S. J. Bennett: Windsorin solmu

 

S. J. Bennett: Windsorin solmu

Hänen majesteettinsa tutkimuksia #1

WSOY, 2021

Lukija: Karoliina Kudjoi

Kesto: 9h 5min

Kuningattaren yksityissihteeri Sir Simon tunsi olonsa erityisen epämukavaksi, kun joutui kertomaan kuningattarelle (jota henkilökunta kutsuu lempeän kunnioittavasti The Bossiksi) näin arkaluontoisen asian. Eräs edellisillan vieraista oli nimittäin löydetty huoneensa vaatekaapista kuolleena, silkkisen aamutakkinsa vyöhön kuristettuna. 

Keväisin kuningattarella oli tapana järjestää Windsorissa edellisillan kaltaisia pieniä, epämuodollisempia, vain parinkymmenen hengen illallisia perheelle ja vieraille. Charles oli halunnut tavata Juri Beirovskyn, jolta toivoi rahoitusta erääseen omaan projektiinsa ja kuningatar oli sen tähden kutsunut paikalle muitakin venäläisiä ja heihin liittyviä vieraita, kuten hiljattain Englantiin palanneen Moskovan suurlähettilään, Oscarin voittaneen venäläissyntyisen näyttelijättären, kuuluisan brittiläisen arkkitehdin Meredith Costellon joka oli suunnitellut lisäsiiven venäläiseen museoon, sekä venäläisen kirjallisuuden professorin ja hänen miehensä. Illan viihteestä oli vastannut kaksi balettitanssijaa sekä nuori, komea ja erittäin musikaalinen pianisti, Maksim Brodsky, hän joka nyt oli kuollut. 

Rikosta tutkimaan tulivat rikoskomisariot David Strong ja Ravi Singh, sekä Gavin Humphries, joka oli edellisvuonna nimitetty MI5:n eli salaisen palvelun uudeksi pääjohtajaksi. 

"Saimme selville että hän oli aivot anonyymin blogin takana, joka hyökkäsi Putinin Venäjää vastaan. Blogi on eräänlainen verkkosivu, se on lyhenne sanoista..."

Kuningatar nosti kulmakarvojaan. Hän oli varma, että toi Humphriesille mieleen tämän oman isoäidin. Hänellä oli kiusaus muistuttaa miestä siitä, että hän oli allekirjoittanut tänäkin aamuna useita valtionhallinnon papereita ja osasi luetella kaikki Afrikan maat aakkosjärjestyksessä ja Englannin kuninkaat ja kuningattaret aina Ethelredistä lähtien. Mutta hän ei muistuttanut. Hän käänsi kasvonsa tuimasti päin tihkua ja valmistautui sietämään alentuvaa kohtelua.

"Brodsky kirjoitti sitä avatarilla. Internetissä käytettävä salanimi, jos niin voi sanoa, eli emme havainneet asiaa heti, mutta hänen kannettavan tietokoneensa analyysi paljasti nopeasti, että hän oli merkittävä Putinin arvostelija. Hänellä oli lista kaikista journalisteista jotka ovat kuolleet epäilyttävissä olosuhteissa entisessä Neuvostoliitossa Putinin tultua valtaan. Kuuluisin heistä oli tietenkin Anna Politkovskaja, joka tapettiin kymmenen vuotta sitten, mutta lista on hyvin pitkä. Brodsky oli tehnyt varsin perusteellista tutkimusta ollakseen amatööri. Hän piti itseään yhtenä journalisteista tuomalla kuuluviin heidän asiaansa, mikä oli tietenkin hyvin vaarallista, jopa Lontoosta käsin. Putin ei kaihda Venäjän kansalaisten tappamista vieraallakaan maaperällä, he tekivät siitä laillista kymmenen vuotta sitten, hän on tehnyt täällä niin aikaisemminkin."

"Ei kuitenkaan minun palatseissani."

"Näyttää siltä että hän on korottamassa panoksia, teidän majesteettinne. Ehkä hän haluaa lähettää meille viestin", Humphries jatkoi sinnikkäästi. "Katsokaa, saan napattua heidät missä vain, milloin vain. Se olisi juuri hänen tapaistaan, röyhkeää, brutaalia."

MI5 epäili jotakuta henkilökunnasta, ns nukkuvaa agenttia, samaan tapaan kuin Anthony Blunt oli ollut 1970-luvulla, mies joka oli ollut kuningattaren taidehistorioitsija ja MI5:n jäsen, ja sittemmin paljastunut kommunistiagentiksi. 

Windsorissa tapahtunut, huolimattomasti tehty murha ei kuitenkaan ollut ollenkaan venäläisten tyylinen, eikä nuori pianisti ollut erityisen merkittävä tai omannut tärkeitä kontakteja. 

Kuningatar olikin tästä tutkintalinjasta eri mieltä ja hän värväsi nuoren Rozie Oshodilin tutkimaan kuolemantapausta. Rozie oli kuningattaren uusi apulaisyksityissihteeri, jolla oli juuret Nigeriassa. Kuningatar halusi tavata myös Sandhurstin lehtori Henry Evansin, joka oli kirjoittanut raportin Putinin murhauttamista toisinajattelijoista. Jos Evansin teoria piti paikkansa, Brodskyn oli tappanut joku heistä, jotka olivat tulleet linnaan Juri Beirovskyn seurueessa. Saattoiko olla yhteensattumaa, että Beirovsky oli suorastaan vaatinut Charlesilta kutsua myös Brodskylle, vaikka oli ennenkuulumatonta, että vieras huolehti illan viihteestä? Mikä ylipäätään oli ollut Beirovskyn suhde Brodskyyn? 

Suosittelen lukemaan tämän kirjan ennemmin kuin kuuntelemaan, sillä henkilöitä vilisi niin paljon. Jouduin jatkuvasti keskeyttämään kuuntelun tehdäkseni muistiinpanoja koska pelkäsin muuten tipahtavani kärryiltä ja se kyllä häiritsi kokonaisuutta ja suoraan sanottuna stressasi. Jos palaan kakkososaan, niin ehdottomasti lukukirjana. Yleensä poistan jutun valmistuttua tarpeettomat muistiinpanot, mutta ihan esimerkin kannalta tässä tekemääni listaa ihan kirjan alkupuolelta.

Vieraina illallisella Canterburyn arkkipiispa, Sir David Attenborough, joku kirjailija ja sen käsikirjoittajapuoliso. 

Masha Beirovskaja ja miehensä Juri, joka oli tuonut mukanaan oman kokkinsa ja vuorisuolansa. Meredith Costello, arkkitehti joka suunnitellut lisäsiiven venäläiseen museoon.

"Löytänyt Mashan" kun tämä oli 17?

Muita: Rikoskomisariot David Strong ja Ravi Singh ja Gavin Humphries, joka oli edellisvuonna nimitetty MI5:n uudeksi pääjohtajaksi. Kenraali Sir Peter Wenn. Windsorin linnan kuvernööri. Lady Fiona Hepburn, kuningattaren ystävä. Henry Evans, Sandhurstin lehtori joka tutkinut Putskua. Alexander Sandy Robertson, paasi ja Adam Dawsey Jones, arkistonhoitaja; yöpyivät sinä yönä palatsissa. Willy McLachlan, ollut majesteetin turvajoukoissa, siirtynyt poliisikomissarioksi. Nokkela ja hienovarainen, voisi auttaa Rozieta tutkimuksissa.?

Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi jotenkin ristiriitainen fiilis, enkä voinut antaa sille kolmea tähteä enempää.