Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Kesäluettavaa vol 4

Julkaistaan nyt lisää näitä kesäteemaisia kirjoja, niin kauan kun kesää vielä riittää. Lämpötilat vain voisivat olla mairittelevammat, koko viikonlopun on sadellut ja alle 20°C... Helletunnelmia pitääkin etsiä kirjoista. 

***

Laura Liimatainen: Sukellus 

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto:6 h 43 min

Ulla on muuttanut Helsinkiin ja jännittää lääketieteellisen pääsykoetuloksia. Hän on päässyt kesätöihin Linnanmäelle ja tutustuu sen grillipisteellä työskennellessään Noomiin. Nuori nainen on hoikka ja kaunis, juuri sellainen kuin Ullakin haluaisi olla. Noomin elämässä kaikki tuntuu niin helpolta ja täydelliseltä, kun taas Ullaa on nimitelty Ullapullaksi jo nuoresta lähtien.

Kadehdittava Noomi jopa opiskelee jo yliopistossa, asia joka on Ullalle lähes pakkomielle, sillä äiti odottaa häneltä suuria.

Tytöt ystävystyvät ja alkavat viettää myös vapaa-aikaansa yhdessä. Ulla ei käsitä mitä täydellinen Noomi edes näkee hänessä, miksi Noomi kaveeraa hänen kanssaan kun noin kauniilla olennolla täytyy olla lukuisia kaltaisiaan ystäviä. Ulla kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta uuden ystävänsä rinnalla suuren kokonsa tähden. Niinpä hän ilmoittautuu kuntouintiryhmään, mutta huomaakin vahingossa päätyneensä uimahyppyryhmään. Ponnahduslautaa ei ole suunniteltu hänen kokoiselleen, joten hänen vuorollaan sattuu kohtalokas haveri...

Tämä oli ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Ensisijaisesti taka-ajatuksens on kai kehopositiivisuus, mutta itse poimin kirjasta myös sen, miten me teemme mielessämme oletuksia toisista ihmisistä ja heidän elämästään suhteessa omaamme. Ei se Noominkaan elämä niin yksinkertaista ole kuin Ulla luulee... 

***

Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Osa 1, Villa Dalia

WSOY, 2026

Lukija: Linda Wiklund 

Kesto: 10 h 29 min

Emman koneen laskeutuessa keväiseen Roomaan hän ajatteli kaikkien supisevan juuri hänestä. Kesken tv-lähetyksen hän oli romahtanut ja lupaava ura ruoka-alan somevaikuttajana oli katkolla. Lisäksi hän oli katkaissut suhteen kunnianhimoisen  tuottajapoikaystäväänsä joka oli juuri kehittänyt uuden konseptin - ihan vain Emmaa ajatellen? 

Elämä on kuitenkin ollut liian hektistä, liian kuluttavaa, ja hän oli yrittänyt antaa sille kaikkensa: 

Ulkona Emma miettii hetken verran, minne onkaan menossa. Toimistolle vai onko hänellä palaveri jossain kahvilassa Juulin kanssa? On pakko ottaa puhelin esiin ja tarkistaa. Ensin palaveri kahvilassa, sitten toinen toimistolla Niklaksen kanssa.

Itkettää. Juuri tällaisten tapausten vuoksi hän on pitkään emmittyään uskaltautunut lääkäriin. Ei ole normaalia, että 27-vuotiaalla on muistihäiriöitä.

Emma harkitsee hetken paluuta lääkärin vastaanotolle, mutta tajuaa sitten, että on pakko varata uusi aika. Mutta tällä kertaa suoraan neurologille. Hän aikoo vaatia magneetti­kuvauksia. Ei enää mitään löpinää psykologista.

Itkua pidätellen hän lähtee kävelemään kohti toimistoa. Hän tietää, että jotain on pahasti vialla.

Emma oli nyt matkalla isoäitinsä Dalian luokse tämän huvilaan, ja oli jo päättänyt, että vaikka seuraajien määrä kääntyisikin laskuun, hän tekisi vähemmän postauksia eikä ylipäätään enää taltioisi kaikkea someen. Emman edellisestä vierailusta Italiaan oli jo toistakymmentä vuotta. Nonnan hän oli nähnyt pikaisesti isän hautajaisissa kymmenen kuukautta aiemmin. Mutta sinä kesänä kun he olivat olleet viimeistä kertaa Tolfassa, äiti oli riitaantunut isoäidin kanssa ja käynnit olivat päättyneet siihen. Eivätkä pelkästään käynnit, vaan koko yhteydenpito. Hautajaisissakin äiti oli kävellyt oman äitinsä ohi kuin tämä olisi ollut ilmaa. Emma olisi halunnut tietää mitä oli tapahtunut, toisaalta hän ei halunnut tietää vieläkään.

Nonna Dalian huvilassa tuntui vilisevän nuoria miehiä. Yhden isoäiti oli pyytänyt hakemaan hänet lentokentältä, toisen Emma näki ensimmäisen kerran kylpyammeessa. Jälkimmäinen osoittautui lapsuudenystäväksi Sandroksi. Tämän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, toisaalta se oli haastavaa. Yhteistä heillä tuntui joka tapauksessa olevan paljonkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kirjan nimi ja kansikuva antavat mielleyhtymän kaikesta kauniista, suloisesta, pehmeästä ja onnellisesta. Kansien välissä on kuitenkin uupumusta ja mielenterveyden haasteita, toki myös ilon hetkiä ja auringon paistetta, ollaanhan Italiassa jossa jo keväällä ollaan Suomen kesän lämpötiloissa. 

Olen lukenut Vera Valalta aiemmin yhden kirjan, Aprikoosiyöt. Persikankukkien ajassa on paljon samaa, ollaan jälleen Tolfan vuoristossa, palataan taas monien vuosien jälkeen italiansukulaisen hoiviin tämän huvilaan, muistellaan menneitä ja parannellaan haavoja. Olin antanut Aprikoosiöille kolme tähteä viidestä, ja annan tälle saman. Persikankukkien aikaan aloittaa sarjan, jossa erinäisiä naisia palaa tuohon huvilaan, ja jossain kohtaa kerrottaneen isoäidin omakin tarina, sillä nyt siihen vain hiukan kurkistettiin...

***

Anders ja Anette de la Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla 

#2 Lomaparatiisin murhat 

Johnny Kniga, 2026

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 9 h 43 min

Oli painostavan hiljaista kuin koko puutarha olisi pidättänyt hengitystä, tarkkaillut häntä ja tuolissa nukkuvaa hahmoa. Ikään kuin koko ympäristö olisi odottanut, mitä tapahtuisi.

Hän nojautui lähemmäs, tarttui hellästi kasvoja peittävän pyyhkeen kulmaan ja nosti sitä varovasti.

Hän näki tyhjän katseen, turvonneet siniset huulet ja niiden välistä pilkottavan kielen. Siinä samassa hotellinjohtaja tiesi, ettei päivästä tulisi millään tapaa mieleinen.

Kolme päivää aiemmin Hugo Lind oli hakenut bussilla ryhmän ruotsalaisturisteja Napolin lentokentältä. Hugo oli itsekin tullut Ruotsista vain muutamaa viikkoa aiemmin, mutta oli päättänyt yhden viikon vierailun sijaan vuokrata talon koko kesäksi voidakseen kirjoittaa kirjan. 

Belmonte Travelsin matkanjohtajana toimiva Lara Belmonte oli tullut Hugolle tutuksi tuon ensimmäisen viikon aikana, etenkin kun he olivat yhdessä ratkaisseet murhatapauken, ja nyt Hugo oli lupautunut tuuraamaan Belmonten vakituista bussikuskia tämän sairastuttua. . 

Tämän kertainen seurue oli Belmonte Travelsin ensimmäinen yritysmatka. Tulijat olivat kuuluisan konvehtivalmistajan työporukka, muttei järin hilpeä sellainen. Päinvastoin, yhteishenki oli kateissa ja tunnelma kuin ruutitynnyrissä, ja ihan kuin ei nykyhetkessä olisi jännitettä riittämiin, suklaayrityksen johtaja ilmoitti suuresta muutoksesta joka oli luvassa. Ei mikään ihme, että yksi seurueesta löytyi paljastuksen jälkeisenä aamuna murhattuna. Vaihtoehtoja hengen viemiseen oli monia, jotkut olivat sanoneet sen jo ääneenkin. Kuolla joutaisi. 

Rakenne tässä Amalfin rannikolle sijoittuvassa dekkarissa oli samanlainen kuin ykkösosassa, jossa ratkottiin murhaa Caprin saarella. Ensimmäinen puolisko kirjasta on tutustumista henkilöihin ja Amalfin alueeseen jota kierrellään, ja toki syödään ja juodaan hyvin. Samalla kiritään ajallisesti kiinni nuo muutamat päivät murhaan, ja toinen puolisko tehdään rikostutkintaa, jossa paikallispoliisin virka on lähinnä ottaa vihjeitä vastaan pääparilta ja hoitaa kuulustelut pääparin tulkkauksella. Leppoisaa viihdettä ja ihanaa Italiaa itselle tutuissa maisemissa.

***

Jessica Everett: Last Summer at Maine Chance 

The Penguin House, 2026

Kesto: 10 h 55 min

Lukija: Lauren Ezzo

Cynthia Proctor on taloustieteiden opiskelija, mikä on melko harvinaista Yhdysvalloissa vuonna 1954. Hän on pärjännyt erinomaisesti ja odottaa kovasti tietoa palkallisesta tutkijan paikasta, johon hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet tulevalle vuodelle. Kun hän vihdoin rohkaistuu kysymään professorilta asiasta, paikka onkin täytetty kauan sitten. Barlow Collegessa on tehty tiukka linjaus; tutkijan paikat annetaan miesopiskelijoille sen sijaan että niitä "tuhlattaisiin naisopiskelijoihin". Avioliitto, lapset ja niin edelleen, kyllähän neiti Proctor tämän ymmärtää?

Koska Cynthia on tarmokkaasti päättänyt löytää keinon rahoittaa jatko-opintonsa, hän kehittelee pikku juonen huonetoverinsa kanssa. Koska Cynthia oli jo kutsuttu Paulinen mukana tämän varakkaan perheen luo Maineen, Cynthia voi etsiä sieltä työpaikan, kunhan vain salaa asian sekä omilta että Paulinen vanhemmilta, sillä kumpikaan perhe ei pitäisi työntekoa sopivana. 

Työnhaku alkaa olla jo toivotonta, kunnes hän kuulee juorun, että Elizabeth Ardenin kylpylästä olisi irtisanottu työntekijä, ja Cynthia onnistuu saamaan paikan. Hänen esimiehensä Iris on saanut ylennyksen Arden Span taloudenhoitajaksi oltuaan siihen saakka itse yksi palvelijoista.

Geraldine Putnam on 73-vuotias kylpylävieras, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän oli tunnettu taidemaalari ja hänellä oli rahaa, hän oli niin sanotusti piireissä. Hän oli ennenkin käynyt Ardenin talossa kutsuilla, sillä hän on Elizabethin ystävä.

Geraldinea kismitti, että hänen puolisonsa suku käytti edelleen hänen maaseutukotiaan omana lomapaikkanaan, ja vain ilmoitti saapumispäivänsä kyselemättä sopiiko se hänelle. Niinpä Geraldine oli varannut itselleen paikan Ardenin Maine Chance Farmille ja poistui samalla ovenavauksella kun pöyristyneet vieraansa tupsahtivat paikalle. (Aloin välittömästi pitää tästä naisesta!)

Kylpylässä noudatetaan tiukkaa kuria, mikä ei todellakaan ole Geraldinen mieleen. Eniten häntä ärsyttää totaalinen alkoholittomuus, herran tähden jopa ennen illallista tarjotaan cocktailien sijaan vihannesmehuja! Ruuaksi on "pelkkiä salaatinlehtiä", sillä useimmat naiset ovat kylpylässä pudottaakseen painoaan. Ja jos he ovat normaalipainoisia, ilmeisesti heille maistuisivat alkoholipitoiset cocktailit liiankin hyvin.

Geraldine tutustuu Marjoriehin, kolmen lapsen äitiin, jonka varakas aviomies on lähettänyt Ardenille karistamaan lapsensaannin kilot pois. Jopa anoppi oli sanonut Marjorielle, että oli tämän ylipainon syytä, jos hänen poikansa alkaisi katsella muita naisia. 

Geraldine törmää Cynthiaan hiivittyään henkilökunnan keittiöön etsimään ravitsevampaa ruokaa, varaa tämän henkilökohtaiseksi palvelijakseen sekä mallikseen maalaamista varten. Hänellä on seuraava näyttely syksyllä, ja maalaamisen lisäksi hän ottaa sydämen asiakseen Marjorien itsetunnon vahvistamisen.

Tässä lukuromaanissa oli kaikki elementit kohdillaan omassa genressään. Paljon sisältöä ja juonen käänteitä, ja monta henkilöä joista pidin ja vastaavasti niitä inhottavia joita juoni vaatii. Ajankuva ja luokkaerot kävi hyvin ilmi ihmisten käytöksestä. 

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Spotify premium tilaukseeni kuuluu myös kaksitoista tuntia äänikirjaa kuukaudessa. Viime kuussa tuntiin päättyivät Storytelissä kesken, joten nyt päätin hyödyntää myös tämän yhden kirjan mahdollisuuden ja Goodreadsiä selatessani tajusin, että Spotifyssa on sellaisiakin englanninkielisiä kirjoja, joita ei Storytelistä löydy, ja Last Summer at Maine Chance oli sellainen. Erittäin onnistunut löytö!

Kesäluettavaa vol 3

Näitä nyt vain näyttää kertyvän, kesäisiä kirjoja. Huomaa että itselläni on ollut kova kaipuu ilmojen lämpenemiseen ja myös kesän herkkuihin!

Tällä kertaa tarjolla on pari dekkaria, maaseutufeelgoodia sekä urakiiturin kasvutarina. 

***

Karin Janson: Kuuma kesä Byvallassa

Storytel original, 2026

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 57 min

Hanna piti Byvallassa parturi-kampaamoa, joka kitkutteli jotenkuten pystyssä. Vieressä olivat pizzeria ja ruokakauppa, siinä kylän tärkeimmät palvelut. 

Hanna oli pitkälti kotona viihtyvää tyyppiä, ja häntä pidettiinkin vähän erakkona. Pienestä yllytyksestä hän kuitenkin lähti juhannustansseihin, joista saatille tarttui eräs oman kylän maanviljelijöistä, Micke.

Kun Micke heräsi seuraavana aamuna Hannan lakanoista, edellisyön tapahtumat palailivat hitaasti hänen mieleensä, kunnes rysähti ja kunnolla. Hänenhän pitäisi olla puolen tunnin kuluttua vastassa linja-autoa, jolla olivat saapumassa ne neljä naista, jotka hän oli pikatreffeillä valinnut luokseen farmiviikkoa viettämään. Hänen tyttärensä Emma ja Saga olivat ilmoittaneet hänet Rakkautta maaseudulla -ohjelmaan ja kuvausryhmä odotti häntä jo kuumeisesti.

Tämä oli todella hauskaa kesäkuunneltavaa, ja jos tykkäät Maajussille morsian -sarjasta, niin tässä on paljon samaa ideaa, tutkailtuna sieltä kulissien puolelta. Onkohan se meidänkin maajussisarja yhtä ohjailtua ja käsikirjoitettua kuin sarja tässä kirjassa, jos on niin voi niitä maajussiparkoja! Muitakin sivupolkuja juoneen avautui, sillä tapahtumiin mahtui mukaan myös tuotantotiimin väkeä, Hannan poikaystävän etsintä ja pieni rikoskuviokin. Meinaan kuunnella myös jatko-osan. 

***

Maria Burrow: Friimannin kirous 

#2 Rosholmin saari

Lind & Co, 2025

Lukija: Unto Nuora

Kesto: 9 h 44 min 

Rosholmin saarella, keskellä Perämerta Suomen ja Ruotsin puolivälissä, vietettiin aivan erityisiä avajaisia, sillä siellä vihittiin käyttöön poliisiasema ensimmäistä kertaa sen historiassa. Siellä työskentelisi vanhemman konstaapeli Mikko Laineen lisäksi hänen Turusta siirtynyt kollega ja hyvä ystävä Juha Juntunen, sekä heidän Oulusta tullut sihteerinsä Meea Vaarala. Edellisvuotinen kalamiehen tapaus oli kunnialla selvitetty, mutta sen myötä saarelaiset olivat toivoneet parempia palveluja, ja uuden poliisiaseman lisäksi myös terveyskeskus oli kokenut kasvojenkohotuksen. Nyt heidän kelpaisi, etenkin Mikon jolla oli nyt työ ja koti samalla saarella, kuin myös oma rakas. Juuri nyt Amy oli kuitenkin hetken aikaa Lapissa tarkkailemassa lintuja ja tekemässä väitöskirjaansa liittyvää tutkimusta. Niinpä Mikko lähti avajaisten jälkeen Amyn luokse pohjoiseen.

Samaan aikaan Rosholmin naapuriin, kauan sitten hylätylle Friimannin saarelle, rantautuu kolme naista viettämään pitkää viikonloppua telttaillen. Heitä kohtaa useampi ikävä tapahtuma heti alussa. Saara, jonka mies hoitaa heidän pientä lastaan kerrankin ihan yksin, pudottaa puhelimensa saaren keskellä olevasta tornista. Kertun puhelin päätyy satama-altaan pohjaan heti sen jälkeen kun he kirjaimellisesti törmäävät alastomaan, kuolleeseen mieheen. Kristan puhelimesta on akku lopussa. Varavirtalähteen pitäisi olla veneessä, mutta joku on päästänyt heidän veneensä irti, eikä sitä näy missään. Kaiken lisäksi naiset ovat tulossa kipeäksi ja sää on kääntymässä myrskyisäksi. Lukija tietää myös, että heidän löytämänsä ruumiin murhaaja majailee vain muutaman kilometrin päässä naisista.

Olipas sellainen ei pelottava mutta kutkuttavan kivasti jännittävä tämä Rosholm-sarjan kakkososa. Tykkään myös päähenkilöistä ja Burrown kirjoitustyylistä, joten tästä on hyvä jatkaa sarjaa eteenpäin. Dekkari just minun makuun!

***

Laura Arikka: Synkeä juhannus 

#1 Kuolema Farlaxissa

Otava, 2026

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 14 h 41 min

Lounais-Suomessa, jossakin Saaristomeren alueella, sijaitsee Farlaxin kunta, jolla on pitkä historia. Suomeksi paikka tunnetaan nimellä Vaarlahti, vaikkei sitä nimeä juuri kukaan käytä. Saaria kuntaan kuuluu tuhansia, ja pääsaarella asuu kymmenkuntatuhatta asukasta.

Rikoskomisario Toomas Lehdon isoisä oli tullut Virosta Suomeen jatkosodan aikana, ja jäänyt pysyvästi mentyään naimisiin suomalaisen naisen kanssa. Monen mutkan kautta Toomas oli päätynyt tuolle samaiselle pienelle saarelle, jonne isoisä oli aikoinaan rantautunut. Hänen pahin pelkonsa olikin, että Farlaxin pieni poliisiasema lakkautettaisiin ja hän joutuisi mantereelle töihin. 

Lumi ja Oliver Andersson, parikymppiset sisarukset, löydettiin puistosta kuolleina, lähes alastomina ja toisiinsa kietoutuneina kuin viimeistä lämmönhiventä hakien. Sisaruksista oli aikoinaan tehty useampia lastensuojeluilmoituksia, mutta he olivat pysyneet äitinsä ja isoisänsä hoivissa. Heidän isänsä oli perustanut uuden perheen Thaimaahan, ja yhteydenpito oli ollut vähäistä. 

Farlaxin lääkäri, Alexander Axholm, pitää Oliverin kuolinsyytä selvänä, nuorukainen on kuollut päähän osuneesta iskusta. Lumissa sen sijaan ei näy vastaavia ulkoisen väkivallan merkkejä. 

Toomaksen ja muiden Farlaxin poliisien eli Abraham "Abbey" Nasserin sekä Maija Saarisen lisäksi tapauksen hoitamisessa on mukana entinen pappi Sofie Andrell, jonka varsinaisena tehtävänä on auttaminen suruviestien perille viemisessä. Sofie näyttää muutenkin olevan hoksaavainen nainen, ainakin mitä johtolankoihin tulee, joten en ihmettele jos hän tulee jatkossa olemaan tiiviimmin tutkinnan apuna.

Kiinnitin ennen aloittamista huomiota siihen, että kirja on dekkariksi harvinaisen pitkä. Ajan kulumista ei silti jotenkin huomannut, eli juoni vei mennessään ja henkilöt rakentuivat kiinnostavaksi. Etenkin Abbe oli minun mieleeni. Kiva nähdä mihin suuntaan sarja lähtee kasvamaan, aion ainakin ottaa siitä selvää. 

***

Nicola Gill: Swimming for Beginners

Oakhill, 2023

Lukija: Helen Keeley 

Kesto: 7 h 38 min

Lontoolaisen Lorettan elämä on hyvässä, tehokkaasti suunnitellussa järjestyksessä. Hän on saamaisillaan ylennyksen mainostoimistossa, ja viiden vuoden seurustelun jälkeen hän ja Robert ovat päättäneet mennä naimisiin. Lapset eivät tule kuulumaan heidän liittoonsa, siitä, kuten niin monesta muustakin asiasta, he ovat ehdottoman yksimielisiä. Loretta ei voisi kuvitellakaan haluavansa lasta sotkemaan elämäänsä, ei konkreettisesti eikä kuvaannollisesti. 

Loretta haluaa aina tulla ajoissa lentokentälle, mutta tällä kertaa jono tuntuu liikkuvan kärsimättömän hitaasti. Suurin syy siihen lienee hänen edessään oleva pari, äiti ja tämän alati pajattava tyttö. Glitteröityihin keijunsiipiin ja mahdollisimman räikeisiin vaatteisiin pukeutunut tyttö kertoo Lorettalle olevansa Phoebe, kuusi vuotta, menossa ensimmäisen kerran lentokoneeseen ja ensimmäisen kerran Espanjaan ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Loretta on tällä kertaa matkalla New Yorkiin tärkeään liiketapaamiseen. Jos hän saa tämän uuden asiakkaan allekirjoittamaan sopimuksen, ylennys alkaa olla taputeltu. Lentoa odotellessa Phoebe äiteineen tupsahtaa istumaan hänen viereensä ja kysyy, josko Loretta voisi katsoa Phoebea sen aikaa että hän käväisee vessassa. Vartti menee, ja ylikin, kun Loretta lähtee Phoeben kanssa katsomaan mikä äitiä viivyttää. Lapsi tunnistaa äitinsä kengät kopin oven alta ja nähdessään tämän tajuttomana kopissa, puhkeaa hervottomaan itkuun. 

Poliisit eivät edes opi muistamaan Phoeben nimeä, miten lasta voisi jättää heidän vastuulleen? Seuraavaksi saapuva sosiaalityöntekijä lässyttää Phoebelle kuin taaperolle ja haisee Phoeben mielestä pahalle. Loretta päättääkin odottaa kunnes isoäiti ehtii paikalle, onneksi New Yorkin koneeseen on vielä aikaa.

Phoebe päätyy isoäitinsä hoiviin, mutta jää kummittelemaan Lorettan mieleen, niin että hänen on kysyttävä myöhemmin tämän vointia. Silloin selviää, että tyttö haluaisi uimakouluun. Kouluun on tulossa uusi tyttö, jonka ystäväksi Phoebe haluaisi, hänellä kun ei oikein ole ystäviä. Uusi tyttö menee uimakouluun ennen koulun alkua, siinä olisi mainio tapa tutustua häneen. Ongelma on vain se, ettei isoäiti jaksa sitoutua niin tiiviiseen harrastukseen. Niinpä Lorraine ottaa tytön uimakoulun vastuulleen. 

Valitsin tämän kirjan teeman takia, urakiituri sinkkunainen joka päätyy yhtäkkiä ottamaan vastuun leikki-ikäisestä tytöstä kuulosti hauskalta, sellaiselta joka sopisi erinomaisesti Netflix-elokuvan kässäriksi. Kirja osoittautui kuitenkin huomattavasti vakavammaksi kuin luulin, eikä ollutkaan feelgoodia vaan "romaani", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Tämä ei haitannut tokikaan, ei sillä.

Dekkarisarjojen aloitusosia Dekkariviikolla

Tänään päättyy kesäinen Dekkariviikko, joten samalla linjalla tulee viikoittainen postaus myös omasta blogistani!

Kaikki neljä kirjaa ovat sarjan aloitusosia, ja kattaus on erittäin onnistunut ainakin siinä mielessä, että aion jatkaa kaikkien näiden sarjojen parissa! 

Liikkeelle lähdetään hyvin kesäisissä tunnelmissa ihanalta Caprin saarelta. Seuraavaksi siirrytään Cotswoldiin Englantiin, ja sieltä pyrähdetään rapakon taa San Franciscoon. Paluu lippu koti-Suomeen vie keskelle Perämerta.

Sitten tarkempi tutustuminen.

Oletko kenties lukenut näistä jotain, tai alkoiko kiinnostaa?

***

Anders ja Anette de la Motte: Kuolema Caprilla

Osa 1 Lomaparatiisin murhat

Johnny Kniga, 2025

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 11 h 37 min

Historianopettaja Hugo Lind oli tullut lomalle Caprin saarelle Italiaan edesmenneen vaimonsa toiveesta. Tämä oli jättänyt hänelle kirjeen, tai oikeastaan heidän aikuisille kaksosilleen, annettavaksi Hugolle kun heidän äitinsä kuolemasta olisi kulunut kaksi vuotta. Kirjeessä vaimo antoi lempeitä neuvoja, kuten varata se Italian matka jota he olivat yhdessä pitkään suunnitelleet. 

Belmonte Travels oli keskittynyt ruoka- ja kulttuurimatkoihin ja sen matkaoppaana toimi Lara Belmont. Hugo ja Lara silmäilivät toisiaan kiinnostuneina alusta asti, mutta miten heistä tuli pari olikin murhan ratkominen. Siinä missä paikallinen carabinier näki prologissa paljastettavan kuolemantapauksen onnettomuutena, olivat Lara ja Hugo varmoja, että kyseessä on murha. Motiivikin löytyi tavalla tai toisella kaikilta matkalle osallistujilta, ja muutamalta ulkopuoliseltakin. 

Oli niin ihana alkaa kuunnella tätä kirjaa, koska olen käynyt Caprilla kahdesti ja saari on totisesti hurmannut minut. Kun kuuntelet jotain todelliseen suomalaispaikkaan sijoittuvaa kirjaa, tiedät ainakin miljöön osapuilleen vaikket tuntisikaan paikkaa niin hyvin, että tietäisit kadut tai kaupunginosat jotka mainitaan. Sitten kun kirja sijoittuu ulkomaille, onkin jo paljon epätodennäköisempää, että saat kokea sen tunteen, että näet silmissäsi et vain mielikuvan, vaan ihan oikeita maisemia ja muistoja. Mutta. Muuten en ehkä olisikaan jaksanut kuunnella kirjaa edes puoliväliin, sillä alkupuolisko oli vain nähtävyyksien kiertelyä ja matkalaisiin tutustumista. Sitten kun vihdoin päästiin vauhtiin myös murhatutkimuksen osalta, kirja itsessään alkoi vetää huomattavasti paremmin, ja aion kyllä kuunnella toisenkin osan, Vehkeilyä Amalfin rannikolla. 

***

Katie Gayle: Puutarhamurha englantilaisittain

#1 Julia Bird

Lind & Co, 2025

Lukija: Erja Manto 

Kesto: 8 h 46 min

Kuusikymppinen Julia Bird oli sanoutunut irti työstään sosiaalihuollossa, eronnut miehestään ja ostanut talon Cotswoldista.

Hänen paras ystävänsä Tabitha oli muuttanut samaan kylään jo viisitoista vuotta aiemmin, ja nyt he olivat taas naapureita.

Julia oli päättänyt tutustua muihinkin paikallisiin, ja Tabitha innosti hänet mukaansa kirjapiiriin. Julia tuli hankkineeksi myös koiran, kymmenkuisen labradorinnoutajapentu Jaken, jonka sisarukset oli hyväksytty opaskoirakoulutukseen. Joka paikan häslärinä Jake oli reputtanut kokeen, mutta Juliaa pentu tuntui toisinaan jopa kuuntelevan ja se oli paljon se.

Julian suunnitelmissa oli myös kanala, jota paikallinen eläkeläinen, Johnny ryhtyy hänelle rakentamaan. Vanhaa vajanrotiskoa kanalan tieltä purkaessa löytyi yllättäen ruumis, joka paljastui ainakin 20 vuotta sitten kuolleeksi nuoreksi naiseksi. Aivan kuin tässä ei olisi riittämiin, Jake löysi toisen naisen ruumiin rantakaislikosta. Mitä tässä pikkukylässä on oikein meneillään?

Ensinnäkin oli todella mukavaa kuunnella pitkästä aikaa Erja Mantoa, hänen äänensä ja tyylinsä sopi erinomaisesti tähän kirjaan. Berrywick oli oikein symppis pikkukylä, ja yhtä symppis oli Julia, joka on selvästi Miss Marplen sukulaissielu. Kirjan rakennekin oli saman tyyppinen.

Katie Gayle taas paljastui kahdeksi kirjailijaksi, joiden oikeat etunimet ovat Katie ja Gayle!

Ihana sarjan aloitus, mielellään jatkan eteenpäin näissä tunnelmissa.

***

Jesse Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

#1 Vera Wong

Kirjapaja, 2025

Lukija: Minttu Mustakallio 

Kesto: 9 h 43 min

Kuusikymppinen Vera Wong piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Nimeksi teehuoneelleen hän oli antanut "Vera Wangin maailmankuulu teehuone", sen verran piti hyötyä siitä kuuluisasta hääpukunaisesta Vera Wangista jonka sentään tiesivät kaikki amerikkalaiset, eivät vain kiinalaistaustaiset. 

Oli ehkä hivenen liioiteltua pitää teehuonetta maailmankuuluna, sillä hänellä oli jäljellä enää yksi vakituinen asiakas, Alex. Tämän vaimo oli sairastunut Alzheimeriin, mutta Alex kävi säntillisesti juomassa aamuteensä ja otti mukaan Veran päivittäin varta vasten heille suunnitteleman teesekoituksen myöhemmin yhdessä nautittavaksi. 

Eräänä aamuna Vera löytää teehuoneestaan miehen ruumiin.

”Mitä hel–?” ensimmäinen poliisi mutisee. ”Hei rouva, kuka on piirtänyt ääriviivat vainajan ympärille?”

”Aah.” Vera hehkuu ylpeydestä. He ovat huomanneet, miten avulias ja neuvokas Vera oikein onkaan. ”Minä tein sen. Säästin teiltä vaivan.” Vera tiesi, miten rikospaikoilla toimitaan – poliisilla on tapana merkitä ruumiin ääriviivat teipillä, mutta valitettavasti Veralla oli vähänlaisesti teippiä, joten hänen piti käyttää tussia. Hän oli ollut varsin huolellinen piirtäessään viivaa ja jättänyt reilun sentin verran tilaa tussinkärjen ja ruumiin välille, jotta ei tulisi koskeneeksi ruumiiseen. Lopputulos on, luvalla sanoen, erinomainen – sekä tarkka että terävä. Poliisienkin kannattaisi vaihtaa teippi tussiin.

Otin Suvanton cozy crimen kuunteluun sen jälkeen, kun olin heittänyt kesken liian romanttisen ja armottoman pitkästyttävän historiallisen romaanin. (Koska oikein uskoisin, että ne romanttisiksi merkityt eivät vain ole minun kakkupalani, enkä voi sitä väkisin muuksi muuttaa, vaikka juoni sinänsä saattaakin kuulostaa houkuttelevalta.) Kaipasin siis tilalle jotain vetävää ja viihdyttävää, joten ajattelin ensin feelgoodia, mutta kuunneltiani muutaman sekunnin näytettä tämän kirjan alusta Minttu Mustakallion lukemana tiesin, että tämä dekkari tulee olemaan vauhdikas ja hulvaton. 

Sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa. 

***

Maria Burrow: Rosholmin murhat

#1 Rosholm

Lind & co, 2024

Lukija: Unto Nuora 

Kesto: 8 h 52 min

Rosholmin saari sijaitsi 70 kilometrin päässä mantereelta, keskellä Perämerta, eikä Mikko ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Lauttamatka kesti kaksi tuntia, huonolla säällä pidempäänkin, mutta pitäisi äitiä silti käydä tapaamassa useammin. Hän ei ollut vielä kertonut äidille miksi oli tulossa juuri nyt, mutta missä muuallakaan hän viettäisi lääkärin määräämän puolentoista kuukauden sairausloman?

Mikolla oli takanaan jo vuosien ura poliisina, mutta känninen puukottaja oli muuttanut kaiken. Ei siitä kummoista haavaa ollut tullut, ja jo viikon päästä hän olisi voinut palata töihin, mutta jatkuvat painajaiset aiheuttivat paniikkia. Saarella hän tunsi pystyvänsä vihdoin rauhoittumaan.

Mutta sitten hän löysi juoksulenkillä korvan. Seuraavana aamuna leirintäalueelle leiriytynyt mies oli löytänyt ruumiin, jolta tuo korva puuttui. Mikko ei olisi halunnut tulla sotketuksi tapaukseen, mutta hän huomasi pian olevansa peräti epäilty. Ei hän sentään niin sekaisin ollut, että olisi ymmärtämättään tappanut miehen. Pian ruumiita tuli lisää, ja saaren sarjamurhaajaa alettiin mediassa kutsua kalamieheksi, sillä tämä kuristi uhrinsa kalastajansiimalla. Mikon piti selvittää tapaus, kun paikallispoliisi ei tuntunut siitä suoriutuvan. 

Kaikkien murhien keskellä oli positiivistakin, ja Mikon kohdalla se oli saarelle muuttanut nainen jonka kanssa hän osui juttusille vähän väliä. Tämä oli uusiseelantilainen, Amy nimeltään, ja nainen alkoi kiehtoa Mikkoa koko ajan enemmän. Harmi vain, tämän entinen miesystävä tuli pallon toiselta puolelta Amya takaisin hakemaan...

Ihan lupaavalta vaikuttaa tämä sarja, josta on nyt ilmestynyt kolme osaa. Kuuntelin jo toisenkin osan ja aion jatkaa myös tämän sarjan parissa.

Kirjoja englanniksi vol 1

Viime aikoina on tullut pitkän tauon jälkeen kuunneltua kirjoja englanniksi, ja nyt olen sitten mennyt ehkä sinne toiseen ääripäähän, eli kuunnellut englanniksi niin paljon että näitä riittää jo ihan omaan postaukseen. Näissä kaikissa on aika keskeisesti mukana vauva tai pikkulapsi, mutta ne ovat silti juonellisesti aivan erilaisia. 

***

Patti Callahan Henry: The Secret Book of Flora Lea

Simon & Schuster, 2023

Lukija: Cynthia Erivo

Kesto: 12 h 24 min

1940

14-vuotias Hazel ja hänen viisivuotias siskonsa Flora oli evakuoitu maaseudun turvaan Lontoon pommituksilta. He asuivat ystävällisen Bridie Aberdeenin ja hänen teini-ikäisen poikansa Harryn luona pienessä kylässä Thames-joen varrella. He kestivät koti-ikävän, kun Hazel alkoi kertoa pienelle sisarelleen mielikuvitustarinaa salaisesta paikasta, Whisperwoodista. 

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain hirveää. Harryyn ihastunut Hazel oli antanut siskonsa vaellella yksinään joen rannalla, ja Flora oli kadonnut. Tyttöä ei koskaan löytynyt, ei elävänä eikä kuolleena, ja Hazel palasi äidin luokse Lontooseen vannoen syyllisyyden tuskissa, ettei koskaan aio palata kylään, eikä enää milloinkaan nähdä Harrya. 

1960

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hazel on asettunut Lontooseen ja nauttinut työstään Hogan's Rare Book Shop -kirjakaupassa, jonka työntekijöistä on tullut hänelle kuin toinen perhe. Nyt häntä on kuitenkin kohdannut varsinainen onnenpotku, sillä hän on saanut työpaikan Sothebyltä, jossa pääsisi käsiksi vielä harvinaisempiin kirjoihin.

Viimeisenä työpäivänään Hogan'silla hän sai avata vielä yhden lähetyksen kirjoja. Ison laatikon vieressä oli myös yksittäinen, Amerikasta lähetetty pieni paketti. Sen sisältä paljastui uusi lastenkirja ja sen kaksikymmentä alkuperäistä kuvituskuvaa, arvokas kokonaisuus siis. Kun Hazel näki kirjan kannen, hän jäi tuijottamaan. Kun hän luki kirjan nimen, hän ryntäsi paniikissa ulos kirjapaketti mukanaan. Kirjan nimi oli Whisperwood, ja sen kansi kuin suoraan hänen luomastaan mielikuvitusmaailmasta, josta ei tiennyt kukaan muu kuin hän - ja Flora.

Tässä lukuromaanissa oli ainekset vähintäänkin viiden tähden kokemukseksi, mutta valitettavasti se oli omaan makuuni liian hidastempoinen, enkä löytänyt sen juonesta sellaisia twistejä, joita mahtavalta lukukokemukselta odotan. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, joten annoin sille Goodreadsissä kolme tähteä.

***

Hilary Green: Aphrodite's Island

Blackstone Publishing, 2023

Lukija: Ana Clements 

Kesto: 8 h 7 min

Kyproksella 1955 brittisotilaat kiertävät taloja etsien asekätköjä. Ariadnen veljet ehtivät piilottaa omansa kaivoon, eivätkä jää kiinni tarkastuksessa. 17-vuotias Ariadne kiinnittää kuitenkin tietyn sotilaan huomion, ja nuorukainen etsii hänet myöhemmin käsiinsä. Sotilas tahtoisi tarjota kyydin jeepillään koulun jälkeen, mihin Ariadne ei tietenkään suostu, vaikka pitääkin miehen sinisinä tuikkivista silmistä. Koulun rehtorina hänen isänsä on arvostettu mies, eikä näyttäisi hyvältä, että tytär nähtäisiin brittisotilaan seurassa.

Pian sen jälkeen tuo sotilas, Stephen Allenby, tulee pyytämään Ariadnen isältä oppitunteja, minkä tähden veljet epäilevät tätä vakoojaksi, mutta vain Ariadne tietää todellisen syyn siihen miksi mies hakeutuu heidän seuraansa.

Kirja etenee vuorotellen useammassa aikatasossa, joiden seuraaminen vaati keskittymistä etenkin alussa, ennen kuin oppi jokaisen aikatason juonikuviot. 

Ariadne alkaa odottaa lasta mutta Stephen lähetetään takaisin Englantiin ja tytön "häpäisty" isä naittaa Ariadnen kauas kotoa. 

Stephen yrittää pitkään löytää Ariadnen, mutta tuloksetta. Hän menee naimisiin englantilaisen Lauran kanssa ja saa tyttären nimeltä Cressida. 

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin Cressida löytää laatikollisen kreikaksi kirjoitettuja kirjeitä, ja matkustaa Kyprokselle etsimään vastauksia yllättäen nousseisiin kysymyksiin. 

Tässä välissä on myös juonen järjestyksessä kolmas aikataso, jossa Cressida on taapero, ja he kolme (Stephen, Laura ja Cressida) asuvat yhdessä perheenä Kyproksella vuoden verran, sekä neljäs, jossa kuusivuotiaan Cressidan isä päätyy työkomennukselle Kyprokselle, missä hän katoaa, luultavasti kuolee, vaikka ruumista ei löydetä. 

Tämä kirja oli paikoitellen hyvin romanttinen, paikoitellen koukuttava lukuromaani. Jälkeenpäin ajateltuna ehkä vähän turhan romanttinen minulle, mutta kyllä tästä myös Kyproksen historiaa ja kulttuuria oppi.

***

Katie Schatz: Where The Girls Were

Random House Audio, 2026 

Lukija: Saskia Maarleveld

Kesto: 11 h 41 min

1968, San Francisco 

Vaikka eletään seksuaalisen vapautumisen ja feministisen liikkeen syntyaikaa, ne eivät koske alaikäisiä tyttöjä. Valistusta ei anneta koulussa, eikä kukista ja mehiläisistä puhuta monissa kodeissakaan. Niinpä on mahdollista olla kiltti, menestyvä 17-vuotias tyttö joka on valmistumassa koulusta parhain mahdollisin arvosanoin - ja olla raskaana.

Elizabeth "Baker" Phillipsillä oli suuria suunnitelmia kun hän puolen vuoden kuluttua valmistuisi high schoolista. Hän menisi collegeen, opiskelisi journalistiikkaa, muuttaisi Pariisiin ja ryhtyisi kirjailijaksi, mutta myös toimittajaksi. 

Toisaalta Baker halusi olla kuten serkkunsa, villimpi ja räväkämpi, ja siksi hän lähti tämän mukaan uudenvuodenbileisiin, valehdellen äidilleen jotain epämääräistä folkmusiikkikonsertista. Silloin hän tapasi Wileyn.

Tapailu kesti vain muutaman viikon, kun Baker huomasi Wileyn muhinoivan muidenkin tyttöjen kanssa. Ja hän kun oli luullut olevansa jotain erityistä, kuten Wiley oli ollut hänelle.

Myöhemmin keväällä hän alkoi kiinnittää huomiota muutoksiin vartalossaan. Hän tajusi, mutta tavallaan ajatteli, että jos ei kiinnittäisi huomiota eikä todellakaan puhuisi kenellekään, se pieni papu hänen sisällään ei jatkaisi kasvamistaan. Mutta hakaneuloja koulupuvun hameeseen tarvittiin aina vain enemmän. 

Kun äiti huomasi Bakerin tilanteen, hän oli järkyttynyt ja Baker itki. Äiti sanoi järjestävänsä asian, muttei kertonut miten, vaikka Baker pyysi monta kertaa. 

Baker sai päätöksen, että hänet on hyväksytty Stanfordiin. Hän sai kunnian pitää puheen oman koulunsa valmistujaisjuhlassa, kaapu onneksi peitti muodot. Äiti piti kiinni kotona pidettävästä juhlasta, ei heidän suvustaan niin vain kävelty Stanfordiin. Koko ajan piti esittää että kaikki oli kuten kuuluukin eikä kukaan saanut tietää, koko ajan Baker jännitti miten äiti aikoo ratkaista hänen ongelmansa.

Juhlien jälkeen Baker yritti ratkaisua itse. Hän oli saanut Mayn kautta yhteystiedot naiselle, joka voisi järjestää (laittoman) abortin. Viime tipassa hän pakeni paikalta. Niinpä piti tyytyä äidin ratkaisuun, joka löytyi uudesta "kodista" San Franciscosta, talosta jossa asui useampi tyttö jolle oli käynyt kuten Bakerille. Pulla uunissa, nuo tytöt nauroivat, miten ironista Baker! 

Olipa hyvä kirja! Lainasin tämän e-kirjastosta kun huomasin, että englanniksi löytyy vapaata kuunneltavaa vaikka miten paljon. 

Baker oli uskomattoman naiivi. Eikä hän ollut koskaan edes nähnyt vastasyntynyttä, ei tiennyt minkä kokoisia ne syntyessään olivat. Miten se saataisiin ulos hänestä? "Kodin" sosiaalityöntekijä (joka oli suorastaan ilkeä puheissaan) kertoi että humaus vain, hän olisi tajuton ja herätessä kaikki olisi ohi. Hän voisi ajatella että oli nähnyt unen, palata kotiin ja jatkaa omaa elämäänsä kuin mitään vauvaa ei olisi koskaan ollutkaan. Ja vauvalla olisi hyvä perhe joka pystyy huolehtimaan siitä. Nimi vain alle niin kaikki hoidetaan. Huhhuh.

Baker alkoi kyseenalaistaa asioita, ja häntä alettiin pitää hankalana. Tytöllä ei kuulunut olla minkäänlaista omaa tahtoa asiassa tuohon aikaan. Abortin laillistamiseen meni todellisuudessa vain muutama vuosi. Bakerin kuului olla kiitollinen siitä, että hän oli saanut paikan tuollaisesta "kodista", jossa hän saisi olla katseilta piilossa, kunnes ikävä, tytön maineelle tuhollinen asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Sitten vain hymy huulilla takaisin kotiin. Baker koki aika julmana myös sen, että äiti valehteli kaikille Bakerin olevan opiskelemassa Pariisissa, sinnehän tyttö oli aina halunnut. 

***

Helen Klein Ross: What Was Mine 

Simon & Schuster, 2016

Lukijat: Cassandra Campbell, Julia Whelan, Amanda Carlin

Kesto: 8 h 44 min

Lucy:

Kun Lucy oli mennyt naimisiin Warrenin kanssa, hän oli ollut kahdenkymmenenviiden, ja luullut että hänellä oli kaikki aika maailmassa saada lapsia, saada oma perhe. Ensin he omistivat aikaansa työlle ja etenivät urallaan. He muuttivat Manhattanilta New Jerseyyn kun olivat kolmekymppisiä ja alkoivat yrittää lasta. Vuoden yrittämisen jälkeen he hankkivat apua hedelmöityshoidoista, mutta vakuutus kattoi vain kaksi tuloksettomaksi jäänyttä kertaa. Ilman vakuutusta edes heidän johtotason tuloillaan ei ollut varaa jatkaa yrityksiä. Silloin Lucy alkoi nähdä lapsia joka paikassa, miten ruoka oli pakattu perhepakkauksiin ja kadun varressa oli vain lapsiaan koulubussiin saattelevia vanhempia. 

Kun Warren jätti hänet, hän oli kolmenkymmenenviiden. 

Warren:

Kun lasta ei kuulunut, Warren alkoi ajatella heidän kahden riittävän toisilleen, mutta Lucy ei pystynyt näkemään elämää samoin. Lapsesta tuli Lucylle pakkomielle, ja ennen pitkää hänen oli lähdettävä omille teilleen.

Uuden tulevan vaimonsa Warren tapasi töissä, ja he saivat kohta kaksi lasta ilman sen suurempaa suunnittelemista. Lucyyn hän ei pitänyt yhteyttä, mutta törmäsi tähän kymmenkunta vuotta myöhemmin opiskelijoiden jälleentapaamisessa. Lucy oli adoptoinut tyttären ja Warren oli iloinen hänen puolestaan.

Lucy

Vauva oli yksin ostoskärryissä, yksin ja ikävissään ja viluissaan hyvin ilmastoidun Ikean käytävällä. Ohikulkeva raskaana oleva nainen hymyili heille, ja kysyi minkä ikäinen Lucyn vauva oli. Lucy päätti ottaa vauvan mukaansa ja viedä tämän myymälän etuosassa oleville kassanhoitajille. Mutta näitä lähestyessään jotenkin hän vain ajautui viemään vauvan autolleen saakka, sitten kotiin, keksimään tarinan yksityisestä adoptiosta, kansaslaisesta nuoresta tytöstä, joka oli varta vasten valinnut yksinhuoltajan lapsensa äidiksi. Hän antoi vauvan nimeksi Mia, ja totesi vauvan katoamisuutisen nähdessään ettei tyttö edes näyttänyt yhtään Natalielta. 

Marilyn: 

Hän syytti itseään vuosia siitä, että oli vastannut Ikeassa puhelimeen ja siirtynyt sitten viereiselle käytävälle puhumaan. Kännykät olivat tuolloin harvinaisia ja hänelle soitettiin vain erittäin tärkeitä työpuheluita. Oli niin monta jos, jos ja jos, ja Natalie olisi edelleen turvassa. Tytön katoaminen oli johtanut mediahässäkkään ja avioeroon, ja vaikka hän löysi uuden miehen jonka kanssa sai kolme lasta, hän ei voinut unohtaa nelikuisena menettämäänsä vauvaa. Oli ihme, että hän löysi tämän 21 vuotta myöhemmin. 

Mia:

Äiti, jota hän oli rakastanut ja pitänyt hyvänä ihmisenä, olikin monen ihmisen elämän tuhonnut kidnappaaja. Rikollinen. Miten hän voisi edes puhua tämän kanssa enää milloinkaan. 

Pitkän arpomisen jälkeen hän lensi toiselle puolelle mannerta tutustuakseen oikeaan äitiinsä, sisaruksiinsa ja mieheen, joka olisi hänen ensimmäinen isänsä milloinkaan. 

Uusi elämä perheessä johon hänen olisi pitänyt kuulua koko tämän ajan tuntui ensin oikealta. Marilyn oli niin erilainen kuin Lucy, joka oli ollut kiireinen uranainen. Marilyn oli kotiopettanut lapsiaan ja näki loputtomasti vaivaa heidän eteensä. Ei lisäaineita, ei valmisruokia, vaan kristalleja ja puhdistautumista kaikesta negatiivisuudesta. Mutta tunsiko hän kuitenkaan kuuluvansa tähän perheeseen, vai oliko Kiinaan paennut Lucy kuitenkin se, jota edelleen kutsuisi äidiksi?

What Was Mine on monesta näkökulmasta vuorotellen kirjoitettu romaani, joka ei ole trilleri, mutta silti todella jännittävä ja koukuttava. On taito osata kirjoittaa näin yllättävästi ja koukuttavasti, etenkin silloin, kun periaatteessa kaikki faktat on jo etukäteen tiedossa. 

***