Ansa Tulivaara: Dekolteen kääntöpiiri

Ansa Tulivaara: Dekolteen kääntöpiiri

Toiset tarinat, 2018

282 sivua

Kirja on lainattu Pirkanmaan kirjastoista. 

Tasainen maisema taksin ikkunan takana kieli, että näiltä seuduilta ei toimintaa löytyisi, ei ainakaan sellaista, mitä 33-vuotias levottomaan elämään tottunut nainen kaipasi: yökerhoja, ryttyisen kosteita lakanoita, laiskoja sunnuntaiaamuja lattemukeineen, ehkä jotain miestä aamupalapöytään vastapäätä, sellaista jonka kanssa rakasteltaisiin pian suihkun alla kuin viimeistä päivää.

Taksin, paloautonpunaisen Mersu coupén takapenkillä Krista nyt kuitenkin istui, matkalla lapsuudenkesistä tuttuun mummolaan Etelä-Pohjanmaalla. Kun vanhemmat olivat ilmoittaneet, että jonkin aikaa tyhjillään ollut rintamamiestalo menisi myyntiin, Krista pakkasi matkalaukkunsa saman tien. Krista oli freelancer graafikko, jonka käyntikortissa luki kuitenkin Henkimaailman personal trainer, sillä se hän olisi mieluummin halunnut olla. Muutto, ero Sebastianista ja hyppy Helsingistä mustaan aukkoon antoivat Kristalle vapauden tehdä mitä vain. Niinpä hän reteästi kiitti taksikuskia kyydistä ja lupasi tarjota seuraavat jos miestä vaan kiinnosti.

Kristan kyydinnyt Juma eli Juha-Matti, Tero ja Kekkilä vastasivat paikallisesta taksiliikenteestä. Juha-Matti vastasi myös Margitin, Teron vaimon "kyydeistä", sillä Terolla ja Margitilla oli mennyt jo pidempään huonosti ja he kävivät vieraissa puolin ja toisin. Kun Juha-Matti teki tikusta asiaa poiketakseen Kristan luona, päädyttiin sielläkin saman tien lakanoiden väliin.

Yleensä tässä tilanteessa aina harmitti. Mies näyttäisi aamun kelmeydessä rumalta ja löysältä, samoin myös hän itse. Haisevat hengitykset, oltiin sitä krapulassa tai ei, lököttävät alushousut, keltaiset varpaankynnet. Mutta Juha-Matti oli kuin henkiin puhallettu miesbarbi.

Kristan sisko Tea oli teologi ja työskennellyt viimeiset kolme kuukautta ihmisoikeustarkkailijana Jerusalemissa. Viimeisen kuukauden hänellä oli ollut myös kiihkeä suhde Salama-nimisen naisen kanssa. Tea oli huutanut Jumalaa ja ajatellut, että hänellä ei olisi enää mitään asiaa taivaaseen. Suomeen palattuaan, Kristalta mitään kysymättä hänkin suuntasi vanhaan mummolaan, vaikkeivät he siskon kanssa olleet oikein toimeen tulleetkaan sitten lapsuusvuosien.

Taksikuski oli aivan liian pelimies koskettamaan hänen sisintänsä. Hän oli juuri jotenkin selvinnyt ajatuksesta, ettei näkisi Salamaa enää koskaan, eikä hän voinut ryhtyä mihinkään kissa ja hiiri leikkiin maalaismiehen kanssa, joka varmasti oli nainut aivot pellolle kylän kaikilta alle nelikymppisiltä naisilta. Myös Kristalta. Hän ei halunnut tukkimiehen kirjanpidon yhdeksi viivaksi Juha-Matin ruutuvihkoon. 

Dekolteen kääntöpiiri on kirja, joka ei voi tapahtua kuin kesällä. Se on hulmuavien hellemekkojen anteliaita kaula-aukkoja ja helmoista vilahtelevia sääriä, se on sikspäkin esittelyä kun on pikaisesti pulahtanut järveen ja vettä hiuksistaan heilauttaen astelee kuin James Bond kohti seuraavaa valloitusta. Se on tanssilavoja, joilla Tarja ja Vaaleanpunaiset flamingot tanssittavat yleisöä, kitarassa 19-vuotias Joel joka on vielä neitsyt.

Taksikuskit olivat hahmoina kuin suoraan suomalaisesta maalaiskomediasta, kun taas henkilöiden keskinäisten suhteiden kehittyminen oli enemmän Salatuista elämistä, kun kaikki kokeilivat kaikkia, kaverin vaimoa ja molempia sisaruksia, eikä kukaan ikinä kieltäynyt mistään mitä tarjottiin.

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä

Mari Siliämaa: Kaikki sade alkaa ylhäältä

Toiset tarinat, 2019
164 sivua

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Eräänä aivan tavallisena maanantaipäivänä, kun Jokirannan kirkon pappi Ulriikka Joensuu oli jo lähdössä töistä, kirkkoon pelmahti keski-ikäinen nainen. 

Juuri sisään pöllähtänyt nainen ei kuitenkaan ole perinteinen keski-ikäinen kanta-asiakkaani. Hän on selvästi vetänyt elämässään paljon pidemmän korren. Hän on tuulipuvuton, huiviton, pälyilemätön, anteeksipyytämätön, kasvot kuin Elmu-kelmun peitossa. Naisen takki oli kallis, housut ovat kalliit, kengät - kalliit. Hiukset on leikattu kalliisti ja iho hoidettu kalliisti. Sateenvarjo, joka ripottaa vesinauhaa lattialle, on röyhkeän kallis. Aitoa luksusruutua. Naisesta tulee väistämättä mieleen virsi 590. Siinäkin esiintyvät sanat kiista ja ahneus. 

Naisen tytär on menossa naimisiin, mieleinen asiakas siis. Jos Ulriikka saisi valita, hän ei tekisi muuta kuin vihkisi rakastuneita pareja kun taas kirkkoherra valitsisi hautajaiset, ovat Urhon kanssa hyvä työpari siis. Tämä nainen on kuitenkin tottunut saamaan kaiken mitä haluaa ja nyt hän haluaa tyttärensä juhannushäihin kirkon, joka on täyteen varattu jo puolitoista vuotta sitten. 

- Jos minä olen valmis maksamaan, kai sinä olet valmis avaamaan kolehdin?
- Anteeksi nyt kovasti, mutta kirkkoa ei todellakaan vuokrata eikä pappia. Suomessa maksetaan kirkollisveroa, hymyilen. 
- Ai jaa. Juu juu, tietysti, nainen huudahtaa helpottuneena. - Mutta kai teillä jokin säätiö on? Tai rahasto? Stipendisysteemi? Raha on varmasti tervetullutta nyt, kun ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin. 
- Ei meillä ole sellaisia rahastoja, vastaan edelleen rauhallisesti. 
- Nimetkää sitten jokin kaivo Afrikassa minun mukaani. Nainen räpsyttää silmiään mutta on kaukana viattomasta. 
- Entä sitten ehtoollisviinit? Jos toimittaisin teille muutaman laatikollisen? Jotain vähän parempaa laatua. 

Ulriikka haaveilee myös omista häistään. Poikaystävä Johannes on epävirallinen avopuoliso joka tekee reissutyötä lääke-esittelijänä ja jonka silmät ovat niin taivaansiniset, että Jeesuskin olisi niistä kateellinen. He olivat tutustuneet häissä, joissa Ulriikka oli ollut vihkimässä nuorenparin ja arvasi olevansa vedonlyönnin kohde kun Johannes kolmantena poikaporukasta tuli häntä jututtamaan. Viisikymppiä sille, joka kellistää ton naispapin. Se on yksin Jeesuksensa kanssa ja tarvitsee muutakin lohtua kuin pyhää sanaa. Johannes oli eläväinen, kuin ADHD-lapsi mutta aikuinen, iskurepliikkeinään mikä oli saanut hänet ryhtymään papiksi ja "Minä kyllä tiedän, mikä saa papin oikeasti rukoilemaan armoa."

Johannekseen oli helppo rakastua. Kun hänestä otti kiinni, tuli kirkastunut olo. Hyvin kevyt, pehmeä, valoisa. Sellainen, joka tuoksui suklaajäätelölle ja kuulosti ikivihreältä.
- Sinä olet minun hemaiseva lähetyssaarnaajani, mies virnisti ja nauroi.
- Sinä olet minun pelastukseni, minun suuri ristini, minä huokasin enkä edes hymyillyt.
Johanneksen ääni tuli huvipuistosta, minun alttarilta. Muttei eromme häirinnyt minua: me kasvaisimme yhteen lakanan päällä ja alla. 

Kuten arvata saattaa, luksusruutuisen sateenvarjon alla kirkkoon purjehtinut nainen ei jättänyt asiaa siihen. Seuraavalla kerralla hän toi mukanaan tyttärensä joka osoittautui huomattavasti äitiään sopuisammaksi ja hääpäiväkin saatiin sovittua kesäkuun alun arkipäivälle. Heti kun Ulriikka pääsi asiakkaistaan, hän riensi Pitsiprinsessaan hankkimaan uuden viettelevän alusasun, laittoi kuoharipullon jäähtymään ja jäi odottamaan Johanneksen kotiinpaluuta. Mieheltä tullut tekstiviesti lupaili romanttista iltaa, mutta kun Johannes vihdoin kotiutui, hän käyttäytyikin ihan oudosti, esitti lopen uupunutta ja halusi vain syödä ja katsoa sohvanpohjalla iltauutiset. Miksi sulhanen antaa niin ristiriitaisia signaaleja?

Tässäpä kelpo rakkaustarina korona-arkeen. Kepeä, viihdyttävä, romanttinen ja letkeän hauska, muttei kuitenkaan liian sokerinen tai hattaranhöttöinen.. Pappi päähenkilönä oli hauskaa vaihtelua. 

Toiset tarinat on suht uusi -joulukuussa 2017- perustettu kahden naisen pienkustantamo. He kutsuvat kirjaa ei chick litiksi vaan moderniksi romantiikaksi, jossa on vakavampi pohjavire tai viesti.