Sotavuosia isovihasta lähtien

Paketoidaan tällä kertaa pelkkiä sotakirjoja? Enimmäkseen ollaan kuitenkin kotirintamalla, joskin ensimmäisessä kirjassa suoraan tuhon ytimessä. Ajallisesti liikutaan 1700-luvun alusta toiseen maailmansotaan. En halua edes ajatella miten monet sodat siihen väliin maailmalla mahtuukaan, mutta oma mieli haluaa tietää lisää etenkin niistä, jotka omaa pohjoista nurkkaamme koskettivat.

***

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Gummerus, 2024

Lukija: Hannamaija Nikander 

Kesto: 9 h 51 min

1714

Oulaisten pappilan nuorin tytär Christina on toivottoman rakastunut kartanon poikaan Fredrik Löwenmarkiin. Tunne on molemminpuolinen, ja häitä suunnitellaan. Suuri tapahtuma kutistuu pikaiseen vihkimiseen pappilan salissa, kun jo kuolleeksi luultu sukulaismies, Ruotsin karoliiniarmeijan ratsuväen sotilas Matthias Erwast ryntää varoittamaan venäläiskasakoista. Ne ovat jo lähellä, ja ne haluavat vain tappaa. Nuoret vihitään pikaisesti ja Eero-renki lähtee saattamaan Tinaa ja Fredrikiä kohti rannikkoa, tavoitteena päästä Raahesta laivalla Ruotsin puolelle. Samalla Matthias jatkaa matkaa hevosellaan varoittamaan Tinan Oulussa asuvien sisarusten perheitä. Pastori ja hänen vaimonsa päättävät jäädä seurakunnan tueksi ja ottamaan vastaan kohtalonsa.

Kun tilanteen karmeus valkenee Eerolle, hän ei voi jättää nuoria yksin. Päästään Hailuotoon saakka, mutta sinne jäädään jumiin ja kohdataan karmivin yksittäinen isonvihan murhateko, joka tunnetaan nimellä Hailuodon murhaperjantai. 

Yli 800 pakolaista ja saaren asukasta saa surmansa kahdensadan venäläissotilaan toimesta.

Huonojalkaiset vanhukset eivät edes yrittäneet pakoon, vaan he ristivät kätensä, painoivat niskansa alas ja ottivat kirveeniskun vastaan nöyrinä. Lapset käpertyivät vanhempiensa selän taakse ymmärtämättä, että näistä ei ollut nyt suojelemaan heitä. Miekat ja kirveet viuhuivat ilmassa, syysyö oli sakeana puhkottujen vatsojen löyhkää ja tuskanhuutoja. Kuului kova kolahdus ja kostea massahdus, kun kirves osui ihmistä pääkalloon ja halkaisi sen kuin kuivan koivuklapin. Se oli ääni, jota tuskin koskaan unohtaisin, eläisin kuinka pitkään tahansa.

Isovihan tapahtumat ovat itselleni niin vierasta aikaa, että heti kun äänikirjapalvelu ehdotti kuunneltavaksi Päivi Alasalmen romaania kyseiseltä aikakaudelta, laitoin sen luureihini. Hienoa että tällaisiin harvemmin käsiteltyihin ajanjaksoihin tartutaan ja annetaan lukijalle mahdollisuus romaanin keinoin saada tutkailla historian tuntemattomampaakin osaa. Veikkaan ettei tätäkään postausta lue moni, joka tuntisi isovihan yhtä hyvin tai paremmin kuin toisen maailmansodan. 

Kirja oli toki paikoitellen melko raju, mitä muuta se voisikaan olla kun aiheena on laajamittainen murhateko. Mutta se on myös jännittävä, koukuttava ja sitä oli pakko kuunnella lisää, lisää, lisää. En hätkähtäisi Hailuodon osuuttakaan näin jälkikäteen sanottuna, ellet ole kovin herkkä. Lukija on parhaimmistoa.

Olen ollut varovaisesti kiinnostunut Alasalmen saamelaistrilogiasta jonka aloittaa Joenjoen laulu. Syyskuussa häneltä ilmestyy Enkelinkihara, joka aloittaa sortovuosiin Tampereelle sijoittuvan jännitystrilogian, joka alkoi heti kiinnostaa!

***

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

Bazar, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 51 min

Cordelia ei ollut juurikaan kiinnittänyt huomiota heidän perheensä palvelusväkeen, kunnes kohtasi sattumalta heillä muutaman kuukauden työskentelevän maisema-arkkitehdin Isaacin. 

Tuolloin elettiin kesää 1914, ja sodan odotus tuntui väreilynä ilmassa. Osa ihmisistä arveli ettei sota koskettaisi Brittein saaria, osa taas arveli, ettei saarivaltio pystyisi millään pysyttelemään erossa. Cordelia ja Isaac lähentyvät, mutta suunnitelmat tulevaisuudesta katkeavat siihen kun Isaac joutuu rintamalle.

Kirjassa on monta eri osaa, jotka ovat keskenään erilaisia. Ensimmäinen on tuo nuorten rakastuminen, toinen keskittyy kirjeenvaihtoon. Alkuteoksen nimi The Hidden Letters kertoo sen, etteivät kaikki kirjeet löydä ajallaan perille. 

Kirjasta olisi vaikka miten paljon kerrottavaa, mutta taidanpa tällä kertaa sanoa, että lue itse loput. Cookin kirja on näistä neljästä viihteellisin, ei kuitenkaan tyhjää höttöä ja juonen kulun lisäksi siinä on oleellisena tunnelma, joka ei ole kesänkepeä vaan paikoitellen melko surullinen ja alakuloinenkin. 

***

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Osa #1 Petsamo

Storytel Original, 2024

Lukija: Anna Saksman 

Kesto: 9 h 22 min

Vaikka ystävät varoittelivat hätiköimästä, oli Valeria Vedoroff sanonut itsensä irti kalatehtaalta. Hän oli jo pitkään haaveillut pääsevänsä pois Petsamosta, ja nyt, keväällä 1937, tuo haave vihdoin toteutuisi. Hänen sulhasensa oli lähtenyt jo edeltä etelään asioita järjestelemään. Kun sulhaselta ei sitten kuulunutkaan kirjettä, hän huolestui, etenkin kun oli huomannut olevansa pieniin päin. Samaan aikaan Valerian isä, ikonimaalari,  pidätetään vakoilusta epäiltynä. 

Muutamaa vuotta myöhemmin Valeria on pienen Aleksei-pojan äiti. Pojan syntymästä hänelle oli ikään kuin valjennut, mikä oli elämän tarkoitus, vaikka elämä olikin välillä ollut kovaa näiden kahden vuoden aikana, ja leipä tiukassa.

Juuri silloin radiotoimittaja toivotti hyvää päivää ja kertoi, miten jo 3 000 vapaaehtoista oli kokoontunut Kannakselle linnoitustöihin. ”Ilma väreilee helteisenä ja kuumana, mutta se ei hidasta tärkeitä töitä. Maisemaan, joka vasta oli koskematonta korpea, nousee vieri viereen kivisiä esteitä, joita ei niin vain ajetakaan yli vieraan maan hyökkäysvaunuilla…” toimittaja runoili, mutta Valeria huokasi raskaasti. Aina vain lisää huolestuttavia uutisia. Sentään tänään uutisissa ei kertaakaan mainittu Saksan johtajaa Hitleriä. Huhtikuusta lähtien, kun Englanti oli julistanut yleisen asevelvollisuuden, Valeria oli alkanut tosissaan pelätä pahinta. Petsamolaisten mielestä sota ei leviäisi pohjoiseen, mutta Valeria ei ollut asiasta niinkään varma.

Vastavalmistunut poliisi Antti Teerikallio lähetetään vanhoille kotiseuduilleen Petsamoon tutkimaan seudun kasvanutta rikollisuutta, mutta Teerikallio lähtee pohjoiseen vastahakoisesti. 

Ties monettako kertaa Antti Teerikallio kertasi kuulemaansa. Manner oli kertonut Petsamon väkiluvun moninkertaistuneen lyhyessä ajassa. Kuulemma vuosi sitten kukaan ei ollut tiennyt mitään Kolosjoesta, nyt poliisipäällikön mukaan korpeen nousevasta nikkelikaupungista haaveili niin helsinkiläinen tarjoilijatar kuin Kuusamon lentojätkäkin.

Vaikka keskustelusta oli kulunut jo monta päivää, Teerikallion oli yhä vaikea päättää, mitä ajatella. Oliko pohjoisen komennus johtajalta luottamuksen osoitus, vai pitikö Manner häntä keskinkertaisuutena, joka joutikin lähteä puolen vuoden komennukselle Jäämerelle?

Samoihin aikoihin taidemaalari Maija Vuonnajärvi muutti Petsamon kirkonkylään ja avasi sinne valokuvaamon. Maijan ja Valerian polut kohtaavat.

Tässä toinen kirja aiheesta joka oli minulle vieras. Ei sotavuodet sinänsä, mutta pohjoinen tapahtumapaikka. Iso kiitos kirjailijalle, että on rohjennut valita Petsamon kaikkien niiden Karjalan kannakselle sijoittuvien romaanien keskelle. Vainio on rovaniemeläinen kulttuurihistorian tutkija ja äidinkielen opettaja. 

WSOY on tänä vuonna julkaissut Petsamon enkelin lukukirjana. Olen kuunnellut jo toisenkin osan, Turjanmeren tytär. Päätösosa Ristitunturi ilmestyi keväällä. 

***

Roy Jacobsen: Valkoinen meri

Barrøy #2

Sitruuna kustannus, 2023

Lukija: Tuija Kosonen

Kesto: 7 h 33 min

35-vuotias Ingrid eli nyt yksin Barrøyn perheen saarella, kun mielisairas Barbro-tätikin oli joutunut sairaalaan. Loput olivat joko kuolleet tai muuttaneet pois. Hän pyrki varustautumaan talveen niin hyvin kuin taisi, kävi soutaen kaupassa, keräsi marjoja ja polttopuita. Hän löysi vaatteenriekaleita, mistä lie ajautuneet. Perässä tuli myös ruumiinkappaleita, sitten kaksi miestä, toinen kuollut, toinen heiveröisesti elossa. Hän käy ilmoittamassa kuolleesta, mutta omii toisen itselleen, hoivaa tämän terveeksi. Heidän välilleen syntyy lämmin, sanaton suhde, kun yhteinen kieli puuttuu. Eräänä yönä Ingridin nukkuessa mies katoaa.

Aloitin Jacobsenin trilogian pitkälti samasta syystä kuin Vainion Petsamo-kirjankin. Ajankohta on sama, tapahtumat pohjoisesta, maa vain eri - ja Norjaa saksalaiset tässä kohtaa miehittivät. Sarjassa on vielä kolmas osa, Rigelin silmät. 

Historiallisia romaaneja vol 13

Tällä kertaa neljän historiallisen romaanin paketti vie neljälle eri vuosisadalle. Sain vihdoin kuunneltua Raskin romaanin, kun huomasin siihen ilmestyneen jatkoa. Maila Talvion kirjan luin e-kirjana, kun en löytänyt kirjastosta mitään juuri mielen mukaista paperikirjaa, ja nimen tultua vastaan päätin tutustua hänen tyyliinsä kirjailijana. Jälkimmäiset kaksi ovatkin sarjojen jatko-osia. 

***

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

#1 Kylmä meri

WSOY, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 11 h 10 min

Syksyllä 1606 rääveliläisen hansakauppiaan Matthias Bergerin esikoistytär Dorotea oli menossa naimisiin häntä huomattavasti vanhemman lyypekkiläisen leskimiehen Krausen kanssa. Kalpeaa sisarta tarkkaillessaan Blanka ajatteli, että sisko olisi yhtä hyvin voinut kuolla, eihän hän tulisi näkemään tätä enää milloinkaan. Pitäisi varoa mitä toivoo. Sisar oli sairastunut vakavasti, ja menehtyi vain muutama päivä vihkimisen jälkeen.

Blankan ystävä, joka hoiti sairaita ja kätilöi maailmaan uusia lapsia, oli opettanut hänelle kaikenlaista yrteistä ja parantamisesta. Dorotean kuoltua hän paljasti Blankalle myös sen, että isän kauppaliike oli huonolla tolalla, ja vain Krause oli hänen mahdollisuutensa väistää konkurssi. Niinpä mies puhuttiin naimaan Blanka, mutta asian tultua Blankalle niin äkkiä, sovittiin myös, että tämä viettäisi vielä talven isänsä luona. 

Kevään koittaessa Krause lähetti laivan hakemaan vaimonsa ja tämän piian Margon kotiin Lyypekkiin, mutta laiva joutui kaappareiden kynsiin. Siitä vasta seikkailu alkoikin...

Ihme jos joku ehtii pitkästyä tähän romaaniin, yllätyksiä ja monenlaisia käänteitä oli tarinaan mahtunut. Kaikki aika uskomattomia, mutta sehän on ihan ok viihteellisessä seikkailussa, eikö?

Krista lukee niin monia minulle mieleisiä kirjoja että pitää välillä valita silläkin, ettei tule hänen lukemiaan liian lähekkäin. Tiedän ettei se kaikkia häiritse vaikka kuuntelisi peräkkäin kaksi ihan erilaista saman lukijan kirjaa, mutta minulla on näitä rajoitteita 😅

***

Maila Talvio: Kaukaa tullut

#1 sarjassa Itämeren tytär 

E-kirja: Saga Egmont, 2022

160 sivua 

Romaani Itämeren tytär ilmestynyt alunperin 1940.

Hattujen ja myssyjen sota (1740-43) oli päättynyt ja Tukholmaan paenneiden helsinkiläisten odotettiin palaavan hetkellä millä hyvänsä. 

Paimen soitti torveaan Suurkadun päässä, murtama lehmä oli jo kaupunkiin saatu ostettua, raatimies Burtzin taloonkiin juuri ensimmäinen.

Kauppias Suthoff oli kaivanut kirkon hopeat puotinsa alle talteen ja vienyt kirkonkellot mukanaan laivalla Tukholmaan, niin että oli siinä hötäkässä rouvansa ja lapsensa unohtanut kokonaan. (Tai ainakin "unohtanut"...)

Jälkimmäiset olivatkin viettäneet sotavuodet Espoossa, tiettömässä erämaassa, ja nuori Kustaa Wetter oli saanut tehtäväkseen hakea heidät kaupunkiin ennen kuin kauppias Suthoff itse palaisi. Kustaa Wetterille tämä oli mieleinen tehtävä, sillä hän oli rakastunut Suthoffien keskimmäiseen tyttäreen Hedwig Ulrikaan joka pian täyttäisi 17 vuotta, mutta rikas kauppias tuskin huolisi häntä vävykseen. 

Hänen isänsä oli ollut pitkä ja kaunis mies, Helsingin pormestari Aabraham Wetter. Entä jos hänestä, Kustaasta, tulisi isänsä seuraaja. Hän oli nyt sisaruksistansa vanhin, paha vain, että heillä oli holhooja sekä Tukholmassa että täällä. Jos kauppamies Suthoff osaisi nauraa, niin hän kai nauraisi häntä, jos hän astuisi hänen eteensä ja sanoisi: pyydän tyttärenne Hedvig Ulrikan kättä. Tämän tietäen on aivan turhaa lähteä Leijonien kanssa vuorille tähystelemään laivoja ja korjata talteensa mitä saa. Tulee viinejä, kahvia, silkkikankaita. Jospa voisikin unohtaa Hedullan!

Omasta mielestään Jakob Suthoff oli Helsingin hyväntekijä, ja hänestä pitäisi tehdä seuraava pormestari, mutta kaupungin korkea-arvoisimmat herrat eivät halunneet nähdä häntä salongeissaan. Johtuiko se sitten enemmän Suthoffista itsestään vai hänen vaimostaan, jota pidettiin hieman höyrähtäneenä. Vaimon oli nähty lauleskelevan ja kirmaavan kuin lapsi leikeissään, ja kun Suthoff oli kerran kotoa lähdettyään piilottanut tämän vaatteet, oli tämä juoksennellut ulkona lähes alasti. Suthoff halusi vaimostaan kaksi asiaa. Että tämä käyttäytyisi hillitysti ja arvokkaasti, ja antaisi hänelle vielä pojan ja perijän. Heitä oli kyllä siunattu myös poikalapsilla, mutta kaikki olivat kuolleet pieninä. 

Hattujen ja myssyjen sota, jota myös pikkuvihaksi kutsutaan, käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä. Lainauksessa mainitut Leijonat olivat Helsingin ruotsalaisten poikien / nuorten joukko, venäläiset olivat Ruutanoita, ja poikien välillä oli vähintäänkin suukopua, toisinaan yhteenottojakin. 

Nähtäväksi jää tuleeko sarjasta luettua loputkin, nyt ei vielä siihen jäänyt kutinaa. Sen sijaan e-kirjoja voisin lukea toistekin, niitähän on paljon myös e-kirjastossa jos taas käy tunnit vähiin Storytelissä. 

***

Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta 

#2 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 13 h 33 min

Piika Priita-Kaisa istuu vankilassa Vesisaaressa ja odottaa lasta tilalliselle Askan Mikolle, johon on rakastunut. Lupaa ja yleistä hyväksyntää tuo rakkaus ei nauti, sillä Mikolla on kotona Näätämössä vaimo, Kreeta-Liisa, joka ei ole saanut Mikolle lasta. Priita pelkääkin Vesisaaressa istuessaan ja homeista leipää nakertaessaan, että Mikko lopulta ottaa hänen lapsensa ja kasvattaa tytön yhdessä Kreeta-Liisan kanssa. Jos Mikko ei häntä enää huoli, saattaa hän lähteä Amerikkaan, jonne veli on viemässä koko perheensä. Eletään vuotta 1860.

Pelko on kuitenkin turha, sillä Priita-Kaisalle Mikko tahtoo pirtin rakentaa. Ennen sitä on kuitenkin edessä monta mutkaa. 

Ruijan rannalla on minusta onnistunut sarja, sen kieli ja tapahtumat tuntuvat hyvin realistisilta, niin kuin meidän käsitystemme mukaan tuohon aikaan on eletty ja rakastettu. Rakkaus on sarjassa suurta ja kaikkivoittavas, mutta imelyys siitä on kaukana. 

***

Ellen Vahr: Leipomo Brooklynissa

Osa 2 sarjassa Amerikka

Gyldendal Astra, 2026

Lukija: Anniina Piiparinen 

Kesto: 9 h 52 min

Thea oli jättänyt taakseen Idle Hour -kartanon ja teki nyt töitä 5th Avenuen varrella Vanderbiltien kaupunkitalossa.

Äidin kotoa lähettämässä kirjeessä oli kerrottu, miten siellä pelättiin sodan (ensimmäisen maailmansodan) leviämistä, ja miten Britit olivat upottaneet yli sata norjalaista kauppalaivaa hänen lähtönsä jälkeen. Niinpä Thean olisi turvallisinta jäädä toistaiseksi Amerikkaan. Isä oli joutunut lopettamaan leipomonsa, mutta muuten he pärjäsivät hyvin. Eniten Theaa otti sydämestä äidin kirjoittaessa, miten yhtäkkiä kovin aikuistunut Hans oli kysellyt Theasta, kun he olivat nähneet kaupungilla. Vanhemmat olivat myös lähettäneet Thealle avoimen laivalipun kotimatkalle, ja jonain päivänä hän vielä palaisi kotiin Norjaan.

Thea oli ottanut vastaan työn kaupunkitalossa saadakseen leipoa, mutta taloudenhoitaja sälytti hänelle lähinnä tiskejä, eikä Thea voinut nähdä asemansa juurikaan kohentuneen Idle Hourissa vietetyistä kuukausista.

Eräänä iltana Thea törmäsi Amandaan, joka oli ollut hänen hyttitoverinsa matkalla Amerikkaan. Kaikki mitä tyttö oli silloin kertonut, oli ollutkin sepitettä, ja nyt Amanda tarvitsi apua. Yhdessä he selvisivät pahimpien kurimusten yli, ja sitten Paul, Vanderbiltien autonkuljettaja johon Thea oli rakastunut, näytti hänelle ränsistyneen, myynnissä olevan leipomon.

Thea ja Amanda alkoivat yhdessä pyörittää leipomoa, vaikka oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi tehdä leipomossa muuta kuin hymyillä tiskin takana ja rahastaa tuotteet. Alku oli takkuista, ja he elivät niin kädestä suuhun, että heidän oli asioitava jopa panttilainaamossa. Samaan aikaan Paul oli siirtymässä elämässä eteenpäin, eikä Thea ollut mukautunut hänen unelmiinsa. 

Thea jäi seisomaan panttilainaamon ulkopuolelle raskas laatikko käsissään. Amanda oli pantannut hänen turkisstoolansa, ja nyt myös lippu oli mennyttä. Epätoivo Paulin lähdöstä oli saanut hänet suostumaan järjettömään ajatukseen lipun vaihtamisesta gramofoniin. Hän oli ajatellut, että se voisi karkottaa ikävät ajatukset. Lippu oli tuonut hänelle turvaa, ja nyt sekin turva oli poissa. Jäljellä oli vain kipeä, raastava tunne siitä, että hän oli täysin oman onnensa nojassa. Silti samaan aikaan hän tunsi jännitystä. Aivan kuin maailma olisi avautumassa hänelle uudella tavalla.

Olin ensimmäisen osan jälkeen vähän kahden vaiheilla, että jatkanko vai unohdanko, mutta tulinpa ladanneeksi ja hyvä niin. Tämä kakkososa oli minusta vaiherikkaampi kuin ensimmäinen ja sitä myötä myös koukuttavampi. 

Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.

Romaaneja meiltä ja naapurista

Hei kanssabloggarit ja mahdolliset muut uteliaat! Tällä kertaa paketissa on neljä romaania, joista kolme on kotimaisia ja yksi ruotsalaiskirjailijan näppikseltä. Ajallisesti liikutaan 1920-luvulta nykypäivään, ja mikä ilahduttaa, tuo kauimmas historiaan sijoittuva Vedenmorsian pysyy siellä tiiviisti koko kirjan ajan, eikä nykytasoa ole. Nykyään tämä on harvinaista herkkua, mutta oikein nautinnollista että saa keskittyä vain yhteen aikakauteen. Sijaintien puolesta taas liikutaan aina Saksaan ja Ukrainaan saakka. 

***

Emmi Maaranen: Vedenmorsian 

Avain, 2025

Lukija: Katja Lukkarinen 

Kesto: 8 h 38 min

Helsinki, 1926

Elsa ja Aada olivat aloittaneet palvelijattarina hienossa huvilassa Helsingissä, jonne Elsa oli tullut paremman elämän toivossa. Huvilan emäntäpiika oli juuri sellainen joka halusi päteä kaikessa, ja määräsi tytöille tehtäviä aamusta iltaan. 

Talon isäntä, kolmissakymmenissä oleva maisteri Rosenberg, joka oli ammatiltaan lakimies, oli äärettömän kiinnostunut hyönteisistä. Huoneiden seinillä oli lasin alla olevissa kokoelmissa perhosia, sudenkorentoja ja kuoriaisia, joita maisteri itse oli kerännyt matkoiltaan. Oli lähes kunniaksi, kun Elsa sai tovin kuluttua luvan pyyhkiä pölyt vitriineistä. Lisäksi hän sai vastuulleen viherkasveista huolehtimisen. 

Elsa ja Aada ystävystyivät ja kävivät vähäisenä vapaa-aikanaan muun muassa elävissä kuvissa, joka oli Elsalle uutta. Aada alkoi kuitenkin pikkuhiljaa etääntyä Elsasta, ilman että Elsa ymmärsi syytä siihen. 

Elsassa alkoi itää haave uudesta, itsenäisemmästä työpaikasta, jossa työ tosiaan päättyisi tietyllä kellonlyömällä, ja samalla tarjoutui mahdollisuus omaan asuntoon. Siellä vieraili usein myös Elsan elämään astellut rakkaus, jonka myötä Elsa odotti saavansa ikioman perheen. Aada taas haaveili lähdöstä Amerikkaan, ja säästi rahaa laivalippuihin. 

Kirja oli ensinnäkin ihana ajankuvaus, ei liian kevyt eli ei viihdekirjallisuutta. Oli muuttuva maailma, kasvava Helsinki uusine kivitaloineen, toisaalta viinatrokarit ja isot luokkaerot. Henkilöt olivat kiinnostavia ja kuuntelin Vedenmorsianta erittäin koukuttuneena tarinaan. Toisekseen koko ajan mukana oli tuo mystinen veden pinnan alla oleva nainen, selvästi ruumis, mutta kenen, ja mitä hänelle on tapahtunut? Nainen puhuu omalla vuorollaan minämuodossa, koko ajan selvemmin, ja kun hänet löydetään merestä, aletaan myös rikosta tutkia, sillä on tapahtunut murha. Kirja ei ole dekkari, mutta siinä on oivallinen jännite.

***

Johanna Vuoksenmaa: Suurenmoinen matka 

Otava, 2025

Lukija: Krista Kosonen 

Kesto: 12 h 39 min

Suurenmoinen matka suuntautuu Saksaan, ja ajankohta on toinen maailmansota. Itse Hitler on kutsunut ryhmän suomalaisia rouvashenkilöitä tutustumaan uljaaseen Saksanmaahan, jonka eteen valitut naiset ovat antaneet joko poikansa tai puolisonsa. Useimmat matkaan lähteneistä, kuten päähenkilö Alma, ovat haltioissaan kaikesta kokemastaan kun heitä kuljetetaan eri puolilla Saksaa, mutta myös kriittisempi soraääni kuuluu. Samalla lukijalle paljastetaan toista todellisuutta, kun joidenkin tie viekin makoisan illallisen sijaan samaan aikaan kohti keskitysleiriä. Tämä luo onnistuneesti juuri sitä mitä näkökulmaeroilla haetaankin. 

Nykyhetkessä Ilona on toiminut lentoemäntänä jo parikymmentä vuotta, joten siinä missä saksanmatka oli isoäidille ainutlaatuinen elämys, on se Ilonalle työtä ja arkea. Välillä siihen kuuluvat kiire, koneen ahtaus ja yöpymishotellien tukkeutuneet viemärit, välillä kivojen mutta alati vaihtuvien työkavereiden seura. 

Yksityiselämässä riittää huolia, etenkin jo kotoa muuttaneen pojan tähden. Tämän venäläinen isä ei ole juuri koskaan ollut kuvioissa, mutta poikaa on silti ryssitelty eri tahoilta. Kun sen tekee jälleen tyttöystävän isä, kiehahtaa pojan sisimmässä niin, että hän karkaa Ukrainaan ja pyrkii rintamalle. 

Vuoksenmaa osaa kirjoittaa niin, että koukutun. Olen kuunnellut myös hänen esikoisensa Pimeät tunnit, joka sijoittui öljykriisin aikaan. Hyvin erilaisia aiheita siis, mutta näitä yhdistää se, että kirjat olisi helppo nähdä elokuvina, jotka menisin mielelläni katsomaan. 

***

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

Johnny Kniga, 2023

Lukija: Erja Manto 

Kesto: 4 h 1 min

Agnetan pitäisi kertoa tärkeä asia tyttärelleen Tildalle. Hänellä on ehkä enää muutama viikko elinaikaa, aikaa ei ole siis paljon. Mutta he ovat etäisiä, ja tyttärelle puhuminen on vaikeaa, jos asia on yhtään muuta kuin perus kuulumisten vaihtoa. 

Puhelimessa ei ainakaan voi sanoa, että kuolee pian. Niinpä Agneta kutsuu itsensä viikonlopuksi kylään tyttären luo Tukholmaan. Junamatka Jällivaarasta on pitkä, siinä ehtii miettiä kaikenlaista. Huomaako tytär heti, ettei kaikki ole kunnossa? Vai huomaako harventuneet hiukset ja harmaantuneen ihon vain, kun tietää olevansa kuolemansairas? Mitä jos tytär alkaa itkeä holtittomasti, mitä jos tämä ei itke ollenkaan?

Ruotsalaiskirjailijan esikoista on luettu blogeissa jo paljon. Minulle siihen tarttuminen on kestänyt koska samaan aikaan sekä halusin lukea vaikeasta äiti-tytär-suhteesta, että pelkäsin tarttua aiheeseen. Äitini kuoltua kevättalvella 2022 meillä oli etäiset välit ja, noh, eihän niitä enää millään korjata. Huono omatuntoko se on joka toi äidin uniini aivan jatkuvasti, edelleen näen hänestä usein unia. Ei niissä mitään ikävää tapahdu, emme riitele, emme joudu ikäviin tilanteisiin, mutta onhan se merkki jostain, että hän niissä on mukana ihan jatkuvasti. Äidin ollessa vielä elossa hän oli harvemmin mukana unissani. 

Kirja oli mieleinen, ja toinenkin suomennos on ehdottomasti kuuntelulistallani. Siinä on pääosissa myös saamelaisuus ja pohjoisen luonto, joten erittäin houkutteleva kirja. Kansi vain vaikuttaa siltä, että se tapahtuu lumiseen aikaan, joten odottanee minulla vielä pidemmälle syksyyn. 

***

Emmi Pesonen: Kuvittelin tuntevani

Gummerus, 2025

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 7 h 16 min

Lotta ja Leo olivat olleet naimisissa yli 20 vuotta, mutta he olivat edelleen toistensa parhaat ystävät. He jakoivat kaiken, niin onnellisimmat kuin kurjimmat asiat, ja siksi he jatkoivat yhdessä vaikka ystävät ympärillä erosivat.

Kesken keväisten juhlien Lotta kuulee vahingossa vessassa keskustelun, josta poimii miehensä nimen, sanoja kuten pettää, ja vihdoin pidemmän lausahduksen: voi Lotta-parkaa, en ole voinut kunnolla katsoa häntä koko iltana. 

Lotta uskoo viimeiseen asti tulkinneensa väärin, mutta kysyessään asiasta Leolta, mies myöntää pettämisen heti. Susanna. Kohta puolitoista vuotta. Lottaa oksetti. Miten sä voit tehdä mulle, lastesi äidille näin?

Lotta kaipasi tilaa, niin fyysisesti kuin henkisesti. Hän suuntasi perheen kesäpaikkaan saareen, mukanaan vain perheen iäkäs koira. Leo ikävöi häntä lukuisin viestein ja soitoin, joihin Lotta useimmiten ei vastaa. Leon valinta on selvä, hän tahtoo pitää perheen koossa, mutta Lotta ei voi niin vain antaa anteeksi. Sitten hän tapaa aivan sattumalta vanhan opiskelukaverin, jonka kanssa on myös seurustellut silloin nuorena, ja kutsuu tämän saareen.

Pesosen kirja oli mielestäni todella luontevaa tekstiä repliikkejä myöden, ja antoi tapahtumista sellaisen mielikuvan, että kaikki olisi voinut tapahtua ihan oikeasti. Olen lukenut viisi vuotta sitten häneltä kirjan Maailman kaunein sana, ja pitänyt siitäkin. 

istoriallisia romaaneja vol 6: Vahvoja naisia Naistenviikolla

Minulla on edelleen menossa vahva historiallisten romaanien romaanien putki, joten nyt on tarjolla neljä uutta tai melko uutta kirjaa, jotka sijoittuvat kolmelle eri vuosisadalle. Samalla nämä sopivat erinomaisesti meneillään olevalle naisten viikolle, sillä jokaisessa on päähenkilönä vahva, omillaan seisova nainen. 

***

Christina Erikson: Kaipauksen aika

Kartanon naiset #3

Docendo, 2025

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 10 h 43 min

1792

Christina oli ollut PH von Amberin puoliso nyt puolentoista vuoden ajan, mutta avioliitossa ei ollut toivottua lämpöä. Mies oli ollut leski, kun he olivat päätyneet yhteen. Hääyön jälkeen heidän yhteiset yönsä olivat sormilla laskettavissa, ja Christina mietti, oliko hänen ensimmäinen liittonsa ollut onnellinen. Saattoiko mies torjua hänet peräti siksi, että rakasti edelleen niin kovin ensimmäistä vaimoaan? 

Hän oli luvannut isälleen ja itselleen, että Svartå pysyisi perheen hallussa, mutta hänen ponnistelunsa kartanon tulevaisuuden hyväksi vaikuttivat turhilta. Ilman perillistä tulevaisuus näytti yhtä synkältä kuin vuoden 1789 armottomana talvena, jolloin Marcus kuoli. Christina olisi halunnut pamauttaa kamarin oven kiinni niin, että seinät kaikuivat ja lasiruudut helisivät. Mutta siitä ei olisi mitään hyötyä. Hän joutuisi korkeintaan kohtaamaan äidin ja Beatan ivalliset katseet, joista hän sai muutenkin kyllikseen joka ikinen kuukausi. Naiset tuntuivat pitävän hänen kuukautisistaan kirjaa kuin kaksi vaanivaa korppia ja esittivät jokaisen vuodon ajankohtana merkitseviä kysymyksiä siitä, mahtoiko odotettu perillinen olla jo tulossa. Christina painoi kädet kasvoilleen ja toivoi, että Maja olisi hänen luonaan.

Maja ei kuitenkaan ole enää Christinan palveluksessa, vaan pitää huolta tämän suurimmasta salaisuudesta. 

Kirjassa on juonittelun lisäksi myös jännitystä, sillä Svartån naamiaistanssiaisissa tapahtuu yllättävä kuolemantapaus. Jännitystä luo myös asia, jonka Christina oppii aviomiehestään... 

Nautin edelleen kovasti tästä sarjasta, joka on vetävää tekstiä, sisältäen sopivasti kaikenlaisia elementtejä mitä koukuttavaan historialliseen viihdekirjallisuuteen kaipaan. 

***

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

#1 Ruijan rannalla 

Gummerus, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen 

Kesto: 10 h 40 min

1859--->

– Minä en ole ainoa, joka on tehnyt väärin, mutta kun joutuu seisomaan neljä kertaa papin vieressä, niin siinä ihminen on todella yksin. Pilkattavana. Häväistävänä. ”Priita-Kaisa Seipäjärvi on harjoittanut haureutta”, pappi sanoi. ”Hän on syntinen nainen. Hänen täytyy rukoilla Jumalalta anteeksiantoa. Meidän kaikkien täytyy rukoilla hänen puolestaan.”

Priita-Kaisa oli suuttunut pappiin, ja suuttunut niihin miehiin, jotka kirkon penkeillä olivat rukoilleet hänen syntiensä puolesta. Hän pakkasi ahkioon tavaransa ja kolmevuotiaan Heikki-poikansa, vanhempi Aleksi hiihti jo hyvin siinä missä Priitakin. Nuo hänen komeat poikansa olivat syy siihen, miksi Priitaa piti rankaista: kaksi aviotonta lasta eri miehille. Tosin Priita arveli, että isän kotipolttoisen myynnilläkin oli osuutensa asiaan. 

Samaa matkaa lähtijöitä oli useampia, Suomen puolelta oli aina lähtijöitä pohjoisemmaksi, Norjaan, sinne missä oli työtä ja ruokaa, niin paljon kalaa kuin merestä jaksoi nostaa. Priita suuntaisi Pykeijaan, jonne hän veljensä oli jo muuttanut, ja etsisi puolisokseen kovan työmiehen joka ei joisi itseään jatkuvasti humalaan ja olisi parempi miehen malli pojille kuin hänen oma isänsä. Kohtalo oli kuitenkin varannut hänen kohdalleen muuta, eli rakkauden joka ei taaskaan sopinut muiden pirtaan. 

Siinä missä Kartanon naiset voi reteästi luokitella viihdekirjallisuudeksi, tarjoaa Jäämeren laulu syvällisemmän otteen ja näkökulmia pohjoisen alueen historiaan. Sarjan toinen osa, Villien tuulten ranta, ilmestyy syyskuussa, ja sen huomattuani tulikin kiirus kuunnella vihdoin tämä ensimmäinen kirja. Näistä todella pohjoiseen sijoittuvista kirjoista minulle on tullut viime vuosina halu päästä matkustamaan sinne, mm Pykeijaan. Toivottavasti tämä lähivuosina toteutuu! 

***

Lea Kampe: Kenian naarasleijona

Bazar, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto: 11 h 25 min

Minulla oli Afrikassa maatila Ngong-vuoren juurella. Niin alkaa Karen Blixenin tunnetuin romaani, Minun Afrikkani, ja se on myös toinen lause Kampen Karen Blixenistä kertovassa romaanissa. Kuinka moni meistä vanhemmista lukijoista kuuleekaan mielessään Meryl Streepin äänen, joka lausuu nuo samat sanat vähintään yhtä tunnetun samannimisen elokuvan aluksi: I had a farm in Africa, at the foot of Ngong Hills. 

Heille, joille Karen Blixen ei kolahda takaraivossa, kyse on siis tositapahtumista. Tuore tanskalainen aviopari Karen ja Bror von Blixen-Finecke perustivat kahviplantaasin Keniaan suurin odotuksin. Kuka sen heille alunperin hankkikin, ei huomioinut sen sijainnin ja käyttötarkoituksen yhteensopimattomuutta: alue on liian kuivaa kahvipensaille. Kun Bror oli potkittu ulos farmilta ja avioero selvä, plantaasi oli Karenille koko elämä ja samalla suurin haaste. Mitä muuta hän osaisi - tai edes haluaisi tehdä?

Mikään ei ole yhtä kamalaa kuin pelokas odottaminen. Tarvitsemme kipeästi hyvän sadon – ja siihen tarvitsemme sadetta. Kun herään aamuisin, haistan pelkän palaneen maan. Maasait ovat kulottaneet ruohotasangon jo monta viikkoa sitten, jotta se pääsisi uuteen tuoreenvihreään kasvuun heti sadekuurojen jälkeen. Muistatko pitkät, vierivät savumatot ja leimuavat liekit? Kun sateet sitten jossain vaiheessa tulevat – sillä täytyyhän niiden tulla! – neitseellisen ruohon voi melkein nähdä kasvavan. Koit sen itsekin. Se on kuin syvä huokaus – kuin saisi lunastaa ikivanhan lupauksen. Onko tosiaan niin, että tällä kerralla tuo lupaus rikkoutuu? Toisinaan luulen melkein kuulevani sisälläni ruohonsiementen pidätellyn hiljaisuuden, kuiskatun sateenkaipuun. Enkä ole kuulosteluni kanssa yksin. Kikujut kuuntelevat kanssani.

Vuodesta toiseen sateet antoivat odottaa itseään ja sadot jäivät pienemmiksi kuin hän osasi odottaa. Viimeinen pisara olivat valtaisat heinäsirkkalaumat, jotka söivät kaiken maan tasalle saakka. 

Toinen haaste oli rakkauselämä. Eronsa jälkeen hän alkoi tapailla brittiläistä aristokraattia, Denys Finch-Huttonia.  Mies kulki jatkuvasti Kenian ja Englannin väliä, eikä tavallinen elämä, johon kuului avioliitto ja lapsia, tuntunut olevan häntä varten.

”Juuri siksi en sanoisikaan meidän olevan yhdessä. Rehellisesti sanottuna en tiedä ollenkaan, miten kuvailla suhdettamme. Mutta kuka tietää, ehkä sitten kun Denys palaa muutaman kuukauden kuluttua Englannista, tilanne selkiytyy edes hieman – vaikka rohkenenkin epäillä. Asia on juuri niin kuin sanoit: eivät Denysiä kiinnosta selkeästi määritellyt parisuhteet. Ja vaikka se kuulostaakin kummalliselta, juuri se minua hänessä viehättää. Häntä ei yksinkertaisesti voi karsinoida.”

Ingrid katseli häntä tarkkaan. ”Ja sekö sopii sinulle?”

Halusiko hän Denysin muuttuvan, kyllä ja ei. Olisiko miehessä hänelle enää mitään erityistä, jos tämä olisi kuin kaikki muutkin miehet? Blixeninsä tuntevat tietävät miten rakkaustarina päättyy, lentoturmaan, mutta toisaalta kun oman muistini virkistykseksi luin tähän liittyvistä ihmisistä netistä, oli Karenin ja Denysin suhde mitä ilmeisimmin päättynyt, ja Denys tapaili yhtä epäsäännöllisen epäselvästi toista naista. 

Kirja käy läpi Blixenin elämää Afrikassa, ennen ja jälkeen Finch-Huttonin. Vaikka tavallaan tietää "perus juonen" eli Blixenin elämän kulun, aina tulee uutta vastaan, joko tietoa tai näkökulmaa tapahtumiin. 

***

Trude Teige: Isoäiti tanssi sateessa
WSOY, 2025
Alkuteos: Mormor danset i regnet, 2015
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 9 h 20 min

Kun Juni palaa sukutaloon norjalaiselle saarelle, hän löytää valokuvan isoäidistään Trudesta rinnallaan saksalaissotilas. Juni ei tiedä mitä ajatella, joten hän alkaa selvittää sodanaikaisia tapahtumia kotiseudullaan, mutta isoäidin tarina vie pidemmälle.

Välittömästi sodan päätyttyä Truden tie vie kohti Saksan itäisiä kolkkia, jonne nuori tyttö kulkee luottavaisin mielin saksalaisen rakkaansa kanssa. Mutta mitä syvemmälle Saksaan he pääsivät, sitä harvemmassa näkyi ehjiä taloja, vain valtavia kasoja tiiliskiviä ja palamisen jäänteitä. Kadunkulmat olivat täyttyneet mustan pörssin kauppiaista, jotka kuljettivat pikku kärryillään juureksia, joita ahneesti vaihtoivat arvoesineisiin. 

Tekla huomasi kuuden-seitsemäntoista ikäisen tytön, joka hiipi hitaasti lähemmäs yhtä mustan pörssin kauppiaista. Äkkiä tyttö ryntäsi nappaamaan porkkanan ja juoksi tiehensä. Mutta ei riittävän nopeasti. Mies sai yhdellä loikalla tytön kiinni, kaatoi hänet maahan, kiskaisi porkkanan hänen kädestään ja sätti häntä. Tyttö jäi hetkeksi makaamaan ja nousi sitten. Hänen vaatteensa olivat liasta jäykät, kasvot olivat kalpeat ja hiukset rasvaiset ja takussa.
Aivan heidän vieressään seinässä olevasta aukosta kömpi ulos vanha nainen. Hän horjahti ja yritti pysyä pystyssä mutta istahti pian kivelle nojaamaan päätä käsiinsä. Ei voi pitää paikkaansa, että idässä olisi huonommat olot kuin täällä, Tekla ajatteli. Se on mahdotonta. Demminissä ei ole tällaista. Ei varmasti ole.

Isoäiti tanssi sateessa tarjosi uuden, karun näkökulman siviilien elämästä toisen maailmansodan päättyessä. Osittain kirjassa oli tuttuakin, luettuani aikoinaan (2014 suomeksi ilmestyneen) Rhidian Brookin romaanin Talo Elben rannalla. Se sijoittuu samoihin vuosiin ja Hampuriin, jossa myös Tekla asuu hetken ystäviensä luona. Kansien välissä on paljon muutakin kuin elämää sotavuosina, on esimerkiksi sukupolvien välisiä traumoja ja naisen asema. Soisin tätä kirjaa luettavan enemmän!

2 x nainen lentokoneen puikoissa: Maggie Shipstead ja Natasha Lester

Koukuttavia historiallisia romaaneja on sitten ihana kuunnella! Olen viime aikoina tehnyt paljon helmiaskarteluja ja siinä kun on kädet kiinni näpertelyissä, on todella kätevää kuunnella kirjaa samalla. Keskittyminenkin on helppoa, kun tekemiset on niin erilaisia.

Kuuntelin jo viime vuoden puolella tuon Shipsteadin ihanan lukuromaanin, ja hiljattain osuin löytämään sille pariksi toisen ilmailuun liittyvän kirjan, jossa on nainen pääosassa. Molemmat olivat erittäin mieluisaa kuunneltavaa, ja hyvin lukuromaanimaisia, eli niissä oli kunnolla mittaa ja niihin sai uppoutua, ja ne olivat viihdyttäviä niin että niiden maailmaan sai solahtaa miettimättä sen enempiä.

***

Maggie Shipstead: Maapallon ympäri

Otava, 2024

Lukija: Mirjami Heikkinen

Kesto: 25 h 51 min

Marian ja Jamie Graves varttuivat setänsä Wallacen luona Missoulassa, sillä heidän isänsä oli vankilassa. Kaksoset saivat kulkea tilan mailla vapaasti, kunhan palasivat illalla kotiin kaikki raajat tallella.
Sinä kesänä kun he olivat kolmentoista, elämä sai uuden suunnan.

Marian työnsi jalkansa eteen, nappasi ohjakset niihin ja kävi selälleen makaamaan kädet pään alla hevosen lautasilla. Hän oli torkahtamaisillaan, kun kuuli etäistä moottorin ääntä. Hän luuli sitä yhdeksi paikallisista lentokoneista, huterista ylijäämä-Jennyistä tai Standardeista, joita myytiin halvalla sodan jälkeen pääosin harrastajien käyttöön. Ääni kuului idästä. Kovempana. Yhä kovempana. Hän nousi istumaan juuri, kun punamusta kaksitaso yhtäkkiä jylisi yli ylväänä kuin Ilmestyskirjan enkeli; se meni niin matalalta, että Marianista tuntui, että hän olisi ylettynyt koskettamaan sen pyöriä.

Marianin piti heti ottaa selvää mistä oli kyse. 

”Lentävät Brayfoglet” luki koukeroisin valkoisin kirjaimin kahden Curtiss Jenny -koneen pyrstössä. Lentäjät Felix ja Trixie olivat pelastautuneet Wilton Wolfin lentävästä sirkuksesta sen mentyä konkurssiin sen jälkeen, kun hallitus kiristi sääntelyä, koska sodan päättymisen jälkeen ympäri maata putkahdelleiden lentonäytösjuhlien aikana syöksy kuolemaan oli koitunut turhan monen uskalikon kohtaloksi. Brayfoglet olivat matkalla länteen Hollywoodiin hakemaan elokuvista stunttitöitä.

Kaupungissa oli ennenkin käynyt kierteleviä lentäjiä myymässä lentoja ja tekemässä ilmatemppuja ja laskuvarjohyppyjä, mutta Marian ei ollut koskaan varsinaisesti kiinnittänyt heihin huomiota eikä miettinyt sitä, kuinka lentokone pääsee vuorten yli tai taivaanrannan taa ja kuljettaa ihmisiä jonnekin muualle. Ehkä tarvittiin lentokoneen tulo vaarallisen lähelle, sen jyly ja punaisena välähtävät siivet ravistelemaan hänet hereille. Tai sitten hetki vain oli oikea. Hän oli siinä iässä, jossa tuleva aikuinen kolistelee vielä kehittymättömän lapsen luita kuin vanki sellin kaltereita.

Setä tarjosi lentäjille majoituksen maatilalla. Maksuksi hän halusi vain, että Marian ja Jamie pääsevät yläilmoihin, ja niin Marian pääsi innosta hehkuen ensimmäisen kerran lentämään. Sen jälkeen hän tiesi, mitä kohti hän lähtisi tavoittelemaan. 

Koska kukaan lähiseudun lentäjä ei antaisi hänelle lentotunteja noin vain, hän halusi töihin sen sijaan että olisi jatkanut koulunkäyntiä. Hän teki pikkuhommia paikallisille yrittäjille, myös viinatrokarille, mutta rahaa kertyi hitaanlaisesti. Hän sai sinnikkään ihailijan ja meni tämän kanssa naimisiin, mutta mies ei ollut hänelle se oikea. Marian ei halunnut miestä, eikä varsinkaan avioliiton suurinta vaaraa, lasta joka sitoisi hänet maankamaralle. Kaikki mitä hän halusi elämältä, oli lentää. Hän halusi lentää ympäri koko maapallon.

Kirjan tapahtumat hyppäävät välillä toiseen aikatasoon, nykyhetken 2000-luvulle, jossa päähenkilönä on Hollywood-tähti Hadley Baxter. Hänet on kiinnitetty suurmenestykseen nousseeseen sarjaan, mutta hän saa huomata, että nopea nousukiito voi yhdessä yössä, yhdestä mokasta, päätyä mahalaskuun ja potkuihin. 

Pelastuksen tarjoaa mies, joka antaa hänelle pääroolin uudessa suurelokuvassa kuuluisasta lentäjästä, Marian Gravesistä, joka katosi vuonna 1950 lentosuunnistajansa kanssa pyrkiessään kiertämään maapallon pituusakselinsa suuntaisesti. Heidät nähtiin viimeisen kerran Etelämantereen Kuningatar Maudin maan alueella tankkaamassa polttoainetta. Heidän seuraavasta määränpäästään, Rossin jäähyllyltä,  löytyi Marianin päiväkirja huolellisesti pakattuna, ja siihen perustui elokuvan käsikirjoitus. Kumpaakaan heistä, tai heidän lentämäänsä konetta, ei koskaan löydetty. 

Wau, olipa mielettömän upea lukuromaani johon sai todella uppoutua! Ja nimenomaan Marianin aikaan, nykypäivän näyttelijäneitiä en olisi tarinaan tarvinnut ollenkaan. Viimeksi minulla on ollut näin suuret tunteet vallalla kirjan päätteeksi, kun J P Koskisen Tulisiivet päättyi.

26 tuntia äänikirjaa takana ja siitä huolimatta, tietyllä tapaa en olisi halunnut kirjan loppuvan ikinä koskaan ollenkaan! Jos olisin äänestänyt vuoden käännösromaania kirjasomen äänestyksessä, Maapallon ympäri olisi saanut minun kolme pistettäni. 

Opin myös paljon uutta ilmailun historiasta, kun perspektiivi laajeni Charles Lindberghin ja Amelia Earhartin ulkopuolelle.  

Toisaalta, kun sota kirjassa alkoi, kirjassa tulikin vastaan tuttu kuvio, eli Marian tuli valituksi saman organisaation palvelukseen kuin Natasha Lesterin romaanin päähenkilö. 

Tästä päästäänkin aasinsiltaa toiseen postaukseni lukuromaaniin, eli tuohon Natasha Lesterin kirjaan Diorin salaisuus, jolla on harmillisen harhaanjohtava nimi! Kirja ei kerro Christian Diorista!

***

Natasha Lester: Diorin salaisuus

Gummerus, 2021

Lukija: Usva Kärnä 

Kesto: 15 h 24 min

Skye ja Nicholas tutustuivat jo kymmenvuotiaina, yhteisinä Cornwallissa vietettyinä kesinään, joille tuli loppu viisi vuotta myöhemmin. Silloin Nicholas, joka oli perivä isänsä imperiumin, aloitti opinnot New Yorkissa, ja Skyen äiti lähetti hänet ja hänen siskonsa Libertyn tätinsä luokse Pariisiin jatkamaan koulua siellä. Pariisin vuosina tytöt saivat suru-uutisen äidin kuolemasta.

2012

Kat matkusti pari kertaa vuodessa Sydneystä Eurooppaan tapaamaan tavatakseen muotikonservaattorikollegoitaan, sekä pitääkseen esitelmiä erilaisissa konferensseissa. Nyt hän oli tullut ensimmäistä kertaa Cornwalliin, katsomaan isoäitinsä Margaux'n omistamaa taloa, jonka olemassaolostakin oli kuullut vasta kolme päivää aiemmin. He olivat aina olleet läheisiä, ja Margaux oli ottanut hänet pienenä nyyttinä hoiviinsa kun hänen oma äitinsä, Margaux'n tytär, ei ollut siihen pystynyt. 

Niinpä Kat oli hämmästynyt tällaisen salaisuuden olemassaolosta, sekä siitä millaiseen kuntoon talo oli jätetty. Sisustus oli 1920-luvulta, ja koko talo kuin museoitu, kuin se olisi vain jähmettynyt hetkeen jolloin sen ovi oli suljettu ja asukkaat poistuneet, mutta vain tullakseen pian takaisin. Niin ei ollut kuitenkaan käynyt, talossa ei ollut selvästikään asuttu vuosikymmeniin. Miksi Margaux oli ostanut tämän paikan, joka oli enemmän mausoleumi kuin koti?

Pariisi, syyskuu 1939

Skye Penrose oli perinyt vanhan lentokoneensa äidiltään ja elättänyt itsensä esiintymällä ilmasirkuksessa Englannissa, ja tarttumalla tilaisuuksiin milloin missäkin päin Eurooppaa, joskus jopa Kairossa saakka. Hän kuului niihin uhkarohkeisiin lentäjiin, jotka kävelivät koneen siivellä, ja taitolentonäytösten katsojat luultavasti toivoivat hänen putoavan kuolemaansa vain voidakseen sanoa olleensa tuolloin paikalla. 

Kun lehtiotsikot eräänä päivänä kirkuivat Hitlerin hyökänneen Puolaan, Kat joutui viettämään ensimmäisen kokonaisen päivän maankamaralla sitten opittuaan lentämään. Kaikki siviililentäminen oli välittömästi kielletty. Kat ei voinut hyväksyä tilannetta, joten hänen oli hakeuduttava Britannian ilmavoimien palvelukseen. 

Oli kylmä fakta, ettei RAF värvännyt joukkoihinsa naisia. Nämä saattoivat päästä lähimmäs koneita kuljettaessaan lentäjiä autolla tukikohtaan. Kun Skyelle vähän myöhemmin avautui mahdollisuus liittyä avustaviin lentokuljetusjoukkoihin, eli toimimaan siviilijärjestössä joka vastasi koneiden siirrosta tehtailta ja korjaamoista takaisin tukikohtiin, huumaava onnentunne valtasi hänet. Skye pääsisi Spitfiren puikkoihin!

Neljätoista vuotta myöhemmin Skyen ja Nicholasin tiet kohtasivat uudestaan lentotukikohdassa. Poika oli kauan sitten Cornwallissa luvannut kirjoittaa, muttei ollut pystynyt siihen. Aikuistuneen Skyen kohtaaminen herätti Nicholasissa monenlaisia tunteita, mutta hän oli nyt kihloissa ranskattaren, Margaux Jourdanin kanssa. Tilanne veti häntä kahtaalle.

Diorin salaisuus ei todellakaan kerro kuuluisasta muotitalosta. Siinä on nykyhetken pääosassa muotikonservaattori, joten kyllä, Diorin mekkoihin kirjassa törmätään, mutta ne ovat niin pienessä sivuroolissa, ettei kirjaa olisi pitänyt suomeksi nimetä sen mukaan. Alkuteos on nimeltään Paris Secret. Eikö Pariisin salaisuus olisi ollut riittävän myyvä nimi? Eikö Dior nimessä toisaalta karkota lukijoita, jotka ohittavat sen olankohautuksella; en ole kiinnostunut muodista?

Yksi "sen Diorin" perheenjäsenistä on kyllä kirjassa mukana, nimittäin Christianin sisar Catherine, joka toimi sodan aikana Ranskan vastarintaliikkeessä, ja tämä on fakta, eli hänen osuutensa kirjassa perustuu todelliseen henkilöön. 

***

Minulla on oma heikko kohtani kirjoihin joissa on jollain tapaa mukana harrasteilmailua, sillä minulla oli nuorena ilo päästä yläilmoihin silloisen poikaystäväni kanssa. Muistan vieläkin yhtään miettimättä sen pikkuisen Cessnan tunnuksen, jolla useimmiten lensimme. OH-CGL. Kuvia löytyi vieläkin netistä. 

Tuntuu hassulta ajatella että olen ollut tuon häkkyrän kyydissä, ja rakastanut joka hetkeä, jokaista temppua, sitä ensimmäistä kertaa kun vähän ensin keikuteltiin siipiä ja kohta mentiin ympäri ja miten pirun hienolta se näytti! Ja entä sitä kun nostettiin vähän korkeutta, että voi kääntää nokan ylös ja kieppua siitä ympäri. Valehtelisin ellen myöntäisi, että haikeita muistoja tulee mieleen, kun kesäisin meidän yli lentää noita pienkoneita, jotka käyvät Näsijärven yllä lentelemässä. 

Menisinkö vielä? Kaikkia fobioita on vuosikymmenten aikana kertynyt, enkä ole enää niin ennakkoluuloton kuin 21-vuotiaana, mutta jos mahdollisuus tarjoutuisi, katuisin loppuelämäni ellen menisi! 

Historiallisia romaaneja vol 5

Tänään kaikki neljä romaania ovat suomalaisten kirjailijoiden kynästä lähtöisin, vaikka niissä seikkaillaankin ulkomaita myöten. Kaksi kirjoista on itsenäisiä, yksi aloittaa sarjan ja neljäs on trilogian päätösosa. Yhtään esikoiskirjailijaa joukkoon ei mahtunut, vaan kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän konkareita. 

Aikajärjestyksessä liikkeelle lähdetään 1910-luvun Suomesta päätyen Italiaan, mutta loppuaika pysytään Suomessa.

***

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

Gummerus, 2025

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 11 h 10 min

Lilyn piti tehdä suuri päätös elämässään. Hän opiskeli Turussa piirustusta ja haaveili taiteilijan ammatista. Hänellä oli toinenkin vaihtoehto elämänsä kululle, sillä rakas ystävä Nicklas oli juuri kosinut häntä. Lily voisi varmaan maalata Nicklaksen vaimonakin, mutta tiesi ettei voisi samalla tavoin omistautua taiteelle. Olisi huolehdittava kodista ja taloudesta, myöhemmin myös lapsista. Toisaalta Nicklasta kiltimpää ja ystävällisempää aviomiestä oli vaikeaa kuvitella, joten kannattiko tilaisuutta päästää menemään ohi? Vaan miksi tämän piti kosia juuri ennen hänen suurta seikkailuaan! Lilyn isoäiti oli lähdössä Firenzeen saamaan kylpylähoitoja, ja Lily tämän seuraneidiksi. 

Pidin paljon Antellin ensimmäisestä sarjasta, joten olihan tähän uuteenkin tutustuttava. Se osoittautui kelpo viihteeksi, jota laajensi mukavasti matka Italiaan. Tutun kaupungin katuja oli mielessään kiva kuljeskella. Toisen osan veikkaan kertovan Lilyn sisaresta, ja koska heitä on kaksi, veikkaan tästäkin trilogiaa.

***

Anneli Kanto: Veriruusut

Gummerus, 2020

Lukija: Erja Manto

Kesto: 14 h 24 min

Tehdas hallitsi Myllykylän asukkaiden elämää kapalosta kuolinpaitaan.

Kun hevoskuski Fransin tytär Sigrid oli täyttänyt viidentoista, käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja päässyt ripille, isä ehdotti että tämä voisi kysyä töitä tehtaalta. Työura alkaa, ja uusien ystävien mukana Sigrid päätyy punaisten toimintaan, lopulta mukaan naisten asetta kantavaan paikalliskaartiin. 

Minun on pitänyt kuunnella Veriruusut jo vuosia sitten, mutta olin päässyt  unohtamaan sen olemassaolon. Nyt äänikirjapalvelu tarjosi sitä kuunneltavakseni, ja kun lukija on ihana Erja Manto, näytepätkä sai minut vakuuttuneeksi. 

Kirja oli erittäin koukuttava, lopussa raadollinen mutta pidin realistisena. Suosittelen kaikille, ellet ole jo lukenut. Oman maan sisällissota kannattaa edes suunnilleen tuntea. 

***

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024

Lukijat: Eeva Soivio, Kristo Salminen

Kesto: 17 h 57 min

Tarvajoki oli maanviljelystä ja karjanhoidosta elävä, lähes kymmenentuhannen asukkaan kunta, mutta näistäkin tuhatkunta oli lähtenyt Amerikkaan. Räätäin tytär Vilja haaveili, että voisi opettaa muita lukemaan ja kirjoittamaan, ja oli kuullut, että Jyväskylän seminaariin otetaan naisiakin opiskelemaan. 

Nykyään jo eläkkeellä oleva komisario Juho Iivonen oli ollut vasta 28-vuotias, uraansa aloitteleva poliisimies, kun hänet oli lähetetty Tarvajoelle tutkimaan ei vain yhtä rikosta, vaan kokonaista rikosten vyyhtiä. Tuolloin elettiin vuotta 1938, mutta jo vuosikymmeniä aiemmin samalla pikkupaikkakunnalla on tapahtunut järkyttäviä asioita. Opettajan sisar, jota alettiin Vilja-tädiksi kutsua, oli tuolloin järkkynyt mieleltään, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut kansakoulun pihapiiriin, omaan huoneeseen yläkerrassa sekä alakerran saliin, johon hän tulee vain kun paikalla ei ole liian montaa vierasta ihmistä. 

Yläkerran ikkunastaan Vilja näkee kylän tapahtumat tarkemmin kuin kukaan tajuaa... Iso rooli kirjassa on myös Iivosella, jota haastatellaan Tarvajoen tapahtumista. 

JUHO IIVONEN VASTAA:

Mistäkö kaikki alkoi?

Käräjäoikeuden tapahtumia Tarvajoella kesällä 1938 ei voi ymmärtää irrallaan poliisitutkinnan vaiheista. Niin kuin ei annettuja tuomioitakaan.

Saanko ehdottaa? Mentäisiinkö järjestelmällisesti? Niin juuri, niin kuin kuulusteluissa. Se auttaa niin sanotusti pysymään asiassa. Asiat asioina, ei niitä tunteilu selkiytä.

Tein tällaisen listan itselleni jäsennykseksi. Haluatteko vilkaista? Voitaisiin tietysti mennä senkin mukaan.

Aloitatte vain tuosta.

Koko nimeni? Juho Viljami Iivonen. Komisario, nyt eläkkeellä. Kotipaikkakunta Vantaa.

Kyllä, siihen aikaan 28-vuotias.

Kyllä. Se oli ensimmäinen tehtäväni lääninetsivänä.

Käräjät on hieno romaani, jota on jo monessa blogipostauksessa näkynytkin. Suosittelen tutustumaan! Tekstin jakaminen kahdelle lukijalle oli hyvä toteutus.

***

Silja-Elisa Laitonen: Taakka 

Suvirantatrilogia, osa 3

Tammi, 2025

Lukija: Katja Aakkula 

Kesto: 13 h 54 min

Sarjassa on edetty 1950-luvulle, ja harvinaisessa naispoliisin ammatissa toimiva Raakel oli saanut ylennyksen, ainakin tavallaan. Hänet oli siirretty jaostoon, jossa tutkittiin tietynlaisia rikoksia, kuten sikiönlähdetyksiä, lapsemurhia, haureutta ja väkisinmakuita. Muunlaisia rikoksia naiset eivät edelleenkään saaneet tutkia. 

Raakelin äidille Gretalle oli annettu asunnoksi "surkea rotanloukku", kuten hän itse nykyistä kotiaan kutsui. Raakel oli selvästi vedättänyt häntä puolison perinnönjaossa Armaksen kuoltua. Jos hän olisi saanut sen mitä aviovaimolle kuului, hän olisi lähtenyt Baden-Badeniin. 

Greta ei muistanut milloin oli viimeksi poistunut kotia kauemmas, milloin käynyt rannalla, tehnyt mitään muuta kuin odottanut iltaa. Lääkkeiden rytmitys oli ainut tahti mitä hän enää seurasi tässä maailmassa. Muutamat kerrat hän oli ollut hoitojaksolla mutta se oli ollut niin kamalaa, että hän mieluummin yritti pitää itsensä edes jotenkin kasassa. Lapinlahden mielisairaala oli täynnä kaiken maailman kuvatuksia, jotka luulivat itsestään liikoja. Greta ei sietänyt katsella heitä.

Hän siirtyi ikkunan eteen, Nelly oli pessyt sen huonosti. Taas.

Tätäkö varten hän oli uhrannut oman elämänsä? Ainut tytär teki töitä huorien ja varkaiden keskuudessa kuin mikäkin työväenluokkainen, vaikka Greta oli luonut edellytykset aivan muunlaiselle elämälle. 

Oliko tyttö sittenkin perinyt sen kansankerroksen luonteen, johon Greta itse oli syntynyt ja jota Armaksen geenit eivät voineet peitota?

Taakka on mielestäni ehdottomasti onnistunein ja hienoin trilogian osista. Nyt kun on kuunnellut kaikki kolme, ne tuntuvat melko eri tyyppisiltä, jäin miettimään miten tarkoituksellista se on? Toki Rakel kokee kasvun aikuiseksi naiseksi mikä näkyy ja pitääkin näkyä, joskin minun oli vaikea hyväksyä kaikkia hänen valintojaan.