Dekkareiden jatko-osia vol 6

Tällä kertaa esittelyssä osat neljästä sellaisesta dekkarisarjasta, joiden kuuntelemista olen jatkanut ensimmäisen osan jälkeen, toisinsanoen ollut kiinnostunut siitä miten sarja etenee. Veikkaan että ellet ole mitään näistä itse lukenut, tiedät vähintäänkin nimeltä edes yhden (kirjailijan).

***

Maria Adolfsson: Välttämätön paha

#6 Doggerland

Tammi, 2024

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 9 h 55 min

Karen Eiken Friesellä (hän ja Leo olivat vihdoin menneet naimisiin) ei oikeastaan ole mitään joulua vastaan, päinvastoin hän odottaa pitkiä vapaita. Selma-tytärkin on jo leikki-ikäinen ja Leo, jolle joulunvietto ei ollut lapsena itsestäänselvyys, pääsee nyt luomaan sitä tyttärensä kanssa sydämensä kyllyydestä. Antaa siis kodin olla kuin Disneylandin ja Doggerlandin sekoitus.

Jos Karen oli ajatellut, että joulun alla olisi leppoisia työpäiviä, hän oli väärässä. Hänet laitettiin tutkimaan kuuluisan doggerlandilaistaiteilijan katoamista ennen kuin oli kulunut edes riittävästi aikaa etsintäkuulutuksen tekemiseen. Taiteilijan ex-vaimo oli Karenin uuden pomon ystäviä ja mies haluttiin löytää ennen kuin asiasta tulisi lehtiotsikoita. 

Kyllä, kuuntelin tämän juuri ennen joulua '25, mutta kirja jäi odottamaan vuoroaan päästä koosteeseen ja julkaistuksi. Sanoisin kuitenkin, että itse joulutapahtumia siinä on niin niukalti että sen voi kuunnella vaikka keskikesällä, vastaavasti en suosittele sitä jos etsit joulufiilikseen pääsyä. 

***

Eppu Nuotio: Hevosenkenkä 

Gummerus, 2025

#4 Raakel Oksa ratkaisee

Lukija: Hannamaija Nikander

Kesto: 5 h 3 min

Raakel ja Kristian ovat käyneet jo viisillä treffeillä. Tinderin lataaminen oli tuntunut Dannen jälkeen liki pakolliselta, mutta epätoivoiselta, ennen kuin match Kristianin kanssa oli saanut näkymät valoisammiksi. Rakennusalan laman myötä Rakelilla ei ollut työtä tarjolla entiseen malliin ja kun Danne oli saanut puuhuvilan entisöimiskeikan Hangosta, hän oli palannut sinne mistä oli Raakelin perään lähtenytkin. Ystävinä he pysyisivät edelleen, 

Kristian on aivan erilainen kuin edellämainittu pitkätukkainen rakennusmies. Hän työskentelee pörssiyhtiössä ja puhuu kuutta kieltä, asuu Eirassa ja hänellä on kakkosasunto Espanjassa. Niinpä mies on myös aivan eri maailmasta kuin Raakel itse, hän joka on pienillä rahoilla sinnitellyt Eero-pojan vuoroviikkoäiti. 

Tämänkertaiseen mysteeriin liittyy hevosenkenkä, jonka Raakel löytää remontoidessaan vanhaa saunaa Meilahdessa. Ellen Lähde on muuttanut Helsinkiin, ja liittynyt sikäläisiin marttoihin. Martat vierailevat lähiseudun kartanoissa, ja niinpä Raakel ja Ellen alkavat yhdessä selvittää liittyykö hevosenkenkään jokin tarina. Limittäin tämän kanssa kulkee toinen aikataso, jossa 1924 Meilahden kartanoon tulee kesävävyksi nuorukainen, jonka rakkauden kestävyyttä tulevat appivanhemmat tahtovat koetella. Niinpä he palkkaavat hemaisevan hevoskouluttajan, jonka on tarkoitus toimia "kärpäspyydyksenä". 

Raakel Oksa -sarjaa cozympaa cozy crimea on vaikeaa kuvitella. Oikeastaan näissä ei aina ole kummempaa rikosta, ei sellaista josta tulisi tuomio. Onhan muutakin, miten voi toimia väärin toista ihmistä kohtaan. 

***

Carin Hjulström: Yksi ruumis liikaa 

#3 Taimitarhamurhat

Tammi, 2025

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 17 h 44 min

Anton ja Cecilia kävivät laukkakilpailussa Thorestan kartanon rengin Björnin kanssa ja voittivat mukavan summan rahaa. Björn osti itselleen pilkkahinnalla Syrakusan,  hevosen, jonka omistaja oli tyytymätön sen menestykseen ja kiukuspäissään halusi vain siitä eroon. Anton halusi tehdä vaikutuksen Ceciliaan ryhtymällä hevoskuiskaajaksi, kun Syrakusa jostain kumman syystä tuntui luottavan häneen. Eipä Anton arvannut, että siitä hyvästä hän päätyisi vielä jockeyksi!

Poliisia työllisti entinen eliittijoukkojen sotilas, nainen joka oli lähtenyt telttailemaan metsään, mutta viipynyt siellä liian kauan olematta keneenkään yhteydessä. Kadonnut nainen eli Maria Storm ja hänen ex-miehensä olivat hiljattain eronneet, ja naisen paras ystävä Olinda olikin exää enemmän huolissaan naisen löytymisestä. 

Toisessa tapauksessa, johon poliisi törmäsi sattumalta, löytyi pahvilaatikollinen koiranpentuja, osa jo menehtyneitä, osa henkitoreissaan. Kaksi niistä saadaan pelastettua, ja ne tarvitsevat uudet, hyvät kodit, jotka sitten löytyvätkin lähipiiristä.

Paikallispoliisi Olle ja Antonin Siri-täti olivat lähentymässä varovaisesti. Väärinkäsityksiä tapahtuu herkästi, etenkin kun Ollen ex-vaimo tarvitsee apua. 

Olen erittäin tykästynyt tähän sarjaan, voin sanoa että se on topkolmosessa dekkareista. Odotan aina innolla uuden osan ilmestymistä, nytkin olen jo kaikki kuunnellut. 

***

Christoffer Holst: Syysaallokkoja ja myrskynsineä

#2 Cilla Storm 

WSOY, 2024

Kesto: 7 h 45 min

Cilla on viettänyt kesän siirtolapuutarhamökissään Bullholmenilla ja palannut syksyn tullen kaupunkiin. Saarelta hänen elämäänsä on tullut mukaan kaksi uutta ihmistä: uusi ystävä, eläkkeelle poliisin työstä jäänyt Rose ja hänen komea, raamikas poikansa Adam, joka niin ikään työskentelee poliisina. Adamia hän on tapaillut säännöllisen epäsäännöllisesti, mies on aina niin kiireinen ja työpäivät venyvät, eikä suhde tunnu etenevän. Cilla itse on seurannut unelmiaan ja irtisanoutunut viihdetoimittajan työstään, ja käsikirjoittaa nyt rikospodcastia. 

Hänen tuli tutkia Laila Dammia, näyttelijää ja seurapiirikaunotarta, joka katosi syksyllä 1988. Viimeksi hänet oli nähty Tukholmassa, mutta hänellä oli myös kesäpaikka Bullholmenilla. Dammin uskottiin olevan katoamishetkellään raskaana, eikä mikään todistanut, että hän ei olisi saattanut kadota vapaaehtoisesti. 

Tästä tulikin toinen sarja jossa tehdään rikospodcastia, Elina Backmanin Saana Havas -sarjan rinnalle. Tämä on kevyempää, mutta kiinnostaa kyllä kovasti jatkaa eteenpäin.

Tuuli Salminen: Varpu

Tuuli Salminen: Varpu

Gummerus, 2023

Lukija: Pirjo Heikkilä

Kesto: 7 h 11 min

Varpu eli melko tavallista keski-ikäisen suomalaisnaisen elämää; hänellä oli vakituinen työ opettajana, aviomies, kaksi lasta eli aikuiset tyttäret Emma ja Oona, sekä kotina omakotitalo pikkukaupungissa. Mutta sitten hänen piti muuttaa pois.

Sisarensa Irinan avustuksella hän päätyi pieneen kerrostaloyksiöön Helsingissä, ja hänen tilalleen, käyttämään hänen puutarhakenkiään ja leikkaamaan hänen vaalimiaan ruusuja, onkin muuttamassa Annmari Aava, johon miehellä on ilmeisesti ollut jo pidempiaikainen suhde. Nainen on vieläpä arkkitehti ja vain kolme vuotta heidän esikoistytärtään Emmaa vanhempi. 

Irina-siskon mielestä Varpun pitää hankkia samanlainen mustavalkoinen mekko kuin sisarella on (sillä pitäähän kaikilla olla mekkoja?), ja sitten he voisivat käydä yhdessä salaatilla ja viinillä, sillä Varpu ei saa lakata elämästä, ja Irinalla on tietty kuva siitä, mitä eläminen tarkoittaa.

Varpun ja Irinan äiti on kuollut jo silloin kun he olivat pikkutyttöjä, ja läheisempi, etenkin Varpulle, olikin Ruusa-täti, joka on hiljattain menehtynyt. Varpu sureekin enemmän Ruusan kuin puolisonsa menettämistä, hän ikävöi myös enemmän kotiaan kuin miestä siinä kodissa. Varpu miettii, kestikö hän kahdenkymmenen vuoden ajan miestään nostamatta riitaa mistään, koska ei välittänyt miehestä niin paljon, että tämä olisi ollut riitojen arvoinen.

Varpun uusi vuokrahuoneisto maksaa toista tuhatta euroa kuukaudessa, ja hänen täytyy elää suu säkkiä myöten, sillä paitsi omakotitalon, hän menetti myös toimeentulonsa saatuaan vakavan varoituksen koulusta, jossa hän työskenteli saksan kielen opettajana. Varpun on etsittävä nyt uutta työtä, mutta hakemus toisensa jälkeen torjutaan. Miten paljon pettymyksiä yhden ihmisen täytyy kestää?

Eikä Varpu kestä. Hän alkaa puolivahingossa stalkata Annmarin kodin liepeillä ja näkee tämän rivitaloasunnon ikkunoista miehensä tuttuja vaatteita ja tavaroita. Tänne siis oli päätynyt kaikki, mitä hän ei ole nähnyt aikoihin heidän kotonaan. Paitsi ettei se ole pitkään heidän kummankaan koti. Annmari haluaa erilaisen tulevaisuuden miehen kanssa, Annmari alkaa suunnitella heille aivan uudenlaista älykotia, ja kaiken mitä tekee, hän jakaa sosiaalisessa mediassa. Hän ei tahdokaan Varpun ruusuja.

Varpussa oli juuri sopivassa määrin tarjoiltuna ihanaa, nautittavaa mustaa huumoria, joka tekee vaikeasta aiheesta keveämmän.

Vakavammin ajateltuna, kirja herätti monenlaisia mietteitä siitä, miten ihmismieli tapahtumiin ja elämänkäänteisiin reagoi, sekä siitä, miten eri tavalla eri ihmiset reagoivat, kun toinen "sekoaa" ja toinen ei. Ennen puhuttiin helposti asennoitumisesta, saatettiin kehottaa että koita nyt asennoitua järkevästi, toivottavasti niin ei toppuutella enää nykypäivänä. Siitä olisin kuitenkin huolissani tällaisen Varpun psykoosiin sairastumista kuunnellessa, että saako vielä 2020-luvullakaan apua mielenterveysongelmiin aina kun tarvitsee, vai oliko Varpu vain onnekas? Entä jos ei ole kunnon tukiverkkoa, entä jos et osaa itse hakea apua, entä jos läheiset ummistavat silmänsä? Entä jos ei ole Irinan kaltaista siskoa tukena, entä jos et tapaa uusia ihmisiä, kun menetät vanhoja? Entä jos ei vastaan kävelekään kuin tarjottimella uutta kutsumusta, jos vanha työ jää taa? Ja miten käy sitten, jos et ole avulle vastaanottavainen, sillä heitäkin on.

Toinen samaan aiheeseen liittyvä kirja on Minna Rytisalon Jenny Hill, jossa päähenkilön aviomies niin ikään pettää vaimoaan, tulee ero ja vaimo muuttaa pois kotoa. Jenny Hillin mielenterveys ei kokenut kovia, päinvastoin hän kasvoi täyteen mittaansa, eli näissäkin päähenkilöt reagoivat eroon aivan eri tavoin. Molempia kirjoja voin suositella, vaikkapa lukupariksi toisilleen. 

Historiallisia romaaneja vol 14

Onpas nyt sinisävyisiä kirjan kansia, ja ellei Myrskyn silmää lasketa, niin aika hempeitäkin. Turjanmeren tytärtä lukuunottamatta ei sotakaan ole näissä mukana, kun viimeksi oli niin pelkkää taistelukenttää... 

Rosmanin ja Midtsundin kirjat sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin vain kymmenen vuoden päähän toisistaan, ja vaikka niiden päähenkilöt ovat nuoria naisia, tulevat he aivan eri olosuhteista, toinen piika, toinen kartanon ainokainen. Sitten harpataan 80 vuotta eteenpäin Petsamoon, ja tämänkertaisen enkkukirjan mukana kahteen aikatasoon 1970- ja 1960-luvuille. 

Ann Rosman: Myrskyn silmä

#7 Karin Adler 

Bazar, 2023

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 17 h 12 min

1867 

Kun piika Johanna Olsson saapui Marstrandin saarelle, kaikki tuntui siellä niin erilaiselta. Mikä väkimäärä! Palvelijoita kori käsivarrellaan kulkemassa ees taas, sisään leipomoon, ulos apteekkarilta. Aivan kuin Marstrandissa olisi markkinat joka päivä.

63-vuotias kultasepän leski Margareta Sofia Nordström, jonka piikana Johanna aloittaa, oli ottanut miehensä porvarinoikeudet itselleen ja jatkoi yrityksen toimintaa. Hänen poikansa Sven Edward jatkaisi aikanaan kultasepänliikkeen toimintaa, sitten hänen poikansa, mutta Sven Edward ei ollut vielä naimisissa. Svenin ja Johannan välille syntyy suhde, jonka seurauksena Johanna saa aviottoman lapsen joka otetaan häneltä pois. Vähän myöhemmin Marstrandissa riehuu kohtalokas tulipalo, mutta miten Johanna liittyy tulipaloon?

Nykyhetkessä poliisi Karin Adler on äitiyslomalla poikansa Sebastianin kanssa ja on elämäänsä tyytyväinen. Mutta kun lähistölle ankkuroidussa laivassa tapahtuu epäilyttävä kuolemantapaus ja pelastushelikopteri vaikuttaa käyttävän juuri tuota laivaa poikkeuksellisen tiuhaan kumppaninaan harjoituksissa, heräävät Karinin tutkijanvaistot. Samalla hän huomaa kaivanneensa jo takaisin töihin.

Minua harmittaa että Rosmanin sarja päättyi tähän, olisin voinut kuunnella näitä tasaisin väliajoin vaikka miten pitkään. Ilmeisesti hän ei ole kirjoittanut mitään muutakaan viimeisten kuuden vuoden aikana, koska Goodreadsistä ei löydy. 

***

Aud Midtsund: Viktoria

Viktoria-sarja osa 1/18

Lind & co, 2025

Lukija: Rosanna Kemppi 

Kesto: 6 h 40 min

Vaikuttavan näköinen kartano kylpi auringonpaisteessa. Se sijaitsi piilossa kadulta kivenheiton päässä Frognerin herraskartanosta. Katon ylle kohoavan kuusikulmaisen tornin vuoksi talo tunnettiin arkikielessä nimellä Tornikartano. Auringonpaiste sai rakennuksen näyttämään erityisen kutsuvalta. Villiviiniköynnökset ja köynnösruusut kiipeilivät julkisivua pitkin, ja sisäänkäyntiä kehystivät jykevät pylväät. Etuoven kummallakin puolella oli korkeat ikkunat, joista tulvi sisälle runsaasti valoa.

1857

Sellaisessa idyllissä 18-vuotias Viktoria Vogt oli syntynyt ja kasvanut, aina äidin kuolemaan viisi vuotta aiemmin. Hän kaipasi edelleen äitiään ja mahdollisuutta avautua ja uskoutua tälle, ominaisuus joka pidättyväisestä täti Eugeniesta puuttui täysin. 

Äidin kuoleman jälkeen heillä oli pidetty harvanlaisesti juhlia, mutta nyt he olivat kutsuneet tanskalaisen konsuli Bachmannin perheineen ja vieraineen. Neljä vuotta vanhempi Tyge Bachmann oli hänen parhaita ystäviään, he olivat käytännössä kasvaneet yhdessä. Niinpä Viktoria ei voinut kuvitellakaan rakastuvansa mieheen, vaikka tämä oli pitkä ja komea, ja Viktorian ystävättäret olivat häneen ihastuneita. 

Viktoria tiesi, että hänen isänsä ja tätinsä puhuivat sulhasehdokkaista hänen selkänsä takana. Hän oli melko varma, että nämä kaavailivat Tygeä hänen puolisokseen, mutta sitä Viktoria ei voisi hyväksyä. Jos hän joskus menisi naimisiin, niin sellaisesta suuresta, pökerryttävästä rakkaudesta, jollaisesta hän oli kirjoista lukenut. 

Viktoria toivoi voivansa toimia opettajana kylän lapsille, sillä häntä harmitti ettei näille ollut tarjolla minkäänlaista yleistä opetusta. Opettajaksi kouluttautuminen oli naisena kuitenkin hankalaa, ja ensiksi hänen tulisi toimia muutaman vuoden ajan kotiopettajattarena. 

Viktoria kiinnostui välittömästi Bachmannien mukana tulleesta nuoresta lääkäristä. Paitsi että tämä oli komein mies jonka hän oli koskaan nähnyt, Viktoriaa ihastutti myös hänen kunnianhimonsa ja mihin se suuntautui. Oscar Kvam ottaisi hoitoonsa uuden, kuuromykille suunnatun instituutin lääkärin toimen. 

Viktoria-sarjan kanssa sitten harmittaa lähinnä vain se, että edes yritin. Näitä pitkiä sarjoja on äänikirjoina tarjolla niin paljon, että halusin kokeilla, ja varta vasten valitsin sellaisen jossa päähenkilö ei ole piika, kuten he useimmiten tuntuvat olevan. Mutta ei Viktoria napannut, enkä suoraan sanottuna oikein pitänyt siitä että tämäkin kääntyi sinne kurjuuden puolelle, kun mukaan tuli huonoissa oloissa kasvatettava kuuromykkä lapsi. En usko, että jatkan sarjaa vastaanottavaisemmallakaan hetkellä. 

***

Virpi Vainio: Turjanmeren tytär

Petsamo #2

Storytel Original, 2025

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 10 h 27 min

Marraskuussa 1939 Petsamosta evakuoidut kyläläiset oli ripoteltu joenvarren taloihin Tervolaan, kauas Kemin kaupungista, jonne moni oli toivonut pääsevänsä. Kemi olisi sentään ollut oikea, ruutukaavallinen kaupunki. 

Sodan alussa kirjeposti Antille oli kulkenut vielä säännöllisesti, mutta nyt Antin olinpaikasta ei ollut tietoa. Valeria ei suostunut edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että Antti ei palaisi ennen heidän vauvansa syntymää. 

Evakkoudessa oli Valerian mielestä kaikista pahinta jatkuva odottaminen. Päivät ja viikot venyivät kuin rullalle kääritty korvapuustitaikina, koska vieraissa nurkissa ajankulkua ei hahmottanut samalla tavalla kuin kotona.

Mutta nyt sota oli ohitse kestettyään puoli vuotta, ja petsamolaiset pääsisivät palaamaan kotiin, sillä heidän suureksi ihmetyksekseen Neuvostoliitto oli vienyt vain pienen palasen Petsamoa ja antanut pitää loput. Kotiinpalaajat eivät silti voineet tietää mitä olisi vastassa, olisiko oma talo pystyssä vai poltettu. 

Samaan aikaan Shmuel Jakobsson, Kööpenhaminan yliopiston fyysikko, oli pakomatkalla. Yliopistolla oli kuunneltu järkyttyneenä Hitlerin puhetta, jonka mukaan juutalaisen intellektualismin aika olisi ohitse. Tanska oli ollut voimaton, kun Saksan armeija oli vyörynyt sen rajojen yli maalla, meressä ja ilmassa. Shmuel oli paennut viime tipassa yli Juutinrauman sillan, omaisuus yhdessä matkalaukussa. Jälkiviisaasti hän manasi, että olisi pitänyt järjestellä asiansa ajoissa, eikä suhtautua uutisiin vain epäuskoisesti päätään puistellen. Oli päästävä Jäämerelle, jonne odotettiin suurta American Legion -laivaa joka toivottavasti veisi Shmuelinkin kauas pois, turvaan natseilta . 

Wikipedia osasi kertoa, että presidentti Roosevelt oli lähettänyt American Legionin hakemaan Norjan kruununprinsessa Märthaa ja hänen kolmea lastaan, mukaan lukien prinssi Harald, joka on Norjan nykyinen kuningas. Katsoimme joskus tv-sarjaa heidän pakomatkastaan, mutten muista sen tarkemmin. Atlantic Crossing kertoo Wikipedia nimeksi, mutta sarja jäi meillä harmillisesti kesken. 

Vainion sarja on minulle erittäin mieleistä kuunneltavaa, kirjoitettu sopivan vanhanaikaisesti ja kuitenkin on helppoa ja koukuttavaa kuunnella. Turjanmeren tytär voittikin Storytel Awardsin kaunokirjallisuuden kategorian. Mielestäni tämä toinen osa olikin vielä jännempi ja koukuttavampi kuin ensimmäinen, joka oli sekin jo erittäin hyvä. Jos Suomen Jäämeren rannan historia kiinnostaa, tartu ihmeessä tähän sarjaan!

***

Brooke Lea Foster: Our Last Vineyard Summer 

Simon & Schuster, 2025

Lukijat: Cassandra Campbell, Mia Barrow 

Kesto: 11 h 9 min

Manhattan, 1978

Betsy oli jatko-opiskelija ja töissä dinerissa, mutta haaveili siitä, että hänen miesystävänsä veisi hänet kesänviettoon New Hampshireen jossa sovittaisiin hääpäivä. Sen sijaan hän sai mieheltä, professoriltaan, hylätyn arvosanan ja kuuli että tämä yrittäisi sittenkin jatkaa vaimonsa kanssa. 

Betsyn äiti Virginia halusi kaikkien kolmen tyttärensä tulevan heidän kotiinsa Martha's Vineyardiin. Syy oli isän kuolema vuotta aiemmin, heidän olisi myytävä rakas kesäpaikka jossa äiti asui nyt vakituisesti. Tyttärille tämä on järkytys, onko heidän pakko suostua, vai voivatko he vielä pelastaa Vineyardin paikan? 

Louisa oli tyttäristä vanhin, töissä lakitoimistossa ja saanut viikon loman päästäkseen Martha's Vineyardiin. Aggy oli Louisaa vuotta nuorempi ja neljän viime vuoden aikana tavannut aviomiehensä ja saanut kaksi lasta. Betsystä tuntui ettei hän koskaan yltäisi siskojensa tasolle, etenkään Louisan. Eikä tilannetta ainakaan parantanut se, että hän tajusi olevansa raskaana. 

1965

Virginia oli tavannut Charlien kun he molemmat olivat vielä opiskelijoita. Charlie oli myöhemmin suunnannut politiikkaan, ja pyrki nyt senaattoriksi. Virgie oli aina halunnut kirjoittaa ja hän oli saanut lehteen oman kolumnin, jossa käsitteli naisten oikeuksia ja pyrkimyksiä tasa-arvoon. 

Nyt oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa Virgie, joka on aina tehnyt miehensä mieliksi ja pitänyt tämän uraa etusijalla, oli ottanut tytöt mukaansa ja lähtenyt Martha's Vineyardiin. Hän oli jättänyt Charlielle kirjeen, jossa oli kertonut mitä aikoi, ja mitä mies oli tehnyt siitä hyvästä? Ilmoittanut lapset kidnapatuiksi ja saanut paikallispoliisin hänen peräänsä, sekä soittanut hänen päätoimittajalleen ja määrännyt tämän lakkauttamaan Dear Virgie -kolumnin. Virgie saattoi vain toivoa, että edes hänen kymmenvuotias kuopuksensa saisi kasvaa yhteiskunnassa, jossa (avio)miehet eivät enää määrää kaikesta.

Olipa hieno kirja! Kahden aikatason tapahtumia pyöritettiin aina vain taitavammin yhteen ja käänteitä riitti. Virgie oli aikansa feministi ja teki tosissaan töitä naisten oikeuksien eteen, vaikka se ei ollut hyväksi hänen miehensä poliittiselle uralle, ja siinä on kirjan suurin vastakkainasettelu, joskaan ei ainoa. Samalla siinä oli ikään kuin kaksi kasvutarinaa, Betsyn oma kuten kasvutarina yleensä ymmärretään, ja hänen äitinsä kasvu naisena ja vaikuttajana, ei avioliittonsa ansiosta vaan siitä huolimatta.

By the way, Cassandra Campbell on lempilukijoitani, ja lukee repliikit maltillisesti verrattuna moneen muuhun, kun on englanninkielisestä kirjasta kyse. 

Sotavuosia isovihasta lähtien

Paketoidaan tällä kertaa pelkkiä sotakirjoja? Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotirintamalla, joskin ensimmäisessä kirjassa suoraan tuhon ytimessä. Ajallisesti liikutaan 1700-luvun alusta toiseen maailmansotaan. En halua edes ajatella miten monet sodat siihen väliin maailmalla mahtuukaan, mutta oma mieli haluaa tietää lisää etenkin niistä, jotka omaa pohjoista nurkkaamme koskettivat.

***

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 51 min

1714

Oulaisten pappilan nuorin tytär Christina on toivottoman rakastunut kartanon poikaan Fredrik Löwenmarkiin. Tunne on molemminpuolinen, ja häitä suunnitellaan. Suuri tapahtuma kutistuu pikaiseen vihkimiseen pappilan salissa, kun jo kuolleeksi luultu sukulaismies, Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast ryntää varoittamaan venäläiskasakoista. Ne ovat jo lähellä, ja ne haluavat vain tappaa. Nuoret vihitään pikaisesti ja Eero-renki lähtee saattamaan Tinaa ja Fredrikiä kohti rannikkoa, tavoitteena päästä Raahesta laivalla Ruotsin puolelle. Samalla Matthias jatkaa matkaa hevosellaan varoittamaan Tinan Oulussa asuvien sisarusten perheitä. Pastori ja hänen vaimonsa päättävät jäädä seurakunnan tueksi ja ottamaan vastaan kohtalonsa.

Kun tilanteen karmeus valkenee Eerolle, hän ei voi jättää nuoria yksin. Päästään Hailuotoon saakka, mutta sinne jäädään jumiin ja kohdataan karmivin yksittäinen isonvihan murhateko, joka tunnetaan nimellä Hailuodon murhaperjantai. 

Yli 800 pakolaista ja saaren asukasta saa surmansa kahdensadan venäläissotilaan toimesta.

Huonojalkaiset vanhukset eivät edes yrittäneet pakoon, vaan he ristivät kätensä, painoivat niskansa alas ja ottivat kirveeniskun vastaan nöyrinä. Lapset käpertyivät vanhempiensa selän taakse ymmärtämättä, että näistä ei ollut nyt suojelemaan heitä. Miekat ja kirveet viuhuivat ilmassa, syysyö oli sakeana puhkottujen vatsojen löyhkää ja tuskanhuutoja. Kuului kova kolahdus ja kostea massahdus, kun kirves osui ihmistä pääkalloon ja halkaisi sen kuin kuivan koivuklapin. Se oli ääni, jota tuskin koskaan unohtaisin, eläisin kuinka pitkään tahansa.

Isovihan tapahtumat ovat itselleni niin vierasta aikaa, että heti kun äänikirjapalvelu ehdotti kuunneltavaksi Päivi Alasalmen romaania kyseiseltä aikakaudelta, laitoin sen luureihini. Hienoa että tällaisiin harvemmin käsiteltyihin ajanjaksoihin tartutaan ja annetaan lukijalle mahdollisuus romaanin keinoin saada tutkailla historian tuntemattomampaakin osaa. Veikkaan ettei tätäkään postausta lue moni, joka tuntisi isovihan yhtä hyvin tai paremmin kuin toisen maailmansodan. 

Kirja oli toki paikoitellen melko raju, mitä muuta se voisikaan olla kun aiheena on laajamittainen murhateko. Mutta se on myös jännittävä, koukuttava ja sitä oli pakko kuunnella lisää, lisää, lisää. En hätkähtäisi Hailuodon osuuttakaan näin jälkikäteen sanottuna, ellet ole kovin herkkä. Lukija on parhaimmistoa.

Olen ollut varovaisesti kiinnostunut Alasalmen saamelaistrilogiasta jonka aloittaa Joenjoen laulu. Syyskuussa häneltä ilmestyy Enkelinkihara, joka aloittaa sortovuosiin Tampereelle sijoittuvan jännitystrilogian, joka alkoi heti kiinnostaa!

***

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

Bazar, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 51 min

Cordelia ei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota heidän perheensä palvelusväkeen, kunnes kohtasi sattumalta heillä muutaman kuukauden työskentelevän maisema-arkkitehdin Isaacin. 

Tuolloin elettiin kesää 1914, ja sodan odotus tuntui väreilynä ilmassa. Osa ihmisistä arveli ettei sota koskettaisi Brittein saaria, osa taas arveli, ettei saarivaltio pystyisi millään pysyttelemään erossa. Cordelia ja Isaac lähentyvät, mutta suunnitelmat tulevaisuudesta katkeavat siihen kun Isaac joutuu rintamalle.

Kirjassa on monta eri osaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Ensimmäinen on tuo nuorten rakastuminen, toinen keskittyy kirjeenvaihtoon. Alkuteoksen nimi The Hidden Letters kertoo sen, etteivät kaikki kirjeet löydä ajallaan perille. 

Kirjasta olisi vaikka miten paljon kerrottavaa, mutta taidanpa tällä kertaa sanoa, että lue itse loput. Cookin kirja on näistä neljästä viihteellisin, ei kuitenkaan tyhjää höttöä ja juonen kulun lisäksi siinä on oleellisena tunnelma, joka ei ole kesänkepeä vaan paikoitellen melko surullinen ja alakuloinenkin. 

***

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Osa #1 Petsamo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 22 min

Vaikka ystävät varoittelivat hätiköimästä, oli Valeria Vedoroff sanonut itsensä irti kalatehtaalta. Hän oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä pois Petsamosta, ja nyt, keväällä 1937, tuo haave vihdoin toteutuisi. Hänen sulhasensa oli lähtenyt jo edeltä etelään asioita järjestelemään. Kun sulhaselta ei sitten kuulunutkaan kirjettä, hän huolestui, etenkin kun oli huomannut olevansa pieniin päin. Samaan aikaan Valerian isä, ikonimaalari,  pidätetään vakoilusta epäiltynä. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Valeria on pienen Aleksei-pojan äiti. Pojan syntymästä hänelle oli ikään kuin valjennut, mikä oli elämän tarkoitus, vaikka elämä olikin välillä ollut kovaa näiden kahden vuoden aikana, ja leipä tiukassa.

Juuri silloin radiotoimittaja toivotti hyvää päivää ja kertoi, miten jo 3 000 vapaaehtoista oli kokoontunut Kannakselle linnoitustöihin. ”Ilma väreilee helteisenä ja kuumana, mutta se ei hidasta tärkeitä töitä. Maisemaan, joka vasta oli koskematonta korpea, nousee vieri viereen kivisiä esteitä, joita ei niin vain ajetakaan yli vieraan maan hyökkäysvaunuilla…” toimittaja runoili, mutta Valeria huokasi raskaasti. Aina vain lisää huolestuttavia uutisia. Sentään tänään uutisissa ei kertaakaan mainittu Saksan johtajaa Hitleriä. Huhtikuusta lähtien, kun Englanti oli julistanut yleisen asevelvollisuuden, Valeria oli alkanut tosissaan pelätä pahinta. Petsamolaisten mielestä sota ei leviäisi pohjoiseen, mutta Valeria ei ollut asiasta niinkään varma.

Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio lähetetään vanhoille kotiseuduilleen Petsamoon tutkimaan seudun kasvanutta rikollisuutta, mutta Teerikallio lähtee pohjoiseen vastahakoisesti. 

Ties monettako kertaa Antti Teerikallio kertasi kuulemaansa. Manner oli kertonut Petsamon väkiluvun moninkertaistuneen lyhyessä ajassa. Kuulemma vuosi sitten kukaan ei ollut tiennyt mitään Kolosjoesta, nyt poliisipäällikön mukaan korpeen nousevasta nikkelikaupungista haaveili niin helsinkiläinen tarjoilijatar kuin Kuusamon lentojätkäkin.

Vaikka keskustelusta oli kulunut jo monta päivää, Teerikallion oli yhä vaikea päättää, mitä ajatella. Oliko pohjoisen komennus johtajalta luottamuksen osoitus, vai pitikö Manner häntä keskinkertaisuutena, joka joutikin lähteä puolen vuoden komennukselle Jäämerelle?

Samoihin aikoihin taidemaalari Maija Vuonnajärvi muutti Petsamon kirkonkylään ja avasi sinne valokuvaamon. Maijan ja Valerian polut kohtaavat.

Tässä toinen kirja aiheesta joka oli minulle vieras. Ei sotavuodet sinänsä, mutta pohjoinen tapahtumapaikka. Iso kiitos kirjailijalle, että on rohjennut valita Petsamon kaikkien niiden Karjalan kannakselle sijoittuvien romaanien keskelle. Vainio on rovaniemeläinen kulttuurihistorian tutkija ja äidinkielen opettaja. 

WSOY on tänä vuonna julkaissut Petsamon enkelin lukukirjana. Olen kuunnellut jo toisenkin osan, Turjanmeren tytär. Päätösosa Ristitunturi ilmestyi keväällä. 

***

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Barrøy #2

Sitruuna kustannus, 2023

Lukija: Tuija Kosonen

Kesto: 7 h 33 min

35-vuotias Ingrid eli nyt yksin Barrøyn perheen saarella, kun mielisairas Barbro-tätikin oli joutunut sairaalaan. Loput olivat joko kuolleet tai muuttaneet pois. Hän pyrki varustautumaan talveen niin hyvin kuin taisi, kävi soutaen kaupassa, keräsi marjoja ja polttopuita. Hän löysi vaatteenriekaleita, mistä lie ajautuneet. Perässä tuli myös ruumiinkappaleita, sitten kaksi miestä, toinen kuollut, toinen heiveröisesti elossa. Hän käy ilmoittamassa kuolleesta, mutta omii toisen itselleen, hoivaa tämän terveeksi. Heidän välilleen syntyy lämmin, sanaton suhde, kun yhteinen kieli puuttuu. Eräänä yönä Ingridin nukkuessa mies katoaa.

Aloitin Jacobsenin trilogian pitkälti samasta syystä kuin Vainion Petsamo-kirjankin. Ajankohta on sama, tapahtumat pohjoisesta, maa vain eri - ja Norjaa saksalaiset tässä kohtaa miehittivät. Sarjassa on vielä kolmas osa, Rigelin silmät. 

Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Kesäluettavaa vol 4

Julkaistaan nyt lisää näitä kesäteemaisia kirjoja, niin kauan kun kesää vielä riittää. Lämpötilat vain voisivat olla mairittelevammat, koko viikonlopun on sadellut ja alle 20°C... Helletunnelmia pitääkin etsiä kirjoista. 

***

Laura Liimatainen: Sukellus 

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto:6 h 43 min

Ulla on muuttanut Helsinkiin ja jännittää lääketieteellisen pääsykoetuloksia. Hän on päässyt kesätöihin Linnanmäelle ja tutustuu sen grillipisteellä työskennellessään Noomiin. Nuori nainen on hoikka ja kaunis, juuri sellainen kuin Ullakin haluaisi olla. Noomin elämässä kaikki tuntuu niin helpolta ja täydelliseltä, kun taas Ullaa on nimitelty Ullapullaksi jo nuoresta lähtien.

Kadehdittava Noomi jopa opiskelee jo yliopistossa, asia joka on Ullalle lähes pakkomielle, sillä äiti odottaa häneltä suuria.

Tytöt ystävystyvät ja alkavat viettää myös vapaa-aikaansa yhdessä. Ulla ei käsitä mitä täydellinen Noomi edes näkee hänessä, miksi Noomi kaveeraa hänen kanssaan kun noin kauniilla olennolla täytyy olla lukuisia kaltaisiaan ystäviä. Ulla kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta uuden ystävänsä rinnalla suuren kokonsa tähden. Niinpä hän ilmoittautuu kuntouintiryhmään, mutta huomaakin vahingossa päätyneensä uimahyppyryhmään. Ponnahduslautaa ei ole suunniteltu hänen kokoiselleen, joten hänen vuorollaan sattuu kohtalokas haveri...

Tämä oli ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Ensisijaisesti taka-ajatuksens on kai kehopositiivisuus, mutta itse poimin kirjasta myös sen, miten me teemme mielessämme oletuksia toisista ihmisistä ja heidän elämästään suhteessa omaamme. Ei se Noominkaan elämä niin yksinkertaista ole kuin Ulla luulee... 

***

Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Osa 1, Villa Dalia

WSOY, 2026

Lukija: Linda Wiklund 

Kesto: 10 h 29 min

Emman koneen laskeutuessa keväiseen Roomaan hän ajatteli kaikkien supisevan juuri hänestä. Kesken tv-lähetyksen hän oli romahtanut ja lupaava ura ruoka-alan somevaikuttajana oli katkolla. Lisäksi hän oli katkaissut suhteen kunnianhimoisen  tuottajapoikaystäväänsä joka oli juuri kehittänyt uuden konseptin - ihan vain Emmaa ajatellen? 

Elämä on kuitenkin ollut liian hektistä, liian kuluttavaa, ja hän oli yrittänyt antaa sille kaikkensa: 

Ulkona Emma miettii hetken verran, minne onkaan menossa. Toimistolle vai onko hänellä palaveri jossain kahvilassa Juulin kanssa? On pakko ottaa puhelin esiin ja tarkistaa. Ensin palaveri kahvilassa, sitten toinen toimistolla Niklaksen kanssa.

Itkettää. Juuri tällaisten tapausten vuoksi hän on pitkään emmittyään uskaltautunut lääkäriin. Ei ole normaalia, että 27-vuotiaalla on muistihäiriöitä.

Emma harkitsee hetken paluuta lääkärin vastaanotolle, mutta tajuaa sitten, että on pakko varata uusi aika. Mutta tällä kertaa suoraan neurologille. Hän aikoo vaatia magneetti­kuvauksia. Ei enää mitään löpinää psykologista.

Itkua pidätellen hän lähtee kävelemään kohti toimistoa. Hän tietää, että jotain on pahasti vialla.

Emma oli nyt matkalla isoäitinsä Dalian luokse tämän huvilaan, ja oli jo päättänyt, että vaikka seuraajien määrä kääntyisikin laskuun, hän tekisi vähemmän postauksia eikä ylipäätään enää taltioisi kaikkea someen. Emman edellisestä vierailusta Italiaan oli jo toistakymmentä vuotta. Nonnan hän oli nähnyt pikaisesti isän hautajaisissa kymmenen kuukautta aiemmin. Mutta sinä kesänä kun he olivat olleet viimeistä kertaa Tolfassa, äiti oli riitaantunut isoäidin kanssa ja käynnit olivat päättyneet siihen. Eivätkä pelkästään käynnit, vaan koko yhteydenpito. Hautajaisissakin äiti oli kävellyt oman äitinsä ohi kuin tämä olisi ollut ilmaa. Emma olisi halunnut tietää mitä oli tapahtunut, toisaalta hän ei halunnut tietää vieläkään.

Nonna Dalian huvilassa tuntui vilisevän nuoria miehiä. Yhden isoäiti oli pyytänyt hakemaan hänet lentokentältä, toisen Emma näki ensimmäisen kerran kylpyammeessa. Jälkimmäinen osoittautui lapsuudenystäväksi Sandroksi. Tämän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, toisaalta se oli haastavaa. Yhteistä heillä tuntui joka tapauksessa olevan paljonkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kirjan nimi ja kansikuva antavat mielleyhtymän kaikesta kauniista, suloisesta, pehmeästä ja onnellisesta. Kansien välissä on kuitenkin uupumusta ja mielenterveyden haasteita, toki myös ilon hetkiä ja auringon paistetta, ollaanhan Italiassa jossa jo keväällä ollaan Suomen kesän lämpötiloissa. 

Olen lukenut Vera Valalta aiemmin yhden kirjan, Aprikoosiyöt. Persikankukkien ajassa on paljon samaa, ollaan jälleen Tolfan vuoristossa, palataan taas monien vuosien jälkeen italiansukulaisen hoiviin tämän huvilaan, muistellaan menneitä ja parannellaan haavoja. Olin antanut Aprikoosiöille kolme tähteä viidestä, ja annan tälle saman. Persikankukkien aikaan aloittaa sarjan, jossa erinäisiä naisia palaa tuohon huvilaan, ja jossain kohtaa kerrottaneen isoäidin omakin tarina, sillä nyt siihen vain hiukan kurkistettiin...

***

Anders ja Anette de la Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla 

#2 Lomaparatiisin murhat 

Johnny Kniga, 2026

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 9 h 43 min

Oli painostavan hiljaista kuin koko puutarha olisi pidättänyt hengitystä, tarkkaillut häntä ja tuolissa nukkuvaa hahmoa. Ikään kuin koko ympäristö olisi odottanut, mitä tapahtuisi.

Hän nojautui lähemmäs, tarttui hellästi kasvoja peittävän pyyhkeen kulmaan ja nosti sitä varovasti.

Hän näki tyhjän katseen, turvonneet siniset huulet ja niiden välistä pilkottavan kielen. Siinä samassa hotellinjohtaja tiesi, ettei päivästä tulisi millään tapaa mieleinen.

Kolme päivää aiemmin Hugo Lind oli hakenut bussilla ryhmän ruotsalaisturisteja Napolin lentokentältä. Hugo oli itsekin tullut Ruotsista vain muutamaa viikkoa aiemmin, mutta oli päättänyt yhden viikon vierailun sijaan vuokrata talon koko kesäksi voidakseen kirjoittaa kirjan. 

Belmonte Travelsin matkanjohtajana toimiva Lara Belmonte oli tullut Hugolle tutuksi tuon ensimmäisen viikon aikana, etenkin kun he olivat yhdessä ratkaisseet murhatapauken, ja nyt Hugo oli lupautunut tuuraamaan Belmonten vakituista bussikuskia tämän sairastuttua. . 

Tämän kertainen seurue oli Belmonte Travelsin ensimmäinen yritysmatka. Tulijat olivat kuuluisan konvehtivalmistajan työporukka, muttei järin hilpeä sellainen. Päinvastoin, yhteishenki oli kateissa ja tunnelma kuin ruutitynnyrissä, ja ihan kuin ei nykyhetkessä olisi jännitettä riittämiin, suklaayrityksen johtaja ilmoitti suuresta muutoksesta joka oli luvassa. Ei mikään ihme, että yksi seurueesta löytyi paljastuksen jälkeisenä aamuna murhattuna. Vaihtoehtoja hengen viemiseen oli monia, jotkut olivat sanoneet sen jo ääneenkin. Kuolla joutaisi. 

Rakenne tässä Amalfin rannikolle sijoittuvassa dekkarissa oli samanlainen kuin ykkösosassa, jossa ratkottiin murhaa Caprin saarella. Ensimmäinen puolisko kirjasta on tutustumista henkilöihin ja Amalfin alueeseen jota kierrellään, ja toki syödään ja juodaan hyvin. Samalla kiritään ajallisesti kiinni nuo muutamat päivät murhaan, ja toinen puolisko tehdään rikostutkintaa, jossa paikallispoliisin virka on lähinnä ottaa vihjeitä vastaan pääparilta ja hoitaa kuulustelut pääparin tulkkauksella. Leppoisaa viihdettä ja ihanaa Italiaa itselle tutuissa maisemissa.

***

Jessica Everett: Last Summer at Maine Chance 

The Penguin House, 2026

Kesto: 10 h 55 min

Lukija: Lauren Ezzo

Cynthia Proctor on taloustieteiden opiskelija, mikä on melko harvinaista Yhdysvalloissa vuonna 1954. Hän on pärjännyt erinomaisesti ja odottaa kovasti tietoa palkallisesta tutkijan paikasta, johon hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet tulevalle vuodelle. Kun hän vihdoin rohkaistuu kysymään professorilta asiasta, paikka onkin täytetty kauan sitten. Barlow Collegessa on tehty tiukka linjaus; tutkijan paikat annetaan miesopiskelijoille sen sijaan että niitä "tuhlattaisiin naisopiskelijoihin". Avioliitto, lapset ja niin edelleen, kyllähän neiti Proctor tämän ymmärtää?

Koska Cynthia on tarmokkaasti päättänyt löytää keinon rahoittaa jatko-opintonsa, hän kehittelee pikku juonen huonetoverinsa kanssa. Koska Cynthia oli jo kutsuttu Paulinen mukana tämän varakkaan perheen luo Maineen, Cynthia voi etsiä sieltä työpaikan, kunhan vain salaa asian sekä omilta että Paulinen vanhemmilta, sillä kumpikaan perhe ei pitäisi työntekoa sopivana. 

Työnhaku alkaa olla jo toivotonta, kunnes hän kuulee juorun, että Elizabeth Ardenin kylpylästä olisi irtisanottu työntekijä, ja Cynthia onnistuu saamaan paikan. Hänen esimiehensä Iris on saanut ylennyksen Arden Span taloudenhoitajaksi oltuaan siihen saakka itse yksi palvelijoista.

Geraldine Putnam on 73-vuotias kylpylävieras, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän oli tunnettu taidemaalari ja hänellä oli rahaa, hän oli niin sanotusti piireissä. Hän oli ennenkin käynyt Ardenin talossa kutsuilla, sillä hän on Elizabethin ystävä.

Geraldinea kismitti, että hänen puolisonsa suku käytti edelleen hänen maaseutukotiaan omana lomapaikkanaan, ja vain ilmoitti saapumispäivänsä kyselemättä sopiiko se hänelle. Niinpä Geraldine oli varannut itselleen paikan Ardenin Maine Chance Farmille ja poistui samalla ovenavauksella kun pöyristyneet vieraansa tupsahtivat paikalle. (Aloin välittömästi pitää tästä naisesta!)

Kylpylässä noudatetaan tiukkaa kuria, mikä ei todellakaan ole Geraldinen mieleen. Eniten häntä ärsyttää totaalinen alkoholittomuus, herran tähden jopa ennen illallista tarjotaan cocktailien sijaan vihannesmehuja! Ruuaksi on "pelkkiä salaatinlehtiä", sillä useimmat naiset ovat kylpylässä pudottaakseen painoaan. Ja jos he ovat normaalipainoisia, ilmeisesti heille maistuisivat alkoholipitoiset cocktailit liiankin hyvin.

Geraldine tutustuu Marjoriehin, kolmen lapsen äitiin, jonka varakas aviomies on lähettänyt Ardenille karistamaan lapsensaannin kilot pois. Jopa anoppi oli sanonut Marjorielle, että oli tämän ylipainon syytä, jos hänen poikansa alkaisi katsella muita naisia. 

Geraldine törmää Cynthiaan hiivittyään henkilökunnan keittiöön etsimään ravitsevampaa ruokaa, varaa tämän henkilökohtaiseksi palvelijakseen sekä mallikseen maalaamista varten. Hänellä on seuraava näyttely syksyllä, ja maalaamisen lisäksi hän ottaa sydämen asiakseen Marjorien itsetunnon vahvistamisen.

Tässä lukuromaanissa oli kaikki elementit kohdillaan omassa genressään. Paljon sisältöä ja juonen käänteitä, ja monta henkilöä joista pidin ja vastaavasti niitä inhottavia joita juoni vaatii. Ajankuva ja luokkaerot kävi hyvin ilmi ihmisten käytöksestä. 

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Spotify premium tilaukseeni kuuluu myös kaksitoista tuntia äänikirjaa kuukaudessa. Viime kuussa tuntiin päättyivät Storytelissä kesken, joten nyt päätin hyödyntää myös tämän yhden kirjan mahdollisuuden ja Goodreadsiä selatessani tajusin, että Spotifyssa on sellaisiakin englanninkielisiä kirjoja, joita ei Storytelistä löydy, ja Last Summer at Maine Chance oli sellainen. Erittäin onnistunut löytö!