Blogissa on ollut nyt pidempi tauko, kun muutimme yhdestä okt:sta toiseen, ja arvatkaa vaan mikä ruljanssi tämä on ollut - ja jatkuu kyllä edelleen. Nyt sentään voi nähdä jo jotain muuttolaatikkopinojen väleistä, esimerkiksi sen, että kirjoja alkaa kertyä blogattavaksi taas normaalia enemmän.....
Tässä muutama syksyyn ja pikkuisen jo joulunodotukseenkin (hui!) hyvin sopiva hyvän mielen kirja! Kolme ensimmäistä olen kuunnellut edellissyksynä, viimeisen juuri alkuviikosta.
***
Sara Önnebo: Pahaa pyhäinpäivää 1-3
Gyldendal Astra, 2025
Lukija: Karoliina Kudjoi
Kesto yhteensä: 11 h 19 min
Pyhäinpäivän aattona hulppealla asuinalueella, lifestyleohjelmastakin tutussa Strömsössä tapahtuu julma murha. Tunnetun liikemiehen kaula on viilletty auki puukolla vaimon nukkuessa hänen vieressään. Tapausta ryhtyy selvittämään vaasalaiset poliisit tutkinnanjohtajana Gisela Forsell ja hänen oikeana kätenään Linus Mikkola.
Murhattu mies on perustajaosakas menestyneessä yrityksessä, jossa on myös kaksi muuta osakasta, joten nämä hyötyisivät hänen kuolemastaan, samoin vaimo. Mies on ollut aiemmin Kööpenhaminassa asuessaan ollut syytettynä ensimmäisen vaimonsa murhasta, mutta tapaus jäi selvittämättä. Motiivi voisi löytyä muiltakin lähipiiriin kuuluvilta henkilöiltä, mutta asiat mutkistuvat entisestään, kun puukkomurhia tapahtuu lisää. Samalla menehtyy entisiä epäiltyjä.
Pahaa pyhäinpäivää on kolmessa osassa julkaistu dekkari, joka oli niin jännittävä ja koukuttava, että onneksi kaikki kolme osaa pystyy kuuntelemaan peräkanaa.
Ajankohta näkyy kirjoissa hyvin.
***
Laurie Gilmore: Kahvila Pumpkin Spice
#1 Dream Harbor
Gummerus, 2025
Lukija: Anni Lajos
Kesto: 7 h 59 min
Bostonilaisesta Jeaniesta oli tullut pikkukaupungin kahvilan omistaja, kun Dot-täti oli pari viikkoa aiemmin ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ja aloittavansa lokoisesti pitkällä Karibian lomalla.
Loganiin Jeanie tutustui aamuvarhaisella jo ennen kahvilan uudelleen avaamista, kun pelästytti miehen ottamalla tämän vastaan pesäpallomailan kanssa. Jeanie oli pelästynyt öistä meteliä, Logan taas tuonut kurpitsalähetystä maatilaltaan.
Viisi vuotta maatilaansa pyörittänyt Logan nautti siitä rutiinista, että sai toimittaa tuotteensa liikkeiden takaovelle kaikessa rauhassa ja väistellä kiireisiä kaupunkilaisia. Pian hän huomasi kuitenkin ajavansa kaupunkiin ja Jeanien kahvilaan harva se päivä, ja loppuajan nainen kummitteli hänen mielessään. Hänellä oli huono kokemus rakastumisesta naiseen joka valitsikin paluun kaupunkiin, ja nyt häntä hirvitti kävisikö Jeanien kanssa samoin.
Kahvila Pumpkin Spice on kirjalle kovin harhaanjohtava nimi, sillä kahvila on vain miljöö jossa Jeanien ja Loganin rakkaustarina saa alkunsa, muuten kahvila on herttaisen yhdentekevä. Jeanie ei edes leivo itse kahvilan tuotteita, mikä tuntui alussa oudolta (missä on naisen intohimo alalle?), kunnes tajusin ettei Jeanie olisi silloin voinut laittaa vain ovia kiinni ja alkaa kuhertelemaan. Halu ja himo ovat oleellisempia kuin kurpitsalatte. Olen tavannut ajatella, että "tiktoksensaatiot" eivät ole minun juttuni, ja tämä kirja kyllä vahvisti ennakkoluuloja.
Hän kietoi kätensä Loganin läpimärkään paitaan, veti tämän lähemmäs ja iloitsi pienestä yllätyksen henkäyksestä, joka pääsi miehen huulilta.
Sen pidemmälle hän ei päässyt.
Hän seisoi rinta rintaa vasten tämän ihanan, äksyn miehen kanssa ja halusi paljon enemmän mutta pelkäsi edetä pidemmälle. Ei tämä ollut osa hänen suunnitelmaansa. Vai oliko? Tällainenko uusi Jeanie oli? Lähentelikö hän miehiä eteisessään? Ei hän ollut koskaan ennen tehnyt mitään sellaista. Miehet, joita hän oli tapaillut, olivat olleet… kelvollisia. Aivan kelvollisia, oikein mukavia, suhteellisen hyviä suutelijoita, suhteellisen hyviä kaikilla muillakin tavoilla. Ei hän kuitenkaan ollut koskaan tuntenut tarvetta kietoutua heihin. Ei hän ollut koskaan halunnut heidän jäävän pidemmäksi aikaa, eikä häntä ollut oikeastaan koskaan haitannut, vaikka suhde olikin kariutunut.
Tämä tuntui erilaiselta.
Tämä tuntui joltain uudelta.
***
Hanna Velling: Pikkupakkasia Ruukkikylässä
Bazar, 2024
Lukija: Kirsti Valve
Kesto: 7 h 21 min
Ruukkikylän sepälle kuulunutta punamultaista mökkiä vuokrattiin ihmisille, jotka kaipasivat hiljaiseloa. Ursulalle todella kelpasi hermojen lepuuttaminen, eikä kuntosalijäsenyys kaupungissa ollut ajanut asiaa. Kun hänen tyttärensä oli alkanut aikuistua ja lähtenyt Tukholmaan opiskelemaan tanssia, Ursula oli hankkinut pienen rescuekoiran täyttämään tyhjää pesää. Arka Nappi-koira ei oikein viihtynyt kerrostalossa, ja Ursula haaveilikin, ettei heidän tarvitsisi palata menneeseen yhdeksän kuukauden sapattivapaan jälkeen. Etenkin, kun töissä oli ollut pientä kahnausta...
Ursulan unelma ruukkikylään muutosta oli saanut idun edelliskeväänä siellä vietetystä kurssista, jota oli vetänyt oikein mukavan oloinen Salla, johon Ursula oli edelleen pitänyt yhteyttä. Hän oli kertonut Sallallekin muutostaan ja ihmetteli kovin tämän ynseää suhtautumista. Kun Ursula sitten sai idean kirjoittaa oman self-help kirjan ihmisen ja koiran kanssakäymisen näkökulmasta, Salla suhtautui vielä nuivemmin, ikään kuin peläten kilpailua.
Kun Ursula oli päättänyt miten käyttäisi aikansa ruukkikylässä, hän toivoi tutustuvansa paremmin tuohon pieneen yhteisöön, ja alkoi osallistua kaikenlaiseen yhteiseen tekemiseen alkaen kylän myyjäisistä ja päätyen enemmän viininjuontiin kuin lukemiseen keskittyvään kirjapiiriin. Myös miesasiat kaipasivat päivitystä, ja häntä alkoivat omalla tavallaan kiinnostaa sekä talonmies Tim että eräopas Jarmo.
***
Anna-Mari Raaska: Aamukampa
#1 Radiotähti
WSOY, 2026
Lukija: Kati Tammensola
Kesto: 9 h 21 min
Jo kahdeksan vuoden ajan Oton ja Maisan aamutiimi oli hoitanut Aamukampa-lähetyksen kello kuudesta kymmeneen. Nimenomaan Maisan liittyminen Oton pariksi aamushown tekemiseen oli nostanut kuulijamääriä, joten Maisa ei ollut huolissaan, kun työpaikkoja supistettiin heti syksyn aluksi. Viisikymppinen Maisa itse ei ole enää viime vuosina ollut yhtä intopinkeänä aikaisista aamuherätyksistä, mutta ensimmäinen lähetys kuukauden kesäloman jälkeen solahtaa käyntiin rutiinilla.
Sitä yllättyneempi Maisa on, kun kanavapomo Matias (joka oli edellisiltana kesälomatauon jälkeen taas piehtaroinut hänen lakanoissaan), ilmoittaa että Maisan työsuhde on finito, eikä työssäolovelvoitetta enää ole. Ontto humahdus alkaa vatsanpohjasta ja kiirii koko vartalon läpi.
Maisan on pakko myöntää, että rahat eivät riitä Tampereen keskustassa asumiseen, kun uutta työpaikkaa ei löydy. Lopulta on annettava periksi ja suunnattava ilmaiseen majoitukseen ikivanhan sukulaismökin katon alle kauas Sulkavalle. Ei mukavuuksia, ei lähikauppaa, ei enää sponsori- eikä muutakaan autoa käytössä. Onneksi apua tarjotaan enemmän kuin Maisa etenkään alussa on valmis vastaanottamaan. Maisa joutuu miettimään valintojaan moneen kertaan, kun syksyn kuulaus ei enää tunnu romanttiselta sanaparilta vaan luihin ja ytimiin tunkeutuvalta viimalta, jota kevyt lautarakenteinen mökki ei tahdo enää saada pidettyä ulkopuolellaan.
En ollut kuunnellut suomenkielistä feelgoodia useampaan kuukauteen, ja Aamukampa oli viihdyttävää ja mielestäni myös osuvasti kirjoitettua, joten se oli positiivinen yllätys.
***
