Sivut

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

PÄIVITTYVÄ POSTAUS: Novellihaasteen lukumaraton starttaa!





Monilla on joulun valmistelussa pahin (tai ainakin kiireisin) viikonloppu meneillään. Mitä teen minä? Osallistun novellihaasteen lukumaratoniin koko lauantain! Mies on töissä, kuten lauantaisin yleensäkin, meni neljään ja palannee joskus yhden aikoihin yöllä, miten sieltä keittiöltä taas pääseekään lähtemään. Yhtä hyvin voin siis laittaa kutimet syrjään ja keskittyä tänään novelleihin. 

Jonkinlaisen tavoitteen haluan itselleni asettaa, tällä kertaa ei lähestytä sitä sivumääräisesti vaan kappalemäärällä ja ajattelin asettaa riman niinkin korkealle kuin 20 luettua novellia. Saapa nähdä miten käy! Lukuvalikoimani löytyy kuvasta ja määrällisen haasteen lisäksi haluan lukea ainakin yhden novellin joka kirjasta. 

Päivitykset teen tähän samaan aloitukseen :-) 

Kello on 16, nyt startataan Suvi Vaarlalla!

19.30 Vähän myöhässä pääsin aloittamaan, joten saan jatkaa 16.15 saakka huomenna. 
Nyt on luettuna kolme Haarlan novellia, kaksi Sibelius-kokoelmasta ja ensimmäinen Järviluoman novelli. Vimppa on noussut näistä esiin tähän mennessä. Luen varmasti jokaisen siitä kokoelmasta ennen pitkää. Surettaa oikein, kun on viime vuonna ilmestynyt kirja ja olen selvästi sen ensimmäinen lukija. Liian hyvä kokemaan noin yksinäisen kohtalon kirjaston hyllyssä. 6 novellia.

22.20 Välissä koiranpentujen hoitamista ja vähän ruuanlaittoakin, uutisetkin katsoin syödessä. Olen ehtinyt silti lukeakin. Aloitin Grantan ja luin siitä kolme kertomusta ja kaksi lisää Vaarlalta. Eihän tuo kaksista ole kolmen tunnin saldoksi, mutta tästä eteenpäin ehdin taas enemmän keskittyä kirjoihin. 11 novellia.

02.30 Ähh, paljon vähemmän luin tässä välissä kuin kuvittelin ja mieskin pääsi lähtemään töistä tuntia aiemmin kuin veikkasin näin lauantai-iltana joten siitä nipistyi vielä tunti pois. Luin Novellit 2016 -kokoelmasta kolme ensimmäistä eli voittaneen sekä toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet. Ja taas yhden Vaarlan. 15 novellia. 

15.50 Minulla olisi vielä lähes puoli tuntia lukuaikaa jäljellä, mutta tällä kertaa en rypistä loppuun asti sillä lähdemme lillumaan poreisiin miehen työpaikalle, kylpylään. Minnekäs sitä muuten, viikon ainoana vapaapäivänä 😉
Mutta niistä novelleista. Vaarlan kokoelmassa on novelli nimeltä Kylpylä, ja sen luin päivään sopivana ihan varta vasten. Luin myös kolme novellia Järviluomalta jonka kokoelma on näistä viidestä edelleen suosikkini. 
Tavoitteeni oli lukea 20 novellia ja sen olisin jopa ehtinyt, mutta nyt tosiaan pakkaamaan pyyhkeitä ja uikkareita! 19 novellia on hyvä saldo sellaiselle, joka edelleen kokee vähän probleemaksi sen, että novellit loppuvat ennen kuin kunnolla pääsevät vauhtiin. 

Novellimaraton oli kiva idea! Teen varsinaisen koontipostauksen illalla kun kotiudutaan.






10 kommenttia:

  1. Tsemppiä maratonille. Minäkin lainasin tuon Novellit 2016 kokoelman. Sanasinfonian olen lukenut aiemmin, ja siinä oli monta hienoa novellia ja minulle uusia kirjailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Monia uusia nimiä on näissä kaikissa, kätevä tapa tutustua kirjailijoiden tyyliin :-)

      Poista
  2. Lukuintoa sinulle! Sanasinfonian olen lukenut, ja tykkäsin. Yllättävän monenlaisia novelleja Sibelius on innostanut kirjoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Sibbejä tuli luettua vain neljä, mutta olivat todella erilaisia.

      Poista
  3. Meillä olisi ollut hyvin aikaa, mutta kipeänä olo ei hirveästi ole antanut myöden. Joulukiireitä ei ole, lähden perjantaina vanhemmilleni auttamaan joulukokkailuissa ja Tommi tulee aattona perässä. Aatonaattoon ajoittuvat kiireet siis. Me ei järjestelyjä tarvita, kun joulu kuluu muualla ja lahjatkin on hankittu.

    Mahtavaa, että sulla on ollut aikaa maratoonata ja huomisen puolellakin on hyvä tovi jatkaa :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kivan kuuloinen joulu luvassa! Itselläni on luvassa ihan tavallinen päivä, mies menee töihin kokkaamaan niille jotka viettävät jouluaan kylpylässä joten minä olen yksin kotona. Välillä näin, monta vuotta tässä on pyhät oltukin yhdessä.

      Paranemisia!

      Poista
  4. Innostavan kokoelman olet saanut pinottua, oma pino kasaantui melkoisella satunnaisotannalla. Täytyykin pistää tuo Järviluoma muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa laittaa! Luin niitä viisi ja suurimmasta osasta olisi voinut kehitellä parisataasivuisen romaanin. Samaa ei voi sanoa lukemistani Sibelius-novelleista, ne olivat selkeästi lyhyiksi tarkoitettuja.

      Poista
  5. Kiinnostavia valintoja. Näistä vain Suvi Vaarla on tuttu ja luettu, tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile tuota Järviluoman kokoelmaa, jos tykkäsit Haarlasta :-) Siitä tuli minun suosikkini.

      Poista