lassi ns korjaa aikaansaamansa sadon. Välillä Anna on pitkiäkin aikoja kuin yksinhuoltaja, kun Lassi, joka punikkina tuomittuna on menettänyt kansalaisoikeutensa, on jälleen vankilassa lentolehtisten painamisesta. Tammisaaressa miestä tavatessaan Anna tutustuu Liljaan, jonka mies istuu samassa vankilassa, ja heistä tulee pitkäaikaiset ystävät. Tukea Anna saa myös miehensä suvulta, jonka kanssa jaetaan välillä myös yhteiset huoneet. 

Olen kuunnellut sarjasta jo toisenkin osan, joten eiköhän se tule tässä vuoden mittaan käytyä läpi. Kyllä Kähkönen kirjoittaa osaa, ja Suomen historia jaksaa minua edelleen kiinnostaa. 

Kotimaisia feelgoodeja vol 2

Pitkästä aikaa postaus, tässä kotimaisia feelgoodeja joita kuuntelin kesällä ja syksyn mittaan. 

***

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

Into Kustannus, 2025

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 6 h

Lila Kajo oli vielä jokin aika sitten ollut osa-aikainen tuntiopettaja naapurikunnassa, mutta viimeinenkin tunti oli pidetty, viimeinen palkkanauha saatu. Oli siis ollut kaksi vaihtoehtoa, joko lähteä tai jäädä, ja Lila oli päättänyt jäädä. 

Lilan koti piti nyt sisällään myös Omenalehdon, sinne perustetun majatalon. Apuna työn touhussa oli keittäjä ja taloudenhoitaja Marikki. Vieraita tulee harvakseltaan, eletään kevättalvea. Lila törmää Henriin joka saa vanhan ihastuksen roihahtamaan uusiin liekkeihin, mutta harvoinpa asiat ovat niin yksinkertaisia.

Kansi antoi mielikuvan kesäisestä romaanista, joten siinä mielessä mentiin metsään. En tähän muutenkaan niin syttynyt, ehkä aika tyhjää täynnä valitettavasti. On tapahtumarikkaampia ja kiinnostavammin kirjoitettuja vastaavanlaisia feelgoodeja.

***

Minna Suvanto: Murroksessa

Saga Egmont, 2024

Lukija: Usva Kärnä 

Kesto: 5 h 8 min

Mirkun ja Ollin suhde ei ollut puolen vuoden tapailun mittaan edennyt juuri mihinkään. Mirkku oli ollut kuvaannollisesti tarjolla kuin alasti hopeatarjottimella, mutta outoa kyllä, mies ei tuntunut tietävän mitä naisten kanssa tehdään. Erohan siitä tulee.

Mirkku oli näyttelijä teatterissa, eli oli valinnut saman ammatin kuin äitinsä, ja hänen sisarensa Ansku oli puvustaja. Tyttöjen vanhemmat olivat eronneet heidän ollessaan pieniä, suurimpana syynä isän runsas alkoholin käyttö. Tyttäret kävivät isää välillä katsomassa tämän vanhassa taloröttelössä, sillä he olivat isästä huolissaan.

Siskokset asuivat isänsä ja tätinsä perimässä huoneistossa kivalla, keskeisellä paikalla, mutta kesän alussa Ansku muutti poikaystävänsä luo ja koska täti vaati heiltä melko korkeaa vuokraa, oli keksittävä jotain kattamaan Anskun osuus. Ratkaisuksi he ryhtyivät vuokraamaan toista huonetta Airbnb-asunnoksi, tädin tietämättä tietenkin, sillä tämä ei olisi sellaista hyväksynyt. Kiinnihän siitä jäädään, ja pian Mirkkukin oli koditon. Tästä kesästä tuntui tulevan suurten muutosten kesä. 

Tähän kirjaan oli mahdutettu aika isoja teemoja, mutta niitä käsiteltiin vähän pintaa raapaisten, ja sivumennen mainiten rattijuoppouteen suhtauduttiin oudon keveästi. Miltähän tuon lukeminen mahtaa tuntua ihmisestä, joka on menettänyt läheisen niin. 

***

Ilona Tuominen: Löytöperhe

Kortteli osa 3

Bazar, 2025

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 11 h 37 min

Maija oli kompastunut lähes jokaiseen esteeseen, joita elämä oli hänen eteensä asettanut. Opinnot kauppakorkeassa olivat jääneet kesken ja avioliitto Idan isän kanssa oli päättynyt lyhyeen ja Maija päätynyt yksinhuoltajaksi. Maijan sisaruspuolet eivät olleet erityisemmin mukavia ihmisiä, päinvastoin he olivat aina komennelleet Maijaa. Hän kokikin Poppelin asukasyhteisön enemmän perheekseen.

Maijan isää, joka omisti puolet Maijan kodista Poppelin puutaloyhteisössä Turussa, uhkasi vähintäänkin konkurssi, mahdollisesti jopa vankilatuomio. Isän omaisuutta piti saada realisoitua, joten ensimmäisenä laitettiin hänen huvilansa myyntiin. Onneksi heti löytyi kiinnostunut ostajaehdokas, joka tosin osoittautui Maijalle vanhaksi tutuksi, nuoruuden poikaystäväksi. Teemu oli käynyt läpi suuren muutoksen niin ulkonäöllisesti kuin asemaltaan, köyhistä oloista ponnistanut nuorimies oli nyt reilu kolmekymppinen menestyjä, joka oli asunut viime vuodet ulkomailla. Niinpä ainoa joka Teemun enää tunnisti, oli Maija. 

Teemu ja Maija alkoivat tavata milloin huvilan merkeissä, milloin muuten vain, ja Maijaa miellytti se, miten hyvin Teemu ja hänen tyttärensä tulivat toimeen. Myös Poppelissa kiinnitettiin huomiota tiheisiin vierailuihin, eikä ihme, että Ida tuli yhtenä päivänä kysymään äidiltään mitä se tarkoittaa kun "vanha suola janottaa", ja pitäisikö hänen viedä Teemulle vettä?

Löytöperhe oli oikein ihana osa Kortteli-sarjassa, joka on kaiken kaikkiaan erittäin laadukasta kotimaista feelgoodia! Tapahtumia riittää, mikä on erittäin hyvä puoli, kommelluksia ei toisaalta tapahdu liikaa, eikä lukijalle tule turhan usein tarvetta huutaa päähenkilöille ohjeita. Nämä kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä silloin, kun kirjassa on humoristinenkin puoli. Kirsikkana Poppelin kakussa on sarjan lukija. 

***

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella 

#2 Lemmenlahti

Karisto, 2024

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 6 h 16 min

Marjatan päädyttyä asumaan vanhainkotiin, hän harmitteli tyhjäksi jäävän rintamamiestalon kohtaloa. Ylihoitaja Annika sai tästä idean, ja oli pian aivan Lemmenlahden keskustassa sijaitsevan talon omistaja. Talossa oli peräti kolme makuuhuonetta, joten vierashuoneen lisäksi hänellä oli hyvin tilaa käsitöilleen. Annika oli täysin hurahtanut lankojen värjäämiseen, ja vaikkei hän remonttihommia osannutkaan, hän oli muuten taitava käsistään. 

Turusta kotoisin oleva Annika tutustui pian naapurikadulla asuvaan Petteriin, joka oli huolehtinut Marjatan Nappi-kissasta. Kissa oli karannut Petteriltä ja ottanut jo ensimmäisenä iltana paikkansa Annikan viereltä sohvalla, ja kissaa tuntematta hän oli nimennyt tämän Juliaksi. Sattumoisin Petterillä oli Romeo-niminen koira, mikä selvisi Annikalle vasta myöhemmin. Julian laitettua paikat hyrskynmyrskyn Annikan työpäivän aikana, Petteri ehdotti, että toisi Romeon sen kaveriksi työpäivän ajaksi, ja järjestely toimi hyvin. Myös Annika ja Petteri alkoivat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan.

– Jos sinä heittäytyisit nyt ja tekisit jotakin spontaania, mitä se olisi? Annika kysyi kiusoitellen.

Petteri pysähtyi. Hän tarttui Annikaa käsivarresta ja veti tämän lähemmäs itseään. Annika katsoi Petteriä silmiin ja tunsi yhtäkkiä tämän huulet omillaan.

– Tuon, Petteri sanoi kun oli laskenut Annikan otteestaan ja he jatkoivat matkaa. – Oliko hullua?

Annika makusteli kihelmöiviä huuliaan.

– Ei oikeastaan.

– Osasitko odottaa sitä?

– En, Annika vastasi totuudenmukaisesti.

– Sittenhän onnistuin yllättämään sinut. Positiivisesti?

– Mmm. Kyllä.

Omaan makuuni kirjassa oli hieman liian kirjakielistä dialogia, mutta muuten sujuvaa kerrontaa, joka koukutti kuuntelemaan pitkiä rupeamia askartelujen lomassa. Lukija vielä kruunaa kokonaisuuden. Olen kuunnellut tästä itse asiassa jo kolmannen ja neljännenkin osan, joten lisää kiitos.. 

Historiallisia romaaneja vol 9

Kas, neljä kirjaa paketissa, miten originellia! 

1800-luvun Oulusta tie vie 1930-luvun Turkuun, sieltä kymmenen vuotta eteenpäin Hankoon ja lopuksi taas kymmenen vuoden päähän kuvitteelliseen Kellomäen kylään Ylä-Karjalaan. 

***

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa pois

Kustantamo S&S, 2023

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 13 h 39 min

Oulun pohjoisen vaurauden pohja oli tervakauppa, ja sen tuoksu leijui ilmassa kun uljas fregatti Fröken rantautui kaupunkiin. August Montin purjehti sukunsa kauppahuoneen asioilla, ja samalla Ouluun matkasivat myös hänen sisarensa mamselli Elizabeth, heidän serkkunsa Jeanne Pomelli sekä kaksi vuotta aiemmin Tukholmaan naitu Viktoriana Löwen. 

Lisäksi seurueeseen kuului Laurence "Larry" Von Rosen, joka oli näin tehnyt ensimmäisen merimatkansa. 

Äitipuoli Dorothea oli ollut Emerentian isälle hyvä naimakauppa, sillä Simon Brant olisi tuskin muuten saanut kovasti havittelemiaan porvarinoikeuksia. Tervakauppaa käyvä mies oli sittemmin kiinnostunut laajentamaan liiketoimiaam laivanvarustajaksi. 

Dorothea ajatteli Brantin kauppahuoneen pitkälti omasta ansiostaan syntyneeksi, ja kaavaili nuorta sukulaispoikaansa Jakobia liiketoiminnan jatkajaksi - ja Emerentiaa tälle vaimoksi. Emerentialla ei ollut varsinaisesti mitään Jakobia vastaan, mutta ei hän toisaalta tuntenut minkäänlaista tunteiden paloa pari vuotta nuorempaa poikaa kohtaan. Emerentia oli jo kahdenkymmenenviiden, mistä syystä mamanin piti kiirehtiä naimisiinmenoa, mutta Emerentia ei ehkä sittenkään ollut valmis muiden sanelemaan tulevaisuuteen, ja siihen syynsä oli kaupunkiin saapuneella Von Rosenilla, 

Useampi saman äänikirjasovelluksen kuuntelijoista oli pitkästynyt etenkin kirjan alkupuolella, mutta minä en tätä allekirjoita. Olen nyt kuunnellut kaksi näitä Vähäahon kirjoja ja pitänyt molemmista. 

Oulu on itselleni hyvin vierasta seutua, joten sen historian oppiminenkin on kiinnostavaa, ja historia on kyllä Vähäahon kirjoissa vahvana ajankuvana mukana. 

***

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki

#2 Ahlgrenin suvun nuoret naiset 

Aula & co., 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 8 h 54 min

Fanny oli aina pitänyt tärkeänä sitä, että teki kaiken niin kuin kuului, ja vaali ihanteita lähes pakkomielteisesti. Hän soitti pianoa, opiskeli taidetta ja huolehti ulkonäöstään, yritti käyttäytyä miellyttävästi, ja oli kihloissa juuri sopivanlaisen nuorukaisen kanssa. Mikään ei silti tuntunut riittävän Ahlgrenin suvulle, varsinkaan hänen äidilleen.  

Fannyn kihlattu Johannes suoritti lääketieteen opintoja Helsingissä, ja oli Fannyn isoveljen Oivan opiskelutoveri. Fanny ei voinut sanoa olevansa rakastunut mieheen, mutta tunsi ylpeyttä sekä siitä että tämä oli valmistumassa hyvään ammattiin, että siitä että Fanny oli ensimmäisenä kolmesta serkuksesta astumassa rouvan säätyyn. Varsinkin sen jälkeen, kun Aina-serkku oli käyttäytynyt kerrassaan omalaatuisesti ja lähtenyt hyönteistutkijan matkassa kaukaiseen Egyptiin, Fanny oli tuntenut tarvetta toimia niin kuin häneltä odotetaan. Johannes ja Fanny tulisivat olemaan varakkaita ja seurapiireissä arvostettuja, ja he tulisivat asumaan Helsingissä, josta Johannes oli kotoisin. Muutto pois Turusta kyllä arvelutti Fannya, mutta ystävättäret olivat Helsinkiin pääsystä avoimen kateellisia joten olihan sen oltava hienoa, ja ehkä rakkaus Johannekseen syttyisi ajallaan. 

Kun Fanny katseli piirroksiaan, ne tuntuivat jotenkin sieluttomilta. Hän ei suhtautunut opintoihinsa kovinkaan kunnianhimoisesti, muttei halunnut olla surkeakaan. Ehkä opinnot olivat vain ajanhukkaa, hänestähän tulisi vaimo ja kotirouva, kenties äiti. Viimeksi mainittuun liittyi kylläkin rasite, josta lääkäri oli hänelle hiljattain puhunut, ja joka hänen pitäisi ottaa puheeksi Johanneksen kanssa mitä pikimmiten.

Kostetin kirjat Ahlgrenin suvun nuorista naisista ovat mukavaa kuunneltavaa, ei niistä nyt paljoakaan historiaa opi, mutta ne ovat viihdyttäviä tarinoita. Tarkka aika kävi ilmi vasta aika loppupuolella tai sitten missasin sen alussa, mutta Fannyyn pääsimme tutustumaan vuonna 1931.

Serkuksia on kolme, joten sarja on oletettavasti trilogia. Oli kiva kun Aina oli mukana kirjeineen vielä tässä Fannyn omassa kirjassa. 

***

Karin Collins: Tuo aika mieleen palaa

Hanko-trilogia #3

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Katariina Lantto

Kesto: 12 h 37 min

Saksan sotaveljien avulla Hanko on nyt saatu vapautettua Neuvostoliiton hallinnasta, ja hankolaiset saavat luvan palata kotiin. Toiset ovat helpottuneita siitä, että jatkuvista pommituksista huolimatta puolet taloista on vielä pystyssä, mutta toiset ikävöivät Hangon mennyttä aikaa. Sitä, kun varakkaat vieraat käyskentelivät Hangon puistoissa ja nauttivat auringosta sen kauniilla rannoilla. 

Lissi, joka oli ennen sotaa töissä kylpylässä, on taas Hangossa, nyt lottana. Osa väestä taas ei aio enää milloinkaan palata Hankoon. 

Nisse-poika on palautettu takaisin Suomeen oltuaan vuoden Ruotsissa turvassa pommituksilta, koska hänen Ruotsin äitinsä odottaa omaa lasta. Paluu Suomeen alkaa Kemiössä Ainon, hänen isänsä Berndtin morsiamen hoivissa. Kotiutuminen on Nisselle vaikeaa, hänellä on ikävä Ruotsin äitiä ja vadelmia ja jäätelöä joita nautittiin syreenimajassa. Suomessa on vain Aino, jota hän ei kovinkaan hyvin tunne, ja se kamala harmaa puuro jota hänen on vaikea niellä. Hän ei osaa edes puhua näille ihmisille. 

Berndt pyrkii väistelemään Ainon ja poikansa tapaamista. Miten vierailta molemmat nyt tuntuvat, ja miten paljon sellaista molemmat vaativat häneltä, mihin hän ei kykene. Helpompaa kuin lähteä käymään Kemiössä, on keksiä tekosyitä, miksi ei pääse irtaantumaan työstään Helsingin raivaamisessa pommitusten jäljiltä. Lopulta Aino ottaa ohjat käsiinsä, hankkii takaisin työpaikkansa sanomalehdessä ja vie Nissen isovanhempiensa hoidettavaksi. 

Olen kuunnellut Hanko-trilogiaa hyvin mielelläni, kirjoissa on paljon sisältöä ja monia henkilöitä, niinpä myös monia näkökulmia. Katariina Lantto, joka ei ollut minulle ennestään kovinkaan tuttu, on alun epäilyni jälkeen osoittautunut sarjalle täydelliseksi lukijaksi. Trilogiassa on hieno tunnelma, ja osat ovat olleet koukuttavia alusta loppuun saakka. 

***

Jaana Piira: Kääntyvä vaihde, kirskuvat kiskot

#2 Kellomäki

Lind & co., 2025

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 8 h 9 min

Annan ja Niilon poika Kalle oli unelmoinut matkasta Helsinkiin heti kun oli ilmoitettu, että Suomi saisi järjestää olympialaiset. Syksyllä hän menisi armeijan harmaisiin, ja sen jälkeen äiti oli suunnitellut hänelle valmiin tulevaisuuden. Kalle kävisi vain tarvittavat kurssit ja voisi sitten jatkaa äitinsä jalanjäljissä Kellomäen asemanhoitajana. Kalle itse mietti muita vaihtoehtoja, etenkin muusikon ura kiinnosti hänen opittuaan armeijakuukausinaan kitaran rämpyttämistä. Nuori mies opetteli kappaleita korvakuulolta ja omasi selvästi taipumuksia soittamiseen. 

Aune ja Martti pitivät kyläkauppaa, jonka tiskin taakse nuorin tytär, iltatähti Leena oli lähestulkoon kasvanut. 

Kaksoset Hilkka ja Helvi olivat Leenaa paljon vanhempia, jo naimisissakin. Heistä itsenäisempi ja raisumpi Hilkka oli valinnut puolisokseen Mattilan Tuomon, Kellomäen rikkaimman talon vanhimman pojan, joten heillä ei ollut rahasta pulaa. Lapseton liitto ei näyttänyt häntä haittaavan. Puoli vuotta kaksossisarensa avioitumisesta Helvi oli mennyt vihille hyväluontoisen kyläpoliisin, Teuvo Naakan kanssa, ja vain viisi kuukautta häiden jälkeen syntyi esikoinen ja kohta toinenkin lapsi. Sitten sai Helvin mielestä riittää, varsinkin kun molemmat jo olivat poikia. 

Leena jatkoi opiskelujaan kaupungissa, mutta niin vanhemmat kuin kaksoset olivat sitä mieltä, ettei Leenaa kannattanut pidemmälle kouluttaa, hänhän häärisi itsestään selvästi vanhempien apulaisena ja heidän jäädessään eläkkeelle jatkaisi kaupan pitoa. Tyttö saisi olla kiitollinen, että hänelle oli pedattu tulevaisuus elantoa myöten valmiiksi. 

Kallen ja kapinoivan Leenan välille syttyi aikanaan kiinnostusta, joka pikku hiljaa eteni suhteeksi ja liitoksi, jonka myötä Leenasta tuli äiti ja Kellomäen postinhoitaja. Kalle oli vihdoin myöntynyt jäämään töihin rautateille ymmärrettyään miten vanhemmat ikääntyivät ja heidän terveytensä alkoi reistailla. Kallen ja Leenan liittokin koki parempia ja haasteellisempia vaiheita, kuten liitoissa monesti käy.

Kirja etenee monen vuoden ajanjakson olympiavuodesta alkaen, ja mielestäni oli kirjailijalta erinomainen valinta, että ensimmäisen osan sodanalusvuosien jälkeen olikin hypätty sodan yli ja otettu koppi jälleenrakennusvuosiin. Toivottavasti sarjaan saadaan vielä jatkoa.

***

Aikamatka historiallisiin romaaneihin vol 8

Jälleen aika paketoida neljä historiallista romaania. Tällä kertaa lähdetään liikkeelle Titanicilta ja päädytään 1950-luvulle peräti kahden kirjan sivuilla. Kolme kirjoista on suomalaiskirjailijoilta, neljäs Ruotsista. 

***

Mari Renko: Helmisormus kirjekuoressa

Bazar, 2025

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 12 h 15 min

Caroline Taylorin juuret olivat Suomessa, mutta päädyttyään Pielisen rannalle newyorkilaisnainen toivoi, että olisi pakannut matkalaukkuunsa edes yhdet järkevät, matalakantaiset kengät. Hänen määränpäätään ei ollut löytynyt matkailusivustoilta, eikä hän ollutkaan tullut Suomeen turistina. 

Carolinella oli mukanaan Suomesta kauan sitten lähetetty kirje sekä helmisormus, ja hän aikoi selvittää miten ne liittyvät hänen sukuunsa.

Toisessa aikatasossa vuonna 1912 Anna, hänen aviomiehensä Viljo sekä tämän sisko Maria miehensä kanssa lähtivät suurin toivein matkaan Titanicilla.

Annan täti oli muuttanut Amerikkaan jo Annan ollessa pikkutyttö, ja kirjeissään Liisa-täti oli vakuuttanut, että siellä laulamista rakastavasta tytöstä voisi tulla suuri tähti. Valitettavasti täti ehti menehtyä ennen kuin suunnitelmat kävivät toteen, mutta uusi toivo oli virinnyt Viljon muodossa, kun mies oli tarjonnut upean helmisormuksen lisäksi matkaa Atlantin yli.

Annan olisi pitänyt arvata että tarjoukseen oli koira haudattuna. Matkan maksoi Marian varakas liikemiespuoliso, eikä tietenkään siksi, että Anna pääsisi esiintymään suurille lavoille. Johan tarvitsi heidät töihin suureen puualan yritykseensä, joka ei sijainnut lähelläkään New Yorkin esiintymislavoja. 

Onneksi kirjan nykytaso oli ihan kiinnostava, sillä päinvastoin kuin vastaavissa romaaneissa yleensä, siinä vietettiin huomattavasti paljon enemmän aikaa kuin menneen kertomuksessa. Kirja tuntuikin mielestäni enemmän feelgoodilta kuin historialliselta romaanilta. Tämä ei kuitenkaan loppujen lopuksi haitannut, ja olen jo jatkanut loppukesästä ilmestyneen toisen osan parissa. Siinä historianosuus sijoittuu sotavuosiin ja teemana on lapsen saaminen yksin. 

***

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta 

Siltala, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 8 h 50 min

Ulrika elää pikkukaupungin pikkuvirhamiehen rouvan elämää, johon olennaisena osana kuuluu rouvien keskinäisessä kilpailussa pärjääminen. Myös Väinö-pojan tulevaisuus on tärkeä, onhan tästä suunnitteilla suvun ensimmäinen ylioppilas ja jopa maisterismies. 

Kun mies sitten ottaa ja kuolee ikään kuin kesken kaiken, joutuu Ulrika elättämään itsensä ja takaamaan poikansa tulevaisuuuden. Ei auta kuin ryhtyä palkkatyöhön, jolloin kilpailuasetelman huipulla oleva ystävätär keksii hänelle vaivaistalon johtajattaren pestin. Ulrika saa paikan ja suuntaa kohti kaikkea uutta ja oman elämän mullistavaa.

Ulrika ei ole mikään kaikista miellyttävin ihminen, mutta se ei vaikuttanut mitenkään kuuntelukokemukseeni, sillä pidin kirjasta todella paljon. Vaivaistalon asukkaisiin ja heidän elämäänsä oli kiinnostavaa tutustua, en muista että olisin aiemmin tällaiseen aiheeseen tai ainakaan näkökulmaan törmännyt. Toivottavasti Annolalta saadaan enemmänkin romaanikirjallisuutta jatkossa!

***

Paula Nivukoski: Pimeät päivät, valkeat yöt

Otava, 2025

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 56 min

Elettiin Helsingin olympialaisia edeltävää kevättä, seitsenvuotias Eino uitti mummolassa kaarnalaivojaan. Virta on vaarallinen, eikä jokeen pudonnut poika mahda mitään sen voimaa vastaan, ei riitä edes äidin kurottava käsi. 

Esikoisen kuoleman jälkeen jotain menee Kertun ja Johanneksen välillä rikki, eikä sille ole sanoja eikä kosketusta. Anni-tytär elää leikkiensä maailmoissa, Johannes lähtee joka aamu peltotöihinsä ja taputtaa vuoden ikäistä Sakaria päälaelle todeten, että vielä siitä kunnon isäntä kasvaa. Vain Kerttu jää niin kiinni suruunsa, ettei pysty enää olemaan. 

Kuten Kertun äiti aikoinaan lähti siskonsa luo kaupunkiin, lähtee Kerttu Senni-tätinsä luo. Vaasa on iso ja ihmeellinen kyröläiselle, joka ei aiemmin ole kaupungissa käynyt. On huvituksia elokuvista kahviloihin, on vieraita ihmisiä, tanssitkin. Ettäkö joidenkin ihmisten elämä on koko ajan tällaista? Kerttu auttelee Sennin ompelimossa, mutta häntä pyydetään toiseenkin työpaikkaan, ja niin hän jää kaupunkiin. Ensin viikoksi, kahdeksi, sitten niin pitkäksi aikaa, että tuntisi pystyvänsä palaamaan. 

Kirja on jatkoa Nivukosken edelliseen romaaniin Kerran valo katoaa, jossa Kerttu ja Johannes alkavat kirjoitella kun Johannes on rintamalla, ja nuorukaisen kotilomalla rakastuvat. Suunnitelmat toteutuvat; katsotulle talon paikalle nousee oma pytinki ja kehdossa liekkuu vuorotellen uusi lapsi. 

Nivukosken tyyli on jo tuttua, ihailen hänen lauseitaan ja niiden yhtäaikaista vähäeleisyyttä ja rikkautta. 

Aihe ei kosketa itseäni niin syvältä kuin varmasti heitä joilla on omia lapsia, mutta kaipauksen, ja Kertun ja Johanneksen välisen suhteen kysymysmerkit tunnistan kyllä. Silti toivon, että kun tällaista tapahtuu oikeassa elämässä, vanhemmat pystyisivät jatkamaan niitä eläviä lapsiaan varten, eihän kirjankaan poika ainokainen ollut. Nykyään on tietysti tukeakin tarjolla ihan eri tavalla kuin Kertun surressa . 

***

Karin Wahlberg: Elämä jatkuu 

#2 Sairaalan varjossa 

Bouq Publishing, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 18 h 28 min

Evelinan aviomies kaipasi haastavan työnsä takia huomiota ja huolenpitoa, niin Evelina ainakin selitti itselleen miehensä äkkipikaisen käytöksen. Mutta miten pitkään nainen voi kestää viuhuvia nyrkkejä, entä miten pitkään sairaalassa uskotaan hänen törmäilevän jatkuvasti kaapinoviin?

Entä pahuksen Egon, miksi arvostetun lääkärin pitikin pettää Nancia juuri nyt, kun hän odotti heidän kolmatta lastaan ja he olivat rakennuttamassa taloa. Vihdoin he pääsisivät omaan rauhaan, asumaan pois sairaala-alueelta. Silti Egon tuoksuu vieraalle kielohajuvedelle ja viipyy töissä lähes nukkumaanmenooon saakka. 

Ulla sairasti ensimmäisessä osassa vakavan polion, ja entisen voimistelijan on vaikea hyväksyä kehonsa heikkoa toimivuutta. Onneksi apua saa sekä lääkäriltä että lääkintävoimistelijalta, mutta urahaaveet sairaanhoitajana täytyy unohtaa ja keksiä uusi, vähemmän fyysinen ammatti. Voisiko hänestäkin tulla lääkäri, vaikka naisen rooli sairaanhoidossa onkin olla hoitaja?

Olin jo hyvän aikaa odottanut ja suorastaan kyttäillyt koska tähän sarjaan saadaan toinen suomennos. En ole tyypiltäni sellainen joka seuraa sairaalasarjoja, minulta ovat katsomatta niin Syke kuin Teho-osasto, mutta tästä kirjasarjasta pidän kovasti. Alussa kiinnosti polioepidemia ja mikä sai jatkamaan toiseen osaan oli riittävä määrä eri näkökulmia, ei pelkästään sairaalan työntekijöitä. Toinen osa oli ehkä kuitenkin hiukan liian pitkä. Kolmas osakin jo tähän mennessä ilmestynyt. 

Historialliset romaanit vol 7

Pitkästä aikaa sain bloggauksen valmiiksi, ja tässä seuraava kattaus historiallisia romaaneja. Aikajärjestyksessä mennään, melkein sata vuotta 1850-luvulta 1940-luvulle.

*** 

Mikaela Nykvist: Savua taivaalla

Saga Egmont, 2020 (lukukirja 2017)

Lukija: Elina Saarela 

Kesto: 10 h 51 min

Kesä 1852 on kuuma ja kuiva, niin kuiva että vesikin loppuu kaivoista. Joku käsittelee tulta liian varomattomasti, ja Waasan kaupunki palaa maan tasalle. 

Elna on peltotöissä Waasan ulkopuolella, kun hän näkee savun nousevan. Hädissään hän rientää kohti palavaa kaupunkia, jossa hänen isänsä ja kaksi sisartaan ovat. Samaan aikaan Amalia-neidin palvelija kiirehtii Waasassa viemään hirveää uutista emännälleen - nyt on kiire.

Amalia sekä Elna ja hänen sisarensa päätyvät turvaan pieneen Runsorin kylään, jossa ystävällinen Alfred ottaa heidät luokseen asumaan. Amalialla on sukua Ruotsin puolella, mutta sana kulkee hitaasti ja jatkuvasti Amalia odottaa, että isä järjestää hänet pian turvaan. Luokkaerot alkavat näkyä sitä selkeämmin, mitä pitempään majoitus Alfredin katon alla kestää. Waasan kaupungin jälleenrakennus on pitkä rupeama, ja samalla mietitään myös kaupungin paikan siirtoa. Asiaan liittyy myös poliittisia kuvioita.

Savua taivaalla aloittaa trilogian joka jatkuu nälkävuosiin. Kiinnostuin sarjasta kuunneltuani aiemmin saman kirjailijan uudemman sarja-aloituksen Epävarmalla tiellä, joka alkaa 1900-luvun alusta. 

Lukija oli harmi kyllä sieltä haastavimmasta päästä, mutta nopeutettuna 1,25-kertaiseksi lauseiden omituiset pätkimiset pysyivät siedettävinä. Muuten kiinnostus sarjan jatkoon pysyi kyllä vahvana.

***

Virpi Hämeen-Anttila: Myöhäinen kevät

Synnyinmaa-sarja osa 2

Otava, 2024

Lukija: Panu Vauhkonen

Kesto: 9 h 36 min

Erikin ja Mariannen avioliitto kukoisti  ja heillä oli pieni poika jonka Erik oli nimennyt isänsä mukaan Henrikiksi. Erik oli alunperin viehättynyt Mariannesta tämän älykkyyden tähden, ja hän ymmärsi naisen tarvitsevan muutakin kuin lapsen ja talouden hoitoa. Mariannea harmitti etteivät naiset Suomessa voineet opiskella edes ylioppilaaksi, ja niinpä Erik oli laatinut vaimolleen opinto-ohjelman, joka vastasi filosofian maisterin tutkintoa. Sen lisäksi heillä vieraili väkeä nuorista ylioppilaista musiikkereihin ja runoilijoihin. 

Elettiin vuotta 1864, ja Erikin liiketoimien kukoistaessa Suomen suuriruhtinaskunta joutui toisenlaiseen katastrofiin. Kevät alkoi myöhässä, kesä oli kylmä ja sateinen, eikä vilja kasvanut kunnolla. Sama toistui useampana vuonna peräjälkeen, ja katovuodet kurittivat muutenkin köyhää kansanosaa, joka joutui pakenemaan kotiseudultaan ja lähti vyörymään kohti etelää ruuan toivossa. 

Hämeessä Erikin nuoruudenrakkaus Briitta Mickelsson emännöi suurta tilaa. Kun Erikin pohjoisessa asuva ystävä, opettaja Martti Wikander, pyytää hänen apuaan, ryhtyvät he kolmistaan organisoimaan apua nälänhädästä kärsivään pohjoiseen. 

Synnyinmaa-sarja on minun ensikosketukseni Virpi Hämeen-Anttilan kirjoihin, mutta jos hän yleensäkin kirjoittaa näin taitavasti, tulen kyllä pitämään hänet mielessä. 

***

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

Aula & co, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 8 h 13 min

Aina Ahlgren oli elänyt perin suojattua elämää, ja ollut siihen tietyllä tapaa tyytyväinenkin, mutta salaa hän oli unelmoinut jostain muusta. Aina ei oikein tiennyt mistä, mutta jostain suuremmasta. 

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän oli vain jäänyt kotiin hoitamaan tätien askareita, eivätkä tädit halunneetkaan hänen opiskelevan pidemmälle. Serkutkin olivat luulleet, että siinä missä he lähtisivät maailmalle, menisivät naimisiin ja perustaisivat perheet, Aina ei edes halunnut muuttaa mitään elämässään. Mutta nyt Aina oli kertaheitolla järkyttänyt ja suuresti uhmannut sukuaan lähtemällä haluamalleen polulle, ja se polku veisi saarelle sontiaisten pariin.

Veikko Honkonen oli Turun yliopiston dosentti ja hyönteistutkija, joka oli tarvinnut assistentikseen pystyvän ja ennakkoluulottoman naisen, ja heidän sattumalta kohdatessaan suostutellut Ainan tehtävään, vaikkei tämä olisi palkkatyötä tarvinnutkaan. Siitä käynnistyi Ainan matka sinisiipisten saarelle.

Alussa minulla oli haastetta saada ajankuvasta kiinni, ja tuntui kuin olisin kuunnellut ainakin 20 v vanhempaa aikaa. Sitten kun tarina pääsi kunnolla vauhtiin, se rullasi viihdyttävästi joskin hieman ennalta-arvattavasti. 

Sinisiipisten saari aloittaa trilogian, jossa seurataan kolmen tyttöserkuksen elämää. Veikkaanpa että saamme seuraavaksi kuunnella lisää Fannysta, joka oli samaisen kesän töissä setänsä liikkeessä ja harrastaa ainakin piirtämistä. 

 

P.s. Oikein osui veikkaukseni kun tämän alkukesästä kuuntelin, Fanny on päähenkilö elokuussa ilmestyneessä Valkoisen linnun kaupungissa, jossa liikutaan ilmeisesti taiteilijapiireissä. Jatkoon!

***

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Otava, 2020

Lukija: Toni Kamula

Kesto: 8 h 31 min

Inari, 1944

Väinö Remes oli palkattu tulkiksi vankileirille, jota ei oltu merkitty suomalaisten karttoihin. Se oli natsi-Saksan leirejä, joten hän työskenteli ensisijaisesti Gestapolle, ei niinkään Suomen valtiolle.

Johtaja Felde on varmasti juuri sellainen mies, jonka alla makaa huora jos toinenkin. Hän naurahti kopean tympeästi tittelilleni. ”Vai sotilasviranomainen.” Nimitys oli keksitty viidessä minuutissa, kun oli tullut määräys lähettää suomalaisia tulkkeja ja poliiseja työskentelemään isänmaan puolesta natsi-Saksan leireille. Nimitystä ei ole täsmennetty tai muutettu. Ehkä siitä syystä, ettei meitä virallisesti ole olemassa. Felde kyseli kuulumisiani ja uteli paljon työstäni tuhoamisyksikkö Einsatzkommando Finnlandissa sekä työstäni Stalag 309 -leirillä.

”Uskotte siis Suur-Suomeen ja suomalaiseen rotuun?”

”Kyllä, herra johtaja! On tärkeää, että rajantakaisista suomalaisheimoista saadaan kitkettyä pois kaikki vihollisaines ja että heidät voidaan kouluttaa kunniallisiksi Suur-Suomen kansalaisiksi!” huusin suu vaahdoten ja selkä niin suorana, että sattui. 

Enontekiö, 1947

Inkeri oli ajanut pitkän matkan vaarallisia teitä aina Helsingistä saakka, asettuakseen taloon Enontekiöllä. Sen kaikkia pintoja peitti jokin mitä Inkeri luuli ensin hiekaksi, mutta tunnisti sitten poltetun Lapin tuhkaksi. Muutaman tienposkessa lojuneen ruumiinkin ohi hän oli ajanut. 

Muutaman mutkan kautta hän sai myös alivuokralaisen, Olavi Heiskasen, joka työskenteli vankileirillä.

”Saanko kysyä mitä te teette täällä, rouva?” Olavi kysyi.

”Minut on palkattu kirjoittamaan lehtijuttuja Lapin jälleenrakentamisesta. Tästä tulee pian moderni paikka. Valtio panostaa alueeseen runsaalla kädellä”, Inkeri totesi. ”Aion lähteä tuntureille vielä tällä viikolla, jos säät sallivat.”

”Tuntureille?” Piera kysyi.

”Niin”, Inkeri sanoi ja katsoi miestä. ”Tarvitsen sinne oppaan. Näyttämään niitä pieniä lapinkyliä, joita siellä vielä on. Suostutko sinä?” Piera kohotti kulmiaan.

”Tarinoita modernisoituvasta Lapista ja katoavasta lappalaiskulttuurista. Hm?” Olavi hymähti sätkä huulessaan. ”Sitäkö varten toimituksesta ostettiin teille ihan kokonainen talo?” Tuli vaivaantunut hiljaisuus, jonka aikana Piera siirteli pieksujensa kärkiä nurmikolla.

Todellisuudessa Inkeri oli tullut Lappiin etsimään sodan aikana kadonnutta miestään. 

Olipa upeasti kirjoitettu kirja, ja niin vaikeasta aiheesta!

Olin yllättynyt että Suomessa on edes ollut tällaisia tuhoamisleirejä, enkä oikein osaa kuvata tuntemuksiani asiasta. Viime vuosina on törmännyt niin paljon asioihin joita on pyydetty anteeksi (kuten kulttuurinen omiminen tai ylipäätään väärin kohtelu) tai esimerkiksi nimiin joita on muutettu, kuten Brunbergin suukot ja pakkauksen kuvitus. On siis väkisinkin sisäistänyt myös ajatuksen siitä, että eri aikoina on ollut sen aikakauden tapoja ja käytäntöjä, joita ei tarvitse nykypäivänä hyväksyä, muttei siinä mielessä yksinomaan tuomitakaan, että aikakausi on ollut se mikä on ollut, ja tietämys ja ymmärrys sen mukaista. Että yhteiskunnan kehityksen myötä on myös ihmisten ajatusmaailma kehittynyt. Esimerkiksi lihansyönti ja nykyiset lihaa korvaavat tuotteet. Mutta että Suomen maaperällä on ollut tuollaisia leirejä, jäi kyllä omaa mieltä myllertämään. 

Leireille tuotiin vankeja jopa Danzigista asti, rahdattiin ensin laivalla Helsinkiin, leirille vihdoin päästyä heti ammuttiin. Miksi heidät edes kuljetettiin ammuttaviksi tänne saakka, miksi kaikki tuo vaiva? Ja aseveljeyden nimissä tälle annettiin hiljainen hyväksyntä?

Ei siis ihme, että natsien tuhoamisleiri silloisen Suomen maaperällä on ollut arka asia. Kun edes mieheni, joka sentään lukee sitä enemmän miehille suunnattua sotakirjallisuutta, ei tuntenut asiaa, luin siitä enemmän netistä, ja ymmärsin että asian käsittely julkisuudessa on lähtenyt liikkeelle niinkin myöhään kuin väitöskirjasta 2008. 

Tämä kirja kannattaa ilman muuta lukea. 

Romaaneja meiltä ja naapurista

Hei kanssabloggarit ja mahdolliset muut uteliaat! Tällä kertaa paketissa on neljä romaania, joista kolme on kotimaisia ja yksi ruotsalaiskirjailijan näppikseltä. Ajallisesti liikutaan 1920-luvulta nykypäivään, ja mikä ilahduttaa, tuo kauimmas historiaan sijoittuva Vedenmorsian pysyy siellä tiiviisti koko kirjan ajan, eikä nykytasoa ole. Nykyään tämä on harvinaista herkkua, mutta oikein nautinnollista että saa keskittyä vain yhteen aikakauteen. Sijaintien puolesta taas liikutaan aina Saksaan ja Ukrainaan saakka. 

***

Emmi Maaranen: Vedenmorsian 

Avain, 2025

Lukija: Katja Lukkarinen 

Kesto: 8 h 38 min

Helsinki, 1926

Elsa ja Aada olivat aloittaneet palvelijattarina hienossa huvilassa Helsingissä, jonne Elsa oli tullut paremman elämän toivossa. Huvilan emäntäpiika oli juuri sellainen joka halusi päteä kaikessa, ja määräsi tytöille tehtäviä aamusta iltaan. 

Talon isäntä, kolmissakymmenissä oleva maisteri Rosenberg, joka oli ammatiltaan lakimies, oli äärettömän kiinnostunut hyönteisistä. Huoneiden seinillä oli lasin alla olevissa kokoelmissa perhosia, sudenkorentoja ja kuoriaisia, joita maisteri itse oli kerännyt matkoiltaan. Oli lähes kunniaksi, kun Elsa sai tovin kuluttua luvan pyyhkiä pölyt vitriineistä. Lisäksi hän sai vastuulleen viherkasveista huolehtimisen. 

Elsa ja Aada ystävystyivät ja kävivät vähäisenä vapaa-aikanaan muun muassa elävissä kuvissa, joka oli Elsalle uutta. Aada alkoi kuitenkin pikkuhiljaa etääntyä Elsasta, ilman että Elsa ymmärsi syytä siihen. 

Elsassa alkoi itää haave uudesta, itsenäisemmästä työpaikasta, jossa työ tosiaan päättyisi tietyllä kellonlyömällä, ja samalla tarjoutui mahdollisuus omaan asuntoon. Siellä vieraili usein myös Elsan elämään astellut rakkaus, jonka myötä Elsa odotti saavansa ikioman perheen. Aada taas haaveili lähdöstä Amerikkaan, ja säästi rahaa laivalippuihin. 

Kirja oli ensinnäkin ihana ajankuvaus, ei liian kevyt eli ei viihdekirjallisuutta. Oli muuttuva maailma, kasvava Helsinki uusine kivitaloineen, toisaalta viinatrokarit ja isot luokkaerot. Henkilöt olivat kiinnostavia ja kuuntelin Vedenmorsianta erittäin koukuttuneena tarinaan. Toisekseen koko ajan mukana oli tuo mystinen veden pinnan alla oleva nainen, selvästi ruumis, mutta kenen, ja mitä hänelle on tapahtunut? Nainen puhuu omalla vuorollaan minämuodossa, koko ajan selvemmin, ja kun hänet löydetään merestä, aletaan myös rikosta tutkia, sillä on tapahtunut murha. Kirja ei ole dekkari, mutta siinä on oivallinen jännite.

***

Johanna Vuoksenmaa: Suurenmoinen matka 

Otava, 2025

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 12 h 39 min

Suurenmoinen matka suuntautuu Saksaan, ja ajankohta on toinen maailmansota. Itse Hitler on kutsunut ryhmän suomalaisia rouvashenkilöitä tutustumaan uljaaseen Saksanmaahan, jonka eteen valitut naiset ovat antaneet joko poikansa tai puolisonsa. Useimmat matkaan lähteneistä, kuten päähenkilö Alma, ovat haltioissaan kaikesta kokemastaan kun heitä kuljetetaan eri puolilla Saksaa, mutta myös kriittisempi soraääni kuuluu. Samalla lukijalle paljastetaan toista todellisuutta, kun joidenkin tie viekin makoisan illallisen sijaan samaan aikaan kohti keskitysleiriä. Tämä luo onnistuneesti juuri sitä mitä näkökulmaeroilla haetaankin. 

Nykyhetkessä Ilona on toiminut lentoemäntänä jo parikymmentä vuotta, joten siinä missä saksanmatka oli isoäidille ainutlaatuinen elämys, on se Ilonalle työtä ja arkea. Välillä siihen kuuluvat kiire, koneen ahtaus ja yöpymishotellien tukkeutuneet viemärit, välillä kivojen mutta alati vaihtuvien työkavereiden seura. 

Yksityiselämässä riittää huolia, etenkin jo kotoa muuttaneen pojan tähden. Tämän venäläinen isä ei ole juuri koskaan ollut kuvioissa, mutta poikaa on silti ryssitelty eri tahoilta. Kun sen tekee jälleen tyttöystävän isä, kiehahtaa pojan sisimmässä niin, että hän karkaa Ukrainaan ja pyrkii rintamalle. 

Vuoksenmaa osaa kirjoittaa niin, että koukutun. Olen kuunnellut myös hänen esikoisensa Pimeät tunnit, joka sijoittui öljykriisin aikaan. Hyvin erilaisia aiheita siis, mutta näitä yhdistää se, että kirjat olisi helppo nähdä elokuvina, jotka menisin mielelläni katsomaan. 

***

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

Johnny Kniga, 2023

Lukija: Erja Manto 

Kesto: 4 h 1 min

Agnetan pitäisi kertoa tärkeä asia tyttärelleen Tildalle. Hänellä on ehkä enää muutama viikko elinaikaa, aikaa ei ole siis paljon. Mutta he ovat etäisiä, ja tyttärelle puhuminen on vaikeaa, jos asia on yhtään muuta kuin perus kuulumisten vaihtoa. 

Puhelimessa ei ainakaan voi sanoa, että kuolee pian. Niinpä Agneta kutsuu itsensä viikonlopuksi kylään tyttären luo Tukholmaan. Junamatka Jällivaarasta on pitkä, siinä ehtii miettiä kaikenlaista. Huomaako tytär heti, ettei kaikki ole kunnossa? Vai huomaako harventuneet hiukset ja harmaantuneen ihon vain, kun tietää olevansa kuolemansairas? Mitä jos tytär alkaa itkeä holtittomasti, mitä jos tämä ei itke ollenkaan?

Ruotsalaiskirjailijan esikoista on luettu blogeissa jo paljon. Minulle siihen tarttuminen on kestänyt koska samaan aikaan sekä halusin lukea vaikeasta äiti-tytär-suhteesta, että pelkäsin tarttua aiheeseen. Äitini kuoltua kevättalvella 2022 meillä oli etäiset välit ja, noh, eihän niitä enää millään korjata. Huono omatuntoko se on joka toi äidin uniini aivan jatkuvasti, edelleen näen hänestä usein unia. Ei niissä mitään ikävää tapahdu, emme riitele, emme joudu ikäviin tilanteisiin, mutta onhan se merkki jostain, että hän niissä on mukana ihan jatkuvasti. Äidin ollessa vielä elossa hän oli harvemmin mukana unissani. 

Kirja oli mieleinen, ja toinenkin suomennos on ehdottomasti kuuntelulistallani. Siinä on pääosissa myös saamelaisuus ja pohjoisen luonto, joten erittäin houkutteleva kirja. Kansi vain vaikuttaa siltä, että se tapahtuu lumiseen aikaan, joten odottanee minulla vielä pidemmälle syksyyn. 

***

Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 7 h 16 min

Lotta ja Leo olivat olleet naimisissa yli 20 vuotta, mutta he olivat edelleen toistensa parhaat ystävät. He jakoivat kaiken, niin onnellisimmat kuin kurjimmat asiat, ja siksi he jatkoivat yhdessä vaikka ystävät ympärillä erosivat.

Kesken keväisten juhlien Lotta kuulee vahingossa vessassa keskustelun, josta poimii miehensä nimen, sanoja kuten pettää, ja vihdoin pidemmän lausahduksen: voi Lotta-parkaa, en ole voinut kunnolla katsoa häntä koko iltana. 

Lotta uskoo viimeiseen asti tulkinneensa väärin, mutta kysyessään asiasta Leolta, mies myöntää pettämisen heti. Susanna. Kohta puolitoista vuotta. Lottaa oksetti. Miten sä voit tehdä mulle, lastesi äidille näin?

Lotta kaipasi tilaa, niin fyysisesti kuin henkisesti. Hän suuntasi perheen kesäpaikkaan saareen, mukanaan vain perheen iäkäs koira. Leo ikävöi häntä lukuisin viestein ja soitoin, joihin Lotta useimmiten ei vastaa. Leon valinta on selvä, hän tahtoo pitää perheen koossa, mutta Lotta ei voi niin vain antaa anteeksi. Sitten hän tapaa aivan sattumalta vanhan opiskelukaverin, jonka kanssa on myös seurustellut silloin nuorena, ja kutsuu tämän saareen.

Pesosen kirja oli mielestäni todella luontevaa tekstiä repliikkejä myöden, ja antoi tapahtumista sellaisen mielikuvan, että kaikki olisi voinut tapahtua ihan oikeasti. Olen lukenut viisi vuotta sitten häneltä kirjan Maailman kaunein sana, ja pitänyt siitäkin. 

istoriallisia romaaneja vol 6: Vahvoja naisia Naistenviikolla

Minulla on edelleen menossa vahva historiallisten romaanien romaanien putki, joten nyt on tarjolla neljä uutta tai melko uutta kirjaa, jotka sijoittuvat kolmelle eri vuosisadalle. Samalla nämä sopivat erinomaisesti meneillään olevalle naisten viikolle, sillä jokaisessa on päähenkilönä vahva, omillaan seisova nainen. 

***

Christina Erikson: Kaipauksen aika

Kartanon naiset #3

Docendo, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 43 min

1792

Christina oli ollut PH von Amberin puoliso nyt puolentoista vuoden ajan, mutta avioliitossa ei ollut toivottua lämpöä. Mies oli ollut leski, kun he olivat päätyneet yhteen. Hääyön jälkeen heidän yhteiset yönsä olivat sormilla laskettavissa, ja Christina mietti, oliko hänen ensimmäinen liittonsa ollut onnellinen. Saattoiko mies torjua hänet peräti siksi, että rakasti edelleen niin kovin ensimmäistä vaimoaan? 

Hän oli luvannut isälleen ja itselleen, että Svartå pysyisi perheen hallussa, mutta hänen ponnistelunsa kartanon tulevaisuuden hyväksi vaikuttivat turhilta. Ilman perillistä tulevaisuus näytti yhtä synkältä kuin vuoden 1789 armottomana talvena, jolloin Marcus kuoli. Christina olisi halunnut pamauttaa kamarin oven kiinni niin, että seinät kaikuivat ja lasiruudut helisivät. Mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Hän joutuisi korkeintaan kohtaamaan äidin ja Beatan ivalliset katseet, joista hän sai muutenkin kyllikseen joka ikinen kuukausi. Naiset tuntuivat pitävän hänen kuukautisistaan kirjaa kuin kaksi vaanivaa korppia ja esittivät jokaisen vuodon ajankohtana merkitseviä kysymyksiä siitä, mahtoiko odotettu perillinen olla jo tulossa. Christina painoi kädet kasvoilleen ja toivoi, että Maja olisi hänen luonaan.

Maja ei kuitenkaan ole enää Christinan palveluksessa, vaan pitää huolta tämän suurimmasta salaisuudesta. 

Kirjassa on juonittelun lisäksi myös jännitystä, sillä Svartån naamiaistanssiaisissa tapahtuu yllättävä kuolemantapaus. Jännitystä luo myös asia, jonka Christina oppii aviomiehestään... 

Nautin edelleen kovasti tästä sarjasta, joka on vetävää tekstiä, sisältäen sopivasti kaikenlaisia elementtejä mitä koukuttavaan historialliseen viihdekirjallisuuteen kaipaan. 

***

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

#1 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 10 h 40 min

1859--->

– Minä en ole ainoa, joka on tehnyt väärin, mutta kun joutuu seisomaan neljä kertaa papin vieressä, niin siinä ihminen on todella yksin. Pilkattavana. Häväistävänä. ”Priita-Kaisa Seipäjärvi on harjoittanut haureutta”, pappi sanoi. ”Hän on syntinen nainen. Hänen täytyy rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Meidän kaikkien täytyy rukoilla hänen puolestaan.”

Priita-Kaisa oli suuttunut pappiin, ja suuttunut niihin miehiin, jotka kirkon penkeillä olivat rukoilleet hänen syntiensä puolesta. Hän pakkasi ahkioon tavaransa ja kolmevuotiaan Heikki-poikansa, vanhempi Aleksi hiihti jo hyvin siinä missä Priitakin. Nuo hänen komeat poikansa olivat syy siihen, miksi Priitaa piti rankaista: kaksi aviotonta lasta eri miehille. Tosin Priita arveli, että isän kotipolttoisen myynnilläkin oli osuutensa asiaan. 

Samaa matkaa lähtijöitä oli useampia, Suomen puolelta oli aina lähtijöitä pohjoisemmaksi, Norjaan, sinne missä oli työtä ja ruokaa, niin paljon kalaa kuin merestä jaksoi nostaa. Priita suuntaisi Pykeijaan, jonne hän veljensä oli jo muuttanut, ja etsisi puolisokseen kovan työmiehen joka ei joisi itseään jatkuvasti humalaan ja olisi parempi miehen malli pojille kuin hänen oma isänsä. Kohtalo oli kuitenkin varannut hänen kohdalleen muuta, eli rakkauden joka ei taaskaan sopinut muiden pirtaan. 

Siinä missä Kartanon naiset voi reteästi luokitella viihdekirjallisuudeksi, tarjoaa Jäämeren laulu syvällisemmän otteen ja näkökulmia pohjoisen alueen historiaan. Sarjan toinen osa, Villien tuulten ranta, ilmestyy syyskuussa, ja sen huomattuani tulikin kiirus kuunnella vihdoin tämä ensimmäinen kirja. Näistä todella pohjoiseen sijoittuvista kirjoista minulle on tullut viime vuosina halu päästä matkustamaan sinne, mm Pykeijaan. Toivottavasti tämä lähivuosina toteutuu! 

***

Lea Kampe: Kenian naarasleijona

Bazar, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 11 h 25 min

Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Niin alkaa Karen Blixenin tunnetuin romaani, Minun Afrikkani, ja se on myös toinen lause Kampen Karen Blixenistä kertovassa romaanissa. Kuinka moni meistä vanhemmista lukijoista kuuleekaan mielessään Meryl Streepin äänen, joka lausuu nuo samat sanat vähintään yhtä tunnetun samannimisen elokuvan aluksi: I had a farm in Africa, at the foot of Ngong Hills. 

Heille, joille Karen Blixen ei kolahda takaraivossa, kyse on siis tositapahtumista. Tuore tanskalainen aviopari Karen ja Bror von Blixen-Finecke perustivat kahviplantaasin Keniaan suurin odotuksin. Kuka sen heille alunperin hankkikin, ei huomioinut sen sijainnin ja käyttötarkoituksen yhteensopimattomuutta: alue on liian kuivaa kahvipensaille. Kun Bror oli potkittu ulos farmilta ja avioero selvä, plantaasi oli Karenille koko elämä ja samalla suurin haaste. Mitä muuta hän osaisi - tai edes haluaisi tehdä?

Mikään ei ole yhtä kamalaa kuin pelokas odottaminen. Tarvitsemme kipeästi hyvän sadon – ja siihen tarvitsemme sadetta. Kun herään aamuisin, haistan pelkän palaneen maan. Maasait ovat kulottaneet ruohotasangon jo monta viikkoa sitten, jotta se pääsisi uuteen tuoreenvihreään kasvuun heti sadekuurojen jälkeen. Muistatko pitkät, vierivät savumatot ja leimuavat liekit? Kun sateet sitten jossain vaiheessa tulevat – sillä täytyyhän niiden tulla! – neitseellisen ruohon voi melkein nähdä kasvavan. Koit sen itsekin. Se on kuin syvä huokaus – kuin saisi lunastaa ikivanhan lupauksen. Onko tosiaan niin, että tällä kerralla tuo lupaus rikkoutuu? Toisinaan luulen melkein kuulevani sisälläni ruohonsiementen pidätellyn hiljaisuuden, kuiskatun sateenkaipuun. Enkä ole kuulosteluni kanssa yksin. Kikujut kuuntelevat kanssani.

Vuodesta toiseen sateet antoivat odottaa itseään ja sadot jäivät pienemmiksi kuin hän osasi odottaa. Viimeinen pisara olivat valtaisat heinäsirkkalaumat, jotka söivät kaiken maan tasalle saakka. 

Toinen haaste oli rakkauselämä. Eronsa jälkeen hän alkoi tapailla brittiläistä aristokraattia, Denys Finch-Huttonia.  Mies kulki jatkuvasti Kenian ja Englannin väliä, eikä tavallinen elämä, johon kuului avioliitto ja lapsia, tuntunut olevan häntä varten.

”Juuri siksi en sanoisikaan meidän olevan yhdessä. Rehellisesti sanottuna en tiedä ollenkaan, miten kuvailla suhdettamme. Mutta kuka tietää, ehkä sitten kun Denys palaa muutaman kuukauden kuluttua Englannista, tilanne selkiytyy edes hieman – vaikka rohkenenkin epäillä. Asia on juuri niin kuin sanoit: eivät Denysiä kiinnosta selkeästi määritellyt parisuhteet. Ja vaikka se kuulostaakin kummalliselta, juuri se minua hänessä viehättää. Häntä ei yksinkertaisesti voi karsinoida.”

Ingrid katseli häntä tarkkaan. ”Ja sekö sopii sinulle?”

Halusiko hän Denysin muuttuvan, kyllä ja ei. Olisiko miehessä hänelle enää mitään erityistä, jos tämä olisi kuin kaikki muutkin miehet? Blixeninsä tuntevat tietävät miten rakkaustarina päättyy, lentoturmaan, mutta toisaalta kun oman muistini virkistykseksi luin tähän liittyvistä ihmisistä netistä, oli Karenin ja Denysin suhde mitä ilmeisimmin päättynyt, ja Denys tapaili yhtä epäsäännöllisen epäselvästi toista naista. 

Kirja käy läpi Blixenin elämää Afrikassa, ennen ja jälkeen Finch-Huttonin. Vaikka tavallaan tietää "perus juonen" eli Blixenin elämän kulun, aina tulee uutta vastaan, joko tietoa tai näkökulmaa tapahtumiin. 

***

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
WSOY, 2025
Alkuteos: Mormor danset i regnet, 2015
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 20 min

Kun Juni palaa sukutaloon norjalaiselle saarelle, hän löytää valokuvan isoäidistään Trudesta rinnallaan saksalaissotilas. Juni ei tiedä mitä ajatella, joten hän alkaa selvittää sodanaikaisia tapahtumia kotiseudullaan, mutta isoäidin tarina vie pidemmälle.

Välittömästi sodan päätyttyä Truden tie vie kohti Saksan itäisiä kolkkia, jonne nuori tyttö kulkee luottavaisin mielin saksalaisen rakkaansa kanssa. Mutta mitä syvemmälle Saksaan he pääsivät, sitä harvemmassa näkyi ehjiä taloja, vain valtavia kasoja tiiliskiviä ja palamisen jäänteitä. Kadunkulmat olivat täyttyneet mustan pörssin kauppiaista, jotka kuljettivat pikku kärryillään juureksia, joita ahneesti vaihtoivat arvoesineisiin. 

Tekla huomasi kuuden-seitsemäntoista ikäisen tytön, joka hiipi hitaasti lähemmäs yhtä mustan pörssin kauppiaista. Äkkiä tyttö ryntäsi nappaamaan porkkanan ja juoksi tiehensä. Mutta ei riittävän nopeasti. Mies sai yhdellä loikalla tytön kiinni, kaatoi hänet maahan, kiskaisi porkkanan hänen kädestään ja sätti häntä. Tyttö jäi hetkeksi makaamaan ja nousi sitten. Hänen vaatteensa olivat liasta jäykät, kasvot olivat kalpeat ja hiukset rasvaiset ja takussa.
Aivan heidän vieressään seinässä olevasta aukosta kömpi ulos vanha nainen. Hän horjahti ja yritti pysyä pystyssä mutta istahti pian kivelle nojaamaan päätä käsiinsä. Ei voi pitää paikkaansa, että idässä olisi huonommat olot kuin täällä, Tekla ajatteli. Se on mahdotonta. Demminissä ei ole tällaista. Ei varmasti ole.

Isoäiti tanssi sateessa tarjosi uuden, karun näkökulman siviilien elämästä toisen maailmansodan päättyessä. Osittain kirjassa oli tuttuakin, luettuani aikoinaan (2014 suomeksi ilmestyneen) Rhidian Brookin romaanin Talo Elben rannalla. Se sijoittuu samoihin vuosiin ja Hampuriin, jossa myös Tekla asuu hetken ystäviensä luona. Kansien välissä on paljon muutakin kuin elämää sotavuosina, on esimerkiksi sukupolvien välisiä traumoja ja naisen asema. Soisin tätä kirjaa luettavan enemmän!