Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

 Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Tammi, 2022

Lukija: Elina Varjomäki

Kesto: 6 h 42 min

Koulun kesäloma on alkanut kun Lennin perhe muuttaa uudelle paikkakunnalle, pieneen tehdaskaupunkiin. Syksyllä hän menisi neljännelle luokalle. Pikkusisko Elli on vielä tarhaikäinen. 

Äiti on iloinen, sillä he saivat uuden kodin niin edullisesti, että edellisen kodin asuntovelka on kuitattu ja äiti voi pitää pitkän kesäloman ennen kuin menee kaupungille töihin. 

Naapurin pikkutyttö kysyy Lenniltä heti ensimmäiseksi: - Tiiättekö te mitä teijän kotona on tapahtunu?

Seuraavana päivänä vanhemmilla on tärkeää asiaa Lennille. Poika kuulisi kuitenkin, joten mieluummin heiltä. Tässä talossa asui aiemmin perhe, vanhemmat ja kolme lasta, ja he ovat kaikki kuolleet. 

Perheensä ja sitten itsensä surmanneen Jukan paras ystävä Pasi majailee viereisessä autiotalossa. Kesän mittaan sinne pesiytyy myös Valo ison sekarotuisen koiransa kanssa, vaikka Pasi koittaakin häätää penskaa pois. Tahtoi tai ei, Pasin kontolla ovat pian koiran hoito ja huumekoukussa olevan Valon mukanaan tuomat ongelmat, varastettu tavara ja pojan perässä olevat velkojat. 

Valo on niin sanotusta hyvästä perheestä, vanhemmista äiti on opettaja ja isä lääkäri. Nina-äiti yrittää kaikkensa pitääkseen pojan kuivilla ja saakin tämän välillä luokseen, kunnes poika lähtee taas.  Onko hyvillä lähtökohdilla enää nykypäivänä samanlaista merkitystä, kun nuorten elämässä on uudenlaiset haasteet?

Kirjan aiheet ovat sieltä rankemmasta päästä, kuten huumeongelmat ja perhesurma. Jälkimmäisestä en ole koskaan lukenut fiktiota tai edes tiedä sellaista kirjoitetun. Valinta aiheeksi on ihailtavan rohkea, sillä on ehdottoman hyvä ja tärkeää että niin vaikean ja vaietun aiheen voi nostaa esiin. 

Eivätkä vaikeat aiheet siihen jää, nykypäivän meno saa muutenkin tilaa. Heti alussa karvani nosti pystyyn kohta, jossa perhe oli juuri ajanut uuden kotitalon pihaan. Isä antaa Lennille kaksikymppisen ja kehottaa hakemaan kaikille jäätelöt. Lenni kysyy missä täällä on kauppa, ja isä vain lähettää pojan matkoihinsa sanoen "Katso puhelimesta". Huh huh. Mihinkäs lapsi uudella paikkakunnalla enää vanhempansa apua tarvitsee, onhan hänellä kännykkä!

Loppuvuodesta bloggausjonoon kertyneet, osa 1

Laitetaanpas loputkin järjestykseen, että saadaan palauttaa kirjat kirjastoon ja taas kiertoon seuraaville lukijoille.

Jarkko Tontti: Perintö
Otava 2018, 251 sivua
Henrik ja Anna-Leena ovat aikuisia sisaruksia jotka eivät ole vuosiin olleet juurikaan toistensa kanssa tekemisissä. Anna-Leena on ollut äidin silmäterä ja Henrik perheen kapinallinen. Heidän isänsä kuoli jo varhain ja nyt äitikin on menehtynyt. Äidin jäämistöstä löytyy kasa sinikantisia vihkoja, jotka Henrik löytää ensin ja nappaa itselleen. Niistä hänelle alkaa selvitä asioita joista Anna-Leena on tiennyt aina.

Olin lähettänyt Henrikille sähköpostiviestin ja kysynyt oliko äidin tavaroista löytynyt sinikantisia vihkoja. Kirjoitin hätäpäissäni, että ne olivat minun kouluaikaisia vihkojani 
"Ne jäivät jostain syystä äidille vuosia sitten. Mielellään ottaisin ne nyt takaisin. Ne ovat minulle tärkeitä. Ne ovat minun."
Se oli surkea huijausyritys.
Henrik ei ollut vastannut. Voi kuinka yllättävää. Se oli yksi hänen monista tavoistaan välttää vastuuta ja sysätä asiat muiden hoidettavaksi. 
Minun on pakko hankkia vihot takaisin. Henrik ei saa lukea niitä, ei, ei missään tapauksessa. Enn uskaltanut edes ajatella, mitä kaikkea äiti oli niihin kirjoittanut. Mitä jos Henrik saisi tietää?

Kiinnostavaa sukudraamaa, varsinkin kun sisarellekin alkaa paljastua äidistä yllättäviä asioita, hänhän luuli tietävänsä äidistä kaiken...

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
Atena 2018, 300 sivua
Yejide ja Akin ovat nigerialainen aviopari, jolle ei ole kuulunut lasta. He ovat molemmat perinteisistä, moniavioisista perheistä. Siitä huolimatta Yejidelle on yllätys, että Akinin suku painostaa Akinin ottamaan toisen vaimon. 

Olin odottanut heidän puhuvan lapsettomuudestani. Olin aseistautunut miljoonilla hymyillä. Anteeksipyytävillä hymyillä, säälikää minua -hymyillä, luotan Herraan -hymyillä -- kaikilla mahdollisilla tekohymyillä, joiden turvin voi selviytyä iltapäivästä ihmisten kanssa, jotka väittävät tahtovansa parastani, mutta tökkivätkin avointa haavani tikulla. Minulla oli hymyt valmiina. Olin valmis kuuntelemaan, kun he käskisivät minua tekemään jotain tilanteelleni. Odotin kuulevani jotain uudesta pastorista, jonka luona voisin käydä; uudesta vuoresta, jolle voisin kiivetä rukoilemaan, tai jossain kaukaisessa kylässä tai kaupungissa asuvasta vanhasta yrttiparantajasta, jolta voisin kysyä neuvoa. Olin aseistanut huuleni hymyillä, silmäni soveliaalla kyynelten kiillolla ja ja nenän niiskauksilla. Olin valmis sulkemaan hiussalonkini seuraavaksi viikoksi ja lähtemään etsimään ihmettä anoppi vanavedessäni. En ollut odottanut huoneeseen toista hymyilevää naista, keltaista naista, jolla oli verenpunainen suu ja joka virnuili kuin uusi morsian.

Kerrassaan mainio romaani joka valottaa modernien nigerialaisten kaupunkilaisten elämää vanhojen tapojen ja perinteiden ristiaallokossa. Ylitti odotukseni moninkertaisesti.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen 
Into Kustannus 2019, 227 sivua
1960-luvulla rakennetussa porilaisessa betonilähiössä kasvoivat Mira ja Eeva, 70-luvun lapset, toistensa parhaat ystävät. Lähiölapsuus, alkoholia suurkuluttavat vanhemmat, kylmä, litsareita jakava äiti... tytöt eivät saa parhaita mahdollisia lähtökohtia elämälleen, mutta pärjäävät. Mirasta tulee näyttelijä, Eevasta paitsi toimittaja, myös se rankan elämän koulima kovakuorinen johon romaanin nimi viittaa. Välillä kirjassa on pätkiä joita kirjoittaa Mies, harvinaisen itseään ja erinomaisuuttaan täynnä oleva sellainen, jonka henkilöllisyys paljastuu vasta kirjan lopussa. Silloin paljastuu myös miksi Eeva käy välillä psykiatrilla mielentilatutkimuksissa. Selvää on, että hän on tehnyt jotain rikollista, miksi, kenelle? 

Älä jää lumeen makaamaan, muru.

Kovakuorinen on niitä vangitsevia kirjoja joita et raaskisi kädestään laskea. Kysymyksiä on niin monta, kuka se omahyväinen mieskin on ja miten se liittyy Eevaan ja Miraan?

Lisätäänpäs tänne vielä yksi joka ei tullut kuvakollaasin mukaan, eli Pauliina Vanhatalon Tuulesta temmattu elämä, jonka luin viime syksynä. Siinä päähenkilöinä ovat kaksi nuorta aikuista, Ilmo ja Titi, jotka kohtaavat Ilmon äidin luona. Ilmon tyttöystävä Laura on jättänyt tämän ja Ilmo kantaa vähäisen omaisuutensa repussa äidin nurkkiin. Riitalla on taipumusta ottaa hoteisiinsa huolenpitoa tarvitsevia nuoria ja tällä kertaa heillä majailee Titi. 

Titi on vanhoillislestadiolaisesta perheestä, jossa 13-lapsisen perheen äiti on jaksamisen äärirajoilla, siitä huolimatta että vanhemmat sisarukset auttavat nuorempien hoidossa. Äidillä on harvoin aidosti aikaa Titille, ja tyttö oireilee syömättömyydellä. Sairaalajakson jälkeen äiti päästää Titin koulun ilmaisutaidon kerhoon, vaikka sellainen onkin uskoon sopimatonta. Titi jää teatterin polulle ja päätyy Riitan ohjattavaksi.