Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika

Like kustannus 2013, 215 sivua

Marja Björk tarttuu vaikeaan aiheeseen toisensa perään. Olen aiemmin lukenut häneltä Mustalaisäidin kehtolaulun ja Posliinin ja niiden myötä tykästynyt Björkin kirjoitustyyliin. Nyt oli lukuvuorossa Poika, kirjailijan neljäs romaani.

Marion, Makke, ei pienenäkään tykännyt tyttömäisistä jutuista. Pitsistä tai pompuloista, eikä hameista. Eikä todellakaan Prinsessa Ruususen linnaa esittävästä syntymäpäiväkakustaan, hän olisi halunnut auton. Murkkuiässä toisten tyttöjen rinnat alkoivat kiinnostaa, omien kasvaminen kauhistuttaa ja liikuntatunneilta oli varminta lintsata. Kuten kirjan kannessa, Makke tosiaan kokeilee rintojensa sitomista piiloon ilmastointiteipillä, ikävin seurauksin. Silloin äitikin jo ymmärtää Makken tuskan ja tilaa tälle valtameren takaa terveellisemmän vaihtoehdon, binderit, latistavat rintaliivit.

Kun Makke oli 19, hän istui lääkärin vastaanotolle ja kertoi haluavansa olla poika. Tai vielä tarkemmin, olevansa poika.

Psykiatri kysyi, mistä asti mutsi on tiennyt, että olin poika. Se ei kysynyt, mistä asti mutsi oli tiennyt, että olin transsukupuolinen.
"Syntymästä asti", mutsi sanoi.
Hätkähdin.
"Tämä on yleisin vastaus", psykiatri sanoi.

Björkin Poika osoittaa hyvin sen, miten vielä tänäkin päivänä, kaiken suvaitsevaisuuden korostamisen keskellä, yhteiskuntamme lokeroi pojat ja tytöt, miehet ja naiset. Käytäntö ei aina lähellekään vastaa teoriaa. Jos teini-ikäisen elämä on muutenkin haastavaa ja aikuiseksi kasvaminen harvemmin täysin mutkatonta, luo väärässä kropassa kasvaminen nuorelle vielä omat haasteensa. Miten piilottaa kasvavat rinnat, miten näyttää ulkopuolisille yhtä paljon pojalta kuin mitä sisällään kokee olevansa. Ja jos muuten menee läpi pojasta, miten ajattelemattomia aikuiset voivat olla möläyttäessään arkoja asioita toisten kuullen. Esiintyypä suoranaista ahdaskatseisuuttakin. Kirjassa äidin miesystävän liikekumppanin vaimo neuvoo Makken äitiä: "...teidän Marion pitäisi lähettää Sveitsiin sisäoppilaitokseen. Ne laittavat sinisen vekkihameen päälle ja opettavat tavoille. Siellä opetetaan hienostotytöille, miten saa tasokkaan poikaystävän ja rikkaan miehen. Kyllä se siellä palaa ruotuun."

Kolmesta lukemastani Björkistä tämä on selkeästi informatiivisin. Etenkin Makken päästyä transsukupuoliklinikalle, romaani etenee selittäen auki koko prosessin vaihe vaiheelta. Kaunokirjallisesti ajatellen tämä siis antoi vähiten, mutta yleissivistyksen kannalta kirja oli paikallaan lukea.

Poika oli ilmestymisvuonnaan Finlandia Junior -palkintoehdokas ja palkittiin 2014 Nuori Aleksis -palkinnolla, joka on Äidinkielen opettajainliiton vuodesta 1999 lähtien jakama palkinto.


Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Like kustannus 2014, 273 sivua

Kaikki jotka ottavat hameet, kuolevat niiden alle.
 

Mustalaisäidin kehtolaulu kertoo kolmen sukupolven naisista ja heidän perheistään. Väinö ja Sikri ovat ensimmäiset jotka asettuvat aloilleen ja ostavat talon. Elämä on silti aika rauhatonta, kiertäviä mustalaisia tulee ja menee, koti on aina avoin heille kaikille. Sikrin tyttäristä Marita nousee kirjan varsinaiseksi päähenkilöksi. Hän aloittaa elämänsä vanhojen kaavojen mukaan, hairahtaa pojan matkaan ja senhän nyt arvaa mitä siitä seuraa kun häveliäisyyssäännöt estävät äitejä puhumasta ehkäisystä tyttärilleen.  
-Lyhyt on mustalaisen nuoruus, Marita sanoi niin kuin Isä-Väinö aina.
–Yksi unelma, halu tulla rakastetuksi, tuhoaa kaikki muut unelmat. 
Nimekseen seuraus saa Assi. Marita kaipaa enemmän, haluaisi mukaan yhteiskuntaan, haluaa muutakin kuin tiskata työmaaruokalassa, vaikkei usko että hameineen kunnon työtäkään saa.

Hän muisti kuinka kouluaikana joillakin tytöillä ja pojilla oli ollut pyrkimyksiä enemmän kuin toisilla. Hän ei oikein ymmärtänyt, mikä se sellainen jatkuva pyrkimyksen asenne oli. Koko ajan he olivat olleet ikään kuin menossa jonnekin. He menivät eteenpäin, vaikka istuivat koulussa ihan samalla tavalla kuin hänkin. Mutta heillä oli ollut pyörät alla. Ei sellaiset pyörät kuin nuoremmilla siskoilla ja Olavilla tuntui olevan, vaan pään sisällä olevat pyörät, jotka veivät ihmistä eteenpäin muutenkin kuin vain maantietä pitkin. Romanit olivat kiertäneet vuosikymmeniä talosta taloon samaa kehää, pojat olivat kiertäneet samaa kehää kuin isät aikoinaan, tyttäret pyytäneet samoissa taloissa kuin äiditkin. Nyt pyörät olivat vieneet heidät kaupunkeihin ja Ruotsiin, mutta harva ihminen oli oikeasti mennyt eteenpäin oman sisäisen itsensä tiellä.

Ennen pitkää Marita kohtaa Mertsin jolla on perinteiset arvot. Mertsi ei halua Assia kontolleen, kuten eivät muutkaan mustalaismiehet toisen miehen lasta. Assi asuu isovanhemmilla, tuntee olevansa ylimääräinen joka paikassa, että äiti halusi ennemmin uuden miehen ja uuden vauvan kuin hänet. Eikä Assikaan halunnut niin hullua isää kuin Mertsi, joka oli ollakseen ja oletti. Luuli olevansa kaikkien mielestä ihana eikä ollutkaan.

Toisen miehen lapset, erot ja uudet puolisot ovat kaikki osa "häpeitä" jotka kirjassa mainitaan usein, ne tarkoittavat tiettyjä erittäin tiukkoja käyttäytymissääntöjä jotka pohjautuvat edelleen vanhoihin tapoihin. Ellei romanikulttuuri ole ennestään juurikaan tuttua, kirjasta oppii paljon heidän tavoistaan ja kulttuuristaan. Vieraanvaraisuus on kunnia-asia ja puhtauteen liittyy paljon meille vieraita tapoja ja sääntöjä. 2000-luvun vaihteessa samassa työpaikassa päiväkodissa oli aiemmin romanimiehen kanssa naimisissa ollut valkolainen jolta kuulimme paljon mustalaiskulttuurista ja esim hänen teini-ikäisen tyttärensä hapuilusta kahden kulttuurin välissä. Puhtaussäännöistä opin silloin esimerkiksi sen, että pikkulapsen vaatteita ei voi pestä samassa koneessa aikuisten vaatteiden kanssa, heillä se oli ratkaistu niin että lasten vaatteet pestiin kotona ja aikuisten taloyhtiön pyykkituvassa. 

Molemmilla kulttuureille, sekä kaaleille että kaajeille, tekisi hyvää omaksua edes pikkiriikkisen hyvää toisistaan.

Marja Björk: Posliini

 

Marja Björk: Posliini

Like 2008, 265 sivua

 

 

Kun Jaana saa vanhalta dementoituneelta mieheltä laatikollisen lapsena tälle kirjoittamiaan kirjeitä, vanhat muistot pulpahtavat pintaan.

 

Jaanan ensimmäisen kerran kohdatessa hänet, tätinsä uuden miehen Kurren, elettiin 60-lukua. Plymouth Barracudalla Pohjois-Karjalaisen kyläpahasen kaupan pihaan kaartanut pariskunta on kuin suoraan Hollywoodista. Ellei Jaana olisi jo muuten heistä häikäistynyt, hän saa myös jotain mitä kotona hänelle ei riitä -huomiota. Pian hän pääsee elämään unelmaa, viettämään lomiaan Kurren ja Anitan kahden aikuisen perheeseen Helsinkiin. Siellä idylli kuitenkin osittain murenee Jaanan saadessa Kurrelta paitsi tukan silittelyä ja lahjoja myös erityiskohtelua josta ei aluksi ole mielissään mutta mitä lopulta janoaa, tahtoo ja vaatii silloinkin kun Kurre ei enää haluaisi. Keskinäinen salaisuus ei silti silloinkaan ole kevyt taakka kannettavaksi.

 

Kurre kääri minut syliin, veti kainaloon lähelleen.

- Kyllä minuakin itkettää, hän sanoi. - Meissä kaikissa aikuisissa on pimeät puolemme, pitää vain ymmärtää. On ihan hyvä, että sinua pelottaa, kun olet vielä noin pienikin.

Hän sanoi, että oli niin onnellinen kun hänellä oli minut, että oli maailman onnellisin ihminen ja että kukaan muu ei ole niin hyvä ja kiltti hänelle kuin minä. Ja että hän puolustaisi minua ikuisesti.

- Joskus voi tapahtua vähän tällaista, mutta sinun ei pidä ajatella sitä yhtään. Aikuisena sitten ymmärrät enemmän.

Hän tarjosi peukaloaan ja minä painoin omani siihen varovasti salaisuutemme merkiksi. 

 

Björkin esikoisromaani käsittelee tuota vaikeaa asiaa, pedofiliaa. Ja hyvin käsitteleekin, lisäksi tuoreemmasta näkökulmasta, jossa Kurt edes väärin toimiessaan ei ole "julma kiduttaja". Hellyyden- ja huomionkipeä lapsi suostuu pitämään salassa sen rakkauden lajin johon ei ensin ole valmis, mutta jonka myötä kasvaa nuoreksi naiseksi nopeammin kuin todennäköisesti muuten olisi. Luokan pojat ovat lapsellisia, ja Jaana tuntee olevansa isompi kuin onkaan, kun tietää "niistä asioista" niin paljon enemmän kuin luokan muut tytöt. Kun Jaana oivaltaa Marianna-serkun saavan samanlaista erityiskohtelua Kurtilta, tytössä herää mustasukkaisuus. Hän haluaisi pitää Kurren itsellään, heidän suhteensa ainutlaatuisena.

 

Kaipasin joka aamu villisti ja kipeästi Kurtin viereen. Omassa sängyssäni mietin, tekikö hän muidenkin tyttöjen kanssa samaa. Olivatko he Mariannankin kanssa tehneet samaa? Entä toimiko kaikkien miesten kikkeli samalla lailla kuin Kurren? Isän kikkeli, veljien? Ukin?

Aamiaispöydässä Kurre oli hiljainen, kurkusta pääsi murisevia ääniä, joita hän ei itse huomannut. Katsoin häntä. Halusin olla elämäni loppuun asti hänen kanssaan.

 

Pidin romaanista kokonaisuudessaan, kipeästä aiheestaan huolimatta. Pidin posliini-sanan monipuolisesta käytöstä ja aivan erityisen paljon pidin myös romaanin onnistuneesta 60-70 -luvun ajankuvasta; niin perheestä jossa lapsia ei huomioitu tämän päivän malliin kuin siitä miten hienoa oli päästä lomilla maalaiskylästä Helsinkiin. Sen kaiken olen elänyt itsekin.

 

Tämän jälkeen olen jo lukenut Björkin uusimman, Mustalaisäidin kehtolaulun, ja haluan lukea hänen muutkin romaaninsa sillä pidän erittäin paljon hänen tyylistään kirjoittaa.