Tällä kertaa lähdetään liikkeelle 1920-luvun Lontoosta, jossa seurapiirirouva järjestää illalliset, arvaisitteko heti, että kyse on Rouva Dallowaysta? Koko lailla tasan kymmenen vuotta myöhemmin Helsingissä juhlitaan kieltolain päättymistä. Viimeiseksi palaamme Brittein saarille Suffolkiin, jossa englanniksi kuuntelenani kirja tapahtuu peräti kolmessa aikatasossa, mutta lähinnä 1960-luvulla sekä vuonna 2018.
***
Virginia Woolf: Rouva Dalloway
Äänikirja: Otava, 2024 (alkuperäinen julkaisuajankohta 1925)
Lukija: Eija Ahvo
Kesto: 8 h 18 min
Nuorena tyttönä Clarissa oli ollut rakastunut Peter Walshiin, mutta torjunut tämän kosinnan. Hän oli halunnut vakaamman aviomiehen ja edelleen, nyt 51-vuotiaana, hän oli sitä mieltä, että oli tehnyt oikean valinnan. Peter oli haukkunut Clarissan kylmäksi, tekopyhäksi ja sydämettömäksi, lähtenyt virkamieheksi Intiaan ja vienyt vihille laivamatkalla tapaamansa naisen. Nyt mies oli palannut Lontooseen hakeakseen avioeroa, sillä hän oli todella rakastunut toiseen naiseen.
24-vuotias Lucrezia oli jättänyt synnyinmaansa Italian taakseen seuratakseen tuoretta aviomiestään. Septimus oli kuitenkin alkanut käydä oudoksi heidän tultuaan Lontooseen, ja Rezian toiveesta mies kävi eri lääkäreiden pakeilla. Nämä olivat sitä mieltä, että kiihtyminen jos jokin oli Septimukselle pahaksi, mutta aina vain enemmän mies kiihtyi, kuuli ääniä, kiihtyi lisää. Hän vaati Reziaa kirjoittamaan ylös päätään riivaavia ajatuksia, ja Rezia kirjoitti, mutta oli kovin huolissaan.
Joskus hän puhui oikein kauniisti, joskus pelkkää pötyä, ja hän lopetti aina kesken, muutti mieltään, halusi lisätä jotakin, kuuli jotain uutta, kuunteli käsi korvan takana, mutta Rezia ei kuullut mitään.
...
Hänellä oli myös näkyjä, hänellä oli tapana kertoa olevansa hukkunut ja makaavansa luodolla lokkien kirkuessa hänen yllään. Hän katseli sohvan reunan yli kuin merelle, tai hän kuuli musiikkia. Todellisuudessa kadulta kuului posetiivin soittoa tai jonkun miehen huutoa, mutta hän huudahti "suloista!" ja kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin ja se oli Reziasta kaikkein kauheinta, nähdä Septimuksen kaltaisen miehen joka oli taistellut, ollut urhoollinen, itkevän.
Romaanissa on paljon henkilöitä, jotka kohtaavat joko Lontoon kaduilla tai Clarissan illallisilla ja liittyvät sillä tavalla toisiinsa. Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana, mutta muistoissa liikutaan ajassa. Tyyliltään romaani on tajunnanvirtaa, mikä vaatii lukijalta, saati sitten äänikirjan kuuntelijalta täyttä keskittymistä. Olin mielestäni keskittynyt, mutta kuitenkin minulle jäi vähän sellainen tunne, että olisin halunnut rakastua romaaniin, mutta suhteemme jäi hieman laimeaksi. Ehkä siinä vaikutti, että yritin saada kirjan kuunneltua ja jutun siitä kirjoitettua jo tammikuun viimeisen päivän klassikkohaasteeeen, siinä kuitenkaan onnistumatta... Pitää vielä erikseen mainita, että Eija Ahvo lukijana sopi erittäin hyvin tehtäväänsä.
***
Laura Andersson: Tähtipölyn bulevardi
Gummerus, 2024
Lukija: Anna Paavilainen
Kesto: 11 h 18 min
Päivä ja kellonlyömä, jolloin Oy Alko Ab avasi ovensa kieltolain päätyttyä, oli suurelle osalle kaupungille kerääntyneestä väenpaljoudesta ilon päivä. Että saattoikin julkisesti, keskellä kirkasta päivää, mennä noin vain ostamaan pullon kirkasta!
17-vuotiaan Doris Laineen perheelle 5.4.32 klo 10 oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lähtölaskenta ilon pitoon. Trokarin tyttärenä Doris mietti tulevaisuuttaan, mitä muuta hän muka tekisi kuin jatkaisi isänsä jalanjäljillä, ryhtyisi pyykkärimuijaksi vai?
Doriksen elämä muuttuu kahdella hyvin erilaisella tavalla, kun hän tapaa uusia ihmisiä. Piipahtaessaan tuossa juuri avatussa alkoholiliikkeen myymälässä, tietenkin vain uteliaisuuttaan, hänen yllätyksekseen siellä oli suunnilleen hänen ikäisensä tyttö, joka kiehtoi Dorista niin paljon, että hänen oli etsittävä tämä käsiinsä. Toinen henkilö, tai oikeastaan kaksi, löysivät hänet kadulta, jossa hän puolustutui kotinurkkien koltiaisia vastaan. Nämä herrat olivat hiljattain ryhtyneet elokuva-alalle ja alkoivat kaavailla Doriksesta näyttelijätärtä.
Lukijaksi kirjalle sai ainakin Storytelillä valita Anna Paavilaisen sijaan AI-generaattorin luoman Sofian tai Venlan. Tiesin valmiiksi, että valitsisin Annan, mutta pitihän nuo tekoälylukijat tsekata. Tylsiä olivat.
Itse kirjasta sitten, ehkä minulla oli kohtuuttomat odotukset herkullisista lähtökohdista johtuen, sillä aivan niitä tähtipöly ei tavoittanut, vaikka olikin kelpo viihdettä. Jonkinlainen ulkopuolisuuden tunne minua vaivasi, ja koin sen johtuvan kerrontatyylistä. Juonellisesti romaani oli kiinnostavaa kuunneltavaa ja koukutuinkin paikoitellen, mutta välillä edettiin kovin verkkaisesti. Tähtipölyä aloittaa uuden sarjan, ja jos seuraavan osan juoni vaikuttaa kiinnostavalta, en ehkä sano sille ei.
Sama kirjailija on luonut myös historiallisen Lili Loimola -dekkarisarjan.
***
Rachel Burton: The Butterfly Garden
Boldwood Books, 2024
Lukija: Imogen Church
Kesto: 10 h 49 min
1939
Jamesin isä oli kirkkoherra pienessä kylässä Suffolkissa. Hänen paras ystävänsä oli samanikäinen Clara Samuels, mutta tytön perhe ei katsonut heidän ystävyyttään pelkästään hyvällä. Yhdeksänvuotiaat eivät oikein tienneet miksi Jamesin sanottiin olevan ala-arvoisempi, Clara itse viihtyi paremmin pappilassa kuin kotonaan.
He olivat alkaneet kutsua Perhospuutarhaa sillä nimellä edelliskesänä, sillä ennen kuin talosta oli tullut pappila, sitä oli kutsuttu Butterfly Cottageksi.
2018
Meredithillä ei tietääkseen ollut isotätiä, saati sellaista, joka jättäisi hänelle talon Suffolkissa. Hän ei ollut juurikaan tekemisissä isänsä suvun kanssa, muttei edes hänen äitinsä Bernice tiennyt anopillaan olleen sisarta.
Meredith näki perinnössä mahdollisuuden maksaa nyt eksäksi muuttunut poikaystävänsä Joe ulos Meredithin kehnosti menestyvästä kampaamoyrityksestä. Lakimies oli kertonut perintötalon olleen pitkään tyhjillään, ja kehottanut odottamaan odottamatonta, mutta kai sen myynnistä silti jäisi ylimääräistä...
Järkytys oli suuri, kun hän paikan päälle päästyään sai tietää, että Butterfly Gardenissa asui nuori mies, puutarhuri Zack Jones, joka oli perinyt puolet talosta.
1963
33-vuotias Clara ajatteli edelleen toisinaan Jamesia, jonka kanssa oli ollut kirjeenvaihdossa vielä yhdeksän vuotta sodan puhjettua. Kun Clara oli aloittanut opinnot yliopistossa, kirjeet olivat lakanneet tulemasta, mikä saattoi johtua siitä, etteivät hänen tylyt vanhempansa lähettäneet niitä hänen uuteen osoitteeseensa.
Suffolkia Clara ei ollut oikein koskaan saanut mielestään, eikä etenkään Butterfly Gardenia. Vaikka 1960-luvulla pidettiin lähes mahdottomana ajatuksena että nainen ostaisi yksin kiinteistön, hän halusi saada vanhan pappilan omakseen.
Butterfly Garden oli hyvää viihdettä, jossa rakkaus ja ystävyys olivat suuressa osassa. Ajankuvaa yritettiin luoda esimerkiksi mainitsemalla Beatlesit, mutta kaikkineen ajankuvan piirtäminen oli kohtalaisen niukkaa, mihin olin pettynyt. Kirja toimii parhaiten rakkausronaanina.
