Dekkareiden jatko-osia vol 5

Tänään tarjolla dekkareiden jatko-osia, jotka olen kuunnellut tooodella kauan sitten, elikkäs viime vuoden puolella. En kuuntele neljää kirjaa viikossa, joten periaatteessa saan viime vuoden jumitusta kirittyä kiinni koko ajan, mutta harmillisen hitaasti..... 

***

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
#6 Beatrice Hyde-Claire ratkaisee
Aula & Co, 2025
Lukija: Rosanna Kemppi 
Kesto: 14 h 56 min

(Ihan ensiksi huomautus ja talteen itselleni, etten löydä muistiinpanoja viidennestä osasta, vaikka olen sen kuunnellut. Äänikirjapalveluun olen kommentoinut, että paikoin jaaritteleva ja sanoilla kikkaileva.)

Bea ja Kesgraven herttua oli vihitty lyhyen seurustelun jälkeen, ja Bea oli muuttanut upeaan kartanoon joka oli nyt hänenkin kotinsa. Asiat eivät kuitenkaan olleet niin yksinkertaisia, vaan Bea tiesi että hänen oli ansaittava taloudenhoitajan, hovimestarin ja siinä ohessa muunkin palvelusväen kunnioitus. Muuten nämä saattaisivat päätyä vihaamaan häntä, etenkin kun koko Lontoo oli sitä mieltä, ettei Bean kaltainen mitättömyys ollut voinut saada herttuaa naimisiin muuten kuin viekkaudella ja petoksella. 
Bea kuuli vahingossa hovimestarin ja tämän alaisen välisen keskustelun, josta kävi ilmi kaksi asiaa. Hovimestari ei uskonut Bean ratkaiseen yhtään rikosta ja toiseksi: naapurin kuuluisa kokki on kuollut julmalla tavalla. Vaikka Bea onkin ainakin melkein luvannut tuoreelle aviomiehelleen pysyä erossa murhatapauksista, hänen on aivan pakko saada tietää lisää...

Tämä oli varmaan huonoin tähän astisista osista, vaikka samaa ajattelin jo viimeksi. Sanailu on hauskaa, ei siinä mitään, mutta tarina oli aikamoinen "nyhjää tyhjästä", eli todella pienistä ympyröistä rakennettu. Kuin poliitikko olisi kirjoittanut dekkarin, eli puhu paljon mutta älä sano mitään. En tiedä jaksanko enää tätä sarjaa, riippuu kai millainen juoni ja tapahtumapaikka seuraavassa on. Se, että olen kuunnellut jo kuusi osaa, kertoo varmaan eniten siitä, miten epätoivoisesti haluaisin pitää tästä sarjasta...

***
 

Carin Hjulström: Vain pisara verta 

#2 Taimitarhamurhat

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve 

Kesto: 11 h 52 min

Veljenpoikansa taimitarhalle pieneen Säbyholmiin asettunut Siri Ehrensvärd ei halua palata Tukholmaan, vaikka hänen entinen pomonsa ja rakastajansa, teatterinjohtaja Egil Borg on tarjonnut hänelle upeaa comebackroolia. Tarjous on houkutteleva, mutta silloin hänen olisi pakko kohdata paitsi Egil, myös hänen uusi naisensa ja heidän vastasyntynyt lapsensa. Olisi myös palattava siihen kulissien takaiseen ainaiseen kilpailutilanteeseen kuka onkaan nyt pomojen ja kriitikkojen suosiossa, ja ennen kaikkea kuljettava yksin niitä samoja tukholmalaiskatuja, joita oli yli kolmenkymmenen vuoden ajan kulkenut Egil rinnallaan. 

Taimitarhalle jääminen ei sekään ollut täysin yksiselitteistä, sillä sen omistuksessa oli pientä epäselvyyttä. Tai kohtalaista. Anton oli nimittäin voittanut sen pokeripelissä, ja vaikka asia oli tapahtumahetkellä ruutupaperille kirjattu, luovuttaja oli ollut tuhannen päissään. Tapaus vaati vähintään juristin apua, nyt kun nuorukainen oli vapautunut vankilasta ja vaati taimitarhaa takaisin. Kaiken tämän sotkun keskellä Sirin ja Antonin oli varustauduttava uuteen kasvukauteen, nyt kun heillä oli jo enemmän tietotaitoa ja useampi vakituinen tilauskin. 

Varsinainen rikostarina alkaa siitä kun iäkäs asianajaja Isak Beyer tuupertuu kuolleen vaimonsa haudalle, mutta osoittautuu että häntä oli siinä "autettu". Motiiviksi aletaan epäillä vanhuksen syntyperää eli juutalaisuutta, sillä hän on vuosikymmenten ajan työskennellyt natsirikollisten kiinni saamiseksi. Paikallispoliisi Olle tarvitsee taas Sirin ja muiden kyläläisten apua selvittääkseen rikoksen. 

Taimitarhamurhat on todella minun mieleistäni viihdettä. Siitä on aikaa kun tämän osan kuuntelin, samoin osat 3, 4 ja 5. On vain jäänyt postausjonossa jälkeen... Suosittelen sarjaa cozy crimen ystäville.

***

Anneli Kanto: Kaivatut

Noora Näkijä #3

Crime Time, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 7 h 20 min

Elli Nurmikunnas, taiteilijanimeltään Noora Näkijä, oli ollut vuoden verran nyt lukion toista luokkaa käyvän Aavan huoltaja. Oli ollut aluksi outoa, mutta mukavaa että hänellä oli kämppis, ja tyttö otti koulunkäynnin tunnollisesti. Aava oli ollut kesälomalla pohjoisessa, mutta kaipasi kotiin palattuaan ystäväänsä, afgaanityttö Minaa, joka ei ollut vastannut hänen viesteihinsä pitkään aikaan.

Mina oli tullut Suomeen isänsä kanssa sen jälkeen kun äiti ja sisar oli tapettu. Isä pelkäsi tyttärensä turvallisuuden puolesta, ja oli sen tähden halunnut , että tytär näyttäisi mahdollisimman tavalliselta suomalaistytöltä. Huivin pois jättäminen oli ollut Minalle vaikeaa. 

He olivat saaneet kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa, ja olivat maassa nyt paperittomina. Niinpä Mina ei voinut enää käydä kouluakaan.

Hän oli saanut kaksi ystävää, koulusta Aavan ja nuorisotalolta Jessin, joka varasti kaupoista ja oli isän mielestä muutenkin huonoa seuraa Minalle. 

Noora auttoi Aavaa tavoittamaan Minan isän Farsadin, joka kertoi tytön lähteneen viettämään viikonloppua Jessin kanssa, ei ollut kysynyt lupaa, jättänyt vain lapun. Sen jälkeen Mina ei ollut palannut kotiin. Poliisille Farsad ei halunnut puhuttavan, sillä jos hänet karkotetaan, hänen on ihan mahdotonta saada enää yhteyttä tyttäreensä. 

Anna Saksman on ollut hyvä ääni tälle sarjalle, joka on sinänsä ollut ihan ok viihdettä, mutta toivoisin silti, että Kanto palaisi sinne Rottien pyhimyksen ja Pyövelin maailmoihin. Hänen taidot menee mielestäni vähän haaskuun dekkareiden parissa, niitä on tarjolla niin paljon. 

***

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa

#8 Flavia de Luce

Bazar, 2020

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 22 min

Ei kuolleita tarvitse pelätä, ajattelin. Vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon. 

Flavia odotti näkevänsä muutaman ilmapallon ja "Tervetuloa kotiin Flavia" - -kyltin, mutta Kanadasta palaajaa oli vastassa vain uskollinen Dogger. Isä oli sairastunut influenssaan ja joutunut sairaalaan ja kotona selvisi, että rakas Esmeralda-kana, joka usein seurasi Flavian kokeita laboratoriossa, oli päätynyt paistiksi. Olipa riemuisa kotiinpaluu.

Kaiken lisäksi Flavia ei päässyt edes näkemään isää sairaalassa, kun tältä kiellettiin vierailut. Niinpä Flavialla oli paljon ylimääräistä aikaa alkaa penkoa kuolemantapausta, johon hän törmää ollessaan kirkkoherran rouvan asialla. Vanha puunveistäjä on murhattu erikoisella tavalla ja talossa on vieras kissa, joka on siellä kuitenkin kuin kotonaan.

En erityisemmin perusta noidista yms, mutta tässä osassa, kuten edellisessäkin, oli mukana "hiven" samankaltaista epäuskottavuutta, siis yliluonnollisen muodossa. Toivoisin että tästä jatkettaisiin jo tavallisiin kuolevaisiin, pun intended. Miten se muuten sanotaan suomeksi?

 ***

Dekkariviikko - Carin Hjulström: Pikku murha vain

Carin Hjulström: Pikku murha vain

#1 Taimitarhamurhat 

Tammi, 2024

Lukija: Kirsti Valve

Kesto: 12 h 52 min

Siri Ehrensvärd oli kuuttakymmentä lähestyvä kuuluisa näyttelijätär. Hänet tunnettiin niin Kungliga Dramatiska Teaternin lavalta (viimeksi kiitetty rooli Hamletin äitinä suurella näyttämöllä ja seisovat aplodit joka näytöksen päätteeksi, tietenkin) kuin elokuvista ja mainoksista. 

Hänen miesystävänsä, naimisissa oleva samaisen teatterin johtaja, oli osoittautunut petturiksi, ja Siri oli päättänyt karistaa Tukholman pölyt ainakin hetkeksi jaloistaan. 

Hän päätti majoittua joksikin aikaa veljenpoikansa Antonin luokse, selittäen tälle syyksi kotinsa putkiremontin.

Antonin koti osoittautui kahden pienen makuuhuoneen taloksi, joka oli juuri niin sotkuinen kuin Siri oli pelännyt. Pienen talon yhteydessä oli toimintansa lopettanut taimitarha, jonka Anton oli ostanut, vaikkei nuorukainen tiennytkään kasvien hengissä pitämisestä mitään. Paikka oli kuitenkin viehättävä ja useimmat ihmiset mukavia. Poikkeuksiakin löytyi, kuten vieressä olevan linnan rouva, Viveca Lagercrantz, joka oli ärsyttävän itseriittoisen oloinen. 

Linna oli paikallinen matkailuvetonaula. Alueella oli paljon riistaa, peuroja, hirviä, villisikoja, isoja lintuja, ja linnassa järjestettiin kyseenalaisia luksusjahteja. Kaikki eivät tätä kuitenkaan hyväksyneet, ja jahteja vastaan osoitettiin mieltä.

Muutaman kilometrin päässä korkea puusto peitti näköalan, eikä itse linnaa näkynyt. Oli kuitenkin selvä, että Thorestalla oli alueella vahva asema. Siri otti kiitollisena vastaan tilaisuuden uppoutua toisten ongelmiin, sillä omat tuntuivat juuri nyt ylipääsemättömiltä.

”Millä tavalla nykymaailmassa ansaitaan rahaa linnan ylläpitoon?” hän kysyi hetken päästä.

”Kymppitonnin kysymys, jos minulta kysytään”, Petter Stridh nauroi. ”Leikki leikkinä. Ei ole salaisuus, että Thorestalla on verovelkaa ja maksuhäiriöitä monen vuoden ajalta. Siitä on kirjoiteltu paikallislehdessäkin, joten en juoruile mitään salassa pidettävää.”

”Sääli. Vanhat kartanot ovat hieno elementti maisemassa”, Siri sanoi.

Keskustelu taukosi hetkeksi. Hiljaisuus oli kuin värähtelevä kupla, jonka Anton lopulta rikkoi.

”Mitä tänään on ohjelmassa?”

”Ensisijaisesti metsästysmaiden tarkastusta.”

”Kivenheiton päässä oli banderolli, jonka mukaan metsästys on lopetettava”, Anton sanoi.

”Tiedän. Siellä asuu Samuel Skogsberg, joka pommittaa minua kirjeillä ja puheluilla, koska hänen mielestään minun pitäisi viipymättä lakkauttaa kaikki metsästys koko Upplands-Bron alueella. Täysin epärealistista."

Siri tutustui nopeasti muihin paikallisiin, ja poliisimies Olle Magnusson oli Sirin mielestä komea, aivan kuin Robert Redford elokuvassa Minun Afrikkani. Olleen Siri tutustui paremmin, kun kylästä löytyi ruumis.

Mies joka virui niityllä, takaraivossaan veriset raapimajäljet, oli metsästyksenvalvoja Petter Stridh. Hetkeä aiemmin hän oli ollut linnassa keskustelemassa pyyntiasioista. Ruumiin löysi paikallinen erakko, Hullu-Titti. Kun Siri Antonin avustuksella ryhtyi penkomaan asioita, hän kuuli että linnanväen tytär oli Samuel Skogsbergin tyttöystävä ja itsekin luonnonsuojelija, siispä vanhempiensa elinkeinoa vastaan. Samuel Skogsberg ei kuitenkaan ollut läheskään ainoa, jolla oli syytä inhota linnanväkeä, kuten pian kävi ilmi. 

Pikku murha vain oli cozy crimea aivan sieltä parhaasta päästä! Vetävä juoni ja kivoja twistejä. Tykkäsin Siristä ja Antonista päöhenkilöinä ja toisaalta sopivana kontrastina oli itsetietoinen ja ärhäkkä linnanrouva. Luonnonsuojeluasiaa oli hiukan mukana, muttei ollenkaan paasaavasti. Kirsikkana kakun päällä Kirsti Valveen ääntä on niin miellyttävä kuunnella. 

Hjulström on Ruotsissa suosittu tv-juontaja ja toimittaja, joka on aiemmin kirjoittanut "romanttisia bestsellereitä". Pikku murha vain on ensimmäinen hänen kirjoittamansa dekkari ja samalla ensimmäinen suomennettu teos. Lisää kiitos!

Tänään päättyy kesäkuinen dekkariviikko, joka omalta osaltani kutistui suunnitellusta kolmesta postauksesta kahteen. Molempia kirjoja voin suositella, alkuviikon postaushan oli Kaarina Griffithsin Lintumiehestä, linkki siihen tässä. 

Dekkariviikkoa vetää tänä vuonna Kirsin kirjanurkka.