Sivut

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

 


Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä
Gummerus, 2022
368 sivua


Kymmenen vuotta sitten sisarukset Martta ja Matti olivat muuttaneet Tukholmaan ottovanhempiensa Jenny ja Fredrik Barkerin kanssa. Nyt he palasivat Turkuun, jossa Matti oli aloittamassa opinnot suomenkielisessä lyseossa ja Martta oli paitsi kaitsemassa pikkuveljeään myös astumassa mukaan Turun seurapiireihin.

He asuivat Jennyn vuokrattuna olleessa kodissa, jonne Martta oli alunperin tullut piikomaan, kunnes sisarusten isä oli kuollut ja Jenny oli kohahduttanut 1800-luvun lopun seurapiirejä adoptoimalla perheen nuorimmaiset. 
Martasta paluu tuntui ihmeelliseltä, miten kaikki voi ollakin yhtä aikaa sekä tuttua että vierasta.

Heidät otti hoiviinsa pikkuserkku, vain viidenkolmatta oleva tehtaanjohtaja Robert Barker, joka tuntui välittömästi iskevän silmänsä Marttaan. Tyttö oli kuitenkin tietoinen pikkuserkun vilkkuvista silmistä ja naistenmiehen maineesta. 

Martta ei huokaillut miesten perään eikä kuiskaillut tyttöjen kanssa miesten ihanista silmistä. Hän saattoi tiedostaa, että joku mies oli komea, mutta se ei herättänyt hänessä mitään suurempia tunteita. Hän toivoi joskus löytävänsä järkevän miehen, jolla olisi myös huumorintajua. Örndahlin seurapiireistä sellaista ei ollut löytynyt. Teennäisten hymyjen ja kumarrusten takaa oli vaikea tunnistaa aitoa ihmistä.
Robert oli juuri sellainen, jonka perään naiset huokailivat. Vallaton käytös ja merkitsevä hymy vetivät puoleensa. Martta kohensi ryhtiään ja puristi päättäväisesti vaunun käsinojaa. Robert oli hurmuri, joka rakasti valloittamista, mutta häneen miehen lumousvoima ei tehonnut.

Martan parhaan ystävän, Ellin, Juho-veli sen sijaan kiinnittää Martan huomion; miten vahva ja komea mies pojannulikasta onkaan kasvanut. Kun syksy ehtii jouluksi, Martta on pyörällä päästään kummankin miehen kosiskelevasta suhtautumisesta häneen. Kun molemmat vielä antavat hänelle yllätyslahjat, toinen kalliin korun ja toinen omien käsiensä taidonnäytteen, on Martan valittava kumpi miehistä on hänelle rakkaampi. 

Oi miten ihana ja tunnelmallinen jatko-osa "perillinen" olikaan Puuvillatehtaan varjossa -kirjalle! Olen saanut aika laiskasti luetuksi paperikirjoja alkuvuodesta, mutta tämä oli yksi niistä jotka halusin ehdottomasti saada luetuksi itse. 

Pidin siitä miten Antell käyttää vanhoja sanoja myös muuten kuin repliikeissä. Olen oppinut paljon uusia sanankäyttöjä tämän lukiessani, kun esimerkiksi Martta söi kirsperipiirakkaa. On aina hauskaa törmätä sanoihin joita ei itse osaisi käyttää, mutta tunnistaa mitä ne tarkoittavat, ja tulee ajatelleeksi että aikoinaan nämä sanat ovat olleet yleistä arkikieltä. Miten paljon kielemme onkaan muuttunut ja vaikka sorrun siihen itsekin, toivon ettei anglismi olisi niin kovin vallalla nykyään. Lainasanat länsinaapurilta ovat jotenkin niin paljon luontevampaa ja toki loogisempiakin. 

Puuvillatehtaan perijä oli ensimmäistä osaa vielä roimasti parempi. Yhteiskuntaluokkien ja niiden erojen mukaan tuominen oli tehty taitavasti ja kiinnostavasti. Martan tempoilu syntyperänsä ja ylemmän luokan välillä toi oman lisämausteensa, samoin se miten nuori nainen itse tuskastui kun ei kuulunut oikein kumpaankaan säätyyn. 

Ja miten kutkuttavasti kirja päättyikään! Seuraavaa osaa malttamattomana odottaen päätän ylistykseni tähän. En vain löytänyt mitään negatiivista eikä kai ole pakko.


4 kommenttia:

  1. Minä olen vähän lykännyt tämän lukemista. Ensimmäinen osa oli ihan ok, mutta jotenkin tuskastuin päähenkilöön. Ehkä vähän pelottaa, että tässä käy samalla tavalla. Todennäköisesti kuitenkin tulee jossain kohtaa luettua ja aloittamista toki auttaa, kun lukee toisten pitäneen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun en tiedä mikä tökki ensimmäisessä en osaa veikata onko tässä samaa... Ainakin päähenkilö on eri. Itselleni jäi jälkimaku että tässä olisi ollut enemmän historian tapahtumia mukana. Lopussa taas täky.

      Poista
  2. Ei ole pakko! Tämä on kyllä mainiota lukemista. Ja minäkin pidän kirjailijan tavasta käyttää vanhaa kieltä, ylipäänsä ajankuvan kuvaus on todella vahvaa ja mukaansatempaavaa. Romanttinen osuus on vähän niillä ja rajoilla, että onko uskottavaa vai ei, mutta kun se jokin raja ei kerran ylity, niin on just hyvä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä tuosta romantiikkaosuudesta! Kun ei ärsytä, niin antaa vapaasti viihdyttää 😊

      Poista