Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kaunisto: Luxus 

Gummerus 2016, 550 sivua 

"Kaikkein vallankumouksellisimpia ovat ne, joiden ei ole koskaan tarvinnut taistella olemassaolostaan. Ne, jotka ovat aina olleet lähellä luksusta, niin kovin lähellä, että sen on saattanut melkein maistaa... mutta heillä ei ole ollut aatelistitteliä eikä sen suomaa valtaa. Kateelliset. Kateelliset, rakas kreivitär, aina hirmuisimpia vallankumouksellisia. Kateus on kauhea synti, sillä se hämärtää kyvyn nähdä syntiä itsessä."

Juuri vallankumouksesta kirjassa onkin kyse, sillä Kauniston uutuusromaani sijoittuu Ranskan vallankumouksen vuosiin 1790-92, kun kaikki on vielä alussa ja kuningas vallassa, joskin pian vangittuna. Kauniiden kansien sisällä on 550 sivua rehevää ja kaunistelematonta, keskiajan hajut ja maut sisältävää kerrontaa joka pitää lukijan hyvin otteessaan. 


Varsinaisia päähenkilöitä on kaksi. Pyövelin oppipoika Isidore Boreal kohtaa kreivitär Marie-Constance de Boucardin työn merkeissä kun tämän aviomieheltä katkaistaan kaula. Kun leskeksi jäänyt nuori kreivitär joutuu väkivallan kohteeksi Isidore, vastentahtoisesti kylläkin, ottaa tämän turvaan oman kattonsa alle. Kun Marie toivuttuaan hakee turhaan turvaa maaseudulta miehensä linnasta, päätyy aatelisnainen niinkin epätodennäköisiin ja epämiellyttäviin oloihin kuin vuokralaiseksi bordelliin. Näissä olosuhteissa kreivitär törmää kuuluisaan Markiisi de Sadeen ja aloittaa tämän kanssa yhteistyön. Markiisi haluaa tarjota ilotyttösten palveluksia uudelle vallankumouksen johdolle ja tarvitsee tyttöjen koulimiseen Maison de Luxessa aidon aatelisnaisen apua. Kreivitär taas toivoo saavansa yhteyden kaltaisiinsa ja löytävänsä uuden aatelisen aviomiehen suojelijakseen vallankumouksen vaaroissa.

Kun Marie kääntyi katsomaan takkaa, hänen sydämensä jätti lyönnin väliin. Se oli Boucardin linnansalin takka, siirretty taloon kivi kiveltä ja pystytetty tänne, maatyöläisen taloon. Vihonviimeinen nöyryytys. Boucardin vaakuna oli hakattu pois. Charlesin muotokuva, joka oli kaiverrettu punagraniitists takan kiveen, oli hajotettu. Sen palaset oli muotoiltu uudestaan muodostamaan kolme sanaa.
Liberté. Vapaus. 
Egalité. Tasa-arvo.
Fraternité. Veljeys.

Milja Kaunisto jatkaa Luxuksessa jo Olavi Maununpojasta kertoneen trilogian myötä tutuksi tulleella persoonallisella, ronskillakin tavallaan. Kaunisto ei siloittele ajankuvaa ritariromantiikalla ja tämä on juuri se mihin jo Synnintekijä-romaanissa ihastuin. Luxus on onneksi uuden sarjan, Purppuragiljotiinin, aloitusosa joten lisää laadukkaita romaaneja on Ranskan suunnalta luvassa!

"....Minä ymmärrän kipua - enemmänkin - minä uskon, että ennen kuin saatamme tuntea nautinnon, meidän tulee tuntea kipua. Kipu ei valehtele. Sitä ei voi teeskennellä niin kuin nautintoa. Se on tuntemuksista todellisin, ystävistä luotettavin. Tuska yhdistää meitä." Mies rypisti kulmiaan ja antoi kätensä kulkea Marien kasvoilla. "Sellaisessa ystävyydessä haluan meidät kaksi nähdä. Kaksi yksinäistä, jotka ovat menettäneet kaiken ja saaneet kaiken takaisin." Sade tarttui Marien leukaan. "Me kaksi, me emme voi elää ilman luksusta. Eikö niin, kreivitär?"

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Kalmantanssin sain arvostelukappaleena kustantajalta.

Milja Kaunisto: Kalmantanssi 

Gummerus 2014

En oppinut ma puhumaan

En itkemään, en nauramaan

Vast eilen synnyin, poistumaan

Nyt kuolo vaatii lapsiaan 

Ja syyttää mua nyt kuka vois

Jos toden Kalma teille tois

Vain yksi totuus hällä lie

Pois kuolo nuoret, vanhat vie

Kalmantanssi on suoraa jatkoa Kauniston esikoisromaanille, Olavi Maununpojan tarinan aloittaneelle Synnintekijälle. Oleelliset edelliseen osaan viittaavat kohdat selitetään hyvin lyhyesti auki ja kirjan pystyisikin juuri ja juuri lukemaan itsenäisenä teoksena, mutta huomattavasti enemmän siitä saa irti, jos sarjan lukee järjestyksessä. 

Rakkaudessa riutuva Olavi matkasi edellisen osan lopussa takaisin Suomeen ja piispa Maunu Tavastin suojiin Kuusiston piispanlinnaan. Ennen palaamista Olavin tarinaan Kalmantanssi vie lukijan kuitenkin aivan 1400-luvun alun Ranskaan ja Englantiin jossa ensimmäisen osan tavoin avataan Olavin opiskelutoverin ja orastavan rakkauden Miracle de Servieresin ja erityisesti hänen äitinsä elämän vaiheita.

Olavi joutuu vastentahtoisesti nimetyksi Kyrkioslaethin, ennestään hänelle tuntemattoman kauppalan, kirkkoherraksi. Eletään vuotta 1429. En voi sanoin kuvata kuinka suuren kivun kirkkoherraksi valinta survoi sydämeeni. Se tarkoitti sitä, etten voisi lähteä syksyllä Pariisiin kuten olin haaveillut. En voisi palata Sorbonneen. Mutta mikä pahinta kaikesta, joutuisin pettämään lupaukseni Miraclelle. Miracle de Servieres, Sorbonnen yliopiston loistavin äly ja opiskelutoverini. Erossa olomme aika oli muuttunut hiljalleen vuosiksi, ja ystäväni oli muistoissani saanut päänsä ylle neitsyt Marian kärsimyskruunun hohteen.

Kyrkioslaethissa Olavi joutuu suurten koettelemusten eteen. Vaikka kirkkoherran ajatukset ovat puhtaasti kristilliset ja elkeet ripille tahtovaa nuorta rouvashenkilöä kohtaan ainoastaan suojelevia, lankeaa Olavi rienauksista suurimpaan itsensä Luciferin vallassa. Tunnontuskissaan kasvatti-isälleen ripittäytyvä Olavi saa tältä rangaistuksena juuri sen mitä eniten maailmassa haluaisi; piispa Maunu toteaa Olavin tarvitsevan vielä lisää oppia ja kasvun vuosia ja lähettää tämän jatkamaan opintojaan Sorbonnessa. 

Olavi Maununpoika on ollut todellinen historian henkilö. Piispa Maunu Tavastin kasvattipoika joka opiskeli kahteen otteeseen Sorbonnessa ja loi sen jälkeen merkittävän kirkollisen uran Suomessa. Tämän faktan tiedostaminen voisi haitata fiktiiviseen kirjasarjaan heittäytymistä, mutta ainakaan itseäni tämä ei ole estellyt. Kalmantanssissa Olavi päätyy kuulustelemaan itseään Jeanne D'Arcia, mikä oli ehkä vähän turhan epäuskottavaa sinänsä, mutta Orleansin neitsyt oli yllättävän antoisa lisä kirjaan. Kaiken kaikkiaan pidin Kalmantanssin juonenkäänteistä vielä aloitusosaa enemmän ja ahminkin kirjan nopeassa tahdissa. Nyt odotan innolla Piispansormuksen kansien väliin uppoutumista, sillä Kauniston kirjoitustyyli on erittäin mukaansa tempaavaa ja otteessaan pitävää!

Milja Kaunisto: Synnintekijä

 

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Gummerus 2013, 308 sivua

 

 

Kun nainen kirjoittaa historiallisen romaanin, päähenkilönä on lähes poikkeuksetta nainen. Milja Kauniston esikoisromaanin päähenkilö on kuitenkin mies, vieläpä oikeasti olemassa ollut, tunnettu historian henkilö Olavi Maununpoika. 1400-luvun alkupuolella elänyt Maununpoika oli arvostetun piispa Maunu Tavastin ottopoika, jolle piispa kustansi opinnot Pariisissa. Maunu Tavastin kuoltua Olavi Maununpojasta tuli kasvatti-isänsä jalanjäljissä Turun piispa.

 

Synnintekijä kertoo Olavi Maununpojan opinnoista Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Maununpoika on tähtäämässä papiksi ja hakee opinnoista paitsi tietoa myös vahvistusta omalle uskolleen. Nainen on Perkeleestä, nainen on palvelija, nainen on pahasta.

 

Kauhulla ajattelin tulevaa asuinkaupunkiani Pariisia, sen roistoja, kurjuutta, tauteja, lemuja - ja kaikkein eniten kammoksuin naista. "Toverini", sanoin, "olen miehistä onnekkain, koska valitsemani tie on siveyden tie, papin virka, oppineisuus ja jos Herramme suo, hurskaus. Herra on luonut viisaudessaan naisen, jotta ihmiskunta voisi lisääntyä ja täyttää maan, mutta koska en aio sauvaani naiseen milloinkaan upottaa, en näe yhtään syytä miksi antaisin tuon Perkeleen pelinappulan tulla elämääni missään muodossa."

 

Ystävystyminen nuoren ranskalaisen Miracle de Servièresin kanssa sotkee kuitenkin Maununpojan selkeät pasmat. Nuorukainen on kiehtova, niin älyltään kuin luonteeltaan, että joku uskaltaakin haastaa verbaaliseen mittelöön pelätyn piispa Cauchonin, kun tämä opettaa ettei mikään ole köykäisempi kuin nainen. Miraclen mukana Olavi seikkailee viinituvissa ja Pariisin iloissa ja Miraclen seurassa Olavi huomaa halujensa kieltämisen käyvän aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Pahin on vielä edessä kun Miracle kutsuu Olavin viettämään kesää kotilinnaansa, Olavilla kun on kauas Suomeen liian pitkä matka lukuvuosien välillä.

 

Läpsin kapinoivaa kaluani kunnes se veltostui ja päätteeksi läimäisin itseäni poskelle. "Nyt riittää, senkin lemmenkipeä haanittu!" sanoin itselleni ja päätin totisesti opetella hillitsemään karvastelevan haluni. Vaan miten, se oli arvoitus. Minä solvasin pohjoisen tovereitani jotka iltaisin hinkkasivat elimiään, olin pahuuttakin pahempi sillä kaikki kaksijalkaiset tikapuita lukuun ottamatta näyttivät saavan kaluni nousemaan. Miten oli mahdollista elää siveyslupauksen mukaan kun koko ruumis kiemurteli himonkouristusten armoilla?

 

Kuvaukset löyhkäävästä Pariisista, kuinka rotat mässäilivät homeisilla sipulinvarsilla, kissat rotilla, kadun asukit kulkukissapaistilla ja kuolema vuorostaan ahnehti kadun asukit alituiseen nälkäänsä, tulevien pappien opinnoista ja Olavin seikkailut Miraclen seurassa olivat mielenkiintoista luettavaa johon runsas kieli lisäsi vielä oman vaikutuksensa. Kaunisto kuvaa kaiken estottomasti, suorastaan mässäillen, on kyse sitten ruuasta tai lihan himoista. Tahti hieman hidastui ja mielenkiintoni meinasi lopahtaa kun nuorukaiset vaelsivat pitkään kohti Miraclen kotikylää. Siellä taas tapahtumat saivat uuden vauhdikkaan käänteen ja ahmin kirjaa malttamatta laskea sitä käsistäni. Tämän juonellisen huipennuksen jälkeen Olavin suunnatessa muuttuneiden suunnitelmien myötä kohti Pohjolaa seurasi pitkäpiimäisin osuus. Kirja jatkui vailla kovinkaan mielenkiintoista sisältöä vielä monta kymmentä sivua. Tuli samanlainen tunne, kun on ollut pitkällä ja antoisalla lomamatkalla ja kotiinpaluu lentokoneessa on väsyttävä, puhti on yhtäkkiä aivan poissa. Loppuun oli yritetty heittää koukku jatko-osalle ja Olavin paluulle Pariisiin, mutta koho tahtoo jäädä pinnalle kellumaan. Silti on selvää, että luen myös jo odottamassa olevan jatko-osan, Kalmantanssin. Eiköhän siitä löydy taas vauhtia ja rehevän runsasmuotoista kerrontaa!

 

Kesäkirjabingossa Kalmantanssi antaa päivänkakkaran kohtaan Kuuluu kirjasarjaan.

 

Kirjaa on luettu blogeissa runsaasti, tutustu esimerkiksi Kirsin ja Lurun arvioihin.