Kesäluettavaa vol 4

Julkaistaan nyt lisää näitä kesäteemaisia kirjoja, niin kauan kun kesää vielä riittää. Lämpötilat vain voisivat olla mairittelevammat, koko viikonlopun on sadellut ja alle 20°C... Helletunnelmia pitääkin etsiä kirjoista. 

***

Laura Liimatainen: Sukellus 

Kustantamo S&S, 2025

Lukija: Maija Lang 

Kesto:6 h 43 min

Ulla on muuttanut Helsinkiin ja jännittää lääketieteellisen pääsykoetuloksia. Hän on päässyt kesätöihin Linnanmäelle ja tutustuu sen grillipisteellä työskennellessään Noomiin. Nuori nainen on hoikka ja kaunis, juuri sellainen kuin Ullakin haluaisi olla. Noomin elämässä kaikki tuntuu niin helpolta ja täydelliseltä, kun taas Ullaa on nimitelty Ullapullaksi jo nuoresta lähtien.

Kadehdittava Noomi jopa opiskelee jo yliopistossa, asia joka on Ullalle lähes pakkomielle, sillä äiti odottaa häneltä suuria.

Tytöt ystävystyvät ja alkavat viettää myös vapaa-aikaansa yhdessä. Ulla ei käsitä mitä täydellinen Noomi edes näkee hänessä, miksi Noomi kaveeraa hänen kanssaan kun noin kauniilla olennolla täytyy olla lukuisia kaltaisiaan ystäviä. Ulla kokee jatkuvaa alemmuudentunnetta uuden ystävänsä rinnalla suuren kokonsa tähden. Niinpä hän ilmoittautuu kuntouintiryhmään, mutta huomaakin vahingossa päätyneensä uimahyppyryhmään. Ponnahduslautaa ei ole suunniteltu hänen kokoiselleen, joten hänen vuorollaan sattuu kohtalokas haveri...

Tämä oli ajatuksia herättävää kuunneltavaa. Ensisijaisesti taka-ajatuksens on kai kehopositiivisuus, mutta itse poimin kirjasta myös sen, miten me teemme mielessämme oletuksia toisista ihmisistä ja heidän elämästään suhteessa omaamme. Ei se Noominkaan elämä niin yksinkertaista ole kuin Ulla luulee... 

***

Vera Vala: Persikankukkien aikaan

Osa 1, Villa Dalia

WSOY, 2026

Lukija: Linda Wiklund 

Kesto: 10 h 29 min

Emman koneen laskeutuessa keväiseen Roomaan hän ajatteli kaikkien supisevan juuri hänestä. Kesken tv-lähetyksen hän oli romahtanut ja lupaava ura ruoka-alan somevaikuttajana oli katkolla. Lisäksi hän oli katkaissut suhteen kunnianhimoisen  tuottajapoikaystäväänsä joka oli juuri kehittänyt uuden konseptin - ihan vain Emmaa ajatellen? 

Elämä on kuitenkin ollut liian hektistä, liian kuluttavaa, ja hän oli yrittänyt antaa sille kaikkensa: 

Ulkona Emma miettii hetken verran, minne onkaan menossa. Toimistolle vai onko hänellä palaveri jossain kahvilassa Juulin kanssa? On pakko ottaa puhelin esiin ja tarkistaa. Ensin palaveri kahvilassa, sitten toinen toimistolla Niklaksen kanssa.

Itkettää. Juuri tällaisten tapausten vuoksi hän on pitkään emmittyään uskaltautunut lääkäriin. Ei ole normaalia, että 27-vuotiaalla on muistihäiriöitä.

Emma harkitsee hetken paluuta lääkärin vastaanotolle, mutta tajuaa sitten, että on pakko varata uusi aika. Mutta tällä kertaa suoraan neurologille. Hän aikoo vaatia magneetti­kuvauksia. Ei enää mitään löpinää psykologista.

Itkua pidätellen hän lähtee kävelemään kohti toimistoa. Hän tietää, että jotain on pahasti vialla.

Emma oli nyt matkalla isoäitinsä Dalian luokse tämän huvilaan, ja oli jo päättänyt, että vaikka seuraajien määrä kääntyisikin laskuun, hän tekisi vähemmän postauksia eikä ylipäätään enää taltioisi kaikkea someen. Emman edellisestä vierailusta Italiaan oli jo toistakymmentä vuotta. Nonnan hän oli nähnyt pikaisesti isän hautajaisissa kymmenen kuukautta aiemmin. Mutta sinä kesänä kun he olivat olleet viimeistä kertaa Tolfassa, äiti oli riitaantunut isoäidin kanssa ja käynnit olivat päättyneet siihen. Eivätkä pelkästään käynnit, vaan koko yhteydenpito. Hautajaisissakin äiti oli kävellyt oman äitinsä ohi kuin tämä olisi ollut ilmaa. Emma olisi halunnut tietää mitä oli tapahtunut, toisaalta hän ei halunnut tietää vieläkään.

Nonna Dalian huvilassa tuntui vilisevän nuoria miehiä. Yhden isoäiti oli pyytänyt hakemaan hänet lentokentältä, toisen Emma näki ensimmäisen kerran kylpyammeessa. Jälkimmäinen osoittautui lapsuudenystäväksi Sandroksi. Tämän kanssa oli helppoa jatkaa ystävyyttä, toisaalta se oli haastavaa. Yhteistä heillä tuntui joka tapauksessa olevan paljonkin, niin hyvässä kuin pahassa.

Kirjan nimi ja kansikuva antavat mielleyhtymän kaikesta kauniista, suloisesta, pehmeästä ja onnellisesta. Kansien välissä on kuitenkin uupumusta ja mielenterveyden haasteita, toki myös ilon hetkiä ja auringon paistetta, ollaanhan Italiassa jossa jo keväällä ollaan Suomen kesän lämpötiloissa. 

Olen lukenut Vera Valalta aiemmin yhden kirjan, Aprikoosiyöt. Persikankukkien ajassa on paljon samaa, ollaan jälleen Tolfan vuoristossa, palataan taas monien vuosien jälkeen italiansukulaisen hoiviin tämän huvilaan, muistellaan menneitä ja parannellaan haavoja. Olin antanut Aprikoosiöille kolme tähteä viidestä, ja annan tälle saman. Persikankukkien aikaan aloittaa sarjan, jossa erinäisiä naisia palaa tuohon huvilaan, ja jossain kohtaa kerrottaneen isoäidin omakin tarina, sillä nyt siihen vain hiukan kurkistettiin...

***

Anders ja Anette de la Motte: Vehkeilyä Amalfin rannikolla 

#2 Lomaparatiisin murhat 

Johnny Kniga, 2026

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 9 h 43 min

Oli painostavan hiljaista kuin koko puutarha olisi pidättänyt hengitystä, tarkkaillut häntä ja tuolissa nukkuvaa hahmoa. Ikään kuin koko ympäristö olisi odottanut, mitä tapahtuisi.

Hän nojautui lähemmäs, tarttui hellästi kasvoja peittävän pyyhkeen kulmaan ja nosti sitä varovasti.

Hän näki tyhjän katseen, turvonneet siniset huulet ja niiden välistä pilkottavan kielen. Siinä samassa hotellinjohtaja tiesi, ettei päivästä tulisi millään tapaa mieleinen.

Kolme päivää aiemmin Hugo Lind oli hakenut bussilla ryhmän ruotsalaisturisteja Napolin lentokentältä. Hugo oli itsekin tullut Ruotsista vain muutamaa viikkoa aiemmin, mutta oli päättänyt yhden viikon vierailun sijaan vuokrata talon koko kesäksi voidakseen kirjoittaa kirjan. 

Belmonte Travelsin matkanjohtajana toimiva Lara Belmonte oli tullut Hugolle tutuksi tuon ensimmäisen viikon aikana, etenkin kun he olivat yhdessä ratkaisseet murhatapauken, ja nyt Hugo oli lupautunut tuuraamaan Belmonten vakituista bussikuskia tämän sairastuttua. . 

Tämän kertainen seurue oli Belmonte Travelsin ensimmäinen yritysmatka. Tulijat olivat kuuluisan konvehtivalmistajan työporukka, muttei järin hilpeä sellainen. Päinvastoin, yhteishenki oli kateissa ja tunnelma kuin ruutitynnyrissä, ja ihan kuin ei nykyhetkessä olisi jännitettä riittämiin, suklaayrityksen johtaja ilmoitti suuresta muutoksesta joka oli luvassa. Ei mikään ihme, että yksi seurueesta löytyi paljastuksen jälkeisenä aamuna murhattuna. Vaihtoehtoja hengen viemiseen oli monia, jotkut olivat sanoneet sen jo ääneenkin. Kuolla joutaisi. 

Rakenne tässä Amalfin rannikolle sijoittuvassa dekkarissa oli samanlainen kuin ykkösosassa, jossa ratkottiin murhaa Caprin saarella. Ensimmäinen puolisko kirjasta on tutustumista henkilöihin ja Amalfin alueeseen jota kierrellään, ja toki syödään ja juodaan hyvin. Samalla kiritään ajallisesti kiinni nuo muutamat päivät murhaan, ja toinen puolisko tehdään rikostutkintaa, jossa paikallispoliisin virka on lähinnä ottaa vihjeitä vastaan pääparilta ja hoitaa kuulustelut pääparin tulkkauksella. Leppoisaa viihdettä ja ihanaa Italiaa itselle tutuissa maisemissa.

***

Jessica Everett: Last Summer at Maine Chance 

The Penguin House, 2026

Kesto: 10 h 55 min

Lukija: Lauren Ezzo

Cynthia Proctor on taloustieteiden opiskelija, mikä on melko harvinaista Yhdysvalloissa vuonna 1954. Hän on pärjännyt erinomaisesti ja odottaa kovasti tietoa palkallisesta tutkijan paikasta, johon hänellä on mielestään hyvät mahdollisuudet tulevalle vuodelle. Kun hän vihdoin rohkaistuu kysymään professorilta asiasta, paikka onkin täytetty kauan sitten. Barlow Collegessa on tehty tiukka linjaus; tutkijan paikat annetaan miesopiskelijoille sen sijaan että niitä "tuhlattaisiin naisopiskelijoihin". Avioliitto, lapset ja niin edelleen, kyllähän neiti Proctor tämän ymmärtää?

Koska Cynthia on tarmokkaasti päättänyt löytää keinon rahoittaa jatko-opintonsa, hän kehittelee pikku juonen huonetoverinsa kanssa. Koska Cynthia oli jo kutsuttu Paulinen mukana tämän varakkaan perheen luo Maineen, Cynthia voi etsiä sieltä työpaikan, kunhan vain salaa asian sekä omilta että Paulinen vanhemmilta, sillä kumpikaan perhe ei pitäisi työntekoa sopivana. 

Työnhaku alkaa olla jo toivotonta, kunnes hän kuulee juorun, että Elizabeth Ardenin kylpylästä olisi irtisanottu työntekijä, ja Cynthia onnistuu saamaan paikan. Hänen esimiehensä Iris on saanut ylennyksen Arden Span taloudenhoitajaksi oltuaan siihen saakka itse yksi palvelijoista.

Geraldine Putnam on 73-vuotias kylpylävieras, joka on hiljattain jäänyt leskeksi. Hän oli tunnettu taidemaalari ja hänellä oli rahaa, hän oli niin sanotusti piireissä. Hän oli ennenkin käynyt Ardenin talossa kutsuilla, sillä hän on Elizabethin ystävä.

Geraldinea kismitti, että hänen puolisonsa suku käytti edelleen hänen maaseutukotiaan omana lomapaikkanaan, ja vain ilmoitti saapumispäivänsä kyselemättä sopiiko se hänelle. Niinpä Geraldine oli varannut itselleen paikan Ardenin Maine Chance Farmille ja poistui samalla ovenavauksella kun pöyristyneet vieraansa tupsahtivat paikalle. (Aloin välittömästi pitää tästä naisesta!)

Kylpylässä noudatetaan tiukkaa kuria, mikä ei todellakaan ole Geraldinen mieleen. Eniten häntä ärsyttää totaalinen alkoholittomuus, herran tähden jopa ennen illallista tarjotaan cocktailien sijaan vihannesmehuja! Ruuaksi on "pelkkiä salaatinlehtiä", sillä useimmat naiset ovat kylpylässä pudottaakseen painoaan. Ja jos he ovat normaalipainoisia, ilmeisesti heille maistuisivat alkoholipitoiset cocktailit liiankin hyvin.

Geraldine tutustuu Marjoriehin, kolmen lapsen äitiin, jonka varakas aviomies on lähettänyt Ardenille karistamaan lapsensaannin kilot pois. Jopa anoppi oli sanonut Marjorielle, että oli tämän ylipainon syytä, jos hänen poikansa alkaisi katsella muita naisia. 

Geraldine törmää Cynthiaan hiivittyään henkilökunnan keittiöön etsimään ravitsevampaa ruokaa, varaa tämän henkilökohtaiseksi palvelijakseen sekä mallikseen maalaamista varten. Hänellä on seuraava näyttely syksyllä, ja maalaamisen lisäksi hän ottaa sydämen asiakseen Marjorien itsetunnon vahvistamisen.

Tässä lukuromaanissa oli kaikki elementit kohdillaan omassa genressään. Paljon sisältöä ja juonen käänteitä, ja monta henkilöä joista pidin ja vastaavasti niitä inhottavia joita juoni vaatii. Ajankuva ja luokkaerot kävi hyvin ilmi ihmisten käytöksestä. 

En ole aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että Spotify premium tilaukseeni kuuluu myös kaksitoista tuntia äänikirjaa kuukaudessa. Viime kuussa tuntiin päättyivät Storytelissä kesken, joten nyt päätin hyödyntää myös tämän yhden kirjan mahdollisuuden ja Goodreadsiä selatessani tajusin, että Spotifyssa on sellaisiakin englanninkielisiä kirjoja, joita ei Storytelistä löydy, ja Last Summer at Maine Chance oli sellainen. Erittäin onnistunut löytö!

Dekkarisarjojen aloitusosia Dekkariviikolla

Tänään päättyy kesäinen Dekkariviikko, joten samalla linjalla tulee viikoittainen postaus myös omasta blogistani!

Kaikki neljä kirjaa ovat sarjan aloitusosia, ja kattaus on erittäin onnistunut ainakin siinä mielessä, että aion jatkaa kaikkien näiden sarjojen parissa! 

Liikkeelle lähdetään hyvin kesäisissä tunnelmissa ihanalta Caprin saarelta. Seuraavaksi siirrytään Cotswoldiin Englantiin, ja sieltä pyrähdetään rapakon taa San Franciscoon. Paluu lippu koti-Suomeen vie keskelle Perämerta.

Sitten tarkempi tutustuminen.

Oletko kenties lukenut näistä jotain, tai alkoiko kiinnostaa?

***

Anders ja Anette de la Motte: Kuolema Caprilla

Osa 1 Lomaparatiisin murhat

Johnny Kniga, 2025

Lukija: Tuukka Haapaniemi 

Kesto: 11 h 37 min

Historianopettaja Hugo Lind oli tullut lomalle Caprin saarelle Italiaan edesmenneen vaimonsa toiveesta. Tämä oli jättänyt hänelle kirjeen, tai oikeastaan heidän aikuisille kaksosilleen, annettavaksi Hugolle kun heidän äitinsä kuolemasta olisi kulunut kaksi vuotta. Kirjeessä vaimo antoi lempeitä neuvoja, kuten varata se Italian matka jota he olivat yhdessä pitkään suunnitelleet. 

Belmonte Travels oli keskittynyt ruoka- ja kulttuurimatkoihin ja sen matkaoppaana toimi Lara Belmont. Hugo ja Lara silmäilivät toisiaan kiinnostuneina alusta asti, mutta miten heistä tuli pari olikin murhan ratkominen. Siinä missä paikallinen carabinier näki prologissa paljastettavan kuolemantapauksen onnettomuutena, olivat Lara ja Hugo varmoja, että kyseessä on murha. Motiivikin löytyi tavalla tai toisella kaikilta matkalle osallistujilta, ja muutamalta ulkopuoliseltakin. 

Oli niin ihana alkaa kuunnella tätä kirjaa, koska olen käynyt Caprilla kahdesti ja saari on totisesti hurmannut minut. Kun kuuntelet jotain todelliseen suomalaispaikkaan sijoittuvaa kirjaa, tiedät ainakin miljöön osapuilleen vaikket tuntisikaan paikkaa niin hyvin, että tietäisit kadut tai kaupunginosat jotka mainitaan. Sitten kun kirja sijoittuu ulkomaille, onkin jo paljon epätodennäköisempää, että saat kokea sen tunteen, että näet silmissäsi et vain mielikuvan, vaan ihan oikeita maisemia ja muistoja. Mutta. Muuten en ehkä olisikaan jaksanut kuunnella kirjaa edes puoliväliin, sillä alkupuolisko oli vain nähtävyyksien kiertelyä ja matkalaisiin tutustumista. Sitten kun vihdoin päästiin vauhtiin myös murhatutkimuksen osalta, kirja itsessään alkoi vetää huomattavasti paremmin, ja aion kyllä kuunnella toisenkin osan, Vehkeilyä Amalfin rannikolla. 

***

Katie Gayle: Puutarhamurha englantilaisittain

#1 Julia Bird

Lind & Co, 2025

Lukija: Erja Manto 

Kesto: 8 h 46 min

Kuusikymppinen Julia Bird oli sanoutunut irti työstään sosiaalihuollossa, eronnut miehestään ja ostanut talon Cotswoldista.

Hänen paras ystävänsä Tabitha oli muuttanut samaan kylään jo viisitoista vuotta aiemmin, ja nyt he olivat taas naapureita.

Julia oli päättänyt tutustua muihinkin paikallisiin, ja Tabitha innosti hänet mukaansa kirjapiiriin. Julia tuli hankkineeksi myös koiran, kymmenkuisen labradorinnoutajapentu Jaken, jonka sisarukset oli hyväksytty opaskoirakoulutukseen. Joka paikan häslärinä Jake oli reputtanut kokeen, mutta Juliaa pentu tuntui toisinaan jopa kuuntelevan ja se oli paljon se.

Julian suunnitelmissa oli myös kanala, jota paikallinen eläkeläinen, Johnny ryhtyy hänelle rakentamaan. Vanhaa vajanrotiskoa kanalan tieltä purkaessa löytyi yllättäen ruumis, joka paljastui ainakin 20 vuotta sitten kuolleeksi nuoreksi naiseksi. Aivan kuin tässä ei olisi riittämiin, Jake löysi toisen naisen ruumiin rantakaislikosta. Mitä tässä pikkukylässä on oikein meneillään?

Ensinnäkin oli todella mukavaa kuunnella pitkästä aikaa Erja Mantoa, hänen äänensä ja tyylinsä sopi erinomaisesti tähän kirjaan. Berrywick oli oikein symppis pikkukylä, ja yhtä symppis oli Julia, joka on selvästi Miss Marplen sukulaissielu. Kirjan rakennekin oli saman tyyppinen.

Katie Gayle taas paljastui kahdeksi kirjailijaksi, joiden oikeat etunimet ovat Katie ja Gayle!

Ihana sarjan aloitus, mielellään jatkan eteenpäin näissä tunnelmissa.

***

Jesse Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

#1 Vera Wong

Kirjapaja, 2025

Lukija: Minttu Mustakallio 

Kesto: 9 h 43 min

Kuusikymppinen Vera Wong piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Nimeksi teehuoneelleen hän oli antanut "Vera Wangin maailmankuulu teehuone", sen verran piti hyötyä siitä kuuluisasta hääpukunaisesta Vera Wangista jonka sentään tiesivät kaikki amerikkalaiset, eivät vain kiinalaistaustaiset. 

Oli ehkä hivenen liioiteltua pitää teehuonetta maailmankuuluna, sillä hänellä oli jäljellä enää yksi vakituinen asiakas, Alex. Tämän vaimo oli sairastunut Alzheimeriin, mutta Alex kävi säntillisesti juomassa aamuteensä ja otti mukaan Veran päivittäin varta vasten heille suunnitteleman teesekoituksen myöhemmin yhdessä nautittavaksi. 

Eräänä aamuna Vera löytää teehuoneestaan miehen ruumiin.

”Mitä hel–?” ensimmäinen poliisi mutisee. ”Hei rouva, kuka on piirtänyt ääriviivat vainajan ympärille?”

”Aah.” Vera hehkuu ylpeydestä. He ovat huomanneet, miten avulias ja neuvokas Vera oikein onkaan. ”Minä tein sen. Säästin teiltä vaivan.” Vera tiesi, miten rikospaikoilla toimitaan – poliisilla on tapana merkitä ruumiin ääriviivat teipillä, mutta valitettavasti Veralla oli vähänlaisesti teippiä, joten hänen piti käyttää tussia. Hän oli ollut varsin huolellinen piirtäessään viivaa ja jättänyt reilun sentin verran tilaa tussinkärjen ja ruumiin välille, jotta ei tulisi koskeneeksi ruumiiseen. Lopputulos on, luvalla sanoen, erinomainen – sekä tarkka että terävä. Poliisienkin kannattaisi vaihtaa teippi tussiin.

Otin Suvanton cozy crimen kuunteluun sen jälkeen, kun olin heittänyt kesken liian romanttisen ja armottoman pitkästyttävän historiallisen romaanin. (Koska oikein uskoisin, että ne romanttisiksi merkityt eivät vain ole minun kakkupalani, enkä voi sitä väkisin muuksi muuttaa, vaikka juoni sinänsä saattaakin kuulostaa houkuttelevalta.) Kaipasin siis tilalle jotain vetävää ja viihdyttävää, joten ajattelin ensin feelgoodia, mutta kuunneltiani muutaman sekunnin näytettä tämän kirjan alusta Minttu Mustakallion lukemana tiesin, että tämä dekkari tulee olemaan vauhdikas ja hulvaton. 

Sarjasta on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa. 

***

Maria Burrow: Rosholmin murhat

#1 Rosholm

Lind & co, 2024

Lukija: Unto Nuora 

Kesto: 8 h 52 min

Rosholmin saari sijaitsi 70 kilometrin päässä mantereelta, keskellä Perämerta, eikä Mikko ollut käynyt siellä pitkään aikaan. Lauttamatka kesti kaksi tuntia, huonolla säällä pidempäänkin, mutta pitäisi äitiä silti käydä tapaamassa useammin. Hän ei ollut vielä kertonut äidille miksi oli tulossa juuri nyt, mutta missä muuallakaan hän viettäisi lääkärin määräämän puolentoista kuukauden sairausloman?

Mikolla oli takanaan jo vuosien ura poliisina, mutta känninen puukottaja oli muuttanut kaiken. Ei siitä kummoista haavaa ollut tullut, ja jo viikon päästä hän olisi voinut palata töihin, mutta jatkuvat painajaiset aiheuttivat paniikkia. Saarella hän tunsi pystyvänsä vihdoin rauhoittumaan.

Mutta sitten hän löysi juoksulenkillä korvan. Seuraavana aamuna leirintäalueelle leiriytynyt mies oli löytänyt ruumiin, jolta tuo korva puuttui. Mikko ei olisi halunnut tulla sotketuksi tapaukseen, mutta hän huomasi pian olevansa peräti epäilty. Ei hän sentään niin sekaisin ollut, että olisi ymmärtämättään tappanut miehen. Pian ruumiita tuli lisää, ja saaren sarjamurhaajaa alettiin mediassa kutsua kalamieheksi, sillä tämä kuristi uhrinsa kalastajansiimalla. Mikon piti selvittää tapaus, kun paikallispoliisi ei tuntunut siitä suoriutuvan. 

Kaikkien murhien keskellä oli positiivistakin, ja Mikon kohdalla se oli saarelle muuttanut nainen jonka kanssa hän osui juttusille vähän väliä. Tämä oli uusiseelantilainen, Amy nimeltään, ja nainen alkoi kiehtoa Mikkoa koko ajan enemmän. Harmi vain, tämän entinen miesystävä tuli pallon toiselta puolelta Amya takaisin hakemaan...

Ihan lupaavalta vaikuttaa tämä sarja, josta on nyt ilmestynyt kolme osaa. Kuuntelin jo toisenkin osan ja aion jatkaa myös tämän sarjan parissa.

Kesäluettavaa vol 2

Toinen paketti kesäteemaisia kirjoja. Aloitetaan dekkarilla Saimaan rannalta ja jatketaan sieltä nimeämättömään keskikokoiseen kaupunkiin joka mielestäni voisi olla vaikka Hämeenlinna? Kolmannessa kirjassa pyrähdellään siellä täällä, esimerkiksi Normandiassa ja Korfulla. Viimeisenä englanniksi kuuntelemani kirja, joka sijoittuu tällä kertaa Keysin saarille Floridan eteläkärkeen.. 

***

Miia Laine: Kuolema ei lomaile

#1 Emilia Jääpuro 

Saga Egmont, 2025

Lukija: Anni Tani

Kesto: 6 h 12 min

Nelikymppinen Emilia Jääpuro oli viettämässä juhannusta kuusivuotiaan Leo-poikansa ja aviomiehensä Villen kanssa mökillä Saimaan rannalla. Emilialla oli takanaan kolmentoista vuoden ura konstaapelina Espoossa, mutta vuosi sitten hän oli ryhtynyt yksityisetsiväksi. Ville taas oli yläkoulun historianopettaja. 

Emilia sai yllättävän yhteydenoton entiseltä pomoltaan, kun nämä tarvitsivat apua. Lähellä heidän mökkiään oli tapahtunut epäilykset herättävä kuolemantapaus. Huvila kuului Karvian perheelle, joka tunnettiin pesuaineista. 

Ekologista Kielo Wash -tuotesarjaa myytiin luontaistuotekaupoissa ja yritys oli laajenemassa ulkomaille. Isän kuoltua poika Patrik ja leski Helena olivat nousseet yrityksen johtoon. Puoli vuotta sitten Helena oli alkanut seurustella Henrin kanssa ja ollut sen jälkeen vähemmän kiinnostunut yrityksen asioista, ja nyt Henri oli löytynyt kuolleena rantavedestä. 

Epäiltyjä oli monia, kun sekä Patrik että tämän vaimo Hanna olivat riidelleet edellisiltana Henrin kanssa. Helena oli luonnollisesti epäiltyjen listalla, samoin juhannusvieraat eli Helenan tytär Lisa ja ystävä, kuvataiteilija Anneli. 

Lukija oli omaan makuuni aika monotoninen, etenkin kun juuri ennen tätä kuuntelin englanninkielisen feelgoodin ja niissähän repliikit näytellään viimeisen päälle. Juoni oli vähän heppoinen, tyyliltään cozy crimea. Kevyttä kesäkuunneltavaa siis, välipaladekkari. 

***

Kirsi Pehkonen: Hiukan hukassa 

#2 Siru Valpas

Karisto, 2024

Lukija: Anni Kajos 

Kesto: 4 h 59 min

Hiukan hukassa lähti liikkeelle kuin pyörremyrsky. Siru valmistautui treffeille, muttei tiennyt kumpi hänen viime aikoina tapaamistaan miehistä kohta soittaisi ovikelloa, niin epäselvä allekirjoitus oli ollut hänelle jätetyssä post-it lapussa. Vaihtoehtoina olivat Pekki, joka liikkui alamaailman reunamilla, tai Saku, joka työskenteli poliisina. Hetkessä molemmat olivat hänen rappukäytävässään, niin sanotusti tilanne päällä.

Sirun Etsintätoimisto Vitonen sai toimeksiannon tuotantoyhtiöltä, joka oli aloittamassa uutta realitysarjaa. Sirun tehtävänä oli varmistaa etukäteen henkilöiden osoitteet ja ottaa näistä arkisia kuvia ilman että kohde tiesi, että häntä tarkkaillaan. Tämä sujui aluksi kohtalaisesti, kunnes kohdalle osui mies, joka piileskeli. 

Toinen asiakas oli vanha rouva, joka oli laittanut hääpukunsa tuulettumaan terassille, mistä se oli kadonnut. Siru epäili että pukua yritettiin myydä rahan toivossa, mutta selitys olikin arkisempi. 

Kirjan alku oli kaaosmainen, enkä pitänyt siitä, mutta sitten kun laitettiin vähän jarrua päälle ja päästiin tämänkertaisiin tehtäviin, oli taas kiva kuunnella. En muistanut noista sivuhenkilöistä ketään, ja kirjassa selitettiin hyvin huonosti ketä he olivat ja mistä Siru heidät tunsi. 

***

Clarisse Sabard: Flora ja Joséphine 

#1 Agapanthes

Bazar, 2026

Lukija: Meri Nenonen 

Taidegalleristi Flora Blake oli halunnut pysytellä kaukana elokuvaohjaaja Yani Botzarisista, mutta kun eräs nuori näyttelijä kertoi #MeToo levitessä tulleensa hänen hyväksikäyttämäkseen, Flora halusi tukea näyttelijää omalla ulostulollaan. 

He olivat olleet vasta kaksi teini-ikäistä kun hänen äitinsä uuden aviomiehen poika, Yani, oli yrittänyt raiskata hänet. Yani Botzaris oli suosittu, joten lehdistö käänsi naisten kertomukset pian kateellisuudeksi ja haluksi tuhota miehen ura, ja se näkyi yhtäkkiä myös Floran taidegallerian asiakkaiden haluttomuudessa tehdä hänen kanssaan kauppaa. 

Flora oli yhdessä ranskalaisten serkkujensa kanssa perinyt yllättäen talon Normandiasta, ja Flora pakeni mediaa sinne.

Normandiassa hän sai käsiinsä päiväkirjan, joka kertoi hänen sukunsa tarinaa.

Vuonna 1926 Floran isoäiti Josephine opiskeli maalausta pariisilaisessa taidekoulussa. Hänen isänsä oli kuuluisa taidemaalari, johon liittyi yllättävä skandaalihuhu, jonka mukaan isä olisi osallinen kadonneeseen timanttiin ja jopa syyllinen sen varastamiseen. 

Taidekoulun kesätauolla Josephine lähti tätinsä mukana Firenzeen, jossa tapasi hurmaavan nuoren aatelismiehen, jonka kutsuun vierailla kotilinnassaan he suostuivat. Flora oli aivan rakastunut, mutta kohtalolla oli hänen varalleen ikäviä käänteitä.

Floran ja Josephinen tarina kuljetti ympäri maailmaa ja etenkin Eurooppaa, sillä Ranskan ja Italian jälkeen Josephine päätyi tädin kanssa Kreikan saarelle, jonne Florakin matkasi Josephinen jalanjäljissä. Tämä on oikea kunnon lukuromaani johon saa uppoutua pidemmäksi aikaa. Nautinnollista viihdettä!

***

Hope Holloway: A Secret in the Keys

#1 Coconut Key

Podium Audio, 2021

Lukija: Amy McFadden 

Kesto: 7 h 45 min

Beck Fosterin aviomies oli jättänyt hänet toisen samanikäisen naisen, liikekumppaninsa takia. Se oli sattunut paljon enemmän, kuin jos mies olisi jättänyt hänet parikymppisen, sugardaddyä etsineen bimbon tähden. Talo oli laitettava myyntiin, ja Beckin pitäisi etsiä itselleen huoneisto, muuten hänellä ei olisi pian kattoa pään päällä. 

Eräänä päivänä postin seassa oli kirjekuori, joka oli lähetetty Coconut Keystä, Florida Keysin saarijonolta, jossa Beck oli asunut kymmenvuotiaaksi, aina siihen kamalaan päivään saakka, kun hänen äitinsä ja tätinsä olivat riidelleet ja äiti oli vihaisena pakannut auton ja Beckin ja huristanut tiehensä. He olivat silloin muuttaneet Atlantaan, eikä Beck ollut edes käynyt Coconut Keyssä sen jälkeen. 

Kirjeessä oli kutsu Lovely-tädin juhliin (ilman tarkkaa päivämäärää) ja kirjelappu, jossa hänen lapsuusystävänsä kertoi Lovely-tädin kiireesti tarvitsevan Beckin apua. 

Kun Beck vielä epäröi, hänen tyttärensä Peyton, jolla oli juuri alkanut kolmen viikon loma, laittoi äitiinsä vauhtia. Hän ainakin haluaa tutustua isotätiinsä ja viettää ihania lomaviikkoja palmujen katveessa.

Kun he saapuivat Keysille, kävi ilmi että Lovely-täti on ollut vakavassa auto-onnettomuudessa ja kokenut kuoleman porteilla käynnin. Noina lyhyinä hetkinä hän oli tavannut oman äitinsä ja Beckin hetki sitten kuolleen äidin, joka oli antanut hänelle luvan kertoa totuus Beckin syntyperästä. Nyt Lovelyn pitäisi vain keksiä, mikä on sopiva hetki kertoa Beckille, että tämä onkin hänen tyttärensä...

Valitsin tämän kirjan paitsi kesäkuumeeseen ja matkakuumeeseen, myös siksi että meidän oma Floridan matka noin 15 vuotta sitten on edelleen parhaita reissujamme, ja etenkin saarijonolla vietetyt päivät olivat sen huippukohta. Jälkikäteen ajateltuna ei olisi edes lähdetty ajamaan länsirannikolle ja niin kauas pohjoiseen kuin mentiin, Everglades ja Keys olisi riittänyt mainiosti.

Kirjakin oli aika ihana, meinaan kuunnella sen jatko-osia.

Loppuun muutama kuva Keysiltä ❤️

Käytiin uimassa rannalla, jossa kohtaavat Pohjois-Atlantti ja Meksikonlahti

Hotellin aluetta Key Largossa, jossa myös kirjan Coconut Key sijaitsee 

Toisen hotellin aluetta saarilla 

Matkalla Key Westiin, kun aurinko alkoi jo laskea

Rannalla Key Westissä 

Historiallisia romaaneja vol 5

Tänään kaikki neljä romaania ovat suomalaisten kirjailijoiden kynästä lähtöisin, vaikka niissä seikkaillaankin ulkomaita myöten. Kaksi kirjoista on itsenäisiä, yksi aloittaa sarjan ja neljäs on trilogian päätösosa. Yhtään esikoiskirjailijaa joukkoon ei mahtunut, vaan kaikki ovat jo enemmän tai vähemmän konkareita. 

Aikajärjestyksessä liikkeelle lähdetään 1910-luvun Suomesta päätyen Italiaan, mutta loppuaika pysytään Suomessa.

***

Ann-Christin Antell: Valkea lilja

Gummerus, 2025

Lukija: Sanna Majuri 

Kesto: 11 h 10 min

Lilyn piti tehdä suuri päätös elämässään. Hän opiskeli Turussa piirustusta ja haaveili taiteilijan ammatista. Hänellä oli toinenkin vaihtoehto elämänsä kululle, sillä rakas ystävä Nicklas oli juuri kosinut häntä. Lily voisi varmaan maalata Nicklaksen vaimonakin, mutta tiesi ettei voisi samalla tavoin omistautua taiteelle. Olisi huolehdittava kodista ja taloudesta, myöhemmin myös lapsista. Toisaalta Nicklasta kiltimpää ja ystävällisempää aviomiestä oli vaikeaa kuvitella, joten kannattiko tilaisuutta päästää menemään ohi? Vaan miksi tämän piti kosia juuri ennen hänen suurta seikkailuaan! Lilyn isoäiti oli lähdössä Firenzeen saamaan kylpylähoitoja, ja Lily tämän seuraneidiksi. 

Pidin paljon Antellin ensimmäisestä sarjasta, joten olihan tähän uuteenkin tutustuttava. Se osoittautui kelpo viihteeksi, jota laajensi mukavasti matka Italiaan. Tutun kaupungin katuja oli mielessään kiva kuljeskella. Toisen osan veikkaan kertovan Lilyn sisaresta, ja koska heitä on kaksi, veikkaan tästäkin trilogiaa.

***

Anneli Kanto: Veriruusut

Gummerus, 2020

Lukija: Erja Manto

Kesto: 14 h 24 min

Tehdas hallitsi Myllykylän asukkaiden elämää kapalosta kuolinpaitaan.

Kun hevoskuski Fransin tytär Sigrid oli täyttänyt viidentoista, käynyt neljä luokkaa kansakoulua ja päässyt ripille, isä ehdotti että tämä voisi kysyä töitä tehtaalta. Työura alkaa, ja uusien ystävien mukana Sigrid päätyy punaisten toimintaan, lopulta mukaan naisten asetta kantavaan paikalliskaartiin. 

Minun on pitänyt kuunnella Veriruusut jo vuosia sitten, mutta olin päässyt  unohtamaan sen olemassaolon. Nyt äänikirjapalvelu tarjosi sitä kuunneltavakseni, ja kun lukija on ihana Erja Manto, näytepätkä sai minut vakuuttuneeksi. 

Kirja oli erittäin koukuttava, lopussa raadollinen mutta pidin realistisena. Suosittelen kaikille, ellet ole jo lukenut. Oman maan sisällissota kannattaa edes suunnilleen tuntea. 

***

Markus Nummi: Käräjät

Otava, 2024

Lukijat: Eeva Soivio, Kristo Salminen

Kesto: 17 h 57 min

Tarvajoki oli maanviljelystä ja karjanhoidosta elävä, lähes kymmenentuhannen asukkaan kunta, mutta näistäkin tuhatkunta oli lähtenyt Amerikkaan. Räätäin tytär Vilja haaveili, että voisi opettaa muita lukemaan ja kirjoittamaan, ja oli kuullut, että Jyväskylän seminaariin otetaan naisiakin opiskelemaan. 

Nykyään jo eläkkeellä oleva komisario Juho Iivonen oli ollut vasta 28-vuotias, uraansa aloitteleva poliisimies, kun hänet oli lähetetty Tarvajoelle tutkimaan ei vain yhtä rikosta, vaan kokonaista rikosten vyyhtiä. Tuolloin elettiin vuotta 1938, mutta jo vuosikymmeniä aiemmin samalla pikkupaikkakunnalla on tapahtunut järkyttäviä asioita. Opettajan sisar, jota alettiin Vilja-tädiksi kutsua, oli tuolloin järkkynyt mieleltään, ja hänen elinpiirinsä oli kutistunut kansakoulun pihapiiriin, omaan huoneeseen yläkerrassa sekä alakerran saliin, johon hän tulee vain kun paikalla ei ole liian montaa vierasta ihmistä. 

Yläkerran ikkunastaan Vilja näkee kylän tapahtumat tarkemmin kuin kukaan tajuaa... Iso rooli kirjassa on myös Iivosella, jota haastatellaan Tarvajoen tapahtumista. 

JUHO IIVONEN VASTAA:

Mistäkö kaikki alkoi?

Käräjäoikeuden tapahtumia Tarvajoella kesällä 1938 ei voi ymmärtää irrallaan poliisitutkinnan vaiheista. Niin kuin ei annettuja tuomioitakaan.

Saanko ehdottaa? Mentäisiinkö järjestelmällisesti? Niin juuri, niin kuin kuulusteluissa. Se auttaa niin sanotusti pysymään asiassa. Asiat asioina, ei niitä tunteilu selkiytä.

Tein tällaisen listan itselleni jäsennykseksi. Haluatteko vilkaista? Voitaisiin tietysti mennä senkin mukaan.

Aloitatte vain tuosta.

Koko nimeni? Juho Viljami Iivonen. Komisario, nyt eläkkeellä. Kotipaikkakunta Vantaa.

Kyllä, siihen aikaan 28-vuotias.

Kyllä. Se oli ensimmäinen tehtäväni lääninetsivänä.

Käräjät on hieno romaani, jota on jo monessa blogipostauksessa näkynytkin. Suosittelen tutustumaan! Tekstin jakaminen kahdelle lukijalle oli hyvä toteutus.

***

Silja-Elisa Laitonen: Taakka 

Suvirantatrilogia, osa 3

Tammi, 2025

Lukija: Katja Aakkula 

Kesto: 13 h 54 min

Sarjassa on edetty 1950-luvulle, ja harvinaisessa naispoliisin ammatissa toimiva Raakel oli saanut ylennyksen, ainakin tavallaan. Hänet oli siirretty jaostoon, jossa tutkittiin tietynlaisia rikoksia, kuten sikiönlähdetyksiä, lapsemurhia, haureutta ja väkisinmakuita. Muunlaisia rikoksia naiset eivät edelleenkään saaneet tutkia. 

Raakelin äidille Gretalle oli annettu asunnoksi "surkea rotanloukku", kuten hän itse nykyistä kotiaan kutsui. Raakel oli selvästi vedättänyt häntä puolison perinnönjaossa Armaksen kuoltua. Jos hän olisi saanut sen mitä aviovaimolle kuului, hän olisi lähtenyt Baden-Badeniin. 

Greta ei muistanut milloin oli viimeksi poistunut kotia kauemmas, milloin käynyt rannalla, tehnyt mitään muuta kuin odottanut iltaa. Lääkkeiden rytmitys oli ainut tahti mitä hän enää seurasi tässä maailmassa. Muutamat kerrat hän oli ollut hoitojaksolla mutta se oli ollut niin kamalaa, että hän mieluummin yritti pitää itsensä edes jotenkin kasassa. Lapinlahden mielisairaala oli täynnä kaiken maailman kuvatuksia, jotka luulivat itsestään liikoja. Greta ei sietänyt katsella heitä.

Hän siirtyi ikkunan eteen, Nelly oli pessyt sen huonosti. Taas.

Tätäkö varten hän oli uhrannut oman elämänsä? Ainut tytär teki töitä huorien ja varkaiden keskuudessa kuin mikäkin työväenluokkainen, vaikka Greta oli luonut edellytykset aivan muunlaiselle elämälle. 

Oliko tyttö sittenkin perinyt sen kansankerroksen luonteen, johon Greta itse oli syntynyt ja jota Armaksen geenit eivät voineet peitota?

Taakka on mielestäni ehdottomasti onnistunein ja hienoin trilogian osista. Nyt kun on kuunnellut kaikki kolme, ne tuntuvat melko eri tyyppisiltä, jäin miettimään miten tarkoituksellista se on? Toki Rakel kokee kasvun aikuiseksi naiseksi mikä näkyy ja pitääkin näkyä, joskin minun oli vaikea hyväksyä kaikkia hänen valintojaan. 

Jess Walter: Kauniit rauniot

Jess Walter: Kauniit rauniot

Harper Collins Nordic, 2021

Alkuteos: Beautiful Ruins, 2012

Kevät 1962, Porto Vergogna

Pasquale Tursin ranta oli vain kahden kalastusaluksen levyinen, mutta sen lähemmäksi tasaista rantaviivaa ei kylässä päässyt.

Kylä oli pelkkä kaupungin huhu, joka oli ironisesti, tai ehkä toiveikkaasti, nimetty Portoksi, satamaksi. Tosin ainoat veneet jotka kulkivat siellä säännöllisesti kuuluivat kylän harvoille sardiinien ja anjovisten kalastajille.

Nimen loppuosa, Vergogna, merkitsi häpeää ja se oli jäänne 1600-luvulta jolloin merimiehet ja kalastajat olivat vierailleet kylässä naisten luona, joilla oli tietynlainen moraali ja kaupallista joustavuutta.

Sinä päivänä kun Pasquale näki kuolemaa tekevän amerikattaren ensimmäistä kertaa, hän eli haaveissaan menestyvän lomakohteen liikemiehenä. Hän näki kaikkialla merkkejä kehityksestä, miten vauraus ja lukutaito muuttivat Italiaa. Miksei niin voisi tapahtua myös Portossa?

Pasquale oli opiskellut neljä vuotta Firenzessä ja vasta palannut kotikonnuilleen, haluten tuoda mukanaan sen maailman jossa kiisivät urheiluautot ja naisilla oli kapealahkeiset housut ja miehillä martinilasi kädessään.

Porto Vergognassa oli muutama vanha, vaatimaton kivitalo ja vain yksi liikerakennus, Pasqualen perheen omistama hotelli ja kahvila jotka Pasquale oli perinyt isänsä kuoltua kahdeksan kuukautta sitten. Sinne ei päässyt autolla eikä siellä ollut yhtään kunnon katua, mutta Pasquale halusi nähdä paikan loistavan niin kuin viereisen, maalauksellisen Cinque Terren alueen tai Italian Rivieran tyylikkäiden pikkukaupunkien. 

Pasquale näki, että maahan oli luvassa amerikkalaisturistien virta, mutta että siitä osa saataisiin kääntymään myös Porto Vergognaan, siihen tarvittiin vähintään uimaranta. 

Hotellin lähellä oli kuitenkin kolmen järkäleen muodostama luonnontasanne. Hän suunnitteli tasoittavansa järkäleiden huiput ja tekevänsä tukirakenteen, jonka varaan hän uskoi voivansa valaa sen verran betonia, että järkäleet yhdistyisivät tasaiseksi nelikulmioksi. Siitä syntyisi -kuin kalliojyrkänteiltä kohoava ilmestys - tenniskenttä, joka kertoisi mereltä saapuville vieraille, että he olivat tulossa luksusluokan lomakeskukseen. Sulkiessaan silmänsä hän pystyi näkemään sen mielessään: miehiä vitivalkoisissa housuissa iskemässä palloja upealla kentällä joka erottui kallioista kauniina tasanteena kaksikymmentä metriä rantaviivan yläpuolella. Leninkeihin ja kesähattuihin pukeutuneita naisia siemailemassa drinkkejä läheisten aurinkovarjojen alla. Niinpä hän nakutti kiviä hakulla ja taltalla ja vasaralla toivoen saavansa aikaan riittävän suuren tasanteen tenniskentälle. Hän sieti kärsivällisesti kalastajien kiusoittelua, ja kävi katsomassa äitiään, joka teki kuolemaa. Ja hän odotti - niin kuin aina - että elämä tulisi ja löytäisi hänet. 

Kaunis, uskomattoman laiha ja silti kurvikas amerikkalainen näytti aivan erirotuiselta kuin yksikään Pasqualen siihen mennessä näkemänsä nainen.  Kun nainen hymyili hänelle ensi kertaa, Pasquale rakastui.

Nainen oli näyttelijätär Dee Moray, joka oli kuvaamassa elokuvaa Roomassa. Kun tähdelle oli kerrottu, että kylä on rauhallinen, että enää kuolema olisi rauhallisempi, nainen oli halunnut huoneen Pasqualen hotellista.

Hiljattain, Kaliforniassa

Clare Silver oli legendaarisen elokuvatuottaja Michael Deanin pääkehitysavustaja. Tosiasiassa hän hakee miehelle kahvia, vastaa tämän puheluihin ja sähköposteihin ja ennen kaikkea lukee, lukee valtavat määrät käsikirjoituksia ja synopsiksia jotka eivät koskaan etene hänen silmiään pidemmälle. Hän oli odottanut paljon enemmän, kun oli keskeyttänyt elokuvatieteen tohtorinopintonsa ja siirtynyt töihin miehelle, joka ei Claren kolmevuotisen uran aikana ollut tuottanut yhtään elokuvaa, ainoastaan tosi-tv:tä.

Tässä kylmässä kaupungissa Michael Deane on mies, joka ei koskaan unohda ystäviään, vaan puristaa tiukasti heidän kättään, katsoo heitä silmiin ja sanoo: Tiedät että olen aina rakastanut työtäsi, (NIMI TÄHÄN). Tule ensi perjantaina tapaamaan tyttöäni Clairea. Sitten Michael ottaa käyntikorttinsa, allekirjoittaa sen ja painaa sen henkilön käteen, ja he saavat noin vain jalkansa tukevasti ovenrakoon. 

Jotkut Michael Deanen allekirjoittaman käyntikortin haltijoista haluavat lippuja ensi-iltoihin tai tietyn näyttelijän puhelinnumeron tai elokuvajulisteen nimikirjoitusten kera, mutta yleensä he haluavat samaa kuin kaikki muutkin tässä kaupungissa - myydä ideansa. 

Täällä myyntipuheet ovat elämää. Ihmiset puhuvat lapsensa hyviin kouluihin, tarjouksen talosta johon heillä ei ole varaa, ja myyvät epäuskottavia selityksiä jäädessään kiinni väärän ihmisen sylistä.

Liikemiesten suunnittelema Amerikan elokuvakulttuurin museo voisi tarjota työn, jossa Clare voi käyttää myös aivojaan ja hän on edennyt jo viimeiselle haastattelukierrokselle.

Poikaystävälleen Darrylille hän ei ole kertonut vielä mitään suunnitelmistaan, mikä johtuu pitkälti siitä, että Clare suunnittelee hylkäävänsä paitsi Michaelin, myös Darrylin.

Shane Wheeler oli eronnut, työtön ja rahaton, mutta hän oli saanut varatuksi päivän viimeisen ajan Claren kalenterista. Ensimmäistä kertaa elämässään hän oli osallistumassa Hollywoodin ideamyyntipalaveriin. 

Loppupuolella aikakaudet kohtaavat sujuvasti ja kaikille henkilöille löytyy paikkansa. Hypähtely '60-luvun Italian ja 2000-luvun Hollywoodin välillä sujui sekin mallikkaasti ja vaikka kertojia oli useita, ainakin itse pysyin hyvin kartalla missä mennään. Toki olisin voinut viettää koko ajankin Italiassa, mutta lopulta päät solmittiin yhteen niin että molemmilla aikatasoilla oli merkityksensä kokonaisuudessa. Pasquale oli ehdottomasti suosikkihahmoni.  

Olen kuunnellut kirjan lomamatkalla Italiassa jo kauan sitten, mutta tekstiraakile valmistui näin keväällä 2023, matkakuumeen taas vaivatessa. Poimi tästä täsmäkirja Italian länsirannikolle matkatessa.

Elly Griffiths: Musta enkeli

Elly Griffiths: Musta enkeli

Ruth Galloway #10

Tammi, 2021

Lukija: Krista Putkonen-Örn

Kesto: 10 h 27 min

Komisario Dave Cloughin ja näyttelijätär Cassandra Blackstockin hääjuhlassa Ruth joutui pinnistelemään hymyä niin että poskiin sattui. Viime aikojen tapahtumat ja muiden onni olivat haastava yhdistelmä. 

Hän poistui juhlista heti kun oli soveliasta, vaikka kuusivuotias Kate viihtyikin häähumussa. Kotona puhelinvastaajassa odotti erikoinen viesti. Hänen asiantuntija-apuaan kaivattiin aina Italiassa saakka.

Ruth muistaa konferenssin Roomassa kaksitoista vuotta sitten. Hotellihuoneen josta oli näkymä Trastevereen, terrakottatiilikattoja, mukulakivillä päristeleviä Vespoja, valaistu suihkulähde. 

Ruth oli juuri eronnut avomiehestään Peteristä. Hän oli innoissaan niin vapaudestaan kuin siitä, että oli kuin jollain ihmeen kaupalla onnistunut junailemaan työmatkan ulkomaille Philin nenän edestä. 

Angelo oli muinaisiin roomalaisiin erikoistunut arkeologi Rooman yliopistosta. Hänen murtaen puhuttu englantinsa oli vienyt Ruthilta jalat alta ja vaikka se olikin jäänyt yhden yön jutuksi, he olivat pitäneet satunnaisesti yhteyttä. Angelon viesti puhelinvastaajassa oli silti melkoinen yllätys.

Ruth tunsi kaipaavansa lomaa, ulkomailla hän ei ollut käynyt kymmeneen vuoteen. Äidin kuolema, Michellen yllätysraskaus ja lämmenneet tunteet Katen isää kohtaan vaativat riittävää etäisyyttä asioiden laittamiseksi takaisin mittasuhteisiinsa. Bonuksena matkaan liittyi vielä arkeologiaakin, sillä Angelo halusi hänen tutkivan hiljattain löytyneitä luita. Hän teki viikottaista ohjelmaa Italian televisioon eikä Ruthilla ollut mitään ohjelmaan osallistumista vastaan, kunhan hänen ei tarvitse esiintyä kameralle.

Hän oli unohtanut millaista Italiassa on elokuussa. Hän on tottunut pitämään Norfolkin aurinkoisia päiviä kuumina, mutta niiden lempeät auringonsäteet eivät ole mitään verrattuna helvetin tuleen joka käristää heitä kuin vartaassa niin, etteivät he kykene liikkumaan tai edes puhumaan.

Kate ja Louis, jotka ovat lennolla muuttuneet parhaista kavereista pahimmiksi vihamiehiksi, seisovat nyt vierekkäin lamaantuneina. Heidän edessään kaksi miestä tappelee kiihkeästi taksista ja aseistettu poliisi sytyttää tupakan. Angelon ystävästä, Grazianosta, ei näy jälkeäkään. 

- Miksi täällä on näin kuuma, Kate sanoo. 

- Italiassa on tällaista.

- Missä on Italia, Louis kysyy 

- Tässä, Kate sanoo murskaavasti.

Syyskuussa ilmestynyt uusin suomennos päätyi lukulistallani koska a) en malttanut pantata sitä pidempään ja b) ajoitus oli mitä täydellisin, sillä olimme reissanneet nelisen viikkoa Italiassa ennen kuin siirryimme Espanjaan. 

Annoin kirjalle neljä tähteä, koska sen rikostarina ei tällä kertaa ollut mielestäni ihan kiinnostavimmasta päästä Ruthin tapauksia ja toisekseen, valitettavasti Ruth oli taas kirjoitettu huolehtimaan vyötärömakkaroistaan. Kun italialaiset ovat niin solakoita vaikka syövät pastaa, jota Ruth ei koe voivansa syödä vaikka se Italiassa niin hyvää onkin. Kun Shauna näyttää niin hyvältä bikineissään eikä Ruth voi kuvitellakaan että pukeutuisi muuhun kuin peittäviin yksiosaisiin uikkareihin. Toisaalta annoin neljä tähteä, koska Ruthin yksityiselämään liittyvien henkilöiden elämänlangat kiertyivät yllättäviin kierteisiin ja saavat todellakin mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa osaa!

Anneli Meriläinen: Kohtalon leikki

Anneli Meriläinen: Kohtalon leikki

Saga Egmont, 2020

Lukija: Anna Kiuttu

Kesto: 6 h 57 min

Päivi Alexandra Lahtinen oli tutustunut Nikolai Romanoviin kun oli saanut työtarjouksen koruesittelyyn. Siitä oli hädin tuskin kolme kuukautta ja nyt he jo menivät naimisiin Ranskassa, missä myös Nikolain äiti nykyään asui ranskalaisen miehensä kanssa. Häävieraissa oli vain kaksi henkeä Päivin puolelta, hänen vanhempansa. Äiti oli hieman ärtynyt siitä, että Nikolai kutsui Päiviä sitkeästi Alexandraksi, mutta Päivi oli tottunut nimeen, jota mallitoimisto oli suositellut häntä käyttämään heti Pariisiin tultuaan. 

Minusta oli täysin yhdentekevää miksi minua nimitettiin. Päivi tai Alex, samantekevää. Pääasia että Nikolai rakasti minua, istui vieressäni ja suuntasi tuikkivat silmänsä minuun. 

Jos joku olisi silloin kertonut minulle tosiasian, joka paljastui minulle vasta vuosia myöhemmin, olisin nauranut vasten kertojan kasvoja enkä olisi uskonut häntä. Nimittäin sen seikan, että Nikolai oli kiinnostunut minusta juuri nimeni vuoksi, ennen kuin oli edes nähnyt minua. 

Häämatka suuntautui Venetsiaan jossa Nikolain isoäiti asui. Olihan Canal Grande hieno, mutta Alexia ihmetyttivät haalistuneen väriset palatsit ja sivukanaalien huonokuntoiset talot.   

Olin valmistunut niiaamaan hänelle niin kuin koulun alaluokilla todistusta vastaanotettaessa. Terävä, jäätävä katse tarkasteli minua kiitävän hetken. Nainen kohotti kätensä ja sormusten välähdellessä huitaisi ilmaan merkiksi, että siirtyisin sivuun. Hän kääntyi uudelleen Nikolain puoleen ja tarttui.kiihkeästi tämän käsivarteen.

"Et saata aavistaakaan, millaisia vaikeuksia minulla on ollut sinun poissaollessasi", nainen sanoi kiihtyneellä äänellä. Tämä uusi taloudenhoitajatar on aivan mahdoton. Sinun on heti erotettava hänet. Hän tiuskii minulle jos en syö ruokaani ja nimittelee minua hävyttömästi signoraksi. Olen huomauttanut hänelle lukemattomia kertoja, että minä olen suuriruhtinatar. Olen tavannut sen hänelle."

Alex sai huomata, että isoäiti oli tavoiltaan hyvin vanhanaikainen ja piti tätä höperönä vanhuksena, kun isoäiti sanoi hänen velvollisuutensa olevan synnyttää Venäjälle tuleva tsaari. Ensimmäisen lapsen syntymään saakka isoäiti kohteli Alexia kuin ilmaa. Alex tutustui myös mm Jakobo Anafestoon, venetsialaiseen kirjallisuuden professoriin, joka oli Nikolain ystävä jo lapsuudesta. Nopeassa tahdissa Alex sai neljä lasta, ensin kolme tytärtä ja sitten pojan, kuin viimeisessä tsaariperheessä, ja Nikolai nimesikin heidät samoin. 

Alexin suhteellisen passiivinen rooli omassa ja lastensa elämässä jäi vähän kummastuttamaan, mutta kirja on kirjoitettu alunperin jo 1980-luvulla, mikä saattaa selittää monia ratkaisuja. Kirja oli viihdyttävä ja tapahtumarikas, kuin fiktiivinen ja "nykypäivään" tuotu versio viimeisestä tsaariperheestä ja alati elävästä toiveesta saada Venäjä taas tsaarinvaltaan, mutta toki hyvin kevyt ja viihteellinen.

Vera Vala: Aprikoosiyöt

Vera Vala: Aprikoosiyöt

Gummerus, 2021

Lukijat: Mirjami Heikkinen, Anniina Piiparinen

Kesto: 11 h 10 min

Laura ei ollut käynyt Aino-tädin huvilassa Tolfon vuoristossa Italiassa melkein 20 vuoteen ja oli vannonut, ettei enää koskaan palaisikaan. Yhteydenpito tätiin oli vuosien mittaan huvennut hyvän joulun toivotuksiksi. Mutta lapsuudenkodin ullakkoa siivotessaan hän oli löytänyt kirjekuoren, jonka sisältö pakotti ottamaan tätiin yhteyttä. Mutta nyt Aino oli joutunut sairaalaan pudottuaan villan läheisiltä raunioilta, eikä ollut ottamassa Lauraa vastaan.

Vastassa oli sen sijaan Michele, turvapaikanhakija joka oli löytänyt Ainon, eikä uskonut, että tämä olisi pudonnut vahingossa.

"Sitten kun" -elämää elävä Laura ajelehti vielä liki nelikymppisenä työpaikasta ja ihmissuhteesta toiseen. Gradu oli kesken, haave oman kirjan kirjoittamisesta jossain taka-alalla, yritys kääntää kiinnostava kirja suomeksi ja tarjota työtä kustantajalle tyssännyt siihen, että joku muu oli ehtinyt ensin. Kaksi vuotta kestänyt suhde nykyiseen avomieheen Robiniin alkoi lakastua. 

Laura kaipasi jo äitiään, joka oli sairastunut Alzheimeriin ja luuli usein Lauraa Katiksi, esikoisekseen. Kati, Lauran ihmeellinen isosisko, itseään ja erinomaisuuttaan täynnä oleva asianajaja joka ei työkiireiltään ehtinyt äidin luona edes käydä.

Toisessa aikatasossa, "sinä kesänä", nimettömänä pitkään pidettävä henkilö on nuori tyttö joka rakastuu päättömästi Ainon naapurissa asuvaan ja naimisissa olevaan Ludovigoon ja ryhtyy tämän kanssa salaiseen suhteeseen. 

En tiedä oliko tarkoituksena päätellä saman tien kenestä "sinä kesänä" kerrotaan, muttei sen hoksaaminen vähäisistä vaihtoehdoista mitenkään vaikeaa ollut. Mitään paljastusta juoni ei siis onnistunut tarjoamaan. 

Toivoisin aina, että kirjassa olisi yksi päähenkilö josta pitäisin, mutta tässä en tuntenut sympatiaa ketään kohtaan. Epäuskottavuuksiakin kertyi turhan paljon, mutta niistä en halua avata enempää tai menee spoilaamiseksi.

Kansikuva on kaunis ja lukemaan houkutteleva ja kesäinen Italia tapahtumapaikkana viehättävä pitkän korona-ajan ja matkakuumeen vallassa kärvistelevälle. Suosittelenkin kirjaa romantiikkaa ja Italiaa kaipaaville ja tähtiä annan 3/5.

Michelle Frances: Sisters

Michelle Frances: Sisters

Macmillan Publishers Intl 2020
Äänikirjan lukija: Natalie Simpson
Kesto: 9 h 59 min
Kuuntelin kirjan BookBeatissa.

One's the favorite.
And the other knows it.

Sisarukset Abby ja Ellie eivät olleet toistensa parhaita ystäviä lapsinakaan, ja aikuistuessaan he kadehtivat toisiaan. Abby tunsi olevansa näkymätön kauniin pikkusisarensa rinnalla. While men fluttered around her sister like hummingbirds around nectar, she told herself it didn't matter, that the men weren't the type she would go for anyway. But when it happened, every single time it couldn't help but bug her. Ellie oli myös äidin suosikki ja vaikka Abby oli työelämässä edennyt johtajaksi saakka siinä missä omissa opinnoissaan takunnut Ellie toimi kouluavustajana, äitinsä ja sisarensa seurassa Abby ei tuntenut itseään heidän veroisekseen. 

Ellie oli sairastellut paljon lapsena, minkä takia häntä oli myös kiusattu koulussa. Äiti oli ottanut hänet kotiopetukseen mikä oli Ellien mielestä sairastelussa parasta, etenkin kun he eivät opiskelleet paljoakaan, vaan kävivät puistoissa ja äiti osti hänelle jopa Abbylta salaa jäätelöä. Kääntöpuolena Ellie oli jäljessä kaikissa aineissa kun palasi takaisin kouluun. 

Puolitoista vuotta epilogista, jossa nämä kolme naista viettivät epäonnistuneen joulun yhdessä, Abby oli jättäytynyt pois työelämästä vain 36-vuotiaana ja muuttanut Italiaan, Elban saarelle Toscanan rannikolla. Ellie oli tarttunut kutsuun viettää kuusiviikkoinen lomansa sisarensa huvilalla. Nyt hän tapaisi ensimmäistä kertaa myös tämän aviomiehen Matteon, poliisin, johon Abby oli tutustunut lomamatkallaan tultuaan ryöstetyksi. 

Abby oli oikeastaan kutsunut saarelle vain sisarensa, mutta kun heidän äitinsä oli kuullut Ellien lomasuunnitelmista, tämä oli kutsunut itse itsensä kesänviettoon. Ja nyt Susanna tupsahti paikalle aiemmin kuin oli ollut puhetta, eikä sisaruksille jäänyt kahdenkeskistä aikaa mitä he molemmat olisivat tarvinneet. Äidin saavuttua Abby tunsi heti olevansa kolmas pyörä heidän seurassaan, eikä Susanna selvästikään halunnut antaa tyttärilleen mahdollisuutta keskustella kahden kesken. 

Matteo wrapped his arms around her and fixed his eyes on hers.
"Sooo, what's the big secret?"
Abby faulted. "What do you mean?"
"You think it's obvious. There's something in the history of your family. The way everyone was a little bit on edge tonight. Because you don't talk about them so much."

Mutta sitten tapahtui onnettomuus ja siskokset tekivät paniikinomaisen ratkaisun lähteä tien päälle. Nyt heidän täytyi luottaa toisiinsa ihan uudella tavalla ja kesäloma kääntyy road tripiksi Thelman ja Louisen hengessä.

Ellie glanced down at the map. "You do realize we are running out of road?"
"Are we?"
"Only a hundred or so miles and we're falling to the sea."
"What?" 
"Well, would you look at that", said Ellie and she exclaimed at the map."If you don't go while alive, you must go after death."
"What you're talking about?"
"That's the saying", said Ellie, "at the Vixia Herbeira cliffs, some of the tallest in Europe. If you don't visit while you're alive, then after your death you'll be reincarnated as one of the animals that inhabit the area."
"We'll best go then", said Abbie. "I do not have plans to return to this earth as a rabbit."

Tässä on vuoden koukuttavin kirja tähän mennessä! En silti halua kertoa juonesta enempää, sillä twistejä riittää ja ne tekevät parhaan vaikutuksen kun.ei yhtään tiedä mitä on tulossa. Mutta sen verran voin tuota koukuttavuutta perustella, että en edes juuri ennen loppua tiennyt ketä uskoa, kun yksi väittää yhtä ja toinen toista, vain toinen voi puhua totta ja toinen valehtelee koko ajan hyvin taitavasti.