Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Historiallisia romaaneja vol 5

Tänään kaikki neljä romaania ovat suomalaisten kirjailijoiden kynästä lähtöisin, vaikka niissä seikkaillaankin ulkomaita myöten. Kaksi kirjoista on itsenäisiä, yksi aloittaa sarjan ja neljäs on trilogian päätösosa. Yhtään esikoiskirjailijaa joukkoon ei mahtunut, vaan kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän konkareita. 

Aikajärjestyksessä liikkeelle lähdetään 1910-luvun Suomesta päätyen Italiaan, mutta loppuaika pysytään Suomessa.

***

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

Gummerus, 2025

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 11 h 10 min

Lilyn piti tehdä suuri päätös elämässään. Hän opiskeli Turussa piirustusta ja haaveili taiteilijan ammatista. Hänellä oli toinenkin vaihtoehto elämänsä kululle, sillä rakas ystävä Nicklas oli juuri kosinut häntä. Lily voisi varmaan maalata Nicklaksen vaimonakin, mutta tiesi ettei voisi samalla tavoin omistautua taiteelle. Olisi huolehdittava kodista ja taloudesta, myöhemmin myös lapsista. Toisaalta Nicklasta kiltimpää ja ystävällisempää aviomiestä oli vaikeaa kuvitella, joten kannattiko tilaisuutta päästää menemään ohi? Vaan miksi tämän piti kosia juuri ennen hänen suurta seikkailuaan! Lilyn isoäiti oli lähdössä Firenzeen saamaan kylpylähoitoja, ja Lily tämän seuraneidiksi. 

Pidin paljon Antellin ensimmäisestä sarjasta, joten olihan tähän uuteenkin tutustuttava. Se osoittautui kelpo viihteeksi, jota laajensi mukavasti matka Italiaan. Tutun kaupungin katuja oli mielessään kiva kuljeskella. Toisen osan veikkaan kertovan Lilyn sisaresta, ja koska heitä on kaksi, veikkaan tästäkin trilogiaa.

***

Anneli Kanto: Veriruusut

Gummerus, 2020

Lukija: Erja Manto

Kesto: 14 h 24 min

Tehdas hallitsi Myllykylän asukkaiden elämää kapalosta kuolinpaitaan.

Kun hevoskuski Fransin tytär Sigrid oli täyttänyt viidentoista, käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja päässyt ripille, isä ehdotti että tämä voisi kysyä töitä tehtaalta. Työura alkaa, ja uusien ystävien mukana Sigrid päätyy punaisten toimintaan, lopulta mukaan naisten asetta kantavaan paikalliskaartiin. 

Minun on pitänyt kuunnella Veriruusut jo vuosia sitten, mutta olin päässyt  unohtamaan sen olemassaolon. Nyt äänikirjapalvelu tarjosi sitä kuunneltavakseni, ja kun lukija on ihana Erja Manto, näytepätkä sai minut vakuuttuneeksi. 

Kirja oli erittäin koukuttava, lopussa raadollinen mutta pidin realistisena. Suosittelen kaikille, ellet ole jo lukenut. Oman maan sisällissota kannattaa edes suunnilleen tuntea. 

***

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024

Lukijat: Eeva Soivio, Kristo Salminen

Kesto: 17 h 57 min

Tarvajoki oli maanviljelystä ja karjanhoidosta elävä, lähes kymmenentuhannen asukkaan kunta, mutta näistäkin tuhatkunta oli lähtenyt Amerikkaan. Räätäin tytär Vilja haaveili, että voisi opettaa muita lukemaan ja kirjoittamaan, ja oli kuullut, että Jyväskylän seminaariin otetaan naisiakin opiskelemaan. 

Nykyään jo eläkkeellä oleva komisario Juho Iivonen oli ollut vasta 28-vuotias, uraansa aloitteleva poliisimies, kun hänet oli lähetetty Tarvajoelle tutkimaan ei vain yhtä rikosta, vaan kokonaista rikosten vyyhtiä. Tuolloin elettiin vuotta 1938, mutta jo vuosikymmeniä aiemmin samalla pikkupaikkakunnalla on tapahtunut järkyttäviä asioita. Opettajan sisar, jota alettiin Vilja-tädiksi kutsua, oli tuolloin järkkynyt mieleltään, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut kansakoulun pihapiiriin, omaan huoneeseen yläkerrassa sekä alakerran saliin, johon hän tulee vain kun paikalla ei ole liian montaa vierasta ihmistä. 

Yläkerran ikkunastaan Vilja näkee kylän tapahtumat tarkemmin kuin kukaan tajuaa... Iso rooli kirjassa on myös Iivosella, jota haastatellaan Tarvajoen tapahtumista. 

JUHO IIVONEN VASTAA:

Mistäkö kaikki alkoi?

Käräjäoikeuden tapahtumia Tarvajoella kesällä 1938 ei voi ymmärtää irrallaan poliisitutkinnan vaiheista. Niin kuin ei annettuja tuomioitakaan.

Saanko ehdottaa? Mentäisiinkö järjestelmällisesti? Niin juuri, niin kuin kuulusteluissa. Se auttaa niin sanotusti pysymään asiassa. Asiat asioina, ei niitä tunteilu selkiytä.

Tein tällaisen listan itselleni jäsennykseksi. Haluatteko vilkaista? Voitaisiin tietysti mennä senkin mukaan.

Aloitatte vain tuosta.

Koko nimeni? Juho Viljami Iivonen. Komisario, nyt eläkkeellä. Kotipaikkakunta Vantaa.

Kyllä, siihen aikaan 28-vuotias.

Kyllä. Se oli ensimmäinen tehtäväni lääninetsivänä.

Käräjät on hieno romaani, jota on jo monessa blogipostauksessa näkynytkin. Suosittelen tutustumaan! Tekstin jakaminen kahdelle lukijalle oli hyvä toteutus.

***

Silja-Elisa Laitonen: Taakka 

Suvirantatrilogia, osa 3

Tammi, 2025

Lukija: Katja Aakkula 

Kesto: 13 h 54 min

Sarjassa on edetty 1950-luvulle, ja harvinaisessa naispoliisin ammatissa toimiva Raakel oli saanut ylennyksen, ainakin tavallaan. Hänet oli siirretty jaostoon, jossa tutkittiin tietynlaisia rikoksia, kuten sikiönlähdetyksiä, lapsemurhia, haureutta ja väkisinmakuita. Muunlaisia rikoksia naiset eivät edelleenkään saaneet tutkia. 

Raakelin äidille Gretalle oli annettu asunnoksi "surkea rotanloukku", kuten hän itse nykyistä kotiaan kutsui. Raakel oli selvästi vedättänyt häntä puolison perinnönjaossa Armaksen kuoltua. Jos hän olisi saanut sen mitä aviovaimolle kuului, hän olisi lähtenyt Baden-Badeniin. 

Greta ei muistanut milloin oli viimeksi poistunut kotia kauemmas, milloin käynyt rannalla, tehnyt mitään muuta kuin odottanut iltaa. Lääkkeiden rytmitys oli ainut tahti mitä hän enää seurasi tässä maailmassa. Muutamat kerrat hän oli ollut hoitojaksolla mutta se oli ollut niin kamalaa, että hän mieluummin yritti pitää itsensä edes jotenkin kasassa. Lapinlahden mielisairaala oli täynnä kaiken maailman kuvatuksia, jotka luulivat itsestään liikoja. Greta ei sietänyt katsella heitä.

Hän siirtyi ikkunan eteen, Nelly oli pessyt sen huonosti. Taas.

Tätäkö varten hän oli uhrannut oman elämänsä? Ainut tytär teki töitä huorien ja varkaiden keskuudessa kuin mikäkin työväenluokkainen, vaikka Greta oli luonut edellytykset aivan muunlaiselle elämälle. 

Oliko tyttö sittenkin perinyt sen kansankerroksen luonteen, johon Greta itse oli syntynyt ja jota Armaksen geenit eivät voineet peitota?

Taakka on mielestäni ehdottomasti onnistunein ja hienoin trilogian osista. Nyt kun on kuunnellut kaikki kolme, ne tuntuvat melko eri tyyppisiltä, jäin miettimään miten tarkoituksellista se on? Toki Rakel kokee kasvun aikuiseksi naiseksi mikä näkyy ja pitääkin näkyä, joskin minun oli vaikea hyväksyä kaikkia hänen valintojaan. 

Anneli Kanto: Saalistetut

Anneli Kanto: Saalistetut

Crime Time 2022

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 6 h 12 min

Marina sai rumia uhkausviestejä. Tapa itsesi tai tapan tyttäresi. 

Miksi häntä ylipäätään uhkailtiin, eihän hänellä ollut edes rahaa, hän oli aivan tavallinen hiihtokeskuksen siivooja Lapissa. Väkisinkin tuli mieleen, että uhkausviesti oli tarkoitettu jollekin toiselle, ellei se olisi löytynyt hänen kotinsa pöydältä.

Marinan tytär Aava oli tyypillinen teini, joka vastasi puhelimeen kun huvitti, vaikka äiti hätääntyneenä yritti tätä tavoitella. He olivat aina eläneet kaksin, ja Aava oli hänelle kaikki kaikessa. Sillekin oli tietty syynsä, miksi Marina oli hakeutunut töihin näin syrjäiseen paikkaan. Aavan isä oli vankilassa, eikä saisi koskaan löytää heitä.

Noora Näkijä sai työtarjouksen lappilaishotellista ja lähti sinne talven turistikaudeksi. Omaan asuntoonsa hän sai vuokralaisen Hannasta, johon oli tutustunut aiemman rikoksen selvittelyn yhteydessä. Hanna ylisti hänen näkijäntaitojaan, ja oli niitä paljon käyttänytkin. Hanna oli ehkä lähinnä ystävää, mitä Nooralla oli koskaan ollut. 

Shamaaniksi hän ei kuitenkaan suostunut pukeutumaan vaikka sitäkin turistien viihdyttämiseksi ehdotettiin, sillä hän suhtautui työhönsä vakavasti. Osittain siitä kertoi sekin, että hänen henkilökortissaan luki vanhempien antama nimi Elli Nurmikunnas, ja se pysyisi siinä jatkossakin, vaikka hän teki työnsä meedio Noora Näkijänä. 

Niinhän siinä kävi, että Noora Näkijä päätyi töihin siihen samaan hotelliin jossa Marina oli siivoojana, ja päätyi avustamaan sen selvittämisessä, kuka Marinaa oikein uhkaili. Nainen itse arvasi kyllä miksi, vaikkei sitä halunnut aluksi avatakaan. Marina ei myöskään aluksi luottanut meedioon tai tämän kykyihin nähdä mitä muut eivät nähneet, sillä itse hän oli kokenut voimakkaan uskonnollisen herätyksen eikä siihen sopinut ajatukset yliluonnollisista kyvyistä. Kun hän lopulta antaa Nooran lukea itselleen tarot-kortit, ne eivät näytä hyvältä, mutta vahvistavat Marinalle sen, että hänen on lähdettävä tapaamaan Aavan isää. 

Kaikki asiakkaat eivät osanneet hskea itse vastauksia saamistaan korteista ja vihjeistä, vaan odottivat näkijän antavan heille avaimet käteen -tyylisen korttien tulkinnan.

Hän kehotti Mirvaa nostamaan kortin, joka antaisi neuvoja tulevaisuuteen.

Se oli hirtetty.

Näkijä arvasi, että Mirvaa säikäyttäisi kuvan rajuus, joten hän selitti nopeasti, ettei hirtetty tarkoittanut kuolemaa, eikä varsinkaan väkivaltaista kuolemaa, vaan välitilaa. Kuvassa oleva ihminen oli elossa. Hänet oli hirtetty nilkoistaan, ja hän riippui kahden maailman välissä, välitilassa. Kyse oli päätöksenteon hetkestä.

- Jos hirtetty tarkoittaa minua, millainen päätös minun pitäisi tehdä? Mirva kysyi, ja näkijää ärsytti.

Hän ei ollut vastausautomaatti. Hänen tehtävänsä oli johdattaa asiakas vastausten ja asiaan vaikuttavien seikkojen äärelle. Johtopäätösten tekeminen ja ratkaisu jäivät asiakkaan vastuulle.

Mikä suuri halu ihmisillä oli tulla johdetuiksi, saada neuvoja omissa asioissaan, jotka he itse tunsivat parhaiten, antaa jonkun muun päättää puolestaan, näkijä vihoitteli mielessään. Ääneen hän sanoi, että kortit antoivat vain vihjeitä, eivät käskyjä.

Hirtetty tarkoitti myös totuuden paljastumisen hetkeä, samaan tapaan kuin torni. Menneisyyden tapahtumat vaikuttivat nykyisyyteen, ja hirtettynä riippuminen oli lyhyt hetki ennen päätöksentekoa ja siitä seuraavaa toimintaa. Menneisyyden tapahtumat olivat aiheuttaneet tilanteen, jossa piti tehdä ratkaisu. Ratkaisun perusteet olivat menneisyydessä mutta ratkaisu vaikutti tulevaisuuteen. Siksi nilkoistaan hirtetty nuori mies näytti kortissa tyyneltä ja tuumivalta.

Olen kuunnellut kirjoja hyvin tiivistä tahtia nyt vuodenvaihteessa, joten ehkä se on osaltaan vaikuttanut asiaan, mutta ihmettelen vain etten tätä loppuun kirjoittaessani muista kirjasta saati sen loppuratkaisusta oikein mitään konkreettista. Onneksi on tapana tehdä hyvin muistiinpanoja pitkin kirjaa, tai oikeastaan kirjoitan lähes valmista tekstiä, en ranskalaisten viivojen tyylillä. Minulla on tapana pysäyttää kuuntelu, kun tulee jokin yksityiskohta jonka haluan kirjoittaa talteen. 

Edellä kuvailemani ei varsinaisesti johdu itse kirjasta, sillä se oli jännä alusta loppuun ja Kanto syötti sujuvasti erilaisia täkyjä siitä, kuka syyllinen voisi olla. Olin tähän kakkososaan tiiviimmin koukussa kuin aloitusosaan, joten odotan mielenkiinnolla trilogian päätöstä. On kuitenkin helppoa myöntää, että vielä enemmän odotan Kannolta uutta upeaa historiallista romaania, sillä muistan Rottien pyhimyksen paljon paremmin kuin tämän dekkarikirjan. Sitä paitsi Rottien pyhimys on ensimmäinen kirja joka on saanut minut matkustamaan kirjan tapahtumapaikalle, tutustumaan Hattulan Pyhän Ristin kirkon upeisiin kirkkomaalauksiin. 

Minulla on ihan hirveä määrä julkaisuja luonnoksina, tämän jälkeenkin jää vielä yli 40. Apua! Lienee aiheellista koota pitkästä aikaa pika-arviopaketteja jollakin tapaa yhteen sopivista kirjoista, ja osasta mitä pikimmiten, onhan siellä vielä ainakin hivenen joulua sivuavia talvikirjoja seassa... 

Anneli Kanto: Punaorvot

Anneli Kanto Punaorvot

Lind & co, 2023

Lukijat: Antti L J Pääkkönen, Vuokko Hovatta, Maija Lang, Eeva Soivio, Emma Louhivuori

Kesto: 7 h 23 min

Vähän alle neljänkymmenen oleva Arvo Johansson oli rautatieläinen, joka huolsi vetureita Pasilan konepajalla ja tienasi vähän ylimääräistä soittamalla haitaria nurkkatansseissa. Hänen vaimonsa Helmi oli ompelija, ja odotti heille neljättä lasta. Tyttäret, yksitoistavuotias Lahja ja kuusivuotias Ilona jäivät äidin kanssa kotiin, kun 14-vuotias Aarre lähti isän kanssa taistelemaan työläisten puolesta. 

Kivääri oli työmiehen käsissä aivan uusi työkalu. 

Kun vauva syntyi, olivat punaiset jo hävinneet sodan, eikä kukaan tiennyt milloin Arvo ja Aarre pääsisivät kotiin Tammisaaren vankileiriltä. Vauva sai nimekseen Voitto, kun niin oli kerran sovittu; hyvä kun oli edes yksi kun muuten tulikin tappio, vai olisiko Varma Kosto sittenkin parempi nimi. Helmi itse ei jaksanut edes nousta vuoteesta, lauloi vain vauvalle punalauluja. Lahja hoiti vauvaa, mutta edes Ilonalle ei riittänyt velliä. Kaikesta oli kova puute, kun äiti ei pystynyt töihin, Lahja oli liian nuori ja Arvo ja Aarre vangittuina.

Kun Aarre palasi kotiin saatuaan ehdonalaista kuritushuonetta, oli poika pelkkää luuta ja nahkaa. Ja ikään kuin muuten ei olisi oltu riittävän heikkoja, levisi vielä espanjantauti. Arvo ei koskaan palannut kotiin vaan haudattiin Tammisaareen, mutta Aarre jäi henkiin ja sai hanttihommia satamasta, ja elätti jotenkuten äidin ja sisaret. 

Toisaalla Ester kiitti sekä Jumalaa että saksalaisia siitä, että laittomuuden ja murhien aika oli takana, ja maahan oli saatu taas järjestys ja sivistys. 

Hän oli mielestään hyvä ja sivistynyt ihminen, ja koki että jotain piti tehdä punaorpojen eteen, sillä mistä muuten saisivat elannon ne isättömät lapset ja heitä oli jopa kymmeniä tuhansia. 

Ymmärrän kapinan aiheuttaman katkeruuden, mutta nyt pitäisi auttaa ja rakentaa, ei enää rangaista. Minua jo ennen kapinaa askarrutti se syvä juopa, joka erotti sivistyneistöä ja tehtaitten herrasväkeä sekä työväestöä ja talonpoikia.

Heti keväällä perustettiin Kapinan aiheuttamain turvattomain orpojen huoltokomitea. Sekin koettaa löytää ratkaisua punaorpojen kohtaloon.

Valkoisten vapaussotureiden lesket saavat eläkettä, niin kuin kohtuus onkin. Punalesket voivat hakea köyhäinapua. Sen saaminen tosin tarkoittaa, että avun saajasta tulee holhouksen alainen, jolloin hänen lapsensa voidaan ottaa huostaan, mikäli niin tarpeelliseksi katsotaan. Sosialidemokraatit vastustavat köyhäinapua, koska sen saaja menettää äänioikeutensa ja he pelkäävät poliittisen menestyksensä puolesta. Sellainen on poliittista taktikointia ihmisten hädällä.

Me toimimme täällä Helsingissä. Ainakin teemme minkä voimme. Se minua lohduttaa, vaikka työmme onkin vain pisara valtameressä. Mutta jokainen pelastettu lapsi on pelastettu ihmiskohtalo. Sitä ei pidä väheksyä.

Eräänä päivänä Johanssonien ovelle Toisella Linjalla ilmestyikin kaksi paremman väen naista hienoine vaatteineen ja käsilaukkuineen, kertomaan että koska leskirouva Johansson on ottanut vastaan köyhäinapua, ja perhe nyt on mitä on, nuorin tytär on päätetty huostaanottaa ja sijoittaa parempiin oloihin toiseen perheeseen. Kun Ilona kieltäytyy lähtemästä, puree ja raapii kuin villikissa, Lahja puhuu itsensä naisten mukaan ja lupaa Ilonalle, että he pärjäävät kyllä, kunhan saavat olla yhdessä. 

Matka Pohjanmaalle alkaa, mutta kuka lukija muka yllättyisi siitä, että tytöt erotetaan toisistaan. Mutta siinä missä Lahja joutuu piiaksi ja kovaan kuriin, pidetään Ilonaa kuin omaa lasta ja kohta toivotaan että tämä jää vanhapiikasisarusten taloa pitämään kun heistä aika jättää. Ilona saa uuden nimen johon pian tottuu, niin pieni ja turvaa kaipaava hän vielä on, ja uusi murrekin tarttuu hänen puheeseensa. 

Tuvas on hämärää. Ei oo pimiää kun on kesä. Kello sanoo trak trak trak trak. Soppu kuorsaa piih viih. Sen nenä vinkuu.

Iita haisoo Iitalta. Vähä niinku kanalalta ja läskisoosilta. Iita on pehmoonen. Sillä on flanellista yötanttu. Se on nilikkoomiin asti pitkä. Mullakin on flanellista tehty yötanttu samaa kangasta ku Iitalla. Siinä on punaaset koriat napit ja rynkkyä helmassa. Iitalla ei oo rynkkyä.

Iitalla on niskassa ohkaanen lettipiiska. Sekin haisoo Iitalta. Aamulla se teköö nutturan. Ei se katto peilihin. Se seisoo tuvan laattialla nostaa käret ylähä pyörittää piiskaa niskas ja pistää sen lävitte nutturaneulan.

Tuos on Iita ja tuos on seinä ja seinäs on kuvaanen täkänä ja sen on Iita itte tehny. Se on hyvä tekemähän kaikkia.

Minoon täs ja tähän ei tuu mikään kun Iita möröönpeliättimenä ja Soppu on kans. Ei tuu mikään. Laitan silimät kiinni ja aattelen kissimirri kissimirri koriana käy.

Kyllä sota ja viha omaa vastaan on jotenkin kamalinta sorttia. Punaorvot meni niin ihon alle, etten meinaa osata enempää sanoa. Kyyneleet silmissä kuuntelin loppua. 

Taitavasti kirjoitettu, polveileva juoni, loppuratkaisu yllätti mutta osoitti vain sen, miten hyvin Kanto on löytänyt erilaisia kohtaloita näille lapsille. Lukekaa, lukekaa, saatte ajattelemista!

DEKKARIVIIKOT Anneli Kanto: Haihtuneet

Anneli Kanto: Haihtuneet

Docendo, 2023

Lukija: Anna Saksman

Kesto: 6 h 42 min

Kun Onnibussista laskeutui punapäinen amatsoni, Kirkkojärven rollaattorimummotkin jäivät tuijottamaan. Oli aivan tavallinen arkipäivä, mutta nainen oli näyttävästi meikattu kuin mainoskuvauksiin menossa. Kaupan ilmoitustaululle hän kävi laittamassa aanelosen, jossa oli hänen photoshopattu kuvansa sekä teksti:

Noora Näkijä Meedio.

Yhteys henkimaailmaan ja vainajiin.

Unien tulkintaa. Myös tarotit.

Tunnelukkojen avaus.

Energian puhdistus ja tasapainotus.

Kaukoparannusta.

Tilaa rohkeasti vastaanottoaika!

Puhelinkonsultaatiot 2,48 + ppm.

Näkijä oli vuokrannut käyttöönsä Nurmikunnasten rintamamiestalon, joka oli ollut jo kymmenen vuotta tyhjillään. Hänen ensimmäinen asiakkaansa oli tuona päivänä kaupan kassalla istunut Selina. Näkijä oli yllättynyt, että tyttö oli pystynyt pidättelemään itseään kokonaiset kaksi päivää, ennen kuin soitti hänelle.

Siitä tapaamisesta alkoivat Näkijän työt ja mysteerin selvittäminen. Paikkakunnalta oli kadonnut lähes seitsemän vuotta aiemmin maalitehtaan, paikkakunnan suurimman työllistäjän johtaja, ja hänen leskensä Hanna Silvennoinen haluaisi vihdoin saada varmuuden siitä, mitä oikein tapahtui. Lisäksi oli kadonnut kaksi teinityttöä. Miten nämä katoamiset liittyivät toisiinsa - vai liittyvätkö? Minne he kaikki haihtuivat?

Valtaosa Kirkkojärven asukkaista kuului salaperäiseen, täysin paikalliseen Veripuhtaat-lahkoon, jonka ytimessä vaikutti Luukas Markusson. 

Selinan äiti Mirja näkisi itsensä mielellään Luukaksen rinnalla todistamassa, ja oli ensiluokkaisen tunnollinen lahkon sääntöjen noudattaja. Selina kävi lahkon hurmoksellisissa kokoontumisissa vain äitinsä pakottamana.

Kunnassa oli vireillä Kultalampi-hanke, joka aiheutti eripuraa. Nuori ja kunnianhimoinen kunnanjohtaja Emilia Laiho halusi saada kunnan kukoistamaan, mutta moni myös vastusti hanketta. Yksi heistä oli vihreä kunnanvaltuutettu Simo Helin ja toinen Luukas Markusson. Ja mitä Luukas olikin mieltä, jakoi suuri osa Kirkkojärvestä sumeilematta hänen kantansa. Myös kunnanjohtaja kääntyi Näkijän puoleen. 

Kultalampi-hanke oli alkanut lammen ruoppaamisella, ja työtä teki kaivinkoneyrittäjä Markus, saarnamiehen poika. Toinen kadonneista tytöistä olikin sitten Markuksen sisko ja toinen Selinan sisar. Mikä oli erikoista, tytöt toki tiesivät toisensa, mutta eivät olleet ystäviä. Miksi he olivat kadonneet yhtä aikaa? Markus ja Selina yrittävät auttaa Näkijää mysteerin selvittämisessä, sillä Näkijällä on vahva tunne, että jokin ylempi voima johdatti hänet Kirkkojärvelle juuri kadonneiden kohtalon selvittämiseksi. 

Haihtuneet oli ihanan selkeä ja konstailematon cozy crime mysteeridekkari, joka ei piinannut kuulijaa yksityiskohtaisesti kuvatuilla veriteoilla, vaan Näkijän henkilöllisyyden arvuuttelulla ja vuosia sitten tapahtuneella katoamistapauksella. Onneksi trilogian toinen osa ilmestyy jo alkusyksystä, ja silloin Näkijä ratkoo mysteeriä hiihtokeskuksessa.

Tämä kirja oli neljäs osallistumiseni 2023 Dekkariviikoille.

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Gummerus, 2021

405 sivua

Elettiin 1500-lukua, jolloin Suomi, eli Ruotsiin kuuluva syrjäinen Itämaa, eli katolilaisessa paavinuskossa. Tavallinen kansa ei omaa lukutaitoa, eikä ole tottunut juuri kuviakaan näkemään,  joten kirkkojen seiniä koristavat kuvat ovat tapa selittää heille Raamattua luomiskertomuksesta syntiinlankeemuksen kautta Kristuksen ristiinnaulitsemiseen ja ylösnousemukseen. 

Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaaminen pyhillä kuvilla on iso urakka ja siihen oli tuomiokapituli valinnut kuuluisan ruotsalaisen kirkkomaalarin Andreas Pictorin työparinaan mestari Martinus. Kolmanneksi maalariksi tarkoitettu dominikaanimunkki Benedictus oli talvella sairastunut, eikä päässyt Itämaalle lähtemään. Apupoikana värejä hiertämässä ja sabluunakuvioita tekemässä heillä oli Vilppu Niilonpoika joka puhui suomen kummallisenkuuloista kieltä ja taisi vain vähän ruotsia.

Maalareita vastaanottamassa olleet kirkkoväärti Klemetti sekä kirkkoherra Petrus Herckepaeus, kyläläisten Mulli-Pekaksi kutsuma, olivat huolissaan miten työ ehtisi valmistua kesän aikana kuten kontrahti kuului, mutta maalarit uskoivat pärjäävänsä kaksin. 

- Luoja soi meille varhaisen kevään. Aloitamme joka aamu auringon noustessa ja maalaamme iltaan asti, niin kauan kun valoa riittää. Koska olemme Jumalan työssä samalla tavoin kuin pappi, voimme työskennellä papin tavoin myös pyhimysten päivinä ja sunnuntaisinkin. Siihen meillä on piispan lupa, Martinus sovitteli.

Kaikki sujuukin mallikkaasti ja aikataulun mukaan, kunnes Vilppu putoaa tellingiltä ja katkaisee kätensä. Silloin linnanherra Åke Tottin Märta-rouva, joka oli markkinoilla tykästynyt Pelliinan saviastioihin, puhuu tytön apulaiseksi maalareille. 

Pelliina on outolintu, kyläläisten syrjimä tyttö. Tiilimestari Rutgerin kasvattityttärenä hänellä oli paikkansa maailmassa, mutta tämän kuoltua Pelliina oli omillaan. Pelliinaa pelottaa lähteä markkinoille, on liikaa ihmisiä, meteliä, tappeluita. Mutta ilman rahaa hänkään ei mökissään pärjää.

Rahalla ostan suolaa leipää jauhoja ja ryynejä. Tulee sylki suuhun ja vatsa vonkaisee kun ajattelen leipää. Voi on kallista sitä en osta mutta läskiä ostan jos on. Jos myyn kuppeja hyvin ostan valkojauhorinkelin ja vaikka rasvamakkaran. Rahat pidän tallessa ettei niitä minulta varasteta vaikka luulevat että minunkaltaiselta on helppo viedä. Eivät tiedä. Minulla on takan otsalla savesta leivottu kissa joka makaa kiepillä nenä hännän alla. Kissan mahaan olen leiponut kangasnyytin jonka sisällä on penninkejä. Niitä olen säästänyt viimeistä hätää varten ja se on kohta käsillä jos en saa markkinoilla kuppeja myydyksi. Markkinoihin on vielä monta päivää ja ne minun pitää pärjätä syömättä. 

Andreas Pictor oli äreä, mestari Martinus ystävällinen ja Vilppu Niilonpoika avoimen vihamielinen kun Pelliina liittyi kirkkomaalareiden porukkaan.  Hän kiroili minulle ja sylkäisi sivulleen ja sanoi että on luonnotonta ja vastoin lakeja että hameniekkanainen häärää kirkkoa maalaamassa. Mestari Martinus käski Vilpun olla syljeskelemättä pyhässä paikassa ja ilmoittaa julki mikä kirkkolain pykälä määrää ettei kunniallinen nainen voi kirkkoa maalata. Mestari ilmoitti vielä että jos Vilppu ei pysty Pelliinan kanssa työtä tekemään niin hän voi mennä etsimään kylältä mieluisampia hommia. Sen jälkeen Vilppu oli hiljaa mutta puhalteli ja tuhahteli ja katseli minua kaunalla ja halveksunnalla.

Pelliina tosiaan osasi piirtää ja pian tyttö sai jättää sabluunamaalauksen ja värien hiertämisen ja piirtää seinälle kuvia ja värittää niitä. Kesä ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko muutti heidän kaikkien elämän pysyvästi. 

Jälleen todella hieno kirja Anneli Kannolta! Olen aiemmin lukenut 1600-luvulle sijoittuvan täyden kympin Pyövelin sekä kansalaissodan aikaan sijoittuvan Lahtarit (josta en harmi kyllä ole kirjoittanut mitään) sekä ennen Rottien pyhimystä ilmestyneen chick litin Ihan pähkinöinä, joka sekin oli hyvin kirjoitettu omassa genressään. 

Pelliinan osuudet ilman välimerkkejä kirjoitettuna oli mielestäni osuvasti toteutettu. Kanto oli hauskasti keksinyt syntysyitä Hattulan seinämaalausten oudoimmillekin kuville, joista tosiasiassa emme nykypäivänä tiedä mitä niiden taustalla on ollut. Emme tiedä myöskään ketkä kirkon ovat todellisuudessa maalanneet, emme aivan tarkkaa ajankohtaakaan, mutta todennäköisesti maalarit ovat tulleet Ruotsinmaalta. Todennäköistä on myös, että samat maalarit ovat koristelleet kirkon Lohjalla, sillä sen kuvissa on nähtävissä yhtäläisyyksiä Hattulaan. 

Hattulan kirkosta löytyy videoita, joiden katsomista suosittelen, niiden avulla pääset sisään kirjan tunnelmaan ja kirjan kuvat muuttuvat eläviksi. Ainakin kahdessa näistä videoista oppaana maalauksiin on Anneli Kanto itse. Gummeruksen sivuilta löytyy yksi linkki ja Areenasta Puoli Seitsemän jakso jossa Anneli Kanto on vieraana ja jossa myös käydään paikan päällä Hattulassa.

Kokonaisuutena kirja oli kiehtova ja mielenkiinnon hyvin yllä pitävä, lisäksi se päättyi juuri niin kuin sen kuuluikin, ehkä ennalta-arvattavasti, mutta ainoalla oikealla tavalla. 

2 x chick-lit: Ihan pähkinöinä sekä Aaltoja ja asiattomuuksia

Nyt kun kirjastot ovat taas auenneet palautuksille ja varauksille -ihanaa, eikö!- pitää saada kirjatkin asap kiertoon. Tässä pari kevyttä kevätlukemista, jotka olen lainannut PIKI-kirjastoista.

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä

Karisto, 2018

235 sivua

Napsautin aktiivirannekkeen paikalleen ja lähdin crossfittiin ennen työpäivän alkua. Aamutreenissä veri alkaa kiertää ja aivot hapettuvat, niin että tehokkuus on loppupäivän ihan nextillä levelillä. Oikein tunsin kuinka synapsit räsähtelivät ja cortex lähti kreaamaan idiksenituja, lihakset olivat lämpimät ja kroppa toimi. Olin taas valmis päivän haasteisiin - tai sanotaan suoraan: taisteluihin. 

48-vuotias Mirjami kuuluu Viestintätoimisto Armon "senioriporukkaan", heitä on kolme noin viisikymppistä ja kolme nuorta työntekijää. Firman omistajat ovat kolmevitoset toimitusjohtaja ja talousjohtaja, joita Mirjami kutsuu milloin milläkin nimiyhdistelmällä, kuten Galju & Geeli, Taika-Jim & Lothar, Vety & Atomi. 

Heti aluksi Mirjami, kuten ne kaksi muutakin vanhempaa työntekijää, saavat kenkää työpaikastaan firman siirtyessä kiinalaisomistukseen. Bye bye työläppäri, liekinpunainen ja sähäkkä työsuhdebemari sekä työsuhdeasunto Töölössä. Mirjamin miesystävä, nuori, aloitteleva videotaiteilija Stefan järkyttyy näistä muutoksista. Ei Mirjami mielestään ole Stefania ylläpitänyt, mutta toki hän paremmin tienaavana on vastannut pitkälti heidän kuluistaan ja hänen mielestään oli vain ihanaa lahjoa komeaa nuorta viikonloppumiestään, joka ylläri ylläri, sanoi tilanteen muuttuessa myöskin bye bye.

Suurin muutos Mirjamin elämässä oli kuitenkin vielä edessä. Pohjanmaalle jäänyt Irmeli-sisko oli yllättäen menehtynyt ja Mirjamista tuli täysin odottamatta pyörätuolissa olevan äitinsä hoitaja ja Irmelin ysiluokkalaisen tyttären Usvan huoltaja. 

Mulla on vuosi peruskoulua jäljellä. Se ei ole paljon. Nyt täti kuuntele. Mä en halua sijaisperheeseen enkä nuorisokotiin. Mä haluan asua kotona mumman kanssa ja käydä kirkonkylän koulua. Jos sä rupeat mun huoltajaksi, niin mä lupaan hoitaa mumman ja itteni. Ei sun tartte täällä asua. Kunhan pistät nimes papereihin ja käyt joskus näyttäytymässä. Yksinkertaisesti mun ei ole mahdollista muuttaa kotoa. Mulla on siihen oikein hyvä syy. Mä näytän sen sulle."

Syitä on yhdeksän. Musta-Rudolf, Iines, Minni, Milla, Leenu, Liinu ja Tiinu sekä Eeva ja Barbara. Usvan eläinkatras: kukko, kuusi kanaa ja kaksi vuohta. Mukana kuvioissa ovat myös Köyhäluoman vastaanottokeskuksen väki, erityisesti Irmelin kihlattu Salim, sekä kunnan eläinlääkäri Jarkko Mäki jonka apua tarvitaan Barbara-vuohen tiineyden edetessä. 

Täytyy myöntää, että luettuani aiemmin Anneli Kannon historialliset romaanit Lahtarit ja loistavan Pyövelin, olin vähän pettynyt, että seuraava teos olikin "vain chick-litiä". En edes rynnännyt varaamaan sitä kirjastosta niin äkkipäätään kuin olisin varannut edellisren kaltaisen romaanin. Mutta kyllä Kanto kirjoittaa osaa. Ihan pähkinöinä on välillä melkoista sanailoittelua ja juonenkäänteitäkin oli riittämiin. Ehkä se saa jatkoakin, ja jos niin käy luen kyllä. 

Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia

Tammi, 2019

257 sivua

Jännä, ettei ole näin selkeällä tilauksella kukaan tullut ovikelloa soittamaan. Olenhan kuitenkin melkoinen pakkaus: itseeni kyllästynyt, kevyesti kitkeröitynyt, tunteissani ailahteleva, kipakka ja kova puhumaan. 
Fyysisesti olen kiinnostavalla ja omaleimaisella tavalla roikkuvan ja turvonneen välimaastossa, ollut bikinikunnossa kerran kesällä -96. Kahden aikuisen lapsen perään haikaileva, eroahdistuksesta kärsivään koiraan sidottu, työssään alisuorittava keski-ikäinen nainen, joka on maksanut kaksionsa asuntolainan samana vuonna kun pääsee eläkkeelle.
Anyone? Ota tai jätä.

Aikoinaan Rimman elämään olivat tulleet aviomies Aapo ja lapset Lauri ja Fanni, siinä järjestyksessä. Elämällä oli tarkoitus, he olivat perhe, he rakensivat talon jossa eläisivät Aapon kanssa vielä vanhoinakin. Sitten Rimma lähestyi keski-ikää ja huomasi loitontuneensa Aaposta ja lasten irtaantuneen hänestä ja aloittaneen oman aikuiselämänsä. Aapo ei olisi halunnut erota, mutta Rimma ei enää halunnut jatkaa. Silti Aapo oli heistä se, joka löysi ensimmäisenä uuden onnen. Rimmalla oli onneksi Rumba, kuusikiloinen sylissäviihtyvä koiransa. Yksi pysyvä mies elämässään. 

Kyllä Rimmalla oli edelleen tulevaisuudensuunnitelmia, visioita siitä mitä hän haluaa tehdä ennen kuin on vanha, tai edes viidenkymmenen. Hänhän oli vasta neljänkymmenyhdeksän. Hän selasi halpalentosivuja ja näki mielessään reppureissaavansa seuraavat pari vuotta ja koti-Suomeen palattuaan antavansa haastattelun, jonka otsikko olisi "Reppureissaajallekin ikä on vain numero". Jutun kuvassa olen ruskettuneena ja hoikkana, kuivan jäntevänä kuukausien kävelystä, hiukset auringon polttamina, silmät kirkkaina, häikäisevän sinisinä. Mutta vaihtoehtoja on liikaa, matkaseuraa sen sijaan ei ollenkaan ja kuka koirastakin huolehtisi. Tai kun hän bongasi tutun ratsastuskoulun Takaisin satulaan -kurssin aikuisille ja näki jo mielessään itsensä laukkaamassa sänkipellolla hiukset hulmuten, tuuli korvissa suhisten, tunsin jo allani hevosen kesyttömän voiman ja miten elämä virtasi villinä suonissani. Arki se vain oli, joka iski taas päin näköä eikä virrannut villinä suonissa.

Mistä on keski-ikäiset naiset tehty, mistä on aikuiset ihmiset ylipäätään tehty? Uuden aloittamisen vaikeudesta, vitun paskoista vaihtoehdoista ja jatkuvasta epävarmuudesta, niistä on meidät kaikki tehty.

Takakannessa lukee Viiskyt voi olla uusi kolkyt, mutta perseestä se silti on. Lähdin lukemaan kirjaa melko moninaisin fiiliksin. Olen viisikymppinen, olen siis kohderyhmää, kerrankin. Useimmissa lukemissani kirjoissa päähenkilöt ovat minua nuorempia, noh, useimmissa kirjoissa ovat, luin tai en. Toisaalta, olen kohta kaksikymmentä vuotta kestäneessä parisuhteessa, en siis ole kohderyhmää. Mietin, onkohan paljon eroa siinä, seikkaileeko Tinderissä kolmekymppinen vai viisikymppinen päähenkilö, teksti on joka tapauksessa ilmeisen raflaavaa. Ja olihan siinä eronsa, hyvä niin. Silti pidin eniten niistä pidemmistä teksteistä joissa ei kommentoitu tinderdeittejä, suonikohjuja tai keski-ikäisen naisen näkymättömyyttä. 

Jos elämä olisi elokuva, tekisin oivalluksen luonnon äärellä, jossain korkealla, missä horisontti on esteetön ja kuvastaisi pitkää matkaa kohti täytäntöönpanoa. Eksistentiaalinen yksinäisyyteni kuvattaisiin yläpuolelta, pienenä rikkaana ihminen, mitättömänä maailmassa. Musiikki johdattaisi mielen ja katseen kohti pientä yksityiskohtaa, huojuvaa heinää, arkaa metsäkaurista tai perhosta kämmenselällä. Valo taittaisi kasvoilleni rauhan. Elämä olisi tässä ja nyt, hengityksessä, ilmassa, sydämen sykkeessä ja auringossa. Olisin yhtä ympäröivän maailman kanssa, tietäisin paikkani. 
Niin. Klisee.
Ja kuitenkin se on myös totta. 

P.s. On minullakin puhelimessa tallessa numeroita nimellä Älä vastaa + järjestysnumero. Ne eivät vain ole tindermatchejä, ne ovat puhelinmyyjiä ;)

Anneli Kanto: Pyöveli

Anneli Kanto: Pyöveli 

Gummerus 2015, 387 sivua

Johann oppii jo pienenä miten maailma toimii. Papin pojista tulee pappeja, pyövelin pojista pyöveleitä. Äiti toivoo pojastaan pappia, sillä niin hän voisi sovittaa sen mitä isä ja isoisä ovat ammattinsa tähden tehneet. Johann tahtoisi tuomariksi, mutta päätyy kuitenkin pyövelimestarin oppiin Lyypekkiin. 

- Hyvä mestarismies on mieleltään tasainen ja luja, Balthazar selittää. - Hän ei tunne kostonhimoa eikä iloitse saattaessaan tuomitun kuolemaan. Hän on oikeudenmukainen ja kylmä kuin jää. Ei ole hänen asiansa punnita tuomitun syyllisyyttä, sillä sen ovat tuomarit tehneet. Pyöveli tekee sen, mitä tuomarit eivät osaa mutta minkä hän taitaa paremmin kuin kukaan muu. Pyöveli osaa kuoleman, ja se tekee hänestä mahtavan miehen. 

Nuori tuomari Wisander on nainut aatelissuvusta, rouva on syntyjään Oxenstierna. Naista suorastaan tyrkytettiin hänelle mutta myöhemmin hän katuu että lankesi kauneuden ja naisellisen keimailun ansaan. Hääyönä hänelle selviää miksi neito oli niin helposti saatavilla, tuore rouva on jo pieniin päin.

Pieti Sipinpoika tahtoo tulla rikkaaksi ja arvostetuksi mieheksi. Vaikka osaakin laskea ja lukea, ei asema kauppapalvelijain apulaisena Hännikäisen puodissa lupaa suuria. Pietin tulevaisuudenkuva on kaikkea muuta kuin herraskainen ellei hän ota elämänsä ohjia omiin käsiinsä. Niinpä hän karkaa ja suuntaa Venäjälle. Poika päätyy Nevanlinnaan ja pääsee apteekkarin oppiin. 

Kolmen miehen tiet kohtaavat Pohjanmaalla, jonne noitavainot leviävät Ruotsista 1670-luvulla. 

Pyöveli on yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Sen juoni on niin koukuttava että ahmin kirjaa kaikissa mahdollisissa väleissä. Mitään en olisi valinnut toisin ja se on harvinaista. Hyvin usein kirjassa on jokin juonen käänne jota en toivonut tai josta en suorastaan pitänyt, mutta Pyöveli yllätti monesti ja aina vain parempaan suuntaan.

Kaikki kolme kuljettavat tarinaa eteenpäin lyhyissä pätkissä ja minä-muodossa, mutta ainakaan minulla ei ollut vaikeuksia pysyä kärryillä siitä kuka milloinkin on äänessä. Miehet myös puhuvat hieman eri äänellä taustastaan riippuen. 

Pyövelin ammatti jäi mietityttämään. He olivat yhteiskunnassa tärkeitä rangaistusten toimeenpanijoina, mutta ammattikuntana halveksittu. Pyövelien pojista tuli pyöveleitä, tyttäristä toisten pyövelien vaimoja tai huoria. Pyövelillä ei ollut asiaa sisälle krouviin tuoppiaan nauttimaan, vaan hänelle tarjoiltiin omalle penkilleen krouvin ulkopuolella. Kirkkoon häntä ei tarvinnut päästää ja jos päästikin, piti istua niin ettei herraskainen väki joudu häntä näkemään. Ehtoollista pyöveli ei saanut. Pyövelin talo sijaitsi tulliaidan ulkopuolella, sillä kaupungissa muun väen joukossa ei voinut asua sellainen mies, eikä pyövelin talossa käynyt sellaista vierasta joka olisi parempaan taloon ollut tervetullut. 

Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo sekä sivun mittainen osio Fiktio kohtaa faktan, jossa lyhyesti kirjan henkilöiden esikuvista ja kiitosten kohteista.

Pyöveli oli ensimmäinen Kannolta lukemani kirja ja pidin hänen kerronnan tyylistään paljon. Kaltaiselleni historiallisten romaanien ystävälle Pyöveli oli suoranainen herkkupala!