Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia
Teos 2012, 259 sivua
1. painos vuodelta 1960
Eletään 1950-luvun Helsingissä. Rouva Pyy on kotirouva ja kolmen lapsen äiti. Perheeseen kuuluu myös rouva Pyyn anoppi. Perhe on juuri muuttanut reilun 80 neliön rivitaloasuntoon mutta Rouva Pyy ei ole uuteen kotiin ollenkaan tyytyväinen, vaan kutsuu sitä kanakopiksi. Eihän siellä ole huonetta edes apulaiselle. Hän haaveileekin omakotitalon rakentamisesta, vaikkei heillä oikeastaan ole siihen varaa.
Rouva Pyystä tuntuu että elämä valuu hukkaan. Hänestä tuntuu siltä kuin olisi kotona vain yleiskone, eikä hänen miehensä edes huomaa onko huoneessa pölynimuri vai hänen vaimonsa.
Entä silloin kun olisin halunnut perustaa mattokutomon? Minulla on hyvä värisilmä, sen voi todistaa kuka tahansa, katso ympärillesi, ja jos minun vain olisi annettu yrittää... Ja entä silloin kun olisin halunnut mennä sanomalehtialalle? Mitä sinä teit? Sinä teit minut tahallasi raskaaksi, että minä vain pysyisin aina kotona. Ja tässä minä istun. Tätäkö minun elämäni on oltava, että on annettava kaiken mennä ohitse? Ja hyvä siinä on sitten vihjata toisten miesten vaimoista, jotka yrittävät ja ovat tarmokkaita, kun sinä ensin olet järjestelmällisesti leikannut minulta siivet.
Rouva Pyyllä on suunnaton tarve näyttää, hän on nousukas. Hän käy kadulla ihailemassa miltä uudet verhot näyttävät heidän ikkunoissaan. Hän kaipaa että ystävät ihailisivat hänen kauniisti pystyssä olevia kulissejaan. Rouva Pyy hankkii esimerkiksi kotiin uuden taulun josta kukaan ei osaa sanoa mitä se esittää. Rouva Pyy itse sanoo siinä olevan erilaiIisia väripintoja. Ei sitä voi paremmin selittää ja pääasiahan on, että ystävät ja naapurit kadehtivat häntä taulun ostamisesta.
Kaiken keskellä rouva Pyy on kuitenkin onneton. Hän kokee ettei hänen olisi pitänyt mennä naimisiin niin nuorena kuin meni, eikä varsinkaan hankkia peräkanaa kolmea pientä lasta, eikä jäädä niiden kanssa kotiin vaan yrittää jotain muuta, niin ettei nyt olisi keski-ikäinen nainen jonka elämässä ei ole muuta sisältöä kuin lapset ja koti. Oma peilikuvakin näyttää vieraalta ja vanhalta, ei hänen omasta syystään vaan siksi että mies ja anoppi ovat pakottaneet hänet elämään sellaista elämää kuin he elävät ja se kaikki näkyy kasvoista. Elämäänsä piristääkseen hän hankkii rakastajan mutta tämäkään ei ihaile häntä tarpeeksi, ei anna hänelle sitä huomiota jota hän kaipaa.
Mutta niin tekevät kaikki naiset, näkevät unia niin kuin sinä, heidän sielunsa kulkee yöllä mustana kissana, hiipii kattoja pitkin, naukuu ikkunan alla ja tulee ikkunasta sisään, istuu vasemman rinnan päälle. Sinä olet niin kuin se nainen, joka näki unessa valkean lehmän tulevan ovesta, lehmä ammui haikeasti. Ja nainen syytti unessa ettei lehmää lypsetä vaikka sen utareita pakottaa maito. Olet kuin naiset ovat, näkevät unia, heräävät aamulla, katsovat tyhjin silmin ja ovat joko pettyneitä kun ei uni ollutkaan totta, tai kiittävät onneaan siitä että se oli unta mitä he unessa tekivät.
Rouva Pyy väänsi pesukoneen katkaisijaa. Kasvot olivat tyhjät. Ja hän yritti muistaa mitä mies oli sanonut juuri vähän ennen kuin lapset lähtivät ulos, kun hän oli vastannut että puhutaan sitten kun lapset ovat ulkona. Mies oli halunnut puhua jostakin. Mutta sitten oli alettu puhua aivan muusta, lapsista.
Hän järjesti hiuksensa peilin edessä, meni eteiseen ja eteisestä siihen huoneeseen, jossa mies luki lehteä. Ja mies oli siinä samassa asennossa, sama kuin äsken. Hän antoi miehen lukea, otti pöydältä kuvalehden ja katseli kuvia. Hän muisti lapset. Hän pani lehden pois ja katsoi suoraan eteensä, näki ikkunaverhot.
Minä olen rouva Pyy. Istun tässä, hän ajatteli.
Tässä Vartion romaanissa on nähty samankaltaisuutta Gustave Flaubertin Rouva Bovaryyn jonka olen aiemmin lukenut bloggareiden klassikkohaasteeseen ja tuon samankaltaisuuden tavoitan itsekin. Molemmat ovat tyytymättömiä puolisoonsa ja elämäänsä, elävät haaveillen paremmasta tai edes jostain muusta ja sortuvat aviorikokseen.
Juonivetoinen romaani ei ole, eikä nopeatempoinen muutenkaan. Ajankuvana se toimii mielestäni hyvin, joskin kirjan lukeminen tuntui minusta siltä kuin katsoisi jotain kuusikymmenluvun elokuvaa. Vielä kymmenen vuotta aiemmin, sodan jälkeen, rouva Pyykin olisi varmasti asettunut kohtaloonsa kotirouvana (ja tavallaan aviomiehensä jatkeena) sitä enemmän kritisoimatta, mutta nyt uuden, modernimman elämäntavan tullessa ihmisten tietoisuuteen hän kyseenalaistaa kaiken. Hän haluaa olla itsenäinen nainen, jonka ei tarvitse pyytää kaikkeen rahaa tai lupaa mieheltään, nainen jolla voisi olla oma ura, vaikkapa yritys vaikka pienikin, kunhan se antaisi hänelle omaa rahaa, itsenäisyyttä ja enemmän mahdollisuuksia kuin pelkkä kotirouvana eläminen. Nykypäivän Rouva Pyylle lääkäri varmaankin määräisi masennuslääkkeitä, viisikymmenluvun rouvalle lääkäri ehdotti ulkomaanmatkaa.
