Heleena Lönnroth: Talo pellon laidalla
Saga Egmont, 2021
Lukija: Heli Mattila
Kesto: 5h 23min
Kuusvitonen Maija-Liisa oli uuden elämän edessä. Hän oli alkanut kaivata maalle ja olikin vaihtamassa 60-luvun kerrostaloasuntoa 30-luvulla rakennettuun punaiseen tupaan Etelä-Pohjanmaalla.
Nainen vaelsi huoneesta toiseen ja katsoi ulos ikkunasta. Keittiön ikkuna antoi koilliseen, josta avautui kilometrien peltoaukea. Siitä erityisesti tunsi tulleensa Pohjanmaalle. Myös kesäyön hämy oli sitä erityistä, jota ei eteläisemmässä Suomessa voinut kokea. Ehkäpä tästä voisi koitua jotain hyvää.
Työntekoa hän ei kuitenkaan aikonut lopettaa ja hänellä olikin mielessä projekti, ohjelma inkeriläisistä ja karjalaisista paluumuuttajista. Digitaalisuus oli kuitenkin nykypäivää vanhemmallekin toimittajalle ja vaikka haastattelut pitikin tehdä paikan päällä, kaiken muun sai tehtyä kotona missä päin Suomea tahansa. Hän oli itsekin kulkenut pitkin Suomea; syntynyt Pielavedellä, jonne hänen siirtokarjalaiset vanhempansa olivat päätyneet, opiskellut Oulussa ja naitu Pohjanmaalle, mutta elämäntyönsä hän oli tehnyt Helsingistä käsin.
Miestä hänellä ei tällä hetkellä ollut, mutta vaihtoehtoja kaksin kappalein, sillä vähän vanhempi Jussi olisi kihlannut hänet vaikka heti ja Jorma, kuvaaja jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä toistakymmentä vuotta, oli kertaalleen jo kosinutkin. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun vietetään häitä!
Välipalakirja olisi ehkä osuvin määritelmä tätä kuvaamaan. Tässäkö tämä nyt oli? Inkeriläisten asiaakin käsiteltiin aika kevyesti, ikään kuin muistutellen että Manu toivotti heidät paluumuuttajina tervetulleiksi ja Marja-Liisa teki tutkimusta miten he olivat tänne kotiutuneet.
Pitkin matkaa mukaan oli ympätty lukuisia nähtävyyksiä ja matkailukohteita. Eli kirjasta voi saada vinkkejä kotimaanmatkailuun ja toisaalta oli kiva kuunnella, kun Maija-Liisa kävi tutuissa kohteissa, esimerkiksi Frantsilassa, ja nähdä mielessään ne hyllyvälit joissa hän kierteli ja jokivarren terassin jonne menivät juomaan kahvinsa, kun on itsekin istunut kahvilla samalla terassilla.
Välipalakirjojakin on välillä kiva lukea. Tämä vaikuttaa jotenkin sympaattiselta kirjalta. :)
VastaaPoistaSymppis on kyllä hyvin kuvaava sana 🙂 Lönnroth on kirjoittanut varmaan parikymmentä kirjaa, joten vaihtoehtoja löytyy jos alkaa kiinnostella.
Poista