Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään 

Atena 2016

249 sivua 

Kerttu oli koulussa ysin oppilas, kirjoitti pari laudaturia, luki luokanopettajaksi, rohmusi sivuaineita, mutta kävi myös bileissä. Kerttu rakastui Lasseen ja Lasse Kerttuun ja tästä rakkaudesta syntyivät Inari ja Eeli. Ostettiin rintamamiestalo, rempattiin ja sisustettiin, Kerttu teki sijaisuuksia ja painoi hulluna töitä todistaakseen että on vakituisen paikan arvoinen, vapaapäivinä leipoi ja kävi sunnuntaikävelyillä. 

Pitkään jaksoin olla reipas, mutta jossain vaiheessa olin eksynyt metsään, unohtanut pudotella pullanmuruja. Ulospäin olin toimelias, mutta salassa nakertanut liikaa piparkakkutalon seiniä. Ja niin minusta oli tullut väsynyt noita-akka. Sellainen, jolle pelkkä olemassa oleminen ei jostain syystä koskaan ollut tarpeeksi. Minun täytyi tehdä, saada aikaiseksi, saada tunnustus. 

Sitten Kerttu ei enää jaksanut. Ei lukea kokonaista kirjaa alusta loppuun saati keksiä mitään omaperäistä. Kerttu koki kadonneensa, haalistuneensa pikkuhiljaa kuin narulle aurinkoon jätetty tyynyliina. 

Lopulta kirjoitin vihkoon, pienen pienellä käsialalla kuin kuiskaten, että olen löytänyt ja ympyröinyt kolme mahdollista päivää marraskuun lopussa. Kun mies olisi töissä ja lapset muiden huolehdittavina, mutta minulla olisi vielä lomaa. Silloin koittaisi kolmen päivän rivi, josta valita. En päättänyt, mikä niistä saisi kunnian.

Yhtenä niistä päivistä Kerttu aikoo tappaa itsensä. 

Kerttu herätti sympatiani heti alkumetreiltä. Sanotaan, että yhden masennus sairastuttaa koko perheen ja se toteamus oli nähtävillä tässäkin. Tekstissä on mukana myös jonkinlaista makaaberia huumoria, ainakin minä tulkitsin näin.

Kirjailija on itse oululainen opettaja, joka sairastui keskivaikeaan masennukseen. Vaikka romaani Kertusta on fiktiivinen, Rauanjoki tietää mistä kirjoittaa.