Kotimaisia feelgoodeja vol 2

Pitkästä aikaa postaus, tässä kotimaisia feelgoodeja joita kuuntelin kesällä ja syksyn mittaan. 

***

Eevi Iisakkila: Majatalo omenapuiden katveessa

Into Kustannus, 2025

Lukija: Elina Keinonen 

Kesto: 6 h

Lila Kajo oli vielä jokin aika sitten ollut osa-aikainen tuntiopettaja naapurikunnassa, mutta viimeinenkin tunti oli pidetty, viimeinen palkkanauha saatu. Oli siis ollut kaksi vaihtoehtoa, joko lähteä tai jäädä, ja Lila oli päättänyt jäädä. 

Lilan koti piti nyt sisällään myös Omenalehdon, sinne perustetun majatalon. Apuna työn touhussa oli keittäjä ja taloudenhoitaja Marikki. Vieraita tulee harvakseltaan, eletään kevättalvea. Lila törmää Henriin joka saa vanhan ihastuksen roihahtamaan uusiin liekkeihin, mutta harvoinpa asiat ovat niin yksinkertaisia.

Kansi antoi mielikuvan kesäisestä romaanista, joten siinä mielessä mentiin metsään. En tähän muutenkaan niin syttynyt, ehkä aika tyhjää täynnä valitettavasti. On tapahtumarikkaampia ja kiinnostavammin kirjoitettuja vastaavanlaisia feelgoodeja.

***

Minna Suvanto: Murroksessa

Saga Egmont, 2024

Lukija: Usva Kärnä 

Kesto: 5 h 8 min

Mirkun ja Ollin suhde ei ollut puolen vuoden tapailun mittaan edennyt juuri mihinkään. Mirkku oli ollut kuvaannollisesti tarjolla kuin alasti hopeatarjottimella, mutta outoa kyllä, mies ei tuntunut tietävän mitä naisten kanssa tehdään. Erohan siitä tulee.

Mirkku oli näyttelijä teatterissa, eli oli valinnut saman ammatin kuin äitinsä, ja hänen sisarensa Ansku oli puvustaja. Tyttöjen vanhemmat olivat eronneet heidän ollessaan pieniä, suurimpana syynä isän runsas alkoholin käyttö. Tyttäret kävivät isää välillä katsomassa tämän vanhassa taloröttelössä, sillä he olivat isästä huolissaan.

Siskokset asuivat isänsä ja tätinsä perimässä huoneistossa kivalla, keskeisellä paikalla, mutta kesän alussa Ansku muutti poikaystävänsä luo ja koska täti vaati heiltä melko korkeaa vuokraa, oli keksittävä jotain kattamaan Anskun osuus. Ratkaisuksi he ryhtyivät vuokraamaan toista huonetta Airbnb-asunnoksi, tädin tietämättä tietenkin, sillä tämä ei olisi sellaista hyväksynyt. Kiinnihän siitä jäädään, ja pian Mirkkukin oli koditon. Tästä kesästä tuntui tulevan suurten muutosten kesä. 

Tähän kirjaan oli mahdutettu aika isoja teemoja, mutta niitä käsiteltiin vähän pintaa raapaisten, ja sivumennen mainiten rattijuoppouteen suhtauduttiin oudon keveästi. Miltähän tuon lukeminen mahtaa tuntua ihmisestä, joka on menettänyt läheisen niin. 

***

Ilona Tuominen: Löytöperhe

Kortteli osa 3

Bazar, 2025

Lukija: Kati Tammensola

Kesto: 11 h 37 min

Maija oli kompastunut lähes jokaiseen esteeseen, joita elämä oli hänen eteensä asettanut. Opinnot kauppakorkeassa olivat jääneet kesken ja avioliitto Idan isän kanssa oli päättynyt lyhyeen ja Maija päätynyt yksinhuoltajaksi. Maijan sisaruspuolet eivät olleet erityisemmin mukavia ihmisiä, päinvastoin he olivat aina komennelleet Maijaa. Hän kokikin Poppelin asukasyhteisön enemmän perheekseen.

Maijan isää, joka omisti puolet Maijan kodista Poppelin puutaloyhteisössä Turussa, uhkasi vähintäänkin konkurssi, mahdollisesti jopa vankilatuomio. Isän omaisuutta piti saada realisoitua, joten ensimmäisenä laitettiin hänen huvilansa myyntiin. Onneksi heti löytyi kiinnostunut ostajaehdokas, joka tosin osoittautui Maijalle vanhaksi tutuksi, nuoruuden poikaystäväksi. Teemu oli käynyt läpi suuren muutoksen niin ulkonäöllisesti kuin asemaltaan, köyhistä oloista ponnistanut nuorimies oli nyt reilu kolmekymppinen menestyjä, joka oli asunut viime vuodet ulkomailla. Niinpä ainoa joka Teemun enää tunnisti, oli Maija. 

Teemu ja Maija alkoivat tavata milloin huvilan merkeissä, milloin muuten vain, ja Maijaa miellytti se, miten hyvin Teemu ja hänen tyttärensä tulivat toimeen. Myös Poppelissa kiinnitettiin huomiota tiheisiin vierailuihin, eikä ihme, että Ida tuli yhtenä päivänä kysymään äidiltään mitä se tarkoittaa kun "vanha suola janottaa", ja pitäisikö hänen viedä Teemulle vettä?

Löytöperhe oli oikein ihana osa Kortteli-sarjassa, joka on kaiken kaikkiaan erittäin laadukasta kotimaista feelgoodia! Tapahtumia riittää, mikä on erittäin hyvä puoli, kommelluksia ei toisaalta tapahdu liikaa, eikä lukijalle tule turhan usein tarvetta huutaa päähenkilöille ohjeita. Nämä kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä silloin, kun kirjassa on humoristinenkin puoli. Kirsikkana Poppelin kakussa on sarjan lukija. 

***

Tuuli Kivijoki: Syksyn sävyjä Lemmenlahdella 

#2 Lemmenlahti

Karisto, 2024

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 6 h 16 min

Marjatan päädyttyä asumaan vanhainkotiin, hän harmitteli tyhjäksi jäävän rintamamiestalon kohtaloa. Ylihoitaja Annika sai tästä idean, ja oli pian aivan Lemmenlahden keskustassa sijaitsevan talon omistaja. Talossa oli peräti kolme makuuhuonetta, joten vierashuoneen lisäksi hänellä oli hyvin tilaa käsitöilleen. Annika oli täysin hurahtanut lankojen värjäämiseen, ja vaikkei hän remonttihommia osannutkaan, hän oli muuten taitava käsistään. 

Turusta kotoisin oleva Annika tutustui pian naapurikadulla asuvaan Petteriin, joka oli huolehtinut Marjatan Nappi-kissasta. Kissa oli karannut Petteriltä ja ottanut jo ensimmäisenä iltana paikkansa Annikan viereltä sohvalla, ja kissaa tuntematta hän oli nimennyt tämän Juliaksi. Sattumoisin Petterillä oli Romeo-niminen koira, mikä selvisi Annikalle vasta myöhemmin. Julian laitettua paikat hyrskynmyrskyn Annikan työpäivän aikana, Petteri ehdotti, että toisi Romeon sen kaveriksi työpäivän ajaksi, ja järjestely toimi hyvin. Myös Annika ja Petteri alkoivat tuntea vetovoimaa toisiaan kohtaan.

– Jos sinä heittäytyisit nyt ja tekisit jotakin spontaania, mitä se olisi? Annika kysyi kiusoitellen.

Petteri pysähtyi. Hän tarttui Annikaa käsivarresta ja veti tämän lähemmäs itseään. Annika katsoi Petteriä silmiin ja tunsi yhtäkkiä tämän huulet omillaan.

– Tuon, Petteri sanoi kun oli laskenut Annikan otteestaan ja he jatkoivat matkaa. – Oliko hullua?

Annika makusteli kihelmöiviä huuliaan.

– Ei oikeastaan.

– Osasitko odottaa sitä?

– En, Annika vastasi totuudenmukaisesti.

– Sittenhän onnistuin yllättämään sinut. Positiivisesti?

– Mmm. Kyllä.

Omaan makuuni kirjassa oli hieman liian kirjakielistä dialogia, mutta muuten sujuvaa kerrontaa, joka koukutti kuuntelemaan pitkiä rupeamia askartelujen lomassa. Lukija vielä kruunaa kokonaisuuden. Olen kuunnellut tästä itse asiassa jo kolmannen ja neljännenkin osan, joten lisää kiitos.. 

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

 Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella

Karisto, 2023

Lukija: Jenni Sainio

Kesto: 6 h 32 min

Kolmekymppinen Sofia peri veljensä kanssa heille lapsuudesta hyvin tutun mummonmökin. Sofia muisti, miten he olivat kulkeneet puolen kilometrin matkan metsän läpi rantaan, kun hän oli ollut pikkutyttö.

Siiri-tädin talo oli syrjemmässä, viiden kilometrin päässä Lemmenlahden keskustasta, ja Ilkka-veli olikin siksi ollut haluton päästämään Sofiaa mökille yksin. Siiri taas pohti mielellään asioitaan kaikessa rauhassa, olihan Sofia yhtäkkiä jäänyt sekä sinkuksi että työttömäksi, ja näin ollen vailla mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Hänen työpaikallaan oli käyty yt-neuvottelut ja koko taloustoimi ulkoistettu, siinä meni hänenkin työpaikkansa, muttei hän varsinaisesti sen perään itkenyt, kunhan keksisi toisen konstin elättää itsensä. Tuumailun ohessa hänen pitäisi käydä läpi tädiltä jääneet tavarat, myös ne henkilökohtaiset, ja saada siten talo myyntikuntoon. Kun sekä hän itse että veli asuivat pääkaupunkiseudulla, ei heistä olisi Keski-Suomessa saakka viikonloppujaan viettämään.

Sofia oli kova pohtimaan asioita. Välillä ne liittyivät häneen itseensä, kuten voisiko hän muuttaa asumaan mökkiin Lemmenlahdelle ja elättää itsensä esimerkiksi viljelemällä porkkanoita ja myymällä niitä torilla? Toisaalta hän oli myös löytänyt siivotessaan Siiri-tädin nuoruuden kirjeitä eräältä Olavilta, ja halusi sinnikkäästi selvittää mitä nuorelle rakkaudelle oli tapahtunut. 

Sofia mietti myös sitä, johtuiko hänen viihtymisensä Lemmenlahdella vain siitä, ettei hänen tarvitsisi olla kotona Helsingissä ottamassa itseään niskasta kiinni? 

Hetken aikaa Sofia leikitteli ajatuksella, että alkaisi kasvattaa tädin puutarhassa vihanneksia, joita sitten myisi torilla. Tai hän voisi perustaa maatilamyymälän. Mutta kuka sinne syrjäseudulle varta vasten hakeutuisi paria porkkanaa ostamaan? Ei kukaan. 

Oliko hän tosissaan muka aikeissa jäädä mökille? Sofia naurahti hullulle ajatukselle. Kahdessa viikossa hän kiipeilisi seiniä ja verhoja pitkin kuin sisälle suljettu kissa. Hyvin pian hän olisi valmis palaamaan kaupungin humuun. Sinne hän kuului. Muiden sekaan huomaamattomana, kuin lumihiutale tienvarren kinoksessa. 

Muitakin selityksiä oli, tietenkin Lemmenlahdella vietetyt muistorikkaat lapsuuden kesät, mutta myös kaksi tiettyä sinkkumiestä, kyläkahvilaa pitävä kirjailijanalku Elias sekä naapurissa asuva Ari, joka oli kirkonkylän koulun rehtori ja erittäin avulias, aurasi samalla tien Sofiallekin siinä missä omansa, sitä paitsi mies oli melkoisen puoleensavetävä. Enemmän häntä kuitenkin kiinnosti Elias. 

Kissan hankkiminen ei sinänsä ollut ollenkaan huonompi idea. Olisi niin mukavaa istuskella keinutuolissa lämmin mirri sylissä. Kuin vanha täti, Sofia hoksasi.

Oliko hän todellakin haudannut haaveet kumppanin löytämisestä? Siltä vaikutti. Henkisesti hän valmistautui erakoitumaan tädin mökille, siinä ei sinänsä ollut mitään pahaa, mutta töitä hänen olisi tehtävä elääkseen. Mitä työtä hän Lemmenlahden kaltaisella syrjäseudulla itselleen järjestäisi? 

Mieleen palautui rantakahvila. Mikä sen nimi olikaan, jokin runollinen, Eliakselle sopiva? Aallotar , hän viimein muisti. Elias varmaan omisti kahvilan ja oli ainakin päivällä ollut siellä yksin töissä. Sen lisäksi hän kirjoitti kirjoja. Miten hän oikein ennätti kaikkeen? 

Eliaksen kanssa kehkeytyi kipinää, mutta asiat menivät vähän solmuun. Mies pääsisi varmasti helpommalla valitsemalla paikallisen naisen, eikä sellaista jolla oli toinen jalka Helsingin kodin ovenraossa, mutta Sofiaa kismitti että kaikki oli ohi ennen kuin oli ehtinyt kunnolla alkaakaan, ja hän kun viihtyi Eliaksen seurassa. Toisaalta oli myös Ari...

Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella ei ole joulukirja, vaan talvikirja, jossa joulu on hyvin pienesti sivuutetussa roolissa, eikä siitä paljon puhuta. Sitä voi siis oikein mainiosti lukea vielä näin lumiseen aikaan, niin kauan kunnes kunnolla keväiset kirjat alkavat houkuttaa. Siksi toisekseen se oli oikein mukiinmenevä oman genrensä edustaja, jonka seuraavan osan varmaankin kuuntelen. 

Oli kiinnostavaa kuunnella kirjaa siksikin, että olin nähnyt tuttujen bloggareiden kommentoivan kirjaa niin, että Sofia tekee väärän tai vähintäänkin oudon valinnan noiden kahden miehen välillä. Niinpä mietin kumman hän oikein valitsee ja ennen kaikkea, mitä mieltä olen itse tästä valinnasta. 

Ta-daa! Mielestäni Sofia valitsi - niin kuin odotinkin. Valinta saattaa johtua siitä, mitä kirjailija suunnittelee jatko-osiin, eli ei liian varman päälle. Toisen miehen kanssa ei kirjoitettu riittävästi kipinää, joten valinta ei ainakaan minua yllättänyt. Mutta jestas tämä tyttö oli kova plikka pohtimaan, pisti jo korvaan kun se oli poikkeuksellisen usein toistuvaa!

Tuuli Kivijoki on kirjailija Anu Patrakan alter ego. Patrakka on ennestään tunnettu Portugalin auringon alle sijoittuvista dekkareistaan. Itse en ole niitä kuunnellut, ehkä pitäisi.

P.s. Kanssabloggarit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miten kaikissa kansikuvissa on henkilö, yleensä nainen, kuvattu takaapäin ja näitä tosiaan riittää. Jos kirjassa muutetaan mummonmökkiin, se on tietenkin punainen ja vaikuttaa siltä että tätä samaa punaista rintamamiestaloa on käytetty kahdessa hiljattain julkaistussa suoalaisessa talvi/joulukirjassa. Ainakin ne ovat prikulleen samannäköiset, vähän eri kuvakulmasta vain!