Historiallisia romaaneja vol 11

Neljän historiallisen romaanin paketti, nyt 1700-luvulta sodan vuosiin. Oletko näistä kenties jo jotain lukenut tai kiinnostaako joku?

***

Kaisa Viitala: Klaanin vieraana 
Karisto, 2024
Lukija: Emma Louhivuori 
Kesto: 15 h 32 min


Kun Agnes oli syntynyt ja vauva huomattu raajarikoksi, moni oli toivonut että lapsi kuolisi pois ja terveitä pienokaisia syntyisi sen tilalle. Mutta Agnes oli jäänyt vanhempiensa ainokaiseksi ja kasvanut rakastettuna. Hän luki mielellään, ompeli koruompeleita ja auttoi taloustöissä. Toisaalta hän oli yksinäinen lapsi jolla ei ollut ikäisiään ystäviä. Rahalla tälle olisi saattanut löytää puolison, mutta äidin mielestä raha piti säästää kattamaan tyttären kulut heidän kuoltuaan. Raajarikon tytön oli turha haaveilla avioliitosta 1700-luvun Lontoossa.

Kun Agnesin vanhemmat lähtivät matkalle Amerikkaan, he päättivät että Agnes lähtisi sukulaisten luo Edinburghiin. Siellä hän sai ensimmäistä kertaa ikäisiään ystäviä ja päinvastoin mitä hänelle oli aina hoettu, ihailijan, joskin "ylämaalaisen villin". Sattumien summana Agnes päätyy tuonne villien maahan eli Skotlannin ylämaille, ja huomaa viihtyvänsä siellä yli odotust
en. Taakseen seurapiireihin hän jättää väärinkäsityksestä ruokkimansa skandaalinpoikasen. 

En edes tiedä, miksi suhtauduin tähän 1700-luvun klaanisarjaan aluksi niin nihkeästi. Ihan suotta, sillä kirja on mukavasti soljuvaa historiallista romantiikkaa jossa on riittävästi ajankuvaa ja kipakanpuoleinen sankaritar. Mukana on myös sopivasti kateutta ja juonittelua, loistava palvelijanrooli ja niin ihanasti sitä rakkautta.

*** 

Ann-Christin Antell: Kätketty tähti

#2 Adelin tyttäret

Gummerus, 2026

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 10 h 4 min

Kesällä 1912 Adelin perhe sai yllättävän yhteydenoton äidinäidiltä, johon yhteydet olivat olleet poikki jo pidempään. Nyt isoäiti haluaa tutustua tyttärentyttäriinsä, ja kutsuu isosisko Thyran ja 13-vuotiaan Kittyn kesäksi Munkvikin kartanoon Kuusiston saarelle. Heidän lähtiessään äiti varoitteli isoäidin olevan ankara, joten heidän tulisi käyttäytyä erityisen hyvin.

Perillä Kitty ihastuu kartanon suureen kokoon ja sen eläimiin, mutta Thyra näkee paikan rapistuneen kunnon. Ylläpitoon vaadittavat varat ovat ilmeisesti loppuneet jo kauan sitten. 

Taiteilijavanhempiensa suhteellisen vapaissa tavoissa kasvaneena etenkin villivarsa Kittyllä on vaikeuksia miellyttää isoäitiä, ja sen isoäiti tekee selväksi heti alussa, että miellyttää pitää selvitäkseen edes jotenkin kunnialla kesänvietosta. Mustaan leskenpukuun sonnustautunut isoäiti on jäykkä ja suorasukaisen epäkohtelias vanhus, joka tiuskii palvelijoille, mikä kauhistuttaa Thyraa joka ei voisi kuvitella heidän äitinsä käyttäytyvän niin ilkeästi ketään kohtaan. Jo ensimmäisenä päivänä Thyra alkaa ihmetellä, miksi isoäiti edes on kutsunut heidät luokseen. 

Äidin veli, murahteleva Volter-eno, on kartanon toinen asukas. Isoäiti varoittaa tyttöjä häiritsemästä tätä aterioiden ulkopuolella, sillä eno viihtyy omissa oloissaan. Tytöt näkevätkin häntä lähinnä päivällisellä, sillä mies puuhaa jotain huoneessaan yömyöhään, ja nukkuu pitkään päivällä. Isoäiti suhtautuu poikansa tekemisiin joutavuuksina, mutta eno ei näytä juurikaan välittävän äitinsä näkemyksistä. Minkäänlaista lämpöä näiden kahden välillä ei näy, eikä Thyra voi olla pohtimatta, mikä isoäidistä on tehnyt niin katkeran. 

Kesästä olisi voinut tulla loputtoman pitkä, ellei Kitty viihtyisi tallilla ja Thyra olisi ottanut projektikseen ravistuneen huvimajan ja sen viereisen lammen kunnostamisen. Enosta Thyra saa yllättävän liittolaisen ja on toinenkin mies joka kiinnittää hänen huomionsa. Kuusiston paroni on yhtä aikaa sekä pöyristyttävä suhtautumisessaan Thyraan, että kismittävän puoleensavetävä. 

Adelin tytärten kakkososa oli mitä parhainta kartanoromantiikkaa. Ei epäilystäkään etteikö Antell tekisi taustatyönsä hyvin ja rakentaisi sen päälle koukuttavan juonen. Täyttä viittä tähteä edelleen!

***

Sirpa Kähkönen: Rautayöt

Kuopio-sarja 2

Äänikirja: Otava, 2018

Lukija: Krista Putkonen-Örn 

Kesto: 9 h 58 min

Jalmari oli kaatunut talvisodassa, mutta Lassikin tuntui melkein kuin kuolleelta, niin syvälle sotaan tämä oli vaipunut ettei normaaliin elämään saati työssä käymiseen enää toennut. Annalle jäi paljon vastuuta, oli vinttihuoneeseen erakoitunut mies, pikkuhiljaa taaperoiksi kasvavat kaksoset, vanheneva anoppi ja ruuan taikominen heille kaikille. Yksi Annan suurimmista unelmista olikin saada pikku possu kasvamaan pihavajaan. 

Huonossa kunnossa olevaan naapuriröttelöön saadaan asukkaaksi Helvi-evakko ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Mari. Vaikka muut suhtautuvat evakoihin "kaikilla niillä oli suunnilleen kartanot siellä rajan takana" -asenteella, Anna ystävystyy Helvin kanssa, ja tämän lähes aikuisesta tyttärestä tulee innokas lastenvahti kaksosille. Myös Hannes kummittelee taustalla, milloin tunnustaen Annalle rakkauttaan, milloin vaatien Lassia osallistumaan työläisten uuteen nousuun. Uusi sotakin tuntuu olevan ovella.

Toinen osa jatkui melko suoraan siitä, mihin ensimmäinen jäi. Edelleen olen koukussa ja kuuntelin juuri kolmannenkin osan.

***

Kate Morton: Talo järven rannalla

Äänikirja: Otava, 2021 (suom. Bazar, 2017)

Lukija: Mervi Takatalo

Kesto: 20 h 39 min

Cornwall, 1933

Miehen nimi oli Benjamin Monroe ja hän oli kesätöissä Alice Edevanen äidin sukutilan puutarhassa. Alicen äidillä oli joka juhannus tapana pitää puutarhajuhlat, joiden valmistelut olivat nyt täydessä käynnissä. Alice oli ihastunut Beniin heti ja toivoi että saisi nuorukaiselta vastakaikua. 

Cornwall, 2003

Sadien pomo, vanhempi rikostutkija, oli määrännyt hänet lähtemään Lontoosta, pitämään kertyneet lomansa ja pysymään poissa niin kauan että kohu laantuu. Sadie oli tutkinut pikkutytön kadonneen äidin tapausta, josta oli kehittynyt hänelle ja lapsen isoäidille yhteinen pakkomielle. 

Sadie oli lähtenyt isoisänsä luo Cornwalliin, jossa tämä asui seuranaan vain kaksi koiraa ja sohvan alla viihtyvä kissa. Koiria lenkittäessään hän ajautui syvälle metsään, josta yllättäen alkoi löytyä villiintyneen puutarhan osia ja sitten vanha, hylätty tiilikartano. Ikkunoista kurkkiessaan Sadie näki talon jääneen tyhjilleen kuin kadonneeseen hetkeen; huonekalut paikoillaan, teeastiasto pöydällä, kuivuneet kukat maljakoissa. 

Hän loi vielä viimeisen silmäyksen taloon ennen kuin seurasi koiria villiintyneen marjakuusiaidan läpi. Taivaalle kipuava aurinko oli pujahtanut pilven taakse, eivätkä ikkunat enää iskeneet silmää järvelle. Talo näytti murjottavan kuin hemmoteltu lapsi, josta on ollut hauskaa olla huomion keskipisteenä ja jota harmittaa, kun mielenkiinto siirtyy muualle. Linnutkin lentelivät usvaisella aukiolla edestakaisin entistä röyhkeämmin päästellen huutoja, jotka kuulostivat aavemaiselta naurulta, ja hyönteisten kuoro voimistui sitä mukaa kuin päivä lämpeni.

Järven tasainen pinta kiilsi salaperäisesti savenharmaana, ja yhtäkkiä Sadie tunsi itsensä tunkeilijaksi. Oli vaikea sanoa, miksi hän oli siitä niin varma, mutta kun hän kääntyi sukeltamaan marjakuusiaidan aukosta ja lähti seuraamaan koiria kotiin, hänen poliisinvaistonsa kertoi, että talossa oli tapahtunut jotain hirveää.

Lontoo, 2003

86-vuotias Alice oli luonut mittavan uran salapoliisiromaanien kirjoittajana ja hänellä oli melkoinen fanikunta. Hänen apulaisensa Peter kävi läpi hänen postinsa ja auttoi missä tarvittiin. Kun kirjeiden joukossa oli yhteydenotto Sadieltä koskien Alicen vuosikymmeniä sitten kadonnutta veljeä, Alice meni oudon vaikeaksi ja komensi Peteriä heittämään kirjeen pois, mitä Peter ei tietenkään tehnyt. Pian tuli uusi kirje, ja Alice muutti mielensä. Ehkä nyt on aika selvittää suvun suuri salaisuus, jonka avain Alice uskoo olevansa. 

Aivan ihana viiden tähden lukuromaani! Miksen ole aikoihin valinnut Mortonin kirjoja kun olen sellaista kaivannut, pöhkö minä! Yksi suomennettu on vielä jäljellä, ainakin.

Huhti-touko-kesäkuun luetut

Huhti-kesäkuussa luin yhteensä kahdeksan kirjaa, joista seitsemän oli romaaneja ja yksi tietokirja. Minulla on edelleen menossa se oma tsemppaukseni, että lukisin myös miesten kirjoittamia kirjoja kun ne tahtovat jäädä niin vähiin. Alkuvuodesta tuli luettua kaksi, nyt jäi yhteen. Ensimmäisen puolen vuoden aikana 3/15. Ei varsinaisesti kehumista. Mutta katsotaanpa toisen neljänneksen lukemistoa.

Huhtikuu
Saku Heinänen: Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä ****-
Sinikka ja Tiina Nopola: Siskossyndrooma *** 
Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet ****+

Toukokuu
Henna Helmi Heinonen: Pala omaa taivasta ****-
Pauliina Rauhala: Synninkantajat **1/2
Heidi Jaatinen: Koski ***-

Kesäkuu
Melba Escobar: Kauneussalonki **
Kate Morton: Kellontekijän tytär ****


Saku Heinäsen Vuoden lyhyimpänä ja pisimpänä päivänä sijoittui kahteen eri aikaan ja aikakauteen joiden tapahtumia kerrotaan vuoron perään. Nelikymppinen Emilia on keskiluokkainen ruotsalaissuomalaisen kahden lapsen kotiäiti jolla on aikoinaan ollut urasuunnitelmia taiteen parissa. Nykyään hän "puuhastelee" valokuvaajana mutta haasteita työssä ei ole. Katri taas on lukion päättänyt tyttö joka on päässyt opiskelemaan haluamaansa korkeakouluun. Edessä on muutto Helsinkiin vaikka rokkaripoikaystävä haluaisi heidän lähtevän vähintään Tukholmaan, isompiin kuvioihin. Pidin kerronnasta, lopun twististä toisaalta olin kirjailijalle lähes kiukkuinen, joskin positiivisella tavalla, olisin lukenut kirjaa aivan eri tavalla jos olisin tuon tietyn asian tiennyt! 

Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Pohjalainen rakkaus oli yksinkertaista. Hellankuumaa kaurapuuroa ja aitan lattialle kimmahtanut puseronnappi.

- Pirät huolen äiteestä ja siskoosta.
Isä ojensi vapisevaa kättään Liisaa kohti.
- Ja tila, isä puristi heikosti Liisan kättä, - koita sinä pitää tila suvus.

Nämä viimeiset isän sanat Liisa pitää visusti mielessään ja ne määräävät tytön tulevaisuuden. Aikanaan hän kohtaa Kallen josta tulee kotivävy tilalle, mutta Kallelle ei kapea leipä riitä. 20-luvulla siirtolaisia lähti Amerikkaan pitkin Suomea, paljon juuri Pohjanmaalta. Kallekin innostuu rahan tekemisestä valtameren takana ja tuumaa että koko nelihenkinen perhe voisi sinne lähteä, mutta eihän Liisa voi, kun on kuolinvuoteella luvannut. 

Vuoden ensimmäinen tietokirjakin on nyt siis luettu, kun otin vippilainaan Nopolan sisarusten kirjoittaman Siskossyndrooman. Sinikka ja Tiina välillä "juttelevat" muistoistaan, välillä kirjoittavat vähän pidempiä osuuksia. Pääpaino on 50-luvun lopulla ja 60-lopulla eli lapsuudessa ja alakouluiässä. 70-luvullakin vieraillaan hieman kirjan loppupuolella. Runsas kuvitus koostuu mm tyttöjen piirustuksista, ystäväni-kirjojen sivuista, em. vuosikymmenten mainoksista (joissa osassa tytöt ovat itse esimerkiksi katsomassa televisiota tai ihailemassa Havi-kynttilän liekin lepatusta) sekä kotialbumin valokuvista. 

Henna Helmi Heinosen Pala omaa taivasta on 552-sivuinen tiikiskivi kolmesta aivan eri maailmoissa elävästä naisesta ja heidän läheisistään. On nuori bisnesnainen joka on juuri myynyt miljoonalla eurolla start up -yrityksensä, on kotirouva jolle kulissien pystyssä pitäminen on elämäntyö ja nuori äiti joka on haaveistaan huolimatta jämähtänyt hoitsuksi kotipalveluun. Hienosti kirjoitettu, eikä mitään liikaa. 

Pauliina Rauhalan toista romaania odotin ja jonotin kirjastosta suurin odotuksin. Olihan Taivaslaulu koskettava elämys niin kirjana kuin teatterin lavalla. Synninkantajat oli varmaan hieno kirja sekin, en sitä varsinaisesti kiistä. Minun kohdallani se vain lensi ohi pääni yläpuolelta ja vihelsi mennessään. Siinä oli hieman liikaa kaikkea ja toisaalta liian vähän sitä arkea joka oli Taivaslaulussa niin kauniilla tavalla läsnä. Lukeminen oli hidasta, siihen meni kaikkiaan kolmatta kuukautta. Kovin helposti tuli vastaani muita kirjoja jotka halusin lukea heti eikä kohta ja työnsi Synninkantajat sivuun.

Heidi Jaatisen 649-sivuinen Koski oli kiinnostava ensimmäiset noin 400 sivua, mutta sitten kyllästyin siihen ja loppuun lukeminen oli puurtamista kun Paavon sisällissotaretki ei ottanut edetäkseen eikä päättyäkseen. Muilta osin kyllä pidin Koskesta ja kun tämä on trilogian aloitus, lukenen seuraavankin osan. Vaikka kirja tapahtuu osittain sisällissodan aikaan ja tilan poika Paavo taistelee valkoisten joukoissa aina Kannaksella saakka, ei Koski kuitenkaan sotaromaani ole. Tarina alkaakin jo 1800-luvun lopulta, kun Tuure-isäntä jää leskeksi yksitoista lasta synnyttäneen Hilma-vaimon kuollessa ja ottaa nuorikokseen lastensa serkun Stiinan. Uusperheen äitinä ei ollut helppoa löytää paikkaansa tuohonkaan aikaan. Koski on saanut Savonia -palkinnon. 

Melba Escobarin dekkarin Kauneussalonki - manikyyrejä, mutanaamioita ja murhia, lainasin pikavippinä mukaan Norjaan suuntautuneelle kesälomareissullemme. En yleensä lue dekkareita, mutta kun huomasin tapahtumien sijoittuvan Kolumbiaan halusin kurkistaa sen maailmaan ja jostain syystä, ehkä tuosta kirjan nimestä johtuen ajattelin että tässä joku kauneussalonkimamma selvittelee murhia yhtä leppoisasti kuin Angel Kigalin kakkukaupassa, mutta kaikkea muuta! Korruptio rehottaa ja naisia raiskataan, tunnelma on ahdistunut ja miesten hyvä veli -verkosto pelittää. Rakenteellisesti hassua oli se miten kertoja muuttui ihan lennosta, suunnilleen kesken lauseen. Ehkä se jonkinlaisena kuriositeettina tässä toimi, mutta älkää kirjailijat pliis alkako matkia tällaista tyyliä! En oikein tiedä kenelle tätä dekkaria suosittelisin, en ainakaan itselleni. 

Minulla on jäänyt lukematta jokunen Kate Mortonin viimeaikaisista suomennoksista, mutta Kellontekijän tyttäreen tartuin melko tuoreeltaan. Tuttuun tapaan kirjassa on nykyhetkessä elävä nuori nainen joka alkaa tutkia menneeseen sijoittuvaa tarinaa. Tällä kertaa tuo nykyhetken hahmo on häitään suunnitteleva Elodie joka työpaikallaan arkistossa löytää viktoriaanisen ajan valokuvan sekä luonnoslehtiön johon on hahmoteltu joen penkereellä olevaa kartanoa. Talo jää vaivaamaan Elodieta, sillä se on kovin tutun tuntuinen, kuin suoraan sadusta jota kauan sitten menehtynyt taiteilija-äiti hänelle kertoi. Niinpä Elodie tutkii asioiden yhteyksiä ja hänen tiensä vie kartanoon Thamesin varrella. Siellä vietti kesää 1862 joukko nuoria taiteilijoita jotka kohtaavat suuren tragedian. Kartanossa on myös kummitus! Tuttua Mortonia, ehkä jo vähän liiankin tuttua, mutta lukuromaanina hyvinkin neljän tähden arvoinen.

Heinäkuun kirjoista on tulossa ihan yksittäisiäkin arvioita, mutta paketoin silti taas seuraavan neljänneksen nippuun lokakuussa :-)

Kate Morton: Hylätty puutarha

Kate Morton: Hylätty puutarha

Bazar 2014, 669 sivua

Alkuteos: The Forgotten Garden 2008

Suomennos: Hilkka Pekkanen

Siellä missä pieni tyttö kyyristeli, oli pimeää, mutta hän teki niin kuin oli käsketty. Täti oli sanonut,  että piti odottaa, ettei ollut vielä turvallista,  että oli oltava hiljaa kuin hiiri. Pieni tyttö tiesi, että se oli osa leikkiä, kuin oltaisiin piilosilla.

Hylätyn puutarhan alkuasetelma on kutkuttava. Vuonna 1913 laivalaiturilta Australiassa löytyy muutaman vuoden ikäinen tyttö joka kantaa mukanaan harvinaisen satukirjan sisältävää matkalaukkuaan. Tyttö ei kerro mitään itsestään, ei edes nimeään. Hänestä tulee Nell, satamavahdin tytär. Vuonna 2005 hänen tyttärentyttärensä alkaa selvittää isoäidin tarinaa päätyen Cornwalliin, Englantiin. Kolmantena juonena nuori nainen lapsineen pakoilee sukuaan viktoriaanisen ajan Englannissa. Sata vuotta salaisuuksia nivoutuu yhteen, avainsanoinaan mystinen Kirjailijatar ja salainen puutarha. Juonittelua, petoksia, kulissien ylläpitoa, yläluokan ahdistuneisuutta ja kovia vaatimuksia. Toisaalta myös pyyteetöntä rakkautta.

Kun Nell oli täyttänyt kaksikymmentäyksi, isä oli kertonut salaisuutena hänelle, ja korvaan kuiskattu tunnustus oli riistänyt Nelliltä hänen minuutensa.
"Mutta kuka minä olen?" hän oli sanonut.
"Sinä olet sinä. Sama kuin ennenkin. Olet Nell, minun Nellieni."

Koko tarina on kuin aikuisten satua ja sokerina sen sivuilla on myös Kirjailijattaren satuja. Satuja joissa piilee totuuden siemen, sen totuuden jota hyvin koukuttavasti lukijalle pikku hiljaa avataan, kuin härnäten. Juuri kun luulit oivaltaneesi miten kaikki liittyy yhteen, huomaat ettei se niin mennytkään. Arvasin pari kertaa pieleen. Nautin siitä että olin arvannut pieleen!

Kirja on kokonaisuutena nautittava kudelma ja sivumääräänsä nähden se etenee vauhdilla. Eri aikakausien välillä hyppely oli selkeää, sillehän taas ei voi mitään että tämän tyyppisissä kirjoissa jonkin ajankohdan osuudet kiinnostavat enemmän kuin toisen. Tässä koin kaikki yllättävänkin tasaisen kiinnostaviksi; useimmiten nykypäivän tarina ei tahdo vetää vertoja historian osuuksille. Tässä saattoi edesauttaa Mortonin taito kirjoittaa niin, että lukija tuntee elävänsä tarinaa jota lukee.

Miinus tulee siitä, miten epäuskottavasti Nell, tuo laiturilta pikkutyttönä löytynyt 21-vuotias nainen, suhtautuu kuullessaan miten on perheeseensä tullut. Toki tuonkin ikäiselle tieto "adoptiosta" voi tulla shokinomaisena, mutta silti Nellin käyttäytyminen tämän jälkeen kismitti, enkä pitänyt sitä edes juonen kulun osalta tarpeellisena.

Tähtiä *****-.