Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat

Johanna Elomaa: Kenelle naakat laulavat

Otava, 2022

Lukija: Sanna Majuri

Kesto: 9 h 35 min

Miriam tunsi syyllisyyttä, kun töissä lehden toimituksessa piti taas jäädä ylitöihin. Viisissäkymmenissä oleva toimituspäällikkö Reeta ei tunnu pitävän hänestä. Kahdessa vuodessa he eivät ole lähentyneet ollenkaan, toisaalta Reeta ei tunnu ystävystyneen kenenkään muunkaan alaisensa kanssa vaan johtaa toimitusta rautarouvamaisin elkein. Kun Miriam vastoin pomonsa mielipidettä valitsee provosoivan, lehden miellyttävästä tyylistä poikkeavan kansikuvan, Miriam on se joka kantaa vastuun palauteryöpystä. 

Miriam oli muuttanut taiteilijamiehensä kuvankauniiseen taloon Porvoon vanhassakaupungissa puolitoista vuotta aiemmin, vain muutama kuukausi sen jälkeen kun he olivat tavanneet. Espoossa kasvaneelle Miriamille vanha Porvoo oli kuin boheemi satumaailma. 

Menin salamarakkaudesta sekaisin ja olin haltioissani kadusta, jonka varrella puutalot olivat vaaleansinisiä ja violetteja ja vastamaalattuja. Osa taloista oli hullunkurisesti kallellaan ja osa matalia ja kapoisia kuin nukkekoteja. 

Kotinsa työhuoneen ikkunasta Miriam kuitenkin näkee naapuritalossa tapahtuvan jotain, mihin hänen pitäisi vastuullisena aikuisena puuttua, mutta vaikka hän tuntee häpeää, hän ei saa soitetukai naapurin ovikelloa. Ei vaikka perheen tytär on vasta viidentoista ja viiltelee itseään.

Naapurin ovi avautuu ja Jenna laahustaa pyjamahousuissa ja t-paidassa ulos. Tyttö on avojaloin, eikä tunnu piittaavan pihamaan sorasta. Hän kävelee postilaatikolle, vilkaisee ympärilleen ja oman talonsa ikkunoihin. Kirjekuori on tuttu, tuntuu kummalliselta että se on hetkeä aiemmin ollut omassa kädessäni ja nyt sitä pitelee vieras tyttö kuin aarretta. Tyttö sujauttaa kirjeen housujensa vyötärönauhan alle ja juoksee takaisin sisälle. En näe mitä sen jälkeen tapahtuu.

Om Shanti Shanti Shanti. Riia oli reppureissannut Aasiassa ja opiskellut joogan filosofiaa ashramissa, korkealla Nepalin vuoristossa. Suomeen hän oli palannut joogaopettajana. Kymmenen vuotta myöhemmin hän oli päätynyt Porvooseen ja saanut työpaikan joogastudiolta. Hänellä oli hyvä mies, Riku, jonka kanssa Riia toivoi perheenlisäystä. Aikaa ei ollut loputtomiin, olihan hän jo neljänkymmenen. Rikulla oli ennestään teini-ikäinen poika ja tämän kanssa teini-ikäisen haasteet, ja Riku tahtoo jatkuvasti lykätä ajankohtaa, jolloin vauvaa voisi alkaa yrittää. Riia päätyy tekemään omia päätöksiään, mutta miten pitkään asioita voi Rikulta pimittää? 

Olipahan melkoinen twisti loppupuolella, en yhtään nähnyt mitä on tulossa!.Tunnelma oli kohdillaan heti alusta, kelpo ihmissuhdedraamaa ja ystävyyttä, työpaikka-asioita, vähän kaikkea siis ja lukija niin nappivalinta, tämä oli kuin minulle tehty.

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

Otava, 2021

Lukija: Hanna Mönkäre

Kesto: 10 h 45 min

Pinja ja Keiju tapasivat vantaalaislähiön lukiossa ja olivat erottamattomia toisesta koulupäivästä lähtien. Elettiin vuotta 1996.

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä Helsingin keskustaan nousi baareja kuin sieniä sateella ja lukion päättäneet bestikset bilettivät kutsuvierasjuhlissa ilmaisia cocktaileja siemaillen Helsingin kerman kanssa. Oli tulevaiduuspohdintojen aika. Pinja olisi halunnut opiskella kirjallisuutta, mutta koska vanhemmat maksoivat Mariankadulta vuokratun yksiön, oli heidän mielipiteellään melkoinen painoarvo.  Keiju meni mukaan kauppakorkean pääsykokeisiin ihan vain  huvikseen, molemmat pääsivät sisään. He alkoivat käydä luennoilla, mutta vain suomen kieli ja viestintä kiinnosti edes Pinjaa. Kauluspaitaisten poikien ja klassisiin muotimerkkeihin pukeutuneiden tyttöjen joukosta he erottuivat räikeästi niin ulkoasultaan kuin käyttäytymiseltään. Vihreiden haalareiden saapuminen oli kuitenkin viimeinen pisara. Miten heistä voisi tulla tylsiä ekonomeja?

Iltaisin he olivat töissä matkatoimistossa ja myivät lentolippuja välivuottaan viettäville reppureissaajille. Pinja kiinnitti yksiönsä seinään maailmankartan ja ajatus kaikesta siitä mitä hän halusi nähdä ja kokea alkoi itää. Osa-aikaisillekin lentoliput Intiaan olivat naurettavan halvat ja niin bestisten matka alkoi Goalta, jatkui Varanasiin, Bangkokiin, etelän pikkusaarille, Kambodzhaan. Mikä alkoi biletyksellä Anjunan rannoilla, vaihtui matkan edetessä vakavampiin tunnelmiin.

Pimeässä maisemassa hän erotti savuavia nuotioita ja siellä täällä tien vieressä juoksevia lapsia vilkuttamassa heille. Ilmapiiri oli painostava ja haisi hirveältä historialta. Raja Thaimaasta Kambodzhaan oli avattu vasta muutamia vuosia aiemmin punakhmerien aikaisten massamurhien ja raakojen sisällissotien jälkimainingeissa. 

Pinjasta tuntui kuin he olisivat olleet ensimmäiset turistit koko maassa, ja miksi he olivat siellä. Koska Keiju oli tahtonut paikkoihin joissa vielä olisi asioita, joita ylimieliset turistit eivät olleet turmelleet. 

2020 Helsingissä asuva Pinja selaa 20 vuotta vanhoja valokuvia, jotka ovat olleet koskemattomina pitkään. Samalla käy ilmi, että heidän polkunsa olivat Aasiassa eronneet, että yllättäin Keiju oli palannut Suomeen ja Pinja jäänyt maailmalle.

Pinja katsoi kuvaa hänestä istumassa Gangesin varrella. Tyttöä valkoisessa pitkässä mekossa kädet rinnan korkeudella yhteen liitettyinä. Sen syksyn jälkeen hän ei ollut koskaan tahtonut palata Intiaan. Hän pelkäsi paluullaan särkevänsä muistot. Hän ei tahtonut nähdä mitä aika oli tehnyt näyttämöille, joilla hän oli kerran seisonut yhdessä Keijun kanssa. 

Tässä kirjassa oli todella paljon tapahtumia. Pidin alkupuolesta enemmän, nuorista seikkailunhaluisista tytöistä maailmalla ja siitä miten maailma avaa etenkin Pinjan silmiä ja tarinasta kehkeytyy nuoren naisen kasvutarina. Mutta kun samassa kirjassa löytyy teemoina ihan vain muutamia valikoidakseni thaimaalaiset orpolapset, savannien salametsästys, New Yorkin terrori-isku, tsunami, huumeet, stalkkaaminen jne, niin meinaahan tässä tulla ähky. Kirjan loppupuoliskolla aloin välillä kyseenalaistaa, että onko tämä tosiaan aina vain samaa kirjaa, voiko yksi ihminen kohdata näin paljon maailmanlaajuisesti merkittäviä tapahtumia? Olen nähnytkin kritiikkiä siitä, että kirja on runsaudessaan ja sattumissaan epäuskottava. Minä ostin tarinan hyvin pitkälle, mutta olihan Pinjaa todella monessa liemessä keitetty jo reilu parikymppisenä. Kirjan lopussa oli todella hyvä twisti, mikä nosti kokonaisuuden neljään tähteen hoiputtuaan välillä jo lähempänä kolmea.