Seuraavassa neljän kirjan paketissa kattaus historiallisia romaaneja. Jälleen päädytään Kähkösen Kuopio-sarjaan, mutta ennen sitä seikkaillaan Ruotsissa, Porissa ja Long Islandilla.
***
Christina Erikson: Muistojen rakkaus
Kartanon naiset #4 (toisen trilogian aloitus)
Docendo, 2026
Lukija: Krista Putkonen-Örn
Kesto: 10 h 44 min
1854
Christina aloitti uutena palvelustyttönä Svartån kartanossa. Tehtävä oli sinänsä helppo, kartanossa asui vain iäkäs kreivitär Magdalena, eikä hän järjestänyt enää juhlia tai kutsunut juuri vieraitakaan.
Magdalena ja hänen tyttärensä, vapaaherratar Beatrice, eivät olleet menneisyyden asioiden tähden erityisen lämpimissä väleissä, ja kreivitär oli välillä äkäinen ja hankala. Christina voitti kuitenkin hänen luottamuksensa, niin että sai käydä läpi naisen vanhat päiväkirjat ja auttaa kirjoittamaan muistiin niistä puuttuvat palaset.
1813
Magdalena oli seitsemäntoista, ja ajatukset rakkaudesta ja avioliitosta olivat pyörineet hänen mielessään koko kuluneen kesän. Oli jo korkea aika esittäytyä virallisesti seurapiireille ja löytää puoliso.
Magdalena odotti kovasti kosintaa, ja sai näitä pian kaksikin. Eniten häntä ilahdutti tutustuminen veljeksiin, Anders ja Filip von Rosenstråleen, joista toisesta hän sai puolison ja toisesta läheisen ystävän.
”Filip von Rosenstråle”, Magdalena kuuli kuin kaukaa. Hän onnistui kääntämään katseensa isoveljestä ja katsoi tämän nuorempaa veljeä. Ystävälliset silmät vastasivat hänen katseeseensa, ja miehen pehmeä ja innokas hymy sai Magdalenan rentoutumaan ja rauhoittumaan keskellä hälinää ja meteliä. Miehen ote oli lämmin ja luja, kun tämä tarttui hänen pieneen käteensä.
Anders puuttui asiaan. ”Jos neiti Anderssvärdin tanssivihko ei ole vielätäynnä, tahtoisimme kumpikin varata tanssin neidin kanssa.”
Magdalena ojensi pienen taitellun korttinsa, ja miehet kirjoittivat kohteliaasti nimensä sen riveille.
”Näkemiin, neiti Anderssvärd”, Anders von Rosenstråle sanoi ennen kuin veljekset siirtyivät eteenpäin.
Magdalena värähti odotuksesta ja hermostuneisuudesta. Miten jännittävää! Juhlat, ihmiset ja tunnelma olivat ainutlaatuinen kokemus, ja hän vain pelkäsi tekevänsä jotain väärin. Kompastuvansa, astuvansa jonkun varpaille ja sekoavansa tahdissa. Hän puri huultaan ja kohtasi Filip von Rosenstrålen lämpimän katseen. Mies iski hänelle silmää, ja hän rauhoittui heti. Kaikki sujuisi kyllä hyvin, hän ajatteli.
Ai että tämä on niin mahtava sarja! Ensimmäinen trilogia päättyi, mikä on vähän hassua oivaltaa vasta siinä kohdassa, kun alkaa kuunnella neljättä kirjaa, eli sarjan markkinoinnissa olisi tähän voinut kiinnittää enemmän huomiota. Nyt alkoi siis toinen trilogia, keskimmäinen osa saadaan suomeksi vuoden kuluttua. Ajassa hypättiin reilusti eteenpäin; Christinan isoäiti on se Maja, joka oli ensimmäisen Christinan luottopalvelija ja hyvä ystävä. Tämä hyppäys ajassa oli saanut sotkettua käyttämäni äänikirjapalvelunkin kuulijoita ja ehkä osittain sen tähden moittimaan kirjaa, mikä taas on vääryys kirjailijaa kohtaan. Minusta tämä oli erinomainen uuden trilogian aloitus, harmi että pitää kokonainen vuosi odottaa jatkoa!
***
Leila Tuure: Sinisukka
Saga Egmont, 2025
Lukija: Anu Vilhunen
Kesto: 9 h 25 min
Puoleenväliin Tamperetta Charlotta Ramberg oli itkenyt, kun isä oli reellä lähtenyt kuljettamaan ainoaa jälkeläistään Porista Pietariin. Toivuttuaan vilustumisesta ja matkan vaivoista, Lotta oli kuitenkin huomannut Pietarin notkuvan aarteita, joita Porista ei löytänyt. Pappa osti kaiken mitä hän halusi, hienoja naisten tavaroita, vaikka hän olikin vasta kahdeksantoista ja isän mielestä tyttöpaha. Kiireisen lähdön syynä oli ollut Lotan epäsopiva käyttäytyminen miesten, etenkin erään tietyn taidemaalarin seurassa...
Talo Pietarissa oli isän äidinpuoleisen serkun, jonka perhettä Lotta ei tuntenut. Yhteinen kieli löytyi ranskasta, joskin Lotan posket punehtuivat kun hän ymmärsi, että se "mademoiselle" joka hänelle ranskaa oli opettanut, ei ollut aitoa ranskalaista nähnytkään. Lähes samanikäisestä Sofia-tyttärestä Lotta sai hyvän ystävän, ja alkoi hämmästyksekseen ymmärtää venäjääkin, kun he lähtivät kesän viettoon maaseudulle. Edessä oli rakkautta, mutta myös yhteiskunnallinen herääminen naisten asemaan ja tarpeeseen sen parantamiseen.
Olen aika paljon lukenut / kuunnellut Leila Tuuren kirjoja viime vuosikymmenten aikana, ja edelleen viihdyn näiden parissa. Pori on itselle erittäin tuttua seutua, olen hetken asunutkin siellä aikuisena ja lapsuutenikin vain 50 km päässä.
Harmi ettei Tuure ole tunnetumpi historiallisten romaanien ystäville, kannattaa tutustua. Sinisukka sijoittuu 1900-luvun alkuun. Oma suosikkini on ehdottomasti neliosainen 1800-luvun Poriin sijoittuva Piiritanssi-sarja.
***
Ellen Vahr: Kartano Long Islandilla
#1 Amerikka
Gyldendal Astra, 2026
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 11 h 6 min
1916
Thean isä oli taitava leipuri, mutta kaksi vuotta aiemmin syttynyt suuri sota oli muuttanut olosuhteet. Niukat viljavarastot tekivät lopun kaikesta mikä ei ollut välttämätöntä; ei siis enää kakkuja tai leivonnaisia, vain muutamia leipiä jotka myytiin hetkessä loppuun.
Long Islandilla, jossain New Yorkin kaupungin ulkopuolella, oli kartano nimeltä Idle Hour, jonne oli vapautunut palvelijan paikka. Äidin sisar, jolta kutsukirje toimeen oli tullut, pitäisi hänestä huolen. Thea ei halunnut lähteä, mutta leipomossa ei ollut enää töitä kahdelle, hyvä jos kohta isällekään. Hänen on pakko myös unohtaa rakkaus nuoreen Hansiin, sillä heidän ei ole mahdollista perustaa perhettä tällaisessa tilanteessa.
Elämä amerikkalaisessa kartanossa osoittautui kovin erilaiseksi mitä Thea oli kuvitellut. Myös Augusta-täti kohtelee alaisiaan oudon kylmästi ja hänellä on selvästi jokin suuri salaisuus. Thean on vaikeaa kotiutua kartanoon, onneksi hän pääsee välillä käymään muiden lähellä asuvien sukulaistensa perheessä.
Palvelijoiden kesken tapahtuu kaikenlaista, ja Thean avuliasta luonnetta käytetään siekailematta hyväksi. Kilpailu on kovaa, ja Thea miettii ettei amerikkalainen unelma ehkä sittenkään ole häntä varten.
Kertomus perustuu kirjailijan oman isoäidin elämään ja siihen on myös tulossa jatko-osia. Luultavasti kuuntelen seuraavankin, vaikka en aivan täysin päässyt tämän kirjan imuun vaan jäin jotenkin ulkopuoliseksi. Kiinnostelee kuitenkin mitä Thealle jatkossa tapahtuu ja sehän on aina hyvä merkki.
En taas oikein pidä kaikista näistä kirjan kansista, joten pitkästä aikaa vaihtoehtoinen kansi, Ellen Vahrin kirjalle.
***
Sirpa Kähkönen: Jään ja tulen kevät
Kuopio-sarja #3
Äänikirja: Otava, 2018
Lukija: Anniina Piiparinen
Kesto: 14 h 24 min
Suomessa eletään välirauhan aikaa, mutta sota jatkuu maailmalla. Yksi brittien karannrieista sulkupalloista ajautuu Suomeen saakka ja tekee tuhoa vaijereineen, kunnes se ammutaan alas. Tuomen pikkupojatkin olisivat kovasti sen halunneet nähdä, mutta naiset kiittelivät, kun sen silkistä riitti ommeltavaa pitkäksi aikaa.
Tuomen perheessä on muutosten aika. Anna on ollut isossa roolissa vastatessaan suuresta osasta niin ikääntyvän anopin kuin kaksostensa hoidosta. Kun karjalaisevakko Helvi Martiskainen ja hänen tyttärensä Mari mutkien kautta palaavat heidän elämäänsä, avautuu Annalle toisenlainen elämä. Helvin kautta hänelle järjestyy ensimmäinen kodin ulkopuolinen työpaikka ravintola Tatrasta, josta tulee pian Kuopion suosituin. Myös Lassi yrittää parhaansa mukaan osallistua perheen elättämiseen, mutta päävastuu on edelleen Annalla.
Jään ja tuulen kevään alkupuolella oli jopa jotenkin rauhallinen ja uinuva tunnelma, ja vähän kummastelin käynnistyykö tämä osa ollenkaan. Henkilömäärä ei suuresti kasvanut, mutta näkökulmat kylläkin, kun arkea kuvattiin yhä useammalta kantilta. Mari alkoi itsenäistyä ja olla muutakin kuin Annan kaksosten lapsenlikka. Uutena henkilönä mukaan tuli varakas rouva Lehtivaara, joka ottaa Juho-pojan "sotakasvatikseen" ja auttaa tätä paremman elämän syrjään kiinni. Rouva Lehtivaara tutustuu myös brittiläiseen mieheen, joka on tullut kantamaan kortensa kekoon Suomen sotaponnisteluissa. Vai onko tämä sittenkin vakooja?
Annakin käy rouva Lehtivaaraa auttelemassa kun muilta töiltään ehtii, ja tuhahtelee ensin kun rouva kertoo kyllä tutustuneensa työlaisnaisen elämään, sillä hän "on Canthia lukenut". Vaan kun Anna vihdoin ehtii rouvan lainaaman Työmiehen vaimon itsekin lukea, saa hän siitä oivalluksen: naisten on vedettävä yhtä köyttä!
Pidän tästä hyvin elämänmakuisesta sarjasta, oikein kiva että tuli vihdoin tartuttua.
***
